Kirjoittaja Aihe: Nurffen ensimmäinen quadi  (Luettu 27723 kertaa)

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Nurffen ensimmäinen quadi
« : 11 Toukokuu, 2013, 01:57:27 »
Terves,

Jos minäkin nyt avaisin ketjun tänne omasta ensimmäisestä quadin kasaamisesta / lennättämisestä jne..

Viime kesänä vielä pystyin vastustamaan näiden lentävien rc-härvelien huumaa, mutta tänä keväänä sitten sorruin. Ilmestyin tänne foorumille ja kävin hieman kyselemässä tyhmiä tuolta "mikä setti aloittelijalle?" threadista. Jokusen päivän arvottuani päädyin sitten seuraavaan lopputulokseen ja köyhänä tietenkin hobbykingistä tilailin suurimman osan tavaroista

Sain jo aiemmin framen palaset ja kasailinkin framen valmiiksi. Kiinakamalle ominaiseen tyyliin ei tietenkään ollut minkäänlaisia ohjeita kokoamiseen.. Olkoonkin, että runko nyt on suhteellisen helppoa kasata, mutta saihan siihenkin toista tuntia tuhlattua miettiessä minkä pituinen ruuvi menee mihinkin.

Tämän jälkeen alkoikin odotellu kunnes vihdoin nyt perjantaina itella sai toimitettua paketin lähipostiini. Ei muutakun moottorit hakemaan ja katsomaan herääkö se eloon!

Sain oikeastaan koko perjantai loppupäivän kuluteetua vetäessä sähköjä ja miettiessä miten helvatassa radion pitäisi toimia jne.. Tyypilliseen tapaan ilman manuaaleja siis piti yrittää kun se on aina kahta hauskempaa  ;D En kuitenkaan täysin uutena rc-harrastajana onnistunut edes bindaamaan mankkaa receiveriin, joten täytyi hieman luntata. KK 2.0 boardinkin manuskaa oli pakko vilkaista kun ei boardille vaan ollut minkäänlaisia vihjeitä miten noparit sun muut kytketään boardille. Helppo homma manuskan kanssa 8)

Mielessäni ehkä hieman toivoinkin väsäämisen aikana, että toivottavasti pihalla tulee pimeää niin en vielä tänä iltana pääse tonttaamaan quadia vaikka alkoi pahasti näyttää, että quadi todellakin valmistuu vielä saman vuorokauden puolella. Testailin kuitenkin sähköjä kaikessa rauhassa, kalibroin escit jne.. Hieman myöhemmin fc:tä tutkiessä huomasin, että aileron ja elevator kanavat ovat väärinpäin. Suhteellisen äkkiä kuitenkin mankasta löytyi noiden kääntö, joten se ongelma katosi siinä. Kaikki vaikutti tämän jälkeen suunnilleen toimivalta omasta mielestäni, joten kaivoin nippusiteet esille ja pistin piuhat kuriin.

(on ne mummon tekemät villasukat kyllä ja ovat lämpimät)

Tässä vaiheessa oli jo ilta suhteellisen pitkällä ja kello näyttikin 2130, mutta onneksi on kevät ja valoa riittää. Olin siis kaikessa rauhassa onnistunut saamaan quadin jo melkein lentokuntoon eikä ollut edes pimeys vielä laskeutunut.. Ei muutakuin propellit kiinni siis. Ropelleja kiinnittäessä kuitenkin mietiskelin, että kylläpäs nyt ovat jotenkin heppoisen oloiset notta näinköhän pysyvät paikallaan.

Heitin siis roinat autoon ja ajelin lähimmälle jalkapallokentälle keskelle ei mitään siltä varalta, että tapahtuu jotain täysin odottamatonta. Vein quadini keskelle kenttää (;D) ja ei muutakun virrat koneeseen, käppäilin kauemmaksi koneesta, käynnistin radion ja darn... "Miksi se ei armaa". Varovasti vilkuilemaan onko se armannut vai ei. No eihän se ole armannut. "No throttle signal" lukee kk 2.0 lcd näytössä. No perhana.. Virrat pois ja takaisin. Jäin seuraamaan viereen mitä tapahtuu. Boardin mielestä kaikki OK kunnes yhtäkkiä taas valittaa throttlesta. Raavin päätäni ja mietin, että mikähän tässä nyt mättää kun 10min sitten olohuoneessa se kyllä toimi. Sammutin nyt sitten radion ja sähköt pois kopterista. Radio päälle ja kopteriin virrat tämän jälkeen. Tadaa, kaikki OK. Eli siis kytketään se radio ensin päälle ja sitten vasta kopteri ....

