Kirjoittaja Aihe: MD500, HooKoota sisälle  (Luettu 2118 kertaa)

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
MD500, HooKoota sisälle
« : 03 Elokuu, 2023, 22:12:11 »
Mitäpä sitä tuulisina sadepäivinä muuta tekisi, kuin aloittelisi pykäämään skaalakoppaan täytettä..?


Tuommoinen pikkukasa palikoita tuli lunastettua, siitähän sitä on hyvä lähteä kehittelemään...


Kokeeksi laitoin 5-lapanupin sekä 4-lapaisen perän jo hyvin lentäneeseen kolmilapakopteriin. Skookumin hoitaessa vakautukset. Oli vaan aika järkyttävä lennettävä noilla muovisilla skaalalapasilla, kaikki tarkkuus katosi ja ohjauskomennot tuli reilulla viiveellä...


Testasin myös kuitulapasilla, ihan eri lennettävä tuli niillä. Samaten kun laittoi 6S -akku/nopari/moottoripaketin 3S:n sijaan, niin sai nuppikierrokset paremmin hallittaviksi ja lämmöt pysyi merkittävästi pienempinä...


Seuraavana olikin sitten mekaniikan sovittelua koppaan. Tyhjällä "GT Pro" -rungolla hain mekaniikalle seutuja mihin pitäisi lähteä asettelemaan, lähinnä siis päärupelin pituussuuntaista paikkaa käytin lähtökohtana. Kuvahakua googelilla, ja sieltä vakoillen että pääakseli olisi taaemman sivulasin puolivälin tietämillä...


Peräputken läpivientiin tein finnfoamista sovitteen, jossa 12mm reikä peräputkelle ja 6mm reikä ohjaustangolle. Tuossa kuvassa on pikkasen liian edessä koko paketti, niin ei paljoa näy putkesta...


Sitten vaan ylimääräistä kamaa pois, eli peräputken vinotuet ja vaakaevä, perärupeli kaikkine kilkkeineen, ja vielä peräservon asentoa kääntäen semmoseen suuntaan että voisi hyvällä tuurilla vielä sisälle sopia...

Tuossa kohtaa tuli jo Mieleen, että voisi riipaista sähköosat tuosta rungosta irti, ja kasata romut Pro:n runkoon. Ehkä vielä teenkin sen, olisi kaikkineen sirompi ja kevyempi, peräservolle saa telineen runkoon eli pois putkelta ja rungon alapintakin olis valmiiksi tasanen. Hetki vielä taistelua tuon kanssa, niin alkaa suunnitelma muuttua toiseen runkoon päin...


Vielä laskutelineitä irti, niin pitäisi alkaa sopimaan koppaan...


Ja joo, sopii. Akkujen paikkaa tuli vähän haettua, kokeiltua että mihin painopiste asettuisi erilaisilla sijotteluilla. Helpottaisi kyllä tässäkin kapeampi runko... Olisi kyllä ollu sata jänistä, jos olisi suostunut akut mahtumaan "puulattian" alle, yhden akun sinne kyllä saisi...


Ikävästi jää akut näkyviin sivulaseistakin, mutta siinä on jo ihan tarpeeksi haastetta että saa nuo ylipäätään sisään sopimaan. Helpottaisi vaan kovasti, jos jaksaisi yhdellä akulla lentää, vaan kokeilut ilman koppaakin antoi ymmärtää ettei ainakaan siinä moottorissa riittäny voima millä kolmelapanuppia lensin, ja kovasti kuumenee kaikki akuista moottoriin asti, kun taas tupla-akulla pysyi kaikki selkeästi viileänä...


Kopan keulapalakin sopii hyvin, ja oikeastaan koko ohjaamon osa näkyisi noin asetellen jäävän tyhjäksi. Jos vaikka intoontuisi väsäämään kevytrakenteista ohjaamoakin joskus tuonne. Siis jos pysyy lentokelpoisena eikä tule torpattua pahasti...


Roikottelin kokeeksi nupista, ja näyttäisi uhkaavasti painopiste asettuvan halutulle suunnalle. Ja vielä jos tulee runko vaihdettua, niin sillä asettuisi vielä vähän helpommin ja paremmin..?


Peräkasetti näkyi asettuvan vallan hienosti tuohon. Ja jos olisi tarvinnut upottaa syvemmälle, niin finnfoamia on onneksi helppo kairata...


Jonkinlainen pystyevä pitää vielä väsätä, alkuun ainakin siksi ettei perälapaset osu maahan laskeutuessa, ja onhan se ulkonäkötekijäkin. Harmittavasti tuosta kopasta on vaan kadonnut johonkin matkalle, perään liittyvät palikat, sekä asennusosat millä mekaniikan olisi saattanut saada helpommin kiinnitettyä. Nyt nekin kaikki pitää tekasta tyhjästä...

