Kopterit.net

UUSI HARRASTAJA, aloita tästä => Multikopterit - Aloittelijan kysymykset ja vastaukset => Aiheen aloitti: RRuo58 - 06 Huhtikuu, 2014, 19:40:25

Otsikko: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 06 Huhtikuu, 2014, 19:40:25
Aloittelenpa kysymisen aloittelijan ensimmäisellä kysymyksellä.
Ensin hiukan taustaa, sitten kysymys, eli aloittelin kopteriharrastelua jo viime kesänä. Aikaisempi kokemus radio-ohjattavista oli jostain 70-luvulta, kun rakentelin liidokin, heittelin sitä alas kalliolta ja yritin Futaban kaksikanavaisella ohjailla. Enempi meni aika korjaillessa ja silleen.
 No viime kesänä tilasin kiinalaiselta Wasp X3V lelun ja treenasin tullauksen siinä samalla. Ihan onnistunut ostos. Oli oikeastaan RTF, eli suoraan tehtaan paketista  melkein lennettävissä. Kaasukäyrä nyt oli ihan naurettava, mutta muuten ihan hyvä aloittelijalle. No innostuin ja hankin kotimaisesta kaupasta toisen vispilän, jotta olisi osien odottelun aikana mahdollista särkeä toinen lelu, mutta siinä ostoksessa löin käteni p-kaan. Tämä toinen ostos oli Walkeran V200D03 ja Devo7-ohjain. Paketista ottaessa oli swashi niin vinossa, että ensimmäinen nousu yritys kiepsautti kopterin ympäri ja korjaaminen alkoi. Säätelyiden jälkeenkin vehje on melkoisen epävakaa ja yleensä lentely harjoitus päättyy siihen, kun perse ottaa maahan ja rattaat on taas vaihdettava, kun on kardaaniveto taakse.
 Mutta se selittelystä. Jo viime kesänä oli mielessä, että haluaisin kokeilla myös multikopteria ja  nyt olen tässä viime aikoina silmät kiiluen katsellut netistä jotain mihin polttaa sellaista rahaa, jota minulla oikeastaan ei olisi varaa tuhlata ja päällimmäisenä on ollut tämä Walkeran  QR X350. Eikös tätä voisi alkuun yrittää ohjata sillä Devo7-ohjaimella niin saisi sille edes jotain käyttöä, vai olisiko viisaampi vaan "loppusijoittaa" sekin ja hommata kokonaan uusi kokoonpano?
Olen tätä nyt jo sen verran miettinyt, että sellainen hyvä neuvo kuin "osta halvempi, rikki se menee kuitenkin" on tullut itsellekin mieleen jo monta kertaa. :D
 Eli jotain sellaista nyt kyselisin kuin, onko tämä nyt vaikea lentää, erittäin vaikea lentää, ihan turha tommosen alottelijan edes yrittää. Olisiko kokemuspohjaista tietoa varaosien saatavuudesta ja hintavuudesta.
 Jos oppisi lentämään, saisiko tällä mahdollisesti jotain kuvaakin, vai onko enempi vaan lelu jota säretään lentoharjoittelussa, eikä siihen oikeasti mitään kummosempia kuvausvehkeitä kiinni saa.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: Makke76 - 07 Huhtikuu, 2014, 12:38:51
Walkeran QR X350 on kelpo multikopteri ilmakuvaukseen, fpv-lennätykseen ja hupikäyttöön. Kyseiseen kopteriin saat gimbaalin kiinni joko Walkeran oman tai laadukkaamman.
Kopterilla kuvailee lähinnä actionkameroilla tai digipokkareilla. Melko samaan pääset kuin DJI Phantom koptereilla.

Mitä lennätykseen tulee, maltti on aina valttia. Laitteella kun malttaa aloittaa harjoittelun ensin matalalta manuaalitilassa eikä edes yritä mennä heti korkealle ajatusmaailmalla: gps sen palauttaa.
Jos gps:ään sokeasti luottaa kadottaa kopterin kuin kopterin, jos ei taitoja sen hallintaan ottamiseen. QR X350 on vakaalaite kun asetukset ja säädöt kohdillaan, koskee kaikkia lentäviä härveleitä  :)

Radioon saat tehtyä säädöt jolloin saat sen helpommin hallittavaksi. Itse harkinnut laitteen ostamista ja olen lennättänyt kyseistä multia jonkin verran. Taistelee hyvin kovaakin tuulta vastaan jos vain omat taidot riittää. Asetuksia laitteeseen linkissä, tee kuitenkin ensin kalibroinnit ja muut käyttöönotto tehtävät, sen jälkeen vasta radioon säädöt: http://www.rcproreviews.com/qr-x350-beginner-standard-3d-mode-settings/ (http://www.rcproreviews.com/qr-x350-beginner-standard-3d-mode-settings/)

Muista aloittaa tilavalla alueella jossa ei esteitä, muita ihmisiä. Ja ensin multin hallintaa matalemmalla. Eikä tuulennopeus kovinkaan suuri, alkuun 0-4 m/s sopivia, kunhan ei puuskia. Alku kalibrointien tekeminen oikein äärimmäisen tärkeää, kompanssi kalibroinnin jos jätät tekemättä voi multi käyttäytyä todella arvaamattomasti.

