Kirjoittaja Aihe: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin  (Luettu 7336 kertaa)

Poissa Rollerah

  • Opetteleva torppari
  • **
Erilaisia yhdistelmiä on tietysti loputtomasti, mutta itsenäni kiinnostaisi kerätä yhteen kokemuksia ja tietysti mittaustuloksia 250-luokan FPV-quadien setuppien osalta. Akun kennoluku on tietysti sen verran merkittävä tekijä, että vertailu erilaisten yhdistelmien välillä on tietysti tehtävä 3s ja 4s ryhmien sisällä. Toisaalta ESC:n vaikutus on luultavasti melko pieni ja useissa tapauksissa erot selittynevät erilaisilla versioilla firmiksestä. Eli lopulta kysymys voidaan esittää muodossa: Mikä moottori-potkuri -yhdistelmä antaa parhaan hyötysuhteen, nostokyvyn tai reagointinopeuden jne. kullakin kennoluvulla. Tietysti kun mukaan otetaan osien hinta, saatavuus ja kestävyys, ei asiaa voi ihan näin yksinkertaisesti lähestyä, mutta jotain suuntaa se moottorien keskenäisestä "paremmuudesta" antaa.

Voisin omien kokemusten ja netistä kaivetun mittausdatan perusteella kehua DYS:n BE1806 2300kv moottoreita yhdessä Gemfanin 5030 potkurin kanssa. Tämä on varmaan se kaikkein käytetyin setuppi ja ainakin Rotorgeeksin sivuilta löytyvän taulukon mukaan ihan syystäkin. Esimerkiksi Sunnysky X2204S ei pääse samalla potkurilla ja 3S akulla samaan hyötysuhteeseen 150g ja 200g kohdalla, vaikka varmaan antaakin enemmän nostoa täydellä kaasulla.

Nyt 250-luokan FPV pilotit herätys! Kehukaa tai haukkukaa omaa setuppia, niin ehkä saadaan muodostettua kokonaiskuva siitä, että mitä quadin varsien päähän kuuluisi istuttaa kaudelle 2016.


Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #1 : 25 Syyskuu, 2015, 15:29:39 »
Kauteen 2016 on vielä paaaaljon matkaa ja siihen mennessä tulee taas uutta ja hienoa osaa sekä palikkaa. Ei noita taulukoita jaksa tuijottaa ja parhaiten pysyy hököllä, kun seurailee noiden top kuskien setuppeja. Eniten nyt käytetään Cobran 2204 2300kv koneita, SN20a tai LittleBee 20a nopareita. Noissa nopareissa toimivat parhaiten BlHelin ominaisuudet. Kissiin ei taideta hirveästi luottaa, mutta omassa käytössä en ole yhtäkään polttanut ja toimii loistavasti. Potkurit sitten vähän oman maun mukaan ja riippuu paljon lentotyylistä. Jos haluaa treenata ilman älyttömiä potkuritappioita, Dal 5x4 on aivan loistava valinta. Radalle sitten taas vähän pehmeämmällä tatsilla olevat ja freestyleen enemmän nostetta. Mut ovat aika pitkälti makuasioita ja testaamalla löytyy omat suosikit. Akuiksi tietenkin 4S ja suosittelen jo ihan aloittelevillekkin. Ei kestä kun hetki ja sitä yhden lisäkennon potkua tulee ikävä. Tappiolle jää kun eka myy 3S:ät ja ostaa uudet 4S:ät.

Itsellä on ollut viimeaikoina kiinni Halko (Dys) 1806, Flyduino X1806 sekä uutena Dys BE2206 2000KV koneita. BE2206 2000kv myllyt on ollut todella positiivinen yllätys. Ovat tulossa EuroRc:n valikoimiin seuraavassa toimituksessa. Potkureina 5x4 Dalit ja eilen lentelin Dal 6x4.5, jotka leikattu 5x4.5 kokoon. Nostetta oli jo aikamoisesti ja joutui säätämään kaasukäyrää jonkin verran.

