Kirjoittaja Aihe: Mission: Kalkkikselle radio  (Luettu 5781 kertaa)

Poissa velemu

  • Opetteleva torppari
  • **
Mission: Kalkkikselle radio
« : 29 Lokakuu, 2014, 01:09:38 »
Kertokaas ny viisaammat:

Pitäis mennä radiokauppaan, tuolla halpisvehkeen RTF-radiolla kun ei nyt pidemmän päälle mitään tee vaikka siinä ne kuusi kanavaa onkin. Ja MHz-vehkeet on kuulemma yhtä kaukainen muisto kuin oma erektio ja kusitauoton yö, kavereitten nimistä puhumattakaan.

Huippu-urheilijaa minusta ei tullut, eikä tule huippulennättäjääkään, kunhan terapialennätystä saisi aikaiseksi tyynenä päivänä sekä peruskopulla (kunhan taas saa parsittua kasaan tuon osta-tämä-ja-hämmästytä-kaikki-keksinnön) ja noilla vanhoilla kiinteäsiipisillä. En ole myöskään sen sortin epeli, joka laittelee kortin numeroita pitkin interwebin kauppoja vaan käyn ihan paikan päällä ostamassa tuotteen käteisellä tahi, poikkeustapauksessa, tilisiirrolla kotimaisesta firmasta.

En kaipaa nyt mitään Radio Wars XXXII-keskustelua vaan vinkin hyvästä hinta-laatusuhteeltaan kelvosta raariosta, jolla tämmöinen ikuinen pannuttaja pärjää hamaan maailman loppuun saakka. Edellyttäen ettei EU kiellä jollain direktiivillä RC-hommeleita, sit täytyy alkaa rikolliseksi.

Kävin tuossa pyörähtämässä Ruskeasannan kupeessa ja siellä näkyi hyllyssä olevan omaan persaukisen hintaluokkaan sopivia Flysky FS-T6, Futaba T6J ja Spektrum DX6i-laitteet. Se minulle ei selvinnyt notta miksi Spektrumin DX6 on kalliimpi kuin iivarimalli... Kyllä se i-malli oli Nokiassakin kalliimpi kun NMT:stä GSM-maailmaan siirryttiin!

Notta Mission: Melkein kalkkikselle all-around-radio tarpeilla terapialennätys kiinteäsiipisillä ja peruskopulla ja unohdetaan hienoudet.

Edit: ainiinjoo, myykää mulle joku pallolinkkipihdit, alkaa olla kynnet aika ohuella...
« Viimeksi muokattu: 29 Lokakuu, 2014, 01:15:33 kirjoittanut velemu »

Poissa rane78

  • Kolomereespede
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Kopteri on ilmassa aina oikein päin....
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #1 : 29 Lokakuu, 2014, 01:57:18 »
Kannattaa vilkaista myös Graupner MZ-18 (9ch) tai MZ-24 (12ch) esim. On pätevä peli. Hyvä telemetria, hyvät gimbaalit, kosketusnäyttö, hyvä käyttöliittymä, paljon hyviä ominaisuuksia. Laadukas saksan ihme :).

R
-TRex 700E -TRex 700N X2 -TRex 500ESP (Night Gear) -Roottos500 -GAUI X5 (Night Gear) -Trex 450L -Hisky HCP100S (magee) -Gaui H200 FBL x2 -Graupner MZ-24 -RF7 -VBar - Spartan Vortex
"Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko."

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #2 : 29 Lokakuu, 2014, 02:30:56 »
Jos noista pitäis valita ni toi dx6 olis luultavasti pätevin. Dx6i on myös ihan ok mutta siinä oli muutama ärsyttäväjuttu kuten ajastimen sekoilu jne. En tiedä onko muuttaneet. Dx6 on sen uusi malli ja varmaan helpoin käyttää. Toi futten t6j on näytön puolesta niin surkea että käyttö ei kyllä oo helppoa. Flysky on vissiin myös aika vaikea käyttää.

Itse neuvoisin laittamaan pikkasen lisää paukkuja ja kattelemaan lisää vaihtoehtoja.

Kaikilla valtamerkeillä on jo päteviä laitteita tossa jossain 300e hujakoilla

Radio on sellanen asia johon kannattaa sijottaa ennemmin yläkanttiin koska se vaikuttaa niihin kaikkiin sun lentolaitteisiin. Nythän on katsottu selkeästi hinnat alkaen malleja jotka tosin perusjuttuihin riittääkin jos ei tartte nopeita vasteita, jänniä toiminteita ja ziljoonaa kanavaa.

