Kopterit.net
Kilpailutoiminta => F3C FAI => Aiheen aloitti: Timo - 25 Toukokuu, 2009, 11:15:20
-
Moikka,
Kesän ensimmäisiin Suomessa lennettäviin EM-karsintoihin on aikaa vajaat pari viikkoa. Kisat siis pidetään 6. - 7. kesäkuuta. Kisat pidetään yhden päivän aikana, ne ei siis tule olemaan kaksipäiväiset. On vielä päättämättä, että pidetäänkö kisat lauantaina vai sunnuntaina. Siihen vaikuttaa miten tuomareille sopii parhaiten ja miten Juho pääsisi paremmin osallistumaan. Juhon rippileirin takia tämä karsintakilpailu pidetään mahdollisimman lähellä Juhon riparipaikkaa jotta mahdollista poissaoloa tulisi mahdollisimman vähän. Kilpailupaikkana on siis Vesivehmaan kenttä Asikkalassa Lahden pohjoispuolella.
Karsintojen yhteydessä lennetään myös eurosport ja popular luokat mikäli kilpailijoita riittää. Myös 3D / F3N luokassa pidetään kilpailu mikäli osallistujia riittää. Jotta kilpailunjohto, siis allekirjoittanut kykenee varautumaan tuleviin ohjelmiin, niin edellytän ilmoittautumista kisoihin 1.6 mennessä.
Sitten kysymys EM-karsintaan osallistuville. Arin kanssa oli puhetta eilen, että lennettäisiin jo ekassa karsinnassa uutta P-ohjelmaa. Onko paikalle tulossa muita kurvailemaan kuin Ari, Anssi, Juho ja minä? Jos kaikki haluaa P-ohjelmaa ajaa, niin halutaanko sitä ajaa yhtä monta kierrosta kuin nykyistä ohjelmaa? Eli esimerkiksi 2 + 2 joista molemmista ohjelmista lasketaan parempi tulos?
--
Timo
-
Tulossa olen ja yritän selvitä ensin tuosta vanhasta FAI ohjelmasta eli mulle riittää ne kaksi kiekkaa sitä. P-ohjelman kohdalla voin olla yleisönä ;D
Sami Tarikka
-
Mä tuun kans, täytyy jonkun Eurosportissakin viimeinen olla...
-
Minä olen lupautunut tuomariksi viime syksynä ja tarkoitus olisi tulla.
Tarvitsisin kyllä vähän elvyttävää priiffausta ennen sitä...
-
Moikka, Joo kyllä brieffaus järjestetään. Ennen kisoja kerrataan ohjelma ja käydään tuomareiden ja kilpailjoiden kesken arvosteluperusteet nopeasti läpi. Sekä nykyiselle, että uudelle ohjelmalle suoritetaan tuomarilennot.
--
Timo
-
Mä varmaan kanssa tuomaroin. Onko liian aikaista lentää P-ohjelma arvostellen jo näissä kisoissa? En usko, että itse pystyn yhdestä tuomarilennosta ohjelmaa niin omaksumaan että sen pystyn arvostelemaan. Niin ja meille sopii la 6.6. paremmin kun su 7.6. ;D
Tuija
-
Mä varmaan kanssa tuomaroin. Onko liian aikaista lentää P-ohjelma arvostellen jo näissä kisoissa? En usko, että itse pystyn yhdestä tuomarilennosta ohjelmaa niin omaksumaan että sen pystyn arvostelemaan. Niin ja meille sopii la 6.6. paremmin kun su 7.6. ;D
Tuija
Nooh, uskoisin, että P-ohjelmaa pystyy helposti arvostelemaan samalla periaatteella mitä nykistä ohjelmaa, eli se jolla vähiten liikkeet lähtee lapasesta, saa eniten pisteitä ;) Voidaanhan me lentää P-ohjelmaa vaikka vähän enempi jossa eka kierros lennetään vain treeniksi jossa kuskit saa treenata kun kuitenkin pitää kaksi ohjelmaa lentää ja tuomarit saa kalibroitua itsensä siihen.
