Kirjoittaja Aihe: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua  (Luettu 22082 kertaa)

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« : 24 Syyskuu, 2018, 16:15:58 »
Moro nääs!

Kaudelle 2019 on haettu Speed Cup kisailulle Suomen Cup arvoa Suomen Ilmailuliitolta. Eli koska kyseessä ei ole FAI laji emme pääse kisailemaan Suomen mestaruudesta, toisaalta emme myöskään ole sidottuja sääntöihin vaan saamme toimia omilla melko hyviksi havaituilla.

Eli kaudelle 2019 on kaavailtu 3-5 kisaa, kolme siis minimissään siten että kauden avaava kisa on kevätleirin yhteydessä ja päättävä syysleirillä. Yksi tai useampia sitten sinne väliin mahdollisuuksien mukaan.

Mutta, kysymys!

Kauden aikana kentillä käydyissä keskusteluissa on heitetty illmaan ihan releveantti asia: Tulisiko sääntöihin kirjata että sekä isossa että unlimited luokassa tulee kopterissa olla varasähköt servoille, gyrolle ja vastarille? (Ultra Guard, R2 konkat, 2S akku tai muu vastaava)

Perustelut ovat selkeät, koska spiidi-touhuissa rasitus on pitkäkestoista on varteenotettava riski että akkujen virransyötössä voi tapahtua liitinrikko, johdon irtoaminen tai vastaava tilanne. Varasähköt toimittavat tässä tärkeää virkaa eli mahdollisuus kopterin säästämiseen nousee merkittävästi samoin kopteri on ohjattavissa eli mahdollisuus esimerkiksi yleisöä päin lentämiseen vähenee merkittävästi.

Monen mielestä nämä ovat itsestäänselviä varusteita mutta näin ei ole, näitä ei kaikissa koptereissa ole. Hinnasta se ei ole kiinni, ~50€ varasähköstä 2000-3000 euron kopterissa ei ole rahasta kiinni.

Mielipiteitä?

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #1 : 24 Syyskuu, 2018, 16:25:29 »
yli 500mm lapakoolla ehdottomasti vaadittava. Noissa kasvaa virrat isosti ja tuo on halpa vakuutus holtittomasti ohjauskyvyttömänä sinkoilevia koptereita vastaan.

Itsekin olisin torpannut erilaisissa tilanteissa useasti ison koneen. Kerran jopa spiidi kisoissa jos ei olisi tollasta kikkaretta.

+ Isossa koneessa toi alle 50g ei tunnu missään
+ Noi on lähes ilmaisia
+ Helppo lisätä setuppiin kun ei vaadi ku yhden liittimen kiinni eikä tartte mitään setuppeja nyhrätä.
- En keksi mitään haittapuolta

e.typot ja ajatusvirta vähän selkeämmin esille
« Viimeksi muokattu: 24 Syyskuu, 2018, 17:23:50 kirjoittanut Tohtori R »
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #2 : 24 Syyskuu, 2018, 16:27:37 »
Mielestäni ihan kannatettava sääntöuudistus.
SAB Finland Team pilot
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa J@ni

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Let's make 3D helis great again!
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #3 : 24 Syyskuu, 2018, 21:09:58 »
Minusta hyvä ehdotus.
Mutta tarvisko tuota varasysteemiä olla jos käyttää becin sijaan pelkkää vastarinakkua?  Silloinhan "ajosähköt" ja servot plus muut on toisistaan riippumattomia.
Henseleit TDR_ SAB G500 Sport_ SAB Black Nitro_
SAB G420 Black Thunder 700T  Instagram: @yanircheli

Poissa viltsu

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RY #109, SIL, Ämmässuo, HCTF
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #4 : 24 Syyskuu, 2018, 22:05:15 »
On hyvä ehdotus itsellä on kaikissa isommissa ultraguard ja kyllä se tuo turvaa ja muutenkin erittäin toimiva ratkaisu. Tuo Janin kysymä pointti on hyvä, tietenkin kaikessa on omat riskinsä. Aika monella on speed mailmassa jo senkin takia erillinen servojen virran syöttö että virran syöttö pysyy vakaana kuorman alla.

Lähetetty minun SM-G960F laitteesta Tapatalkilla

SAB GOBLIN 380 (Bavarian demon 3X), SAB URUKAY COMP (Futaba CGY 750) SAB GOBLIN 500 (Bavarian demon 3sx) HIROBO EAGLE (Bavarian demon 3X). FUTABA 18SZ

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #5 : 24 Syyskuu, 2018, 22:54:44 »
Toihan on helposti korjattavissa sääntöihin:

Lainaus
Isossa että unlimited luokassa tulee kopterissa olla varasähköt servoille, gyrolle ja vastarille. (Ultra Guard, R2 konkat, 2S akku tai muu vastaava)

muotoon:

Lainaus
Isossa että unlimited luokassa tulee kopterissa olla ajoakuista erillinen erillis- tai varasähkönsyöttö servoille, gyrolle ja vastarille. (Ultra Guard, R2 konkat, 2S akku tai muu vastaava)

Tuntuu saavan selkeää kannatusta, aika vaikeahan tuohon on järkevää vasta-argumenttia keksiä. Lisäksi tämän "katsastus" on helppo ja nopea juttu.