6 kanavaa voi tosin alkaa joskus rajottamaan tietyissä tapauksissa.
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #3 : 29 Lokakuu, 2014, 07:49:55 »
Kuusi kanavaisella pärjäät sähkökopujen ja perus lennokkien kanssa.
Lennokkien kanssa laippa miksaus olisi hyvä ola olemassa. Näin saat tehtyä milemmat siivekkeet omilla servoillaan.
JOs sinulla on ajtusta hakkina lapallinen lennokki (erilliset laipat eli 2 lappua/siipi) tarvit vähintää 7 kanavaisen.
Myös nirto kopujen kanssa tarvittaan 7 kanavaa.


Kun mainitsit noista iän mukanaan tuomista jutuista niin uhnohtui yksi.
Näilä vuosilla POIKA on ansainnut sellaiset lelut että on mukava harastaa!
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa Korppi

  • Seniori torppari
  • *****
  • 47
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #4 : 29 Lokakuu, 2014, 07:58:01 »
Futaban 8J tai telemetrialla 10J, kolomensadan molemmin puolin mennee uusien hinnat.
Align 450 prominator@V2, (3GX, DFC),
Align 600 pro, (3GX, EFL),
Gaui 500X@hk2.1,  Tarot TL250A@CC3D
Futaba 14SG, iCharger 308DUO
https://www.youtube.com/channel/UC6aUMsdgrpk3d-Q8v7T_CPQ

Poissa velemu

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #5 : 29 Lokakuu, 2014, 17:38:25 »
Ja sitten vielä yksi vaihtoehto lisää:

Devo 7F

Noista aloituspostauksessa listatuista ja nyt Devo mukaan lukien pitää minun valitseman. Valinta on vaikea mutta jos täältä jotain apuja saisi.

Poissa marola

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #6 : 07 Marraskuu, 2014, 22:22:48 »
Itse sorruin lievään hifismiin ja ostin Spetrum Dx8:n vähän käytettynä ja jäi Dx6i turhaksi. Saa halvalla Tampereen seudulta (onko 40€ paljon?). Ainakin viimeksi toimi, no problem, jos 6 kanavaa riittää. Järkyttävän paljon parempi kuin Blade mcpx rtf mukana tullut joku Dx4. Oikea mankka siis vaikka ei hifi. Tässä yksilössä ajastin ei ole sekoillut. Ehdotus matalan budjetin ihan hyvästä ratkaisusta.
Phoenix 4-5-- Spektrum dx8--180CFX--T-rex 450L Dominator K-BAR--G380 KSE (paitsi canopy) V-BAR mini--Goblin 420 Sport K-BAR--Gaui X5 BeastX--Trex 700E DFC Pro Robird G31

Poissa Waxwing

  • Aloitteleva torppari
  • *
  • Sapere Aude
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #7 : 07 Marraskuu, 2014, 23:22:28 »
Ja sitten vielä yksi vaihtoehto lisää:

Devo 7F

Noista aloituspostauksessa listatuista ja nyt Devo mukaan lukien pitää minun valitseman. Valinta on vaikea mutta jos täältä jotain apuja saisi.

Osta uusi TaranisPlus, niin riittää vaikka mihin. Ei tule rajat vastaan oli vispilä tai kiinteäsiipinen. Kotimaasta saa n. 250,- eur (sis. lähetyksen). Näyttää vain nyt juuri kysyntä ylittävän tarjonnan.

Ukki
« Viimeksi muokattu: 07 Marraskuu, 2014, 23:37:12 kirjoittanut Waxwing »
*** Sillä varmuudella, minkä täydellinen tietämättömyys asiasta antaa. ***

Poissa Mortumm

  • Aloitteleva torppari
  • *
  • Keltanokkakokkare
Vs: Mission: Kalkkikselle radio
« Vastaus #8 : 09 Marraskuu, 2014, 12:35:31 »
Devo10 mahtuu vissii myös tuohon hintaryhmään.
Plussat täältä sille, vielä ei moitteita ole vastaan tullut.
Hoten X || QR Ladybird || Tri1, tri2... || SuperCP
Devo10

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
43 Vastauksia
16413 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Maaliskuu, 2013, 22:58:06
kirjoittanut vinotintto
4 Vastauksia
3853 Lukukerrat
Uusin viesti 20 Tammikuu, 2013, 20:00:07
kirjoittanut jekuusi
49 Vastauksia
25136 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Toukokuu, 2015, 20:56:59
kirjoittanut Raimund
46 Vastauksia
36046 Lukukerrat
Uusin viesti 21 Helmikuu, 2015, 02:43:21
kirjoittanut oskuk
2 Vastauksia
3606 Lukukerrat
Uusin viesti 12 Elokuu, 2015, 22:34:25
kirjoittanut Perusmalli QRX-350