Pitää yrittää järjestää Juholle se lauantai vapaaksi sieltä riparilta. Ai niin, varaanko mä Tuija sulle ratsastustunnin samalle illalle?
--
Timo
-
Eurosport Esko Lumaja FIN-5046
-
Oma mielipiteeni on että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa ja lennettään niitä uusia kuvioita vasta kahdessa viimeisessä kisassa. Niinku alunperin on asia esitetty tehtäväksi.
Mukana kuitenkin kuin täi tervassa.
Anssi
-
Ai niin, varaanko mä Tuija sulle ratsastustunnin samalle illalle?
--
Timo
Menee jo ihan OT: Mulla on niin paljon apulaistuomareita mukana (2+1) että me taidetaan liueta hyvissä ajoin kisojen jälkeen kotia kohti. Toki me Vilhelmiinan kanssa aina voitais hevostella, jäisi ehkä kopterit kakkoseksi jos valita pitäisi.. ;)
Tuija
-
Kai puheensa on nyt lunastettava ja tultava eurosporttia ajamaan. Viimeinen sija menee täten uusjakoon...
-Tero
-
Kai puheensa on nyt lunastettava ja tultava eurosporttia ajamaan. Viimeinen sija menee täten uusjakoon...
-Tero
Äläs nytte mun pitäs tehdä kisoissa eka autorotaatio eli voi olla että mun kisat jää siihen ekaan kierrokseen.
-
Eurosportin viimeisellä sijalla taitaa tulla ruuhkaa ;D
-
Eurosportin viimeisellä sijalla taitaa tulla ruuhkaa ;D
Niin no siis tietysti jos onnistutte suoriutumaan lennoistanne samoilla pisteillä, niin jaatte saman sijan. Tällöin te saatte kaikki jakaa sen viimeisen sijan keskenänne ;)
--
Timo
-
Dodiih,
Alkaahan porukkaa ilmaantumaan, laitetaas tähän vähän selkeämpää listaa ilmoittautuneista:
F3C-FAI:
Ari Holmström
Timo Keränen
Juho Heikkilä (jos pystyy karkaamaan riparilta)
Anssi Aunola
Sami Tarikka
EUROSPORT:
Jari Niemi
Esko Lumaja
Tero Vartiainen
POPULAR:
F3N / 3D:
--
Timo
-
Vapaata tuli, ainakin toi lauantai. Mites olette aatellut ton 3D-kisan kanssa, jos sekin on la nii osallistun.
F3C-FAI:
Ari Holmström
Timo Keränen
Juho Heikkilä
Anssi Aunola
Sami Tarikka
EUROSPORT:
Jari Niemi
Esko Lumaja
Tero Vartiainen
Jukka Heikkilä
POPULAR:
F3N / 3D:
(Juho Heikkilä)
-
Lähetään ulkomaille 8. päivä Tampereelta joten tuo viikonloppuhan kävisi aika mukavasti. En vielä ilmoittaudu kuitenkaan, pitää kysyä päättäjiltä että onnistuuko. Kiinnostusta on osallistua 3D kisaan. Vaan liekkö onnistuu jos kisaajina on pari kolme tyyppiä :).
-op-
-
Lähetään ulkomaille 8. päivä Tampereelta joten tuo viikonloppuhan kävisi aika mukavasti. En vielä ilmoittaudu kuitenkaan, pitää kysyä päättäjiltä että onnistuuko. Kiinnostusta on osallistua 3D kisaan. Vaan liekkö onnistuu jos kisaajina on pari kolme tyyppiä :).
