Kirjoittaja Aihe: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain  (Luettu 17359 kertaa)

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« : 23 Heinäkuu, 2014, 15:43:30 »
Eli otsikon mukainen kone ostettuna ja vielä en ole sillä ilmaan päässyt, koska kauko-ohjainen ja kopterin välinen yhteys on katkonainen, oikeastaan olematon.
Kopterin kalibrointi "onnistuu" ainoastaan pitämällä kokoajan tikkuja keskiala-asennossa, ei toimi siis vain käyttämällä em. asennossa. Kaukosäädin ei ole vilkuttanut punaista vielä kertaakaan, joka käsittääkseni ilmoittaa kopterin sekä ohjaimen olevan yhteyksissä toisiinsa.
Tein alkuasetuksia mm. bind, kalibrointi, ym.. mutta en saanut moottorin lukkoa auki. Mutta muutamien yritysten jälkeen kaukoohjain otti "jonkinlaisen" yhteyden kopteriin. Kopterin kaasu hirtti kiinni ja kaasu pysyi 100%:ssa. (tämä kokeilu tapahtui sisällä). Sain kaasun pois vasta kun onnistuin irroittamaan akkujohdon  :o. Hengähdin tovin katsoessa käsivarttani, joka oli verellä sekä seinää, johon kopteri paiskautui onneksi vain pieneltä etäisyydeltä ja vahingot jäivät päältäpäin katsottuna vähäisiksi.
Nyt kone on pakattu alumiinilaukkuun ja olen kohta matkalla Pinsiön kentälle samalla toivoen, että harrastajia olisi paikalla ja voisin esittää muutaman kysymyksen asiaan liittyen.
Toivon myös että vastaisitte tänne kopterit.net:iin kokemuksistanne tai tiedoistanne.

Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #1 : 23 Heinäkuu, 2014, 16:06:06 »
Kaikki testaamiset ja säätämiset tulee tehdä ilman potkureita. Ulkona tuo kopteri olis lentänyt jonnekin hyvin kauas.
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

Poissa Makke76

  • Pro torppari
  • ****
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #2 : 23 Heinäkuu, 2014, 18:18:22 »
Ei todellakaan koskaan potkureita kiinni kun säädetään. Kannattaa katsoa netistä kuvia potkurien aiheuttamista tuhoista käsiin.  Herkemmät saattaa alkaa voimaan pahoin.

Joskus potkuri vaurioita voi tulla myös kasvoihin kuten sinunkin tapauksessa olisi voinut käydä
http://youtu.be/XZf0k1kWEr4 Ei herkemmille!

F7 ohjaimesta voi säätää lähetystehoa. Itselläni maksimit 20 dbm.

Ohjainta ja kopteria ei erikseen tarvitse bindata, bindautuu uudestaan joka kerta kun käynnistyy.

Ensin ohjain päälle ja heti perään kopterista akun liitin kiinni. Kun kopterin vasen vihreä takavalo lakkaa vilkkumasta on yhteys muodostunut.

Ennenkuin lähtee lentämään tulee odottaa että taka oikea valo alkaa vilkkumaan merkiksi gps yhteydestä. Mitä useammin vilkkuu sen parempi yhteys.

Itselläni sama ohjain F7 ja ei kyllä koskaan ole punaista vilkutellut.
Enemmän se on fiilistely valo.

Suosittelen hakeutumaan kokeneempien joukkoon.
« Viimeksi muokattu: 23 Heinäkuu, 2014, 18:33:47 kirjoittanut Makke76 »

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #3 : 23 Heinäkuu, 2014, 23:37:12 »
Kiitos tähänastisista vastauksista.
Sain moottorilukon auki vapauttamalla HOLD kytkimen, mutta ennen lentoonlähtöä piti palauttaa em takaisin HOLD tilaan??? ;).
Miten saan trimmit näkyviin F7-ohjaimen näytölle? Tällä hetkellä näytössä on vain pohjaväri (sininen).
Miten koptereita voisi suojata sähkömagneettiselta säteilyltä?

Poissa Makke76

  • Pro torppari
  • ****
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #4 : 24 Heinäkuu, 2014, 00:06:45 »
Trimmit näkyy alhaalla näytössä numeroina. Oletuksena nollia.

Säteilyltä aito kopteristi suojautuu foliopuvulla ja hatulla.

