Kirjoittaja Aihe: Ensimmäiset inverted rotaatiot...  (Luettu 6059 kertaa)

Poissa Ville Erkkilä

  • Pro torppari
  • ****
    • RR-Galleria
Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« : 01 Huhtikuu, 2009, 22:11:35 »
... ja kopteri on vielä ehjä! Sää oli aurinkoinen ja tuulta sopivasti, joten päätin kokeilla jotain uutta. Aika kova kynnys oli ensimmäisen kanssa. Ajelin kopterilla väärinpäin rotaatiota kuivaharjoitteluna, eli tehot päällä, tarkoituksena hahmottaa temppua. Lopulta nostin kopterin korkealle taivaalle, puolikas silmukka ja throttle hold -kytkimen napsautus. Kopukka vajosi maata kohti nopeaa, joten päätin ottaa varman päälle ja käänsin T-Rexin kyljen kautta oikeinpäin kohtuullisen korkealla. Loppuosa menikin normaalin rotaation tavoin.

Yllättävän vähän tippuvat kierrokset kriittisessä kääntämisessä. Asiaa auttaa ehkä se, että flybarless-kopterista saa isot liikkeet ulos. Lisäksi järjestelmä ei välitä nupin kierrosluvusta vaan pienilläkin kierroksilla kopteri kääntyy yhtä nopeaa kuin isoilla. Tein päivän aikana inverted rotaatioita vajaa kymmenen kappaletta. Viimeisimmät otin jo lähelle maata ennen kuin käänsin kopterin oikeinpäin. Flipillä kääntöä en uskaltanut vielä kokeilla. Tuntuu, että siinä mokaamisen mahdollisuus on suurempi kuin puolikkaalla vaakakierteellä. Tästä on hyvä jatkaa. Ovatko muut koittaneet tätä temppua? Voin sanoa, että antaa mukavan adrenaliini annoksen ekalla kerralla :).

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #1 : 01 Huhtikuu, 2009, 22:15:36 »
Simulaattorilla kyllä, ja siinä en onnistu kuin ehkä joka 4 tai 5 yrityksellä. Oikeella kopterilla olis seuraavana oikeinpäin olevien rotaatioiden opettelu listalla, samalla toki kun kaikkea muutakin touhuaa.

Melkosta osaamis respektiä saat ainakin multa!
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #2 : 01 Huhtikuu, 2009, 23:28:23 »
Ite tein ekat inverted rotaatiot rapukalla toissa kesänä. Tärkeintä on pitää pitch nollassa kun flippaa koneen kyljen kautta. Harjoittelin myös push over autoja, eli tuodaan kone noin kahteen tai kolmeen metriin selällään ja työnnetään oikeinpäin nokan kautta. Taitaa olla video siitä vimeossa. 50ssäkin riittää mukavasti kiekat noihin. Ens kesänä pitää alkaa harjotella kahden flipin autoja eli aloittaa oikeinpäin, kääntää selälleen kyljen kautta, ja pushover lasku. 90 koneella pitäisi olla paljon mukavampi tehdä :).
« Viimeksi muokattu: 01 Huhtikuu, 2009, 23:31:27 kirjoittanut Vispilä »
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa Ville Erkkilä

  • Pro torppari
  • ****
    • RR-Galleria
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #3 : 02 Huhtikuu, 2009, 13:35:13 »
Hienoa, että muutkin ovat päässeet kokeilemaan. Kopterihan oli noissa testeissä T-Rex 600E ja lapoina Maniac 623mm. Tuo ekstra 20mm auttaa rotaatioissa peruslapakokoon verrattuna. Ysikymppinen olisi tosiaan ideaalinen rotaatiotemppuihin varsinkin, kun laittaa painavat lavat. Muistaakseni Scott Grayn FAI-lavoissa painoa oli yli 200g / kpl. Auroran Radix 710mm Stickbangerit (~175g) eivät ole kovin hyviä rotaatioissa. Entäs, Vispilä, piroflip-rotaatio? Aloitetaan korkealla esim. väärinpäin ja veivataan piroflippejä niin monta kuin keretään matkalla alas. Lopuksi vielä puolikas piroflip matalalla, jotta kopteri saadaan jalaksilleen maahan. Ainakin simulaattorissa näyttää hienolta, kun olen kokeillut.

Poissa 4D

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #4 : 02 Huhtikuu, 2009, 16:28:57 »
Milloinka nämä Avantit ja 700E:t nähdään samalla kentällä inverted-rotaatioita tekemässä? Kevätleirillä?

