Kirjoittaja Aihe: Go Nuts With Dumle!  (Luettu 60990 kertaa)

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Go Nuts With Dumle!
« : 30 Toukokuu, 2011, 22:09:54 »
Heipä hei naiset ja pellet.

Päätinpä aloitella näin aloittelijana pitämään pientä blogia lennättelyistä, editymisistä, havainnoista ja niistä torpeista jos sellasia sattuu kohdalle :)

Kipinä harrastukseen heräsi aikoinaan viime kesänä, jolloin tuli jossain mielihäiriössä ostettua Gigantista parin kympin Chinook. Kiva peli hetken, kunnes koira söi sen. P*skoi lavan palasia pari viikkoa ja voi nykyään varsin hyvin :) Syksyllä sitten löysin itseni tänne tietorikkaalle foorumille, josta bongasin Tampere-ketjun. Ei muuta kuin seuraamaan sitä ja heti seuraavaan kokoontumiseen kameran kanssa tykittämään.

Niin sitä oltiin myyty hommalle! Komeen näköstä kun sällit kurvailevat taivaalla ja siihen on pakko päästä mukaan.

Taloudellinen tilanne ei vain ollut paras mahdollinen kunnollisen kopterin hankintaan, joten kassaa säästämään. Koitti ModelExpo-messut, jossa sitten tutustui Ry'n väkeen. Itse messuostoksia ei tullut tehtyä, mutta Haikaralta löytyi myytäväksi E-Flite Blade 120sr "ensinälkään". Sillä sitten on kurvailtu tähän päivään asti niin sisällä kuin ulkona. Liian tuulisella kelillä hirveimmät poltteet sai poistettua menemällä futiskentälle ja myötätuuleen vetämällä niin prkeleesti ku vehkeestä lähtee, koneen haku toisesta päästä takasin ja uudestaan (oliko jo säälittävää? :D)

Nyt tähän hetkeen: Reipas kolme viikkoa sitten löytys sitten täältä foorumilta käytetty T-Rex 500 niin sopivaan hintaan, että se tuli hankittua. Uutena olin alunperin lähtenyt ajatuksissani konetta hommaamaan, mutta ihminen on niin heikko halvan tavaran edessä, että minkäs teet :) Tuli Paattisten leiri, johon oli sovittu vastaanottimen kaupat. Nappasin kopukan matkaan, jos leiriltä sattuisi löytymään joku ystävällinen sitä vilkaisemaan ja mahdollisesti kokeilemaankin. Tässä yhteydessä kiitos Samppa ja muut ketä siinä ympärillä oli. Pahoitteluni, en teitä nimeltä tai nimimerkiltä tunne, mutta tiedätte keitä tarkoitan :)

Kopu kävi ilmassa säätäjien kourassa, joten oli mun vuoro. Navakka ja puuskittainen sivutuuli hieman jännitti, mutta rohkeasti vehje ilmaan ja leijutteluun. Pienillä liikkeillä huomas, että eipä tämä niin vaikeaa olekaan ja ensimmäisen akun jälkeen ruuvattiinkin jo kaasukäyrää isommaksi normimodella ja idlellä, sekä expoja lähti häiritsemästä. Näin olikin nuo toistaiseksi ainoat kaksi akkua tyhjennetty ja lauantai ilta kääntyi yöksi. Saunaan voittajan hymy naamalla ja hillittömän hieno fiilis kaiken kaikkiaan!

Sunnuntaina oli tarkoitus napsia muutama kuva ja lähteä ajeleen kotia kohti, koska akut tyhjänä eikä laturi ennättänyt saapumaan kiinan maalta ennen leiriä. Noh, jälleen kerran Samppa se sieltä jostain väänteli piuhoistansa tarvittavat kilkkeet ja akut täyteen. Vielä ehti vartin verran leijuileen ja nyt uskalsi jo reippaasti vempuilla puolelta toiselle ja liikehtiä pitkin poikin edessä. Entistä enemmän naama auringossa ajelemaan kotia kohti.

Tähän päivään asti tuon kaksi viikkoa sitten olleen leirin jälkeen on lentoja kerääntynyt 20 ja 7min timerillä se tekee tehokasta lentoaikaa 140min + säätöleijutukset siellä täällä.