Sitten taas etäisyyttä kopteriin, laitteen armaus ja varovaisesti kaasua ylös. Propellit pyörähtävät mukavasti. Ei muutakun yrittämään varovasti ilmaan. Welhon kanssa tuossa juttelinkin ennen ulos lähtemistä ja hän totesin, että kannattaa nostaa kopteri ihan kunnolla ilmaan ettei vaapu puolelta toiselle ja lopuksi tömähdä maahan. No en kuitenkaan noudattanut neuvoa vaan yritin saada hieman kopteria ilmaan ja katsoa miten se käyttäytyy. Tuntui että kopteri kallistelee vähä joka puolelle roimasti hetikun lähtee irtoamaan maasta. Kerran onnistuin hieman kyljelleen saamaan, mutta ei sen kummempaa. Seuraavaksi sitten tapahtui se mitä hieman aiemmin jo enteilinkin. Yksi propellin lenti hevonkuusee yhtäkkiä. Onneks kierrokset olivat juuri melkein idlellä, joten suurta vahinkoa ei päässyt käymään ja nuppikin löytyi. Laitoin sen takaisin paikalleen ja tarkastin muiden propeltimien kiinnityksen ... yksi oli täysin löysällä. Kiristin kaikki uudestaan ja suunnittelin vielä koneen ilmaan saantia kunnes järki voitti ja pistin kamat takaisin autoon ja ajelin kotiin. Ei ollut enään luottoa siihen, että propellien mountit pysyvät paikoillaan joten en halunnut enää yrittää kopterin leijuttamista

Alla nuo mountit, mitä ihmettelin..

Jälkipeliä irkissä welhon kanssa ja ilmeisesti tultiin siihen tulokseen, että nuo propellien mountit pitää oikeasti vääntää voimalla kiinni. Aiemmin laitoin ne kyllä tiukkaan, mutta osien ollessa heppoista alumiinia en nyt aivan järkyttävän tiukkaan vääntänyt. No huomenna propellit huomattavasti timmimmin sitten kiinni ja yrittämään

Löysin myös boardista self-level tsydeemin ja kalibroin lattialla sen muka kohdilleen. Jos hyvä tuuri käy niin ehkä tuon avulla sitten saa quadin vakaasti vaikka ilmaan ::) Sain myös jopa radiosta napin taakse self-levelin on/off valinnan kun hetki aikaa tutkin ja mietiskelin. Voi sitten kokeilla jos ilmaan saa kuinka suuri vaikutus onko ominaisuus päällä vai ei :)

Että sellaista tarinaa. Vinkkejä tai jotain muuta huomioitavaa ensikertalaiselle? Kommentoikaa ihmeessä jos tulee jotain mieleen. Kuvamateriaaliakin taitaa tuolta ensi yritykseltä olla, mutta rehellisyyden nimissä oli siellä vähän hämärää ja kaveri jollain kurapuhelimella kuvasi.. En siis edes jaksa kysellä sitä matskua kun ei siinä mitään näy eikä tuossa suorituksessa kyllä mitään nähtävääkään ole  ::)

Ja kiitoksia vain welholle joka jaksoi kuunnella tyhmiä kysymyksiä irkin puolella :)
« Viimeksi muokattu: 12 Toukokuu, 2013, 01:35:12 kirjoittanut Nurffe »
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Xen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #1 : 11 Toukokuu, 2013, 08:22:04 »
Jälkipeliä irkissä welhon kanssa ja ilmeisesti tultiin siihen tulokseen, että nuo propellien mountit pitää oikeasti vääntää voimalla kiinni. Aiemmin laitoin ne kyllä tiukkaan, mutta osien ollessa heppoista alumiinia en nyt aivan järkyttävän tiukkaan vääntänyt. No huomenna propellit huomattavasti timmimmin sitten kiinni ja yrittämään
Joskus vastaavien kanssa turannu ja se voima aiheutti vain kierteiden korkkauksen, ne ei kummoisia kestä. Ratkaisu oli lopulta laittaa lukitetta akselin päähän ja istuttaa sitten tuo paikoilleen. Lämpöä käyttämällä sen saa sitte joskus vielä irtikin  ;D

Poissa Ves@

  • Seniori torppari
  • *****
  • Team ???
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #2 : 11 Toukokuu, 2013, 19:55:53 »
Onko LCD-board kiinni rungossa niin, että tärinät ei pääse boardiin asti ?
Se ei tykkää tärinästä ja toimii rauhallisemmin kun on eristettä välissä.

Poissa TedMaul

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #3 : 11 Toukokuu, 2013, 20:54:30 »
Löysin myös boardista self-level tsydeemin ja kalibroin lattialla sen muka kohdilleen. Jos hyvä tuuri käy niin ehkä tuon avulla sitten saa quadin vakaasti vaikka ilmaan ::) Sain myös jopa radiosta napin taakse self-levelin on/off valinnan kun hetki aikaa tutkin ja mietiskelin. Voi sitten kokeilla jos ilmaan saa kuinka suuri vaikutus onko ominaisuus päällä vai ei :)

Voisin toisena vasta-alkajana antaa omat kokemuspohjaiset vinkit koska mulla on sama boardi ja samankaltainen systeemi.