Ostopaikkoja laitteelle on monia:

Verkkokauppa.com, Vertical hobby, Ilmailukauppa, Hobbylinna, Madpilot...... jne

Tärkeintä on varaosien saatavuus nopeasti suomesta ja kun myyntipaikkoja monia löytyy osiakin. Hajoavimmat osat kyseisessä kopterissa jalat. Potkurit yleensä toisena. Muuten rakenne kestää todella loistavasti.

Ja voit aloittaa Devo7-radiollasi :) , ellet osta pakettia jossa suoraan monipuolisempi radio.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 07 Huhtikuu, 2014, 17:12:15
Kiitoksia ystävällisestä vastauksesta. Voi olla, että yritän vielä hetken aikaa miettiä "osta halvempi, rikki se menee kuitenkin" neuvoa, mutta eri kauppojen hintavertailuksihan tämä taitaa jo mennä. Näyttäisi kotimaisten kauppojen hinnatkin olevan sitä luokkaa, ettei kannata edes kiinalaiselta tilata, kun tulli siitä ALVin perii kuiteskin.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: varis - 07 Huhtikuu, 2014, 19:59:42
Kuulostaisi fiksulta hankkia devo7:ään sopiva nanoquadi, eikös leppis (LadyBird) sopinut tuohon? Ladybird riittää pitkälle lentelyyn ja on hieman vaativa, eli jos sen saa pysymään ilmassa niin 350 tuntuu helpolta, luulisin :)

Tai sit vaikka flame wheel 330 rakennusprojekti...

Goprota kummempaa kameraa harvempi taitaa ihan aluksi laittaa kiinni.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 07 Huhtikuu, 2014, 21:21:01
Hyviä ehdotuksia. Tuo leppis ainakin toimittaisi  tuon "osta halvempi . . ." neuvon hyvin.
Rakennus projekti opettaisi ehkä ymmärtämään jotain härvelin toiminnasta. Nää taitaa just olla näitä "jäitä hattuun" neuvoja, joita kai kaipasinkin kevätaurinkoisessa ostohuumassa. Kiitoksia.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: Mika Lukumies - 07 Huhtikuu, 2014, 21:23:38
Leppistä minäkin suosittelisin alkuun Devo7:n kanssa. Se on hyvä ja edullinen tapa oppia suunnat ja on myös erittäin vakaa vaikka onkin pieni. ;)
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 07 Huhtikuu, 2014, 22:14:05
Tuo erittäin vakaa kuulostaa ihan lupaavalta. Voi ihan hyvin olla, että otankin tuon leppiksen seuraavaksi särettäväksi. Onhan tuo nyt huomattavasti halvempi kuin QR X350. Kamera leikit sillä vaan ei taida onnistua. ;D
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: Mika Lukumies - 07 Huhtikuu, 2014, 22:45:19
Myydään sitä FPV versionakin. ;) Mutta jättäisin se hyllylle ja panostaisin myöhemmin parempaan.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 07 Huhtikuu, 2014, 22:51:03
No niinpäs näyttää, mutta ehkäpä hyvä "strategia" olisi sellainen, että kun leppiksellä on enemmän aikaa ilmassa kuin korjauksessa niin sitten QRrä ja siihen kamera.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: EsaP - 08 Huhtikuu, 2014, 07:29:15
 Itse hommasin Hubsan x4 107c HD mikroquadin ennen sitä varsinaista kuvausquadia. Tuossa Hubsanissa on 2MP kamera ja hintaa laitteelle tuli 86 euroa Saksan Ebaysta. Huono puoli tuossa on se, että sitä on ohjattava omalla ohjaimella. Kunhan tuolla oppii lentämään kunnolla, on mietinnässä ollut juuri tuo QR 350.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: Makke76 - 08 Huhtikuu, 2014, 09:29:59
Leppis on kyllä erinomainen laite opetteluun ja melko realistinen. QR X350 tai muulla isommalla kun lähtee tuon leppiksen jälkeen lentelemään suurin ero on vain paino isommassa laitteessa. Mutta kun pienemmän kautta asiat selkärangassa niin onnistuu paremmin. Harjoitteluista huolimatta, jokainen torppaa laitteita :)
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 08 Huhtikuu, 2014, 10:46:31
Hubsani varmaa muuten ihan hyvä ajatus, mutta leppiksen puolella on mahdollisuus hyödyntää tuo Devo7 mankka. Olisi sillekin jokin käyttö, kun tuo V200D03 on vielä hieman "haastava" harjoittelun tässä vaiheessa. V200D03 rattaiden vaihdon alan jo osata. :P On tullut useamman kerran harjoitelluksi. ;D
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: varis - 08 Huhtikuu, 2014, 21:51:00
Leppistä suosittelin juuri sen vuoksi että voi käyttää devo7:ää, eikös tuo ole jo melko asiallinen ohjain? Tuo yhdistelmä vain on erittäin herkullinen kun puhutaan noista nanolaitteista, joita moni pitänee ihan leluina. Lentotaidon kehitykselle siinä riittää haastetta ja mahdollisuuksia pitkään, leppis erottuu kirkkaasti massasta FC:n ansiosta.

