Kirjoittaja Aihe: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)  (Luettu 30090 kertaa)

Jay604

  • Vieras
Tervehdys!

Elikkä, olen hieman iskenyt silmäni tuohon eSkyn:n BeltCP V2:een.

En ole (onnistuneesti) ennen lennättänyt mitään muista kuin co-axial kopukkaa viimmeiset kolmisen viikkoa lähes päivittäin. Sentään kuitenkin nelikanavaista, että on tullut hieman tutuksi nuo kontrollit, vaikka kopukka ei enää olisikaan aina perä itseen päin.

Ulkona tekisi mieli lentää ja ajattelin tuota tarkoitusta varten ostaa FlyCamOne 2:en, kunhan sitä suomeen taas varastoon tulee. Honey bee:stä olen kuullut että se on aivan vihoviimeinen vaihtoehto, vaikka sitä suosittelevat seuraavaksi vispiläksi aloittelijoille. Foorumeilta luin että melkeinpä yhtä lelu kuin nuo co-axial kopukat, paitsi että menee helpommin rikki eikä puhti riitä niin että lentäminen olisi mielekästä. Varmaan n. 50g painoa kamerastakin tekisi honey been lennättämisestä aika nihkeää, jos se sitä muutenkin on(?) ..lol :)

Belt CP:tä täällä on myös haukuttu, enkä uskokkaan että vähän reilu parillasataa voisi saada kunnon kopteria (varsinkin kun pakettiin kuuluu radio/akku/laturi/kopteri/servot yms.).

Eikös Belt CP V2:een ole kuitenkin heitetty jotain parempaa osaa, olisiko suurin parannsu tuo HH gyro. Ikävän näköistä tosin kun kaikki roottorin osat ovat muovia. Ja luonnollisesti lähetin ei voi olla mistään kotoisin tuohon hintaan.

Voisiko joku muuten kertoa tuosta RTF paketin mukana tulevasta 2,4ghz radiosta kertoa jotain? siinä on vissiin oikealla opetusvipu, gyrogain-ruuvi. Vasemmalla muistaakseni 2 vipua (kuvasta katsoin) ja toinen säätöruuvi. Toinen vipu on vissiin hover conrtol (3d lentämiselle) ja toinen HH päälle/pois? Menokö arvioni aivan metsään ohjaimen funktioiden suhteen? Mitä tuolla toisella vasemmanpuoleisella säätöruuvilla tehdään?

JOS raha ei olisi este niin en kelpuuttaisi ESky:ltä sisälelujen lisäksi mitään muita kuin  E-SMART metal version:n, (metalliosat, reilusti yli 1,5kg:n kopteri 22,2v 1800mAh akulla kuulostaa ihan laadukkaalta) mutta tuohon menisi joku reilu tonni.

Mutta kun budjetti on noin 300-400€ niin oikeastaan ainoa vaihtoehto mikä kuulostaa nyt järkevältä on BeltCP V2, 240€. Tuon jos tilaisi ja siihen vaikka 3-4 lapaparia, toisen akun.. niin tuo 400€ alkaisi olla kohta täynnä.

Huom; Järkevämpiä ehdotuksia saa ehdottaa jos keksii, kuten sanoin olen aloittelija koptereiden saralla enkä tiedä paljon mitään näistä merkeistä muuta kun mitä olen youtubesta katsonut ja yrittänyt etsiä arvosteluja. Niistäkään ei koskaan tiedä ovatko kuinkapaljon puolueellisia. Toisaalta tekisi mieli säästää se 1k - 1,5k€ ja ostaa kerralla kunnon kopukka, mutta toisaalta niinkuin joku sanoi, jos innostus lopahtaa niin reilu tonni on vähän liikaa haaskattu. Sen lisäksi minulta menisi aivan liian pitkään aikaa saada moinen summa kasaan koska en ole kokopäivätyössä.

Lupaavat tuolla esky:n sivuilla että on tehtaalla testattu, joten sekin auttaisi varsinkin minua koska en tunne ketään kuka voisi neuvoa oikeiden asetusten säätämisessä. Uskoisin että kuitenkin netin kautta löytyy niin paljon tietoa ehkä saisin säädöt kohdalleen (pitkän tuskailun jälkeen), mutta on kuitenkin paljon helpompi jos ne OVAT valmiiksi kohdallaan ja kopukka on testilennetty niin tietää että onko vika säädöissä vai lentäjässä.

Yksi asia mikä hieman arvelluttaa on se että tuossa on se 2,4ghz radio, mitä väittävät paremmaksi...2,4Ghz teknologiaa siis. Itselläni on tuossa vanha Futaban T7CP PCM1024/PPM, mikä varmasti olisi parempi radio lennättää. Onhan se hieman vanhahko, ja jos tuon 2,4ghz beltin ostan ja todella alan harrastaa koptereita niin luultavasti ostan myös uuden KUNNOLLISEN radion, ilmeisesti 2,4Ghz sitten jos teknologia on siihen suuntaan menossa. Toisaalta jos käyttäisin tätä vanhaa Futabaa niin uskon että alkuun se vaikeuttaisi lentämistä tai saattaisi sammuttaa koko harrastuksen koska radiossa riittää valikoita ja säätöjä melkeinpä liikaakin minulle, kun en tunnista heli-asetuksien kaikkia termejäkään mitä saa säädettyä lähettimestä.

