Kirjoittaja Aihe: Frenzien romut.  (Luettu 14751 kertaa)

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Frenzien romut.
« : 05 Maaliskuu, 2011, 11:33:51 »
No niin, vihdoin ja viimein alkaisi olla muutakin tavaraa hyllyssä kuin mielenkiinto. Elikkäs alussa mulla oli valmiiksi torpattu Beltti, mutta hankkiuduin siitä eroon ennen kuin kerkesin kissaa sanoa.

Päätin että ehkä on järkevämpi hommata oikeampaa tavaraa jolla voi sitten harrastaa, eikä menettää rahojaan Beltin fiksailuun. Moninaisten vaiheitten jälkeen päädyin etsimään käytettyä sähkö T-rex 600-konetta. Pienen etsinnän jälkeen budjettiini sopiva laite tulikin esille ja vieläpä sellaisella kokoonpanolla mikä aiheutti mielenkiintoa. Radioksi päätin etsiä käytetyn DX7:n.

Tuotteet löytyivät, ja ne kotiutettiin. Olohuone lentelyyn 90" projisointipinta seinälle, että saa tykillä simutettua ja mSR että pääsee sekoittaa ilmaa oikeasti olkkarissa. Näillä pitäisi siitten päästä alkuun ja mielellään vähän pitemmällekin.

Nyt siis hyllyssä lepää.

T-rex 600ESP + helicommand 3d
mSR + varaosiksi tai projektiksi toinen
DX7 ajaa mankan roolia

Näillä mennään niin pitkään kunnes lisää keksii. Toistaiseksi eväät tuntuvat riittävän.




« Viimeksi muokattu: 13 Maaliskuu, 2011, 15:42:21 kirjoittanut frenzie »
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #1 : 10 Maaliskuu, 2011, 11:40:45 »
Tänään alkaisi sitten CanopyShow. Teema maalaukseen alkaa olla jo valmis. Tässä nyt vähän mietiskelen, että teenkö kaksi samanlaista vaiko maalaanko toisen eri teemalla.Toiseen koppaan kuitenkin tulee joku tyylikäs punainen pääväriksi ja todella pelkistetty meininki. Sit johonki kohtaan (paikka vielä vähän auki) maalailen sukuvaakunan. Toivon mukaan sitä sitten tunnistaa omansa. Toinen canopy ehkä samanlaiseksi tai sitten jotain ihan muuta. Sen näyttää aika.
« Viimeksi muokattu: 13 Maaliskuu, 2011, 15:43:12 kirjoittanut frenzie »
pper

Poissa Eispii

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #2 : 10 Maaliskuu, 2011, 11:47:50 »
Siinähän ne on kun kaks marjaa ;D
On kyllä komee toi 600 räksä, joko on käyny taivaalla?
T-REX 450 SE V2,HK 450 GT,Trex 450 sport dfc
Cheerson CX10 / V120D02S / Devo 7
Fly Sky TH-9X,
Turnigy 1/16 Brushless 4WD Racing Buggy

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #3 : 10 Maaliskuu, 2011, 16:21:09 »
Siinähän ne on kun kaks marjaa ;D
On kyllä komee toi 600 räksä, joko on käyny taivaalla?


Eipä ole vielä tullut lennätettyä. Tota pienempää taas sitten isommankin edestä. Pitää kattoa jos tuulten jumalat olisivat suotuisia ja meininki vähän rauhoittuisi. Tuulee vähän liian haipakkaa meikä mannelle. Hinku olisi kyllä kova, mutta jotenkin torpin aiheuttamat kustannukset juuri tälle hetkelle ei aiheuta mielenkiintoa. Eli mSR ja simu lentäkööt vielä hetken. Viva la helicopterium.
« Viimeksi muokattu: 13 Maaliskuu, 2011, 15:43:58 kirjoittanut frenzie »
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #4 : 12 Maaliskuu, 2011, 19:54:13 »
No niin. Tänään oli sitten se suuri päivä. Kannoin kahdella voimakkaalla kädelläni melkein kaikki harrastevälineeni Iidesjärven talvikentälle. Paikanpäällä oli Kaardian niin kuin jollakin tasolla sovimmekin muita ei näkynyt. Toisaalta ihan hyvä, tarkoittaa vähemmän suorituspaineita. Ilma oli kuin morsian. Tosin morsian on vielä sen verta hukassa että siitä ei toistaiseksi ole tietokaan, saapahan lennellä rauhassa.  8) Aurinko  paistoi ja tuuli vain ihan mallin vuoksi.