Kokemus leppiksestä on varmaan melko yksilöllinen, itsellä on se v2 omalla mankallaan, ja pitää sanoa että leppis on kaikista omista laitteista se haasteellisin lennettävä. Tarvitaan ensinnäkin tarkkaa tatsia tai se lähtee liukumaan minne sattuu ja karkaa käsistä, kovemmalla kallistuksella tuntuu kippaavan helposti, jne. Toki siitä löytyy kaksi modea vähän samaan tapaan kuin esim. x4:ssäkin ja monessa muussa, joissa on Beginner ja Expert, leppiksessä noitten nimet varmaan pitäs olla Normal ja Pro  ;D Lennän itse sillä jälkimmäisellä, ja tulee kyllä usein kanveesiin. (Taidoistahan tämä on loppupeleissä kiinni  :) ) Itsellä siis on 2 x X4, Syma X1 (tylsistyttävän helppo), leppis ja sitten 2 "isoa" KK 2.0:lla. Nämä isot on selkeästi helpoimmat lentää (pl. X1), mikä johtunee siitä että komponentit aina mankasta lähtien on tasokkaampia.

Oman opettelun kaava on mennyt jotenkin niin, että ensin hajotetaan X4, sitten opetellaan homma oikeasti noilla isoilla ja kun taidot alkaa olla jollain Tasolla niin tehdään samat perässä leppiksellä  ;)

Perinteisiä koptereita en ole kokeillut mutta hieman alkoi taas kiinnostamaan kun aihetta sivuttiin...  ::)

Niin ja sanon vielä sen että se miten kannattaa edetä riippuu hyvin paljon omista taipumuksista. Näen kyllä hyvin hyödyllisenä jos ensimmäiset kokemukset otetaan nanolla tai minillä, koska siinä oppii paljon perusjuttuja joista on hyötyä myöhemmin, varmaan tärkein että näkee erilaisia onnettomuustilanteita ja syntyy käsitys siitä miten helposti laite karkaa käsistä. Mieti mikä oikeasti kiinnostaa ja minkä asian kanssa kestät parhaiten turhautumisia. (Pettymyksiä tulee tiuhaan tässä lajissa!) Jotkut haluavat lentää jolloin pieni talli nanoja vuorotellen korjattavaksi on hyvä valinta, joillain on budjetti rajoitteena, toiset haluavat kameran ilmaan mahdollisimman nopeasti ja jotkut kun näkevät liittimen niin parin sekunnin päästä on juotin kädessä ja joku projekti rakenteilla. Panostaa niihin alueisiin mihin tuntee mielenkiintoa ja mistä kokee eniten olevan hyötyä.
 
Valtaosa joutuu säätämään ja korjaamaan laitteitaan jossain vaiheessa.

