Kirjoittaja Aihe: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta  (Luettu 8015 kertaa)

Rotary

  • Vieras
Okei, nyt ollaan sitten tehty koko setuppi 50 rapukkaan kokonaan Raptor Techniquen ja TT:n omien ohjeiden mukaan. Eli siis kun ollaan alkutekijöissä, niin laitettiin minimi pitch -2 tietämille ja maksimi jonnekkin pauttiarallaan +9 paikkeille. Meillä on tallessa markuksen asetukset, mutta emme voi harjoitella niillä johtuen taitojen puutteesta ja siitä, että puulavat ei millään kestä kierroksia joihin markus sääti sen. Muuten varmasti toimiva ratkaisu. mutta se siitä nyt.

Lisäksi me tehtiin käyrät ihan käytännössä tuon Raptor Techniquen kaverin ohjeiden mukaan aika pitkälle lineaarisiksi ja niistä sitten haettiin omaan makuun sopiva leijuttelipiste.

Nythän se on näin alkuun niin, että leijuttelu tapahtuu noin tikun keskipisteellä, jotta sen kotrollointi on helpompaa...

Anyways....

Millä me saadaan tuo kopetri rauhoittumaan asiallisesti sivulle liikuteltaessa?
Jatkuvasti tuntuu, että kun käännät sivulle aileronia, niin perää joutuu vähän oikomaan, jotta kopu pysyy asennossa. Toisinsanoen, se käänty sivuttain. Ei paljon, mutta niin paljon että on pakko oikoa.

Toinen joka tapahtuu, on kallistelu eteen ja taakse, eli se joka liukuu about joka kerta eteen tai taakse.

Tuntuu aloittelijana vähän persiiltä kun saa pyöritellä sauvoja yhden liikkeen takia.

Me laitettiin nyt aileronille ja elevaattorille molemmille expoa 10% ja d/r on Markuksen jäljiltä 70 molemmissa.
Onko expo oikea tapa todella ottaa siitä sauvasta se herkkyys pois, jotta se ei reagoisi niin kovasti?

Eli esim jos nyt käännään oikealle ja samalla ajattelematta työnnän vähän eteen, niin lisäämällä elevaattorin expoa, se ei reagoi siihen vahinkoliikkeeseen?

Toinen jännä homma on se, että kun laitan kopun leijumaan. Okei, sanotaan että se leijuu noin metrissä. Siitä kun lähdetään sitten liikkumaan vaikka sivulle, niin kopukka tuppaa putoamaan tai ottamaan korkeutta. Eli siis savoksi sanottuna; en saa sitä pysymään kunnolla yhdessä korkeudessa kun siirryn vaikka aileronilla oikealle.

Radiona edelleen DX6i

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #1 : 21 Lokakuu, 2009, 15:31:52 »
Me laitettiin nyt aileronille ja elevaattorille molemmille expoa 10% ja d/r on Markuksen jäljiltä 70 molemmissa.
Onko expo oikea tapa todella ottaa siitä sauvasta se herkkyys pois, jotta se ei reagoisi niin kovasti?

Eli esim jos nyt käännään oikealle ja samalla ajattelematta työnnän vähän eteen, niin lisäämällä elevaattorin expoa, se ei reagoi siihen vahinkoliikkeeseen?
Expo helpottaa alussa tikujen keskivaiheilla tapahtuvaa 'virhe' ohjailua, siis siis juuri tuota mainitsemaasi vahingossa eteen työntämistä. Se luo tavallaan tyhjän kohdan tikun keskialueen ympärille. Mitä suurempi expo, sen laajempi tuo melkein vasteeton liikealue on.
10% expo ei ole kovin paljoa, joten sitä voit koittaa lisätä. Itsellä muistaakseni normimodessa 25% expoja.

D/R (Dual Rate) rajoittaa kanavan liikealuetta.
Lisää asiasta löytyy Wikistä

Toinen jännä homma on se, että kun laitan kopun leijumaan. Okei, sanotaan että se leijuu noin metrissä. Siitä kun lähdetään sitten liikkumaan vaikka sivulle, niin kopukka tuppaa putoamaan tai ottamaan korkeutta. Eli siis savoksi sanottuna; en saa sitä pysymään kunnolla yhdessä korkeudessa kun siirryn vaikka aileronilla oikealle.