Alla tämän päivän räpellyksistä viteotakin

Sinänsä päämäärätöntä heilumistahan tuo on. Navakan sivutuulen takia pitchin hallinta on ollut harjoittelun alla, jotta sama lentokorkeus pysyisi. Aina kun tähän ei kiinnittänyt tarpeeksi huomiota, tuli pari hups-hetkeä. Vaikka lento on mitä on, niin jatkuvasti tuo lapasessa pysyi ;) Ainoa mikä tosiaan ei ihan ollut kohdallaan omasta mielestä, oli tuo saman korkeuden säilyttäminen. Tästä eteenpäin vain lentämällä saa noita turhia korjausliikkeitä karsittua ja lennon pehmeämmäksi. Katsotaan mihin tästä kehitytään  8)

Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #1 : 31 Toukokuu, 2011, 21:35:23 »
Tulipa tänään lähdettyä etsimään Tampereen parasta lennätysaluetta. Pari päivää on tehty jo ankaraa taustatyötä satelliittikuvien parissa, joten niistä bongatuista alueista oli hyvä aloittaa. Suurin osa oli sitten paikan päällä ahtaita, tuuli sai aikaan ihme kierteitä, asutusta/liikennettä liikaa tai ei muuten sopiva isommalle kokoontumiselle.

Autossa oli mukana myös läppäri, jossa auki Google Maps. Repsikka teki kiitettävää kartturin työtä etsimällä joskus jopa pari vuotta vanhoista ilmakuvista peltoaukeita tai muita puuttomia mestoja. Näistähän nyt oli sanomattakin selvää, että lähes kaikki paikat oli rakennettu jo umpeen tänä päivänä.... kunnes sitten! Niihaman takaa lähes Näsijärven rannan tuntumasta löytyi aukeaa "roskamaata". Ei ole tainnut koskaan olla viljeltyä, sillä rehoitti siihen malliin. Aivan lentopaikan viereen vei rantatie, joka tosin oli suljettu riippulukolla. Mitään yksityisalue-kylttiä tai muutakaan ei näkyny, joten kopukka ja tarvikkeet autosta kantoon ja n. 100m kävelyä sopivaan lähtöpaikkaan. Viereisellä tontilla nököttää siirtolapuutarhamökkejä, mutta uteliaista katseista päätellen pistin vehkeet kuntoon ja testaileen.


Ainoana huonona puolena paikalla on ilta-aurinko, joka käytännössä estää lentämisen tuosta lähtöpaikasta vasemmalle. Ehkä myöhemmin kesästä voi olla illalla hetki, jolloin ei häikäise. Nyt kotiin päästyä huomasin ihan tuosta lähistöltä toisen paikan, joka olisi auringosta pois päin. Huomenna käyn sen tsekkaamassa ja toivottavasti saan kuvaajan mukaan :)
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Lauri P

  • Seniori torppari
  • *****
  • #0174
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #2 : 31 Toukokuu, 2011, 21:46:58 »
thänks! :D
hyviä kommentteja videolla ja lopuks vielä tulee täti hätyyttään.nyt on hyvä lähtä nukkuun. ;D ;D

ps. rohkiastian siel jo vedetään,ihan hyvältä näyttää kehitys. ;)
Pitääkö aina olla eniten,paras,isoin ja heti???
-Goblin 500-

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #3 : 31 Toukokuu, 2011, 22:24:49 »
Joo tosiaan, ettei tule kenellekään väärinkäsitystä mitä tuo nainen tuli sanomaan, niin halusi vain sanoa, että voisinko siirtää autoani metrin verran kun myöhemmin on tulossa veneilijöitä ja auto saattaa olla edessä :)
Heti videon loppumisen jälkeen tuli kommenttia "aikas hieno peli ja kivasti lentää. Mikä tuo oikein on?". En ehtinyt hirveästi kertomaan harrastuksesta, kun ensimmäinen veneilijä jo saapui ja tuli kiire siirtään autoa. Eli lennättelystä ei kenellekään tullut paha mieli, kenenkään hermot ei mennyt, eikä kukaan tullut valittamaan :)
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #4 : 01 Kesäkuu, 2011, 20:28:43 »
Tänäänpä tuli poikettua taas tuolla aikasemmin käydyn mestan nurkilla kattomassa vielä parempaa lennätys paikkaa.

Kaksi käypää peltopalstaa löytyi.

Tämä kahdesta parempi: n.300m x 200m suorakaiteen muotoinen rehevöittynyt pelto itä-länsi suuntaisesti, lennätyspiste eteläpuolelta (aurinko jää siis aina taakse) ja pohjoispuolella matalahkoa metsikköä, joten kopteri jatkuvasti hahmotettavissa ja metsäautotie vie lähes keskelle eteläpuolta juuri lennätyspisteelle. Lähes täydellinen siis?
Ei aivan, vaan ne huonot puolet:
- Hyttysiä niin maan prkeleesti! Myös lennätyspisteessä, vaikka hieman tulisi pellolle eikä jäisi metsään... kyllä ne verenimijät vaan seuraa avoimellekin  :-\ Itseäni ei ne haittaa sen ihmeemmin, mutta ajattelen sitä lennättäessä mahdollista vaistomaista huitasua, joka ei välttämättä tee kopterin olomuodolle hyvää.
- Auto/autoja ei saa lähelle, vaan kävelyä n. 100m metsäautotietä. Kamojen roudaamiseen jokin laukku lähes ehdoton, ellei ole liikkeellä vain radio,akut,kopteri kombolla.

