Kirjoittaja Aihe: Sportin torpit  (Luettu 7593 kertaa)

Poissa jippo

  • Opetteleva torppari
  • **
Sportin torpit
« : 16 Lokakuu, 2008, 21:01:23 »
Edellisellä reissulla irtosi starttiakselin päässä oleva holkki pyörähtäen tietysti päärattaan reikään ja alas tultiin kytkin savuten. Tänään kävin kokeilemassa uudestaan. Ihmettelin Yssin nuhaisuutta, konetta laihemmalle röpötyksen vähentämiseksi. Meinasi vaan puutua, kun laittoi kaasun pohjaan. Pystykäännöstä tehdessä ei noussutkaan taivaalle, vaan kiireesti nokka alaspäin ja kaasu pohjaan, mutta mitään ei tapahtunutkaan ja kopu tuli maahan. No pienistä ei lannistuta ja kopu takaisin taivaalle jalakset hieman huonossa kunnossa. Konetta taas laihemmalle, kerran röpöttää. Ei mennyt kauan, kun taas pelkässä kasin kaarteessa kokeilin reilummalla kaasulla ja bööö-äänen säestyksellä  kone puutui taas. Sitten etsittiinkin osia nurmikosta. Holdikin mokoma teki tenän ja motti jäi huutamaan rikkoen viimeisetkin kytkimen rippeet. Osaapa haista pahalle tuo kytkimen kärtsäys.

Taisi olla tämänpäiväiset puutumiset perua edelliseltä reissulta, kun kytkin savusi ja jauhot oli mennyt omatekoiseen ilmanpuhdistimeeni tukkien sen osittain. Ei saanut kone happea riittävästi kaasu auki. Naurakaahan nyt tekin mulle:

 http://www.youtube.com/watch?v=3Xahx728fBs
Aeolus 50 3D TT / YS 50 ST
Futaba 7C 2.4GHz
Phoenix rc

Poissa kaardian

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #1 : 17 Lokakuu, 2008, 09:56:00 »
No multa saat sympatiat. Mun Shutteli tuli vähä samsta syystä tonttiin. Kytkinhän se mullakin oli jo kovasti loppu, ja moottori boooas kun olis tarvinnu lisää lapasia ja sit se lopullinen niitti oli se ohjausvirhe.
[ Futaba 18MZ | Goblin 380 KSE | Align 550L Dominator | Phoenix RC | @ Dallas TX, USA ]

Poissa Jyri

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
    • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #2 : 19 Lokakuu, 2008, 16:48:39 »
Edellisellä reissulla irtosi starttiakselin päässä oleva holkki pyörähtäen tietysti päärattaan reikään ja alas tultiin kytkin savuten. Tänään kävin kokeilemassa uudestaan. Ihmettelin Yssin nuhaisuutta, konetta laihemmalle röpötyksen vähentämiseksi. Meinasi vaan puutua, kun laittoi kaasun pohjaan. Pystykäännöstä tehdessä ei noussutkaan taivaalle, vaan kiireesti nokka alaspäin ja kaasu pohjaan, mutta mitään ei tapahtunutkaan ja kopu tuli maahan. No pienistä ei lannistuta ja kopu takaisin taivaalle jalakset hieman huonossa kunnossa. Konetta taas laihemmalle, kerran röpöttää. Ei mennyt kauan, kun taas pelkässä kasin kaarteessa kokeilin reilummalla kaasulla ja bööö-äänen säestyksellä  kone puutui taas. Sitten etsittiinkin osia nurmikosta. Holdikin mokoma teki tenän ja motti jäi huutamaan rikkoen viimeisetkin kytkimen rippeet. Osaapa haista pahalle tuo kytkimen kärtsäys.

Taisi olla tämänpäiväiset puutumiset perua edelliseltä reissulta, kun kytkin savusi ja jauhot oli mennyt omatekoiseen ilmanpuhdistimeeni tukkien sen osittain. Ei saanut kone happea riittävästi kaasu auki. Naurakaahan nyt tekin mulle:

 http://www.youtube.com/watch?v=3Xahx728fBs

Taas yksi syy miksi mennään sähköllä. eli melun ja hajun lisäksi...

Poissa masu

  • Wikiadmin
  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #3 : 19 Lokakuu, 2008, 17:47:18 »
Taas yksi syy miksi mennään sähköllä. eli melun ja hajun lisäksi...
Ops, nyt astuit heikoille jäille.

