Kirjoittaja Aihe: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla  (Luettu 77211 kertaa)

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
(kopioidaan perinteisesti perinteinen viesti)

Jo perinteeksi muodostunut, kopteriharrastajien kevät- Fly In -tapahtuma järjestetään jälleen Paattisilla Turun Lennokkiseuran kentällä, gauhian liki Turkku 20.-22. toukokuuta.


Lähistöllä (800m) oleva urheiluseuran maja on varattu käyttöömme koko viikonlopuksi saunoineen ja majoitustiloineen, aivan hotellin tasoahan tuo ei ole, eli makuupussit ja -alustat yöpyjille mukaan. Myös asuntovaunuille/autoille on tilaa pihalla.

Jonkinlaista Buffettiakin pitäisi ainakin lauantaina olla tarjolla, eikä kauppakeskukseenkaan ole matkaa kuin n.3 km jos eväät loppuu.

Vuoden Torppari-kieropalkinto vaihtanee kirjahyllyä ja jonkinlaista vapaamuotoista ohjelmaakin voidaan tilanteen mukaan järkätä, myös  ehdotuksia otetaan vastaan.
Esim. leikkimieliset poppis- tai 3D poppis-treenikisat jos halukkaita löytyy muutamia, tutka voidaan myös järkätä paikalle.

Aikaisemmilla kerroilla on näyttänyt tuo yleinen yhdessäolo ja lennättely olevan sitä, mitä suurin osa porukasta haluaa.

Illan viettoon kuuluu saunomista, pikkukopteripöristelyä pihamaalla, quark- tai muu pikkukopteri combattia, simuttelua, makkaran grillausta,  ym. hauskan pito. Toki saunomaan pääsee jo perjantainakin ja hauskaa on.  

Aloittelijoille, ja miksei muillekin, on tarjolla säätö- ja lennätysapua, kaikki vaan rohkeasti kalustoineen mukaan!

Osallistumismaksu vain 15 €, sisältää kentän käytön koko viikonlopuksi, perjantai/lauantai saunomiset ja yöpymiset, missä muualla vietät hauskan viikonlopun mukavassa seurassa lähellekään näin halvalla?

Tapahtumassa lennättämään aikovilla pitää olla tarvittaessa esittää dokumentti SIL:n tai vastaavan muun  vakuutuksen voimassaolosta, mutta sehän nyt kaikilla ilman muuta on ;)
Alkoholin vaikutuksen alaisena ei saa lennättää.
Asuntoautossa majoittujille muistutuksena kertaalleen, että kaluston kaasulämmitys kannattaa tarkistaa, koska mökin sähköt ei monelle riitä.
Sakontien 30 km/h nopeusrajoitusta tulee ehdottomasti noudattaa.

Mahdolliset kysymykset ja ilmoittautumiset voi laittaa vaikka tänne, tai sitten YV:nä tai s-postina Jarille
jari piste niemi miuku repcon . fi  tai mulle  sammy miuku sammy . fi

Puffina kuvia ja videoita edellisiltä leireiltä
2010 videoita, kuvia
2009 kuvia
2008 kuvia



Ilmoittautuneet:
JariN
Sammy
« Viimeksi muokattu: 12 Tammikuu, 2011, 18:05:26 kirjoittanut Sammy »
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Jänkhäkopteristi

  • Seniori torppari
  • *****
  • a.k.a Mikael H
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #1 : 12 Tammikuu, 2011, 18:02:00 »
Ilmoittautuneet:
JariN
Sammy
Mikael H (Maja)
« Viimeksi muokattu: 12 Tammikuu, 2011, 21:05:10 kirjoittanut Mikael H »
T-Rex 100s
E-Sky Honey Bee CT

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #2 : 12 Tammikuu, 2011, 18:03:08 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #3 : 12 Tammikuu, 2011, 18:03:39 »
Ilmoittautuneet:
JariN
Sammy
Mikael H
Maikko
Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Falconi