Huh.. etukäteen jo pelottaa että JOS ostan koneen niin lennän sen pas2:si heti ja sitten menee lavat, pääakseli ja vaikka mitä, ja joutuu varaosat millä saisi melkein uuden kopterin. Kaikista turhauttavinta on se että ehti kun nousee ilmaan niin kopteri lähtee heti kontrollista, eikä tiedä onko vika säädöissä vai lentäjässä. Ehkä rakennan harjoittelutelineen (sellaisen kiinteän, lattialla seisovan josta lähtee teleskooppiputki pystyyn jousivaimennuksella + kopterin kiinnitysalusta), ei se tarvitse kuin kahta eripaksuista muoviputkea, pari jousta ym. ym. ja vähän McGyver asennetta.. ;D

Lukisin mielellään mahd. paljon kyseisen kopukan omistajien mielipiteitä, ja tietysti jokaisen kokeneen kopteristin kommentit ovat tervetulleita. Toivon vaan että tuo n. 400€ budjetti muistetaan ettei tule yli tonnin kopteriehdotuksia ;)
« Viimeksi muokattu: 10 Elokuu, 2011, 12:52:11 kirjoittanut Sammy »

Poissa jkaija

  • Pro torppari
  • ****
  • #0053
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #1 : 11 Helmikuu, 2009, 20:43:57 »
Lupaavat tuolla esky:n sivuilla että on tehtaalla testattu, joten sekin auttaisi varsinkin minua koska en tunne ketään kuka voisi neuvoa oikeiden asetusten säätämisessä. Uskoisin että kuitenkin netin kautta löytyy niin paljon tietoa ehkä saisin säädöt kohdalleen (pitkän tuskailun jälkeen), mutta on kuitenkin paljon helpompi jos ne OVAT valmiiksi kohdallaan ja kopukka on testilennetty niin tietää että onko vika säädöissä vai lentäjässä.
Moro,
tuohon kannattaa suhtautua varauksella, kyllä se kopteri varmasti nousee ilmaan mutta mihin suuntaan on sitten eri asia, itselläni viikon aikana kopteri halusi kolmasti tutustua autotallin seinään.

Suosittelen että hommaat siihen jonkinlaisen harjoitteluristikon, sen kanssa kun varovasti yrität ilmaan niin näet mihin suuntaan se alkaa kampeemaan niin pääset eka säädöt tekemään. Ja tuolainen vapaasti pyörivä alusta johon kopterin saa varmasti kiinni on myös hyödyllinen niin saa testattua ja säädettyä peräservon ja gyron.

Kannattaa lukea täältä tuo 'wiki' osasto.
RJX; Extreme X-90Gas
ESky; -BeltCp, Smart
JR 11X Zero

Poissa sgtpepper

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #2 : 11 Helmikuu, 2009, 20:44:23 »
Joo, sillä budjetilla ei varmasti saa hyvää. Voit uskoa, että kohta se hinta nousee 600e, vaikka kopteri olisikin vain 400e. Huonoa ei kannata ostaa. Trex 250, pieni ja ilmeisen hyvä kuitenkin. Vaikka se on 2.4ghz se radio, ei ole sen parempi, siis mielummin 2.4ghz kun 35mhz, mutta muuten laatu on samaa - huonoa. Kyllä beltillä  vissiin jotain tekee, jos vaan pystyt niin osta vaikka minititan, tai trex, ovat vaan laadukkampia jne.
Siis tarkotitko että ottasit sen mukana tulevan hh-gyron? Sen saat heti heittää roskiin.

Ja usko tai älä, hyvillä laitteilla ja innokkaalla, maltillisella sekä pitkäjänteisyydellä et tähän lajiin kyllästy (kunhan et luovuta ;)). Se on taattu. :)
Tunsin kerran miehen joka sanoi: ''Maapallo on suuri pallo, jonka sisällä on toinen vielä suurempi pallo.''
''Olipa niin tai näin tai toisinpäin, aina on näetkös jotenkinpäin.''

RC-Kopterit Ry
SIL Protos [Ltg 2100T, AR7000, Align DS510] Minititan E325  [Gy 401] <- Myynnissä!! Spektrum DX7 Phoenix Bantam BC6-10  Nikon D300S http://tvierimaa.kuvat.fi/kuvat/  Honey Bee CP2

Poissa -DaMulQ-

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • -GG-
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #3 : 11 Helmikuu, 2009, 20:53:58 »
Siis tarkotitko että ottasit sen mukana tulevan hh-gyron? Sen saat heti heittää roskiin.

Onko omakohtaisia kokemuksia kyseisestä gyrosta? Ei sitä nyt ihan heti kannata roskiin heittää, menee kyll ihan varmana alussa leijuttelun harjoittelussa, itselläni on tuosta mallista vielä vanhempi versio ja sekin toimii moiteetta kevyessä taivaslennossa ja leijutuksessa. En väitä että sillä kannattaa mitään 3D vetään, mutta kun kauppaan kuuluu, ei ole tarvetta heti vaihtaa mihinkään. IMHO.

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #4 : 11 Helmikuu, 2009, 21:09:54 »
Samoilla linjoilla DaMulQun kanssa, vaikka täällä foorumilla aika paljon Eskyn koptereita ja sähköjä pilkataankin niin ei se nyt ihan täyttä roskaa ole.. Nekin sähköt on luksusta kun vertaa 80 luvun runkoihin ja entisaikojen hyrrägyroihin, Belt paketteja alkaa saada jo aika halvallakin nykyään. Honey Bee King 2:sta en suosittele kenellekkään, sen kanssa ei paljon hymyilytä.. 400€ budjettiin mahtuu hyvin Blade 400:kin josta täällä on jo aika paljon juttua. Jos pitäisi valita Esky ja Blade niin ottaisin Bladen laadukkaampien sähköjen takia. Myös runko näyttää paremmin suunnutellulta. Tuleepa vielä Spektrumin tietokone radiokin mukana jolla voit lentää hieman isompiakin koneita myöhemmin. Ja lennokkeja. Eskyissä tuleva radio on rajoittunut eikä siinä ole mitään säätömahdollisuuksia.

Lainaus
Trex 250, pieni ja ilmeisen hyvä kuitenkin.

Ja aloittelijan käsissä täysi katastrofi, ongelmia tulee jo kasausvaiheessa ja annas kun yrittää saada lentämään suoraan ja perää pitämään.. Mikro CP kopterit vaatii tarkempaa säätöä ja enemmän rakennus ja lentokokemusta kuin 450 kokoiset. Eli 450 linjalla vaan alussa ja sitten pienempää seuraavaksi ellei päätä ostaa isompaa.


-op-
« Viimeksi muokattu: 11 Helmikuu, 2009, 21:12:48 kirjoittanut Vispilä »
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa jkaija

  • Pro torppari
  • ****
  • #0053
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #5 : 11 Helmikuu, 2009, 21:13:03 »
Siis tarkotitko että ottasit sen mukana tulevan hh-gyron? Sen saat heti heittää roskiin.