Kaardian ensin lennätteli hieman omaa kopteriaan ja sitten nostettiin tämä Tampereen kuumin puheenaihe (ainakin  mun mielstä) lähtöalustalle. Siinä sitten ihmeteltiin hieman, että kuinkas se radio sitten olikaan oikein koodattu, ja kai se siitä jotenkin aukesikin. Hieman tutkiskelttiin kopteria ja ihmeteltiin, miksi mikäkin on millä tavalla ja miksi jotain muutoksia tehtiin. Pyysin Kaardiania vielä testaamaan kopteria, että se tuntuu ja toimii niinkuin kopterin kuuluu toimia. Hieman pelotti että toi Helicommand aiheuttaa kopussa jotain joka voi tehdä vielä enemmän jotain joka voi tyhjentää rahapussin. No näin ei ollut. Kaardian nosti kopterin ilmaan ja hieman ronkilittiin vielä mankkaa kuntoon. Siinä se sitten rupesi asettumaan säätöihinsä pikkuhiljaa. Kaardian leijutteli härveliä ja todistettavasti se siinä leijui ja vieläpä laskeutui. Hallitusti.

Sitten vaihtoi radio omistajaa. Olo oli kuin olisi ensimäistä kertaa saanut jäätelötötterön. Käsissä oli valtikka jolla voi ohajta sellaista määrää voimaa, että siinä moni supersankari kalpenee. Heti ihan hulluna kaasua ja kaikkea ohjainta joka suuntaan. Homma tuntui toimivan. Otin holdin pois päältä. Nostin kopterin ilmaan, leijutin sitä hetken (muutamia sekunteja) niin, että sai kokeilla hieman ohjaintuntumaa ja laskeuduin. Ensimäinen lennätys siis onnistuneesti takana ja suht hallitusti alas. Kopteriin ei tullut edes naarmun naarmua. Sen verta hyvin oli tähän valmistauduttu.

Loppuun näin hyvien fiiliksien kunniaksi tahtoisin välittää kiitokset Kaardianille, korvaamatonta kenttäapua ja neuvoa tulee kun vain pyytää. Voiko parempi meininki enää olla. No ei voi!

Kiitokset myös tuesta ja jeesistä ja kaikesta muusta Ranelle, Iskille, Mikalenille ja Kopterit Ry:lle. Tästä se lähtee vihdoin ja viimein, ja te olette osasyyllisiä.
« Viimeksi muokattu: 13 Maaliskuu, 2011, 15:47:06 kirjoittanut frenzie »
pper

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #5 : 12 Maaliskuu, 2011, 20:06:55 »
... Tästä se lähtee vihdoin ja viimein, ja te olette osasyyllisiä.

Ilo olla osasyyllisenä :)
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa Iski

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry (Alkuperäinen nro #0013), nyt #0115
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #6 : 12 Maaliskuu, 2011, 20:19:02 »
Onneksi olkoon ensimmäisestä ja varmaankin jännittävimmästä kokemuksesta 600:lla  :)  8)

Vai osasyyllinen.... ::) , No kiitos "kunniasta"  :D
4x Blade mSR (VAIN yksi toimiva) , T-Rex 450SE V2, T-Rex 600ESP ,2x Spektrum DX7, Phoenix
The taciturn men of Finn fir forests (YK-juttu)

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #7 : 13 Maaliskuu, 2011, 00:05:27 »
Onhan tätä toimintaa rinnastettu lahkoiluun aikaisemminkin...  ;D
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa Mikaelni

  • RC-Kopterit Ry/178
  • Elävä Legenda
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #8 : 13 Maaliskuu, 2011, 00:14:47 »
Kiva lukea positiivista palautetta, hienoa saada lisää asiallisia harrastajia, tampere saavuttaa hitaasti turun harrastaja määrää.
F550 Wookong M/Datalink/IOSD