-op-
Kyllä ne kisat varmaan jo kolmelle vois pitää, olishan se ainakin enempi kuin ikinä ennen ;D
-
Tuomaroimaan tulen, niin kuin viime syksynä sovittiin. Ja kaipa se on lunastettava lupauksensa siitä sportin ajamisesta, tuleepahan ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun noita liikkeitä yritän ajaa ;D
F3C-FAI:
Ari Holmström
Timo Keränen
Juho Heikkilä
Anssi Aunola
Sami Tarikka
EUROSPORT:
Jari Niemi
Esko Lumaja
Tero Vartiainen
Jukka Heikkilä
Juha Menna
POPULAR:
F3N / 3D:
(Juho Heikkilä)
ps. eikös Jukan pitänyt jo siirtyä FAI:ta ajamaan ::)
-
Kyydit onnistuu, joten ilmoittaudun 3D:hen.
F3C-FAI:
Ari Holmström
Timo Keränen
Juho Heikkilä
Anssi Aunola
Sami Tarikka
EUROSPORT:
Jari Niemi
Esko Lumaja
Tero Vartiainen
Jukka Heikkilä
Juha Menna
POPULAR:
F3N / 3D:
(Juho Heikkilä)
Olli-Pekka Mahrberg
-op-
-
Ei vielä(kään) taivu tuo FAI joten Eurossa ollaan ja pysytään. Hienoa että on kerrankin tuomareita niin mun ei tarvi ;D
-
No, eipä mulla taida taipua tuo Eurokaan kunnolla. Tänään ajoin 6 tankillista ja taivaslento-osuus tuli vedettyä 4 kertaa kokonaan läpi. Leijunnat on vielä aika hakusessa, lähtee iloisesti lapasesta melkein aina, kun kääntää nokan itseä kohti ;D Rotaatiota tuli harjoiteltua noin 25 kertaa ihan maahan asti tuoden, tuntui jo tulevan ihan hyvin vaikkei oikein neliöön meinannutkaan osua. Sitten yhdellä kämmäsin oikein kunnolla ja toin kopterin aivan liian kovalla vauhdilla alas, en oikein tiedä mikä äijään iski mutta pomppas hiukan takaisin ja siitä kylelleen. Päivä päätty siihen ja Saben kautta kotiin 160 €:n repair-kitti kainalossa, iltapuhdetta siis tiedossa.
Juha
-
http://www.kopterit.net/index.php?topic=4895.0 (http://www.kopterit.net/index.php?topic=4895.0) täällä säikeessä on 3D kisasta kiinnostuneita useita, mutta ilmoittautujia on kaksi? Missäs loput on.
-op-
-
Eikös kisat olleet 6-7.6? Mihinkähän aikaan alkaa? Ite oon kyllä tulossa katsomaan, vaan aikataulut olis hyödyks, enkä niitä vielä missään oo nähny.
-
Moikka,
Kisat pidetään lauantaina. Kilpailut alkaa noin kello 10:00. Porukkaa alkaa olla kuitenkin paikalla jo varmasti kello 9:00. Koko homma on ohitse viimeistään viiden aikaan illalla, luultavasti jo aiemmin.
--
Timo
-
Me ei kyllä mitenkään kymmenenksi keritä, mutta ilmeisesti 3D ajetaan iltapäivällä? Yritetään ennen puolta päivää tulla.
-op-
-
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että mun tuomarointi lauantaina on enemmän kun epätodennäköistä. Kopterikoira Elvis ei vakavan sairauden :'( vuoksi taida olla reissukunnossa, eikä hoitajaakaan ole tarjolla. Huomenna varmistuu millä kokoonpanolla osallistutaan kisoihin.
Sorry, Jukka, et sittenkään tainnut pystyä tuomarinvelvollisuuksia välttämään ;)
Tuija
-
Olisiko jollain heittää jotain osoitetta, jonka navigaattoriin näpyteltyä löytäisi kisapaikalle.
Juha
Kopterikoira Elvikselle pikaista paranemista
-
http://www.kopterit.net/index.php?topic=4895.0 (http://www.kopterit.net/index.php?topic=4895.0) täällä säikeessä on 3D kisasta kiinnostuneita useita, mutta ilmoittautujia on kaksi? Missäs loput on.