Onko omakohtaisia kokemuksia kyseisestä gyrosta? Ei sitä nyt ihan heti kannata roskiin heittää, menee kyll ihan varmana alussa leijuttelun harjoittelussa, itselläni on tuosta mallista vielä vanhempi versio ja sekin toimii moiteetta kevyessä taivaslennossa ja leijutuksessa. En väitä että sillä kannattaa mitään 3D vetään, mutta kun kauppaan kuuluu, ei ole tarvetta heti vaihtaa mihinkään. IMHO.
Jeps, toimi ihan kohtalaisen hyvin puuskasessakin tuulessa kun leijuttelin, siis se uudempi malli.
Kunhan muistaa pakkasella lennätettäessä laittaa virrat vasta sen jälkeen päälle kun koneen lämpötila on tasaantunut ulkolämpötilaan, samallahan sitä tarkistaa sen perähihnan kireyden.
RJX; Extreme X-90Gas
ESky; -BeltCp, Smart
JR 11X Zero

Poissa 1m4s0_

  • Seniori torppari
  • *****
  • Sami Ollonen ät Raahe
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #6 : 11 Helmikuu, 2009, 22:09:04 »
Täältä käytettynä jonku hyvän paketin(mini titani, 450rex), jätetään ne eskyt hyllyyn :)

450Pro
Futaba 12FG 35mhz

Poissa mnentwig

  • Elävä Legenda
  • *****
  • this sentence no verb
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #7 : 11 Helmikuu, 2009, 22:57:49 »
Mutta kun budjetti on noin 300-400€
Enough for a radio and Phoenix simulator.
Forget about Esky, Walkera etc. They don't keep the promise they make, not without investing considerably more money.

A Verkkokauppa copter
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=24161
for € 10 is a good investment, because you can fly them continuously for 10 minutes in the living room. A good 'mental' exercise, IMO  :)

Poissa SiruS

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #8 : 11 Helmikuu, 2009, 23:38:47 »
Terve!

Mulla on beltti ja lennellyt sillä jonkun 80 akullista. Täällä puhutaan että se on ihan romu kyllä se mulla ainakin täytti kaikki siihen kohdistuneet odotukset ei 200e voi saada huippu kopteria....
Minä ajelen belttiä 7c:llä on se varmasti parempi kun eskyn oma lähetin. Alkuun beltti varmaan menee ihan orkkiksena mutta mulla ainakin tuntui jokaisessa pienessä torpissa menevän muovinuppi kokonaan vaihtoon. Eli osta siihen alumiininen on tuolla leluja.netissä 50e ja paljon lavanpitimen akseleita niitä tuntuu menevän.
Trex 700E 3G
mSR
Flysky TH-9X 2.4G

Jay604

  • Vieras
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #9 : 12 Helmikuu, 2009, 03:39:49 »
Nekin sähköt on luksusta kun vertaa 80 luvun runkoihin ja entisaikojen hyrrägyroihin, Belt paketteja alkaa saada jo aika halvallakin nykyään.

-op-
[/quote]

No tuota juuri ajattelinkin.. Olen ennenkin yrittänyt lennättää kopteria. tekniikka on varmaan 5-6vuoden aikana mennyt eteenpäin aika reilusti.

Toivon että edistystä olisi tapahtunut niin reilusti, että 400€:lla saisi kopterin millä voisi lentää ihan tavallista lentoa, ja ei nyt ihan ilmassa hajoaisi jos ei törmää minnekkään. Lennellä nyt vaikkapa ensimmäisen vuoden ja katsoa sitten kun on luultavasti rahaakin vuoden kuluttua laittaa harrastuksiin. Ja jos into on kestänyt niin mielelläni laitan 500 hyvään lähettimeen ja tonnin hyvään kopteriin.

RC kopukat on aina kiinostaneet ja tuossa noin 5v (2004 muistaakseni) ostin silloisen hyvänä sähköhelinä mainostetun kopterin mitä myytiin mm. Nuke tai Zap -nimellä, ja samalla tuon Futaban 7 -kanavaisen lennokki/heli -radion Nukea varten.

Muistaako tai onko kukaan omistanut muuten kyseistä kopterimerkkiä? Oisko ollut ehkä atalarc kuka niitä myi suomessa.

Kopterin runko, moottori ym. on vieläkin tallessa, tosin koko perätanko ja toinen tukiakseli vinossa, pääakseli kiero.. Sen viimmeisen kunnon tailboomin takia kun rysäytin vispilän lähimpään puuhun yrittäessä säätää sitä. Se oli se kerta kun innostus lopahti viimmeksi.. sitä ennen oli jo mennyt varaosiin hyvä määrä rahaa. Olisi varmasti kestänyt jos olisin tutkinut hommaa vähän suuremmalla kärsivällisyydellä ja jos olis ollut joku keneltä kysyä neuvoja säätämisessä.

Kyllä nämä kopterit on mielessä pyörinyt niin monta vuotta että uskon melko vakaasti että JOSKUS ostan oikein kunnon kopterin. Rahatilanne on nyt vaan tämä ja lennätysnälkä suuri..hehe :)

Kukaan ei tuota radio hommaa kommentoinut. Kannattaisiko ostaa (JOS ostaa eskyn) tuo halvempi beltti mikä käy megahertsilähettimellä niin voisi lennättää sitä tuolla Futaban radiolla? Jos vaikka onnistuisin saamaan radion säädöt kohdalleen. En tiedä toimiiko eskyn beltti tuolla radiolla, toisaalta kyllä kokeilin sitä eskyn comancheen ja sillä toimi hyvin, mitä nyt oli vähän säädöt lähettimen puolesta pielessä.

Futaban laatua täytyy kyllä kehua..lol :D Radio on ollut akkunsa kanssa nelisen vuotta säilössä ja heitin laturiin (ihan kokeillakseni), ja toimii melkein kuin uusi akku.. Kesti pari latausta ja purkua vähän herätellä mutta ja voltit ei ihan niin korkealle nouse kuin ennen mutta ihan hyvä lentoajan se vieläkin antaa vaikka on noin pitkään ollut pois käytöstä.

