Kirjoittaja Aihe: Korpelan Koneet  (Luettu 1062 kertaa)

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Korpelan Koneet
« : 29 Elokuu, 2024, 22:55:17 »
Terve,
Kauan on foorumia lurkkailtu ja nyt vihdosta viimein olen saanut aikaan saada ilmaan ekaa kertaa 450-luokan CP kopterin. Itsellä ollut taustaa lähinnä FP koptereista, joten tämä on täysin uusi kosketus koko harrastukseen. Tietty jos perus lennokkeja ja autoja lasketaan mukaan, on RC-harrastus omalla kohdalla hyvin laaja.

Kopteri lähinnä katsottu kuntoon nettiä selaamalla ja videoita katsomalla. Luonnollisesti simulaattoria ei käydä vaan heti hypättiin syvään päätyyn. Ensilento oli onnistunut pois lukien tuo gyron vatkaus kesken lennon. Gainia säätämällä päästiin taas ilmaan. Vahinkokin jäi minimaaliseksi tällä kertaa.

Eniten totuttelua tuohon ominaisuuteen ettei kopteri ''korjaa'' muuta liikettä kuin pyrstöä (vrt. fixed pitch kopterit), joten tatteja saa väänellä koko ajan eri suuntiin hyvän leijutuksen aikaan saamiseksi. Lisäksi CP-kopuissa on noita säätöjä niin monen monta ettei varmaan ihan heti löydy sitä optimaalisinta asetusta omaan makuun. Ekan lennon innoittama odotan kuitenkin mielenkiintoisia hetkiä itselle uuden konetyypin parissa.

Ohessa vielä video ensilennosta ja ensimmäisestä torppauksesta. (Tällä pääsee jo torppaus kerhoonkin?)
https://www.youtube.com/watch?v=p_3tUjWLrkM
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #1 : 30 Elokuu, 2024, 15:30:40 »
Ei muuta ku tsemppiä, siitä se lähtee! Ja täähän sujui ensilennoksi erittäin hyvin, monella on jääny huomattavasti lyhyemmäksi :D
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa JasuT

  • Jäsen 2024
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #2 : 30 Elokuu, 2024, 15:47:06 »
Hyvinhän se pysyi siihen vägäämiseen asti käsissä. Jotenkin näytti laajat liikkeet aika tutuilta kun omiakin alkuvaiheen videoita joskus tulee katsottua. Kyllä se siitä kehittyy, jossain vaiheessa huomaa ettei tarvi ajatella korjailuja ja tuolloin pysyy jo paljon pienemmällä alueella leijutellen...

Äänestä päätellen on nupissa reilusti kierroksia, ainakin omaan makuun, tai sitten vaan videon ääniraita hämää. Vakauttaa toki sekin kun rupelissa on vauhtia...

Ja joo, on kyllä useampia paljon lyhyempiäkin lentoja isommilla vahingoilla ehtinyt kokea...

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #3 : 30 Elokuu, 2024, 16:45:25 »

Äänestä päätellen on nupissa reilusti kierroksia, ainakin omaan makuun, tai sitten vaan videon ääniraita hämää. Vakauttaa toki sekin kun rupelissa on vauhtia...

Radion mukaan tehoa on 80% kokoajan ja pelkkää lapakulmaa säätelemällä muutetaan korkeutta.
Lueskelin täältäkin foorumilta kumpi olisi parempi tuntuman osalta; kaasun säätö ja lapakulmat vai pelkät lapakulmat. Päädyin edelliseen, koska siitä on sitten parempi siirtyä 3D-lennätykseen kun aika on oikea.
Lisäksi kone tuntuu ainakin itselle vakaammalta kun kierrokset ovat vakiot.
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa JasuT

  • Jäsen 2024
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #4 : 30 Elokuu, 2024, 17:40:40 »
Jep, "flättikäyrää" kaasulle, ehdottomasti. Vielä parempi jos nopari tukee govia eli ei kuormitus eikä akun hiipuminenkaan vaikuta kierroksiin...