Poissa Sute

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #6 : 26 Syyskuu, 2018, 08:05:29 »
Jep, hyvä ajatus. On jo tosin valmiina.  :)

Täytyy lukea muutenkin säännöt lävitse. Jotenkin jäi mieleen lapakoosta joku epäselvyys, joka taisi olla kirjoitettu muotoon "kyseiselle kopterimallille tarkoitettu." Lapavalmistajan ilmoittamana vai kopterivalmistajan ilmoittamana...tuli tällainen mieleen?

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #7 : 26 Syyskuu, 2018, 10:27:08 »
Jep, hyvä ajatus. On jo tosin valmiina.  :)

Täytyy lukea muutenkin säännöt lävitse. Jotenkin jäi mieleen lapakoosta joku epäselvyys, joka taisi olla kirjoitettu muotoon "kyseiselle kopterimallille tarkoitettu." Lapavalmistajan ilmoittamana vai kopterivalmistajan ilmoittamana...tuli tällainen mieleen?

Toi on mun mielestä melko merkityksetön asia:

- Lapakoko on siis yksi luokkaan sijoittumisen kriteeri
- Määräävä tekijä lavan pituus
- Epäselvissä tapauksissa mitataan, mittaustapa mainittu säännöissä

Poissa jaska.t

  • Modetorppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry.#3.Kunniajäsen.Ämmässuo.
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #8 : 26 Syyskuu, 2018, 13:56:51 »
Mites nitrokoput.

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #9 : 26 Syyskuu, 2018, 14:40:57 »
Siellähä ne omassa luokassa, mitä niistä?

Poissa Tyylimylly

  • Pro torppari
  • ****
  • Rc-Kopterit 142. SIL.Raku.BitchSwamp
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #10 : 26 Syyskuu, 2018, 14:56:06 »
Jaskan olis pitäny kysyä mites KIRKKOVENEET? ;D

Poissa Sute

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #11 : 26 Syyskuu, 2018, 16:42:58 »
Toi on mun mielestä melko merkityksetön asia:

- Lapakoko on siis yksi luokkaan sijoittumisen kriteeri
- Määräävä tekijä lavan pituus
- Epäselvissä tapauksissa mitataan, mittaustapa mainittu säännöissä

Esim 500:n kopu. Lapavalmistaja sanoo, että heidän valmistama 516 lapa on tarkoitettu 500:n kopteriin. Mikä on siis luokka? 500 ja 650:n ja 700 kilpailee käytännössä samassa sarjassa, jos niissä ei ole 14S sähköjä. Näin ainakin kevätleirillä ajettiin. 

VAI oliko se alle 500mm lapa vain merkitsevä ja sähkö jos ajettiin yli 12S sähköllä? Lavan pituutta ei siis tarvitse mitata muuta kuin alle 500mm luokkaan menijöiltä? Nyt kennoluvun täytyy olla vakio pikkuluokassa ja tuossa seuraavassa max 12S ja siitä yli ovat aina unlimited?
« Viimeksi muokattu: 26 Syyskuu, 2018, 16:52:27 kirjoittanut Sute »

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #12 : 26 Syyskuu, 2018, 17:02:16 »
Esim 500:n kopu. Lapavalmistaja sanoo, että heidän valmistama 516 lapa on tarkoitettu 500:n kopteriin. Mikä on siis luokka? 500 ja 650:n ja 700 kilpailee käytännössä samassa sarjassa, jos niissä ei ole 14S sähköjä. Näin ainakin kevätleirillä ajettiin. 

VAI oliko se alle 500mm lapa vain merkitsevä ja sähkö jos ajettiin yli 12S sähköllä? Lavan pituutta ei siis tarvitse mitata muuta kuin alle 500mm luokkaan menijöiltä? Nyt kennoluvun täytyy olla vakio pikkuluokassa ja tuossa seuraavassa max 12S ja siitä yli ovat aina unlimited?

Määräävä on juu sääntöjen muodossa pikkuluokassa lapapituus. Eli esimerkissäsis 516-lapanen menee luokkaan 2. Pikkuluokassa saat mennä sillä 12S:llä jos valmistaja on 12S:ksi mallin tehnyt, siellähän lukee "Akkujen kennoluku valmistajan kyseiselle mallille tarkoittama"

Pointti sääntöjen muodoissa on se että 99% vakiokoneista menee niille sopivaan luokkaan, joku 516 lapanen on selkeä poikkeus, kaikille ei luokkaa voida määrittää. Päinvastoin, luokkamäärittelyhän on hyvin vapaa :)

Käytännössä 500mm lapaset tulevat 550 ja 600-kokoisissa, nämä eivät enää ole "pieniä" siinä mielessä eli perinteinen 500-kokoluokkahan pörräilee pääsääntöisesti 425 lapasilla. Tämän päivän suosituimpia "pikkuluokkalaisiahan" ovat 380-lapasilla menevät koppelot esimerkiksi.

