Kirjoittaja Aihe: Dynamometri potkureille ja moottoreille  (Luettu 8571 kertaa)

Poissa Picea

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Intermediate hoverer
Dynamometri potkureille ja moottoreille
« : 14 Syyskuu, 2014, 18:52:43 »
Aikanaan kun ecalcista ei löytynyt niitä moottoreita mitä itse käytin, niin piti tehdä oma testipukki.

Improvisoitu tekohetkellä käsillä olleista osista; moottori (kuvassa sattumoisin juuri Tarot 4006)  painaa vipuvarrella vaakaa, josta saadaan nostovoima ja esciin kytketyllä Wattsup -mittarilla saadaan ottoteho ja amppeerit. Vipuvarret ja moottorikiinnike multikopterin osia, kalustepyörä toimii vipulaakerina.


Eniten olen mittaillut lennokkien moottoreita ja potkureita. Esimerkiksi 6 erilaista 8x6x3 potkuria. Vaikka potkureiden nimellismitoitus oli sama niin vetotehoissa samalla moottorilla ja samalla kierrosluvulla oli vaihtelua 700...1100 g välillä, eikä kallein ollut läheskään paras. Panee kysymään mitä arvoa on teorialaskelmilla.

Kuvassa olevia moottoria ja potkuria (TL2829) olen suunnittelemassa Tarot Pro 680 heksaan jonka lentopaino olisi noin 2.5..3 kg: Moottoria kohti tulisi siis noin 500g nostettavaa, ja mittauksissa yhdistelmä TP4006&TL2829 ottaa 500g kohdalla noin 60W tehoa ja noin 4A (4S akulla, Afro30 esc), kaasun ollessa 45%. Pitäisi siis lentää kevyesti, kaasun ollessa 70% vaaka näytti jo yli kilon  nostoa, mutta silloin alkoi hyötysuhde huononemaan ja sähköä kulumaan (12A, 195W). Muita kiinnitykseen potkureita ei nyt ole joten vertailua ei pysty tekemään.

HK-TAROT 450 TT PRO DFC 6S ZYX
Align TREX 600 EFL PRO 3GX
WinWRC 480 Tarot DFC, Robird G31
Raptor ATG, APM2.5; Tarot 680 Pro, Fixhawk
2 kpl FRSky Taranis X9D, Futaba T8FGS

Poissa Rollerah

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #1 : 14 Syyskuu, 2014, 21:28:50 »
Täsmälleen samanlainen systeemi oli itselläni käytössä joskus reilut kymmenen vuotta sitten lennokkimoottorien ja potkurien kanssa. Lennokeista poiketen multikoptereiden kanssa tuollaisella testipenkillä saa varmaan melko tarkastikin todellista lennätystä vastaavaa dataa, kun kopteri on pääasiassa paikallaan ilmassa. Pienten ja suurinousuisten lennokkipotkurien kanssa tulokset jäävät vähän viitteellisiksi, kun penkkiin sidottu potkuri alkaa sakata. Pitääkin rakennella taas tuollainen, niin ei tarvitse mututella setuppeja vertailtaessa. Voisin vielä lisätä potkurin taakse samaan varteen kierroslukumittari, niin saisi senkin tiedon talteen.

Trnquill:

Hyviä linkkejä, kiitos.  Taidankin siis jättää suosiolla väliin RCTimerin uudet TM-sarjan hiilikuitupotkurit ja suunnata katseet vaikka Foxtechiin tai DYS:iin. Ilmeisesti RCTimerin kolmiomaiset potkurit ovat kuitenkin kelvollisia, kun aiemmin mainitsit käyttäväsi itse niitä?


Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #2 : 15 Syyskuu, 2014, 08:23:33 »
Ilmeisesti RCTimerin kolmiomaiset potkurit ovat kuitenkin kelvollisia, kun aiemmin mainitsit käyttäväsi itse niitä?
Mainitsin myös, että nostoissa on todella rajut erot, eli en millään muotoa laadukkaiksi väittäisi... :) Kelvolliset ovat toki siinä mielessä, että laite lentää. ;) En ole tusannut noiden kanssa sen enempää, että olisin vertaillu huiskia keskenään ja jollain tavalla yrittänyt löytää yhteensopivaa kuusikkoa.