Mitä mieltä muuten olette tuosta eskyn pakettien mukana tulevasta "FMS" -simulaattorista? En ole noita ennen lennellyt. Harmi kun ei ole futabaan usb kaapelia.. :(

Jay604

  • Vieras
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #10 : 12 Helmikuu, 2009, 03:46:28 »
Myykö joku suomessa tuota Blade 400 -kopteria mitä joku tuolla ehdotteli..?

Poissa JiriK

  • Seniori torppari
  • *****
Fleet: Trex 450+DFC RTF & paketti- ratio

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #12 : 12 Helmikuu, 2009, 09:47:09 »
Myös pari käytettyä näkyy olevan tarjolla tuolla myydään-palstalla.
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa mokkis

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #13 : 12 Helmikuu, 2009, 12:49:51 »
Eihän tuossa sun radiossa ole mitään vikaa????
Kyllä moni lentelee vielä MHZ radioilla.
On ehdottomasti parempi kuin halppikset gigaset ja enemmän säätöjä löytyy varmasti.
Ei mitään järkeä ostaa RTF:fää,niissä ne radiot vasta paskoja ovat!
Osta vaikka käytettyna säädöissä oleva kunnollinen kopteri.
Ja ajele tolla Futaballa sitä.
Sopii tuohon bubjettiin, jopa halvan laturin ja akkujen kanssa,KUNNON gyrolla.

Itse PCM:llä ajelleena en tiedä torpanneeni yhdenkään häiriön takia.

Missäpäin majailet jos vaikka lähiseudulla olis apuja?

Trex 600 N
Trex 500 Esp
Trex 500 FBL

7C 2.4gigaa

Mikke38

  • Vieras
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #14 : 12 Helmikuu, 2009, 13:16:44 »
Täällä olis toinenkin aiheesta kiinnostunut aloittelija, joka painiskelee ihan samojen kysymysten kanssa kuin ketjun aloittanut henkilö. Minulla hankinnassa olisi eka kopteri. Kokemusta vain pienistä tyroksikoptereista (leluista). Olis kiva kuulla lisää mielipiteitä Eskyn uudesta Beltistä, joka on osunut myös omiin silmiin.

Esky ei tunnu olevan kovin hyvässä huudossa täällä ammattilaisten palstoilla. Olen yrittänytkin saada käsitystä siitä onko koneet oikeasti ihan susia, vai vertaatteko te niitä 5 kertaa kalliimpiin koneisiin joita itse käytätte. Silloinhan Belt luonnollisesti tuntuu huonolta. Lukemani perusteella vanhaa Beltiä ei kannata ostaa, mutta uuteen V2 versioon on ilmeisesti kehitetty paremmaksi juuri vanhan Beltin heikoimpia paikkoja. Hintahan on mielestäni edelleen todella mitätön "all in one" paketiksi, kun ajatellaan koneen kokoa ja tekniikkaakin. Onhan koneessa kuitenkin 2.4Ghz lähetin (vaikkakin yksinkertainen mikä sen alkajalle pitääkin olla), digitaaliset servot (todennäköisesti Beltissäkin tarkemmat kuin osa vanhoja analogisia), uusittu Gyro, harjatomat moottorit jne. Ymmärrän täysin, että konetta ei voi tietenkään verrata 1000 euron laadukkaampiin laitteisiin, mutta olisko se (uusi Belt V2) kuitenkin hyvä vaihtoehto vasta-alkajalle, joka nimenomaan leijuttelee ja opettelee peruslentämistä? Olen ymmärtänyt kaikkien sanovan, että honey bee on täysin poissa laskuista. Laman eri versioita suosittelee kaikki alkajalle. Myös teidän lentäjien kalustolaiteluetteloissa se esiintyy joka toisella aloituskopterina.

Olen kyllä ymmärtänyt, että te lentäjä-ässät suosittelette alkuun Phoenixin simua ja esim DX7 radioa, johon voi sitten ostaa myöhemmin ties minkä ikiliikkujan perään sekä vaikka lama3:sen alkuun tyydyttämään lennon nälkää. Olen samoilla linjoilla, mutta hieman mietityttää Laman koaksiaalisuus. Jos kone lentää lähes itsekseen niin oppiiko siitä juuri mitään. Joku kirjoitti myös, että isompi kone olis pientä ja kevyttä tarkasti säädettävää helpompi laite. Belttihän olisi hiukan isompi ja raskaampi... Beltin radio-ohjaimella ei tee varmasti juuri mitään, mutta youtuben DX7 videoita hiukset pystyssä katsoneena alkajaa pelottaa valikoiden ja asetusten määrä mitä hyvissä radioissa on. Olisiko kuitenkin helpompi aloittaa perusradiolla ja opittuaan jotain (lentämisestä, säätämisestä, eri valikoiden tarkoitusperistä sun muusta) myy koko Beltin kaikkineen pois vaikka puoleen hintaan seuraavalle vasta-alkajalle ja ostaa sitten kunnon vermeet.

Eli antakaas edelleen kommenttia ketjun alkuperäisestä aiheesta uusi Belt CP V2. Olisko se ihan hullu ratkaisu alkajalle kun ajatellaan 250 euron summaa millä pitäisi saada kaikki vermeet ja niin yksinkertaisessa muodossa, että alkajakin ymmärtää. Jos Belt V2 on ihan järjetön ratkaisu niin kertokaahan parempi aloittelijan systeemi. Minäkään kun en tunne ketään alan harrastajaa ja olen pelkästään netin varassa tiedon saannin suhteen.

Vielä kysymys V2 Beltistä ja DX7 radiosta. Toiimko Ne suoraan yhteen pelkästään asetuksia viilaamalla, vai pitääkö itse kopteriin vaihtaa jotain sähköosia? Ideana olis esim ostaa: 1. Nyt alkuun Belt V2 peruspaketti. 2. Hieman perään sitten Spektrum DX7radio Beltin pariksi. 3. Myydä Belt peruspaketti pois ja ostaa tilalle kunnon kopu.

