Kirjoittaja Aihe: Lipojen sisäänajo?  (Luettu 39201 kertaa)

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Lipojen sisäänajo?
« : 28 Joulukuu, 2013, 13:55:11 »
Tässä on nyt aika monella uusia akkuja tulossa, niin aloitetaanpa keskustelua akkujen sisäänajosta.

Tämä tuntuu olevan vähä semmoinen aihe että faktoja on hankala löytää, mutta mutua on senkin edestä sitten tarjolla, unohtamatta kaiken maailman taikauskoa ja hömpötyksiä. Googlailin "lipo break-in" akusanoilla vähän nettiä ja sieltähän löytyy vaikka mitä. Pääasiassa kuitenkin kahta kategoriaa, eli joko siitä ei ole mitään hyötyä tai sitten pahimmillaan niitä ensimmäisiä syklejä pitää tehdä jonkun tietyn tanssin mukaan jotta akut saadaan parhaaseen mahdolliseen iskuun. Mitään faktatietoa ei toki löytynyt. Olin myös laiska googlaamaan.

No, otetaan mukaan vähän omakohtaisia kokemuksia. Eli mulla on tuommonen b-grade nimetön akku jota olen käyttänyt nyt parin syklin verran tx-warmerissa. Ensimmäisen kerran kun latasin sen storagesta täyteen 3A eli 1C virralla, niin aikaa meni tunnin verran. log-plotterin käyrien mukaan kaksi kennoa kolmesta saavutti 4.2V jännitteen jo 20min kohdalla, ja siitä eteenpäin virta putosi nopeasti 0.5A kohdalle, oli siinä sitten puoli tuntia. Kyllä se viimeinenkin kenno sieltä sitten saavutti ne muut lopulta. Siitä eteenpäin joka latauskerta balansointiaika on lyhentynyt. Viimeksi tais mennä jo puoleen tuntiin sillä samalla 1C virralla storagesta kun se lopetti jo lataamiseen ja balansoinnnin. Käyrät näyttivät muutenkin tasaisemmilta mitä ensimmäisellä latauksella.

Eli ainakin huonolaatuisilla akuilla näyttäs jotain tasoittumista tapahtuvan. En voi varmaksi sanoa että onko tämä puhtaasti vain sitä että laturi ei tee balansointia kunnolla, ja akku jossa on kovin epätasaiset kennot kapasiteetiltaan vaatii useamman latauksen että siellä on kennoissa latauksen lopussa sama jännite sisällä. Purettaessahan siellä lähtee jännitteet taas harottamaan kun erilaiset kennot purkaantuu eri jänniteeseen kun niistä otetaan sama kapasiteetti ulos. Tällä ei ole isommin merkitystä kun balansointi tehdään akulle vasta latauksen loppvaiheessa, eli silloin kun ne jännitteet alkaa olemaan muutenkin jo lähellä toisiaan.

Eli eli, oma johtopäätös on se että ainakin halvat ja huonot akut hyötyy siitä että muutaman syklin verran käytetään sievemmin ja balansoidaan kunnolla. Kävisi järkeen yleisen ohjeistukseen siinä mielessä että sievästi ajamalla estetään se että vahingossa tyhjätään yksittäisiä kennoja pakasta liian tyhjäksi. Samalla logiikalla myös esimerkiksi läppäristä akusta saa enempi irti muutaman syklin jälkeen kun jännite ei tipu niin nopeasti, kun siellä on kennot paremmin balanssissa latauksen loputtua.

