Kirjoittaja Aihe: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen  (Luettu 19207 kertaa)

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« : 29 Toukokuu, 2007, 10:55:58 »
Moro vaan kaikille harrastajille,

Paattisten leirillä keskusteltiin helikopterilla kilpailemisesta ja kiinnostuneita tuntui olevan. Laji F3C on yksi FAI:n virallinen kilpailulaji jonka suosio suomessa on hiipunut viime vuosina 3D yleistyessä.

Viikonloppuna keskusteluissa oli ajatus että kilpailu toimintaa yhtenä kopteri harrastuksen muotona voitaisiin elvyttää ja etenkin uusille harrastajille niitä salaisuuksia avata. Ajatuksena olisi järjestää kesällä (kesä/heinäkuu) yhdet kisat joissa olisi halukkailla mahdollisuus päästä kokeilemaan otsikon mukaisia luokkia. Varsinaiset SM-kisat on kalenterin mukaan muistaakseni 18.8.. Kesän kisoissa olisi mahdollista saada ohjausta ja tukea ohjelmien ajamiseen ainakin Arin ja allekirjoittaneen toimesta. Muitakin varmaan saadaan mukaan.

Varsinainen asia koskee että ketä asia nyt kiinnostaa ja olisiko 30.6. lauantai sopiva ajankohta? Paikkakuntaa mietitään sitten kiinnostuneiden mukaan, eli jos paljon pohjoisesta niin pyritään menemään heitä lähemmäs ettei aina tarvitse ajella tuhatta kilometriä.

Ilmoitelkaa kiinnostuksestanne tänne palstalle tai maililla minulle anssi.aunola(at)luukku.com niin aletaan puuhaamaan tapahtumaa kasaan.

Anssi ja Ari
F3C team
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #1 : 29 Toukokuu, 2007, 11:18:16 »
Mä tuun ajamaan Eurosporttia jos suinkin vaan pääsen.Nyt vaan mukaan Ege,Kokkala ja muut, saatais kerrankin kunnon kisat. Vois pitää vaikka 2-päiväisinä jos osallistujia olis tarpeeksi, ne pari kertaa kun olen ollut mukana olen kokenut turhan stressaavaksi koko kisan viemisen läpi ilman taukoa.FAI:n vois vaikka ajaa lauantaina, Eurosportin ja Popularin sunnuntaina tjsp. jonkinlaista FunFly-henkeä mukaan ja ohjelma ei liian tiukaksi. Jos halukkaita löytyy niin järjestän ne kisat vaikka täällä, Paattisten lisäksi olis vaihtoehtona Tuorlan kenttä Piikkiössä, siellä on majatalo ihan vieressä.
Jos nimittäin Paattisten majaa ei saa enää varattua.
Nyt vaan kommenttia ja mahdollisia paikkoja, pohjoisen kavereilla kun on matka tänne vähän pitkä.
« Viimeksi muokattu: 29 Toukokuu, 2007, 11:30:22 kirjoittanut JariN »
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

marpet

  • Vieras
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #2 : 29 Toukokuu, 2007, 11:56:49 »
Myös mukana jos vain kisat ovat täällä päin. ;)

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #3 : 29 Toukokuu, 2007, 13:03:25 »
Koska me ruvetaan Jari reenaan?

Lahjattomat reenaa....mulla on kopu mukana, aloitetaan vaikka heti. Joko hait mäkkäristä viirit?
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #4 : 29 Toukokuu, 2007, 14:01:03 »
Mulla on paskoja lapoja vaikka tehtäs pujottelurata. Täytyy vissiin uhrautua ja mennä juomaan vaikka kuppi kahvia mäkkärissä ja kääntää nippu viirejä, kun en oikein diggaa niiden tuotteita ;)
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #5 : 29 Toukokuu, 2007, 16:10:16 »
Miten olis vielä vaikka erikseen pikkusähkisten Poppis tai Eurosport erikseen, yksi kiinnostunut jo ainakin löytyi. Ne kun ei ole ison polttiksen kanssa samalla viivalla ainakaan leijutuksissa.
Kommenttia, halukkaita?
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Tuija