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #5 : 03 Syyskuu, 2024, 13:14:55 »
Radion mukaan tehoa on 80% kokoajan ja pelkkää lapakulmaa säätelemällä muutetaan korkeutta.
Lueskelin täältäkin foorumilta kumpi olisi parempi tuntuman osalta; kaasun säätö ja lapakulmat vai pelkät lapakulmat. Päädyin edelliseen, koska siitä on sitten parempi siirtyä 3D-lennätykseen kun aika on oikea.
Lisäksi kone tuntuu ainakin itselle vakaammalta kun kierrokset ovat vakiot.

Näin just, ja olisin sitä mieltä, että jos tarvii konetta rauhoittaa, niin parempi laskea lapakulmia kuin kierroksia. Matalat jengat tuo omat haasteensa collectiven käyttöön varsinkin alussa. Ja govi on kans hyvä kuten tossa jo mainittiin.
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #6 : 08 Syyskuu, 2024, 11:08:16 »
Toinen akullinen takana, ennen lennätystä huomasin peräremmin olevan hieman löysällä ainakin omasta mielestä.
Peränputken ruuveja löystäessä osasta oli mennyt kanta, jonka takia ruuveja ei saa auki. Pitänee niillekin tehdä jotain kun kerkeää.
Remmi kireemmälle ja ilmaan. Noin puolessa välissä alkaa pienehkö vatkaaminen, tämä ei kuitenkaan häviä gainia säätämällä. Voiko kireä remmi ja servon ohjauslinkin liikkuvuus aiheuttaa perän pientä heittelyä? Vika voi olla myös itse gyrossa, kun on kerran GY401 kopio eikä alkuperäinen futaba.

Videolla tuo peränheittely voi olla hankala havaita.

https://www.youtube.com/watch?v=pFMiq4uwfVw
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa JasuT

  • Jäsen 2024
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #7 : 08 Syyskuu, 2024, 22:18:53 »
Käsittääkseni hihnan kireys ei pitäisi vägäystä perälle tehdä. Tietävämmät kertoo oikeasti vaikuttaako, omissa en saanut kireyttä vaikuttamaan tuolla tavalla, kireä syö akkua ja vie suorituskykyä, löysällä saa "majavan kurkkaamaan kalsareihin" kun äkillisemmissä perän liikkeissä pärähtää tyhjää ja ihan ei ohjaus seuraa tikun komentoja...

Muutama mitä mieleen tulee, jotka voisi aiheuttaa:

-jäykkä toiminta välillä servo-vivusto-perälavat
-väljäksi kulunut servo (parikin yksilöä tuli ajettua loppuun)
-linkkitanko menee mutkalle eli linjausvikaa tangolla
-epämääräiset välykset takanupilla
-gyron gain, halpisgyroille ennemminkin kuin "oikeilla"
-epäsopiva vipusuhde eli linkkipallon etäisyys servon akselista servon ominaisuuksiin nähden
-harjoitustelineet. Pallot tikkujen päässä vastustaa liikettä, tikut joustaa, lähtee oskilloimaan. Mulla oli alkuun 450 kokoisessa sählypallot 10mm lasikuitutankojen päässä, jo pelkkä pallojen poisto rauhoitti käytöstä, telineet pois niin käytös muuttui paljon helpommaksi hallita

Pientä lisähelpotusta laskutelineiden kanssa sain, kun tuli muutamaan laitettua pykälää isomman telineet. 500-kokoisesta 450 kopuun, 500 kokoiseen 600 telineet, painaahan ne vähän enemmän mutta vähentää (ainakin henkisesti) laskeutumisessa kaatamisen riskiä...

Jos tuo video oli toisen akullisen lentoa, niin oppimiskäppyrä on aika paljon omia suorituksia jyrkempi. Noin kymmenesosassa lentomääriä tuollainen hallinta. Pitkään meni itselläkin että leijutellessa mentiin aika laajalla alueella, nykyään joku 400 lentoa myöhemmin, pysyy jopa 450 varsin pienellä alueella. Eilen viimeksi piti käydä puuskatuulessa fiilistelemässä 3-lapaisella 450-kokoisella, välillä leijutellen n. 10 sentin korkeudella ja siitä sitten hentoisen maakosketuksen kautta takaisin ylemmäksi. Pitäisi kyllä joskus siitäkin yksilöstä videota ottaa, lähes äänetön poislukien se mitä lavoista kuuluu, hitaat kierrokset "slanted" hammaspyörät, pientä suhinaa lähinnä pitää...