Valitettavasti puhelin oli unohtunut kotio, joten kuvaa tästä mestasta en saanut matkaan (tällä kertaa). En tosin lennättänytkään tuolla alueella, joten seuraavan kerran kun sinne meen, niin kuvaakin täytyy ottaa. Tälle paikalle myöskin täytyy rakentaa esim. trukkilavoista ja vaneerista lakeutumis- ja nousupaikka, sillä pelto on todellakin epätasainen ja polvenkorkuista pöpelikköä.

Menin sitten hyväksi havaitulle paikalle, joka tuossa aikasemmassa videossa näkyy ja posotin kaksi akullista taivaan tuuliin. Nyt pääsi vetään koko leveydeltä, kun taivas oli pilviharson peittämä ja kello juuri sen verran että aurinko melkein metsikön takana. TÄÄÄYELLISTÄ! Viereiseltä siirtolapuutarha-alueelta tuli uteliaita katsomaan ja olivat innoissaan, että jotain elämää sinnekin ilmeistyi :) Ensi viikolla käväsen maanmittauslaitoksella morjestaan vanhoja työkavereita ja samalla nappaan omistajatiedot ainakin näistä kahdesta paikasta, niin pääsee ajaan asioita eteenpäin.
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Eispii

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #5 : 01 Kesäkuu, 2011, 20:45:58 »
On se hienoa kun äijä on lähteny oikein urakalla katteleen uusia paikkoja Tampereen kopteristeille,tai ainakin niin uskon. Et joskus pääsis myös itse
korkkaan noi paikat tavalla tai toisella ;D ;D

Muuten äijähän vetää jo tosi upeesti tota 500.
Täytyy ruveta reenaan et mahtuu porukkaan :D

Ketellaan
T-REX 450 SE V2,HK 450 GT,Trex 450 sport dfc
Cheerson CX10 / V120D02S / Devo 7
Fly Sky TH-9X,
Turnigy 1/16 Brushless 4WD Racing Buggy

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #6 : 04 Kesäkuu, 2011, 14:04:36 »
Hieman myöhässä tulee päivittelyt, kun päivät täynnä häslinkiä ja hommaa.

Torstaina tuli lähdettyä Kopterifriikin huudeille Pinsiöön, kun siellä toivomusten mukaan olis enemmän lääniä räpeltää ja sitähän sieltä löytyi. Iso hiekkakuoppa lempinimeltään Teletappimaa osoittautuikin varsin miellyttäväksi paikaksi.

Keskiviikkona piti tulla 500 Reksiin uutta osaa, mutta rakas Itellamme päätti jättää paketin lajittelukeskukseen, eikä toimittanut sitä lähitoimistolle. Noh, mitään kriittistä ei paketissa onneksi ollut... pääosin uudet päälavat, perälavat, painelaakereita ja perän lavanpidikesetti. Vanhoilla osilla vaan Pinsiöön siis lentämään. Osittaisena huonona puolena mestassa on nousu- ja laskupaikan rosoisuus, siellä ei siis ole nurmikkoa eikä mitään pehmeää juur missään. Reksin perälavat sai päivän aikana pari lommoa lisää 600:sen pystyevästä huolimatta.

Ensimmäinen akku fiilistelyä ja suht rauhallista lentoa ympäri mestaa, jotta sai vähän käsityksen tilasta. Muutamia naksuja radiosta gainin puolella ja trimmejä.

Tässä välissä Kopterifriikki pisti T-Rex 450 sporttinsa ilmaan ja toi sen maahankin kiitettävän vauhdikkaasti. En ota kantaa mikä siinä oli syynä, mutta seuraus oli ainakin se että kopteri tulee vauhdilla 45asteen kulmassa nokka edellä soraan, siihen töksähti ja flippas nupin kautta ympäri. Muutaman kuperkeikan ja lentäneiden palasten jälkeen tutkimaan. Olihan se aika surullinen :(

Harmillista, mutta nyt oli taas ilmatila vapaa niin oma kone ilmaan. Muutama videopätkä päivältä:

Oisko ollu päivän toinen lento ja ensimmäiset flipit, vaakakierteet ja hetken selällään oloa ;)


Päivän kolmas lento ja lisää flippiharjoittelua ja selällään oleskelua


Tää on Kopterifriikin kuvaa samasta lennosta kuin tuo aikasempi. Jollain avaimenperäkameralla otti pätkää