Mulla on tarkoituksena rakentaa automaattirigi noihin testauksiin. Eli vehje, joka mittaa itsekseen noston, virrankulutuksen, kierrokset, jännitteen ja kaasuprosentin. Tulokset tuuppaa suoraan sellaiseen muotoon, joka on helppo piirrustaa graafiksi. On vielä suunnittelupöydällä koko hoito... Muut osat on hankittuna, kierrosluvun mittaamista mietin vielä.

Poissa JML

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #3 : 15 Syyskuu, 2014, 23:19:58 »

Mulla on tarkoituksena rakentaa automaattirigi noihin testauksiin. Eli vehje, joka mittaa itsekseen noston, virrankulutuksen, kierrokset, jännitteen ja kaasuprosentin. Tulokset tuuppaa suoraan sellaiseen muotoon, joka on helppo piirrustaa graafiksi. On vielä suunnittelupöydällä koko hoito... Muut osat on hankittuna, kierrosluvun mittaamista mietin vielä.

Periaatteessa tuollainen versio #2 on tekeillä itellekkin. Grammat mitataan suoraan load cell+muunninpiiri+arduino paketilla ja Processing:lla kirjoitetaan time stampilla varustettuna csv -tiedostoon 10Hz nopeudella. Tuo homma toimiikin jo.

Virta, jänö, rpm, kaasun asento ja tarvittaessa lämpötila saadaan Eagletreen Eloggerilta samoin 10Hz:llä ja yhdistetään graafiksi. Eloggerilla kierroksia on tullut luettua sen omalla brushless anturilla, joka kytketään suoraan säätimen ja moottorin välisiin johtoihin tai sitten Hal-sensorilla. Tällä hetkellä on brushless käytössä vaikka se tuntuuki antavan häröjä isoilla moottoreilla ja tietyillä säätimillä.

Vielä on tekemättä kaasun käyttö suoraan arduinosta, jolloin voidaan ajaa joka kerta samanlainen kaasuprofiili ja käppyröiden teko on helpompaa. Lisäksi tutkinta, josko Eloggerista saisi tuon datan ulos järkevämmin, kuin näytön liitäntää puukottamalla ja tuupattua suoraan samaan tiedostoon processingilla....Niin ja jostain pitäs saada mahdollisimman paljon potkureita(varsinkin kalliimpia hiilarisia) edukkaasti testiin  ::)

-Jani-

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #4 : 16 Syyskuu, 2014, 09:49:32 »
Niin ja jostain pitäs saada mahdollisimman paljon potkureita(varsinkin kalliimpia hiilarisia) edukkaasti testiin  ::)
Kun saat rigin automaagiseen malliin ja parit esimerkkigraafit ilmoille, löytyy foorumilta aivan varmasti paljonkin vapaaehtoisia lähettämään sulle moottori+potkuri -komboja testiin! Lupaudun ainakin itse mukaan. Olisi mukavaa saada mahdollisimman "standardoitua" dataa sekä moottoreista että potkureista ja parhaiten tämä tietenkin onnistuu siten, että kaikki mittaukset tehdään samalla laitteistolla.

Poissa JML

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #5 : 16 Syyskuu, 2014, 22:25:26 »
Kun saat rigin automaagiseen malliin ja parit esimerkkigraafit ilmoille, löytyy foorumilta aivan varmasti paljonkin vapaaehtoisia lähettämään sulle moottori+potkuri -komboja testiin! Lupaudun ainakin itse mukaan. Olisi mukavaa saada mahdollisimman "standardoitua" dataa sekä moottoreista että potkureista ja parhaiten tämä tietenkin onnistuu siten, että kaikki mittaukset tehdään samalla laitteistolla.
Juu pitää laittaa tuloksia ilmoille kun ehdin lennätyskelien loppuessa rakennella ja koodailla tuon riittävän hyväksi. Tuohon datan luotettavuuteen ja vertailukelpoisuuteen on tullut törmättyä monta kertaa. Alunperin itellä on ollut tarkoitus saada parannettua nykyistä quadi settiä kaikilla osa-alueilla aina potkureista FC:n asetuksiin. Yksi potkuridatan luotettavuuden kannalta tärkeä seikka lienee mittausolosuhteet, jotka pitäs vakioida tai ainakin ilmoittaa tuloksissa. ToDo -listalla onkin tehdä testiä paljonko ilman lämpötila pelkästään vaikuttaa samoin kosteus ilmanpaineesta puhumattakaan.