Radiona edelleen DX6i

Leijuttaminen on vaikeaa mm korkeusvaihteluiden takia, joita joutuu kompensoimaan vasemmalla tikulla.
Tuo korkeuden vaihtelu tulee korjattua automaattisesti, kun leijuttelu tulee 'selkärangasta'.

Ulkona lennätettäessä tuulen osuminen lapakehän ylä/alapuolelle aiheuttaa myös korkeuden vaihtelua. Tasaisella sivutuulella leijuttaessa kopteri voi pysyä pystysuunnassa hyvinkin samalla korkeudella, mutta kun lähdet ohjaamaan kopteria jompaan kumpaan suuntaan, lapakevä kallistuu ja tuuli saattaa 'painaa lapakehästä' kopteria alas/nostaa ylös.

Korkeus vaihtelee helposti myös taivaslennossa kopteria kallistellessa, tällöinkin 'kaasua lisäämällä' sopivasti saadaan kopterin vajoaminen estettyä.
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa mnentwig

  • Elävä Legenda
  • *****
  • this sentence no verb
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #2 : 21 Lokakuu, 2009, 15:36:13 »
Moi,

some comments, I hope it's helpful.

I remember you changed throttle to push/pull linkage afterwards.
When I flew it with the previous setup, the final headspeed was not very high.
The heli is very, very noisy, though, because of the muffler.

I set the mechanical pitch range to maximum, but the pitch curve only used maybe -3..+6 or so. The way I set it up, the heli was quite lazy. You saw me flying "full throttle", and it was barely climbing.
But you need "some" control authority to cope with the wind, when you go higher than hovering level. Otherwise it gets hard to bring the heli back.

I tried "50" cyclic dual rate, and found it wasn't enough to cope with the wind. The current "70" should be fine. It is not too sensitive for a beginner.
50 is too low, and you'll start to notice that "forwards" and "backwards" at full cyclic stick are quite different for whatever reason.

Expo is a matter of taste.

Rotary

  • Vieras
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #3 : 21 Lokakuu, 2009, 15:45:24 »
Ok, we took the throttle settings a little down so now it's basically at factory settings at the carb and the built in pitch gauge.

When we tried to fly it the other day with the röylä settings, we found out that it was too much for the wood blades and that the lift happened at 75% left stick.

That was the problem. Four OUR skills, we needed to bring the pitch build alot down to get it in to a hover at halfish stick area.

Also we took the revs a little down. The thing is we don't really need more than 50% stick at this point  ;D

All above that lifts the copter above our skills.

We know that the settings you made are very good man. We kelt them for later, but now we needed to bring "the tune" down you know.  ;)

It would be fun to see what you think about it now, when the settings are so, that we are able to hove it.

We think that some minor tricks and adjusts would make it perfect.

It'a a shame that we had so MANY maechanical issues last time and the weather sucked, that all the time went to fix the problems i didn't take care of earlier

Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #4 : 21 Lokakuu, 2009, 18:47:09 »
Teillä on todennäköisesti ihan liikaa liikettä siellä nupissa, lisää expoa vaikka 35-40% ja liikealuetta reilusti pienemmäksi niin leijuttaminen alkaa sujua. Perälle myös sitä expoa ihan reipaasti, samoin kierrokset alhaisiksi. Mitä olen Markuksen koneita nähnyt niin niissä ei ole ollut leijuntakierroksia vaan vähintään 2000 nupissa aina :D Lapakulmakäyrään säätäkää loiva keskialue, ei lineaarista. Sitten vaan kokeilemaan jotta saatte sitä sopivan rauhallisen.
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

Poissa mnentwig

  • Elävä Legenda
  • *****
  • this sentence no verb
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #5 : 21 Lokakuu, 2009, 18:57:54 »
uh... something has gone horribly wrong.
On the phone I understood that the heli does -not- lift with the heavy training gear. So we decided to use -more- pitch.

Rest assured, I have never had any intentions to turn it into a 3D machine  :)
but it should be able to lift its own weight. Hover at 75 % is totally OK - it would make little sense to practise hovering with collective at 100 %.

>> vaan vähintään 2000 nupissa aina
hehehe meet the inventor of F3C 3D hovering. Judges take cover...