  • Vieras
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #6 : 29 Toukokuu, 2007, 16:31:02 »
Mulla on paskoja lapoja vaikka tehtäs pujottelurata. Täytyy vissiin uhrautua ja mennä juomaan vaikka kuppi kahvia mäkkärissä ja kääntää nippu viirejä, kun en oikein diggaa niiden tuotteita ;)

Sulle tulis vaikeuksia kisareissussa.. virallinen kisaravintola..  ;) Maistuu kotiruoka kahden viikon mäkkäriravinnon jälkeen ihmeellisen hyvältä.

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #7 : 29 Toukokuu, 2007, 17:09:22 »
No eipä mulle pieni laihdutuskuuri pahaa tekis...toisaalta kyllä jo Marsalkka Mannerheim aikanaan sanoi,että saavutetut linjat on säilytettävä ;D
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Tuija

  • Vieras
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #8 : 29 Toukokuu, 2007, 17:15:14 »
Niissä mäkkärin viireissä on ihan hirveän huonot ja katkeilevat tikut. Meidän kulmaliput on sieltä teidän kylältä etolan viereiseltä kirpputorilta. Sairaan hienot. Ari ihastui erityisesti niiden päässä oleviin massapalloihin (punaiset).  :D

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #9 : 29 Toukokuu, 2007, 17:42:21 »
Jaahas täytyypä laittaa kalenteriin ylös, joo toi paattinen olis hyvä paikka. :D Nyt vaan pitäs saada se ohjelma paperille ku itellä ei ole printteriä. :-[ Pitää ruveta treenaa. kumpis noista ohjelmista sopis mulle?
« Viimeksi muokattu: 29 Toukokuu, 2007, 19:52:23 kirjoittanut EGE »

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #10 : 29 Toukokuu, 2007, 19:54:21 »
olisiko joku niin ystävällinen ja laittais tänne sivulle sen ohjelman.  KIITOS.

Tuija

  • Vieras
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #11 : 29 Toukokuu, 2007, 20:04:11 »
Mä olen aina ystävällinen vaan en kovin näppärä  ;) . Ohjelma löytyy esim www.f3c.se , sieltä reglemente ja "hämta" minkä ohjelman nyt sit halusitkaan. Äläkä masennu, ne liikkeet on kuvineen niissä kaikissa, FAI-ohjelmassa siinä vaan on aika paljon kaikenlaista selvitystä ennen varsinaisia liikkeitä. Anssi tai joku muu asentaja varmaan osaa laittaa ne ohjelmat tänne suoraankin.

Poissa Silli

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • VLK, KELKO, Loviisan ilmailijat
    • Galleria
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #12 : 29 Toukokuu, 2007, 22:20:17 »
Sportti
http://www.f3c.se/docs/2006/Sport2006_gfx.pdf
Poppis
http://www.f3c.se/docs/2006/Pop2006_gfx.pdf

Sporttiin voisin lähteä aikatauluista riippuen.
Kapuloita rattaisiin teidän Hiroboille  ;D

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #13 : 29 Toukokuu, 2007, 23:35:15 »
kiitoksia silli. oikein eiköhän ne teidän 3d kopterit tollasia f3c liikkeitä taitavissa käsissä mee hienosti. ja  jos ite en opi mitään noista liikkeistä ni kattomaan ainaki tuun ja oppimaan. Kalenteriin on merkattu voipi olla että NIK kopteristeja tulee enemmänki.

PetriV

  • Vieras
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #14 : 30 Toukokuu, 2007, 17:17:14 »
Jos joukkoon sopii niin tuun pikkusähkiksellä Poppikseen liitelemään ! Katsotaan minkälaisia kuvioita syntyy  ;)

Poissa Yippo

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #15 : 30 Toukokuu, 2007, 19:21:02 »
En ole vielä päässyt lentämään ollenkaan, mutta mikäli vähänkin ehtii oppia niin voisi kiinnostaa. Kopteri on pikkunen sähkö eli olis yks lisään mahdollisesti sinne.