Molemmilla lennoilla "vain" yksi hups-hetki, jotka nyt oli kohtuullisesti lapasessa kokoajan. Ensimmäisessä lähti flippi taipumaan syystä tai toisessa kyljelleen ja toisessa perä ilmeisesti antautui liiallisesta jengan antamisesta, jolloin flipistä tuli jonkun asteinen vahinkopiroflip jonka hanskaan saaminen nosti jo vähän sykettäkin :)

Täältä stillikuva-albumiin
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #7 : 10 Kesäkuu, 2011, 23:07:14 »
Jahans. Ehtoosta tuli käytyä (taasen) Tuopin kanssa Rotatorin pelloilla sekoilemassa. Ihan jokaisesta lennosta en ole tänne jaksanut enkä viitsinyt kirjoitella, kun foorumilla muutenkin on jo tuota tekstiä, niin en siihen omaa täytettä tuo :) Eihän tämä nyt ketään jaksa kiinnostaa (?)

Tänään meni neljä akullista lennellessä.

Mitäkö tänään sitten huomasi? Viikon aikana oon joutunu ottaan timeristä kaksi minuuttia pois, jotta virran kulutus pysyy aisoissa... tämä siitä syystä, että lento on muuttunut "repivämpään" suuntaan ja tehot alkaa tapissa. Nyt timeri on kuuden minuutin kohdalla ja sekin on nyt aika hilkulla, että meneekö 80% säännön ohi, eli laskinpa nyt kotosalla kiltisti puoli minuuttia vielä pois. Täytyy mainita, että tuossa vanhan sarjan 500:sessa on vielä iän ikuinen 500L-mallin motti, joka on aika reilusti alitehonen jos meinaa edes hieman jotain neppailua tehdä. Nyt kun se ei riitä enää edes vauhdikkaaseen taivasajoon, niin ReadyHeliin on tilaus jo odottamassa että 15. päivä kilahtaa tili ja voi painaa lopullista nappia :) Sitten tulisi 500MX motti ja Castlen 100A nopari, joilla kait mennään taas hetken aikaa + sitten kaikkea muuta rojua kuten EDGEn lapoja, työkaluja, MKSn peräservo, BECci kylkeen. Ihanan kallista... tässä vaiheessa olis varmaan jo tullut halvemmaksi ostaa uusi 500 rekkula ja vaihtaa vähemmän osia, mutta maksan mielläni "hieman" enemmän siitä ilosta että saan itse vaihdella ja räpläillä konetta.

Toinen mietityttänyt asia on, että kirjanpitoni mukaan tän päivän lentojen jälkeen tuli tasan 60lentoa täyteen, eli pyöreästi puhdasta ilma-aikaa on keertynyt pienellä marginaalilla 7tuntia + satunnaiset testileijuttelut. Sitä surullisen kuuluisaa ensimmäistä torppia odotellessa :)

Tänään tuli saatua myös päälapoihin hieman vehreää ;)

EDIT: Jatkanpa vielä raportointia. Harmi kun tuo vakio kuvaaja, eli avovaimoke loistaa paljon poissaolollaan (missähän ei sinänsä mitään pahaa ole  8)) eikä ole kuvaamassa lentoja, jotta saisi tänne muutakin kuin tekstiä. Noh, tänään innostuin reilummin leijuttelemaan selällään ja se sujui mielestäni kivan mallikkaasti. Jos lähti karkaamaan niin siististi oikein päin, rauhoittelu ja eikun uudestaan nuppi alespäin. Flippejä välillä tiuhalla tahdilla ja tuli välissä testattua muotopuoli silmukkakin. Kivaa tää on ja tästä vaan eteenpäin kun koneessa riittää tehot siihen mihin ohjaaja haluaa  ;D
« Viimeksi muokattu: 10 Kesäkuu, 2011, 23:11:25 kirjoittanut Dumle »
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #8 : 10 Kesäkuu, 2011, 23:36:32 »
Tulipa vielä yksi asia mieleen.

Kopun kyydissä on on nyt kymmenkunta lentoa ollut mukana peräputken päällä GPS-vastaanotinloggeri. Kyseisen kapulassa on siis sisäänrakennettu lokitoiminto, jonka saa mukana tulevalla softalla konffattua ottamaan sijaintitiedon jopa 5hz taajuudella, joten mistään pilipalivehkeestä ei ole kyse. Pulikan saa myös bluetoothilla kiinni puhelimeen, jolloin käytettäväksi aukeaa aimo annos S60/android/yms pohjille tehtyjä ohjelmia. Kopterikäytössä tosin tästä bluetoothista ei ole juuri hyötyä kun yhteyskatkeilee jatkuvasti kun välimatka on liian suuri.