Eli summa summarum, säännöt on selkeät, pikkuluokka "lapakoko alle 500mm", se on tuo raja, mikäli lapa on pidempi ei tähän luokkaan istu, sitten katostaan isompaa. Jos löydät vakiona speksatun alle 500 millisillä menevän 12S laitteen se voisi olla pikkuluokassa kova sana :) (Tai sitten mä kaivan raivoräksän naftaliinista :D)

Poissa Sute

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #13 : 26 Syyskuu, 2018, 17:40:07 »

Tämä selvensi.. :) Oli jäänyt aivolohkoon jostain, että lavan piti olla ko. kopterille tarkoitettu justiinsa, mutta esmes 500 gobbelo voi ajaa 516 lavalla. Tosin 6S sähköllä voi olla hiinä ja hiinä saako kulkemaan kovempaa kuin 500 lavalla.

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #14 : 26 Syyskuu, 2018, 17:42:54 »
Tämä selvensi.. :) Oli jäänyt aivolohkoon jostain, että lavan piti olla ko. kopterille tarkoitettu justiinsa, mutta esmes 500 gobbelo voi ajaa 516 lavalla. Tosin 6S sähköllä voi olla hiinä ja hiinä saako kulkemaan kovempaa kuin 500 lavalla.

Muista vaatia mittaus ja toivoa että 500-koppelon 500-lapanen on tuomarin mittanauhalla mitattuna 499mm... Sääntöhän on "ALLE 500mm". Jos lavassa lukee 500 niin sen mukaan olet isommassa luokassa... :)

Poissa jaska.t

  • Modetorppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry.#3.Kunniajäsen.Ämmässuo.
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #15 : 27 Syyskuu, 2018, 05:22:19 »
Niin tarviiko olla kanssa varasähköt. ;)

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #16 : 27 Syyskuu, 2018, 06:30:29 »
Niin tarviiko olla kanssa varasähköt. ;)
Ei ku generaattori 8)
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #17 : 27 Syyskuu, 2018, 06:37:41 »
Niin tarviiko olla kanssa varasähköt. ;)

Siinähä on jo ajotavasta erilliset sähköt.

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #18 : 16 Toukokuu, 2019, 18:50:58 »
Ei muuten sitten spiidailla lavvantaina :(

Joku viikko sitten koodailin tota nopeusnäyttöä etiäppäi ja kaikki ok, läppäri kiinni jne. Nyt löin päälle viimestä tsekkiä varten ja päästi savut. Voi olla että löydän samanlaisen mutta huomisaamuun mennessä ei onnistu. Alotellaan 2019 siis ämmiksellä jossain vaiheessa.

Strömsö ei nyt päde.

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #19 : 16 Toukokuu, 2019, 19:09:20 »
Ei muuten sitten spiidailla lavvantaina :(

Joku viikko sitten koodailin tota nopeusnäyttöä etiäppäi ja kaikki ok, läppäri kiinni jne. Nyt löin päälle viimestä tsekkiä varten ja päästi savut. Voi olla että löydän samanlaisen mutta huomisaamuun mennessä ei onnistu. Alotellaan 2019 siis ämmiksellä jossain vaiheessa.

Strömsö ei nyt päde.

Mikä kärys?

Jos Raspi niin mikä versio?

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #20 : 16 Toukokuu, 2019, 19:26:16 »
Oiski raspi ollu ni ois ollu helppoo, läppäri. Ei postaa ja tuoksahtaa mukavalle. Ei o aikaa vääntää toiselle koneelle pingviiniä ja sen asetuksia ni ei auta. Mulla on kyä tiedossa läppäri tolle et sikäli ei paha juttu.

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2023
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #21 : 16 Toukokuu, 2019, 19:40:26 »
Mitä siinä on rautakohtasta säädetty sitä läppäriä varten? Ite perus linuxihan toimii ihan heittämällä kun laittaa vaan kovalevyn toiseen koneeseen kiinni.
SAB Goblin Kraken (VBar NEO)
VBAR Control
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG                                 Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Kaudesta 2019 Tietoa ja keskustelua
« Vastaus #22 : 16 Toukokuu, 2019, 19:47:35 »
Toi spiidisofta ja sen asetukset ei mee ihan heittämällä, lisäks se pitää testata. Sen verran se vie aikaa ja panostusta että tänä yönä pitää nukkuaki ja leirillä o miutaki tekemistä. Se on joo peruspingviini siinä mielessä mutta toi Sleipnir vaatii säätöä.

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
2 Vastauksia
6637 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Marraskuu, 2008, 21:56:41
kirjoittanut Ege
0 Vastauksia
2186 Lukukerrat
Uusin viesti 12 Toukokuu, 2009, 19:10:54
kirjoittanut jpietari
0 Vastauksia
2392 Lukukerrat
Uusin viesti 14 Maaliskuu, 2012, 20:29:42
kirjoittanut Rami
1 Vastauksia
2281 Lukukerrat
Uusin viesti 03 Marraskuu, 2018, 15:17:02
kirjoittanut Anssi
0 Vastauksia
2104 Lukukerrat
Uusin viesti 17 Marraskuu, 2018, 14:40:23
kirjoittanut Lennokkitoimikunta