Käytäntö näyttäisi, että jokaisessa testisessiossa on hyvä ajaa ensin ainakin yksi tunnettu "standardi" vertailupotkuri ja tarkistaa tulokset vs. aiemmat mittaukset. Mulla kyseinen potkuri on tällä hetkellä APC 1047SF. Tuolle näyttäisi löytyvän myös jopa tuulitunneli dataa, mutta siihen pitää perehtyä myöhemmin lisää, jos siitä jotain ymmärtää ja vertailla muutenkin eri datalähteitä.

Moottorit ja säätimet taasen....no testattavaa ja mahdollisia komboja on kyllä mahdottomasti. Tarkoitus on kokeilla ainakin omat yhdistelmät ja kokeilla esim. Simonk:n ja varsinkin BLHelin eri asetukset hyötysuhteen kannalta. Potkuridata sinällään on mahdollista pitää erillään muusta paketista, mutta myöskin kokonaishyötysuhde kiinnostaa...Jossain porukka tapahtumassa tai leirillähän näitä olis hyvä testailla muun homman lomassa.

Testereistä voisi jossain välissä tehdä vaikka oman säikeen tälle alueelle tai protopajan puolelle? Mielenkiintoista olis nähdä myös muiden mittauksia..


-Jani-
« Viimeksi muokattu: 16 Syyskuu, 2014, 22:27:36 kirjoittanut JML »

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #6 : 17 Syyskuu, 2014, 08:34:05 »
Testereistä voisi jossain välissä tehdä vaikka oman säikeen tälle alueelle tai protopajan puolelle? Mielenkiintoista olis nähdä myös muiden mittauksia..
Hyvä idea! Mulla oli ajatuksena käyttää pohjana ESC32-noparia, josta saisi periaatteessa suoraan kierrosluvun, jännitteen ja virran ulos, mutta ei ole ollut yhtään aikaa (tai mielenkiintoa? :) ) tutustua siihen, miten ko. palikan kanssa jutellaan. Tietokoneella nuo arvot saa helposti ulos, mutta niiden yhdistäminen muuhun dataan ei ole aivan yhtä suoraviivaista. Periaatteessa noparista saa ulos CAN-dataa, jota olisi helppoa (?) lukea vaikka Arduinolla, joka mittaa samalla työntöä.

Potkureiden lisäksi mulla suurin mielenkiinto on nimenomaan moottori/potkuri -yhdistelmässä. Ja miksei jotain vertailua sitten nopareistakin tekisi, niissäkin kun on merkittäviä eroja. Hetken kun mittailisi ja vertailisi voisi ehkä vetää jonkinlaista johtopäätöstä siitä, kuinka nuo kolme osasta vaikuttavat toisiinsa. Eli nouseeko kokonaisuuden hyötysuhde aina, kun yhden komponentin vaihtaa "parempaan", vai voiko paremman kokonaisuuden lyödä kokoon osista, joista yksi onkin mittauksissa huonommin pärjännyt, mutta muiden osien kanssa paremmin yhteensopiva...

Lisäaskeleen mittauksiin toisi mulla se, että ESC32 kalibroidaan aina tietylle moottori+potkuri -kombolle. Kalibrointi kestää 5-10 minuuttia.

Poissa Rollerah

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #7 : 17 Syyskuu, 2014, 16:52:56 »
Keskustelu kääntyy aina vaan mielenkiintoisempaan suuntaan  :) . Kun tässä jo tuli hyvä lista ideoita testirigin rakentamiseen, voisi joku moderaattorin ominaisuudessa napsaista loppuosan omaksi ketjukseen, niin löytyy jatkossa paremmin.

Näin Arduino & Processing -aloittelijana ja 6 kk kaksosten isänä itsellä oikein ole aikaa, osaamista ja resursseja lähteä tekemään edellä kuvattuja täysin automaattisia testilaitteistoja, vaikka tietysti niiden etu on aivan kiistaton. Mielelläni lähetän myös omat moottori-potkurikombot testiin, sitten kun olette saaneet järjestelmät pystyyn.

