Kopterit.net

Kilpailutoiminta => F3N & 3D => Aiheen aloitti: Maikko - 31 Heinäkuu, 2010, 19:09:21

Otsikko: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Maikko - 31 Heinäkuu, 2010, 19:09:21
Terve,

Sovittiin Anssin kanssa että minä aloitan HTCF:n puolelta 3D-kisatoiminnan vetämisen. Tavoitteena saada lisää osallistujia kisoihin ja kulttuurin luomista Suomeen. Kuten kaikki tietää tuolla F3C FAI kisoissa Suomessa on kisakulttuuri jo vuosien takaa, joka pitää sisällään SM-kisat, maajoukkueen ja treenaustoimintaa. Tänä vuonna Ari H voittikin mahtavasti EM-Hopeaa, joka on iso juttu. Eikö olisikin hienoa jos homma saataisiin pyörimään myös 3D puolella!

3D on yleistymässä Suomessa ja maailmalla kovaa vauhtia, mutta kisakulttuuri on Suomessa aika lasten kengissä. Käytännössä ensimmäinen F3N-kisa lennettiin täällä vuonna 2009 kahden lennättäjän voimin. Tänä vuonna on ollut kaksi osakilpailua Cupista, joissa on ollut kolme lennättäjää per osakilpailu. Eli lisää osallistujia pitäisi saada, sillä harrastajia on kuitenkin paljon. Ensimäiseksi ajattelin kartoittaa hieman ihmisten ajatuksia 3D kilpailemista kohtaan, jonka jälkeen toivottavasti saan mielikuvan siitä mikä ajatusmaailma kanssa kopteristeilla on kisailua kohtaan.

Lyhyt intro F3N:stä tähän alle jos on kokonaan vieras termi:
- Kisailumuoto, joka koostuu 3:sta osiosta. Pisteet lasketaan yhteen näistä.
    * Set Manouvers = ennalta itse valitut liikkeet (8 kappaletta)
    * Freestyle = Kaikki on sallittua kunhan se on näyttävää (turvarajat kuitenkin mielessä)
    * Flight to music = Musiikin tahtiin lennätys

Ps: Kaikki nämä osiot löytyy myös esimerkiksi 3D mastersseista ainoastaan sillä erolla että Set Manouvers liikkeet ovat hieman erilaisia ja vaihtuvat joka vuosi.


Toivon että kyselyyn vastaisi mahdollisimman moni, sillä tämä on arvokasta tietoa. Tähän alle saa laittaa vapaata keskustelua aiheesta, eli miksi vastasin mitäkin ja mikä olisi paras tapa alentaa kynnystä osallistua kisailuun.
Jos joku oleellinen vaihtoehto puuttuu, niin viestiä mulle.

-



Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Miika - 31 Heinäkuu, 2010, 19:13:22
Itse kilpailisin todennäköisesti jo tänävuonna F3N/C:ssä, mutta kun laitteena on vain tuo 450 niin olisin ehkä hieman eri viivalla .90 kokoisten kanssa.  :-\

Mielestäni tuosta puuttuu vaihtoehto: Kilpailisin, mutta laitteeni eivät ole sillä tasolla.
Sen olisin vastannut, nyt vastasin ettei taitotaso ole vielä sillä tasolla. Tottahan sekin tosin on... :D
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: kaardian - 31 Heinäkuu, 2010, 19:33:50
Mielestäni tuosta puuttuu vaihtoehto: Kilpailisin, mutta laitteeni eivät ole sillä tasolla.
Sen olisin vastannut, nyt vastasin ettei taitotaso ole vielä sillä tasolla. Tottahan sekin tosin on... :D