Tarkasta ihan alkuun mikä softaversio tossa boardissa on. Se versionumero välähtää ruudulla aivan ensimmäisenä heti kun pistät sähköt päälle. Mulla tuo versio oli 1.2 ja vaappuminen oli melkoista self-levelillä tai ilman. Torppejakin tuli, joista yksi vähän fataalimpi. Sain lainattua ohjelmointipiuhan, päivitin uusimpaan versioon ja nyt kyseessä on ihan eri kopteri. Päivityksen jälkeen kalibroin tuon boardin uudestaan siten, että pistin vatupassin moottorien viereltä varrelta toiselle ja lisäilin jalkojen alle kiiloja kunnes runko oli vaaterissa joka suunnasta. Tuon jälkeen pystyy jo hyvin tekemään testilentoja. Vielä ei ole ollut niin tuuletonta, että voisi päätellä vaeltaako kone ilmavirran vai kalibroinnin takia. Koelentojen jälkeen hifistelijät ottavat vielä huomioon sen, ettei boardi välttämättä ole vaaterissa rungon kanssa ja hienosäätävät tuota rungon kallistusta. Mulla se on kuitenkin niin riittävän lähellä, etten ole vielä säädellyt enempää.

Tärinöitä koitin vaimentaa siten, että boardi on vain vaimennusvaahtotarroilla kiinni kotelossa, jonka pohja on ruuvattu nylon-spacereilla. Spacereiden ja rungon väliin survoin vielä pienet palat tuota vaimennusmateriaalia kiristyksen yhteydessä.

Self-level toiminnon kytkin itse tikun asemesta aux-kanavaan ja radiossa se on yhden kytkimen takana toisen etusormen ulottuvissa. Kun lentely alkaa sujua niin se self-level on kiva ottaa välillä poiskin. Kopusta tulee hieman paremmin reagoiva ja lentokulma jää aina siihen asentoon mihin sen jättää. Jos tulee paniikki niin vakautuksen saa helposti päälle ja sen jälkeen koneen voi taas ottaa rauhallisesti haltuun. Kun ympärillä on tarpeeksi tilaa (jalkapallokenttä on hyvä alku) niin paniikkiakaan ei tule niin nopeasti.

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #4 : 12 Toukokuu, 2013, 01:20:44 »
Onko LCD-board kiinni rungossa niin, että tärinät ei pääse boardiin asti ?
Se ei tykkää tärinästä ja toimii rauhallisemmin kun on eristettä välissä.

Noooh.. ei se ihan suoraan ole rungossa, mutta kyllä se silti taitaa tärrätä jonkin verran. Tällä hetkellä tuo on powerboardin pehmustetun pohjan alla ;D

tässä kuva tuosta

Voisin toisena vasta-alkajana antaa omat kokemuspohjaiset vinkit koska mulla on sama boardi ja samankaltainen systeemi.

Tarkasta ihan alkuun mikä softaversio tossa boardissa on. Se versionumero välähtää ruudulla aivan ensimmäisenä heti kun pistät sähköt päälle. Mulla tuo versio oli 1.2 ja vaappuminen oli melkoista self-levelillä tai ilman. Torppejakin tuli, joista yksi vähän fataalimpi. Sain lainattua ohjelmointipiuhan, päivitin uusimpaan versioon ja nyt kyseessä on ihan eri kopteri. Päivityksen jälkeen kalibroin tuon boardin uudestaan siten, että pistin vatupassin moottorien viereltä varrelta toiselle ja lisäilin jalkojen alle kiiloja kunnes runko oli vaaterissa joka suunnasta. Tuon jälkeen pystyy jo hyvin tekemään testilentoja. Vielä ei ole ollut niin tuuletonta, että voisi päätellä vaeltaako kone ilmavirran vai kalibroinnin takia. Koelentojen jälkeen hifistelijät ottavat vielä huomioon sen, ettei boardi välttämättä ole vaaterissa rungon kanssa ja hienosäätävät tuota rungon kallistusta. Mulla se on kuitenkin niin riittävän lähellä, etten ole vielä säädellyt enempää.

Tärinöitä koitin vaimentaa siten, että boardi on vain vaimennusvaahtotarroilla kiinni kotelossa, jonka pohja on ruuvattu nylon-spacereilla. Spacereiden ja rungon väliin survoin vielä pienet palat tuota vaimennusmateriaalia kiristyksen yhteydessä.

