Kirjoittaja Aihe: JiriK:n torppi Suomen kansallismaisemassa T-Rex 500:lla (onboard video)  (Luettu 4397 kertaa)

Poissa Tuukka

  • Pro torppari
  • ****
  • RC-Kopterit Ry #14

Löysin tuossa männäviikolla aivan upean paikan ilmakuvaukselle. Kyseessä Turun keskustasta kivenheiton päässä oleva Koroistenniemi, paikka jossa Aurajoki haarautuu. Paikalla on joskus 1100-luvun lopulla sijainnut kirkko ja joitakin noiden ikivanhojen rakennusten peruskiviä vielä pilkottaakin nurmikon alta. Omat ilmavideot paikalta olivat sen verran vaatimattomia suhteessa paikan kuvauksellisuuteen, joten hälytin tänään iltapäivällä työmatkalta palaavan JiriK:n kaveriksi että saisi komeampaa dataa talteen. Näin kirjaimellisesti tapahtui ;) Otettiin aluksi ihan stillejä; tosi hienoja kuvia tulikin (laitan niitä myöhemmin näkyville). Sitten ajettiin vuorotellen pari akullista videomode päällä. Kamera Rexin kyydissä oli siis Canon Digital Ixus 90IS. Yllytin Jirin vielä lentämään viimeisen akullisen ja itse ohjailin kameraa toisella lähettimellä. Jossain minuutin lentämisen tietämillä lähdettiin seuraamaan ohi lentävää kurkiparvea ja hetki tämän jälkeen pilotilta katoaa täysin orientaatio ja kopteri syöksyy kameroineen hurjannäköisesti kohti rantapenkkaa. Syöksy ja sitä seurannut törmäys olivat todella rajuja, ja kuten videolta voi nähdä, kone olisi yhtä hyvin voinut tippua suoraan alla sameana virtaavaan Aurajokeen. Aivan käsittämätöntä tuuria tässä episodissa on se että itse kopteri selvisi torpista lähes vahingoittumatta. Korjauslistaan kopterin osalta meni tähän tietoon peräputki, pääratas ja ehkä akselit. Lasikuituinen landari-kuvausteline sen sijaan räpsähti poikki. Kameraan ei - kuin ihmeen kaupalla - tullut naarmuakaan. Tässäpä itse video: Enjoy folks!

http://www.youtube.com/watch?v=gUiVULxSXdE
Esky Lama V3 !

- Conquer your credit card -

Poissa Tuukka

  • Pro torppari
  • ****
  • RC-Kopterit Ry #14
torppausta edeltäneitä otoksia
« Vastaus #1 : 24 Syyskuu, 2009, 22:10:39 »
Iltapäivän kuvasatoa
Esky Lama V3 !

- Conquer your credit card -

Poissa Tuukka

  • Pro torppari
  • ****
  • RC-Kopterit Ry #14
lisää kuvia
« Vastaus #2 : 24 Syyskuu, 2009, 22:15:09 »
kuvasaldoa...
Esky Lama V3 !

- Conquer your credit card -

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Minkä tehosekottimen te oikeen kytkitte päälle tuossa 0:51 kohdassa videolla, kun kamera noin vispaa  ;D


-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa masu

  • Wikiadmin
  • Seniori torppari
  • *****
Minkä tehosekottimen te oikeen kytkitte päälle tuossa 0:51 kohdassa videolla, kun kamera noin vispaa  ;D
Samaa ihmettelin minäkin... että hajosko siitä joku vai yrittikö pilotti heilutella kopteria saadakseen selville miten se oikein siellä taivaalla on? Perän kääntely auttaa usein, jos on vaikeuksia hahmottaa miten kopteri menee.

Poissa Tuukka

  • Pro torppari
  • ****
  • RC-Kopterit Ry #14
Minkä tehosekottimen te oikeen kytkitte päälle tuossa 0:51 kohdassa videolla, kun kamera noin vispaa  ;D
Samaa ihmettelin minäkin... että hajosko siitä joku vai yrittikö pilotti heilutella kopteria saadakseen selville miten se oikein siellä taivaalla on? Perän kääntely auttaa usein, jos on vaikeuksia hahmottaa miten kopteri menee.

tuo teline vaatii vielä kehittelyä, se tavallaan roikkuu siinä landarikehikossa...
Esky Lama V3 !

- Conquer your credit card -

Poissa JiriK

  • Seniori torppari
  • *****
Olis vaan kannattanu ajaa suoraan kotiin...
Väsytys, vilutus ja se kuuluisa vielä-viimeinen-akku on jo monesti aiemminkin todettu voittoisaksi yhdistelmäksi :I

Ihme kyllä ettei tuon enempää hajonnu, tuli aika korkealta ja aika suoraan alas.
Alla oli kyllä paksu kerros heinää, mutta silti.

Ei vaan. Kameratellinkiä tarvii selkeästi kehitellä lisää, mulla on pari -jonkun- pikkuauton iskaria tuolla.
Katsotaan jos ne saisi tuohon kameratelineeseen jotenkin kiinni.
Fleet: Trex 450+DFC RTF & paketti- ratio

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Löysin tuossa männäviikolla aivan upean paikan ilmakuvaukselle.
Itse olen katsellut samoja rantoja pitkään, kun tässä vieressä asun. Mutta juurikin tuo videon puolivälin insidentti (+5m) on pistänyt ajelemaan aina kauemmas kamerakaluston kanssa. Veden ja maan pinta-alojen suhde on tuolla kohden aivan turhan suuri minun makuuni.  :D Hyvä ettei mulahtanut.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
0 Vastauksia
2694 Lukukerrat
Uusin viesti 03 Heinäkuu, 2007, 06:52:00
kirjoittanut Ege
11 Vastauksia
5147 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Joulukuu, 2008, 15:21:35
kirjoittanut Miku
5 Vastauksia
4475 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Elokuu, 2009, 21:32:28
kirjoittanut IsoHK
3 Vastauksia
2645 Lukukerrat
Uusin viesti 20 Syyskuu, 2011, 19:56:23
kirjoittanut ropellihattu
2 Vastauksia
1738 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Elokuu, 2022, 20:00:48
kirjoittanut TeroS