-op-
Yritetään reenata kauheasti ja rikotaan kalustoa minkä keritään... ;D
ehkä vielä joku vuosi mukaan kisaan...
-pete
-
Jep!
Tsemppiä elvikselle ja osoitetietoja tarvitsen minäkin...
-
Voi harmi , siis Elviksen vuoksi, ei mun. Toivotaan huippunopeaa toipumista jo lauantaiksi!
Osoiteena voi käyttää Vesivehmaan lentokeskus, Asikkala.
-
Jos nagaattoriin kirjottaa Urajärventie 100 (tie numero 313), Asikkala niin on aika lähellä. Vesivehmaan kenttä on noin 20km Lahdesta pohjoiseen. Urajärventieltä on kyltit kentälle. Risteys tulee aika yllättäen mäen nyppylän jälkeen. Saatan tulla itsekkin paikalle katselemaan jos ilmat ei salli 3 päivän mittasta kalareissua Päijänteellä.
-
Harmi kyllä ei kerennyt tulla uusi akku, joten pitänee pärjätä tuolla yhdellä. 4200 akulla lentoaikaa saa set manouvers liikkeitä tehden mittausten mukaan max 4 min. Millä nupin kiekoilla porukka saa F3C ohjelmassa 11min lentoaikoja 6000mAh akuilla? Se on käytännössä 440mAh minuutissa.
Ottaako kukaan lyijyakkua mukaan mistä voisi ladata akut? Meidän auton akussa ei oikein puhti riitä, eikä löydy generaattoria.
-op-
-
No mä voin ottaa ton Optiman mukaan lataan sen nyt täyteen. Mutta kyllä sekin kyykkää noilla sun virroilla mutta Arilla & Anssilla on varmaan agregaatti.
-
Mulla ainakin on aggregaatti mukana ja Arista en ole ihan varma. Siitä ainakin saa ladattua jos tarvetta on.
-
Mulla on kans. Kahvinkeiton välissä ainakin voi latailla.
-
Millä nupin kiekoilla porukka saa F3C ohjelmassa 11min lentoaikoja 6000mAh akuilla? Se on käytännössä 440mAh minuutissa.
Noilla 90-kokoisilla Hirobon sähkö-Eagle koptereilla on leijunnassa about 1500 rpm ja taivaalla 1900 rpm nupissa.
--
Timo
-
Täällä ainakin pidetään peukkuja Vispilälle.. :-)
Kertokaas sitten miten meikäläisen vakioveikkaus kohde numero 1 pärjäsi.. :-P
AAAAAAALTOJA AAAAAAAAAAALTOJA ...
Ps. Vispilä, tää on sitä psyykkaamistä imatran tyyliin.. Vaikka ois sormet ku nippu kyrpiä ni aina nyt yks seitensatanen reksi ilmassa kestää..
-
Saas nähä tuleeko noita 3D kisoja kun ei ole osallistujia. Eli tais Jari olla oikeassa kisat kun järjestetään ni ketään ei osallistu. ???
-
Hyvinhän se kisa meni vaikka täydellistä suoritusta ei tullutkaan. Tuomarit varmaan postaa pisteet tänne. 700:nen tuli tonttiin freestyle kierroksella ilman selvää syytä, kaarroksen jälkeen lähti vajoamaan selkä edellä tonttiin eikä auttanut pitchin lisäys. Akku oli melkein täynnä joten taitaa mennä radion blokkautumisen piikkiin tällä kertaa. Hajos lavat, peräputki, TT, nupin akselit, linkkejä, landarit, kolme lentoa vanha pääratas, peräservon rattaat jne. ;D. Jännä että kaikki perän rattaat ja runko pysy täysin ehjänä. Videollekkin tuli tällä kertaa, pitänee postata nettiin kun tullaan ulkomailta.