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #8 : 08 Syyskuu, 2024, 22:58:00 »
Muutama mitä mieleen tulee, jotka voisi aiheuttaa:

-jäykkä toiminta välillä servo-vivusto-perälavat
-väljäksi kulunut servo (parikin yksilöä tuli ajettua loppuun)
-linkkitanko menee mutkalle eli linjausvikaa tangolla
-epämääräiset välykset takanupilla
-gyron gain, halpisgyroille ennemminkin kuin "oikeilla"
-epäsopiva vipusuhde eli linkkipallon etäisyys servon akselista servon ominaisuuksiin nähden
-harjoitustelineet. Pallot tikkujen päässä vastustaa liikettä, tikut joustaa, lähtee oskilloimaan. Mulla oli alkuun 450 kokoisessa sählypallot 10mm lasikuitutankojen päässä, jo pelkkä pallojen poisto rauhoitti käytöstä, telineet pois niin käytös muuttui paljon helpommaksi hallita

Tänään lennetty kolmas ja neljäs akullinen myös, alkaa pikku hiljaa selvitä tuon härvelin sielun elämä. Ensi kerralla voisi kokeilla jo ilman harjoitustelinettäkin, kun tuli tossa juuri harjoiteltua laskeutumista ja lentoon lähtöä.

Yleisesti tuo servon työntötanko on aikas suora, mutta siinä tuntuu olevan hieman kitkaa osassa noita peräputkessa olevista tangon pidikkeistä, osa ei myöskään näytä täysin edes sopivan nykyisen tangon ns. ''korkoon'' vaan vääntää tankoa hieman mutkalle ulospäin peräputkeen nähden. Pitänee myös testata jos osan noista pidikkeistä kokonaan pois, jos se vähentäisi turhaa kitkaa.


Jos tuo video oli toisen akullisen lentoa, niin oppimiskäppyrä on aika paljon omia suorituksia jyrkempi. Noin kymmenesosassa lentomääriä tuollainen hallinta.
Itsellä sentään kokemusta noista perus FP-koptereista, joten hieman osaa jo arvata miten ehkä CP-kopteri voisi toimia. Onhan niissä sentään perus ohjaustattien suunnat samat mode-2:lla lennettäessä.
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #9 : 17 Syyskuu, 2024, 13:58:47 »
Ja näin on potkaistu project Brushless FP käyntiin. Ideana toteuttaa Fixed Pitch kopteri, jossa on kaksi harjatonta moottoria omilla nopeudensäätimillä.
Yleisin ongelma noilla lelu FP-koptereilla on harjallinen moottori mikä kuluu yleensä puhki jossain vaiheessa harrastusta. Itselle kävi näin WL toys V913 kopterin kanssa, missä päämoottori ''paloi'' loppuun ja tehot hävisivät sen myötä, kopteri ei jakanut edes nousta ilmaan.

Tästä ideana aloin hakeemaan tietoa mahollisesta kopterin muuttamisesta kokonaan harjattomaksi. Pienen säätelyn ja mietinnän jälkeen huomasin tuon honey bee v1 kopterin olevan helpommin muunnettavissa nykyisillä osilla jne. Joten kaikki vanha elektroniikka veks (pois lukien alkuperäiset digitaali servot) ja uudet tilalle. Tämän jälkeen CC3D lento-ohjaimen säätämistä tähän käyttöön ja pakko myöntää asetukset yms. näyttävät lupaavilta. Vielä pitäisi testata pyrstön nopeudensäätimen tehonkesto; jaksaako pyörittää nykyistä moottoria ja potkuri comboa. Kuva on otettu asetuksien laittamisen jälkeen, jolloin kone on jo alkusäädöissään (toivottavasti) softan puolelta.

« Viimeksi muokattu: 20 Syyskuu, 2024, 16:25:26 kirjoittanut LanceaNatrix »
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #10 : 19 Syyskuu, 2024, 16:59:49 »
Muutama ''testilento'' suoritettu ja tässä hieman dataa näistä oppineena:

- gyron gainia oli aivan liikaa, toisella lennolla pääsi jopa hetkeksi ilmaan säätöjen jälkeen.