Mutta onko tässä mitään muuta takana? En pysty mitenkään pois sulkemaan sitä etteikö itse akkukemiassakin tapahdu jotain stabiloitumista sisäänajon aikana, mikä voisi parantaa kapasiteettia. Tuskin se pelkkä kennojen balansoituminen yksinään selittää ihan kokonaan tätäkään.. Luulen että kun omat genssit tulee postista niin taidan sen verta lentää aluksi sievemmin etten ota kovin paljoa yli 50% kapasiteetista ulos. En tiedä onko piikkivirtoja tarvetta isommin rajoitella, vaikka eihän siitä haittaa ole.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa vee73

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #1 : 28 Joulukuu, 2013, 14:15:45 »
Mä olen huomannut että jos akku on käyttämättä vaikka kuukauden.
Se ei ota vastaan, eikä luovuta niin hyvin kuin sitten 2-3 syklin jälkeen.
Eli samaa vois kuvitella tapahtuvan uudessa akussa.
Tiiä sitten Revolectrix merkkisissä kun lupaavat että akku on tehty samana päivänä kun postitetaan. Jos tilaa suoraan Singaporesta :)
Vain liikaa saattaa olla riittävästi

Poissa Korppi

  • Seniori torppari
  • *****
  • 47
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #2 : 28 Joulukuu, 2013, 14:27:08 »
Oma kopteri tuli käytettynä saksasta ja mukana oli 4 hoppulan akkua. Kahdesta luulin että ovat loppu, kun olivat niin pahasti epätasapainossa ja lämpenivät sekä ladattaessa, että purettaessa, mutta muutamia syklejä varovasti käyttäen ne alkoi toipumaan ja ovat nyt aivan hyviä, eikä niitä erota enään muista.
Nuille on tullut joku lähemmäs 30 sykliä lisää ja ei ainakaan vielä näy huolestumisen aihetta.
Align 450 prominator@V2, (3GX, DFC),
Align 600 pro, (3GX, EFL),
Gaui 500X@hk2.1,  Tarot TL250A@CC3D
Futaba 14SG, iCharger 308DUO
https://www.youtube.com/channel/UC6aUMsdgrpk3d-Q8v7T_CPQ

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #3 : 28 Joulukuu, 2013, 15:03:29 »
Tästä olis kieltämättä mukava jotain oikeaa faktaa eikä urbaanilegendoja.

Toisin ilman noita faktoja tein legendojen mukaisen sisäänajon, 5 lentoa niin etten repinyt maksimi virtoja ulos ja tähtäsin niin että akut jäis storagejännitteeseen lennon jälkeen. Pienemmille akuille ei ollut niin nöpönnuukaa, mutta noiden satasen akkujen kanssa otin varman päälle. Noin aion toimia myös kun seuraava saapuu. (Makoilee Turussa tällä hetkellä seurannan mukaan.)

Lienee kuitenkin varmaa että yhdenkin kerran liian tyhjäksi purku tekee enemmän hallaa akulle kuin sisäänajo parantaa sitä.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #4 : 28 Joulukuu, 2013, 16:21:51 »
Lienee kuitenkin varmaa että yhdenkin kerran liian tyhjäksi purku tekee enemmän hallaa akulle kuin sisäänajo parantaa sitä.

Vähä epäilen että tuo on hyvinkin totta.

Mä olen huomannut että jos akku on käyttämättä vaikka kuukauden.
Se ei ota vastaan, eikä luovuta niin hyvin kuin sitten 2-3 syklin jälkeen.
Eli samaa vois kuvitella tapahtuvan uudessa akussa.
Tiiä sitten Revolectrix merkkisissä kun lupaavat että akku on tehty samana päivänä kun postitetaan. Jos tilaa suoraan Singaporesta :)

Ja tämäkin kuulostaa järkevältä. En ole itse lepuuttanu akkuja pitkään vielä ikinä mutta kuullut olen että sillä olisi merkitystä. Eilen googlailin jonkun akkuvalmistajan sivulta tämmöisen ohjeen että jos akkuja säilytetään pitkään niin kolmenkuukauden välein pitäisi tehdä aktivointisykli. Tässä akku ladataan ensin täyteen, puretaan sitte 3.0V per kenno jännitteeseen ja vedetään sieltä sitten 3.9V storage jännitteeseen. Kaikki stepit 0.2C virralla. Eli tuokin kielisi siitä että jotain siinä pitkän kaapissa makuuttamisen aikana tapahtuu, mikä ilmeisesti on ainakin osin palautuvaa muutosta. Tokihan ne kaikki litiumiakut happanee vanhetessaan, ihan sama onko käyttöä vai ei.