Siitä se projekti lähti käyntiin. Mekaniikkahan tuli jo koelennettyä eli toimivaa tekniikkaa on menossa koppaan. Olisi kyllä toinenkin "pirunpurkki", joka osaisi vakauttaa menoa, voisi sille tehdä asetukset jotka sopisi skaalakoneelle paremmin. Servojakin olisi olemassa, eli kyllä tässä alkanee kertyä jo ihan riittävästi hyviä syitä tehdä tuo sirommalle rungolle. Helpottaisi montaa asiaa, vaan nyt kuitenkin tietää että palikat on mahdollista saada sisälle sopimaan...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #1 : 05 Elokuu, 2023, 23:23:50 »
Sekalaista suunnittelua, vähemmän tekemistä. Puuttuvat peräevät tekeentyy todennäköisesti hiilikuitulevystä. Sopivasti olisi paksumpaa Airbussin laipan palasia ja ohusempaa Hornetin paloja. Epoksiliimalla pysyy kivasti palat kiinni, työstäminen on vähän ikävää ja pölisevää, mutta on sitä ennenkin hiilikuitua silputtu...

Muistin tuossa että mullehan tuli yhden kopterin mukana matalamman KV-lukeman 3S-akulle tarkoitettuja Alignin moottoreita, joissa pitäisi voimaakin olla. Kevenisi sen 300 grammaa kun saisi jättää toisen akun pois kyydistä. Testataan, ja jos ei potku piisaa niin sitten palataan testattuun 6S-setuppiin... Moottori sopivasti 3,5mm akselilla, kuten viimeksi testattu 470 Domin 6Spaketille tarkoitettu moottori, suorahampaisia 9- ja 10-piikkisiä pinioneita ei ainakaan vastaan ole tullut 3,5mm akselille, vaan äkkiäkös noita muutaman lisää poraisi kun jyrsimessä on lukittuna asetukset vielä...

Aikansa kun asioita pyöritteli pikkupäissään, niin kyllä se uuteen Pro-runkoon rakentamisen puolelle kallistui. Saa tuon toisen pitää tuommoisenaan, testaa sen kanssa vaikka pyörimissuunnan kääntöjä yms, sekä Skookumin asetuksia joita sitten voinee soveltaa skaalaakoneeseen..? Coronan servojakin on sopivasti, niitä testasin toisella Skookumin purnukalla, ja tuntuisi sekä servot että purkin asetukset olevan kunnossa. Joskus sitä säätelin, että perusasetukset pitäis olla ainakin sinnepäin. Kunhan saa runkoon osat kiinni, niin käy sitten vielä kaikki asetukset läpi, ja testaa ilman koppaa miten mahtaa lentää... Tähän tuli laitettua kevysemmällä johdotuksella vastarin ja purkin piuhat, kiltisti tottelee PPM:ää niin selviää kolmella piuhalla eikä tarvi joka kanavaa viedä omalla narullaan. Selkeyttää hieman piuhaviidakkoa...

Ajatuksissa on myös silputa vähän rungon etuosaa, ja jättää akkuteline rungosta pois, niin siten saisi vähän lisätilaa jos innostuu ohjaamoa alkaa pykäämään. Kun ei oikein siinä rungon etuosassa vinosti oleva akku sovellu tähän, menisi aika nokkapainoiseksi jos akun siihen laittaisi (joo, testasin), ja jos tosiaan tuo suostuisi tulemaan 3S akulla toimeen niin sille voisi tehdä sijoituspaikan kopan vaneripohjan alle. Yksi 3S -paketti sinne sopisi, kahta ei mitenkään...

Tulevalla viikolla onneksi alkaa vintiöillä koulut, saa sit muutaman tunnin päivällä harrastaa rauhallisemmin ilman jatkuvaa häirintää. Kumma polte löytyi rakenteluun, eikä yhtään harmita vaikka saa purkaa, sovittaa, kasata ja taas purkaa ja miettiä uudelleen asioita...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #2 : 06 Elokuu, 2023, 22:41:02 »
Vähän pöllytelty hiilikuitua...


Etuosa rungosta lähti poistoon...


...ja toisen puolen kylkeä tuli vähän avattua...


...jotta saa tuon Skookumin "pirunpurkin" näppärästi kiinni, sopivan lähelle päärupelin akselin keskipistettä ja piuhatkin reititettyä enempi piilossa. Voisi vielä sukittaa nuo servojen piuhat, kun selviää asennusten lopullisempi sijainti... Ehkä vielä pitää pöllytellä uusi rungon alalevy, semmoiseksi missä olisi kiinnitykset kätevästi kopan pohjavaneriin. Tai sitten vaan tekaista jonkinlaiset kikkareet, minkä avulla kiinnittää rungon vaneriin, vielä ei ole ajatus valmis sen suhteen, mutta selvinnee tässä väsätessä sekin..?

Nopari varmaan muuttaa pohjavanerin alapuolelle, siellä on hyvää joutilasta tilaa -ainakin toistaseksi. Ennen lopullisempaa julistusta, pitää kuitekin kasata koppaan sisälle ja kummastella mihin painopiste olisi asettumassa, ja ennen sitä käydä koelentämässä tämäkin runko... Viissatkun landaritkin jo valmiiksi kiinni koelentoja ajatellen...