Nyt aloitteleville suosittelisin seuraava setuppia:
Noparit: Dys SN20a + ohjelmointipalikka
Moottorit: Halko/Dys 1806 2300kv + varalaakerit
Potkurit: Dal 5x4
Akku: Halko 1300mah 40C 4S tai Nano-Tech 1300mah 45-90C 4S
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

Poissa Petsku

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #2 : 25 Syyskuu, 2015, 15:41:36 »
Ei unohdeta multistarin 1400 4S akkuja :)

Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #3 : 25 Syyskuu, 2015, 15:52:53 »
Ei unohdeta multistarin 1400 4S akkuja :)
Totta. Noitakin saa HK:n EU varastolta.
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

Poissa Petsku

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #4 : 25 Syyskuu, 2015, 15:54:00 »
Totta. Noitakin saa HK:n EU varastolta.
Jep ja jopa  varastossa tällä hetkellä :)

Poissa Certi

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Team PKS FPV
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #5 : 29 Syyskuu, 2015, 10:39:12 »
Tattu 1300mAh 75C, Littlebee 20A, Cobra 2206 2100kv Racing Edition ja 5x4,5" GF BN käytössä. Enpä lähtisi enää vaihtamaan. (noparit vasta tosin juotettu...)

SN20A on ihan OK aloittelevalle 1806-moottoreiden kanssa.

Poissa Rollerah

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #6 : 01 Lokakuu, 2015, 22:09:56 »
Hyviä vastauksia, juuri tällaista tarvitaan! Osaako joku sanoa, että ovatko SN20A ja BL20A raudaltaan samanlaisia, ja eroja vain välillä SimonK / BLHeli ? Eli voiko itse flashaamalla muuttaa toisen toiseksi?

Poissa Certi

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Team PKS FPV
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #7 : 02 Lokakuu, 2015, 15:55:13 »
Hyviä vastauksia, juuri tällaista tarvitaan! Osaako joku sanoa, että ovatko SN20A ja BL20A raudaltaan samanlaisia, ja eroja vain välillä SimonK / BLHeli ? Eli voiko itse flashaamalla muuttaa toisen toiseksi?

Samaa rautaa, eri bootloader/firmis. Jos olet nyt ostamassa, niin FVT Littlebeet tilalle :)

Poissa Mikka

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jäsen nro #99
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #8 : 04 Lokakuu, 2015, 22:23:33 »
Löytyyköhän jostain euroopasta (ei UK) tai aasiasta kauppaa, joka lähettäisi 4 kpl littlebeetä kohtuuhinnalla (esim. reilut 50 e)?
Muutama kopteri, lennokki ja pari rakettia

Poissa TeeSCee

  • Aloitteleva torppari
  • *
  • vielä kerkee yhen voltin ennen maata...
Vs: Toimivat akku-ESC-moottori-potkuri -setupit 250-luokan quadeihin
« Vastaus #9 : 13 Tammikuu, 2016, 22:47:43 »
Dys BL20A noparit, RCX 2206 1950KV motit ja 6045 potkurit on aika loistava combo. Tosin oon lennelly vaan 3S ku en oo raaskinu ostaa enempää akkuja miniin.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
54 Vastauksia
29243 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Toukokuu, 2008, 21:00:28
kirjoittanut Tuukka
3 Vastauksia
2414 Lukukerrat
Uusin viesti 04 Elokuu, 2008, 01:00:55
kirjoittanut Nube
26 Vastauksia
13264 Lukukerrat
Uusin viesti 20 Syyskuu, 2009, 20:25:42
kirjoittanut Jyri
20 Vastauksia
11282 Lukukerrat
Uusin viesti 03 Joulukuu, 2013, 18:47:59
kirjoittanut Maikko
35 Vastauksia
12528 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Huhtikuu, 2014, 15:07:24
kirjoittanut Mika Lukumies