Vois hyvinkin vaikuttaa siltä että lipon sisäänajo on käytännössä vain pitkään säilytetyn akun herättelyä.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Sandu

  • Seniori torppari
  • *****
  • no... onhan se vaikeeta, jos ei osaa
    • Heliteam Nummela
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #5 : 28 Joulukuu, 2013, 18:13:06 »
Joo, samantapaisia kokemuksia myös mulla. Jos akku on seisonut jonkin aikaa käyttämättömänä storage jännitteessä ei akku aluksi suostu toimimaan aivan optimaalisesti, tehoa ei saa ulos niin hyvin ja lämpöä muodostuu, pari sykliä ja ongelmat tuntuvat poistuvan. Myös uusien akkujen kohdalla (ainakin gensseissä) nuo akut eivät ainakaan aluksi tunnu menevän aivan tasapainoon ja sisäiset resistanssit tuntuvat olevan suuremmat kuin parin syklin jälkeen balansointiaika lyhenee ja resistanssit laskevat alle puoleen. Itse olen ainakin ottanut pari ekaa sykliä ainakin hieman rauhallisemmin, että kemiat heräilevät akussa täyteen teräänsä :)

Poissa proffa84

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #6 : 29 Joulukuu, 2013, 17:15:18 »
Vähä epäilen että tuo on hyvinkin totta.

Ja tämäkin kuulostaa järkevältä. En ole itse lepuuttanu akkuja pitkään vielä ikinä mutta kuullut olen että sillä olisi merkitystä. Eilen googlailin jonkun akkuvalmistajan sivulta tämmöisen ohjeen että jos akkuja säilytetään pitkään niin kolmenkuukauden välein pitäisi tehdä aktivointisykli. Tässä akku ladataan ensin täyteen, puretaan sitte 3.0V per kenno jännitteeseen ja vedetään sieltä sitten 3.9V storage jännitteeseen. Kaikki stepit 0.2C virralla. Eli tuokin kielisi siitä että jotain siinä pitkän kaapissa makuuttamisen aikana tapahtuu, mikä ilmeisesti on ainakin osin palautuvaa muutosta. Tokihan ne kaikki litiumiakut happanee vanhetessaan, ihan sama onko käyttöä vai ei.

Vois hyvinkin vaikuttaa siltä että lipon sisäänajo on käytännössä vain pitkään säilytetyn akun herättelyä.

ite vetäsin tommosen syklin vanhoihin todella vähäisellä käytöllä olleisiin akkuihin jotka terveempänä(+20 asteen tienoilla) lens sen reippaan 6.20 min, viime viikolla 2min ainoalla erolla, että purun jälkeen latasin täyteen ja ja ulos. Lens 5 min +5 asteessa... en muista kauan tossa lämmössä normaalisti lens eli kyllä tuo auttaa myös tehonsa menettäneisiin akkuihin.

Kaikilla akuilla pitkän tauon jälkeen lentelin pari sykliä, mutta aina sen 2min+4-6min pienillä kierroksilla sinne 3,75-3,85/kenno. Nytten laitan muihinkin akkuihin saman syklin ajoon(kestää muuten ~12h/akku ajella koko hoito läpi) ja vois kans leppiksen akkuihin tehä saman.
Omatekele Quad - vielä kun oppis lentämään, aivot meni vaihtoon(KK2.1)... kuhan oppis tavoille(tai sit pitää odottaa et saa omat aivot vaihtoon)
Gaiku, gaiu 500x, pirteä pikku pöristin Naza-lite+GPS
EuroRC Mini Quad 250 "full" Nazella, EDF-liukuri
Frsky Taranis Plus
"Kirppu" eli siis Walkera QR Ladybird Taranis+AnyTX-combo