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #16 : 30 Toukokuu, 2007, 22:57:29 »
Mä selvitän huomenna paattisten kentän varaustilanteen. Jos ei joku ole juuri tuota viikonloppua varannut niin pitäisi onnistua. Selvitän majan varaustilanteen myös, jos nimittäin yöpyjiä on niin monta että katsotaan aiheelliseksi vuokrata. Sen vuokra on jotain 150 euroa/viikonloppu.

Toinen vaihtoehto olisi Tuorlan lentopaikka Piikkiössä, mielestäni paikkana kopterihommiin myös todella hyvä. Sijainti n.13 km Turun keskustasta Hesaan päin uuden ja vanhan ykköstien välissä. Vieressä Tuorlan maatalousoppilaitoksen majatalo jossa edullista yöpyä, 26.- /hlö. sis.aamiaisen, perhemajoitus (2 aik. 2 lasta aamiaisineen) 70.- Myös n. 15 hlön sauna on mahdollista vuokrata jos on halukkaita illanviettoon.

  http://www.tuorlanmajatalo.fi/index.php

Mites muuten tohon mahdolliseen lauantain kilpailuun jatkoksi 3D -kisat sunnuntaina, olisiko halukkaita?
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Poissa Silli

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • VLK, KELKO, Loviisan ilmailijat
    • Galleria
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #17 : 30 Toukokuu, 2007, 23:26:31 »
Mitäs jos mentäis vesikselle tai sitten siinä lähelläkin on kuulemma kenttä missä paikalliset hirmut käy treenaamassa.Olis pohjoisen karhuille vähän lyhyempi matka ?

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #18 : 30 Toukokuu, 2007, 23:53:28 »
vesis olis muuten hyvä mutta siellä voi olla muuta lentoliikennettä ja ei varmaan saunaa? ja telttailuks menis.

Poissa Yippo

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #19 : 31 Toukokuu, 2007, 00:02:32 »
Juu, voi tuo Turun lähistö ja muutenkin Etelä-Suomi olla vähän kaukana mulle, ellei satuta oleen kesälomareissulla tuolloin. Ja tulee aika pian, hyvä jos osaa leijuttaa tuolloin...

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #20 : 01 Kesäkuu, 2007, 15:59:09 »
Mä selvitän huomenna paattisten kentän varaustilanteen. Jos ei joku ole juuri tuota viikonloppua varannut niin pitäisi onnistua. Selvitän majan varaustilanteen myös, jos nimittäin yöpyjiä on niin monta että katsotaan aiheelliseksi vuokrata. Sen vuokra on jotain 150 euroa/viikonloppu.

Toinen vaihtoehto olisi Tuorlan lentopaikka Piikkiössä, mielestäni paikkana kopterihommiin myös todella hyvä. Sijainti n.13 km Turun keskustasta Hesaan päin uuden ja vanhan ykköstien välissä. Vieressä Tuorlan maatalousoppilaitoksen majatalo jossa edullista yöpyä, 26.- /hlö. sis.aamiaisen, perhemajoitus (2 aik. 2 lasta aamiaisineen) 70.- Myös n. 15 hlön sauna on mahdollista vuokrata jos on halukkaita illanviettoon.

  http://www.tuorlanmajatalo.fi/index.php

Mites muuten tohon mahdolliseen lauantain kilpailuun jatkoksi 3D -kisat sunnuntaina, olisiko halukkaita?
  Toihan olis aivan mahtavaa että FAI ja perään 3D jos mahdollista ni porukka saatas taas kasaan  8) vietettäs hieno viikon loppu. kauemmaksikin vois lähteä mutta mulla ainaki tulee jo raha tilanne vastaan siinä tapauksessa. Paattisilleki osattiin vaan maken gpsn kaa. ;D

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #21 : 05 Kesäkuu, 2007, 21:44:10 »
No niin, näillä näkymin kisat pidetään Paattisilla 30.6. ja jos halukkaita löytyy niin 3D -kisat jatkoksi sunnuntaina tai jos ei ehditä osanottajien suuresta määrästä tai muusta syystä johtuen ajamaan F3C :tä,
Eurosporttia ja Poppista kokonaisuudessaan lauantaina niin jatketaan sunnuntaina.