Sama homma. En luota omaan kalustoon niin paljoa että voisi oikeasti reenata mitään tähän kisaamiseen liittyvää. Jatkuva tappelu noitten perien kanssa ei oikeen luo sellasta tunnetta että, ja toisekseen ei ne omat taidot riitä vielä. Jos saa vehkeet toimimaan ja pääsee reenaan ni sit ehkä ens kesänä.
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Maikko - 31 Heinäkuu, 2010, 21:05:33
Itse kilpailisin todennäköisesti jo tänävuonna F3N/C:ssä, mutta kun laitteena on vain tuo 450 niin olisin ehkä hieman eri viivalla .90 kokoisten kanssa.  :-\

Mielestäni tuosta puuttuu vaihtoehto: Kilpailisin, mutta laitteeni eivät ole sillä tasolla.
Sen olisin vastannut, nyt vastasin ettei taitotaso ole vielä sillä tasolla. Tottahan sekin tosin on... :D

Lisäsin vaihtoehdon "Kilpailu kiinnostaa, mutta kalusto koostuu ainoastaan pienistä koptereista".

Tämä on kuitenkin vähän kaksipiippuinen juttu ja toivottavasti tätä ei oikeasti mielletä esteeksi. Itse ajoin ekan cupin kisan Trex 500:lla ja Juho ajoi Leptonilla. Jos päämääränä on kehittyminen, niin kilpailurutiinin ja muun toiminnan saaminen kuntoon aluksi on tärkeämpää kuin ne sentit lapojen pituuksissa.

Hyvin on tullut jo lyhyessä ajassa vastauksia! Ja varsin miellyttävän näköisiäkin :)

-
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Mikaelni - 31 Heinäkuu, 2010, 21:41:31
Laitoin Maikko sinut tämän alueen valvojaksi, innostusta kun sinulla riittää  :) . Tämä on hienoa että on  kehittymässä Suomessakin tämän alueen kilpailutoimintaa.
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Pekka - 31 Heinäkuu, 2010, 21:44:25
Itsellä vaikuttaa useampi asia noista äänestyksessä olevista. En äänestänyt mutta laitan tähän valintani. Siinä on sekä kilpailu kiinnostaa että kilpailu ei kiinnosta -valintoja, mutta toivottavasti tästäkin vastauksesta on hyötyä:

-kilpailu kiinnostaa, mutta oma taitotaso ei ole vielä omasta mielestäni riittävän hyvä
-kilpailu kiinnostaa, mutta keskityn mieluummin F3C (FAI) lennätykseen
-kilpailu ei kiinnosta, sillä se tekee harrastuksesta liian vakavaa

Joskus olen tuota miettinyt Eurosportin ajamista, mutta se on jäänyt ajatuksen tasolle..

Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Heechee - 31 Heinäkuu, 2010, 23:14:29
Trex 500:t riittäisi kyllä, mutta tarttee vielä vähän lisätreeniä, että osaa kahdeksan kuviota listalta.  ::)
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: JCA - 31 Heinäkuu, 2010, 23:26:58
Innostusta ja kiinnostusta olisi, vaan treenit on tältä kesältä jääny pieniksi ja oma taito ei ole vielä sellasta että kehtaisi noihin osallistua.
Toki jos olis nyt vkl kerinny tuonne Vesivehmaalle vaimisäneo.. niin olisin tullut poppista kokeilemaan. Ei mitään palkintoja hakusessa, mutta näkis sitä meininkiä ja että miten oma kupoli kestää tuomareiden edessä lentelyä, niinkö Sammykin asian tänään Maskussa sanoi :)
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Maikko - 01 Elokuu, 2010, 20:19:00
32 äänestäjää ja reilu 200 lukukertaa, vielä voisi tulla ääniä.

Yllättävän paljon toi "-kilpailu kiinnostaa, mutta oma taitotaso ei ole vielä omasta mielestäni riittävän hyvä" on saanut ääniä. Tämä on kyllä selkee viesti siitä että F3N:ään tarvittaisiin, joku popular tyylinen osio jossa olisi helpommat liikkeet ja siitä olisi sitten helppo edetä F3N-luokkaan. Toinen vaihtoehto on porrastaa kisaa siten että kaikki ajaa saman luokan set manouvers ja parhaimmat pääsee lentämään Freestylen ja Flight to musicin.