PS. Devo7 lienee varsin helppo myydä mm. tuon leppiksen vuoksi, jos päätät ettei sille kuitenkaan ole käyttöä.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: varis - 08 Huhtikuu, 2014, 22:12:16
JOS rakennat, niin valmistaudu muutaman viikon intensiiviseen tiedonkeruujaksoon. Youtubesta kannattaa katsoa erinäisiä videoita, sieltä löytyy hyvin rakennusapuja. Esim. KK2.0:n perussäädöt, liitinten juottaminen jne jne.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: EsaP - 08 Huhtikuu, 2014, 22:51:39
 Mulla oli tärkein kriteeri Hubsania ostaessa, että saan heti kuvalaadultaan kohtuullista videota. Mistään mankoista en ymmärtänyt mitään ostaessani laitteen. Tilasin sitten vielä mode 1 mankallisen vahingossa ja nyt odottelen mode 2:sta Kiinasta. Nälkä on kasvanut syödessä ja koko ajan tekisi mieli ostaa isompi kopteri. Onneksi on järki voittanut ja ymmärtämys siitä, että kun peilikuvana lentäminen ei onnistu vielä ollenkaan, ei ison kopterin ostamisessa ole mitään järkeä. Melkein voisin väittää, että minusta tulisi taas yksi henkilö, joka kertoisi täällä, että quadi lähti kohti Kiinan tehdasta gps tilassa. Mietin myös taannoin, että jos ottaisin seuraavaksi kopteriksi Nine Eagles Galaxy Visitor 2:sen, koska siinä on taas edistyneempää video- ja valokuvaustekniikkaa. Siinä on myös takaisinkutsu -nappi, mutta ei se kyllä edistäisi yhtään oppimista. Näillä näkymin taidan pysyä Hubsanissa ja ostaa seuraavaksi simulaattorin ja kunnon ohjaimen sitä "isoa" quadia varten. Yritän vielä kovasti pysyä erossa noista helikoptereista, mutta valitettavan usein tulee lueskeltua täällä My fleettejä ja katseltua porukoiden lennätysvideoita :D
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: Makke76 - 09 Huhtikuu, 2014, 12:13:53
Yks walkeran pikku multi on QR W100S. Tuossa mukana tulis yks ohjain lisää, mutt hinta ei paha ja saat kuvattuakin.

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/31861/drdks/Walkera-QR-W100S-kauko-ohjattava-nelikopteri-videokameralla (http://www.verkkokauppa.com/fi/product/31861/drdks/Walkera-QR-W100S-kauko-ohjattava-nelikopteri-videokameralla)
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 09 Huhtikuu, 2014, 12:27:11
Leppis tuli tilattua Madpilotista, että tätä kautta liikkeelle. :) Näkee sitten miten hankalaksi menee. Korjaamisen ja varaosien odottelun olen jo oppinut olevan varsin keskeinen osa tätä harrastusta ja siksi sijoitin tänä keväänä oikein simulaattorin ostamiseen ja taas sain todeta, että oppimista tässä puuhassa riittää. Phoenixin kanssa kun ei oikein helposti käy sen paremmin Devo7 kuin Nasa701. Pientä "kytkemistä" vaatii kumpi tahansa.
No, leppis lienee täällä loppuviikosta joten pitää vaan toivoa viikonlopuksi lentokelejä niin nähdään mitä varaosia tarvii tilata alkuviikosta.


Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: mikek - 09 Huhtikuu, 2014, 16:53:11
Ostat varaosia valmiiksi, niin mikään ei hajoa. Jos et osta, kaikki hajoaa ;-)  Mä ostin aikoinaa tollasen minimini quadin ja läjän osia samalla. Mitään en ole saanu rikki. En edes yhtä potkuria...
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: EsaP - 09 Huhtikuu, 2014, 17:17:59
 mä sain omasta hubsanista jopa potkurin suojan rikki  :D Kestävä se kyllä on. Astuin koko 105kg painolla päälle vahingossa kovaa lattiaa vasten ja ainoastaan jalat vääntyivät sen verran, että kaksi jalkaa ei ottanut maahan kiinni. Tuossa kun se on ollut pöydällä niin nyt taas seisoo kaikilla jaloillaan eli on vielä itsekorjautuvakin. Oma harrastus seisoo tällä hetkellä. Mode 2 ohjain jämähti Kiinaan ja ei ole liikkunut seurannan mukaan viiteen päivään. Akkulaturissa eli siinä johdossa joka tulee usb-laturiin on jotain häikkää, koska lataa akut 4.6 volttiin. Tässä täytyy itsekin alkaa katselemaan Suomen kamaralta leppistä tai jotain muuta pikkukopteria jos ei hommat muuten etene.
Otsikko: Vs: Walkera QR X350
Kirjoitti: RRuo58 - 01 Kesäkuu, 2014, 20:18:21
Vielä tähän kommenttia, eli kiitoksia hyvästä ideasta. Paljoa en ole ehtinyt lennättämään, kun on ollut kaikenlaista muuta väsäämistä, mutta tuo leppis oli todella mainio idea. Vielä en ole sitä onnistunut särkemään, vaikka pari kertaa olen sen puusta hakenut ja kerran katolta ::). Sen lisäksi, että minulla on sen kanssa ollut tolkuttoman hauskaa ;D, olen ehkäpä jotain radiolla ohjattavalla lentämisestäkin oppinut.
Parasta tämän kanssa on ollut juuri se, että harrastaminen on ollut hauskaa lentämistä ja akkujen latailua, eikä tuskaista varaosien tilailua, odottelua ja korjaamista.