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #7 : 30 Joulukuu, 2013, 21:45:12 »
Noniin, tuli itellekin tänään postipaketti kotiin asti. Akkupakettien sisältä löyty tussilla piirrettynä kaksi päivämäärää, 22.6 ja 23.12. Tuo jälkimmäinen on se päivä kun lähti paketti postiin, olisko ensimmäinen ollut sitten se kun tuli paketti kaupan hyllylle? Nehän on rassukat seissy puoli vuotta syklittelemättä. Jännitettäkin oli enää 3.80 volttia per kenno. Pikkureksiin kun ostin kesällä ihan tuoreesta saapumiserästä genssit niin niissä oli muistaakseni melko jämptiin 3.85V per kenno. Mutta ehtiihän se puolessa vuodessa jo purkaantumaan tuon verran. No, vois tosiaan vähä rennommin ottaa pari sykliä kun ovat noin pitkään seisoneet. Eiköhän niistä kelpo genssit vielä tule :)
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #8 : 30 Joulukuu, 2013, 21:54:34 »
Mulle tuli gensace.com:ilta tänään 2x 6S 4400mah akkua. Jännitteet heitteli genssiin aiempiin nähden aika rajusti.

4,2
4,2
4,2
4,10
4,15
4,06

lukemiin asettu jännitteet ekalla akulla ja 1h ajan annoin iChargerin tasailla ja päätyivät nuo huonoimmat 4,15v paikkeille jonka jälkeen oli niin hidasta että annoin olla. Toinen akku oli melko samaa sarjaa. Pitää antaa niille mahdollisuus ja kokeilla nyt antaa muutama rauhallinen sykli niille ja latailla hissukseen ja kattoa joskos ne siitä asettuis ja alkais olla jännitteet samaa kaikissa kennoissa.

Yllätys vaan oli että brand new genssit noin huonossa hapessa paketista pihalle. Tähän mennessä on ollu aivan priimaa ja jännitteet just eikä melkeen samaa. Tasauskin hoitunut nopsaa ja väittää aina sinne 4,20V jäävän iChargerin ruudulla.

Poissa Otou

  • Seniori torppari
  • *****
  • #102, Sil
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #9 : 30 Joulukuu, 2013, 22:30:31 »

Tällä hetkellä turnigyt 5000mah 6s menee paremmin balanssiin kuin 4400 6s genssit. Myös kaksi vastariakkua genssiltä meni aluksi nihkeesti balanssiin. Taas enemmän käytetyt 4kpl 2200 3s menee laakista balanssin.. Ihan kuin nämä vaatisi hieman käyttöä ennenkuin toimivat moitteettomasti tai sitten genssillä alkanut laatu heikentyä..
SAB Goblin 380--Align Dominator 450--DX9--Phoenix--Accurc--

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #10 : 30 Joulukuu, 2013, 22:43:24 »
Turnigy onki laatumerkki.  :D Phoenix RC:ssäki on Goblinin kyydissä siniset pakat. Se on se tuttu ja turvallinen vähän nurkista pyöreä sininen tiili millä saa ilon irti kentällä.  :D

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #11 : 31 Joulukuu, 2013, 08:33:20 »
Mulle tuli gensace.com:ilta tänään 2x 6S 4400mah akkua. Jännitteet heitteli genssiin aiempiin nähden aika rajusti.

4,2
4,2
4,2
4,10
4,15
4,06

lukemiin asettu jännitteet ekalla akulla ja 1h ajan annoin iChargerin tasailla ja päätyivät nuo huonoimmat 4,15v paikkeille jonka jälkeen oli niin hidasta että annoin olla. Toinen akku oli melko samaa sarjaa.

Hoksasitko katsoa mitä jännitteet oli alussa? Jos ne oli lähtöjään jo pahasti epäbalanssissa niin sitten vois kuvitella että jostain syystä siellä on osa kennoista purkaantunu itsekseen muita nopeammin. Jos ne taas oli balanssissa alussa ja akkujen täyttyessä alkoi vetämään jännitteitä erilleen, niin vaikuttaisi että kennot olisivat kapasiteetiltaan erilaisia tai akkujen kemiassa on jotain tosi jännää mikä saattaa tasottua muutaman syklin jälkeen. Tuo mun b-grade lämppäriakkuhan on nyt vaikuttanu tuommoselta että se kyllä tasaantuu kun vaan syklittää vähän ensin. Alussa ero oli just tuota samaa luokkaa mitä sullakin.