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #9 : 16 Maaliskuu, 2011, 16:13:16 »
Näin röitä tekevänä ihmisenä otin mSR:n duuniin mukaan. Onpahan tekemistä kun muut käyvät tupakoimassa. No näytelmän ohjaaja innostui vehkeestä aika paljon. Nyt hänellä on toiveena että väliajan jälkeen pumpataan saliin savukoneella savua. Sitten mSR lentää paikalle ja laskeutuu pöydälle jonka jälkeen tulee näyttelijät.  ;D Melkoista. Katsotaan miten käy, avaako mSR toisen puoliajan vai näyttelijät. Pakko sanoa että olen vähän hämilläni ja ihmeissäni. Luulin että kiroilevat kopterin suohon kun pöristelen sillä. Tyypit ovat lähinnä innoissaan.
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #10 : 23 Maaliskuu, 2011, 13:31:26 »
Melkoista touhua, mSR:stä hajosi flybar, suhistelin teatterisalissa vahingossa spottivalon sisälle ja sinne meni rikki se osa. Matti teki miehen työn ja toi Sabesta uuden. Josko sen saisi tänään asennettua paikalleen ja tehtyä parit koeajot. Jotenkin kummasti tullut simutettua todella paljon viimepäivinä, mutta kohta mSR taas lentää entistä nätimmin. Trnquill lupasi lainata Helicommandiin ohjelmointipiuhan niin saa sitten sieltä parit säädöt laitettua kohdilleen. Lähinnä tuon Helicommandin käskyttämiseen tarvittavien radiokanavien säätäminen, myöskin servot hieman bindaavat joten sitä varmasti ihmetellään, että mistäs saa naputeltua kyseisen asian kuntoon. Tuo Helicommand meinasi hieman rueta aiheuttamaan harmaita hiuksia kun rupesin ajattelemaan liikaa. Elikkäs Helicommandin autotrimmin ja pilotchannelin halusin radioon, mutta kanavapulahan siihen iski. DX seiskan kaikista seitsemästä kanavasta kun kopterin ohjaukseen menee se kuusi kanavaa jää vain yksi kanava enää Helicommandille vaikka tahdon siihen väkisin sen kaksi kanavaa käyttää. Monien pähkäilyjen, mietintöjen ja pohdintojen jälkeen päädyin halpaan ja helppoon ratkaisuun. Tökkään kopterin kyytiin servotesterin ohjaamaan gyron gainia. Näin saan mankkaan sitten kaksi kanavaa Helicommandille. Vaihtoehtoina olisi ollut gyron vaihtaminen erilaiseen, että sen saa toimimaan autotrimmin kanssa ihanasti yhteen. Ja kolmantena vaihtoehtona olisi ollut ottaa Helicommandin ilmeisesti auttamatta vanhaksi jäänyt gyro käyttöön. Katsotaan miten käy. Jos tuo servotesteri osoittautuu huonoksi ratkaisuksi niin onneksi on vielä kaksi vaihtoehtoa jäljellä mitä kokeilla. Jos saisi tällä viikolla iskuun kopun niin sitähän pääsisi jo kevät taivaille.
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #11 : 23 Maaliskuu, 2011, 18:13:38 »
Ai ai että on kivaa kun voi taas pöristellä olkkarissa. Koirakin rupesi taas ihmettelemään kun asunnon ilmatila otettiin käyttöön.
Kiitos Kaardian flybarista.  8)
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #12 : 24 Maaliskuu, 2011, 14:12:53 »
No niin postikusti toi minulle tänään kaksi kirjettä. Helicommandin ohjelmointi piuhan ja servotesterin. Tunnetusti malttamattomana miehenä rupesin heti tuumasta toimeen. Kaapeloinnit olivat kunnossa yhdessä hujauksessa servotesterin sähköjä lukuunottamatta ja seuraavaksi asentelinkin helicommandin softat koneelle. Kaikki asentui vaivattomasti ja rupesi toimimaan heti ensimäisellä yrittämällä. Otin Mikaelnin tekemästä ohjelmasta heti varmuuskopion, ja sitten rupesin ihmettelemään nämä haluamani PilotChannelin ja Autotrim toiminnon. Hetken ronklasin mankkaa ja ihmettelin ohjelmaa, ja n. 5 min kuluttua kanavat olivat kohdillaan. Mahtavuutta. Seuraavaksi sitten ihmetellään Kaardianin kanssa vehjettä hieman tarkemmin. Tosiaan servot tuntuvat bindaavan, en tiedä hoidetaanko kyseinen asia Helicommandista vai mankasta, mutta se hoidetaan. Hieman vielä joutunee PilotChannelia säätämään, tai sitten ei, sekin selvinnee ennemmin kuin myöhemmin. Mahti viilis.