Self-level toiminnon kytkin itse tikun asemesta aux-kanavaan ja radiossa se on yhden kytkimen takana toisen etusormen ulottuvissa. Kun lentely alkaa sujua niin se self-level on kiva ottaa välillä poiskin. Kopusta tulee hieman paremmin reagoiva ja lentokulma jää aina siihen asentoon mihin sen jättää. Jos tulee paniikki niin vakautuksen saa helposti päälle ja sen jälkeen koneen voi taas ottaa rauhallisesti haltuun. Kun ympärillä on tarpeeksi tilaa (jalkapallokenttä on hyvä alku) niin paniikkiakaan ei tule niin nopeasti.

Tiedossa on kyllä, että tuo 1.5 versio boardille on huomattavasti parempi, mutta ei tosiaan löydy ohjelmointikaapelia. Tuolla koitinkin toisessa threadissa kysellä jos joltakulta löytyisi täältä päin tai jos joku suostuisi postittelemaan minun piikkiin, mutta valitettavasti ei ole halukkaita löytynyt  :-\

Self-levelin myös itse pistin aux-kanavaan kätevästi kytkimen taakse tuossa eilen jo säätäessäni ::)

Tänään iskeydyin taasen yrittämään tuon ilmaan saamista. Vaihdoin propellit 11x4.7 -> 10x4.5 tällä kertaa ja eikun ulos. Yllätys oli melkoinen kuin kopteri ei meinannu suostua ottamaan ilmaa allensa edes täydellä kaasulla. Täydellä kaasulla kopu nousi jonkin 10-15cm ja laski tämän jälkeen alas ja heivasi taas vähän ylös ja alas.. En oikein tiedä miksi moista harrasti enkä kyllä kerennyt kauempaa selvitelläkään ennenkuin taas propeltimen adapterin hattu lensi hevonkuuseen.. Tällä kertaa johonkin niin pitkälle nurmelle ettei sitä löytynyt edes tunnin etsintöjen jälkeen. Nyt kone siis on maadoitettu kunnes postipate tuo uuden propeltimen adapterin tai löydän sopivan lukkomutterin jolla tinttaan nuo siihen malliin kiinni että ei perhana varmasti irtoo! >:(
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa jesi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #5 : 12 Toukokuu, 2013, 08:50:58 »
Ei kannata alkaa jeesustelemaan sen kireyden kanssa.

Se ite adapteri on pehmeää kuin lakupötkö, vähä ku kiristää hampaat lohkeillen nii lähtee joko jenka tai menee poikki koko aleksi.

Elä kysy mistä tiedän.
/ Jere Siirilä
DJI Spark | Eachine QX95 & FrSky Taranis | Cheerson CX-Stars

Poissa TedMaul

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #6 : 12 Toukokuu, 2013, 09:18:14 »
Noooh.. ei se ihan suoraan ole rungossa, mutta kyllä se silti taitaa tärrätä jonkin verran. Tällä hetkellä tuo on powerboardin pehmustetun pohjan alla ;D

tässä kuva tuosta
...

Kannattaa olla tarkkana noiden metallimutterien kanssa. Netissä on jonkin verran juttua siitä miten ne saattavat oikosulkea piirilevyn kiskoja tai komponentteja.Siinä ruuvinreikien ympärillä on paikoin aika tiheästikin tavaraa molemmin puolin.

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #7 : 12 Toukokuu, 2013, 11:21:12 »
Kannattaa olla tarkkana noiden metallimutterien kanssa. Netissä on jonkin verran juttua siitä miten ne saattavat oikosulkea piirilevyn kiskoja tai komponentteja.Siinä ruuvinreikien ympärillä on paikoin aika tiheästikin tavaraa molemmin puolin.

Samaa kattelin kyllä kun tuota viritelmää tuohon laitoin, mutta kyllä ne irti on piirilevyn elektroniikasta .. vaikkakin yhden reiän ympärillä aika hintsusti
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #8 : 12 Toukokuu, 2013, 22:09:02 »
Kävin tänään taas kokeilemassa vaikka kone olikin "maadoitettu" eilen kadonneen propellin adapterin hatun myötä. Nippusiteillä propellit kiinni ja eikun ulos.. 10x4.5 menin jälleen ja tällä kertaa ei tuntunut olevan samanlaista ongelmaa etteikö nousisi ilmaan. Kopteri nousi, niiasi vasemmalle etuviistoon, otti kosketuksen vähän ropelli edellä ja rikkipoikki.. Noh siinä ne lennätykset sitten 10 sekunnissa hehee. Saa nähdä millä ilveellä tuon saa ilmaan kun ei noin rajulla kallistuksella kyllä pysty nostaa kovin korkealle tai se kyllä karkaa ihan satavarmasti  :-\
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #9 : 14 Toukokuu, 2013, 20:52:21 »
Hmmm... Tänään kävin jälleen kerran kokeilemassa kun uusia röpellejä saapui postissa