Olenko ihan hakoteillä?
« Viimeksi muokattu: 12 Helmikuu, 2009, 14:05:28 kirjoittanut Mikke38 »

Poissa masu

  • Wikiadmin
  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #15 : 12 Helmikuu, 2009, 14:13:01 »
Mun mielestä lähettimen säätöjen "monimutkaisuus" ja niihin liittyvä aloittelun "hankaluus" on todella nopeasti ohimenevää. Ulkopuolelta noita katellessa näyttää informaation määrä hämmentävältä, mutta kun laitteet on kädessä huomaa äkkiä, ettei se nyt kovin monimutkaista olekaan. Yhtä nopeasti myös huomaa sitten ne halpojen kamojen puutteet ja miettii, että olisi mukava, jos tuotakin pystys säätämään ja tuohon vaikuttamaan (niistä ESkyn ohjaimista taitaa aika oleellisia toimintoja puuttua, itsellä ei kokemusta).

Aloitan sillä, että kummastakaan kopterista ei ole kokemusta, mutta tuo Blade 400 vaikuttaa paljon paremmalta setiltä kuin ESky. Mulla on ollu Bladen mukana toimitettava Spektrum DX6i ja se on ihan asiallinen lähetin. Sillä saa säädettyä kaikkea tarpeellista alkuun ja vähän pidemmällekin. Erittäin selkeä ja helppokäyttöinen laite (mukavampi käyttöliittymä kuin DX7:ssa). Lisäksi olen käsittänyt, että muutkin sähköt ja koko kopteri on Eskyä parempi. Tuohon Bladeen päätyisin siis noista kahdesta jo ehdottomasti tuon lähettimen takia. Jossain ketjussa oli, että hintaero ulkoimailla oli vain ~60 euroa. Ja tosiaan on noita käytettyjäkin tuolla myyntiosiossa, jos haluaa neuvotella hyvän diilin. Minun kaksi senttiä... (kuulostaa perverssimmältä suomeksi)



z0tis

  • Vieras
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #16 : 12 Helmikuu, 2009, 14:16:44 »
Voisin kirjottaa omia kokemuksiani tähän väliin, sillä olen omistanut walkereran halpoja koptereita sekä eskyn honey been ja belt cp löytyy vieläkin sekä nyt myös Trex 500.
Ensinnäkin se mitä noista honey been tasosista koptereista ootte kuulleet, on täysin totta, pysykää kaukana. Belt cp käy perus leijutteluun ja pieneen lentelyyn, mutta on esimerkiksi tohon 500 verrattuna 10 kertaa vaikeampi lentää, mutta en ole sitä ite vielä kyllä rikkonut koska olen vain kevysesti sitä leijutellut niinkun sanoin.

Belt cp:llä jos haluaa pysyä ilmassa tarvitsee sitten simu treeniä ehottomasti. Belt cp:n huonoja puolia on mun mielestä esimerkiksi se että sittenku hommaa paremmat vehkeet ja kopterit niiin sen osilla tai muilla sen paketin tulleilla tavroilla ei tee enää yhtään mitään oikeen muissa vehkeissä. Jos budjetti ei muuhun jousta niin kyllä beltillä pääsee mun mielestä jo lenntämisen makuun, niinkun sanottu eihän se yhtähyvä ole kun noi trexit ja muut mutta eipä se ole yhtä kalliskaan, eihän kukaan ostas 1000€ kopteria jos 200€ vehkeet ois yhtä hyvät.

Mutta mun mielestä parhaana vaihtoehtona halpaan budjettiin pitäsin jotain käytettyä esim blade pakettia, kun siitä on jonkuverran jopa positiivista lukenu verrattuna belttiin, ja se ois todella hyvä jos sais semmosen paketin missä tulis sen verran hyvä radio mukana että sitä vois käyttää jatkossakin (vaikka dx6) ja Jay69:lle niin ehottomasti lentäsin sillä futaban radiolla mielummin kun milllään eskyn radiolla, vastarin siihen täytyy varmaan hommata erikseen? tästä en nyt tiedä ku en oikeestaan tunne yhtään tota 35mhz tekniikkaa että mikä vastari käy mihinki, siihen vois joku viisaampi valaista meitä

Edit: Niinkun masu sano niin mäkin ehottomasti jos nyt hommaisin niin ottasin mielummin blade 400 dx6:sella kun belt cp:n paketin
« Viimeksi muokattu: 12 Helmikuu, 2009, 14:21:33 kirjoittanut z0tis »

Poissa jpietari

  • Pro torppari
  • ****
  • Jukka Pietarinen RC-Kopterit Ry / 0016
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #17 : 12 Helmikuu, 2009, 14:20:09 »
Toivon että edistystä olisi tapahtunut niin reilusti, että 400€:lla saisi kopterin millä voisi lentää ihan tavallista lentoa, ja ei nyt ihan ilmassa hajoaisi jos ei törmää minnekkään. Lennellä nyt vaikkapa ensimmäisen vuoden ja katsoa sitten kun on luultavasti rahaakin vuoden kuluttua laittaa harrastuksiin. Ja jos into on kestänyt niin mielelläni laitan 500 hyvään lähettimeen ja tonnin hyvään kopteriin.

RC kopukat on aina kiinostaneet ja tuossa noin 5v (2004 muistaakseni) ostin silloisen hyvänä sähköhelinä mainostetun kopterin mitä myytiin mm. Nuke tai Zap -nimellä, ja samalla tuon Futaban 7 -kanavaisen lennokki/heli -radion Nukea varten.

Mitä mieltä muuten olette tuosta eskyn pakettien mukana tulevasta "FMS" -simulaattorista? En ole noita ennen lennellyt. Harmi kun ei ole futabaan usb kaapelia.. :(
Kuten mokkis jo totesikin pärjäät varmasti aluksi hyvin tuolla nykyisellä radiolla ja tiukalla budjetilla ei kannata ensimmäiseksi hankkia uutta radiota jos/kun vanha vielä toimii. Tuon nykyisesi saa todennäköisesti kiinni Phoenix-simulaattoriin.

