Kirjoittaja Aihe: Perjantaina lensi pelikaani turbiiniin..  (Luettu 4471 kertaa)

Poissa kurre

  • Aloitteleva torppari
  • *
Perjantaina lensi pelikaani turbiiniin..
« : 22 Syyskuu, 2014, 08:45:37 »
Perjantaista tuli kertarysäyksellä astetta hintavampi päivä. Walkera QR X800 + lisäkilkkeet sai "pientä" osumaa teknisen vian vuoksi.

Nostin kopterin ilmaan ihan normaalisti, nousin n. 10-15m korkeuteen leijuntaan ja tsekkailemaan että kaikki toimii. Kaikki näytti tähän asti hyvältä. Lähdin viemään kopteria Verkkiksen kattoterassin reunaa kohden jolloin yksi moottoreista sanoi sopimuksensa irti ja kopteri lähti kontrolloimattomaan kierteeseen ja syöksyi n. 50 m korkeudelta Bunkkerin betonilipalle. Äärimmäisen hyvä onni matkassa oli, että kopteri ei tehnyt mitään tuhoa ympäristölle/ihmisille tippuessaan. Onnettomuutta oli edeltänyt n. 10-15 onnistunutta ja erittäin varmatoimista lentoa, jolloin luotto kopterin toimintaan oli päässyt nousemaan vahvaksi.

Raunioita tutkiessa huomasimme että etuvasemmalla oleva moottori haisi vahvasti palaneelle ja silmämääräisestikin katsottuna käämit olivat osan matkaa tummuneet huomattavasti. Muut moottorit haisivat neutraalille.

Vauriot:

- Walkera QR X800 kopteri täysin korjauskelvoton
- Kopterin aivot ja muu elektroniikka täysin p***un päreinä
- Akku sen näköinen että ei uskalla enää käyttää
- GoPro Hero3+ Silverin runko mutkalla ja näyttö paskana, mutta GoPro itsessään sinällään vielä kuvaa :D
- G-2D Gimbal aivan mutkalla ja solmussa
- Walkera telemetriamoduuli pirstaleina
- TX5804-videolähetin ja siihen ostettu mushroom-antenni sökönä

Onnettomuudessa hajonneiden osien yhteissumma listahinnoilla n. 2240e.

Eniten tässä harmitti se, että olin juuri saanut kopterin tuunattua vimosen päälle kuntoon. Sain perjantaina Boscam LCD5802 näytönkin ja kyseessä oli ensilento FPV-linkin kanssa. No, nyt selvittelemään kuka korvaa ja kenelle annetaan :) Pakko se on jotain kautta saada uusi kopteri taivaalle.

PS. Otsikko siitä, että kyseisen onnettomuuden jälkeen tuli piipahdettua lähibaarissa hieman puimassa asiaa..

Poissa Thermonen

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Perjantaina lensi pelikaani turbiiniin..
« Vastaus #1 : 01 Marraskuu, 2014, 01:29:41 »
Kuulostsaapa hyvälle  :D
Olen meinaan ko. kapistuksen hankintaa tässä kovasti suunnittelemassa  ;D

Poissa Jerkku

  • Modetorppari
  • *****
  • Rc-Kopterit Ry
Vs: Perjantaina lensi pelikaani turbiiniin..
« Vastaus #2 : 01 Marraskuu, 2014, 06:57:12 »
Ensi kerralla mietit lennätyspaikkaa ehkä hieman tarkemmin, olis ollu lehdillä kirjoitettavaa jos se olisi osunut johonkin ihmiseen tuolta korkeudelta?
Ei noihin vehkeisiin voi täysin luottaa koskaan.
Gaui X3 Vbar mini          Futaba 10C
Trex 500 ESP  3G

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
62 Vastauksia
60269 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Huhtikuu, 2014, 22:52:44
kirjoittanut Sammy
0 Vastauksia
1956 Lukukerrat
Uusin viesti 24 Kesäkuu, 2010, 21:48:02
kirjoittanut vps
0 Vastauksia
1890 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Toukokuu, 2013, 00:13:16
kirjoittanut VERTICAL
44 Vastauksia
21537 Lukukerrat
Uusin viesti 18 Kesäkuu, 2014, 22:52:08
kirjoittanut JML
0 Vastauksia
3870 Lukukerrat
Uusin viesti 02 Helmikuu, 2018, 00:53:04
kirjoittanut VERTICAL