Tosiaan tuo kk2.0 boardi käytössä tällä hetkellä 1.2 firmwarella joka ilmeisesti on hieman susi, mutta onhan tuolla porukka sentään ilmaan saanut multikopterinsa. Itsellä ei tunnu onnistuvan ei sitten millään. Olen kalibroinut tuon vermeen tasasella lattialla vatupassilla tarkistaen, että todellakin ollaan tasossa. Laitoin self-levelin boardista päälle ja yritin nostaa. Kopteri yrittää kääntyä oikealle suoraan lähdössä. Toinen puoli ei siis tunnu nousevan ollenkaan ja toiselta kippaa ympäri... Useamman kerran vähä katsoin josko se edes yrittäisi muualta nousta, mutta ei..

Testasin maassa sitten vierestä katsoen toimiiko ohjaussuunnat varmasti. Kyllähän ne toimi jotenkuten oikein päin, mutta en ollut oikein tyytyväinen reagointiin. Vaihdoin siis self-levelin pois päältä ja testasin uudemman kerran. Nyt kaikki moottorit tuntuivat suhteellisen äkäseen reagoivan eteen, taakse ja sivuille liikutuksiin. Ei muutakun yrittämään ilmaan ... ja ei.. Noustiin eteenpäin kenollaan toisen puolen tassut vielä maassa ja napsastiin propelli poikki. Pah >:(

Olisiko porukalla hyviä neuvoja minkä vuoksi tuon ilmaan saaminen tuntuu tuottavan suuria vaikeuksia. Kopteri kun ei mielestäni ole pahemmin epätasapainossa, mutta silti ilman self-leveliä pyrkii lähtemään aina etuviistoon niin jyrkästi että ei edes ilmaan päästä. Self-levelillä taas mennään sivulle samaan tapaan. En siis saa koko quadia ilmaan, että pääsisi sen tarkemmin säätämään gaineja ja vastaavaa lenno perusteella :/

Kuitenkin lattialla moottorit tuntuvat about samaa vauhtia pyörivän normimodessa. Self-leveli nyt on vähä kummallinen ja pienillä tehoilla voi olla, että yksi tai kaksi moottoria eivät pyörähdä vielä ollenkaan ja vasen, oikea, eteen, taakse reagoivat jotenkin "tahmaisesti"

Huomenna pitäisi posteljoonin toimittaa ohjelmointipiuha, että saa tuon kk2.0 boardin softan päivitetty 1.2 -> 1.5, mutta en usko sen kuitenkaan ratkaisevan tätä nousuongelmaa. Kyllähän ne quadit on porukalla lentänyt 1.2 versiollakin aiemmin...  ???

edit: diipadaa, niinkun ensimmäisen viestin kuvasta näkyy propellit on päin helv... Olen ajatellut että "R" ropellin perässä on merkki CCW propellista, mutta olen väärässä. Pyörittelin nyt irkkikeskutelujen perusteella lattialla vempelettä ja eihän nuo propellit noin päin voi tuottaa nostetta ;D Huomenna uudestaan jos tuo vesisade ei tältä päivältä lakkaa..
« Viimeksi muokattu: 14 Toukokuu, 2013, 21:29:20 kirjoittanut Nurffe »
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa rotomoto

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #10 : 14 Toukokuu, 2013, 22:12:37 »
kokeile vaikka nuo alla olevat säädöt. tai ainakin mahdollisimman pienet luvut. muista myös esc kalibrointi joka säädön jälkeen.varsinkin jos kosket stick säätöjä.

  R     P    Y
p 40  40   50
p 100 100 20
i 20    20   10
i 20    20   10

stick
20, 20 ,20 , 70

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #11 : 15 Toukokuu, 2013, 17:38:53 »
Noniin. Tucholta sain piuhan lainaan ja 1.5 firmis sisään...

Nyt se lentää, mutta kuski on vaan pahasti hukassa ohjainten kanssa. Videossa siis säälittävää lentoyritystä http://www.youtube.com/watch?v=A9kRluE3jYI#ws
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Tucho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #12 : 15 Toukokuu, 2013, 18:20:15 »
Hienostihan se pomppi :)

Koita ihan ensimmäiseksi nostaa ilmaan, koskematta ollenkaan tohon pyöritykseen (kaasutikun sivuttaisliike). Näin pysyy suunta paremmin hanskassa. Sitten koitat saada pysymään sen tietyllä korkeudella ja jos on suht tuuletonta niin ei se mihinkään karkaa. Pienillä varovaisilla liikkeillä sitten oikeanpuoleisesta tikusta haet suuntia niin siitä se lähtee. Näin ainakin ite oon aloitellu.