Poissa Dutchman

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #3 : 08 Elokuu, 2023, 16:16:25 »
No mulla on tollanen MD500 skaala Breitling-kopalla ollut muinoint. Tekniikkana oli allun 500e. Kaikki roinat mahtui hienosti sisälle. 6s akku oli omalla paikallaan jne. Ei tarvitse peräevää, jos käytössä on kopan omat landarit.

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #4 : 09 Elokuu, 2023, 11:02:15 »
Tuolla sisällä on kyllä yllättävän paljon tilaa. Paitsi jos pitäis omat kädetkin saada sekaan, siinä mielessä varmasti 500 -kokoiseen väsääminen olisi helpompaa. Mut nyt mennään tällä, kun sopivasti käsiin sattui, ja meneehän tuo kätevämmiin sitten sisustuselementtinäkin kuin isompi...

Pientä mietintää vielä sähköjen kanssa, nuo kuvissa näkyneet Coronat, kuten käyttämättömät vastaavatkin, saa jänniä sätkyjä kun Skookumia vähänkin täräyttää. Ajoittainen käsien vapinakin riittää. Ensin tottakai kävi Mielessä, että ne halvat servot, vaan kun kokeilin ristiin Skookumit, servot, noparit jne, niin sätkyttely oli aina vain noissa servoissa, eikä mitään epämääräisyyksiä noissa metallikuorisissa Turnigyn digiservoissa. Jossain vaiheessa yötä välähti, etteikö vain olisi kyse siitä että ko. servot nappaa reilusti virtaa kun korjaa heilahdusta, että loppuuko vaan BECistä potku. Tutkitaan, ja jos pysyy sätkähtelevinä, niin menee vielä servotkin vaihtoon...

Ekaks isoa konkkaa vastarille, ja jos jo sillä edes vähän tokenee niin sitten erillinen BEC sekaan...

No mulla on tollanen MD500 skaala Breitling-kopalla ollut muinoint. Tekniikkana oli allun 500e. Kaikki roinat mahtui hienosti sisälle. 6s akku oli omalla paikallaan jne. Ei tarvitse peräevää, jos käytössä on kopan omat landarit.
Tuon saman huomasin landareista, aika pahasti pitää perälleen laskeutua että lapaset maata haukkaa, ja saa olla reilusti takapainoinen ilman keulan "ohjaamopalaa" ja silti pysyy hyvin keikkumatta. Painopisteestä ei tässäkään mitään huolta olisi, jos olisi halunnut akun jättää siihen näkösälle eli alkuperäiselle paikalle runkoon. Vaan kun ei halua, vaan mieluummin edes vähän piiloon, ja eilen taas vähän kummastelin sijoitteluja niin eiköhän sen akun sinne alle piiloon saa jätettyä... Ne pienet fiksaatiot, mitkä tekee elämästä, hmm, haasteellisempaa..?

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #5 : 09 Elokuu, 2023, 11:45:27 »
Joku räpsy pinionin modaamisesta...


Useampi pinion löytyi, jotka 8mm ulkokehältä. Ja sisäreikä 3mm, yhtään semmoista moottoria ei minulta löydy, missä olisi 3mm akseli, tosin semmoinenkin voi kohta olla akselinsa katkaisseesta Typhoonista, 3,17mm pinionille mut akseli sisältä se 3mm...

Halkaisin alumiinipalikan, ja sit 8mm upotusterällä reikä johon pinion käy sopivasti...


Palikkaa päästä puristaen, tuntui pysyvän tukevasti kiinni. Kartiopiikki istukkaan, jolla vielä keskityksen varmistin, palikan paikka tuskin on muuttunut kun lukitsin kelkat eli samalla asetuksella pääsi sitten poraamaan...


Sitten vaan 3,5mm terällä reikää. Nämä harmaat vissiin jotain alumiiniseosta, porailin pari messinkiratasta myös. Sen sitten näkee mitä kestää, aika hentoseks jäi hampaiden pohjalta, vähän jostakin paistaa läpikin... Kiinnitysruuvin kierre putsaten M3 -tapilla, niin pysyy kiinnikin. Eikä ainakaan eka testattu vipotellut, tasainen vihellys kuului...

Onpahan nyt sitten pari 10- ja 11-piikkistä tehtynä, 9-piikkisestä loppuu materiaali kesken, eli hampaiden pohjat katoaa...

Sätkyjä vähentämään kokeilin 0,147F konkkaa, varmaan 30 vuotta vanha mitä on aikanaan riivattu RC-autossa, kyllä se vähän vähensi ylimääräistä liikettä. Pitääpä käydä paikallisessa elektroniikkakaupassa kyselemässä löytyisikö mitään lähelle vastaavaa, tuskin ihan näin pientä kun koko on 13x5mm nappi... Jonakin "super-kondensaattorina" Bebek näitä silloin lehdessään kehui, kokeeksi tuon ostin ja ainakin mattorata-autosta sai katoamaan epämäärääisyyksiä joita ilmeni täyskaasukiihdytyksissä toisinaan...