Omaan käyttööni pohdin quick and dirty ratkaisua, jossa ajaisin testipukkiin kiinnitettyä moottoria suoraan Pixhawkn tai APM:n läpi ja keräisin sitten tiedot kaasun asennosta, jännitteestä ja virrasta suoraan logitiedostosta. Ongelmaksi tässä jää tietysti ainakin vaa'alla mitattavan työnnön liittäminen dataan, mikä pitäisi tehdä käsin videon perusteella. Myös datan synkronointi jää ongelmaksi. Luultavasti joudunkin alkuun kuvaamaan koko testin videolle niin, että kuvassa näkyy vaaka, virta/jännite-mokkula ja ehkä rpm mittari. Tästä sitten datan digitointia käsin esimerkiksi 10W portaissa.

Poissa JML

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #8 : 17 Syyskuu, 2014, 23:18:54 »
Mulla oli ajatuksena käyttää pohjana ESC32-noparia, josta saisi periaatteessa suoraan kierrosluvun, jännitteen ja virran ulos, mutta ei ole ollut yhtään aikaa (tai mielenkiintoa? :) ) tutustua siihen, miten ko. palikan kanssa jutellaan. Tietokoneella nuo arvot saa helposti ulos, mutta niiden yhdistäminen muuhun dataan ei ole aivan yhtä suoraviivaista. Periaatteessa noparista saa ulos CAN-dataa, jota olisi helppoa (?) lukea vaikka Arduinolla, joka mittaa samalla työntöä.
Toi on kyllä mielenkiintoinen nopari, mitä muutaman kerran nopeasti vilkaissut.  CAN-väylää ei ole itse vielä tullut arduinon kanssa kokeiltua, mutta pitäs varmaan onnistua jos tuohon esciin on kohtuulliset dokkarit olemassa. Vanhemmat AVR arduinot tarvinnee jonkun shieldin sopivalla väylä kontrollerilla.

Datan yhdistäminen nopeasti ja luotettavasti on itelläkin hiukan ongelmana.  Keväällä muutamat graafit väänsin csv:stä ja Eloggerin FRD datasta Openofficen Calc:lla, tuskallista ilman makroja, mutta ajoi asiansa. Puolta tusinaa csv plotteria ym tuli myös testattua, mutta ei oikein hyvää löytynyt. Arduinon kanssa hyvin yhteen toimivan Processing vaikuttais nyt helpoimmalta tähän hommaan.

Näin Arduino & Processing -aloittelijana..
Suht aloittelijoita täälläkin päässä vielä ollaan. Tutkitaan muiden koodia ja koitetaan napata omiin projekteihin parhaat osat ja kötöstetään itse loput. Mulle rauta ja kytkennät on mukavampaa tehtävää kuin ihmetellä koodiin lipsahtaneita ajatuskatkoja ::)

Omaan käyttööni pohdin quick and dirty ratkaisua, jossa ajaisin testipukkiin kiinnitettyä moottoria suoraan Pixhawkn tai APM:n läpi ja keräisin sitten tiedot kaasun asennosta, jännitteestä ja virrasta suoraan logitiedostosta. Ongelmaksi tässä jää tietysti ainakin vaa'alla mitattavan työnnön liittäminen dataan, mikä pitäisi tehdä käsin videon perusteella. Myös datan synkronointi jää ongelmaksi. Luultavasti joudunkin alkuun kuvaamaan koko testin videolle niin, että kuvassa näkyy vaaka, virta/jännite-mokkula ja ehkä rpm mittari. Tästä sitten datan digitointia käsin esimerkiksi 10W portaissa.
Tuollaisessa mittauksessa auttaa, kun tekee kokeilemalla pienet, mutta riittävän selvät pykälät kaasuun.  Helpottaa datan yhdistämistä kun kaikki data hiukan "hyppää" pykälittäin. Mä heitin yhdessä pikatestissä keväällä escin suoraan kiinni vastarin 5-kanavaan ja ajelin APM:n lentotilakytkimillä viisiportaisen käppyrän ;D Pykälien välissä pitää olla pieni viive niin mittaustulokset sille kohdalle ehtivät tasaantua ja esim. kierrosluku vakiintua. Mielenkiintoinen olisi myös mitata todellista kaasuvasteen aikaa 0-100%, mutta se vaatii ainakin kierrosluvun mittaukseen jotain opto encoderia tai useamman? hal-sensorin hässäkkää.

