Kirjoittaja Aihe: Eka torppi..  (Luettu 3931 kertaa)

Poissa RoopeB

  • Opetteleva torppari
  • **
Eka torppi..
« : 20 Huhtikuu, 2011, 09:59:33 »
Ei aivan hirveän pitkäksi kerennyt ehtiä tämä mun HK450 -pilotin urani, ennen ekaa torppia. Tästä vähän jo kerkesin vähän ihmettelemään tuolla toisessa ketjussa.

Aikaisemmin oon pariin otteeseen huomannut, miten koneen korkeus saattaa tavallisessa polven korekeudella leijuttelussa heilahdella suurestikin, vaikka kaasu pysyy samassa. Välillä kone on aivan lähellä maata ja hetkessä se nousee pään yläpuolelle. No nyt sitten kävi niin, että polvenkorkeudella leujutuksessa kone hujahti äkkiä korkeammalle ja ampaisi samantien eteenpäin. Minä en ehtinyt mukaan ja niinpä tuli torppi. Aluksi olin ihan melkein varma, ettei kyse ole tuulesta sillä oli aivan tyyntä, mutta nyt en ole enää varma. Toisekseen minulla on kutina, että myös kierrokset nousivat. Vaikea arvioida tilannetta tarkemmin, kun on näin alumetreillä lentämisensä kanssa. Jos alunperin olisin ollut varma, että vika on koneessa/säädöissä/tms. en tietenkään olisi lentänyt ollenkaan. Etenkin kun tämä pystysuunnassa vaeltaminen ei ollut eka kerta. Mutta kuten sanottu, vaikea arvioida tällä kokemuksella mikä on normaalia ja mikä epänormaalia - mikä minusta johtuvaa, mikä kopterista johtuvaa.


Tässä hieman listaa hajonneista:
-stabbarin tanko
-nuppi
-lavat
-peräservon linkkitanko
-nuppiservoista ainakin yksi rutisee (rattaat?)

Onneksi kaikkia taitaa löytyä kotoa, noita servojen rattaita lukuunottamatta. Pitää katsella jotkin halppiskiinalaiset, mutta toimivat metallirattailla olevat pikkuservot. (saa tarjota privalla, jos on ylimääräisiä).

Lisäksi noparin ja vastarin uusimista voisi harkita, josko noissa jommassa kummassa olisi tuon mahdollisen kierrosten nostamisen syy.

« Viimeksi muokattu: 20 Huhtikuu, 2011, 10:03:16 kirjoittanut RoopeB »
HK 450
Align T-Rex 600E
Lama V5
Spectrum DX7

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #1 : 20 Huhtikuu, 2011, 10:47:51 »
Moikka,

Onhan nuo torpit ikävä osa tätä lajia. Niiltä on kuitenkin erittäin vaikea välttyä varsinkin harrastuksen alkumetreillä, ne melkeinpä kuuluvat harrastuksen alkuun.

Tuo nopea korkeuden vaihtelu josta kerroit, niin siihen on moniakin mahdollisia syitä. Kun en tilannetta nähnyt enkä ole kopteriasi kokeillut, niin on hyvin vaikea arvioida, että mikä sen aiheuttaa. Tuulinen kelihän sitä tekee ja muutenkin kopterin lento leijutuksessa on sellaista, että sitä korkeutta pitää koko ajan ohjata sillä vasemman puoleisellä tikulla jos sen haluaa vakiona pitää. Se, että oppii reagoimaan juuri sopivan määrän mahdollisimman ajoissa onkin sitten koko harrastusajan kestävää kehitystä.

Jos nyt kuitenkin palataan tähän sinun tapaukseesi, niin minulla olisi sellainen opittuarvaus, että käyttämäsi lapakulma- ja kaasukäyrä ei toimi hyvin yhteen. Eli ihanne tilanne olisi se, että kopterin lentäessä roottorin ja moottorinkin kierrokset pysyvät samoina koko ajan. Nostovoimaa säädeltäisiin siis vain lapakulmia muuttamalla. Tähän on syynä se, että tämä on kaikkein helpoin tilanne hallita. Arvelen, että sinulla tilanne on ollut joku sen suuntainen, että lapakulmia lisätessä myös kierrokset ovat nousseet, jolloin nousuvoima korostuu. Samoin lapakulmia vähennettäessä kierroksia lasketaan hivenen. Sähkömoottoreissa kierrosmuutokset näkyvät vielä niin nopeasti, että tämä voisi hyvinkin olla syypää kaputin aiheuttajaksi. Luultavasti sinulla ei kuitenkaan ollut nopeudensäätimessä governortoimintoa päällä ja kaasukäyrää asetettu sen mukaiseksi. Aloittelijoille on erittäin vaikea säätää normi käyrillä sekä lapakulmia ja kaasukäyrää toimimaan hyvin yhteen siten, että lapakulmia muutettaessa ei moottorin kierrokset muutu.