  • se irkkihemmo
  • Seniori torppari
  • *****
  • Korsee äpterit
    • Kuvasivut
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #4 : 12 Tammikuu, 2011, 18:07:42 »
Ilmoittautuneet:
JariN
Sammy
Mikael H
Maikko
Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
Falconi
#kopterit.net@IRCnet
|X5|
Whiskey Tango Foxtrot

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #5 : 12 Tammikuu, 2011, 18:09:00 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
« Viimeksi muokattu: 12 Tammikuu, 2011, 18:10:33 kirjoittanut Jussi. »

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #6 : 12 Tammikuu, 2011, 18:18:05 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege

Poissa zxiicci

  • TLR-Insraktori
  • Seniori torppari
  • *****
  • Lajin helppous viehättää!
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #7 : 12 Tammikuu, 2011, 18:32:46 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci

Poissa Mikaelni

  • RC-Kopterit Ry/178
  • Elävä Legenda
  • *****
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #8 : 12 Tammikuu, 2011, 19:01:05 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
F550 Wookong M/Datalink/IOSD

Poissa J@ni

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Let's make 3D helis great again!
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #9 : 12 Tammikuu, 2011, 19:21:47 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
Henseleit TDR_ SAB G500 Sport_ SAB Black Nitro_
SAB G420 Black Thunder 700T  Instagram: @yanircheli

Poissa Jussi

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Lentolaitteiden sekakäyttäjä
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #10 : 12 Tammikuu, 2011, 19:24:11 »

Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi

Poissa Timo Huhtamäki

  • Seniori torppari
  • *****
  • BadAsss Compass
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #11 : 12 Tammikuu, 2011, 19:26:02 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
Compass Knight 50 Sport / YS 50st - Zimmermann muffler - HeliArtist MD500E -  Mikado V-Bar 5.1Pro-governor + 3x Futaba 9255 + 9257 + BLS254 - 5x Rotortech 600 - 30%/23%

HK450 TT Pro / Scorpion 2221-8 v2 - Turnigy K-Force 40A - Futaba GY520 + 9257 - Edge mains KBDD tails and paddles - Zippy FlightMax 2200mAh

SJM400v2 / SJM 9pol outrunner 3950kv - Phoenix 25 - MKSpropo GY-293 - SJM GF 300mm - FlightPower EVO20 1800mAh  Futaba 12FG

puisto_kemisti

  • Vieras
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #12 : 12 Tammikuu, 2011, 19:57:51 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)

Poissa Karkkis

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Markku Kärkkäinen RC-Kopterit Ry
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #13 : 12 Tammikuu, 2011, 20:08:13 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
T-Rex 600NSP
T-Rex 600E PRO
T-Rex 250
Spektrum DX7

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #14 : 12 Tammikuu, 2011, 20:27:57 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
16. Vispilä
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #15 : 12 Tammikuu, 2011, 20:31:59 »
tilatkaahan sitte samanlaiset säät ku viimeksi! 8)
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Jänkhäkopteristi

  • Seniori torppari
  • *****
  • a.k.a Mikael H
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #16 : 12 Tammikuu, 2011, 20:34:12 »
Hyvät saa ollakki ku mie sentähän lähen täältä pohojosesta sinne asti! :) Pittää alakaa tosiaan selvittää miten nuo lipoakut kuljetetaan lentokoneessa :)
T-Rex 100s
E-Sky Honey Bee CT

puisto_kemisti

  • Vieras
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #17 : 12 Tammikuu, 2011, 20:36:17 »
Hyvät saa ollakki ku mie sentähän lähen täältä pohojosesta sinne asti! :) Pittää alakaa tosiaan selvittää miten nuo lipoakut kuljetetaan lentokoneessa :)

Lähetät ne postissa ennakkoo johoki turkuun....  ;D

Poissa Noxi

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #18 : 12 Tammikuu, 2011, 20:41:34 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
16. Vispilä
17. Noxi (Majaan kans ja kimppakyytiki ois ihan jees, mites Timo on menossa?)
| Flybar lentoa ja FPV rallia |
            T8FG Super

Poissa Jänkhäkopteristi

  • Seniori torppari
  • *****
  • a.k.a Mikael H
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #19 : 12 Tammikuu, 2011, 20:42:58 »
Kemisti: Aattelin samaa :)
T-Rex 100s
E-Sky Honey Bee CT

