Kirjoittaja Aihe: Trex 450 se V2 perä petti  (Luettu 2771 kertaa)

Poissa Toontza

  • Opetteleva torppari
  • **
Trex 450 se V2 perä petti
« : 31 Heinäkuu, 2009, 22:25:49 »
No niin. Vasta sain 500 espini takaisin lentoon ja se toimii todella hienosti. Nyt oli sitten pikkuräksän aika levähtää. Kesän alussa sitten perä alkoi heitteleen hullun lailla. Aluksi ole ongelmana että koko peräblokki pääsi kääntymään. Se sitten korjailtiin tiivistämällä. Noh pari kuukautta sitten taas alkoi rajut heittelyt. Tällöin paljastui, että toinen peräservon pidikkeistä meni nätisti poikki, joten servo pääsi heilumaan aika paljon. noooh ei muuta kuin uutta pidikettä. Nyt sitten kauniilla peltoaukealla otin räksän ylös. Siitä käänsin nokan itseä kohti ja sitten kuului taas jokin narahdus ja perä menetti pidon. Ei muuta kuin holdi päälle ja suhteellisen pehmeä rotaatio EFOhrapeltoon. siitä sitten kävely koneen luokse tarkastamaan tilanne. Noh nyt oli mennyt niin että tail unit oli mennyt juuri peräputken jälkeen kokonaan poikki. Eli ihan nätisti oli leikkautunut. Hihna kuitenkin pyöri nätisti, eikä mitään muutakaan näyttänyt olevan vialla. Eli jää nyt mysteeriksi, miksi tuommoinen pääsi tapahtumaan. Eli veikkailin aluksi, että hihna olisi hirttänyt kiinni, jolloin se olisi repinyt tuon rikki. Mutta mitään siihen viittaavaa ei näkynyt. Eli täytyy vissiin todeta, että olen tainnut saada noista metalliosista nuo maanantaikappaleet, kun näyttää napsuvan nätisti poikki. ....nooooh ei muuta kuin uutta tilalle. Onneksi oli ohrapelto jo niin pitkään, että mitään muuta ei mennyt rikki.

Ohessa vielä kuva perästä.



Trex 500ESP, DJI450 NAZA-M
Futaba 7C 2.4 FASST

EX:Trex450V2,HBK2,WLK4#3B,Trex 600NSP,
Eflite MSSR,Trex 250Se

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Trex 450 se V2 perä petti
« Vastaus #1 : 01 Elokuu, 2009, 10:52:55 »
Noh nyt oli mennyt niin että tail unit oli mennyt juuri peräputken jälkeen kokonaan poikki. Eli ihan nätisti oli leikkautunut. Hihna kuitenkin pyöri nätisti, eikä mitään muutakaan näyttänyt olevan vialla.
Minulla on mennyt kaksi CopterX:n vastaavaa peräkasettia täsmälleen samalla tavalla poikki. Toinen ehti olla kopterin kyydissä varmaan sata lentoa ja useamman torpin, toinen hajosi jo kymmenisen lennon jälkeen. Luulisin, että murtuminen johtuu tärinästä. Metalli väsyy ja katkeaa heikoimmasta kohdasta. Korjasin ongelman vaihtamalla SoniX:n perään. Sen rakenne on täysin erilainen verrattuna T-Rexiin (ja sen kopioihin), ja tuo reksiperän heikoin kohta on tässä kutkuinkin vahvin kohta perää.

Poissa Toontza

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Trex 450 se V2 perä petti
« Vastaus #2 : 01 Elokuu, 2009, 13:06:34 »
Noh nyt oli mennyt niin että tail unit oli mennyt juuri peräputken jälkeen kokonaan poikki. Eli ihan nätisti oli leikkautunut. Hihna kuitenkin pyöri nätisti, eikä mitään muutakaan näyttänyt olevan vialla.
Minulla on mennyt kaksi CopterX:n vastaavaa peräkasettia täsmälleen samalla tavalla poikki. Toinen ehti olla kopterin kyydissä varmaan sata lentoa ja useamman torpin, toinen hajosi jo kymmenisen lennon jälkeen. Luulisin, että murtuminen johtuu tärinästä. Metalli väsyy ja katkeaa heikoimmasta kohdasta. Korjasin ongelman vaihtamalla SoniX:n perään. Sen rakenne on täysin erilainen verrattuna T-Rexiin (ja sen kopioihin), ja tuo reksiperän heikoin kohta on tässä kutkuinkin vahvin kohta perää.

Juu ite oon kans miettinyt kasetin vaihtoa toisenlaiseksi. Eli tosta näkyy selvästi, että tail unit on murtunut juuri heikommasta kohdasta. Samoin kun peräservon pidikekin hajosi juuri putken juuresta ohuimmasta kohdasta. Ei oo kivaa, jos nuo nyt kestelee kymmeniä lentoja, mutta on tiedossa, että ajan kanssa varmasti rivahtaa.  Eli nyt tulee vielä vakiokamaa, mutta jos vielä alkaa mennä, niin alan kattelee muita vaihtoehtoja.
Trex 500ESP, DJI450 NAZA-M
Futaba 7C 2.4 FASST

EX:Trex450V2,HBK2,WLK4#3B,Trex 600NSP,
Eflite MSSR,Trex 250Se

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
13 Vastauksia
4483 Lukukerrat
Uusin viesti 05 Joulukuu, 2009, 00:44:50
kirjoittanut rane78
35 Vastauksia
11238 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Maaliskuu, 2010, 18:45:33
kirjoittanut kapa990
5 Vastauksia
3384 Lukukerrat
Uusin viesti 02 Elokuu, 2012, 16:21:02
kirjoittanut reittila
12 Vastauksia
5093 Lukukerrat
Uusin viesti 12 Syyskuu, 2012, 18:35:21
kirjoittanut Eispii
12 Vastauksia
5261 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Maaliskuu, 2014, 10:52:54
kirjoittanut virtakuono