Poissa Dutchman

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #6 : 09 Elokuu, 2023, 20:31:41 »
Mitä itse tekisin:
- Nopari menisi akkupetin alle, mahdollisimman taakse.
- Akku omalle paikalle, niin painopiste muuttuu eteen, eli niin kuin pitäisi.
- Akkupetiä voi laskea siten, että joko poraat uudet reiät runkoon petin etummaisiin reikiin, tai avarrat alkuperäisiä reikiä.

Jos on 450-tekniikka, niin itse säätäisin kaasukäyrän siten, että kierrokset nuppiin olisi maltilliset. Perusteluna monilapanupin vääntö perään, joka on suunniteltu 2-lapaiselle

Koitin joskus muinoin 4-lapasta perää ilman mitään muita muutoksia. Nuppina FB-nuppi. En saanut säätöön.

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #7 : 09 Elokuu, 2023, 21:17:42 »
Kyllä nuppikierrokset pitäisi saada alas. Pelkkää runkoa testasin, 6S-akulla eli suurinpiirtein samanpainoisena mitä 3S-akulla kopan kanssa, niin perä piti hyvin ja vastasi ohjaukseen kuten pitää. Oli siis viilapanen nuppi sekä nelilapanen perä siinä testissä. Ja aika alas sai kaasu-% laskea ennenkuin alkoi tuntua ohjauksessa...

Talvella tuli ajettua kolmelapaisella nupilla kaksilapaisen perän kanssa, niin "huterampi" oli perä verrattuna siihen että sai kolmannen lavan perään. Ja vähän lievempänä sama toisinpäin, kun testasin kolmelapaperää kaksilapaisella FBL-nupilla. Kierroksia sai laskea jo kolmannet lavat lisäämällä, viislapasena noilla muovisilla skaalaläpyköillä nuppiin piti laittaa reilusti kierroksia, mutta ne on reilusti kapeammat että se jo selittää kierrosten tarvetta, viidellä leveällä lavalla nostetta oli aika hurjasti kapeampiin verrattuna...

Ja joo, ehkä tullut jo ilmi, että tykkään hitaammasta kierrosalueesta, hitaampi sopii omaan ajatukseen paremmin. Ihan toisenlainen suuntaus kuin mihin 3D-maailma on vienyt, jossa näkyy käytettävän aika reiluja kierroksia. Ehkä vähemmän saa silppuakin aikaan pienemmillä kierroksilla torpatessa...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #8 : 10 Elokuu, 2023, 12:29:58 »
Sen verran häiritsi, että piti käydä mittaamassa suuntaa antavasti servojen ottamaa virtaa. Paljon liikettä tikuista ja Skookumia ravistellen, Turnigyn servoilla sai maksimiarvoksi melkein ampeerin, uusilla Coronoilla yli tuplaten eli kahden ampeerin pintaan. BEC:issä lukee sen pystyvän antamaan kolme ampeeria, eli piikkivirrat voi hyvinkin olla yli tuon virtamäärän. Rekisteröivä Fluke ei ihan paras tuohon piikkien mittaamiseen ole, pitäisi skooppi kaivaa kaveriksi jotta totuudenmukaisemman lukeman saisi, mutta kyllä tuo pahasti viittaa BEC:in kyykkäämiseen...

Tuohon ratkaisuksi lupasin ostaa noparin, jossa 8A BEC säädettävällä jännitteellä. Josko siinä potku piisaisi. Toinen vaihtoehto olisi siirtää kivankiiltävät Turnigyt tähän projektiin, vaan mieluummin jättäisin siirtämättä kun on hyvissä säädöissä siihen runkoon ja Skookumiin tehty... Tilasin kyllä muutaman 0,33F superkonkankin, pitäisi olla tulevalla viikolla käsissä ne, samaten tukevampi nopari tulevan viikon lopulla. Eiköhän jompikumpi ratkaisu ole toimiva tähän, saattaa mennä molemmatkin..?

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #9 : 10 Elokuu, 2023, 22:41:17 »
Hah. Sainpas ylimääräset häröt servoilta pois, itse asiassa ensin vielä lähti testaillessa pahenemaan, testasin irrottamalla yhden servon kerrallaan pois mutta oireet senkun paheni. Epäilin sitäkin ettei Skookum ja Flysky osaakaan keskustella PPM:ää keskenään, jota se osasi toisten servojen kanssa, vaan kun vastarin vaihdoin toiseen samanlaiseen niin sinne katosi kaikki oireilut. Vissiin oireileva yksilö on entisessä elämässään ottanut osumaa, ja ainakin noparin palon sekin on kokenut, saas nähdä näkyykö siitä mitään syytä kun mikroskoopilla vielä vähän ihmettelee...