Minä ostin viime vuoden Model Exposta sil-shopista FMS:n ohjaimen ja aikani sillä harjoittelin kunnes hankin radion ja Phoenixin ja eihän kopua saanut FMS-harjoittelulla pysymään ollenkaan näpeissä Phoenixissa - tässä kohtaa tuli pienoinen pettymys kun FMS:ssä oli mielestään jo oppinut jotakin. Ja simu säästää oikeasti rahaa ja saahan senkin myytyä jos haluaa siitä eroon.

Myydään palstalla on aina välillä myynnissä edullisia kopuja ja kannattaa myös seurata säiettä HK-450 CCPM 3D Electric Helicopter Kit $35.95 millaisia kommentteja tuosta tulee. Sähköthän siitä puuttuvat ja näpertelyä, valintoja ja säätämistä varmasti riittää, joten se ei ehkä ole varteenotettava valinta. FH:lla on myös välillä hyviä tarjouksia ja combojen hinnat ovat usein muutenkin kohdallaan.

Esky ei tunnu olevan kovin hyvässä huudossa täällä ammattilaisten palstoilla.
Harrastelijoitahan täällä ollaan, mutta kuten kaikessa jos haluaa hyvän ja halvan pitää ostaa molemmat ;)

Lainaus
Beltin radio-ohjaimella ei tee varmasti juuri mitään, mutta youtuben DX7 videoita hiukset pystyssä katsoneena alkajaa pelottaa valikoiden ja asetusten määrä mitä hyvissä radioissa on. Olisiko kuitenkin helpompi aloittaa perusradiolla ja opittuaan jotain (lentämisestä, säätämisestä, eri valikoiden tarkoitusperistä sun muusta) myy koko Beltin kaikkineen pois vaikka puoleen hintaan seuraavalle vasta-alkajalle ja ostaa sitten kunnon vermeet.
On totta että radio vaikuttaa aluksi kovin mutkikkaalta eikä ohjekirja tunnu selkeyttävän asioita ollenkaan mutta kyllä nuo säädöt loppujen lopuksi ovat usein tarpeellisia ja mutkikkuus tulee mielestäni (ainakin Futaba 7C:n kohdalla) sekavasta ohjekirjasta ja käyttöliittymästä. Voihan sitä noinkin edetä, mutta miksei saman tien osta parempia - voihan nekin myydä jos näyttää siltä ettei homma kiinnostakaan.

Lainaus
Eli antakaas edelleen kommenttia ketjun alkuperäisestä aiheesta uusi Belt CP V2. Olisko se ihan hullu ratkaisu alkajalle kun ajatellaan 250 euron summaa millä pitäisi saada kaikki vermeet ja niin yksinkertaisessa muodossa, että alkajakin ymmärtää. Jos Belt V2 on ihan järjetön ratkaisu niin kertokaahan parempi aloittelijan systeemi. Minäkään kun en tunne ketään alan harrastajaa ja olen pelkästään netin varassa tiedon saannin suhteen.
Suosittelen käymään jossakin lennätystapahtumassa katselemassa ja kyselemässä. Lippulaivassakin näkee usein monenmerkkisiä vehkeitä mm. Walkera, Esky, Align, Gaui, CopterX, ym. Et ole merkinnyt profiiliin asuinpaikkaasi.

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #18 : 12 Helmikuu, 2009, 15:00:21 »
Täytyy heittää pieni väli pähkäily omalta osalta.
Itse olen koptereita harrastanut vasta pari viikkoa päälle puolivuotta, hauskaa on ollut :)
Ensimmäiset hankinnat tuli tehtyä 23.7.2008, jolloin FedEx toi Phoenixin ja päivää aikaisemmin hain Sabesta sille kaveriksi DX7'n. Phoenixin valkkasin foorumin juttujen perusteella, mutta eka harha-askel tuli budjetin suhteen radion kohdalla. 150€ budjetti hieman joutui venymään, kun luin Phoenixin sivuilta listaa soveltuvista radioista, eikä yhtään USB-ohjainta tuettu. Se siitä 30€ halpiksesta.
Pienen pähkäilyn jälkeen valitsin DX7'n, koska tulin siihen tulokseen että jos innostus hyytyy, pääsen molemmista eroon helposti.

Asensin Phoenixin, kalibroin radion ja aloin harjoittelemaan leijuttamista. Lueskelin foorumilta kaikenmaailman juttuja ja törmäsin kopterioppaaseen, josta luettuja tietoja koitin käyttää radion säätöjen parantamiseen. Kaasukäyrät sain kohdalleen, mutta expoja en osannut säätää. Leijuttelu helpottui ehkä snadisti, muttei mitään radikaalia muutosta tapahtunut.

Lisää foorumin lueskelua ja huomasin, että on kotikisat (Kopterikisat/kesäleiri Paattisilla 25-27.7.2008) 15minuutin ajomatkan päässä. Pahus, siellähän äijät lentää kilpaa, joten joku niistä varmaan osaa säätää radioon ne expot.
Meinasin jo jättää menemättä, kun en ketään tuntenut, mutta ajattelin kuitenkin rekisteröityä foorumille ja päätin että tuonne menen, heittäköön sitten pihalle jos eivät halua auttaa tai olen muuten häiriöksi.
Menin joskus päivällä paikalle kummastelemaan kun äijät räimi isoilla polttiksilla taivaalla jos jonkinlaista solmua ja rusettia  8). Kysyin siinä sitten grillimestarilta että tarvitsisin hieman apua radion säätöjen kanssa. Grillimestari katsoi radiota altakulmien ja sanoi: Jaa DX7, mees ton pitkän sinilippalakkipäisen kaverin luo ja kysy siltä, se osaa säätää ton radion.
Ei muuta kun jalkaa toisen eteen ja jutuille, josko saisin apua, kun en osaa expoja säätää ja se saattaa hieman auttaa leijuttelun treenaamista simussa?
"Joo, annas mä laitan sulle expoja, paljonko laitetaan :)"
Illalla kotiin ja testaamaan miten radio toimii. "Sällihän laittoi mulle autopilotin tähän radioon"- oli eka fiilis, koska kopterin hallinta helpottui paljon.

Simulla pörräsin pitkälti toistasataa tuntia kuukauden puolentoista aikana.
Sitten hankin itselle Quarkin ja 25.12.2008 leijuttelin ekaa kertaa 450 Rexiä.
Quarkilla tullut pörrättyä ehkä parisataa akullista, Rekulla takana about 50 akullista.