Keskustelu kääntyy aina vaan mielenkiintoisempaan suuntaan  :) . Kun tässä jo tuli hyvä lista ideoita testirigin rakentamiseen, voisi joku moderaattorin ominaisuudessa napsaista loppuosan omaksi ketjukseen, niin löytyy jatkossa paremmin.

Juu kohta harhaillaan aika kaukana otsikosta ;) Pahoittelut siitä...komppaan omaa ketjua..

-Jani-

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #9 : 18 Syyskuu, 2014, 08:25:24 »
Ketju jaettu, eri potkureiden laatueroihin keskittynyt alkupää löytyy täältä: http://www.kopterit.net/index.php?topic=23746.0

Poissa JML

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #10 : 29 Syyskuu, 2014, 21:41:40 »
Sain tehtyä pientä kehitystä testipenkin kanssa niin laitetaan väliaika infoa. Kuvia, esimerkki dataa ja tarkempaa speksiä osista tulee myöhemmin, päivittelen tänne ketjuun tai tähän viestiin, kunhan homma edistyy.

Tällä hetkellä testilaitteina:
  • Arduino Duemilanova + koodinpätkä ohjaamaan säädintä, lukemaan grammoja ja tulostamaan data sarjaporttiin
  • 24-bittinen AD-muunnin modulikortti tyypiltään
  • Vanhasta 0-5kg kotitalous vaa'asta purettu Venymäliuska-anturi "Load Cell"
  • EagleTree Elogger V3 (löytyy myös V4), jolla luetaan kierrokset, virta ja jännite
  • Moottori + säädin + potkuri
  • Virtalähteenä 3S akku
  • PC

Grammojen tai potkurin tuottaman työntövoiman mittaus näyttäisi onnistuvan hyvin ja ennen kaikkea toistettavasti. Datan resoluutio on voiman osalta 0.1g, mutta sen voisi jatkossa pyöristää 1g tarkkuuteen. Uskoisin, että todellinen mittaustarkkuus pyörii luokassa +-5g tai alle.

Sen sijaan kierrosten mittauksen kanssa pitää tehdä jotain ks. kuvat alla. Eloggerin kanssa olen kokeillut brushless - sensoria, joka tulee 1-2 johdolla kiinni moottorin ja säätimen väliin. Käsittääkseni mittausperustuu moottorin yhden vaiheen nollakohdan haisteluun ja siitä tulee ongelmia tietyissä tilanteissa. Ainakin moottorin käynnistyessä näyttää tulevan häiriöitä säätimestä ja moottorista riippuen. Samoin mittaus ei vaikuta olevan kovin tarkka moottorin pyöriessä vakiokierroksilla, vaan kierrokset sahaa edestakaisin jonkin verran. Kokeilin myös hal-sensoria suoraan moottorin kyljessä, mutta ainakin omien multikopteri -kokoluokan moottorien roottorin ulkoinen magneettikenttä ei riitä sensorille, vaan vaatinee oman erillisen magneetin. Laitan seuraavaksi joko optisen sensorin tai omalla magneetilla varustetun hal:in. Mietinnässä on myös josko yrittäisi tehdä kaiken Arduinolla ja hylkäisi tuon Eloggerin....

Sitten virtalähteestä. Säädettävä vakiojännitelähde riittävällä virranannolla olis aika pop. Oma vanha labralähde ei anna kuin 1A:n luokkaa 30V:iin ja Lipoakku taas on milloin missäkin jännitteessä testien aikana. Hallilla olis kyllä 150Ah:n lyijyakkuja  ;D  Ideoita?

Liitteenä parit nopeat testigraafit lähinnä pohjaksi ideoille mitä halutaan saada selville?