Tuossa kuvassa näkyvä pikkunen vastari, pitäis osata ohjata suoraan kuutta servoa, PPM-lähdöstä kahdeksaa kuten jotakin i-bussia myös. Oireilut pysyi kuitenkin samana, käytti kuutta PWM- tai PPM-lähtöä, eli joka kanava omalla narullaan Skookumille tai yhtä narua myöten kaikki kanavat. Kokeilin korkeammalla jännitteelläkin, 2S-liposta sähköt suoraan sisään, vastarin pitäis sietää 8,4 volttiin asti, kuten servojenkin. Ei muuttanut mitään tuo sähkönsyötön kokeilussakaan...

Kai se vaan pitää uskoa että jotakin on tuosta rikki..? Toiminee luultavasti ihan tarpeeksi vielä jossakin hitaassa autossa, tai pöydällä testailuissa...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #10 : 11 Elokuu, 2023, 22:41:45 »
Pientä tuskailua meinannut aiheuttaa pyrstöevä-vakaaja -paketin kadotus. Ehti jo suunnitelma niillekin syntyä, vaan ihan yllättäen tuli vastaan Kiinakaupasta tämmöseen koppaan kaikkia palikoita irrallaan. Eikä olleet kaikki edes hinnalla pilattuja, siispä klikkasin pakettiin sivulasit ja vakaajat perään, asennussarjaa harkitsin mutta siinä oli lähinnä peräputken sovituskikkare ja puupalasia millä mekaniikan saa pohjavaneriin kiinni. Landareita, pyöreää keulapalaa yms löytyisi myös, keulapalan kanssa hinta suojeli klikkaukselta, ja sit olis pitäny palata kaksilapaiseen perään ja haalittavien listalle olisi kuulunut nelilapanuppi. Ehkä joskus, mut kynnys niiden hankkimiseen ei vielä ylittynyt...

Jotain pientä veistelyä ohimennen käynyt tekemässä, kun on sielu vaatinut rauhoittumista vanhimman sankarin rippijuhlia ajatellen jotka on ylihuomenna. Kummasti löysentää kiristynyttä hermoa, kun siirtää ajatukset ihan muualle, tässäkin siis harrastus toimii sopivana henkireikänä. Kaikkea pientä lisää tulee eteen, kytkin peräservon vivuston paikalleen, ja selvisi että nyt on sitten ohjaukset päinvastoin perällä, sekä liikeradat aivan liian suuret. Eli pitää kantaa kopteri ylös, ja komentaa läppärillä Skookumia, mut sitä ennen saa olla nuppikin siirrettynä runkoon että pääsee sillekin opettamaan servojen rajat. Varmasti on nuppiservoillakin ihan liikaa liikerataa olemassa, kun toistaiseksi kaikille servoille on otettu täydet liikeradat käyttöön. Simppeliä pitäisi olla rajojen säätö, jos yhtään muistan aiempia säätelyjä, niin pitäisi mennä vallan helposti...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #11 : 17 Elokuu, 2023, 18:12:04 »
Vihdoin sai sen verran rauhallisia hetkiä, että onnistui niputtamaan sportin runko lentäväksi. Eilen sain haltuun 0,33F konkat, turasin yhteen piuhat kiinni, ja kyllähän sekin rauhotti kummasti pahimpia. Mutta silti, jäi satunnaisia säpsähdyksiä, error -rate yhteydessä vaihtelee 0-1% välillä. Vaan kun holdillakin välillä nykäisee moottoria, niin eipä tuolla arvannut lähteä onneaan kokeilemaan. Vaihdoin sit toisen (tai siis kolmannen jo) vastarin, tällä kertaa isomman, niin sinne katosi häröt. Tilaahan tuolla on vaikka useammallekin vastarille, niin ei sen puolesta haittaa, painoeroa jokunen gramma...

Lapaset takaisin paikalleen, vastari teipillä gyrotelineeseen, piuhoja vähän kiinni ettei ihan joka paikkaan repsota, ja akkuun elektroneja. Saman oloisesti lentää jälleen mitä toisessa rungossa, eri servoilla ja vähän erilaisilla Skookumin asetuksilla. Vakaa oli, ja pientä rääkkäystä nuppikierroksia kasvatellen. Vähän tuntuu että potku loppuu 3S akulla. Toiselle akulliselle tarkistin vielä lapakulmat, oli pientä poikkeamaa aste-pari suuntaansa parissa lavassa, ne kun sääteli samoiksi niin vähäiset tärinät vielä väheni. Lisäsin painoakin, vastaamaan skaalakoppaa, eikä siinä isoa eroa tuntumaan tullut. Nopari-moottori-akku, mikään ei isommin lämpiä, korkeintaan kädenlämpöön, ettei sen puolesta pitäisi hyytyä, vaan ehkä nuo toista vuotta vanhat, yli 40 lataussykliä kokeneet halpikset vaan ovat parhaan teränsä menettäneet...

Aika pahaa puuskaakin tarjoili väliin, vaan jotenkin tuo viislapanen syö puuskat ihan eri tavalla mitä vähempilapaiset. Suorastaan yllätti tuo vakaus, huomattava ero kolmelapaiseenkin vastaavalla pirunpurkilla varustettuun...