- perän moottori & esc toimii kaikilla testipotkureilla hyvin, eka potkuri oli kuitenkin hieman overkill nykyiseen tarpeeseen, vaihdettu pienempään kaksilapaiseen potkuriin. Tällä myös perä rauhoittui enemmän kun perä ei tee heti 360 kierrosta kun moottori nostaa kierroksia.

- nykyinen rc-järjestelmä on riittämätön kaikkiin säätöihin, koska kyse todella pelkistetystä 4 kanavaisesta pwm-vastaanottimesta ja lähettimestä missä on vain perus tikut ja trimmi sliderit --> hankitaan ELRS vastaanotin, jossa S.Bus valmius, tällä saadaan johtojen määrää pienennetyä merkittävästi + enemmän kanavia joita käyttää esim. gyron gainin säätöön kesken lennon.

- koneen CG on todella takana vaikka akkua yrittää siirtää mahdollisimman eteen, pitää suunnitella ja 3D-tulostaa custom akkuteline jolla akun saa enemmän koneen etuosaan CG:n tasapainoittamiseksi.

- 2S-akulla kone pääsee ilmaan hyvin, 3S ajo myös mahdollinen tulevaisuudessa kun projekti etenee.

Kaikkiaan sanoisin ensimmäisten testien olevan onnistuneet, yllätyin että kone lensi sen pienenkin hetken ilman että perä karkaisi kokonaan. Parannusten jälkeen testataan uudelleen.
« Viimeksi muokattu: 19 Syyskuu, 2024, 20:45:21 kirjoittanut LanceaNatrix »
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2024
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #11 : 20 Syyskuu, 2024, 15:05:30 »
Varmaan tiedätkin, mutta painopistevaivaa vois tietty koittaa hoitaa myös nirppaisemalla peräputkesta nokareen. Toki menee perärupelin auktoriteettikin sitten suhteessa pienemmäksi mutta jos voimaa on tuhlattavaksi...

Erikoinen projekti kyllä!

edit: Sellasta vielä, että onhan tuo perän esc joku dronehommiin tarkoitettu eikä pikkukopteriin? Todella paljon rivakammin vastaa kaasuun kun on käypä softa noparissa.
« Viimeksi muokattu: 20 Syyskuu, 2024, 15:08:17 kirjoittanut Jussi. »

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #12 : 20 Syyskuu, 2024, 16:23:52 »
Varmaan tiedätkin, mutta painopistevaivaa vois tietty koittaa hoitaa myös nirppaisemalla peräputkesta nokareen. Toki menee perärupelin auktoriteettikin sitten suhteessa pienemmäksi mutta jos voimaa on tuhlattavaksi...

Erikoinen projekti kyllä!

edit: Sellasta vielä, että onhan tuo perän esc joku dronehommiin tarkoitettu eikä pikkukopteriin? Todella paljon rivakammin vastaa kaasuun kun on käypä softa noparissa.

Perällä on tuollainen nopari: https://www.hobbylinna.fi/en/product/hornet-6a-bec-5v-0-5a-2-4s/HORNET6A
Perä vastaa mielestäni vähän turhankin hyvin käskyihin, joten uskon tuon noparin olevan sopiva hommaan. Tietty enemmän testaamista vaatii vielä että voidaan olla varmoja.

Ideana oli ensin säätää gyro kuntoon yms. ja sen jälkeen alkaa paranteleen muita ominaisuuksia. Koneen oma runko on sen verran kevyt, että pienikin säätö vaikuttaa heti painopisteeseen. Pyrin ensin tuolla uudella akkutelineellä korjaamaan tilanteen, jonka jälkeen voi miettiä juurikin tuota perän leikkaamista. Tietty jos oikeen hurjaksi alkaa voisi koko rungon suunnitella itse ja 3D-tulostaa, varaosatkin tulisi halvaksi kun uuden laskeutumistelineen voisi vaan printata hajonneen tilalle.
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa Dutchman

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #13 : 20 Syyskuu, 2024, 17:30:31 »
Tuohon 450 kopun perän vatkaamiseen itse tarkistaisin että:
- Perä liikkuu sormin työntötankoa liikuttelemalla kitkattomasti. Ei mitään rasvaa perän liukupinnoille.
- Peräservon linkkipallo, sekä perän linkkipallo ei ole ahdas.
- Peräservon linkkipallo on lähellä servon keskipistettä, eli pallo mahdolliseen ensimmäiseen linkin reikään.
- Linkkipalloja ei kuulu rasvata jos ovat ahtaita. Avartamistyökaluja löytyy maailmalta, sekä sellaisen voi valmistaa itse ylimääräisestä linkkipallosta.