- 4Dee

fourdee

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #5 : 02 Huhtikuu, 2009, 17:55:22 »
Kevätleirillä ainakin, jos Ville on sinne tulossa?

Oon koettanut piroflippi autoja simulla vaihtelevalla menestyksellä, mutta en ihan vielä kyllä uskalla koettaa oikealla, pitää harjotella noita inverted rotaatioita vielä paljon ennen sitä  ;D. Hienolta näyttää kyllä, näin pari suoritusta livenä 3DM:ssä viime kesänä.


-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa Ville Erkkilä

  • Pro torppari
  • ****
    • RR-Galleria
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #6 : 02 Huhtikuu, 2009, 20:31:16 »
Koitan päästä leirille, jos rahatilanne sallii ja kopteri(t) on kunnossa.

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #7 : 14 Elokuu, 2009, 09:02:47 »
Nyt on tämäkin ihme koettu.

Inverted rotaatio eilen Röylässä, kopterina ElyQ (Radix SB:t). Selällään ja holdi päälle, vähän tipautusta ja sivun kautta flippaus oikein päin ja tämän jälkeen hold pois. Ensin siis testausta siitä miltä se flippaus tuntuu. Olikin yllättävän helppoa! Sitten alkoikin yritys saada se tohon tielle Röylässä. Eteenpäin vauhdin kadottaa helposti tuossa ja koska liike ei tule vielä selkäytimestä on siinä hieman säätämistä aluksi. Ainoastaan ýhden rotaation toin siis maahan asti, vaikka flippejä tuli tehtyä useampi. Kyllä se ehjänä edelleen on.

Ensimmäiset kunnon normirotaatiot tuli tehtyä vasta viime viikolla. Tarkoitus ei ollut eilen vielä inverted juttuja tehdä, mutta Markku (Karkkis) aloitti tämän touhun ilman lupaa vetämällä Holdin päälle selältään ja flippaamalla sen oikein päin. Piti sitten ittekin alkaa pätemään. Onneksi Markku ei tuonut sitä maahan asti  ;D

Nyt vaan pitää alkaa hakemaan tuntumaa, sillä en mä tota vielä kunnolla osaa. Tavoitteena näyttävä kääntö ihan lopussa. Sitä ennen pitää vielä tehdä rotaatio Trex 500:lla.

-

Poissa 1m4s0_

  • Seniori torppari
  • *****
  • Sami Ollonen ät Raahe
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #8 : 14 Elokuu, 2009, 17:04:18 »
Minullekkin tuli 600:lla tämä tahtomattani kun leijuttelin ~3m korkeudessa väärinpäin, kone päätti sammua kun olin huomaamattani ajanut tankin tyhjäksi :D Siitä sitte flippasin kylmästi oikei persseenkautta ja toin alas... pari kertaa olin piruuttani simulla kokeillut parista metristä tehdä tuota... ihan hyvin onnistu mutta alastullessa oli lavoista voimat jo loppu niin tuli vähän kovemmin.. mutta ei särki mitään.

450Pro
Futaba 12FG 35mhz

Poissa MJPilot

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Ensimmäiset inverted rotaatiot...
« Vastaus #9 : 27 Toukokuu, 2010, 21:09:47 »
Tuli toissa kesänä ite kokeiltua parikin kertaa kun rapukka sammui vääripäin n 5 metrin hujakoilla, ehjänä alas ja vehkeet taivaalle tankkauksen jäkeen. teki heti saman uudestaan. Oli letku hapertunut. Turbolla kevään ekoilla keikoilla sama homma, sammui heti kun heitti selälleen. Tahallaan en kyllä ole kokeillut.
MJP
Trex 600N Turbo mutta ei nitroa! Flybarless, ei mekaanista eikä sähköstä
Trex 500 ESP kait?
Quick Of Japan 15C MJP-frame Flybarless
MJP-Rex 450
Mustang Alu edition projekti Efficiency= Actual performance of a piece of equipment compared to the idea.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
6 Vastauksia
4902 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Syyskuu, 2008, 23:10:06
kirjoittanut sWaltsu
8 Vastauksia
5218 Lukukerrat
Uusin viesti 16 Syyskuu, 2009, 17:34:30
kirjoittanut Anssi
11 Vastauksia
5441 Lukukerrat
Uusin viesti 11 Joulukuu, 2011, 17:27:04
kirjoittanut LekaLentää
44 Vastauksia
20496 Lukukerrat
Uusin viesti 23 Toukokuu, 2012, 23:36:59
kirjoittanut Maikko
9 Vastauksia
10427 Lukukerrat
Uusin viesti 17 Toukokuu, 2018, 21:42:11
kirjoittanut EMO FPV Drones