Graafeissa on kaksi eri testisetuppia. 1-4 numeroidut on potkuri/moottori/säädin setuppi #1 ja 5-6 setti #2. Dataa saadaan sarjaporttiin 100ms välein ja moottorin/säätimen kierroksia nostetaan 10us kerrallaan 200ms välein. Testeissä olen ajellut kaasun aluetta 1000-2000us(konfattavissa) ilman säätimen kalibrointia. Testisetin #1 (tulokset 1-4) säädin on joku ikivanha 18A Assan + AXi 2212/34 mosa ja tämä paketti ei käynnisty ilman reiluhkoa kaasun lisäystä, pyörii kyllä hiljaa kunhan saa tulille. Koodailin tuollaiseen tilanteeseen sitten "Idle" asetuksen, jolla moottori ensin käynnistetään pyörimään hiljaa ja vasta toisella komennolla aletaan ajamaan testi läpi.

Jonkinlainen GUI pitäisi myös saada aikaseksi tuon arduinon kaveriksi. Mieluiten sellainen, joka piirtäisi kaikki halutut graafit kerralla ja lennossa. Tällä hetkellä datan yhdistelyssä menee liikaa aikaa ja ei ole mikään helppo homma saada kaikkea kohdilleen. Gui:hin pitäisi saada myös yksinkertaiset ohjaukset Arduinolle päin käyttöön niin olisi helpompaa. Tällä hetkellä perusjutut pystyy tekemään terminaalin kautta. Yksi ehkä käypänen softa tuli vastaan eli Makerplot http://www.makerplot.com/. Tuosta näyttäisi saavan 30-päivän kokeiluversion, mutta en ole ehtinyt vielä testata.

ToDo listaa:
  • RPM mittaus kuntoon
  • Jännitteen ja virran mittauksen kalibrointi
  • Voima-anturin kalibroinnin tarkistus koko mittausalueella 0-5kg
  • Arduinon koodin parannus/siistiminen
  • GUI + datan käsittely automaattiseksi
  • Testidatan lopullinen muoto?
  • Säätiedot antureilta

Edit: korjailtu linkkiä ym.

-Jani-
« Viimeksi muokattu: 29 Syyskuu, 2014, 23:08:09 kirjoittanut JML »

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2023
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #11 : 30 Syyskuu, 2014, 08:35:13 »
Tuo RPM luvun heitto moottorin käynnistyksessä taitaa olla ihan noparin ominaisuus. Sehän haistelee sitä magneettien  vaihetta sieltä "kylmästä" karvasta, ja liian pienellä moottorin kierrosluvulla sinne ei vielä indusoidu tarpeeksi paljon jännitettä jotta se näkisi että missä vaiheessa moottorin magneettikenttä on menossa. Eli alussa se pyörittää sokkona moottoria sutia niin pitkään että se saa synkronoitua itsensä moottorin kanssa, tämän jälkeen vasta vaihejohtimissa pyörii virta samaa tahtia moottorin kanssa.
SAB Goblin Kraken (VBar NEO)
VBAR Control
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG                                 Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #12 : 30 Syyskuu, 2014, 08:35:46 »
Kyselin tuossa taannoin tietäjiltä, miten ESC32:n kanssa voisi jutella helposti Arduinolla (tai vaikka tietokoneella), mutta kukaan ei innostunut tai tietänyt sen enempää aiheesta. Pitänee perehtyä omatoimisesti asiaan myöhemmin, joskin dokumentaatio tällä saralla on käytännössä olematonta. Ehkä noparin lähdekoodista saa jotain selville.

Kun nopeudensäätimen kalibroi, tuuttaantuu siitä ulos mm. tällainen datavirta:
Lainaus