Muutama viikko sitten sain koittaa Turun Messukeskuksen sisälennätyksessä kaverin Twister CP'tä. Twister on muutaman vuoden takaa, mutta muuttuvalapakulmainen hieman 450 kokoluokkaa pienempi kopteri.
Kädet tutisten nappasin ko vekottimen RTF-paketin mukana tulleen radion käsiin ja ei muuta kun koittamaan. On se vaan vaikea vehje pitää ilmassa näillä taidoilla, vaikka Saku sillä lentää pienessäkin tilassa kahdeksikkoa :)
Tikkujen liikuttaminen ilman expoja vaati todella paljon keskittymistä alkuun, kun expoihin oli tottunut. Lisäksi usko meinasi loppua kesken, kun Twisterin selkeä halu olla olematta hetkeäkään paikallaan oli melkoinen :D

Näiden kolmen lennättämäni kopterin osalta voin ainakin todeta, että jos olisin Twisterillä aloittanut ilman kunnollista simulaattoritaustaa, olisi harrastus jäänyt omalta osaltani lyhyeksi kokeiluksi.


Belt CP'stä en osaa valitettavasti sanoa mitään, koska omaa kokemusta ei ole, mutta täytyy koittaa päästä jonkun Belttiä koittamaan.

Editti: Ei tänään mitään sisälennätystä ole turussa.
« Viimeksi muokattu: 12 Helmikuu, 2009, 15:10:39 kirjoittanut Sammy »
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa mnentwig

  • Elävä Legenda
  • *****
  • this sentence no verb
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #19 : 12 Helmikuu, 2009, 15:14:40 »
...säätää radioon ne expot.
There is no "right" or "wrong" - in the end it's up to opinion.
But, this might be a good place to mention that there is quite a number of people out there who don't use expo.
So, apparently it is very well possible to handle a heli without.
Now I don't need it, why use it? There is no free lunch - if expo makes some things easier (or gives the illusion), it makes other things harder.

If the heli is too "twitchy" to fly without expo using thumbs, try pinch grip.
But, to say it again, this is an opinion. You can always find world class flyer ABC who does it differently, that's not the point.

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #20 : 12 Helmikuu, 2009, 15:36:15 »
...säätää radioon ne expot.
There is no "right" or "wrong" - in the end it's up to opinion.
But, this might be a good place to mention that there is quite a number of people out there who don't use expo.
So, apparently it is very well possible to handle a heli without.
Now I don't need it, why use it? There is no free lunch - if expo makes some things easier (or gives the illusion), it makes other things harder.

If the heli is too "twitchy" to fly without expo using thumbs, try pinch grip.
But, to say it again, this is an opinion. You can always find world class flyer ABC who does it differently, that's not the point.
Yes it is possible to handle with out expo, but in My case it gives some help at begining, even that I am using and have always used pinch grip.
Now I have turned it almost off, but have some left on normal mode.
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Mikke38

  • Vieras
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #21 : 12 Helmikuu, 2009, 16:15:24 »
Expot menee nyt tässä vaiheessa yli, mutta muuten ollaan ilmeisesti siinä johtopäätöksessä, että uutta V2 belttiä ei sitten kumminkaan kannattaisi hankkia harjoittelukoneeksi vaan kannattaisi tilata se Phoenixin simu ja DX7. Jos ymmärsin oikein niin aikaisempi vastaaja sanoi, että Trex 500 on kymmenen kertaa helpompi lentää kuin Belt V2. Onko todellakin näin?? Onkos ne laatuerot siis lentokäyttäytymisessä ja lennättämisen helppoudessa? Jos näin on, niin silloin ei kyllä köyhän kannata todellakaan hankkia halpaa konetta edes alussa. Jos kone ei omaa kunnon lento-ominaisuuksia samalla kun on noviisi radion takana niin se tietää varmuudella tiuhaa vierailua varaosakauppaan. Silloin halvallekin koneelle tulee todellakin kalliin koneen hinta. Onko tässä järkeilyssä mitään perää vai ymmärsinkö väärin aiemmat kommentit? Miten suurista eroista nyt sitten käytännössä mahdetaan puhua esim Belt CP V2 vastaan Trex 500? 10 kertaiset tuntuu mahdottomalta ajatukselta käytäntöön...

Mites se radio sitten toimii eri koneiden kanssa? Pitääkö olla kopterin sähköissä jotain speciaalia yhteensopivaa vai sopiiko DX7 suoraan asetukset laittamalla eri kopterimerkkeihin? Trex500 & 450, Belt V2 jne. Ja mistäs tuota DX7 radiota saa edullisimmin suomesta / ulkomailta? entäs Phoenixia? Myydäänkö niitä kimpassa jossain? vaatiiko se millaset kaapelit tietkoneeseen? tuleeko kaapeli radion tai simun mukana?

Jotain hyrrää sitä olis kuitenkin kiva päästä lentämään heti alusta saakka, ettei harrastus lopahda simuvaiheeseen... Onko se Lama (versiot 3 - 6) sitten kuitenkin se lelu, joka pitäisi hankkia simuharjoittelun ajaksi pitämään suurimman innon kurissa? Vai onko jotain muuta huonosti rikkoutuvaa helppoa ja halpaa konetta jolla saisi edes jotain kunnollista tehtyä? Eikös Lama ollut kuitenkin jo 4 kanavainen? Mites se uusi Lama4 joka oli myös 2.4Ghz, Pystyykö sitä ohjaamaan sitten jatkossa myös DX7:lla? Jos pystyy niin onnistuuko se suoraan asetuksia muuttamalla vai pitäisikö kopteriin tehdä jotain muutoksia?

Poissa sgtpepper

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #22 : 12 Helmikuu, 2009, 16:44:46 »
DX7 kanssa pitää vaan olla spektrum vastari, kuten AR7000.
No beltin sähköistä en tiiä, jos on toteutettu vakioiden mukaan, niin dx7 käy myös beltin sun muiden kanssa.
Tunsin kerran miehen joka sanoi: ''Maapallo on suuri pallo, jonka sisällä on toinen vielä suurempi pallo.''
''Olipa niin tai näin tai toisinpäin, aina on näetkös jotenkinpäin.''