Rotary

  • Vieras
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #6 : 21 Lokakuu, 2009, 20:14:57 »

Yea Yea we thought that the gear makes it so heavy that it needed loads of revs and pitch to climb up, but it turned out that there was too little pitch and lots of revs.

Either way..i would still be in deeeeep sceisse with my friend without your help  ;D

Soooo.... we took the manual and the raptortechniques site open and started to work from there.

This is one of the guides we used: http://www.raptortechnique.com/pitchalign.htm

Then we took this one under the lense and took the -2,5,9 setup and started from there http://www.raptortechnique.com/pitchranges.htm

After that, we got pretty good idea of throttle points when we had a look here: http://www.raptortechnique.com/configs.htm    20,26,41,46,70 is the range we used for starters

NOW, we have changed those more to our taste as first of all the copter started to climb a little too early...e.g. too much under the half stick.

The aim was to make it have about 5.5 degrees at center for beginners and hovering practice only.

It seems like Michael pewitt says that the one point on the raptors built in pitch gauge is 0 and tt:s manual says it's 5.5 deg positive. We take it 5.5 as it deffo hovers at that.

Rotary

  • Vieras
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #7 : 21 Lokakuu, 2009, 20:18:43 »
Teillä on todennäköisesti ihan liikaa liikettä siellä nupissa, lisää expoa vaikka 35-40% ja liikealuetta reilusti pienemmäksi niin leijuttaminen alkaa sujua. Perälle myös sitä expoa ihan reipaasti, samoin kierrokset alhaisiksi. Mitä olen Markuksen koneita nähnyt niin niissä ei ole ollut leijuntakierroksia vaan vähintään 2000 nupissa aina :D Lapakulmakäyrään säätäkää loiva keskialue, ei lineaarista. Sitten vaan kokeilemaan jotta saatte sitä sopivan rauhallisen.

Aaa, okei eli siis toi 10% aileron ja elevator on edelleen vähän.

Voinko antaa tolle perälle suoraan ohjaimesta ton expo käskyn, vai pitääks mun huomioda jotain muuta ettei toi gyro rupee kiukuttelemaan?

Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #8 : 21 Lokakuu, 2009, 20:22:42 »
Perälle voi laittaa expon ihan niinkuin muillekin ohjainpinnoille, ei ala gyro kiukuttelemaan mitenkään. Toki kun sinne perälle  laittaa pienen liikealueen niin sekin auttaa jo  paljon.
« Viimeksi muokattu: 21 Lokakuu, 2009, 20:42:35 kirjoittanut jukka »
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

Poissa masu

  • Wikiadmin
  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #9 : 21 Lokakuu, 2009, 20:45:25 »
Mä nyt en ole varma, miten olette noita lapakulmia etsineet, mutta kun kerran on saatu mekaaninen setup siten, että swashplate kulkee suorassa ja lapakulmakäyrän arvossa 50% on lavoissa kulmana 0 ja arvossa 0% sekä 100% on sama maksimilapakulma esim. +-10, niin kaikki loput säädöt voi tehdä lähettimen ohjelmalla.

Tässä on yritetty selitellä tuota:
http://wiki.kopterit.net/tiki-index.php?page=LapakulmatJaSaato

Rotary

  • Vieras
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #10 : 21 Lokakuu, 2009, 22:23:46 »
Mä nyt en ole varma, miten olette noita lapakulmia etsineet, mutta kun kerran on saatu mekaaninen setup siten, että swashplate kulkee suorassa ja lapakulmakäyrän arvossa 50% on lavoissa kulmana 0 ja arvossa 0% sekä 100% on sama maksimilapakulma esim. +-10, niin kaikki loput säädöt voi tehdä lähettimen ohjelmalla.

Tässä on yritetty selitellä tuota:
http://wiki.kopterit.net/tiki-index.php?page=LapakulmatJaSaato

Siis ymmäretään tuo mitä yllä kirjoitit, mutta olemme seuranneet tuota TT:n tekemää ohjetta ja sepä suosittelee...tai siis ohjeistaa asettamaan tikkujen keskipisteelle 5.5 astetta positiivista, alas -2 ja ylös +11.