-op-
-
Moikka,
Tässä olis F3C:n ja Popularin tulokset. 3D kisan tulokset saadaan vähän myöhemmin, mun pitää tehdä sitä varten vähän laskutoimituksia... Tosiaan, nyt se tapahtui jota on jo tovi odotettu, Juho voitti minut jokaisella kierroksella. Kisat meni silti hienosti ja oli antoisat kaikinpuolin vaikka sää oli kylmä. En muista koska olisin viimeksi ollut kesäkuussa pipo päässä ulkona ja pitkät kalsarit jalassa.
PS. Pisteet on Excel 2007 versiomuodossa. Aikaisempi formaatti vie tilaa sen verran enempi ettei ne mahtuisi tänne. Nuo saa auki Excelin 2007 versiolla sekä OpenOfficen uusimmilla versioilla.
--
Timo
-
Kiitokset Timolle kisojen järjestämisestä. Keleistä huolimatta kiva päivä, ja kilpakumppaneiden solidaarisuus kopterinlainaamistarjouk sineen allekirjoittaneen turatessa omansa rikki lämmittää mieltä suuresti ;D Kiitti Jari, Ege ja Koikkis!
- Jukka
-
Eipä kestä :D vieläku osais ladata ton ohjelman millä näkis noi pisteet, saakeli tää tietotekniikka on vaikeeta.
Joo kiitoksia tuomareille, ilman teitä ei kisoja olis ja erityis kiitos Sepolle kun ajoi vesikselle palelemaan. Jarin kanttiini toimi taas loistavasti, Luxusta oli saada kenttäolosuhteissa tuoretta kahvia 8) seuraavissa kisoissa nähdään.
-
Pistä googleen haku "open office" niin tulee linkkejä mistä voit ladata version 3.1.0, ihan suomenkielisenä, sillä näkee.
Kivat oli kisat, vaikka kylmä oli kuin ryssän helvetissä. Kaksi kierrosta sain ajettua ja kopteri ehjä -> tavoitteet täyttyivät ;D
Juha
-
Hö no niinpätietysti olin unohtanu Googlen. Thanks ;D
-
Ainakin aito office päivitti itse itsensä että sai tuon uuden mallin exelin näkymään.
-
Joo nyt toimi kiitokset vaan avusta. Hmm: parannettavaa on kun katsoi noita pisteitä, mutta ekat rotaatiot kisoissa tuli tehtyä 8) ja kone ehjänä kotiin Ps: 3kierroski olis menny. ;D
-
Parannettavaa jäi toisilla vielä enemmän ;D Kolmatta kierrosta ei olisi pystynyt ajamaan... koko ukko liian jäässä, vasta sauna ja rommitoti lopettivat horkan... Ei muuten ihan mikään kuningasajatus, että ensin istuu tunnin tuomaroimassa FAI-lentoja ja sitten pitäisi lentää samantien perään oma ohjelma sportissa... eihän siinä ehdi edes veri lähteä kunnolla kiertämään, puhumattakaan että ehtis edes hiukan lämpeämään, on se tuomarin tuoli kylmä paikka ::)
Juha
-
Kuvia kisoista.
-
Lisää kuvia.
-
Lisää kuvia.
-
Vielä pari...
-
Hienoja kuvia 8) no ei näyttänyt kuvaajaa paljon kylmyys haittaavan teräviä kuvia ja paljon.
-
Tässähän rupeaa jo pikku hiljaa lämpenemään eilisestä :D Mukavat kisat tuli vietettyä ja kalustokin on vielä ehjänä. Täytyy varmaan tuo Freyakin sähköistää, kun näytti sähkökoneilla saavan paljon parempia pisteitä ;D Taisi kentällä olla jo puhettakin, että seuraavien kisojen yhteydessä (tai aiemmin) käytäisiin tuomarointia vielä läpi, kun ainakin itsellä ei oikein kaikki kriteerit ollu muistissa Sporttia tuomaroidessa. Ensi kisoissahan taitaa olla saatavissa yksi FAI tuomari vähemmän kun Jukkakin ajaa FAIta ::) Vispilä näytti komeeta 3D:tä ja olisikin loistavaa saada Suomen niemelle aihetta käsittelevät kisat tosin yhden päivän F3C kisojen yhteyteen sitä mielestäni on turha yrittää (paitsi jos osallistujia on edelleen kaksi jatkossakin).