Eilen nukkumaan mennessä sain mielenkiintoisen idean miten akkuja voisi syklittää kätevästi. Ainakin jos niitä löytyy pareittain. Vedetään ensin yksi akku täyteen, sitten vaihdetaan niin että se täysi akku ajaakin laturia. Sillä akulla vedetään sitten toinen parin akuista täyteen, samalla kun se ensimmäinen purkaantuu. Sitten vaihdetaan päittään akkuja muutaman kerran. Pitää toki olla varovainen ettei vedä sitä purettavaa akkua liian tyhjäksi, voi olla että pitää välillä vetää seinästä se ladattava akku loppuun täyteen jos useamman syklin pyörittää. Laturihan syö joka sykli 10 - 20% energiasta hukkaan. Samoten akkujen kapasiteetti voi parantua syklityksen myötä. Mutta tällä keinoin syklitykseen ei mene hirveästi aikaa, purun aikana ei laturin puhallin huuda täysillä tuntikausia, ja homman voi tehdä lennätyskelejä odotellessa.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #12 : 31 Joulukuu, 2013, 12:29:54 »
Hoksasitko katsoa mitä jännitteet oli alussa? Jos ne oli lähtöjään jo pahasti epäbalanssissa niin sitten vois kuvitella että jostain syystä siellä on osa kennoista purkaantunu itsekseen muita nopeammin. Jos ne taas oli balanssissa alussa ja akkujen täyttyessä alkoi vetämään jännitteitä erilleen, niin vaikuttaisi että kennot olisivat kapasiteetiltaan erilaisia tai akkujen kemiassa on jotain tosi jännää mikä saattaa tasottua muutaman syklin jälkeen. Tuo mun b-grade lämppäriakkuhan on nyt vaikuttanu tuommoselta että se kyllä tasaantuu kun vaan syklittää vähän ensin. Alussa ero oli just tuota samaa luokkaa mitä sullakin.
Juu katoin heti alusta ja siellä oli heti heittoja ja heitot pysy kokoajan eli nuo jotenki laahas perässä. Hassua myös oli että nuo uudet 35C akut painaa melkein 100g enemmän kuin nuo 45C akut.  :o Mittauksessa en ollu vielä edes liittimiä tinannu ja johdot oli ~2mm heitolla saman mittaisia. Myös johto on 10AWG sijaan 12AWG.

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #13 : 31 Joulukuu, 2013, 13:20:34 »
Ok, eli jos jännitteissä on ollut heittoa jo storagessa, niin tuo latauskäytös on normaalia. Muutaman syklin kun niitä käyttää niin akut balansoituu paremmin joka kerta. Tuo ei tietysti hyvältä kuulosta että akut on tehtaalta tullessaaon pahasti epäbalansissa.

Mittasitko IR:t että onko niissä isoja heittoja kennojen välillä?

Kieltämäti nuo akut kuulostaa hyvin erikoiselta. Kannattanee koota kaikki faktat ja kysyä suoraan tehtaalta että mikä on homman nimi.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #14 : 31 Joulukuu, 2013, 17:19:01 »
Ok, eli jos jännitteissä on ollut heittoa jo storagessa, niin tuo latauskäytös on normaalia. Muutaman syklin kun niitä käyttää niin akut balansoituu paremmin joka kerta. Tuo ei tietysti hyvältä kuulosta että akut on tehtaalta tullessaaon pahasti epäbalansissa.

Mittasitko IR:t että onko niissä isoja heittoja kennojen välillä?

Kieltämäti nuo akut kuulostaa hyvin erikoiselta. Kannattanee koota kaikki faktat ja kysyä suoraan tehtaalta että mikä on homman nimi.
Yhden kennon IR oli 7 ja toisiks huonoin tais olla 6 paikkeilla. Loput oli muistaakseni 5, 4, 3, 3.

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #15 : 31 Joulukuu, 2013, 18:48:56 »
Sain tinattua tuon pienemmän eli 3300 mAh 3S 25C akun liittimet. Siitä löytyi kennojännitteenä 3,79; 3,8 ja 3,79 volttia. Tämä tarkistettu icharger 208B laturin monitor ohjelmalla.