Nykyisistä set manouvers (http://www.fai.org/aeromodelling/system/files/SC4_Vol_F3_Helicopters_10.pdf) helpoimmat liikkeet omasta mielestäni ovat:
- Selällään leijutus
- 2 osainen vaakakierre
- Slip-S
- Silmukka
- inverted piruette
 Viidelläkin liikkeellä pääsee alkuun. Mutta pitäisikö keksiä vielä helpompia liikkeitä, jotka olisivat kokonaan säännöstöjen ulkopuolelta. Tällöin pitäisi olla kaksi eri luokkaa, eivätkä liikkeet olisi tällöin virallisia. Hyvä olisi jos pärjättäisiin nykyisillä liikkeillä, sillä silloin kaikki harjoittelisi "oikeita" asioita.

-
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Heechee - 01 Elokuu, 2010, 21:03:25
En nyt huolestuisi liikaa kahdeksan kuvion osaamisesta, jos osaa viisi tekee viisi. Musiikkiin lennätys ei kuitenkaan mee musiikkiin, ja freestyle on esim. kolme minuuttia kaseja.  ;D
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Juho - 01 Elokuu, 2010, 21:30:58
Joo-o kyllä pitäisi jotain helpompaa saada ehkäpä. Mutta mitä se voisi olla?

Music Freestyleä ei olla ajettu vielä yksissäkään kisoissa. Ihan vaan kun ei ole äänentoistoa jne.

Ja se normi freestyle on ihan pala kakkua, räimii sen minkä osaa ja katsoo mihin se riittää :)

Että kisoihin vaan mukaan ilman mitään selittelyjä, ei siellä kaikki osaa lentää nytkään, itsestäni puhun :D
Otsikko: Vs: F3N / 3D kilpailukulttuuri Suomessa
Kirjoitti: Maikko - 22 Syyskuu, 2010, 13:26:35
Päivitystä tänne.

Eli 3D-poppis kisat järjestettiin syysleirillä ja ne olivat mielestäni menestys. Kiitos kaikille osallistuneille!

F3N Cup edelleen ensi vuonna:
Anssi oli ollut LET:n kokouksessa, missä oli keskusteltu SM-arvosta F3N-luokalle. SM-arvoa ei valitettavasti myönnetty vaan ensi kesä mennään edelleen Cup muodossa. Isoin syy tähän oli ilmeisesti se että F3N on vielä ehdokas statuksella FAI:ssa ja ilmeisesti ovat hakemassa virallista statusta ensi vuonna. Protokollan mukaan ensi vuonna voivat FAI:lta anoa MM-kisoja virallisesti ja ensimmäinen mahdollisuus on vuonna 2012 mutta realistisempi plan on 2013 (ellei asiaan haeta nopeutettua käsittelyä). Tärkeää tässä on nämä maiden järjestämien kisojen osallistuja määrät joita Anssikin Suomen kohdalta ilmoittelee. Jos on tarpeeksi suuri osallistumisjoukko niin prosessi nopeutuu. Sitten pitää vielä Suomen harrastajataso olla niin suuri että kisat myönnetään paikallisesti.

Mutta tämähän ei varsinaisesti meille harrastajille merkkaa mitään, sillä mehän ne kisat tehdään eikä joku protokolla tai organisaatio. Ensi vuonna siis ajetaan CUP-kisat ja porukkaa saadaan toivottavasti lisää mukaan. Kaikki varmaan näki Juhon postaaman videon Kylen F3N set manouversista (http://www.kopterit.net/index.php?topic=9901.0), tossa on meille hieman mallia. Toivottavasti joskus Suomesta tulee tyyppi joka pyyhkii noin epätarkalla menolla lattiaa ;D!

Palaillaan.

-