Voi kyllä olla että palaan 6S akkuun, jotenkin sen kanssa ei ollut tällaista voimanpuutoksen tunnetta mukana? Ja kun tuntuu jaksavan pyörittää noita viittä lapaa ihan huoletta, on kyllä välityskin niin pieni mitä vaan tuohon sai rakennettua että sen puolesta saa moottoria pyörittää siellä paremman hyötysuhteen alueella...

Eiköhän tämä sit tarkoita sitä että saa taas purkaa perärupelin kaikkineen pois, sekä landarit, miettiä miten soveltaa mekaniikan kiinni koppaan ja sit kopan kanssa taivaalle..?

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #12 : 20 Elokuu, 2023, 20:43:49 »
Mekaniikan kiinnitystä...


Ensin meinasin kiinnittää suoraan lattiavaneriin, mutta olisi jäänyt vähän hupsusti etukenoon. Sitten muistin että yhdessä läjässä tuli kummallisia vanerilaatikoita, jotka olisi soveltuneet tähänkin mutta olivat ikävästi kolme-neljä milliä liian korkeat. Nuo kun olis muistunut vähän aiemmin, niin peräputken läpivientireiän kun olisi tehnyt tuon muutaman millin ylemmäksi, niin ne olisi käynyt suoraan. Kiinnitysruuvien etäisyyskin näytti samalta mitä pohjalevystä löytyi...


Neljällä M3-ruuvilla tulee kiinni, ruuvit on kierretty muttereineen pohjalevyyn, ja kiinnikevanereissa on kolot muttereille. Oli kyllä aika jännät pujotella lattian alta, tilaa kun tuolla ei ihan kamalasti ollut käsille, työkaluille, tai varsinkaan yhtä aikaa...


Tuohon kohtaan sattuu sitten pääakseli. Pitäisi sopia, korkeintaan pikku viilausta anti-rotation-bracketille, mut sen näkee sitten kun tähtäilee sisään. Mallailuvaiheessa uusi runko ilman toista sivulevyä, vähän kätevämpi semmoisella mallailla mitä lentokuntoisella...

Mahdollisimman taakse lähdin mekaniikkaa sijoittelemaan, helpottaa painopisteen kanssa elämistä. Kopan etureunan pikku viilailulla pitäisi akun/akkujen mahtua menemään pohjalevyn alapuolelle, vähän semmosta ahtaan oloista mutta eiköhän sinne sovi...

Tuli haalittua tätä silmällä pitäen 85A Gecko nopariksi, ei siksi etteikö 40A piisaisi moottorille, vaan siksi että siinä on 8A BEC säädettävällä jännitteellä. 3A BEC tuntui mitatessa olevan aika rajoilla jos yhtään enempää servoja heiluttelee, vähän varman päälle tuo. Vielä kun vähän lisää perehtyy sen ohjelmointiin, niin voi sitäkin tässä kokeilla. Jotain telemetria -kikkareitakin pistin tilaten, lämpöanturi, kierroslukuanturi nuppikierroksille yms tarpeellista...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #13 : 21 Elokuu, 2023, 20:20:53 »
Sataa, siispä talliin...


Päivän tilanne. Mekaniikka kopan sisällä, ja kiinnitettynäkin...


Hieman lisää piti tuota aukkoa leikata taaksepäin, ja vähän pitemmälle kuin mitä tuossa näyttäisi tarvitsevan, kun yllättävän paljon otti tilaa nostaessa kiinnityksiä pohjavanerissa olevien ruuvien yli. Muuten olisi senttiä vähemmänkin riittänyt aukotuksessa...


Sähköt nyt noin, mahtuu hyvin, ja pikkupainilla menisi tupla-akutkin pohjan alle...


Tuolla meinasi tulla eniten ahdasta, takimmainen swashin servoista otti koppaan kiinni yllättävän varhaisessa vaiheessa. Siitä selvisi kun kiinnitti servon laakeripukkiin sisäpuolelle, helpomman ulkopuolen asennuksen sijaan. Useita millejä meni sisäänpäin noin kiinnittäessä, pallon kiinnitys servoarmin toiselle puolelle ja yllättäen linkkitanko sattui hyvin lähelle keskilinjaa...


Näkymät sivuikkunasta. Lopullisempi paikka kun sähköosille alkaa selvitä, niin sitten siirtää moottorin piuhatkin kulkemaan lähempää moottoria, ja noparin voisi sijottaa pohjan alle myös. Pois silmistä, eikä todennäköisesti isoa eroa jäähdytyksen kannalta? Siihenkin sitten pääsee kiinni, kun telemetriakikkareet saapuu, siirtää mittausanturia akullisten välillä nopariin, moottoriin, akkuun jne...