  RPM VOLTS  AMPS
  271  1.99  0.08
  148  1.24  0.03
  216  1.65  0.06
  282  2.06  0.09
  345  2.47  0.15
  406  2.89  0.24
  466  3.30  0.37
  526  3.71  0.55
  587  4.12  0.77
  646  4.53  1.05
  703  4.94  1.38
  761  5.35  1.80
  818  5.76  2.21
  873  6.17  2.75
  930  6.58  3.20
  983  6.98  3.76
 1037  7.39  4.31
 1088  7.80  5.02
 1140  8.20  5.68
 1190  8.60  6.44
 1243  9.00  7.09
 1290  9.40  8.02
 1339  9.80  8.74
 1386 10.20  9.58
 1436 10.60 10.27
 1479 10.99 11.15
 1525 11.38 12.12
 1571 11.77 12.96
 1618 12.16 13.87
 1658 12.55 15.11
 1702 12.94 16.41
 1746 13.32 17.52
 1789 13.70 18.53
 1825 14.08 20.41
 1865 14.46 21.69
 1906 14.84 23.24
 1952 15.21 24.35
 1990 15.59 25.80
 2020 15.95 28.04
Pienellä puukotuksella samaan virtaan saisi tietenkin myös sisään tulevan PWM-signaalin, jolloin data olisi helposti synkronoitavissa esimerkiksi Arduinolla ajettavaan ohjelmaan (joskin kalibroidessa sisään ei löydä mitään PWM:ää ja ajon aikana tuota logia ei ilmeisesti tule ulos). Toki tuosta jo nytkin saisi ulkoisella virtamittauksella (+grammat) datat kasaan ja synkronoitua. En ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin, kunhan vain yritän kartoittaa mahdollisuuksia.

Poissa Rollerah

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Dynamometri potkureille ja moottoreille
« Vastaus #13 : 16 Marraskuu, 2014, 22:27:21 »
Nyt sain minäkin viimein DIY testipenkin testattua. Mallina aiemmin tässäkin ketjussa esitelty rakenne, jossa kaksi putkea on 90 asteen kulmassa ja vaaka vaakaputken alla. Varsina käytin 12 mm alumiiniputkea ja kulmaosana ja sen sivutukina lennokkipajalta löytynyttä massiivitammea  8) . Akseli on 8 mm terästanko ja se on laakeroitu halvoilla 608ZZ kuulalaakereilla. Tarotin multikoptereihin tarkoitettu moottoripukki on pienen sovittamisen jälkeen aivan loistava tapa kiinnittää moottori putkeen ja kiinnitysreikiä löytyy useimmille moottoreille.

Varsinainen mittaustekniikka on aika low-techiä: Lidlistä ostettu keittiövaaka, GT Power jännite/virta/teho mittari ja yksinkertainen servolla liikutettava viisari näyttämään kaasutikun keskipisteen ja helpottamaan datan digitoinnissa. Kierroslukumittarin tähän voisi vielä lisätä, mutta nykyinenkin viritelmä palvelee omia tarkoituksiani. Suurin puute tässä on selvästi sopivan virtalähteen puuttuminen. Kahdella 3s 5200 mAh rinnakkain kytkettynä jännite mittauksen aikana hieman notkahtaa, vaikka virta ei yli 10 ampeerin nousekaan. Tämän takia tein mittauksen niin, että liikutin kaasutikun ensin hitaasti nollilta noin 100W asti ja taas hitaasti takaisin (Kuvaajassa nämä on merkitty termeillä "nouseva" ja "laskeva").
Suurempi ongelma on kuitenkin se, että jännite liikkui mittauksen aikana 12,3V - 12,5V välillä 3s pakalla, kun todellisuudessa ilmassa jännite on varmaan lähempänä 11 volttia. Toisaalta erilaisia potkureita vertailtaessa tilanne on kaikille potkureille jotakuinkin sama.

Kunhan vain ehtisin tasapainottaa RCTimerin 15x5 ja 16x5 trapetsiset potkurit, pääsisin viimein vertailemaan ilmoitetuilta mitoiltaan samanlaisten mutta eri mallisten potkurien välisiä eroja. HK:n 1555 ja Foxtechin Supreme Lite 16x5 on jo alustavasti mittailtu Sunnusky 3508 540 kV:lla. Näissä molemmissa lavan muoto siis perinteisempi.


Poissa jinx

  • Seniori torppari
  • *****
  • Team EP
Blade mCPX BL
DJI S900, DJI Phantom 3 Advanced, Blackout Mini H, Diatone Lizard 160
TBS Caipirinha, X-UAV Mini Talon
Spektrum DX7s, FrSky Taranis Plus

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
5 Vastauksia
5772 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Helmikuu, 2009, 13:20:43
kirjoittanut jkaija