Kirjoittaja Aihe: Hiljentykäämme hetkeksi..  (Luettu 12524 kertaa)

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit SIL-LeT SIL-TT TreRC
Hiljentykäämme hetkeksi..
« : 24 Joulukuu, 2015, 10:22:38 »
Hyvät kanssakopteristit ja monimoottoristit.

Olemme tänään kokoontuneet kunnioittamaan kopteristien kopteristia, TohtoriR:ää hänen merkkipäivänsä johdosta.

Kopteristiyhteisönä voimme vain muistella hänen nuoruusaikaansa jolloin sormet vielä liikkuivat ja refleksit olivat salamannopeita. Ikävä kyllä ikääntymiseen kuuluu aivotoiminnan hidastumisen lisäksi myös motoriikan ja refleksien hidastuminen jota on siis nyt odotettavissa myös TohtoriR:n osalta.

Kopteriyhteisö ilmaisee suuren surunsa asian vuoksi.

Koska turvallisuus on näinä aikoin hyvin tapetilla toivomme että kaikki TohtorinR:n kanssa kentällä käyvät pukeutuvat asianmukaisin suojavarustuksin. (Suositusesimerkki)

Kahvitarjoilua ei ole koska TohtoriR unohti orastavan dementian aiheuttaman muistihäiriön vuoksi varata Mäntsälän Seurojentalon tilaisuutta varten. (Eikä niin väliksi, ei muistanut kahviakaan.)

Eli onnittelut Tonille merkkipäivän johdosta ;)


Poissa Kumppis

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #197, SIL, Ämmässuo
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #1 : 24 Joulukuu, 2015, 10:26:14 »
Onnea!

Sent from my SM-G920F using Tapatalk

SAB Goblin 630 - VBAR blueline
Trex 450 PLUS DFC 6S - SK540
TechOne Neptune EDF 3S
ZMR 250 quad 3S - CC3D
Futaba T14SG

Paikalla samiwhat

  • TLR-Tiimipelotti
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • Torppari #94, SIL, Valkka, Ämmässuo
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #2 : 24 Joulukuu, 2015, 10:56:20 »
Osanottoni.

Team TLR on eniten Suomen pääkaupunkiseudun RC-lennokkikentille levinnein Teami.
Mikado Logo Xxxtreme 800 / Mikado Logo 690SX/
Mikado Glogo 690SX / MSH Protos 380

Poissa petrim

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #3 : 24 Joulukuu, 2015, 11:49:39 »
Täältä myös surunvalittelut.  ;D
Trex 600 / Compass Knight 50 Sport / TT Mini Titan E325s / Solo Pro 100 3D 3G / Stein Models Messerschmitt BF109-T / Great Planes Syncro / Tarot Quad+Naza / Reptile Quad+Naza, FlySky/DJT telemetry mod + muut lelut

Poissa Matti Häkkinen

  • Jäsen 2019
  • *****
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #4 : 24 Joulukuu, 2015, 12:29:35 »
Kyllä se siitä. ;D
Perästä tullee mut kii ei saa 8)
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700E DFC Beast X plus
Trex 450L DFC Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa rane78

  • Kolomereespede
  • Jäsen 2019
  • *****
  • Kopteri on ilmassa aina oikein päin....
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #5 : 24 Joulukuu, 2015, 12:33:32 »
Ei se siitä
-TRex 700E -TRex 700N X2 -TRex 500ESP (Night Gear) -Roottos500 -GAUI X5 (Night Gear) -Trex 450L -Hisky HCP100S (magee) -Gaui H200 FBL x2 -Graupner MZ-24 -RF7 -VBar - Spartan Vortex
"Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko."

Poissa akkuh

  • Jäsen 2019
  • *****
  • Jäsen n:o 43
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #6 : 24 Joulukuu, 2015, 13:45:10 »
Eipä huolta torppaaminen sujuu seniorinakin, kun vaan löytää sopivan ruuvin pitäjän torpattua korjattaessa. Onnittelut.  ;D
[T-REX 500 Airwolf-skaalakori, MICROBEAST PLUS], [T-REX 500 UH-1N Marine Rescue, MICROBEAST PLUS],  [T-REX 450 Pro Combo, A-109 skaala nelilapanupilla, Spektrum AR7210BX] [T-REX 250 BEASTX DFC, F3C-fuselage "Tohtorin ex. rääpäle"]
[BLADE mSR] [BLADE mSR MD500] Spektrum  DX7, Phoenix RC.

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #7 : 25 Joulukuu, 2015, 18:22:27 »
aijjaha! :D

Joo ei tää tästä. pitää varmaan alkaa kattoa nitrokonversioita ku eiks vanhat ja hitaat lennä niillä... :P
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon | G BlackNitro 700 | TDR II
http://www.youtube.com/mrtohtorir  V-Bar, MKS, Futaba, X-Nova, Kontronik, YS, Optifuel...

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit SIL-LeT SIL-TT TreRC
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #8 : 25 Joulukuu, 2015, 18:23:12 »
Kyä J@ni opettaa sut nitron saloihi ;D

Poissa reittila

  • Pro torppari
  • ****
  • RC-Kopterit Ry #44, VALKKA
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #9 : 25 Joulukuu, 2015, 20:15:32 »
Ei se ikä ole haitta.
Aina voi lennättää

Poissa TimoK

  • Jäsen 2019
  • *****
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #10 : 25 Joulukuu, 2015, 20:20:48 »
aijjaha! :D

Joo ei tää tästä. pitää varmaan alkaa kattoa nitrokonversioita ku eiks vanhat ja hitaat lennä niillä... :P

Kyllä tuo on melkein ainoa vaihtoehto  ;) Sehän siinä ikääntymisessä on myös, että kaikkien uusien asioiden omaksuminen hidastuu huomattavasti.....
|Goblin BT650|Logo 550SX|VBC|

Entiset:
|G420 Sport|G 570KSE|380KSE|Mini Protos|Goblin 700|Goblin 380|T-Rex 450L|Gaui NX4|MSH Protos (carbon) R.I.P|MSH Protos (plastic)|Logo 550SX|

Poissa Matti Häkkinen

  • Jäsen 2019
  • *****
Vs: Hiljentykäämme hetkeksi..
« Vastaus #11 : 25 Joulukuu, 2015, 20:54:33 »
aijjaha! :D

Joo ei tää tästä. pitää varmaan alkaa kattoa nitrokonversioita ku eiks vanhat ja hitaat lennä niillä... :P
Noniin taas se ikä tekee tehtävänsä. Järki tulee päähän ja nitro hyllyyn.
Ensin kopuna ja sitten aikanaan purkissa 😉.
Uskon kuitenkin että vielä menee aikaa.....
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700E DFC Beast X plus
Trex 450L DFC Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.