Samppa
-
Hienoja kuvia 8) no ei näyttänyt kuvaajaa paljon kylmyys haittaavan teräviä kuvia ja paljon.
Kiitos. Tuossa oli kolmasosa ottamistani kuvista ja kyllä ne näpit jääty kamerankin kanssa mutta valotusaika oli sen verran lyhyt ettei tärinä näy ;D.
-
Kisat tuli taas kisattua ja makkara sekä kahvi teki kauppansa.
Timolle taas suuri kiitos kisojen järjestelyistä sekä pistelaskennasta, mukavaa oli vaikka sää oli vähän kylmähkö.
Tais olla ykkösveto myydä kisoissa makkaraa ja kahvia, ei joutunu paleleen tuomariksi ja sai lämmitellä käsiä grillissä ;D
Mulla ei tavoite sikäli toteutunut, että viimeinen sija jäi haaveeksi, Ege ja Juize turasivat vielä enempi.
Siispä jouduin tyytymään kolmanteen sijaan.
Niitä sijoituksia ei tainnut täällä vielä olla niin, että ne kaikille aukeaa, eli ne meni seuraavasti:
F3C FAI:
1. AriH
2. Anssi
3. Juho
4. Timo
5. Sami
Eurosport:
1. Jukka
2. Tero
3. JariN
4. Ege
5. Juize
3D:ssä tais Juho olla toinen ja Vispilä viimeistä edellinen, tosin niukasti...
Jotenkin noin ne meni, korjatkaa jos muistin väärin.
Jukka siis voitti euron taas, vaikka lensi ekan kierroksen mun Freyalla, ei ollut siis lentänyt sillä ikinä aikaisemmin...melko fakiiri.
Tero oli selvästi salaa harjoitellut, kun pesi mut heti ekoissa kisoissaan, ja mää sentään katoin ne lentokuviotkin treeneiksi papereista ennen kisalentoa. Enkä edes tällä kertaa kauheasti sössinyt, niinkuin yleensä, rotaatiotkin tuli sentään samalle hehtaarille...
Ege selvästi alisuoritti kisatilanteessa, kevätleirillä kun katoin sen lentoa niin olin ihan varma, että häviän kisoissa.
Juizen suoritus oli tosi hyvä, vaikka viimeiseksi jäikin, kun ottaa huomioon, että mies oli ajanut ohjelman kokonaan läpi vasta pari kertaa juuri kisojen alla.
Tosta Poppiksesta mä vähän taas ihmettelen, ettei ketään osallistunut, sen kun pystyy ajamaan oikeastaan kuka tahansa läpi, joka sen verran lentää kopteria että osaa ajaa taivaalla ympyrää. Ja kun vaakakierteet ja silmukat onnistuu jotenkin, sekä piruetit, voi siirtyä euroon.
Siitä Poppiksestakin kun saisi kivasti kilpailukokemusta, ja kilpailut tosiaan on ihan kivoja ja henki on niissä hyvä.
Sitä 3D:täkin nähtiin eka kertaa kisojen yhteydessä, Vispilän ja Juhon toimesta. Missähän ne kaikki viime talven innokkaat henkselinpaukuttajat mahtoi luurata....
Ottakaa Juhosta mallia, mies yritti ainakin parhaansa vaikka ei edes lentänyt 3D:hen tarkoitetulla kopterilla.
-
Kiitoksia tosiaan kisajärjestelyistä. Hyvät kisat oli ja nostatti poltetta entisestään.
Jari, täytyy myöntää että olin hieman harjoitellut, mutta lahjattomat renaa... Sitten on vielä se aloittelijan tuuri. Seuraavissa kisoissa sitten nähdään se todellinen taso :-\
-Tero