RC-Kopterit Ry
SIL Protos [Ltg 2100T, AR7000, Align DS510] Minititan E325  [Gy 401] <- Myynnissä!! Spektrum DX7 Phoenix Bantam BC6-10  Nikon D300S http://tvierimaa.kuvat.fi/kuvat/  Honey Bee CP2

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #23 : 12 Helmikuu, 2009, 16:58:41 »
^ vastauksia edelliseen Mikken viestiin.


Pienen ja halvan vs. isomman ja kalliin koneen ero lentotuntumassa on todellakin aika suuri kun kummatkin on säädetty toimimaan mahdollisimman hyvin. Eroja on paljon mutta tässä kirjoitettuna joitakin. Ensinnäkin mitä huonommin toimivat sähköt, sitä tarkemmin pitää rungon säädöt tehdä että kone lentää edes välttävästi eikä sittenkään lähelläkään laadukkaammilla sähköillä varustettua konetta. Aloittelijalla ei ole aloittaessa luonnollisesti tietoa eikä taitoa säätää kopteria joten huonot sähköt toimii entistä huonommin. Huonolla toimivuudella tarkoitan sitä että kokeneemmallakin on vaikeuksia pitää kone hallinnassa, saatikka lentotaidottomalla aloittelijalla. Laaduttomat osat aiheuttaa myös kaikenlaisia ongelmia jo kasausvaiheessa ja viimeistään ensimmäisten lentoyritysten aikana. Huonosti työstetyt alumiini ja muoviosat ei välttämättä sovi kunnolla runkoon tai toimi sulavasti ilman modausta. Osissa voi myös olla klappia joka huonontaa lento-ominaisuuksia. Nuo kaikki yllämainitut ongelmat lisättynä lentotaidottomuuteen johtaa lähes aina torppiin. Kannattaa harjotella simulla ennen ensimmäisiä lentoja, ainakin perus perä itseen päin leijutus on hyvä hanskata.

Sitten lento-ominaisuus eroista vähän, huonosti säädöissä oleva kone on vaikea pitää edes leijunnassa. Huono gyro käytännössä haittaa perän toimintaa ja aiheuttaa käsittämättömältä tuntuvia ongelmia. Perä on oikeastaan kopterin tärkein liikesuunta joten jos siinä on ongelmia niin lennätys on aloittelijalle lähes mahdotonta. Kannattaa ostaa hyvä gyro niin ei tarvitse itkeä (paljoa) ongelmien takia. Mitä isompi kone, sen vakaampi. Mitä paremmin säädöissä oleva kone sitä vähemmän tarttee tehdä korjausliikkeitä. Mitä paremmin toimii perä, sitä hurjempia temppuja voi tehdä (tehosta tai mistään muustakaan ei ole hyötyä jos perä ei pidä tai vägää koko ajan). Mitä enemmän tehoa, sitä helpompi lentää tuulessa. Lista jatkuu loputtomiin, ja tässä vaiheessa kuulostaa siltä että halvat koneet on täysin pa*koja  :). Valoa maailmaan tuo se tieto että pari kohtuullista RTF pakettia on jo olemassa, mielestäni yksi niistä tuo Blade 400. Hyvä tapa aloittaa onkin radio, simulaattori, ja tuollainen halpa kopteripaketti. Bladessa tulee Spektrumin 6ch radio mukana ja muistaakseni siinäkin on simuliitin joten ei tartte välttämättä DX7:aan panostaa.

Jos kuitenkin päättää ostaa suoraan DX7:n niin se sopii kaikkiin malleihin, siinä on muistipaikkoja eri mallien asetuksille joten ei tarvitse tehdä säätöjä aina uudestaan kun vaihtaa mallia (6 kanavainenkin Spektrum käy periaatteessa, siinä vaan on melko rajoittuneet ominaisuudet joten isomman kopterin tai lennokin kanssa kannattaa tosissaan harkita parempaa radiota). DX7:aa saa edullisesti Suomen Sabesta kun pyytää jättämään servot pois. Phoenixia löytyy Britanniasta mm. seuraavista liikkeistä:

www.themodelhelistore.co.uk
www.realraptors.co.uk
www.fastlad.co.uk

Itse kaapeli tulee simun mukana ja ostaessa pitää valita omaan radioon sopiva liitin että laittavat oikean mukaan.

Lamat on lähinnä leluja, joskus jopa hauskoja sellaisia. Kannattaa sitten miettiä viittiikö laittaa yli satasta leluun, jos myöhemmin aikoo ostaa paremman kopterin.. Tästä aiheesta on muuten aika paljon keskustelua ollut jo täällä foorumilla joten kannattaa lukaista läpi myös vanhoja viestejä  :).


-op-
« Viimeksi muokattu: 12 Helmikuu, 2009, 17:00:29 kirjoittanut Vispilä »
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Aloittelija harjoituskopteria ostamassa (beltti? joku muu?)
« Vastaus #24 : 12 Helmikuu, 2009, 17:19:27 »
Phoenixia löytyy myös suomesta
http://trex-store.com/store/product_info.php?products_id=807
http://www.hobbyjp.com/product_info.php?products_id=154

Ja ulkomailta tietty suoraan valmistajalta. Lähettää FedEx'llä, joten kannattaa antaa osoite jossa on päivällä joku.
http://www.ekmpowershop4.com/ekmps/shops/phoenixrc/phoenixrc-simulator-1-p.asp
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
6 Vastauksia
2880 Lukukerrat
Uusin viesti 17 Toukokuu, 2009, 21:43:40
kirjoittanut Jay604
8 Vastauksia
4576 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Kesäkuu, 2009, 21:45:10
kirjoittanut Mie
131 Vastauksia
65978 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Tammikuu, 2012, 12:22:32
kirjoittanut Dutchman
5 Vastauksia
3209 Lukukerrat
Uusin viesti 26 Joulukuu, 2010, 21:03:37
kirjoittanut Eispii
20 Vastauksia
6162 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Syyskuu, 2012, 21:57:59
kirjoittanut JuhoV