Akun kiinnitystä pitää vielä miettiä, velcro -nauhalla ei oikein onnistu kun ei pääse (siis näpit ei mahdu kopan sisälle) kireälle laittamaan. Pohjan alapuolella on pätkät velcronauhaa, akku pysyy jokseenkin paikallaan kun tuossa ilman päälapasia pyörittelin. Ehkä menen siitä missä aitaa ei ole, eli kuminauhalla kiinni velcrojen pitäessä sijainnista huolen kuminauhan huolehtiessa kiinnipitämisestä..?

Varmasti saa vielä kopan tyhjentää, ehkä useammankin kerran, mutta kun akun kiinnityksen keksii niin eiköhän koelennot ainakin saa tuommoisena tehdä. Tärinöitä ei isommin ollut ilman lapoja, jouhevasti tuntui toimivan. Koppa tuntuu "hieman" voimistavan äänimaailmaa. Eniten arveluttaa miten 3S akulla piisaa potku, henkisesti aika valmis laittamaan 6S -paketin, se vaan vaatii todennäköisesti mekaniikan poistamisen kopasta. No, sittenhän sen näkee kun käyttää ilmassa...

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #14 : 22 Elokuu, 2023, 07:26:29 »
Akku pysyy kiinni pelkällä velcrolla ton kokoisessa.
Aikoinaan 450 Prolla ajelin 3d:tä akku pelkällä verolla kiinni.
Sen kun van länttäs siihen akun kiinnikkeeseen koppa kiinni ja menoksi. 
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #15 : 22 Elokuu, 2023, 11:54:35 »
Saattaa akku pysyäkin, vaan epäilyttää siksi kun tuohon sai vain pari sentin leveää nauhanpätkää. Pohjavanerissa kun on soikeita reikiä keskellä pohjaa, niin se vähän hankaloittaa pitemmän velcronauhan laittamista. Ja kun on alapuolella, niin jotenkin tuntuu roikkuvan epävarmasti jo tuossa paikallaan ollessakin... Mut se on tosi, että tämmöisellä varmasti tulee olemaan aika rauhallista lentelyä, että siinä mielessä varmasti pysyy paremmin mitä hätäisemmillä liikkeillä...

Sekin kyllä on tullut koettua, ettei 450 kokoisessa pysynyt akku paikallaan, vaikka on melkein koko akun matkalta velcroa, ja lisänä leveä ympäri menevä velcronauha. Eikä pysynyt koppakaan päällä, kun akku työnsi sitä poispäin, tässä vaan saattoi hieman vaikuttaa se että kopan toiselle puolelle tuli yllättävästi hanki vastaan ja vauhtiakin oli hieman osaamista enemmän käytössä...

Poissa Dutchman

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #16 : 22 Elokuu, 2023, 21:31:17 »
Saa korjata jos oon väärässä.
Mekaniikka on trex 450 pro. Akkulevyn alapuolella on paikka noparille, joka saa osan jäähdytyksestä päärattaasta. Ite koittaisin laittaa noparin päärattaan alle.
Akkulevyyn pitäisi edelleen riittää vähintään 3s2200 akkuun.
Jos tuntuu pieneltä, niin akkulevyä voi madaltaa etummaisia ruuvinreikiä muuttamalla alemmas.

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #17 : 22 Elokuu, 2023, 22:08:55 »
Joo, on Pro, mut HK:n tekele. Mallauksessa käytetty "vajaa" runko on joku kiinakopio HK:sta, pikkasen erilaiset aukotukset sivulevyissä...

Sen verran on kapea tuo Pro:n runko, ettei sinne tahdo oikein mikään nopari mahtua leveytensä puolesta. Tai no, on pari semmoistakin, mutta jotenkin usko 30A ja 35A virrankestoon viislapasella nupilla ei tunnu kovin kovalta. Hieman tukevampaa noparia, niin sit tulee se leveys vastaan...

Ja oma fiksaatio siihen että "piti ihan pakosti" leikellä runkolevyjä, siten että alkuperäinen akkuteline poistui. Jotenkin ikävästi alkuperäisellä rakenteella olisi akku sattunut silmään, eli taas kerran, estetiikka ennen käytännöllisyyttä. Kuuluu samaan sarjaan kuin kiva ja järkevä -asiat jotka ei vaan kohtaa samassa yhteydessä...

Lievästi harmittaa, kun kelit illaksi muuttuikin hyväksi lentokeliksi ennustetun tuulisen sateen sijaan. Siinä vaiheessa kun tuohon havahtui, oli jo sen verran lähellä pimentyminen että jätin sit väliin...

Yrittänyt haeskella sisäkuvia tämmöisistä, jos vaikka saisi tekastua etäisesti ohjaamoa muistuttavaa kopan etuosaan. Nyt kun sitä tilaa siellä on. Etuosan lattiaa mallailin, millisestä polykarbonaattilevystä silputen, ja eräiden kuvien kaltaista keskikonsoli-mittaritaulupakettua finnfoamista veistellen. Jo tuo, että on olevinaan mittarikonsolia vaaleana, tekee ulkoasulle kummasti hyvää. Jos tuosta nyt saa edes etäisesti katsottavan kaltaisen, niin pitänee sitten etulattia veistellä joko ohusesta vanerista tai vielä ohusemmasta hiilikuitulevystä. Nyt kokeiltu polykarbonaatti-finnfoam -paketti ei tosin paina käytännössä mitään, nuo värjäämällä nekin ehkä menisi väärän rahan kaltaisesti. Vaneri tosin olisi sopivaa jatketta taaemmalle lattialle...