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2024
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #14 : 20 Syyskuu, 2024, 22:05:59 »
Tietty enemmän testaamista vaatii vielä että voidaan olla varmoja.
Hyvä juttu!
Jos alkaa silti tuntua siltä, että perä ei vastaa riittävän nopeasti komentoihin, niin ennenmuinoin flashattiin nopareihin SimonK firmware, joka siis oli optimoitu nimenomaan vastaamaan nopeasti pyydettyihin kierroksiin. Ero oli vakiosoftiin verrattuna todella suuri.  Nyt näyttää että SimonK on kuopattu, mutta BLHeli on vielä voimissaan. En ole vuosiin näiden kanssa värkännyt, mutta tuonkaltaisessa projektissa on varmaan ihan hyvä ainakin olla tietoinen että vasteaikoja noparissa voi saada paljon paremmaksi kuin hyvällä lennokkiin tarkoitetulla perus-firmwarella. Tai sitten tää on jo oikeasti vanhaa asiaa ja kulutan vain kaikkien aikaa.
Eipä täällä enää tarina lennä kovin runsaasti niin tuskinpa sekään haittaa.

Tuolla BLHeli asiaa 8 vuoden takaa, ehkä nuoret nykyään kyllä laittavat jo blujay softan, vai tuleeko kaikki kaupasta valmiina..

edit: väärä linkki
https://www.rcgroups.com/forums/showthread.php?2640796-BLHeli_S-Smooth-as-Silk

Ja koko höskä löytyy githubista
https://github.com/bitdump/BLHeli

Luulen että tossa sun ESCissä on tuettu chip (ehkä EFM8BB1)

Hyviä rakenteluhetkiä!



« Viimeksi muokattu: 20 Syyskuu, 2024, 22:15:59 kirjoittanut Jussi. »

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #15 : 22 Syyskuu, 2024, 21:36:40 »
Tuolla BLHeli asiaa 8 vuoden takaa, ehkä nuoret nykyään kyllä laittavat jo blujay softan, vai tuleeko kaikki kaupasta valmiina...

Itsellä oli yhdessä FMS-koneen uudelleen sähköistys projektissa käytössä juurikin BLheli_S ohjelmiston nopari https://www.rotorama.com/product/atomrc-exceed-30a-bls-5v-3a-bec
Tuo multishot on kyllä todella sulava, ehkä jopa hifistelyä perus lennokki käytössä. Itse en edes ostaisi enää sellaista piiriä mikä ei tue vähintääkin tuota oneshot125 nopeutta.
Eli ollaan täällä jollain tavalla tietoisia nopareiden piirien uudelleen ohjelmoinnista.

Tuohon 450 kopun perän vatkaamiseen itse tarkistaisin että:
- Perä liikkuu sormin työntötankoa liikuttelemalla kitkattomasti. Ei mitään rasvaa perän liukupinnoille.
- Peräservon linkkipallo, sekä perän linkkipallo ei ole ahdas.
- Peräservon linkkipallo on lähellä servon keskipistettä, eli pallo mahdolliseen ensimmäiseen linkin reikään.
- Linkkipalloja ei kuulu rasvata jos ovat ahtaita. Avartamistyökaluja löytyy maailmalta, sekä sellaisen voi valmistaa itse ylimääräisestä linkkipallosta.
Kiitos tiedosta, pitää tutkia asiaa tarkemmin.
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #16 : 27 Syyskuu, 2024, 14:30:15 »
Koneen tasapaino-ongelma tosiaan ratkennut tolla custom akkutelineellä, ekassa versiossa oli ideana käyttää nippusiteitä telineen kiinnitykseen, mutta se idea kuopattiin melkeen heti kun huomasin sen olevan todella epävakaa kokonaisuudessaan. Nykyinen toimiva versio on taas suunniteltu suoraan koneen runkoon kiinni pysyväksi osaksi, joten se on paljon tukevampi, eikä ylimääräistä heilumista esiinny.
Lisäksi telinettä pystyy siirtämään koneen rungon kiskoja pitkin, jolloin painopistettä pystyy siirtämään eri painoisia akkuja varten. Akut itsessään kiinnitetään akkutelineeseen velcro nauhalla, joka on myös luonnollisesti säädettävissä eri kokoisia akkuja varten. Säätövarat kunniaan!