Poissa Tuoppi

  • Seniori torppari
  • *****
    • Kopteri blogi
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #5 : 24 Heinäkuu, 2014, 00:07:58 »
Saitko Pinsiöst ketään kiinni? Lauantaina tod. näk. Menossa kentälle. Voidaan sitten ainakin ihmetellä sitä.
Kaljakombattikone. Durafly Tundra. Spectrum DX8.
rc-kopteri.blogspot.com/

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #6 : 24 Heinäkuu, 2014, 00:35:50 »
Juu. Paikalla oli/kävi 3 henkilöä. Multikoptereista ei kellään ollut henkilökohtaisia kokemuksia, mutta sain hyviä vinkkejä ystävällisiltä harrastajilta.
Paikka on upea lennätykseen vielä kun näkisin trimmit näytöltä,  niin kopteri olisi lentovalmis. Ainut kerta kun olen nähnyt näytöllä muuta kuin "sinistä" oli silloin, kun oli vielä FTP kytkettynä. Käsittääkseni em ei ole kuitenkaan pakollinen trimmailun kanssa..
Viikonloppuna olisikin mukava ottaa "ammattilaiselta" ;) neuvoja vastaan, niitä kun ei ole ikinä liikaa..
Aikas kärvistelyä se paikanpäällä olo on näillä keleillä, mutta mielenkiintoisen harrastuksen vuoksi kannattaa kyllä valuttaa hikeä :-).

Poissa ta

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #7 : 24 Heinäkuu, 2014, 07:51:43 »
Löytyi muistaakseni valikosta Function -> Monitor
Tuo näyttyy arvot siniselläkin näytöllä.

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #8 : 24 Heinäkuu, 2014, 11:55:34 »
Aivan. Sain nyt näkyviin trimmit ja näyttivät oletuksena 0 arvoja, niinkuin pitikin ??
Eilen kun yritin nousta kopterilla, niin se kellahti nokalleen ja sitä myötä eilinen olikin paketissa ja siirsin kaikki loppu ongelmat tälle päivälle.
Luultavasti vain trimmailua ?
Aikaisemmat "pikkukoneet" ovat kyllä lentäneet hyvin em säädöillä, eikä niihin ole tarvinnut sekaantua, mutta joka kone on oma yksilönsä ja juuri tässä yksilössä näyttää olevan opiskeltavaa..
Hyvät päivänjatkot tasapuolisesti!

Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #9 : 24 Heinäkuu, 2014, 12:15:11 »
Jos kippaa nurin nousussa, ei ole ihan vaan ohjaimen trimmistä kiinni. Silloin puhutaan nopareiden ja gyron kalibroinnista sekä potkureiden oikean pyörimissuunnan tsekkaamisesta. Trimmillä säädetään pientä kopterin vaeltelua leijunnassa. Trimmaamista ei enään nyky fc:llä oikeastaan tehdä ohjaimesta, vaan suoraan kortista.
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

Poissa okallio

  • Pro torppari
  • ****
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #10 : 24 Heinäkuu, 2014, 12:17:54 »
Vinkkinä tilanteisiin joissa "pakko" sisällä testailla potkureiden kanssa niin heittää pyyhkeen, lakanan tms. kopterin päälle siten että se peittää potkurit. Kangas sotkeutuu rupeleihin ja ei kopukka pääse niin pahasti intoutumaan jos sattuu menemään raksi väärään paikkaan tms. hauskaa. Jos haluaa suojata ettei pala säätimet tai moottorit niin tekee testailuja varten välijohdon akun ja koneen väliin jossa on vaikka 2A hidas sulake. Jos tulee moottorijumi niin sulake palaa ennen kuin muut releet.

PS. Tuo sulakehommahan on sellainen että jos säätimissä valtavan isot konkat tms. niin kytkentähetkellä saattaa palaa sulake. Mutta mitä itse olen kokeillut niin jo tuommonen 2A hidas alkaa kestämään konkkien latausvirtaa ihan ok.


Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #11 : 24 Heinäkuu, 2014, 12:33:43 »
Walkera QR X350 UP02 Upgrade Tool for new firmware.
Tuollaisen hankinta olisi edessä, saisi ainakin uusimman fw koneeseen. Auttoi tai ei, mutta ei pahaksi..