Tavallaan aika looginen tapa, koska jos tikku on leijutuksessa vaikka 75% ts 3/4 niin aika mielenkiintoista on noviisin opetella.  ???

Tarkalleen näissä samoissa asetuksissa kopukan ostinkin ja ajattelin torpin jälkeen hakea apua, jota sainkin, ainoa vaan, että se apu oli meidän taidoille jo liikaakin...

Markus ilmeisesti sääti sen vahingossa tavallaan ajatellen enemmän kokenutta harrastajaa.

Alhaalla oli tosiaan -11 ja yläpäässä kopteri alkoi nousemaan maasta vasta tikun ollessa juuri tuolla 75% (3/4) kohdalla. Tässä tuli myöskin vastaan nuo aikaslailla kiukkuset kierrokset. Puulavat oli varmaan aika viimeisillään. Tällä setupilla ja näillä taidoilla ei toimi. Markus kyllä teki hienosti mekaanisen setupin ja opasti radion kanssa, joten ei missään nimessä huono keikka.

Mä laitan myöhemmin videon tai pari tähän perään, tämän päiväisistä lennoista noilla tehtaan asetuksilla.

Muutamat tarkennukset me otettiin RaptorTechiniquesta, koska siellä on käytännön ohjeita, kuten nyt niitä lapakulmia kun taidot kehittyy.

Poissa masu

  • Wikiadmin
  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #11 : 21 Lokakuu, 2009, 22:33:50 »
Mä nyt en ole varma, miten olette noita lapakulmia etsineet, mutta kun kerran on saatu mekaaninen setup siten, että swashplate kulkee suorassa ja lapakulmakäyrän arvossa 50% on lavoissa kulmana 0 ja arvossa 0% sekä 100% on sama maksimilapakulma esim. +-10, niin kaikki loput säädöt voi tehdä lähettimen ohjelmalla.

Tässä on yritetty selitellä tuota:
http://wiki.kopterit.net/tiki-index.php?page=LapakulmatJaSaato

Siis ymmäretään tuo mitä yllä kirjoitit, mutta olemme seuranneet tuota TT:n tekemää ohjetta ja sepä suosittelee...tai siis ohjeistaa asettamaan tikkujen keskipisteelle 5.5 astetta positiivista, alas -2 ja ylös +11.

Tavallaan aika looginen tapa, koska jos tikku on leijutuksessa vaikka 75% ts 3/4 niin aika mielenkiintoista on noviisin opetella.  ???
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla tikun asennolla, mutta teittekö tarvittavan muutoksen muuttamalla pelkästään lapakulma- ja kaasukäyrää lähettimessä? Mekaaniseen setuppiin ei tarvitse koskea siinä, että saa koneen siitä mitä se Markuksen jäljiltä oli semmoiseksi kuin te sen halusitte. Sitä yritin tässä ajaa takaa eli opettelemalla käyttämään sitä lähettimen ohjelmaa pystyy muokkaamaan kopterin käytöstä ja tikun asentoja jne jne koskematta kopterin mekaaniseen setuppiin. Kun siellä "alla" on se mekaaninen puoli kerran laitettu kuntoon, voi sitten myöhemmin helposti pelkästään lähettimen ohjelmaa muuttamalla saada sen "3D moodin" peliin mukaan jne.

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #12 : 22 Lokakuu, 2009, 09:38:20 »
Tavallaan aika looginen tapa, koska jos tikku on leijutuksessa vaikka 75% ts 3/4 niin aika mielenkiintoista on noviisin opetella.  ???
Äkkiä siihen tottuu. :) Ja totuttava onkin, jos meinaa joskus 3D:tä tai edes jonkinmoista akrobatiaa ilmassa pyörittää. "+5 keskitikulla" on vain yksi tapa opetella, ei ainut eikä välttämättä edes kaikille paras. Itse opettelin "-3 alhaalla, 0 keskellä, +10 ylhäällä" -asetuksilla ja hienosti onnistui. Siirtyminen myöhemmin idle-uppiin ("-10 alhaalla, 0 keskellä, +10 ylhäällä") ei aiheuttanut minkäänlaisia muutoksia tikun asentoon leijutuksessa.

Pääasia kuitenkin tuli tuossa masun kirjoituksessa. Eli kopterin mekaaninen setuppi lineaariselle 0...100 -kulmakäyrälle on paras lähtökohta, oli haluttu lopputulos mikä tahansa. Lopulliset kulmat kuntoon käyrällä.

Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #13 : 22 Lokakuu, 2009, 10:09:11 »
Kokeilkaapa leijuttaa kopteria joskus hallitusti niin, että esimerkiksi korkeus ei muutu jne. Siinä tulee tuollainen setuppi kyllä vaikeuttamaan suoritusta huomattavasti jos keskitikulla on nollat ja ylhäällä 10. Tässä nyt puhutaan nimenomaan leijutuksen opettelusta ja siihen sopivasta setupista. Miksi se pitää tehdä vaikeammaksi kuin se onkaan kopterin hankalalla setupilla? Idle up on sitten täysin eri lentotila, ei sen tarvi muistuttaa leijuntaa mun mielestä millään muotoa. Itse en ainakaan lähtisi neuvomaan tuohon suuntaa aloittelijaa vaan niinkuin se on helpompaa. Myöhemmin sitten voi asetuksia aina muuttaa ja niinhän me teemmekin jatkuvaa hienosäätöä laitteille.
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

Rotary

  • Vieras
Vs: Muutamat kysymykset ojauksesta ja herkkyyksistä ja muusta mukavasta
« Vastaus #14 : 22 Lokakuu, 2009, 11:42:31 »
Mä nyt en ole varma, miten olette noita lapakulmia etsineet, mutta kun kerran on saatu mekaaninen setup siten, että swashplate kulkee suorassa ja lapakulmakäyrän arvossa 50% on lavoissa kulmana 0 ja arvossa 0% sekä 100% on sama maksimilapakulma esim. +-10, niin kaikki loput säädöt voi tehdä lähettimen ohjelmalla.

Tässä on yritetty selitellä tuota:
http://wiki.kopterit.net/tiki-index.php?page=LapakulmatJaSaato

Siis ymmäretään tuo mitä yllä kirjoitit, mutta olemme seuranneet tuota TT:n tekemää ohjetta ja sepä suosittelee...tai siis ohjeistaa asettamaan tikkujen keskipisteelle 5.5 astetta positiivista, alas -2 ja ylös +11.

Tavallaan aika looginen tapa, koska jos tikku on leijutuksessa vaikka 75% ts 3/4 niin aika mielenkiintoista on noviisin opetella.  ???
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla tikun asennolla, mutta teittekö tarvittavan muutoksen muuttamalla pelkästään lapakulma- ja kaasukäyrää lähettimessä? Mekaaniseen setuppiin ei tarvitse koskea siinä, että saa koneen siitä mitä se Markuksen jäljiltä oli semmoiseksi kuin te sen halusitte. Sitä yritin tässä ajaa takaa eli opettelemalla käyttämään sitä lähettimen ohjelmaa pystyy muokkaamaan kopterin käytöstä ja tikun asentoja jne jne koskematta kopterin mekaaniseen setuppiin. Kun siellä "alla" on se mekaaninen puoli kerran laitettu kuntoon, voi sitten myöhemmin helposti pelkästään lähettimen ohjelmaa muuttamalla saada sen "3D moodin" peliin mukaan jne.

Nimenomaan tuo mekaaninen setup ei antanut lapakulmien liikkua tarpeeksi ylös, mutta alas kyllä. Kyse ei ollut kuin yhdestä linkistä.

Nyt se linkki on käytännössä niin, että voin säätää liikeradat miten haluan. Eli mekaanisesti on mahdollista mennä lapakulmien päästä päähän.

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
8 Vastauksia
5070 Lukukerrat
Uusin viesti 29 Joulukuu, 2008, 19:22:51
kirjoittanut Vispilä
63 Vastauksia
25345 Lukukerrat
Uusin viesti 20 Helmikuu, 2010, 22:40:06
kirjoittanut Dutchman
21 Vastauksia
9513 Lukukerrat
Uusin viesti 14 Marraskuu, 2009, 09:22:06
kirjoittanut znake
3 Vastauksia
5616 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Huhtikuu, 2010, 06:16:22
kirjoittanut Kallio
3369 Vastauksia
1132683 Lukukerrat
Uusin viesti 18 Tammikuu, 2024, 17:56:50
kirjoittanut JasuT