Ja kun ei meinaa löytyä sisäkuvia, niin laitoin sitten tilaten muovimallin tämmösestä. Josko sitten saisi jotenkin paremmin selvää ohjaamosta... Googelin kuvahaku ei tuottanut kivoja kuvia, muutenkin sivukuvien perusteella asemoitu mekaniikka eli nupin pituussuuntainen sijainti vaikuttaisi olevan pikkasen liian takana. Eli jos oikeamman näköisen haluaisi toteuttaa, pitää mekaniikka vielä irrottaa ja siirtää joku 6-7 milliä eteenpäin...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #18 : 07 Syyskuu, 2023, 13:10:40 »
Vähän taas jotakin...




Koelentoja kopan kanssa. Pari akullista tuossa lähes paikallaan leijuttelin, 82% kaasuun asetuksella, 6 minuuttia kesti ennen akkuväijyn vinkasua. Eniten jännitti osien lämmöt, nopeussäätimessä nelisenkymmentä astetta, moottorissa muutama aste vähemmän ja akussa samat mitä moottorissa, ulkolämmön ollessa 18 astetta. Vähän laiskan oloinen verrattuna kopattomaan lentoon, vaan eipä ehken yllätä lisäpainon tuoma laiskuus...

Vähän tylsän näkönen tuo peräosasto vakio-peräevällä, siihen on onneksi ratkaisuja olemassa. Kiinasta tuli sivuikkunoiden kanssa muoviset perän osat, joten niistä kopiot hiilikuitulevyyn..:








Pika-epoksilla, luvattu 20min työskentelyaikaa, liimasin nuo palat toisiinsa, annoin tosin kuivua yli 40 tuntia. Aika kovan sitkeää tuntui olevan, kun vähän piti valumia yläpinnalta hioa pois. Josko pysyis kasassa? Velton tuntuista tuokin, mutta aika paljon jämäkämpää muovilevyyn verrattuna. Päätylevyt vielä puuttuu, ne on leikkaamatta vielä...














Tuommoinen esitys siitä sitten syntyi. Vain neljä ohutta kerrosta maalia, nyt saa rauhassa kuivua tuossa ennen koelentoa että mitenkä pahasti ravistaessa värisee. Jostain syystä tuntuu täristävän, mitä tuo ei tehnyt ilman koppaa lentäessä...

Hitusen on vielä takapainoinen, mutta eiköhän sekin vähän tasoitu kun ohjaamoon saa lattiaa yms hilpettä värkättyä. Ja jossakin vaiheessa käännettyä ainakin perä toisinpäin, ohjauksen kulmalinkki vaan pitää kaivaa alumiinilevyn sisältä esiin, muuten menee peilikuvaksi kasaaminen ilman isompia työstöjä, vain yksi M2-kierrereikä pitää kairata peräkotelon sivulevyyn... Jotenkin tuntuu nälkä kasvavan värkätessä, nyt sitä jo haaveilee penkeistä mittaritaulun lisäksi, ja pilottikin käynyt jo ajatuksissa. Alkaa vaan äkkiä tulla painoa tämänkokoiseen mitä tahansa lisätessä...

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: MD500, HooKoota sisälle
« Vastaus #19 : 08 Syyskuu, 2023, 13:10:12 »
Ja pari akullista koelentoa lisää, hämmästyen ettei peräevä juurikaan värise. Paitsi spoolatessa hetken, mutta asettuu nuppikierrosten noustessa. Lievän takapainoisuuden oli ainakin huomaavinaan...

Vaan ei päivää ilman vahinkoa..:




Tuli ehkä kuitenkin ajettua liian ohuseksi pinionin seinämä reikää suurentaessa. Jännä hammaspeikko iski, rapsahti ja ääni muuttui, tuntui hyvältä idealta ottaa alas ja tuskin olisi kauaa tuolla enää ilmassa pysynytkään...

No, vaihdetaan ehjää tilalle, jos vaikka yhtä piikkiä isomman laittaisi kokeeksi...

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
5 Vastauksia
3358 Lukukerrat
Uusin viesti 02 Heinäkuu, 2008, 06:26:54
kirjoittanut Ege
1 Vastauksia
31246 Lukukerrat
Uusin viesti 18 Joulukuu, 2008, 19:09:56
kirjoittanut Mikka
2 Vastauksia
2221 Lukukerrat
Uusin viesti 13 Tammikuu, 2015, 07:43:02
kirjoittanut Hayabusa
76 Vastauksia
22804 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Maaliskuu, 2020, 17:01:50
kirjoittanut GOOFY
32 Vastauksia
6670 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Marraskuu, 2020, 22:33:29
kirjoittanut Picofly