Tärkein pointti jonka hokaamisen jälkeen onnistu paremmin on se, että jollet tiedä mihin suuntaan se kopteri on menossa, älä tee mitään liikkeitä ennen kun oot seurannu sitä hetken. Silmien korkeudella olevasta multista kun on joskus vaikea päätellä meneekö se eteen vai taakse, varsinkin jos se on hieman kauempana.

Ja toinen on se, että hosumalla ei opi. Vaikka sen multin antais olla tikkuihin koskematta ilmassa, niin ei se mihinkään kaadu yhtäkkiä. Ennemmin se kaatuu sillä että tekee hätäsiä korjausliikkeitä suuntaan ja toiseen. Ensin pieni, sitten siihen isompi korjaus, tätä korjataan taas isommalla ja pian ei ohjaimen tikkujen kulmat enää riitä kun on korjattavaa niin paljon :D

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #13 : 15 Toukokuu, 2013, 18:40:05 »

Niinno ei ollut tarkotuskaan koskea tuohon yawiin, mutta se pyörii itekseen. Sitä oli pakko korjata ettei koko ajan orientaatio ole ihan hukassa. Taisi tuossa kohtaa juuri olla jo kääntynyt nokka 90 astetta ja jostain syystä haluan näin alkuun pitää sen nokan itsestä poispäin, joten käänsin sen ;D Myöhemmin tuossa sessioss tajusin sitten trimmata sitä ja sainkin pysymään lopuksi suunnilleen samassa asennossa kunnes sitten akku loppui

Tuo rudderin käyttö muutenkin tuntui olevan hieman hazardia.. Vähän huolimattomasti korjasin tuota pyörimistä niin kaasua tuli vähän lisää ja kopu katosi samantien aikas perkeleen korkeelle ottaen huomioon, että en hallitse sitä kyllä vielä millään asteella. Nooh.. Hitaasti mutta varmasti sieltä hivuttauduttiin alas jonka jälkeen huokaistiin helpotuksesta :)

Ei se oikeasti enää muutaman minuutin kuluttua ihan noin kauheaa ollut kuin mitä tuossa pätkässä, mutta tuossa alkuun annoin kaverille kameran että ottaa vähän todistusaineistoa et kyl se ilmaan nousee 8)

Sitä en kyllä hiffannut vielä mikä idea tuossa boardin self-levelissä on. Tuntui olevan jopa vaikeampi sen kanssa lentää kun ilman .. kaippa se on säädöt vaan ihan päin honkia :o
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa TedMaul

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #14 : 15 Toukokuu, 2013, 18:41:55 »
Kyl se siitä. Noihin Tuchon hyviin vinkkeihin voisin vielä lisätä, että älä arastele ottaa korkeutta. Korkeammalla on enemmän tilaa harjoitella ja ilmavirtauksetkin paljon suotuisammat kuin ihan maan lähellä. Ensin arastelin itsekin korkeutta, mutta nyt matalalla lennättäminen pelottaa enemmän. Self-leveliä saa ja kuuluu käyttää häpeilemättä opetteluun. Se pyörittely eli "peräsimen" käyttö on sitten ihan killeri. Nykyisin uskallan käyttää sitä varoen pieneen kopterin itsepäisen kääntymisen kompensointiin. Mitään 360-pyörityksiä en uskalla kokeilla, heti menee koordinaatiokyky sekaisin kun eteen onkin taakse tai sivulle.

Jos se vääntää sulla noin kovasti pyörimään niin oisko mahdollista, että joku moottori pyörii vielä väärään suuntaan? Receiver testillä ilmeisesti kuitenkin jo pistit eri kanavat nollille silloin kun tikkuihin ei kosketa? Tuo tapahtuu radion subtrimmillä jolloin varsinasten trimmien käyttö jää lennonaikaiseen viilaukseen. Jos kompensoi varsinaisilla trimmeillä noita kanavien nolla-arvoja niin lennonaikaiseen säätöön jää vähemmän säätövaraa.
« Viimeksi muokattu: 15 Toukokuu, 2013, 18:45:20 kirjoittanut TedMaul »

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #15 : 15 Toukokuu, 2013, 20:30:18 »
Kyl se siitä. Noihin Tuchon hyviin vinkkeihin voisin vielä lisätä, että älä arastele ottaa korkeutta. Korkeammalla on enemmän tilaa harjoitella ja ilmavirtauksetkin paljon suotuisammat kuin ihan maan lähellä. Ensin arastelin itsekin korkeutta, mutta nyt matalalla lennättäminen pelottaa enemmän. Self-leveliä saa ja kuuluu käyttää häpeilemättä opetteluun. Se pyörittely eli "peräsimen" käyttö on sitten ihan killeri. Nykyisin uskallan käyttää sitä varoen pieneen kopterin itsepäisen kääntymisen kompensointiin. Mitään 360-pyörityksiä en uskalla kokeilla, heti menee koordinaatiokyky sekaisin kun eteen onkin taakse tai sivulle.