IR on 5; 2 ja 5 onko sitten milli ohmia. Arvot otettu suoraan paketista lataamatta tai balansoimatta akkuja yhtään. Akku kiinni HK:n balanserilaudassa, mutta balansointiliitin kytketty suoraan laturiin laudan ohi.

Katsotaan mitä tulee tuosta isommasta eli 4000 mAh 6S 60C akun arvoista kunhan käyn kaverin luona juottamassa liittimet, oma kolvi ei ihan riitä noille isoille liittimille.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #16 : 31 Joulukuu, 2013, 19:56:58 »
Mulla on 5 i-laturia ja noi kennojen ir arvot on ihan eri riippuen mikä laturiyksilö kyseessä. Toinen laturi voi näyttää jollekkin kennolle vaikka 1millohmia ja toinen samalle kennolle 3milliohmia. Jos joku laturi näyttää kennojen milliohmit esim 2 3 1 5 1 niin toinen voi näyttää 5 1 3 2 1 .

Noista ei tosiaan voi kovin tarkkaan sanoa noita kennojen sisäsiä vastuksia. Lähinnä niistä näkee onko se 0-5 tai 20

Tietysti trendejä näkee. Kennojen välisiä eroja ei juurikaan jos joku ei kyykkää pahasti
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon | G BlackNitro 700 | TDR II
http://www.youtube.com/mrtohtorir  V-Bar, MKS, Futaba, X-Nova, Kontronik, YS, Optifuel...

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #17 : 31 Joulukuu, 2013, 21:34:40 »
Joo, samaa olen huomannut itsekin. iChargeri näyttää vähä mitä sattuu eri kennojen resistansseille. Aina on samoissa kennoissa pieni vastus ja toisissa iso kun vaihtaa eri akkua kiinni. Jos jättää balanseriliittimen pois niin koko kennonkin vastus on ihan mitä sattuu. Balanseriliittimen kanssa se näyttää jo järkevältä. Mutta ei siinä, tuommoisia yksittäisen milliohmin vastuksien mittaamine tarkasti on ihan oikeasti jo aika tarkkaa puuhaa.

Tuo Prolab6 näyttää paljon luotettavamalta, mutta sehän tutkiikin sitä vastusta pitkän aikaa ennen kun edes aloittaa lataamisen.

Mun gensseissä näky olevan 3.820V - 3.847V välillä jännitteet. Ihan hirvee himo olis päästä vähä hoivaamaan nuita akkuja, ladata täyteen ja vähä ajella kopterilla tyhjäksi taas.. :D Pitänee huomenna käydä vähän sievästi lennättämässä. Latasin niitä vähä paremmin storageen siltä varalta että huomenna tulee kiire kentälle jostain syystä, niin voi laittaa rinnan tuon vanhemman akkuparin kanssa latautumaan. Laskeskelin tässä että näillä sisäisillä resistansseilla jo 0.2V jännite-ero akkuparien välillä saa aikaan 10A virran akkujen välille. Eli 6S akkuja ei todellakaan kannata kytkeä rinnan muuten kuin storagen kautta. Muuten siellä menee hetken aikaa tosi isoja virtoja. Ei varmaan siitä vielä rikki akut mene jos hetken aikaa vähä enempi ottaa  virtaa sisään, mutta rinnanlatauslaudasta voi palaa jo foliot aika herkkään. Itsellänihän on tosin tuommoinen EC5 johtomustekala, luulis kestävän aika reilusti virtaa.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #18 : 01 Tammikuu, 2014, 09:44:26 »
Mulle tuli gensace.com:ilta tänään 2x 6S 4400mah akkua. Jännitteet heitteli genssiin aiempiin nähden aika rajusti.

4,2
4,2
4,2
4,10
4,15
4,06

lukemiin asettu jännitteet ekalla akulla ja 1h ajan annoin iChargerin tasailla ja päätyivät nuo huonoimmat 4,15v paikkeille jonka jälkeen oli niin hidasta että annoin olla. Toinen akku oli melko samaa sarjaa. Pitää antaa niille mahdollisuus ja kokeilla nyt antaa muutama rauhallinen sykli niille ja latailla hissukseen ja kattoa joskos ne siitä asettuis ja alkais olla jännitteet samaa kaikissa kennoissa.