Poissa nik-92

  • Seniori torppari
  • *****
  • #LajinHelppousViehättää
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #20 : 12 Tammikuu, 2011, 20:58:16 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
16. Vispilä
17. Noxi (Majaan kans ja kimppakyytiki ois ihan jees, mites Timo on menossa?)
18. nik-92 (Majaan)

Poissa jaska.t

  • Modetorppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry.#3.Kunniajäsen.Ämmässuo.
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #21 : 12 Tammikuu, 2011, 21:02:03 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
16. Vispilä
17. Noxi (Majaan kans ja kimppakyytiki ois ihan jees, mites Timo on menossa?)
18. nik-92 (Majaan)
19. jaska.t

Poissa Timo Huhtamäki

  • Seniori torppari
  • *****
  • BadAsss Compass
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #22 : 12 Tammikuu, 2011, 21:03:32 »
17. Noxi (Majaan kans ja kimppakyytiki ois ihan jees, mites Timo on menossa?)

Jos mua tarkoitit nii omalla autolla ilmoja pilailen ja hiilidioksiineja päästelen... Näin siis on menny tähän asti viimeset 6vuotta kisa- ja leirireissut...
Compass Knight 50 Sport / YS 50st - Zimmermann muffler - HeliArtist MD500E -  Mikado V-Bar 5.1Pro-governor + 3x Futaba 9255 + 9257 + BLS254 - 5x Rotortech 600 - 30%/23%

HK450 TT Pro / Scorpion 2221-8 v2 - Turnigy K-Force 40A - Futaba GY520 + 9257 - Edge mains KBDD tails and paddles - Zippy FlightMax 2200mAh

SJM400v2 / SJM 9pol outrunner 3950kv - Phoenix 25 - MKSpropo GY-293 - SJM GF 300mm - FlightPower EVO20 1800mAh  Futaba 12FG

Poissa Jänkhäkopteristi

  • Seniori torppari
  • *****
  • a.k.a Mikael H
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #23 : 12 Tammikuu, 2011, 21:04:52 »
Maja yövytys tännekki.
T-Rex 100s
E-Sky Honey Bee CT

Poissa Jerkku

  • Modetorppari
  • *****
  • Rc-Kopterit Ry
Vs: Perinteikäs kopteriväen kevätleiri, 20-22.5.-11 Paattisilla
« Vastaus #24 : 12 Tammikuu, 2011, 21:15:31 »
Ilmoittautuneet:
1. JariN
2. Sammy
3. Mikael H
4. Maikko
5. Tohtori R (3D poppikseen voi osallistua)
6. Falconi
7. Jussi.
8. Ege
9. zxiicci
10. Mikaelni
11. J@ni
12. Jussi
13. Timo Huhtamäki (hiihtomaja majoitus ja jotain varmaan skaalapöristelyä...)
14. Puisto Kemisti (Pääsee taas ryyp, siis lennättämään)
15. Karkkis
16. Vispilä
17. Noxi (Majaan kans ja kimppakyytiki ois ihan jees, mites Timo on menossa?)
18. nik-92 (Majaan)
19. jaska.t
20. Jerkku (autossa)
Gaui X3 Vbar mini          Futaba 10C
Trex 500 ESP  3G

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
126 Vastauksia
54744 Lukukerrat
Uusin viesti 22 Kesäkuu, 2008, 15:49:41
kirjoittanut fatboy
202 Vastauksia
73855 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Heinäkuu, 2009, 13:05:55
kirjoittanut 1m4s0_
256 Vastauksia
91603 Lukukerrat
Uusin viesti 11 Kesäkuu, 2010, 08:28:18
kirjoittanut ropellihattu
73 Vastauksia
22122 Lukukerrat
Uusin viesti 03 Joulukuu, 2013, 20:03:45
kirjoittanut kekke
185 Vastauksia
55433 Lukukerrat
Uusin viesti 25 Toukokuu, 2015, 23:00:41
kirjoittanut KL