Kirjoittaja Aihe: Kasaus- ja säätöjärjestys  (Luettu 4696 kertaa)

Poissa mihatsu

  • Aloitteleva torppari
  • *
Kasaus- ja säätöjärjestys
« : 11 Lokakuu, 2011, 04:31:59 »
Hei,

Piinasin jo aikani poikia tuolla T-rex 450 sport ketjussa ja päätin siirtyä tänne kun tyhmiä kysymyksiä tulvi mieleen ja ei oikein meinaa löytyä vastauksia vaikka kuinka tonkis. Olen siis täysin uusi harrasta ja 450 sportti tilattu tykötarpeineen. Osia alkaa tippua postilaatikosta huomenissa joten viikonloppuna pääse aloitelemaan kasaamista.

Oikeastaan ensimmäinen asia joka vaivaa on asennus- ja säätöjärjestys. Katselin läpi tuota 450 ohjetta netistä ja näyttää siltä että homma alkaa roottorin kasauksella, sitten runko, servot ja sähköroippeet. Pitääkö minun kasata siis koko kopteri ohjeen mukaisesti kasaan ennen kun alan mitään elektronisia/sähkösiä säätöjä tehdä? Pitääkö kopterin olla kasattu ohjeen mukaan loppuun asti ennen kun laitan edes ohjaimeen virrat päälle? Vai onko niin että joitakin asioita pitää säätää jo kasauksen yhteydessä kun niihin on helppo pääsy? Katselin wikistä esimerkiksi Swash levelerin käyttöä ja näyttää siltä sen käyttämiseksi kopterista pitää purkaa tuo lapoja pitävä mekaniika kokonaan pois joka on ensimmäisenä tossa ohjekirjassa kausauksen alla. Sitten tuohon tarvitaan toki servojen käyttöä joten ennen kun servoja pääsee liikuttelemaan pitää confia jotain jo ohjaimeen. Missäs vaiheessa gyroa säädätetään? Löydänkö jostain jonkin sortin ohjetta jossa kerrotaan enemmän tuosta järjestyksestä?

Pahoittelen maalaisterminologiaa, tullut tässä aika paljon uutta sanastoa ja ei ole kaikki kerennyt vielä ihan iskostusta päähän.

Thx
Mika


Poissa Xen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #1 : 11 Lokakuu, 2011, 05:27:19 »
Oikeastaan ensimmäinen asia joka vaivaa on asennus- ja säätöjärjestys. Katselin läpi tuota 450 ohjetta netistä ja näyttää siltä että homma alkaa roottorin kasauksella, sitten runko, servot ja sähköroippeet. Pitääkö minun kasata siis koko kopteri ohjeen mukaisesti kasaan ennen kun alan mitään elektronisia/sähkösiä säätöjä tehdä? Pitääkö kopterin olla kasattu ohjeen mukaan loppuun asti ennen kun laitan edes ohjaimeen virrat päälle?
450 sportin ohje on varsin hyvä ja looginen. Seuraamalla ohjeen järjestystä tulee kaikki tehtyä. Mekaaninen rakentaminen tehdään yleensä valmiiksi ennen säätöjen aloittamista.

Vai onko niin että joitakin asioita pitää säätää jo kasauksen yhteydessä kun niihin on helppo pääsy? Katselin wikistä esimerkiksi Swash levelerin käyttöä ja näyttää siltä sen käyttämiseksi kopterista pitää purkaa tuo lapoja pitävä mekaniika kokonaan pois joka on ensimmäisenä tossa ohjekirjassa kausauksen alla. Sitten tuohon tarvitaan toki servojen käyttöä joten ennen kun servoja pääsee liikuttelemaan pitää confia jotain jo ohjaimeen. Missäs vaiheessa gyroa säädätetään?
Sportin ohjeessa kohdassa 10 on nuppiservojen säätö ja tässä vaiheessa voi sitä swash leveleriä käyttää. Roottorin nuppi ei ole lujassa, swashista 4 linkkiä irti ja pultti pääakselista (joka siis laitetaan ohjeen sivulla 6). Tässä voi sen verran ottaa ennakkoa, että ei pistä lukitetta pulttiin jos meinaa käyttää leveleriä myöhemmin. Gyro perussäädetään kohdassa 11. Gyron varsinainen säätö tehdään sitten kentällä (gainin säätö).

Mekaaninen puoli on helppoa kasata oikein kunhan seuraa tarkasti ohjetta (mm. linkkien pituudet, tail neutral setting, lukitteen käyttö). Sähköpuolella muutama hyvä tietee-homma.
- jos otat virran servoille noparista, aina moottorin johdot irti kun säädetään pöydällä (eli vedä ne moottorin johdot niin, että pääset ottamaan ne irti helposti tarvittaessa). Ettei tule vahinkoa..
- servo armin asennus: jotta armin saa heti oikealle hampaalle, kannattaa servossa käyttää virtoja päällä ja heilauttaa tikulla servo keskelle. Mutta don't worry, sportissa on helppo säätää näitä vaikka servot olisivatkin kiinni.