Jos se vääntää sulla noin kovasti pyörimään niin oisko mahdollista, että joku moottori pyörii vielä väärään suuntaan? Receiver testillä ilmeisesti kuitenkin jo pistit eri kanavat nollille silloin kun tikkuihin ei kosketa? Tuo tapahtuu radion subtrimmillä jolloin varsinasten trimmien käyttö jää lennonaikaiseen viilaukseen. Jos kompensoi varsinaisilla trimmeillä noita kanavien nolla-arvoja niin lennonaikaiseen säätöön jää vähemmän säätövaraa.

Ei kyllä ne nyt pyörii ihan oikeisiin suuntiin ;D Ja on testillä laitettu kaikki nolliin.. No sain akut täyteen niin lähden uudelleen kokeilemaan miten tuo skulaa
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #16 : 15 Toukokuu, 2013, 22:54:29 »
Latasin molemmat akut ja kävin lennättämässä tyhjäksi. Leijumis harjotteluahan tämä on ja vähä liikkeiden hahmottamista, mutta kyllä se jo paremmin pysyy hanskassa kuin aiemmin ;D

http://www.youtube.com/watch?v=QenzYutI_8Y#ws

Edelleen yawi haluaa kiertää koko ajan.. Ei ummarra. Harvinaisen vattumainen kun yrittää perus ohjainsuuntia hahmottaa ja härpäke kääntää koko ajan itsensä eri asentoon vaikeuttaen hallintaa näin täydelle aloittelijalle huomattavasti >:(
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #17 : 16 Toukokuu, 2013, 13:38:00 »
Alkoi itteä siihen malliin häiritsemään myös noi metallimutterit tuossa kk2.0 boardissa kiinni, että virittelin vähän kaksipuolista teippiä ja otin mutterit poies. Jos nuo samalla vähän vaimentaisivat tärinää vaikka ei sitä ihan hirveitä tunnu kyllä muutenkaan olevan (kai?)

boardin pohjaan kaksipuolista teippiä ja power dist boardiin kiinni

Ja sitten vielä tuonne power dist boardin alapuolelle pienet palat kaksipuolista teippiä myös ;D

Nythän nuo kaksi levyä ovat parin teipinpalan ja noiden ruuvien luoman jännitteen varassa. Noh ei ne siitä kyllä nitkuttelemallakaan irtoa, notta eiköhän ne pysy paikallaan..
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa TedMaul

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #18 : 16 Toukokuu, 2013, 14:49:16 »
Toi on parempi. Odottelemme lentotuloksia mielenkiinnolla. Ellen väärin muista niin jollain oli internetseissä quadi kallistellu oudosti ja se johtu siitä, että mutterit johti virtaa boardin kiskojen välillä. Eivät siis koskeneet komponentteihin, mutta häiritsivät virtajohtimia.

Poissa proffa84

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #19 : 16 Toukokuu, 2013, 16:35:45 »
ite karsastan noita "pystyruuveja" eli tärinä ei ole aina pystysuoraa... ja koska ne on hyvinkin tarkasti kortin rei'issä niin tärinä on myös herkästi sivusuuntaista mikä ei sekään ole suotavaa(kortin kiilautuessa hieman vinoon niin sit täriseekin joka suuntaan)
Omatekele Quad - vielä kun oppis lentämään, aivot meni vaihtoon(KK2.1)... kuhan oppis tavoille(tai sit pitää odottaa et saa omat aivot vaihtoon)
Gaiku, gaiu 500x, pirteä pikku pöristin Naza-lite+GPS
EuroRC Mini Quad 250 "full" Nazella, EDF-liukuri
Frsky Taranis Plus
"Kirppu" eli siis Walkera QR Ladybird Taranis+AnyTX-combo

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #20 : 16 Toukokuu, 2013, 17:22:11 »
ite karsastan noita "pystyruuveja" eli tärinä ei ole aina pystysuoraa... ja koska ne on hyvinkin tarkasti kortin rei'issä niin tärinä on myös herkästi sivusuuntaista mikä ei sekään ole suotavaa(kortin kiilautuessa hieman vinoon niin sit täriseekin joka suuntaan)

Juu eihän tuo optimaalinen ole mutta ei ole tähän hätään muutakaan keksinyt edes hieman tuon fc:n suojaksi. Yllättävän vähän tuo tuntuu silti johtavan värinöitä mitä sormella tunnustelin. Asiahan voi toki olla eri sitten kovilla kierroksilla...
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #21 : 16 Toukokuu, 2013, 21:16:33 »
Ja kolmannelta lentokerralta taas pientä video

http://www.youtube.com/watch?v=WICHxIa1tWE#ws

Tuli kyllä löydettyä quadista myös volttimodi tuolla samaisella reissulla, mutta se nyt ei tallentunut kameralle. Vähä liikaa p-gainia ja alettiin muutamassa metrissä vähä heilumaan .. ja sitten vähä enemmä ja enemmän ja lopuksi fc yritti korjata self-leveli päällä tehden komean voltin jonka jälkeen tiputin suosiolla kaasut nollille. Lopuksi kuitenkin tultiin vain metrin korkeudelta tottiin suorassa tasossa ylösalaisin. Vahingot? Ei mitään, hieman tuuria siis ;D