Liitänpä tähän jatkoksi screenshotit loggerin piirtämistä aika-nopeus-korkeus käppyröistä. Tavoite olisi jatkossa saada sekä videokuvaa, että logitietoa lennosta, jotka ympättynä postaukseen antaisi jo hieman kuvaa mitä tapahtuu ja kuinka kovaa :)

http://pirkanmaasoft.kuvat.fi/2011_06_10%20-%20Eka%20lento.jpg

http://pirkanmaasoft.kuvat.fi/2011_06_10%20-%20toka%20lento.jpg

http://pirkanmaasoft.kuvat.fi/2011_06_10%20-%20kolmas%20lento.jpg
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #9 : 20 Kesäkuu, 2011, 22:15:12 »
Jatketaan yksin puhelua täällä. Jos ei muuten, niin omaksi ilokseni kirjoittelen, jotta voi sitten myöhemmin 3D:n suom... siis maailmanmestarina lueskella ensiaskeleita harrastukseen.

Eilen saatiin kerrankin kööri kasaan ja suunnattiin Pinsiöön TreRC:n kenttähankepaikalle, johon meinaavat vääntää nurmikiitoradan pätkää. Hyvällä mallilla olikin kiitoradan pätkä heillä... lähinnä se nurmikko enää puuttui päältä. Sinänsä tämähän ei meitä kopterimiehiä haitannut, kun on lasku- ja nousupaikka missä haluu :)

Pitäpä päivästä sitten... laskuissa mentiin sekaisin, mutta 6 akullista tuli kait lennettyä. Tahtia hidastaa ikävästi vain kaksi akkua, joista toinen ei ehdi millään latautuun ennen kuin toinen on kulutettu, vaikka välissä olisi yksi lentäjäkin. Nano-techejä on seuraavaksi hankinnassa, joita voisi sitten ampua reippaammin täyteen kentällä ja näitä tosiaan enemmän kuin tuo kaksi... neljä-viisi alkaa kuulostamaan jo hyvältä. Lähetin juuri Boriksen ja Igorin kaverin luokse velkoja perimään, joten kaippa viimeistään huomenna voi tilailla akkuja ja muuta sälää.

Testikäytössä oli myös yksi kappale ylimääräiseksi jäänyt 12v 60Ah auton akku, josta laturilla siirrettiin välillä aika julmiakin määriä ampeereita lentoakkuihin. Välillä siinä oli kiinni kaksi laturia, joista toinen otti 4.4A ja toinen reilun 5.2A. Yhteenlaskettuna lentoakkuihin meni arviolta hieman vajaa 20Ah, nyt kotona syöttöakun ladattuani laturi näytti sisään menneen 25Ah, joten hieman on hävikkiä jossain välissä. Käytettävissä on toinenkin akku, tämä 55Ah, joten testikäytön perusteella täytyy tämäkin ottaa mukaan mikäli tällä possella mennään lenteleen. Mielenkiintoista latailla akkuja, josta voidaan latailla akkuja ::)

Matkaan lähti onneksi avovaimokkeeni, joka suoritti "miehen työn" kameran takana ja tykitti vajaat 300kuvaa, joista oikeastaan kaikki oli todella hyviä. Tosin karsin ne vajaaseen 50:neen lopulta ::)
Tässäpä tuotokset
http://pirkanmaasoft.kuvat.fi/treRC_19062011/
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Xen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #10 : 20 Kesäkuu, 2011, 23:05:24 »
Testikäytössä oli myös yksi kappale ylimääräiseksi jäänyt 12v 60Ah auton akku, josta laturilla siirrettiin välillä aika julmiakin määriä ampeereita lentoakkuihin. Välillä siinä oli kiinni kaksi laturia, joista toinen otti 4.4A ja toinen reilun 5.2A. Yhteenlaskettuna lentoakkuihin meni arviolta hieman vajaa 20Ah, nyt kotona syöttöakun ladattuani laturi näytti sisään menneen 25Ah, joten hieman on hävikkiä jossain välissä.
Lyijyakun lataushyötysuhde on 70-92%. Lisäksi laturien hyötysuhde ei ole aivan sataa prosenttia. Mutta lipon lataushyötysuhde on 99.9%, minkä takia ladattujen ja purettujen mAh-määrien seurannassa on jotain järkeä. Mutta aika mukavastihan tuosta 60Ah-akusta on irronnut virtaa.