Poissa Markku Lau

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #12 : 24 Heinäkuu, 2014, 23:19:30 »
Hei
Onko mitään selitystä miksi minun Devo 7 toimii kaikkien ohjeiden vastaisesti.
Kytke virta mankkaan ja sitten liittimet x350:een kiinni.
Vaikka odottaisin viikon niin mitään ei tapahdu, mutta kun otan mankasta tämän
jälkeen virran pois ja kytken uudestaan niin kaikki pelaa täydellisesti ????

Poissa Markku Lau

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #13 : 24 Heinäkuu, 2014, 23:25:10 »
Hei Flyin W

Mulle kävi sama homma ja huomasin että oli 2 ropelia väärin päin

Poissa Tuoppi

  • Seniori torppari
  • *****
    • Kopteri blogi
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #14 : 24 Heinäkuu, 2014, 23:51:00 »
Hei Flyin W

Mulle kävi sama homma ja huomasin että oli 2 ropelia väärin päin

Juu nuo potkurit ja moottorien pyörimissuunnat on hyvä tarkistaa.

Lainaus
Viikonloppuna olisikin mukava ottaa "ammattilaiselta" ;) neuvoja vastaan, niitä kun ei ole ikinä liikaa.

Multikopteri ammattilaisia ei Pinsiön kentältä löydy, mutta "auttajia" piisaa varmaan siitä huolimatta.

Muuten trimmejä siitä lähettimestä ei käsittääkseni tule (/saa) laittaa. Ei ainakaan dji:n aparaattien kanssa saa käyttää lähettimen  trimmejä. Uskoisin, että pätee myös kaikkiin muihinkin multikoptereihin.

Lainaus
Onko mitään selitystä miksi minun Devo 7 toimii kaikkien ohjeiden vastaisesti.
Kytke virta mankkaan ja sitten liittimet x350:een kiinni.
Vaikka odottaisin viikon niin mitään ei tapahdu, mutta kun otan mankasta tämän
jälkeen virran pois ja kytken uudestaan niin kaikki pelaa täydellisesti ????

Tässä voi olla kyse tuosta Devon ns. fixed ID:stä. Ikinä en o Devon mankkoja muuta kuin etäältä katsellut, mutta olisiko tuosta apua.
https://www.youtube.com/watch?v=ME1WKBi03UQ
Ainakin tuota fixed id:tä kannattaa musta ehdottomasti käyttää. Tuo on jotenkin typerä tapa, että mankka bindaa itsensä aina uudestaan vastariin käynnistyksen yhteydessä jos ei aseta tuota id:tä.
Kaljakombattikone. Durafly Tundra. Spectrum DX8.
rc-kopteri.blogspot.com/

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #15 : 25 Heinäkuu, 2014, 10:36:06 »
Mietiskelen juuri, että toimisikohan fm-päivitys tuohon pro-malliin ihan normi usb-piuhalla, eikä siten tarvisi tilata tuota UPO2-adapteria?
Sininen näyttö alkaa pikkuhiljaa näyttää punaiselta silmissäni, mutta joskus se vielä lentää..  8)

Poissa Markku Lau

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #16 : 25 Heinäkuu, 2014, 12:04:27 »
Kiitos Tuoppi
Eihän tuota Fixed id:tä neuvottu missään manuaaleissa kuinka se tahdään.
Nyt on hienoa lennellä kun on koneet ainakin käynnistetty oikein  :)

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #17 : 25 Heinäkuu, 2014, 14:06:33 »
Kokeilen heti tuota fixed ID:tä, lataan akun transmitteriin. Mutta kun tuossa parvekkeella kokeilein äsken kopteria, niin nokalleen yrittää mennä kokoajan. Kalibrointi/kompassi on kunnossa valojen mukaan ainakin..
Kaikkihan nuo ropellit näyttää silmiin pyörivän yhtä vauhdikkaasti, mut, mut, mut, mut.. >:(
Tässä linkki Youtubeen, johon kuvasin kopteria.
https://www.youtube.com/watch?v=0aIi_17YA0c&feature=youtu.be

Poissa Markku Lau

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #18 : 25 Heinäkuu, 2014, 14:21:55 »
Hei FlyifW

Katsoin videosi ja olisin 99% varma että sinulla on kaksi propelia väärässä paikassa.
Katso vielä moottorin vierestä se pyörimissuunta ja että potkurissa on varmasti merkki samoin päin.