Muuten kyllä ihan ok:lta tuntuu, mutta kopteri alkaa "väpättämään" jos sen vie korkealle ja antaa tulla vähän vauhdikkaammin alaspäin. Mitään ideoita miten korjata? (muutakuin valua hitaasti alas korkeuksista)

yawia ympäri se ei tuntunut enään kovin pahasti pyörivän. Pientä seilausta, mutta ei läheskään niin pahaa kuin viime lennolla vaikka tuultakin oli jonninverran. Tuulen mukanahan koko laitos tietenkin seilaa, mutta sille ei taida mitään olla tehtävissä?

Minä lähden tästä viikon "pakkolomalle", joten palailen itse vasta ensi viikon loppupuolella asiaan. Kommentoikaa toki jos jotain aiheen syrjästä
« Viimeksi muokattu: 16 Toukokuu, 2013, 21:19:52 kirjoittanut Nurffe »
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa TedMaul

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #22 : 17 Toukokuu, 2013, 12:19:48 »
Muuten kyllä ihan ok:lta tuntuu, mutta kopteri alkaa "väpättämään" jos sen vie korkealle ja antaa tulla vähän vauhdikkaammin alaspäin. Mitään ideoita miten korjata? (muutakuin valua hitaasti alas korkeuksista)

Eikös tuo oskillointikin liity nimenomaan siihen, että jotain gainia on vähän liikaa? KK2-tuunausohjeen mukaan kun gainia nostetaan niin tuon väpätyksen jälkeen sitä pitäis tuoda vielä hieman alaspäin.

Poissa Nurffe

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #23 : 18 Toukokuu, 2013, 22:31:39 »
Eikös tuo oskillointikin liity nimenomaan siihen, että jotain gainia on vähän liikaa? KK2-tuunausohjeen mukaan kun gainia nostetaan niin tuon väpätyksen jälkeen sitä pitäis tuoda vielä hieman alaspäin.

Pakkoloma onkin hieman katkonaista, joten palasinpa ihmettelemään mitä täällä

Yritin tosiaan veivata gaineja suuntaan ja toiseen, mutta en saanut kun normilentoa huonommaksi aiemmin noita säätämällä joten vähä vaikealta vaikutta tuon vauhdilla alas tulemisen väpättämisen kadottaminrn :\
Align T-REX 450 PRO FBL Stretch
Blade mCP X BL
Strider Flex Pro & Hammer Mini H
With great power comes total destruction

Poissa Tucho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Nurffen ensimmäinen quadi
« Vastaus #24 : 19 Toukokuu, 2013, 07:22:01 »
Pakkoloma onkin hieman katkonaista, joten palasinpa ihmettelemään mitä täällä

Yritin tosiaan veivata gaineja suuntaan ja toiseen, mutta en saanut kun normilentoa huonommaksi aiemmin noita säätämällä joten vähä vaikealta vaikutta tuon vauhdilla alas tulemisen väpättämisen kadottaminrn :\

Muistaakseni se väpättää alastullessa siksi koska joutuu omien ropelliensa aiheuttamaan pyörteeseen. Siihen ei vältisti auta mitkään gainien vääntelyt koska on niinku ilmakuopissa lentelis.

Joissain multeissa on ratkaistu tämä asia niin että ropellit on taivutettu (siis moottorit) niin että puhallus tapahtuu hieman ulospäin eikä ihan suoraan alas. Tällöin ilmamassa kopterin alla on hieman "koskemattomampaa" ja laskeutuminen nopeasti onnistuu paremmin / tasaisemmin...

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
3 Vastauksia
2609 Lukukerrat
Uusin viesti 01 Tammikuu, 2013, 21:59:46
kirjoittanut Matti Häkkinen
3 Vastauksia
2714 Lukukerrat
Uusin viesti 22 Heinäkuu, 2013, 11:43:25
kirjoittanut pilot4fn
6 Vastauksia
4909 Lukukerrat
Uusin viesti 16 Kesäkuu, 2013, 16:04:07
kirjoittanut Tucho
59 Vastauksia
24406 Lukukerrat
Uusin viesti 10 Elokuu, 2015, 00:10:20
kirjoittanut Nurffe
9 Vastauksia
10387 Lukukerrat
Uusin viesti 11 Elokuu, 2014, 16:08:30
kirjoittanut lordjw