Toinen mahdollinen syy voisi olla liian agressiivinen lapakulmakäyrä. leijutteluun sopii aivan hyvin -2 - 10 astetta oleva lapakulma-alue. Tällöin tikkukeskellä kulmia olisi 6 astetta ja korkeuden ohjaaminen on melko miellyttävän tuntuista kun kopteri reagoi ohjaukseen rauhallisemmin. Tähän melko varmasti tulee vastauksia, että jonkun mielestä kannattaa käyttää leijunnassa samaa lapakulmakäyrää koska ei tarvitse opetella tikun kohtia eri tavoin. Tuota ajatusta voi ehkä pitää ihan perusteltuna jos lentää vain 3D-lentoa, mutta mielestäni tuollaisen "täyden" lapakulmakäyrän käyttäminen normaalissa leijuttelussa on aivan kuolleena syntynyt idea. Eli jos sulla on leijutuksessa esimerkiksi -10 - 12 astetta lapakulma-alue, niin muuta se ihan ensimmäisenä.

Mikäli tapauksessasi sattui olemaan tuo kaasu- ja lapakulmakäyrän epäyhteensopivuus jolloin kierrokset vaihtelivat sekä vielä tuo täysilapakulmakäyrä käytössä, niin kopterisi lentäminen on varmasti ollut erittäin kimuranttia ja epämiellyttävää tyynelläkin kelillä.

Mikäli tuntuu, että et oikein saa näitä itse säädettyä, niin keväleirillä ainakin ensi kuussa on porukkaa jotka kaikki ovat valmiina auttamaan asian kanssa. Tampereen suunnallakin on paljon harrastajia joilta varmasti saa apua jo paljon kevätleiriä aiemmin.

--
Timo
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa RoopeB

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #2 : 20 Huhtikuu, 2011, 11:18:36 »


Jos nyt kuitenkin palataan tähän sinun tapaukseesi, niin minulla olisi sellainen opittuarvaus, että käyttämäsi lapakulma- ja kaasukäyrä ei toimi hyvin yhteen.

Toinen mahdollinen syy voisi olla liian agressiivinen lapakulmakäyrä. leijutteluun sopii aivan hyvin -2 - 10 astetta oleva lapakulma-alue.

Kaikki käyrät 0-100, lapakulmat ~6°
HK 450
Align T-Rex 600E
Lama V5
Spectrum DX7

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #3 : 20 Huhtikuu, 2011, 11:30:10 »
Moikka,

Kaikki käyrät 0-100, lapakulmat ~6°

Juurikin tuo lienee se ongelmasi. Vaikka nopeuden säädin olisi miten hyvä, niin tuollaisella kaasukäyrällä ei sitä konetta saa mukavaksi lentää.

Kun kerrot mikä säädin ja moottori sulla kopterissasi on, niin osalla täällä foorumilla voi olla samat käytössä HK450:ään. Heiltä voi tulla vinkiksi sopivia arvoja sen kaasukäyrän arvoiksi.

Kokeile säätää myös lapakulmakäyrä aluksi sellaiseksi, että tikku alhaalla on -2 astetta ja tikku ylhäällä olisi noin 11 astetta.

--
Timo
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa RoopeB

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #4 : 20 Huhtikuu, 2011, 12:03:58 »

Kun kerrot mikä säädin ja moottori sulla kopterissasi on.



Moottori Align 430XL ja nopari BlitzRC 30A (EESCB130A003)

Kokeilen noita ehdottamiasi lapakulmia.
HK 450
Align T-Rex 600E
Lama V5
Spectrum DX7

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #5 : 20 Huhtikuu, 2011, 12:09:26 »
En tiedä oikeastaan lainkaan milläisia kaasukäyrän arvoja pitäisi laittaa jotta tuo toimisi välityksilläsi hyvin.

Mutta turvallisin mielin voin sanoa, että kun laitat kaasukäyräksi vaikka seuraavan:

0% - 53% - 55% - 58% - 60% (jos tikku keskellä lapakulmat on 6 astetta ja kopteri ei leiju tikkukeskellä, niin nosta kaikkia näitä kaasukäyrän arvoja saman verran kunnes kopteri leijuu tikku keskellä. Ensimmäisen arvon pitää olla kuitenkin 0% jottei kaasua ole päällä tikun ollessa alhaalla.)

Niin se aivan varmasti toimii paremmin kuin 0% - 25% - 50% - 75% - 100% tyylinen kaasukäyrä.

--
Timo
« Viimeksi muokattu: 20 Huhtikuu, 2011, 12:11:31 kirjoittanut Timo »
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa RoopeB

  • Opetteleva torppari
  • **
Vs: Eka torppi..
« Vastaus #6 : 20 Huhtikuu, 2011, 14:25:45 »
Kiitos Timo! Kunhan saan taas kopterin kasaan, pitää kokeilla ehdottamillasi säädöillä.
HK 450
Align T-Rex 600E
Lama V5
Spectrum DX7

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
46 Vastauksia
12680 Lukukerrat
Uusin viesti 21 Marraskuu, 2012, 13:07:54
kirjoittanut Heptocopter
6 Vastauksia
4033 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Joulukuu, 2012, 22:50:31
kirjoittanut Dutchman
0 Vastauksia
1593 Lukukerrat
Uusin viesti 18 Tammikuu, 2013, 01:55:34
kirjoittanut kekke
0 Vastauksia
2413 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Elokuu, 2013, 10:31:29
kirjoittanut Jussi Kanervo
26 Vastauksia
20850 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Lokakuu, 2016, 17:15:58
kirjoittanut virtakuono