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #19 : 25 Heinäkuu, 2014, 16:41:15 »
Ropellit on tarkastettu jo useampaan kertaan, ellei kyseessä ole painovirhe pyörimissuunnista.
En jaksa ymmärtää, mikä moisen nokalleen menon aiheuttaa ja miten sen voisi korjata?
Missä olisi sellainen liike/henkilö joka voisi auttaa ongelmassa?
Tuhannet kiitokset teille etukäteen!

Poissa Markku Lau

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #20 : 25 Heinäkuu, 2014, 17:42:16 »
Hei FlyingX

Sinun pitää olla rohkea ja mennä pihalle sen kanssa ja ylösnostaessa vetää varovasti taaksepäin niin
näet  rupeaako keula nousemaan kun yrität rohkeasti.
Ei se käsistä karkaa kun et nosta liian korkealle (noin puoli metriä)


Poissa KMikko

  • Opetteleva torppari
  • **
  • "Isolla vaihteella ja alamäet vapaalla"
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #21 : 26 Heinäkuu, 2014, 16:43:40 »
Moi,

Miten ton lähetystehon voi tarkastaa/säätää?

T.Mikko

Poissa Vergo

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #22 : 26 Heinäkuu, 2014, 18:07:56 »
Sinun pitää olla rohkea ja mennä pihalle sen kanssa ja ylösnostaessa vetää varovasti taaksepäin niin
näet  rupeaako keula nousemaan kun yrität rohkeasti.
Ei se käsistä karkaa kun et nosta liian korkealle (noin puoli metriä)

Ns. käsitesti lienee parempi tapa selvittää reagoiko laite oikein ohjaukseen ja onko sillä pyrkimyksiä kallistua johonkin suuntaan jos ohjausta ei anna. Käytännössä siis toisella kädellä pohjasta tukeva ote (ilman, että sormet ovat potkurien lähellä!), laite pään yläpuolelle ja sitten vapaalla kädellä ohjaimesta hitaasti pieniä ohjausliikkeitä. Jos laite ei tottele ohjausta kyseisellä tavalla testattuna niin ilmaan sillä ei kannata missään tapauksessa yrittää ennen kuin ongelma on paikannettu ja korjattu.
#kopterit.net / #multikopterit.net @ IRCNet

Poissa FlyingW

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #23 : 26 Heinäkuu, 2014, 20:39:41 »
Koneeni Walkera QR X350 Pro. Valmistusvika, palautin ostopaikkaan. Ensi viikolla tulee uusi kone ;)
Vaikkei tämä ole osto ja myynti palsta, niin kiinnostaisi Trainer-liidokki joka toimisi DEVO F7 kanssa.
                                                                 p. 0500735357

Poissa Tuoppi

  • Seniori torppari
  • *****
    • Kopteri blogi
Vs: WALKERA x350 Pro/F7-Ohjain
« Vastaus #24 : 26 Heinäkuu, 2014, 22:31:31 »
Hyvä että sait koneen vaihdettua.

Laita ostoilmoitus tuonne ostetaan osioon
http://www.kopterit.net/index.php?board=8.0

Traineri koneeksi suosittelen nykyään tätä:
http://www.ilmailukauppa.fi/shopnew/multiplex-funcub-rr-264243-p-3002.html

jos jaksaa metsästää halvemmat sähköt, niin kitti on halvempi
http://www.ilmailukauppa.fi/shopnew/multiplex-funcub-kit214243-p-4410.html

Tuo on monta kertaa todettu kentällä toimivan mainiosti aloittelija ylätasotrainerina, (alkeis)liidokkina  ja nettivideoissa komeasti vetävät jopa 3D:tä https://www.youtube.com/watch?v=wDpGrqa81GY
joten tuo kone näyttää kasvavan harrastuksen mukana :-)
Kaljakombattikone. Durafly Tundra. Spectrum DX8.
rc-kopteri.blogspot.com/

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
198 Vastauksia
103640 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Toukokuu, 2015, 16:34:08
kirjoittanut proffa84
19 Vastauksia
12032 Lukukerrat
Uusin viesti 01 Kesäkuu, 2014, 20:18:21
kirjoittanut RRuo58
25 Vastauksia
70843 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Elokuu, 2014, 22:40:54
kirjoittanut VERTICAL
1 Vastauksia
2650 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Heinäkuu, 2014, 09:13:54
kirjoittanut Makke76
4 Vastauksia
7687 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Tammikuu, 2016, 21:05:53
kirjoittanut VERTICAL