Latasin nyt sitte iChargerilla toista genssiä ja se lopetti latauksen siinä vaiheessa kun yhdessä kennossa oli 4.20V ja toisessa 4.05, lopuissa siltä väliltä. Eli ei riittäny balansointivirta pikku-iChargerissa kun se jo katkas latauksen sillä perusteella että virtaa menee liian vähän. Vedän prolabilla loppuun, siinä on isomman balansointivirrat. Ei tuota jaksa muuten odotella :P
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa vee73

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #19 : 01 Tammikuu, 2014, 10:02:15 »
Tai sitten lataa 1 kenno kerrallaan bal. piuhan kautta. Kestää 5A ihan kevyesti.
Vain liikaa saattaa olla riittävästi

Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #20 : 01 Tammikuu, 2014, 10:50:43 »

Latasin nyt sitte iChargerilla toista genssiä ja se lopetti latauksen siinä vaiheessa kun yhdessä kennossa oli 4.20V ja toisessa 4.05, lopuissa siltä väliltä. Eli ei riittäny balansointivirta pikku-iChargerissa kun se jo katkas latauksen sillä perusteella että virtaa menee liian vähän. Vedän prolabilla loppuun, siinä on isomman balansointivirrat. Ei tuota jaksa muuten odotella :P

Niin siis latasit :) Et balansointiladannu ;D

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #21 : 01 Tammikuu, 2014, 13:43:44 »
Niin siis latasit :) Et balansointiladannu ;D

No tuu nyt tännekin vielä kehumaan, eikö se riitä että irkissä tunnustan mokani :D

Mutta eipä siinä, toinen akku balansoitu huomattavasti vähemmällä vaivalla mitä tuo ensimmäinen. Ainakin heti kun enabloin laturista balansoinnin. Tuota ensimmäistä tais Prolabikin balansoida vartin verran isolla balanssivirralla ennen kuin se tuumas että on hyvä. Ja eikä ollu sinäkään vielä kaikki kennot 4.2V lopussa, se yksi tais olla vielä jopa 4.18V.

Tuumailin nuita käyriä sen verran että eipä niissä mitään muuta taida olla kuin se, että siellä oli osassa kennossa vain lähtöjään pienempi varaus mitä muissa. Jännitteen nousi itsessää tapahtui about samalla profiililla kaikissa kennoissa, osassa kennoista se nousu vain tuli selvästi jäljessä. Ajoin kentällä pari lataussykliä autosta nuihin akkuihin ja ainakin siellä ne latautui ja balansoitui ihan kohtuuajassa. Ei ehkä vieläkään ihan niin nopeasti mitä normaalisti, mutta huomattavasti nopeammin kuitenkin jo mitä ensimmäisellä kerralla.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #22 : 01 Tammikuu, 2014, 13:57:52 »
Pitääpä tehdä vertailu noiden latureiden välillä. Eilen sain juotettua liittimet isompaankin akkuun, katsotaan mitä se näyttää.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #23 : 01 Tammikuu, 2014, 15:56:17 »
Sain tinattua tuon pienemmän eli 3300 mAh 3S 25C akun liittimet. Siitä löytyi kennojännitteenä 3,79; 3,8 ja 3,79 volttia. Tämä tarkistettu icharger 208B laturin monitor ohjelmalla.

IR on 5; 2 ja 5 onko sitten milli ohmia. Arvot otettu suoraan paketista lataamatta tai balansoimatta akkuja yhtään. Akku kiinni HK:n balanserilaudassa, mutta balansointiliitin kytketty suoraan laturiin laudan ohi.

Katsotaan mitä tulee tuosta isommasta eli 4000 mAh 6S 60C akun arvoista kunhan käyn kaverin luona juottamassa liittimet, oma kolvi ei ihan riitä noille isoille liittimille.
Nyt on vertailukohtaa eli 306 näyttää aika samanlaisia arvoja IR on 5; 2 ja 6 milliohmia. Jännitteet on samat kuin 208:lla.