Tattista Trnquill Helicommandin piuhan lainaamisesta!
pper

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #13 : 24 Maaliskuu, 2011, 17:09:23 »
Eipä mitään!

Servojen (tai swashin, kuinka vain) liikeradat säädetään sieltä Mix tms. välilehdeltä. Siellä on slideri swashin liikkeelle elevator-, aileron- sekä pitch-suuntiin erikseen.

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #14 : 29 Maaliskuu, 2011, 21:06:42 »
Edistystä? No kyllä vain. Nyt on servotesteri ohjaamassa gyron gainia, sille vedin juuri sähköt. Perä tuntuu pelittävän niinkuin pitää. Helicommand on säädetty niin että sen saa pois päältä ja horisontaalilseen stabilointiin. Helicommandin autotrimmin voi myös kytkeä radiosta. Alkas olla kone siinä määrin kunnossa, että viimeiset silaukset vielä kun laittaa niin voipi aloittaa torppailun. Servojen bindaus saatiin myös eliminoitua pois. Kaikinpuolin edistyksellinen päivä. Tattista Kaardian jeesistä.
Myöskin SRB Quarkin SG:n näin tänään, se on kyllä niin hieno peli että joutuu varmaan joulupukille kirjottaa. Harmittaa ja ihmetyttää vain se megahertsimeininki.
pper

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #15 : 30 Maaliskuu, 2011, 11:26:10 »
Quarkin SG:n näin tänään, se on kyllä niin hieno peli että joutuu varmaan joulupukille kirjottaa. Harmittaa ja ihmetyttää vain se megahertsimeininki.
Käyttämällä kalusto saksassa, saat sen giga-taajuuksilla toimivaksi.
Kysy vaikka sabesta tarkennuksia, muistaakseni oli jotain snadisti päälle satkun posteineen.
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #16 : 30 Maaliskuu, 2011, 11:46:07 »
Käytin omani moduulin Saksassa ja muutin 2.4Ghziin. EI jaksanut 35 sen kanssa enään touhuta. Satasen pintaan menee. Löytyy esim WOrld of helin sivuilta tai RUdiger Feilin kautta www.heliguru.de
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #17 : 10 Huhtikuu, 2011, 17:14:16 »
Ou jee! 8) Ollaan Kaardianin kanssa käyty vähän ajelemassa pitkin ja poikin Pirkanmaata nyt parina päivänä. Eilen oltiin Lempäälän suunnalla. Itse en uskaltanut silloin lentää, mutta Matti kokeili konetta ja totesi että kyllä sillä pitäis nyt jo uskaltaa kokeilla. Tänään huristeltiin Nokialle lentelemään. Siellä olikin kiva paikka huristella, kopteri harrastajan pihamailla, pelto aivan vieressä. Tuuli oli melkoisen rankanlainen (samaa sarjaa kuin eilenkin), ainakin meikämannelle. Äijät lenteli siinä niinkuin ammattilaiset, sit meikä otti 600 esille, ja rupesi ukoilla housun puntit tärisee, eikä se ollut tuulen kolttosia. No joo, hetki siinä tuli harjoiteltua ja ihmeteltyä. Sitten sain kopun pari senttiä ilmaan. Vähän taas ammattilaisilta vinkkiä ja uudestaan. Siinä sitä pääsi vähän kokeilemaan leijutuksen tuntua. Tuulestakin sai jotain ymmärrystä. Sit tapahtui jonkin sortin juttu. Olin siinä suorittamassa tähän asti pitkäkestoisinta leijutusta (ehkä neljäs tai viides take off). Tuuli tai minä ohjattiin konetta johonkin jotenkin ja sit ehkä korjasin tai sitten en, mistäs se minä tiedän mitä minä tein. Ja otin amatöörimäisesti koneen alas kaasut täysin kiinni vetämällä. No arvatenkin kone tuli alas. Pikku rempan joutuu tekemään, että pääsee taas suhistelemaan, mutta viilis mitä mahtavin. Ilakoin ensimäisestä toripistani ja kaardian palautti maanpäälle välittömästi. "Silloin vasta on torppi kun pilotti kiroaa". Itse olin lähinnä onnesta soikeana. Eli torppaamattomana kone alas, kun en kironnut. :D Remppaan menee tt:n etumainen ratas, päärataspakka, ehkä jotain muutakin. Päälavat otti osumaa, mutta Kaardian lahjoitti uudet. Mun mielestä käsittämättömän hieno homma. Suorastaan jaloa toimintaa, tällaiset eivät unohdu kovin helpolla. Muita varaosia minulla pitäisi olla, niitä tuli ihan kiva nippu kopterin oston yhteydessä. Elikkäs kone kuntoon ja lisää leijutusta. Tattista Kaardianille korvaamattomasta jeesistä. Kyllä se niin on, että kannattaa kysyä jos on epäselvää ja sit kuunnella mitä siihen kysymykseen vastataan. Elämä voipi helpottua huomattavia määriä. Voisin ottaa kuvia rikkonaisista osista kunhan nostan kissan pöydälle. Sellasta Viinikassa.
pper