Jos vain mahdollista, pyydä kokenutta kaveria tarkistamaan kopterin setup (mm korjaussuunnat, liikeradat ja käyrät radiosta) jos olet vähänkään epävarma. Ja mahdollisesti vielä koelentämään ja säätämään gyron gainit kohdilleen.

Poissa mihatsu

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #2 : 11 Lokakuu, 2011, 06:16:44 »
Kiitos kattavasta vastauksesta. Touossa tulikin likipitäen kaikki asiat mitkä nyt tällä hetkellä mietityttää. Kasausohjeet vaikuttavat kyllä suoraviivaisilta ja eniten ehkä mietityttääkin että miten vehkeen saa säädettyä lentokuntoon. Näillä näkymin siihen ei ole tarjolla liveapua. Paikallisessa kerhossa näyttäs olevan lennokkimiehiä mutta pitää käydä seuraavassa miitissä haistelemassa tilannetta jos siellä tiedättäs kopteriporukkaa.

Mika

Poissa 1m4s0_

  • Seniori torppari
  • *****
  • Sami Ollonen ät Raahe
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #3 : 11 Lokakuu, 2011, 07:01:53 »
Kerrataan vielä se että JOKA ruuvi auki, lukitteen tarkistus ja laitto. Paitsi muovikierteisiin.

450Pro
Futaba 12FG 35mhz

Poissa njs

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #65
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #4 : 11 Lokakuu, 2011, 08:12:42 »
Kasausohjeet vaikuttavat kyllä suoraviivaisilta ja eniten ehkä mietityttääkin että miten vehkeen saa säädettyä lentokuntoon. Näillä näkymin siihen ei ole tarjolla liveapua.

Wikistä löytyy kyllä hyvät ohjeet ja ainakin itse sain niiden avulla kaiken tehtyä. Ongelma ei ollutkaan itse säätö vaan se ettei tiedä miten kopterin pitäisi oikeasti käyttäytyä. Siinä tuo kokeneemman apu on aika korvaamaton, joten ehdottomasti yrittäisin etsiä jonkun auttamaan.

Apujalat kannattaa laittaa ekoille lennoille. Saattaa säästää torpilta.

Poissa Turmoil

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #5 : 11 Lokakuu, 2011, 18:36:53 »
Minäkin joutuin kasaamaan ja säätämään ilman muuta apua kuin manuaali ja tämä foorumi. Kyllä se onnistuu jos sen tekee huolellisesti, opiskelee homman hyvin ennenkuin alkaa värkkäämään ja kysyy kaikkea mitä ei ite hoksaa tai mikä tuntuu epävarmalta. Ei se loppujen lopuksi niin vaikeaa ole, ihan lentokuntoiseksi saa jo pelkän wikin avulla ja siitä voi sitten parannella käyriä yms. pikkuhiljaa itselle paremmaksi.

Poissa Luigi Cravatto

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Kasaus- ja säätöjärjestys
« Vastaus #6 : 11 Lokakuu, 2011, 20:32:11 »
Ongelma ei ollutkaan itse säätö vaan se ettei tiedä miten kopterin pitäisi oikeasti käyttäytyä. Siinä tuo kokeneemman apu on aika korvaamaton, joten ehdottomasti yrittäisin etsiä jonkun auttamaan.

Täysin samaa mieltä. Varsinkin kun tälläkin forumilla on runsaasti eri näkemyksiä "oikeista" säädöistä esim. lähettimen käyrien suhteen, alkaa suurin ongelma olla se, ettei tiedä mitä kopterilta pitäisi odottaa. Yhtä ainoaa oikeaa ohjetta ei ole!!! Sitten kun kentällä taistelet koneesi kanssa ja romua tulee, et voi mitenkään tietää onko kyse vain kopterin lennättämisen vaikeudesta vai sen säädöistä.
Eikä ne säädöt välttämättä väärin ole, ainoastaan aloittelijalle sopimattomat.
Vähäisellä kokemuksellani uskallan väittää että monet ohjeet auttavat säätämään kopterin sellaiselle jolla jo on jonkinlainen näppituntuma mutta silloin se voi olla vasta-alkajalle turhan herkkä. Ainakin omalla kohdallani laitteesta tuli rauhallinen ja helpompi lennätettävä vasta kokeneemman lennättäjän avustuksella.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
10 Vastauksia
4994 Lukukerrat
Uusin viesti 02 Elokuu, 2009, 12:33:39
kirjoittanut tuupola
113 Vastauksia
36740 Lukukerrat
Uusin viesti 19 Huhtikuu, 2010, 10:41:49
kirjoittanut Tohtori R
35 Vastauksia
17721 Lukukerrat
Uusin viesti 24 Helmikuu, 2014, 20:51:13
kirjoittanut Tohtori R
14 Vastauksia
6889 Lukukerrat
Uusin viesti 24 Lokakuu, 2014, 23:35:01
kirjoittanut Furiosity
33 Vastauksia
13938 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Lokakuu, 2015, 09:02:26
kirjoittanut viltsu