Kirjoittaja Aihe: Finnish Time Trial  (Luettu 2136 kertaa)

Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Finnish Time Trial
« : 23 Toukokuu, 2015, 11:36:33 »
Suomi on yllättävän iso ja harvaan asuttu maa. FPV kisoihin osallistumisessa voi olla omat haasteensa aikataulujen sekä etäisyyksien takia. Kun multifoorumille linkattiin Fpvracing.tv:n kisat, siitähän se idea sitten lähti...

Eli tarkoitus olisi tuoda kisat omalle "kotipihalle" ja kisailla toisiamme vastaan, eikä osallistuminen ole mitenkään paikkaan sidottu. Kisaamiseen tarvitset vain kaksi estettä ja multin jossa on nauhoittava kamera. Ajan voi ottaa ulkopuolinen, tai voihan kuvatusta videosta laskea ajan. Kaikki perustuu tietenkin rehellisyyteen. Jos jää kiinni huijaamisesta, on seuraukset kauaskantoiset ;)

Kisassa on kaksi luokkaa, perus ja vapaa. Perus-luokassa on kalusto rajoitettu entry level tasolle, kun taas vapaa-luokassa kaikki on vapaata.

Kisan sponsorina toimii:



Palkinnoksi parhaimman ajan kellottaneelle on 20€ lahjakortti EuroRc:n nettikauppaan. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan yksi Halko 1300mah 4s akku.

Kisa-aikaa on 30.6. asti

OHJEET OSALLISTUMISEEN:
  • Merkkaa rata kahdella lipulla/tolpalla tms., joiden väli tasan 100m.
  • Lähtö ja laskeutuminen tapahtuu saman merkin takaa.
  • Rataa kierretään kahdeksikon muodossa ja kolme kierrosta.
  • Aika lähtee kun nousee ilmaan ja loppuu kun laskeutuu.
  • Laskeutumisen tulee olla hallittu - EI TORPPAAMALLA LASKEUTUMISTA! (torpiksi lasketaan jos multi jää maahan väärin päin tai kyljelleen)
  • Lento tulee suorittaa FPV:nä.
  • Lento on nauhoitettava multissa kyydissä olevalla kameralla.
  • Radan merkinnät tulee näkyä videolla ja merkinnät tulee kiertää selkeästi.
  • Video ladataan Youtubeen ja videon kuvauskenttään seuraavat tiedot: (kopioi alla oleva lista ja täytä kohdat)

    Nimi/Nimimerkki:
    Aika:
    Luokka:
    Runko:
    Akku:
    Potkurit:
    Moottorit:
    Esc:
    Fc:

  • Lähetä linkki videoon sähköpostiin: mikefpv@gmail.com ja kirjoita otsikkokenttään: Finnish Time Trial

LUOKAT:

1. Perus - Quadcopter, kaksilapaiset 5" potkurit (nousu vapaa) ja 3s akut
2. Vapaa  - Kaikki sallittu. Gepsit, 450-kokoiset, 6s akut ja jopa Phantomit ;) :D

Huom! Kisan ohjeisiin voi tulla tarkennuksia tai muutoksia tarvittaessa myös kesken kisan.
« Viimeksi muokattu: 23 Toukokuu, 2015, 12:10:20 kirjoittanut mikek »
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

Poissa mikek

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Finnish Time Trial
« Vastaus #1 : 23 Toukokuu, 2015, 11:37:35 »
Varattu
"Etkö ole koskaan lennättänyt mitään? Se ei haittaa. Voit luottaa tuotteeseen täysin. Tekniset innovaatiot ovat hetki hetkeltä tukenasi. Päästä kaikesta irti – kaikki pysähtyy. Kutsu kopteri kotiin ja pidä tauko – kopteri hakeutuu luoksesi ja laskeutuu neljän metrin päähän Sinusta – aina!"

JCA

  • Vieras
Vs: Finnish Time Trial
« Vastaus #2 : 23 Toukokuu, 2015, 11:44:04 »
Siisti idea kyllä!
Hyvä että laji kehittyy.

Poissa JaniJL

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Finnish Time Trial
« Vastaus #3 : 27 Kesäkuu, 2015, 11:04:29 »
Onkos joku vetänyt näitä sprinttejä? Mitäs aikoja?
JaniJL
Team MR2 FPV Ninjas

Poissa Kumppis

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #197, SIL, Ämmässuo
Vs: Finnish Time Trial
« Vastaus #4 : 28 Kesäkuu, 2015, 00:03:23 »
Ei kerkee kyl tohon aikarajaan. Tuleeko näitä lisää?
Tän radanhan vois kyhätä vaikka ämmässuolleki ni se ois sielä aina valmiina...
SAB Goblin 630 - VBAR blueline
Trex 450 PLUS DFC 6S - SK540
TechOne Neptune EDF 3S
ZMR 250 quad 3S - CC3D
Futaba T14SG

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
Finnish Open 2012

Aloittaja kaardian « 1 2 ... 8 9 » Tapahtumat

201 Vastauksia
54715 Lukukerrat
Uusin viesti 28 Joulukuu, 2012, 22:57:23
kirjoittanut puisto_kemisti
5 Vastauksia
2430 Lukukerrat
Uusin viesti 23 Heinäkuu, 2012, 07:14:17
kirjoittanut pilot4fn