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #18 : 10 Huhtikuu, 2011, 21:12:03 »
Ilakoin ensimäisestä toripistani ja kaardian palautti maanpäälle välittömästi. "Silloin vasta on torppi kun pilotti kiroaa". Itse olin lähinnä onnesta soikeana. Eli torppaamattomana kone alas, kun en kironnut. :D ... Tattista Kaardianille korvaamattomasta jeesistä. Kyllä se niin on, että kannattaa kysyä jos on epäselvää ja sit kuunnella mitä siihen kysymykseen vastataan. Elämä voipi helpottua huomattavia määriä. ...

Nou proplemo. Ei niitä öljysiä ja käytettyjä lapoja kehtaa myydä ;D

Ilo on jeesata ihmisiä, jokka uskoo mitä opastetaan, eikä toista ihan kaikkia samoja virheitä mitä ite on tehny.
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #19 : 14 Huhtikuu, 2011, 13:20:47 »
Jaahas. Se olis sitten sellanen homma että kopteri alkas olla torppia vaille valmis.
pper

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #20 : 16 Huhtikuu, 2011, 14:11:55 »
Jaahas. Eilen lähdettiin Kaardianin kanssa taas vähän tutustumaan Pirkanmaahan ja huristeltiin tuonne lempäälän suunnille. Sieltä löytyi kivat mestat missä uskaltaa kopteria koitella. Ennen sitä Kaardian tosin tarkasteli kopterin tekemäni remontin jälkeen. Muuten ihan hyvä, mutta jotain pientä kuten ruuvilukite muutamasta paikasta oli päässyt unohtumaan. Tästä viisampana sitten seuraavalla kerralla. No joo. Pellon reunalle päästiin ja kopteri todettiin lentäväksi ja toimivaksi. Näinpä oli taas minun vuoroni testailla. Hienosti kolme tai neljä pitkähköä leijutus harjotusta vetelin. Hieman oli tuulista mutta hengissä pysyttiin. Kopteri välillä ajautui tuulen mukana kun en tarpeeksi rohkeasti sitä vastaan uskaltanut nojata. Mutta joka kerta sain leaskeuduttua kopterin kanssa ehjänä alas. Elikkäs kopu tuli siinä kunnossa kotiin missä se lähtikin. Super mahtavaa. Ei muuta kuin uutta keikkaa alle.
Ja tattikset Kaardianille taas mahtavasta jeesistä niin lennon opettamisesta kuin säätöavustakin.
pper