Poissa Timo Huhtamäki

  • Seniori torppari
  • *****
  • BadAsss Compass
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #4 : 19 Lokakuu, 2008, 18:40:19 »
Taas yksi syy miksi mennään sähköllä. eli melun ja hajun lisäksi...

GRRRH!!!

Neitivehkeitä tuommoset mikkä ei enää lennä kun savuaminen alkaa!!!
Compass Knight 50 Sport / YS 50st - Zimmermann muffler - HeliArtist MD500E -  Mikado V-Bar 5.1Pro-governor + 3x Futaba 9255 + 9257 + BLS254 - 5x Rotortech 600 - 30%/23%

HK450 TT Pro / Scorpion 2221-8 v2 - Turnigy K-Force 40A - Futaba GY520 + 9257 - Edge mains KBDD tails and paddles - Zippy FlightMax 2200mAh

SJM400v2 / SJM 9pol outrunner 3950kv - Phoenix 25 - MKSpropo GY-293 - SJM GF 300mm - FlightPower EVO20 1800mAh  Futaba 12FG

Poissa jaska.t

  • Modetorppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry.#3.Kunniajäsen.Ämmässuo.
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #5 : 19 Lokakuu, 2008, 19:22:19 »
Kyllä siinä on hohtoa kun tankkaa,ja sitten starttaa.
Kunnon kopterin ääntä savua,ja hajua. ;D

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #6 : 19 Lokakuu, 2008, 19:31:40 »
Kyllä siinä on hohtoa kun tankkaa,ja sitten starttaa.
Kunnon kopterin ääntä savua,ja hajua. ;D

Tankatessa vuotaa pumppu ja lentää fuilit silmille, startatessa loppuu starttiakku, leipoo startteri, jumittuu kone, palaa tulppa, tulppa-avain unohtuu kotiin, ääni on hirveä, savu kirvelee silmiä ja öljyt pilaa pöydän.

Mutta onneksi nuo ei tapahdu mulle, joten voin sanoa pitäväni polttiksista  ;D

-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa jippo

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #7 : 20 Lokakuu, 2008, 01:10:17 »
Onneksi meitä on monenlaisia. Toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä. Hyvä että jotakin harrastetaan, niin pysytään poissa pahanteosta  ;D
Aeolus 50 3D TT / YS 50 ST
Futaba 7C 2.4GHz
Phoenix rc

Poissa Jyri

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
    • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #8 : 20 Lokakuu, 2008, 02:17:24 »
Onneksi meitä on monenlaisia. Toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä. Hyvä että jotakin harrastetaan, niin pysytään poissa pahanteosta  ;D

Ehdottomasti näin, en missään nimessä tarkoittanut enkä halunnut aloittaa mitään sotaa sähkö-polttis, itsellä vaan juori nuo aiemmin mainitut on syy miksi olen päätynyt sähkikseen.

Happymen

  • Vieras
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #9 : 20 Lokakuu, 2008, 11:06:25 »
Onneksi meitä on monenlaisia. Toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä. Hyvä että jotakin harrastetaan, niin pysytään poissa pahanteosta  ;D

Ehdottomasti näin, en missään nimessä tarkoittanut enkä halunnut aloittaa mitään sotaa sähkö-polttis, itsellä vaan juori nuo aiemmin mainitut on syy miksi olen päätynyt sähkikseen.

Juuri niin.. itelläni on myös polttisauto (joka tosin lojuu autotallin nurkassa), en oikee tykänny säädellä konetta ja kun tuo menovesi on niin kallista...  :P
sorry OT

Poissa XciD

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #10 : 20 Lokakuu, 2008, 11:25:24 »
OT - Vähän sellanen nastat vs. kitkat.. Riippuu aivan siitä kuinka ajelee, ja missä.  ;D

Flying Since 01.07.2008 - Crashes 1

Poissa Jyri

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
    • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #11 : 20 Lokakuu, 2008, 13:58:03 »
OT - Vähän sellanen nastat vs. kitkat.. Riippuu aivan siitä kuinka ajelee, ja missä.  ;D
Kyllä juuri näin, itseä vaan ihmetyttää kun en ole oikein koskaan nähnyt, polttista jota ei olisi joutunut säätämään, mutta kaipa niitäkin on, tai sitten se pärinä ja savu on se juttu. Koska kuitenkin on paljon ihmisiä jotka nimenomaan vannovat polttiksien nimeen.