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #11 : 20 Kesäkuu, 2011, 23:30:17 »
Lyijyakun lataushyötysuhde on 70-92%. Lisäksi laturien hyötysuhde ei ole aivan sataa prosenttia. Mutta lipon lataushyötysuhde on 99.9%, minkä takia ladattujen ja purettujen mAh-määrien seurannassa on jotain järkeä. Mutta aika mukavastihan tuosta 60Ah-akusta on irronnut virtaa.
Jees, tämähän nyt oli selvää, että tuota täyttä kuormaa ei sieltä saadakaan revittyä irti. Siksi testikäyttöön napattiin hätäsesti yksi akku, josta oli tarkoitus imeä niin paljon kuin vain saa.
Ensi kerralla otan molemmat akut matkaan, otan paperille ylös mAh tarkkuudella mitä laturi sanoo lipoihin menneen ja vertaan sitä sitten lyijyn uudelleen lataukseen ja näin saadaan ihan raakaa faktaa mikä on hyötysuhde.
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #12 : 21 Kesäkuu, 2011, 08:59:01 »
Mikä siinä on kun lukee näitä "blogeja" täältä ja on 60 lentoa takana ja ekaa torppia odotellaan vasta. Itselläni on varmaan 6 lentoa takana ja 2 torppia ja kone odottaa uutta vastaria ja lähetintä tällä hetkellä ennenku uudelleen säädän lentoon. Onko se Trex oikeasti niin helppo lentää?  ;D Itselläni lentoaikaa takana varmaan 20min ja ei kyllä ole mitään puhetta mistään näteistä kaarteluista. Simulla onnistuu flipit ja "katollaan" leijuttelut ja itseni ympärillä pyöriminen ja leijuminen lähes joka suunnasta ja laskeutumiset on pehmeitä ja siistejä mutta oikeassa elämässä kun koneen nostaa niin saa jo jännittää että paljonko maksaa tällä kertaa.

Poissa zxiicci

  • TLR-Insraktori
  • Seniori torppari
  • *****
  • Lajin helppous viehättää!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #13 : 21 Kesäkuu, 2011, 09:34:08 »
Mikä siinä on kun lukee näitä "blogeja" täältä ja on 60 lentoa takana ja ekaa torppia odotellaan vasta. Itselläni on varmaan 6 lentoa takana ja 2 torppia ja kone odottaa uutta vastaria ja lähetintä tällä hetkellä ennenku uudelleen säädän lentoon. Onko se Trex oikeasti niin helppo lentää?  ;D Itselläni lentoaikaa takana varmaan 20min ja ei kyllä ole mitään puhetta mistään näteistä kaarteluista. Simulla onnistuu flipit ja "katollaan" leijuttelut ja itseni ympärillä pyöriminen ja leijuminen lähes joka suunnasta ja laskeutumiset on pehmeitä ja siistejä mutta oikeassa elämässä kun koneen nostaa niin saa jo jännittää että paljonko maksaa tällä kertaa.

Kyllä se on paljon siitä koneesta kiinni miten se lentää. Itse lensin viime kesänä beltillä ja torppasin sen varmaan 20 kertaa. Ajattelin että en jaksa ostaa uutta kopteria kun ei se ole kuitenkaan sen helpompi. No toisin kävi, mulla meni belttiin hermot ja ostin isomman gaui 425. Säädettiin se sitten kuntoon ja kun otin ekan kerran ilmaan niin hämmästys oli suuri "NÄINKÖ NE KOPTERIT KUULUU LENTÄÄ?!" Paremmat kopterit ei venkoile lähdettäessä minne sattuu ja perä pitää. Beltillä on oma elämä ja se venkoilee todella paljon joka suuntaan.

Kokeilin belttiä taas pitkästä aikaa tuossa kuukaustakaperin ja en mä sitä osaa vieläkään lentää nätisti hyvä jos ilmassa pysyy vaikka oikealla ;) kopterilla perus piroflipit sujuukin.

Poissa Eispii

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #14 : 21 Kesäkuu, 2011, 09:57:42 »
No toisin kävi, mulla meni belttiin hermot
Beltille täytyy puhua ja jutella nätisti,sit se lentää ;D ;D ;D

Beltillä on oma elämä ja se venkoilee todella paljon joka suuntaan.
Lentäjän ja Beltin täytyy olla YHTÄ jotta matka jatkuu ;D ;D ;D

Oli pakko laittaa,kun kaikki osu nappiin ;D ;D ;D
T-REX 450 SE V2,HK 450 GT,Trex 450 sport dfc
Cheerson CX10 / V120D02S / Devo 7
Fly Sky TH-9X,
Turnigy 1/16 Brushless 4WD Racing Buggy

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #15 : 21 Kesäkuu, 2011, 10:13:30 »
Kai sitä pitää sitten vähän säästää ja laittaa klooni tulemaan HK:sta ja katsella jos lentäisi vähän paremmin sillä sitten. Vähän liian hyvältä näyttää nää ensilennot ku kattelee näitä videoita täällä. Ettei ois vaan alla paria nostelua kotipihassa ennen videointia.  ;)

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #16 : 21 Kesäkuu, 2011, 12:35:45 »
Höhö. Paha sanoa kun en huonommasta (tai paremmastakaan) tiedä, mistä tuo "onni" johtuu.