Neljätonnisen vastaavat arvot:
2; 2; 6; 5; 5; ja 4 milliohmia, kennojännitteet 3,83; 3,82; 3,81; 3,83; 3,81 ja 3,82 volttia.  Nämä 208 laturilla, ja vastaavat sitten 308:lla.
2; 2; 2; 2; 1; ja 1 milliohmia, kennojännitteet 3,84; 3,82; 3,81; 3,82: 3,82 ja 3,82 volttia.

Eli on noissa jonkin verran eroja latureiden välillä. Tosin antaa nuo luultavasti suuntaa. Vertailun vuoksi sitten 306 laturin antamat resistanssit vanhalle 4000 mAh 25C akulle, lentoja lienee reilusti päälle pari sataa, ei ole pidetty tarkkaa kirjaa.
5; 6; 7; 9; 3 ja 4 milliohmia. Akku ladattu storageen edellisen lentokerran jälkeen samalla laturilla yksinään balansoitu samalla. Kennojännitteet oli 3,83 tai 3,84 volttia eli jännitteet ovat säilyneet hyvin. Resistanssit selvästi suurempia kuin uudessa akussa.

vastaavasti resistanssit 4400 mAh 45C akun, jolla lentoja 75 kappaletta. 3; 3; 2; 2; 1; ja 1 milliohmia, toisen samanlaisen akun arvot identtiset.

Tuosta voitaneen päätellä että tuo vanha neljätonninen on selkesti huonoimmassa kunnossa näistä akuista, sitä en osaa sanoa kuinka huonossa, mutta näppituntuma on että tuon akun jännitteet on jo vähän epätasapainossa lennon jälkeen eikä potkua irtoa samalla tavalla kuin noista paremmista.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Kaapeli

  • Jäsen 2021
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #18
Vs: Lipojen sisäänajo?
« Vastaus #24 : 01 Tammikuu, 2014, 18:14:33 »
Joo, tuo jännitteen mittaushan on latureissa kalibroitu tarkaksi tehtaalla jokaiselle yksilölle erikseen. Tuossakinhan näyttää että pyöristys huomioon ottaen molemmat laturit näyttää samaa.

Tuo IR mittaus sen sijaan perustuu johonkin muuhun lisäksi. En tiedä miten se tehdään iChargerissa, mutta ei se kovin tarkka ole. Prolabihan laskee minuutin verran latauksen alussa jotain ennen kun alkaa työntämään virtaa läpi akusta ja sen jälkeen vasta kun latausvirta on tarpeeksi iso tulee IR lukemat näkyviin. Voi tietysti olla että Prolab ottaa pitkältä ajalta keskiarvoja mittauksiin ja huomioi latausvirran aiheuttaman jännitemuutoksen kennoissa ja saa sillä tarkan tuloksen. iChargerin sekunnin kestävä mittaus voi jo lähtökohtaisesti käyttää laskentaan niin kohinaisia arvoja ettei sillä tarkkaa lukemaa pysty edes saamaan. Kun en paremmin tiedä niin mutuilen asian näin.
Synergy E7 (CGY750)
SAB Goblin 380 (Brain)
Futaba 14SG
Trex 450 Pro DFC (3GX)

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
11 Vastauksia
6023 Lukukerrat
Uusin viesti 17 Marraskuu, 2009, 15:19:02
kirjoittanut puisto_kemisti
17 Vastauksia
5518 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Elokuu, 2008, 22:11:23
kirjoittanut Halfelf
6 Vastauksia
2445 Lukukerrat
Uusin viesti 21 Syyskuu, 2008, 13:53:14
kirjoittanut Kallio
2 Vastauksia
4842 Lukukerrat
Uusin viesti 23 Maaliskuu, 2015, 17:01:55
kirjoittanut Pohjola
3 Vastauksia
3566 Lukukerrat
Uusin viesti 14 Tammikuu, 2010, 08:53:46
kirjoittanut puisto_kemisti