Itsellä iso syy on tuo kotiväki, eli vaimo ei katsoisi kovin hyällä polttista keittiön pöydällä, sähköstä ei sano mitään (juurikaan ;))

Poissa Timo Huhtamäki

  • Seniori torppari
  • *****
  • BadAsss Compass
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #12 : 20 Lokakuu, 2008, 15:39:56 »

hmm.... mitäkähän eroa on sähkö vehkeessä pöydällä ja hyvin pidetyllä polttisvehkeellä pöydällä?? v. ei mitään. Itse ainakin puhdistan koneet aina kentällä ennen autoon nostamista.

Ja eipä nuita polttiksia tartte ku sen yhden kerran säätämällä säätää ja sen jälkeen ku oppii moottorin tavoille, ne pienetkin säätämiset tulee muiden huomaamatta ;)
Compass Knight 50 Sport / YS 50st - Zimmermann muffler - HeliArtist MD500E -  Mikado V-Bar 5.1Pro-governor + 3x Futaba 9255 + 9257 + BLS254 - 5x Rotortech 600 - 30%/23%

HK450 TT Pro / Scorpion 2221-8 v2 - Turnigy K-Force 40A - Futaba GY520 + 9257 - Edge mains KBDD tails and paddles - Zippy FlightMax 2200mAh

SJM400v2 / SJM 9pol outrunner 3950kv - Phoenix 25 - MKSpropo GY-293 - SJM GF 300mm - FlightPower EVO20 1800mAh  Futaba 12FG

Poissa Jyri

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
    • Jyri Laitinen - Valokuvaaja
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #13 : 20 Lokakuu, 2008, 19:19:48 »
Tuntuu vaan että kukaan ei sitten oikein ole oppinut tavoille, tai sitten läpötila on muuttunut, tai...

Mutta hyvä että molemmille piisaa kannattajia.

Poissa Timo Huhtamäki

  • Seniori torppari
  • *****
  • BadAsss Compass
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #14 : 20 Lokakuu, 2008, 20:01:02 »
Tai sitte säädetään vain säätämisen ilosta... Ämeriikkalainen vois komentoida seuraavasti: If it runs, DON'T fix it! Kotimaisella murteella: Jos se käy ÄLÄ säädä sitä!
Compass Knight 50 Sport / YS 50st - Zimmermann muffler - HeliArtist MD500E -  Mikado V-Bar 5.1Pro-governor + 3x Futaba 9255 + 9257 + BLS254 - 5x Rotortech 600 - 30%/23%

HK450 TT Pro / Scorpion 2221-8 v2 - Turnigy K-Force 40A - Futaba GY520 + 9257 - Edge mains KBDD tails and paddles - Zippy FlightMax 2200mAh

SJM400v2 / SJM 9pol outrunner 3950kv - Phoenix 25 - MKSpropo GY-293 - SJM GF 300mm - FlightPower EVO20 1800mAh  Futaba 12FG

Poissa jippo

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Sportin torpit
« Vastaus #15 : 24 Lokakuu, 2008, 09:40:44 »
Eilen kävin ulkoiluttamassa sporttia ja niinhän siinä taas kävi, että voimat hävisi koneesta ja tällä kertaa sammumisen kera. Jalaksethan siinä sitten katkesi, ei onneksi muuta. Nyt taisi vihdoin syykin selvitä. Päätankin painenipasta löytyi vuoto veden alla koeponnistuksessa. Olisipa tuokin pitänyt tajuta tehdä aiemmin, niin olisi jokunen eurokin voinut säästyä.
Aeolus 50 3D TT / YS 50 ST
Futaba 7C 2.4GHz
Phoenix rc

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
19 Vastauksia
21396 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Toukokuu, 2009, 13:36:25
kirjoittanut Timo Huhtamäki
46 Vastauksia
13284 Lukukerrat
Uusin viesti 28 Tammikuu, 2009, 16:59:20
kirjoittanut Jänkhäkopteristi
4 Vastauksia
14237 Lukukerrat
Uusin viesti 01 Maaliskuu, 2010, 12:13:25
kirjoittanut Timo Huhtamäki
6 Vastauksia
4795 Lukukerrat
Uusin viesti 11 Toukokuu, 2010, 17:59:09
kirjoittanut B12
15 Vastauksia
7095 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Elokuu, 2010, 21:20:50
kirjoittanut arin