Poissa Juku_

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #21 : 16 Huhtikuu, 2011, 15:43:06 »
Jaahas. Eilen lähdettiin Kaardianin kanssa taas vähän tutustumaan Pirkanmaahan ja huristeltiin tuonne lempäälän suunnille. Sieltä löytyi kivat mestat missä uskaltaa kopteria koitella. Ennen sitä Kaardian tosin tarkasteli kopterin tekemäni remontin jälkeen. Muuten ihan hyvä, mutta jotain pientä kuten ruuvilukite muutamasta paikasta oli päässyt unohtumaan. Tästä viisampana sitten seuraavalla kerralla. No joo. Pellon reunalle päästiin ja kopteri todettiin lentäväksi ja toimivaksi. Näinpä oli taas minun vuoroni testailla. Hienosti kolme tai neljä pitkähköä leijutus harjotusta vetelin. Hieman oli tuulista mutta hengissä pysyttiin. Kopteri välillä ajautui tuulen mukana kun en tarpeeksi rohkeasti sitä vastaan uskaltanut nojata. Mutta joka kerta sain leaskeuduttua kopterin kanssa ehjänä alas. Elikkäs kopu tuli siinä kunnossa kotiin missä se lähtikin. Super mahtavaa. Ei muuta kuin uutta keikkaa alle.
Ja tattikset Kaardianille taas mahtavasta jeesistä niin lennon opettamisesta kuin säätöavustakin.

Dodii! Siitä se lähtee.
Align T-Rex 100, Align T-Rex 600esp, Align T-Rex 600NP, Hitec Aurora 9, Phoenix RC

Poissa Iski

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry (Alkuperäinen nro #0013), nyt #0115
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #22 : 16 Huhtikuu, 2011, 18:21:00 »
Hienoa Frenzie, että sait kopun kotiin ehjänä. Siitä se pikkuhiljaa lähtee  :)
4x Blade mSR (VAIN yksi toimiva) , T-Rex 450SE V2, T-Rex 600ESP ,2x Spektrum DX7, Phoenix
The taciturn men of Finn fir forests (YK-juttu)

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #23 : 16 Huhtikuu, 2011, 18:27:37 »
Käytiin sitä tänäänkin harjottelemassa. Paikkakin löyty ihan siittä Viinikan kirkon viereiseltä ruohokentältä.

Näin vierestä katsojana selkeää kehitystä on tapahtunut. Kopteri alkaa pysymään jo hallussa ja vaellus on enää luokkaa 4m2 sisällä. Muutama akullinen lisää, ja alkaa olemaan yhden m2 sisällä. Hyvähyä!
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa frenzie

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Cosmonaut
Vs: Frenzien romut.
« Vastaus #24 : 17 Huhtikuu, 2011, 01:18:54 »
Oltiin Kaardianin kans tosiaan lähdössä lennättelemään ja tarkoituksena oli mennä johonkin lähelle jos hyvä paikka löytyy. Korttelin päässä oli hyvä paikka, aivan Viinikan kirkon vieressä (kotoa n.100m). Siinä Matti testaili vähän 450 rekkulaa, ja sitten olikin meikän vuoro testailla. Alussahan se taas meinasi vähän kulkea miten sattuu. Kerran oli jopa sellainen jännän paikka, mutta siitäkin selvittiin ehjin kopterein. Meinasi lähteä vähän vaeltelee ja sit nostin kopteria vähän liikaa ja kaikenmoista, koko aika kuitenkin jonkin sortin hallinnassa. Sen jälkeen vielä parit onnistuneet leijutukset. Sitten kopteria parkkiin. Matti taas testaili siinä 450 lisää, ja sit olikin mulla toisen akun vuoro. Nyt oli jo jonkin sortin käsitys siitä, että pitää vain uskaltaa tarpeeksi rohkeasti ohjata, kiitos Kaardianin neuvojen ja hyvän valmennuksen. Siinähän se suurinpiirtein näpeissä pysyi kun ohjasi. Alussa oli tosiaankin ehkä hieman "arkaa" tuo minun tikkujen käyttö. Onneksi huomasin, että ne ei heiluttelemalla katoa siitä mihinkään. Myöskin Holdin käyttö alkoi olla hanskassa ja joka kerta muistin ohjata jopa loppuun saakka. Jonkin sortin varmuutta alkaa olla, ainakin tiedän kumpi meistä ohjaa. Sitten Matti vielä Freyaa ulkoilutti siinä tovin. Siitä kun lähdettiin meni sen 13 min ja tipautti taivaalta vedet Viinikkaan. Ajoitus oli siis täydellinen.

Päivän saldo: loistava fiilis, kopteri ehjänä himaan, tervettä itsevarmuutta lisääntynyt. tattista taas kaardianille, kiva kun saapi selkeää neuvontaa ja palautetta. Helpottaa huomattavasti elämää.
pper