Kyllä se pakko on myöntää, että polvet tutisi Paattisten leirillä ekaa kertaa nostaessa ilmaan, saati sitten se pienen pieni sormen liikahdus kun idlen laitto päälle. Ilmeisesti vaan noi T-Rexit ovat hyviä koska tässä on nyt taas uusi reipas kymppi lentoja takana ja tunnit siellä 8-9h välillä puhdasta ilma-aikaa, eikä ole ollut torppi kertaakaan oikeastaan lähellä.

Uskon vahvasti, että kun ensileijuttelut ovat sellaisia, että huomaa miten se kopteri pysyy paikallaan, tekee tasan sen mitä tikuista käsketään eikä mitään ylimääräistä, niin itseluottamus taivaslennon aloitteluun on korkealla. Itse olen huomannut viime aikoina, että vaikka jännitänkin kroppaa niin s**tanasti välillä, niin en ajattele sitä torpin vaara ollenkaan. Muistan kyllä sen yhden hetken kun mielijohteesta päätin leijuttelun aikana vaan kiskaista jenkaa koneeseen ja se ampaisi korkeelle, tästä seuraava idea olikin, että otetaan oikeeta tikkua mukaan ja kas kummaa niin oli vedetty ensimmäinen 100m spurtti... siitä se julmettu taivasravi sitten alkoi.

Siinä vauhdikkaan taivasravin aikana flipit sun muut vaakakierteet tuli lähes vahingossa, nyt viime reissulla innostuin silmukoita tekemään... aika muotopuolia, mutta silmukoita kuitenkin. Selällään leijuttelu ja pieni liikkuminenkin tuli näiden flippien lomassa kuin huomaamatta. Siinäpä ne temput on mitä osaan (piroflippiin on ihan älytön polte kokeilla, kun menee simulla niin hyvin ::))

Kai sitä pitää sitten vähän säästää ja laittaa klooni tulemaan HK:sta ja katsella jos lentäisi vähän paremmin sillä sitten. Vähän liian hyvältä näyttää nää ensilennot ku kattelee näitä videoita täällä. Ettei ois vaan alla paria nostelua kotipihassa ennen videointia.  ;)

Jos nyt tällä kokemuksella kysytään, niin hanki ihmeessä se T-Rex . Tuntuu että se maksaa ittensä viikossa takasin, jos lentotahti on normaali ;) Sulla ainakin tuntuu intoa piisaavaan, niin en usko että lentoajat ainakaan vähenee kun huomaat miten kivaa on lentää koneella jota ei tarvi pelätä :)

Ennen noita ensimmäisiä videointeja alla on kymmenkunta leijuttelua ja hyyyyvin kevyttä liikehdintää ihan puhtaasti tilanpuutteesta. Nämä kerrat ehkä oli ratkaisevia tuohon torppisaldoon, koska muuten olisi saattanut olla liikaa intoa ensimmäisillä raveilla. Ei sitä koulussakaan ensimmäisenä algoritmejä lähdetä vääntään... ensin pitää oppia lukemaan ;)
« Viimeksi muokattu: 22 Kesäkuu, 2011, 00:09:10 kirjoittanut Dumle »
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa njs

  • Jäsen 2024
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #65
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #17 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:04:14 »
Vähän liian hyvältä näyttää nää ensilennot ku kattelee näitä videoita täällä. Ettei ois vaan alla paria nostelua kotipihassa ennen videointia.  ;)

Ja ekan viestin perusteella Dumlella on treeniä alla myös Blade SR:llä, että ei tuo nyt ihan kylmiltään ole..

Poissa Iceheart

  • Pro torppari
  • ****
  • Rc-Kopterit Ry #0189
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #18 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:07:49 »
Beltille täytyy puhua ja jutella nätisti,sit se lentää ;D ;D ;D
Beltti on naispuoleinen johon eivät päde normaalit fysiikan ja logiikan lait, ihan sama miten teet tai sanot on se aina kuitenkin väärin ja soppa on sen mukanen ;D

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #19 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:12:32 »
Beltti on naispuoleinen johon eivät päde normaalit fysiikan ja logiikan lait, ihan sama miten teet tai sanot on se aina kuitenkin väärin ja soppa on sen mukanen ;D
Jaaaaaa mitä sanoo tähän Eispii? ;D

Ja ekan viestin perusteella Dumlella on treeniä alla myös Blade SR:llä, että ei tuo nyt ihan kylmiltään ole..
Totta, tuolla 120SR:llä on tullu vedettyä pääosin sisällä leijuttelua kun tilaa ei ole vetää ravia. Tuleehan siinä toki ohjaussuunnat vaan iskottettua aina paremmin. Ulkona tolla lentämistä ei oikein voi lentämiseksi kutsua, se kun pyrkii aina vaakatasoon ja rauhoittamaan oman menonsa... sitä siis joutuu oikein käskemällä meneen johonkin suuntaan.