Vielä odotetaan tilausta rotoramasta uuden vastaanottimen muodossa, kaikkiaan muut osat valmiina lentoon.

Perän ESC:in firmwarea en saanut ainakaan vielä confattua uusiksi tuon CC3D:n kautta, voi olla myös käyttäjässä vika tällä kertaa. Pitänee jossain vaiheessa perehtyä tarkemmin. Voi olla ettei tuo vanha FC edes tue noparin läpiohjelmointia.

« Viimeksi muokattu: 28 Syyskuu, 2024, 00:39:32 kirjoittanut LanceaNatrix »
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa Dutchman

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #17 : 28 Syyskuu, 2024, 18:53:07 »
Vielä on pakko lisätä 450-perän tarkastuslistaan seuraavat kohteet, koska tarjolla on ollut tosi vanhoja 450-koptereita.

- Perän rasvaus. Lavat irti, ja pidikkeet irti. Rasvaus, ja lavanpidikkeet kiinni tipalla lukitteen kera.

- Jos on hihnaveto, niin vanhoissa 450-kopuissa perän hihnapyörä on lukittu akseliinsa lukitusruuvilla. Eli jos lukitusruuvi on löysällä, niin hihnapyörä luistaa akselilla, joten hihnapyörä voi päästä luistamaan.

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #18 : 04 Lokakuu, 2024, 14:57:25 »
Project update:

Uusi vastari konfattu ja asennettu, CC3D ottaa hyvin vastaan käskyt, jopa paremmin kuin tolla PWM-vastarilla. Testilentoja takana kaksi, missä tuli ilmi ettei perä ottanut vastaan gyron käskyjä tarpeeksi nopeasti vastaan jolloin syntyi peränvatkauista ja äkkikiihdytyksiä. Ratkaisu tähän oli simppeli; vaihdetaan perän pwm signaalin taajuus 50 Hz --> 125 Hz, nopeampi päivitys nopeus pitäisi vaikuttaa positiivisesti perän ohjattavuuteen ja kas kummaa vatkaus loppui heti, kone lensi testilennon aikana muutaman sekunnin, mutta nyt voin jo todeta perän pitävän paljon paremmin kuin 50 Hz taajuudella. Pitäisi vielä jaksaa selvittää ESC:in maksimi tuettu päivitys taajuus, jotta siitä saataisiin kaikki hyöty irti. Pitänee kysellä hobbylinnasta kun ovat paikalla.
Tänään oli myös tarkoitus mennä ulos asti testaamaan lento ominaisuuksia ja ohjattavuutta, mutta siitä myöhemmin lisää.
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa LanceaNatrix

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #19 : 13 Lokakuu, 2024, 20:27:54 »
Ja näin saatiin peränarvoitus 450-kopterissa ratkaistua:

Menin koko linkistön läpi alkaen servosta, testasin kuinka jäykkä tanko on ja sehän oli todella jäykkä, sitten alkoi vivustojen vikaselvitys ja jäykkyys johtui täysin peränakselista ja sen välisestä peräkulman säätäjästä (kts. liitekuva). Pari tippaa WD-40:sta ja johan alkoi luistamaan ilman kitkaa, lisäksi vaihdoin servon linkkipallon lähemmäksi servon keskustaa kun kiekossa oli varaa. Tämä näkyi lennossa perän hitaana driftaamisena myötäpäivään, lienee gyro gain liian matala nyt uusien asetuksien kanssa. Huomenna tarkoitus sekin testata uusilla gaini asetuksilla.