Sabe sponssaa uuden 90 FREYA EVOn palkinnoksi joka arvotaan kaikkien F3C, Eurosport tai Popular -luokkiin osallistujien kesken, eli nyt todella kannattaa lähteä kauempaakin kisailemaan!
(Ja ajatelkaa mikä tilaisuus lisätä kopterikalustoa perhesopu silti säilyttäen ::) )

Maja kentän lähellä olisi vielä vapaana, Nyt vaan välittömästi ilmoittautumisia mullepäin että uskallan sen varata. Majan varaus kun pitäisi varmistaa muutaman päivän sisällä.

Anssi tai Timo varmaan hankkii tuomarit paikalle lauantaiksi ja huolehtii pistelaskusta ym?

Ja Timo saa tarvittaessa multa Freyan YSsillä ja JR 9X radiot lainaksi jos haluaa osallistua.

Pienille(=alle 50 -kokoisille) sähkökoptereille järjestetään omat luokkansa jos on tarpeeksi osanottajia,
nämäkin osallistuvat arvontaan eli nyt kannattaa ehdottomasti ilmoittautua jos pystyy ajamaan edes Poppiksen vähän sinne päin.

Tässä olisi nyt myös tilaisuus jollekin toisellekin Hobbykaupalle vastata Saben haasteeseen ja lahjoittaa tavoittelemisen arvoinen palkinto mahdolliseen 3D -kisaan. Mainosarvo on taattu.

Ja ei kun ilmoittautumaan, yv:nä tai s-postilla, jari.niemi(ät)repcon.fi

-Jari 
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Poissa Teo Mähar

  • Seniorijäsentorppari
  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit ry #315 EastSide
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #22 : 05 Kesäkuu, 2007, 22:33:17 »
Dämit nyt pistit pahan. Täytyy alottaa julmettu treenaus 1,8% -> poppikseen niin voi osallistua kisaan ja arvontaan.
Eli tulen jos taidot on edes vähän karttunut ja ohjelma salli.
« Viimeksi muokattu: 05 Kesäkuu, 2007, 22:36:15 kirjoittanut Teo »
Teo

"Kallein vaihtoehto on yleensä edullisin vaihtoehto!"

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #23 : 05 Kesäkuu, 2007, 22:45:08 »
Juu minä tulen ainaki jos osaan ajaa sinne ilman GPS ja perjantaina taas ja majalle. Ja eiköhän se ole F3C eurosport tai ainaki jotain liikkeitä siitä. ;D

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: F3C, eurosport ja Popular kilpaileminen
« Vastaus #24 : 06 Kesäkuu, 2007, 10:10:17 »
Lyön sitten lukkoon majan varauksen. Kai siitä jollain selvitään. Koitan saada Tonilta videotykin taas lainaksi niin saadaan illallakin lennätellä.
Kaikki  ketkä tästä luistavat saavat sitä tunnettua kaaameaaa nettisakinhivutusta :o

Ja jos ketään ei tule, mää pirän sen Freyan ITE, siinä ainakin pitäisi olla tarpeeksi syytä ilmestyä paikalle ;D

-Jari
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
6 Vastauksia
4908 Lukukerrat
Uusin viesti 11 Heinäkuu, 2008, 23:09:00
kirjoittanut ija
88 Vastauksia
78368 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Huhtikuu, 2015, 16:17:37
kirjoittanut Tohtori R
23 Vastauksia
11124 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Kesäkuu, 2015, 17:18:26
kirjoittanut Anssi
2 Vastauksia
3666 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Kesäkuu, 2015, 13:59:29
kirjoittanut Hayabusa
3 Vastauksia
3320 Lukukerrat
Uusin viesti 28 Toukokuu, 2018, 21:08:20
kirjoittanut Anselmo