Simulaattorihan on myös ollut kaveri ja sillä näyttäis olevan pyöreä 200h tahkottuna, joista 50h reksin oston jälkeen.
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #20 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:36:23 »
Se vaan kun tuo Trex on niin jumalattoman kallis. Kieltämättä se hyvä laite on ja torpit saattais vähentyä, mutta tällä hetkellä on niin paha sauma ostaa mitään kallista kun on muutto edessä. Ja millään kun ei malttaisi olla lennättämättä. Tilanne on paha ja ihminen liian hätäinen ja malttamaton.  ;D Ei muutenkaan tunnu kovin hyvältä idealta about 400-500€ niin herkkää tekniikkaa omassa käsittelyssä.

Poissa Dumle

  • Seniori torppari
  • *****
    • Pirkanmaasoft Ry
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #21 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:43:36 »
Ei käy kieltäminenkään tuosta hinnasta. Vaikka omani hankinkin käytettynä 400€ hintaan akkuineen. Vastaanotin piti vielä hankkia erikseen, joka kustansi 80€ (AR9000+ kaks satelliittia). Onhan siinä silti saturaisia ilmassa ikävän paljon, jos budjetti on tosiaan tiukka :/

Kun tuon 500:sen saan mielesekseni pienillä hankinnoilla, niin ajatuksena on hankkia hobbykingistä kitti (kokoa en tiedä... ehkä jopa 600) jota sitten rakennella pikkuhiljaa ja ostella osia sopivin väliajoin niin pysyy perhe-elämäkin kasassa :) Tämä sen takia, että saa tuntumaa erilaisista vehkeistä. Tosin GAUI on myös houkutellut, sillä kun ei HK-kittien kanssa ihan julmettua hintaeroa ole ja maahantuonti/edustus löytyy suomesta, joten apu ja tuki on lähellä. Ymmärtääkseni klappien määräkin on miellyttävän alhainen, ettei tarvitse heti ensimmäisenä ostella parempia osia kun alkuperäiset on perseestä :)
Outrage Fusion 50 FBL (kasaillaan kovaa vauhtia)
TwinTurpo-liukuripöhistin
MyFleet

Poissa zxiicci

  • TLR-Insraktori
  • Seniori torppari
  • *****
  • Lajin helppous viehättää!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #22 : 21 Kesäkuu, 2011, 13:58:13 »
Itse jatkoi beltin jälkeen muovi gaui 425lla ja aivan perus sähköillä. Hyvä kopteri oli ja varaosat erittäin edullisia. Koko kopteri kitti suomesta maksaa alle 100e ja se on näppärä ostaa varaosiksi. :)

Suosittelisin kloonin sijaan toehille tota gaui 425sta. Lentokuntoisena hieman yli 300e, ei paha minusta.
Edustus ja kattava varaosa saanti suomesta.

gaui 425 on siis trex 500 kokoinen

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #23 : 21 Kesäkuu, 2011, 14:26:12 »
Varmasti pätevä laite tuo Gaui. Joskus vielä sen aidon Trexin kyllä ostan.  ;D Yritetään silti jonkinlaista kokemusta saada aluks halvalla. Foorumillahan on useita klooni lennättäjiä jotka ovat ~150€ laittaneet 450 luokan koneen itselleen. Kovasti kehuja olen lukenut ja tuo mahtuu omaan tämän hetken budjettiinkin ehkä parin kk päästä kun elämä asettuu aloilleen ja tietää mitä tuo asuminen tulee maksamaan. Pitää alkaa heittämään joka kuukaus euroja syrjään niin joskus saaki sitte sen Rexin. Mutta menee vähän offtopiciks sori pitäis mun tehä oma aihe näille valitteluille ja unelmille.  ;D Jatkakaa.

Poissa SJo1

  • Tittelintuure
  • Seniori torppari
  • *****
  • Rc-Kopterit Ry #20
Vs: Go Nuts With Dumle!
« Vastaus #24 : 21 Kesäkuu, 2011, 14:32:06 »
Tervettä ajattelua säästää ensin ja sitten vasta ostaa kun hillot kasassa.

Mutta sponsored by MasterCard helpottaa kiireessä;)

-Samppa
Henseleit TDR 2011 | JR Vibe 50 | G-Speed | G-700 KSE | G-Urukay | G-380 | Jeti DS-16 | TBS Disco Quad + CC3D | QAV400 + Revo

Fleet