Lisäksi muutama lento takana ilman harjoitusjalaksia ja koneen hallittavuus on selvästi helpompi. Jalaksia ei olisi edes tarvinnut alunperinkään. Nyt Kone pysyy helposti metri kertaa metrin alueella. Perä kun saadaan vielä pitämään täysin, voidaan ruveta harjoittelemaan koneen hallintaa peilikuvana yms.
« Viimeksi muokattu: 13 Lokakuu, 2024, 20:29:35 kirjoittanut LanceaNatrix »
Amig 450, WT V911, Blade mCPX & mCX, Honey Bee V1 Custom build
Airium Piper J3 cub, FMS 1030 J3 cub custom build, Airfield Bf 109, NE Sky runner custom build, RC Factory RS 352 project 3D-plane
Kyosho minium series Cessna 152 & Edge 540
Inferno 7.5 sports 4 Custom brushless conversion, WT 144001 Custom brushless conversion
Orbiter 2B Mini UAS -järjestelmä (1/17 347)

Poissa Eispii

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Korpelan Koneet
« Vastaus #20 : tänään kello 10:29:35 »
Ite peukutan kuivaa peräakselia,nyt kun siinä öljyä niin kerää kaikki liat herkästi ja sama asia kohta edes.Ite kuivaan/putsaan osat ja ne reijät minkä läpi peräakseli menee ja kattoo samalla akselin suoruuden yms.

Toi perän ryömiminen vois johtua perän mekaanisesta säädöstä (toki riippuu gyrosta) mut 401 tyyliset (Futte,HK,Mystery yms) ois hyvä tehdä toi mekaaninen säätö.Jos Mems tyylinen niin no roplem.

Mekaanin säätö 401 gyroille

Ensin gyro rate-tilassa laitetaan perälle servoa peräputkella siirtämällä "sopivasti" lapakulmia. Omassa 450 tämä tarkoittaa lavat samaan suuntaan taitettuna lapojen päiden välinä n. 18-20mm. Sitten gain nollaksi rate tilassa. HH-tilassa gainia riittävästi, jotta ledi palaa gyrossa. Seuraavaksi nostetaan kopteri leijuntaan Rate-tilassa ja servoa peräputkella liikuttaen säädetään perän lapakulmat sellaiseksi, että perä ei juurikaan ryömi, vaikka gyro ei korjaakaan suuntaa.

Gyron nollapisteen tallentaminen:

Vaikka perä on saatu nyt ainakin lähes ryömimättömäksi rate-tilassa, se ei tarkoita sitä, että se ei ryömisi Head Lock-tilassa. Kun ollaan tyytyväisiä toimintaan rate-tilassa, laskeudutaan nätisti jalkojen juureen. Seuraavaksi todetaan, että gyrossa ei pala punainen ledi. TÄRKEÄ Gear-kytkintä vemputetaan nopeasti vähintään kolme kertaa edestakaisin ja jätetään HH- asentoon, jolloin punainen ledi jää palamaan. Parin sekunnin päästä ledi vilkahtaa pari kertaa ja jää palamaan. Gyro on nyt tallentanut peräservon senhetkisen oloaseman uudeksi nollapisteeksi. Kopterista virta pois ja takaisin päälle. Nyt peräservo esettuu automaattisesti tallennettuun nollapisteeseen ja perän pitäisi toimia niin hyvin kuin se voi toimia tämmöisellä gyrolla.

Seuraavaksi gainin säätö erikseen sekä rate tilaan, että HH-tilaan. Gainia nostetaan, kunnes perä alkaa vispata voimakkaasti edestakaisin (= "tail wag", "vägäys" jne). Nyt gainia lasketaan kunnes vispaus lakkaa ja se on periaatteessa siinä.

T-REX 450 SE V2,HK 450 GT,Trex 450 sport dfc
Cheerson CX10 / V120D02S / Devo 7
Fly Sky TH-9X,
Turnigy 1/16 Brushless 4WD Racing Buggy

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
2 Vastauksia
2346 Lukukerrat
Uusin viesti 19 Syyskuu, 2010, 22:16:32
kirjoittanut zxiicci
2 Vastauksia
4200 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Elokuu, 2012, 21:09:00
kirjoittanut Dutchman
Miun koneet

Aloittaja Happymen « 1 2 » MyFleet

35 Vastauksia
14476 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Kesäkuu, 2015, 22:22:43
kirjoittanut Happymen