Kopterit.net
Helikopterit => Kopterivalmistajat => E-Sky Sähkökopterit => Aiheen aloitti: samos - 22 Helmikuu, 2009, 13:59:49
-
Belt-CP V2 perä ei pysy suunnassaan. HH gyrona V2:n vakio eli E-Sky EK2-0704B. Peräservona GWS Naro (alunperin oli E-Skyn oma servo; servon vaihto ei muuttanut tilannetta miksikään). Hihna ei luista.
Eli ongelma: Kun pitää roottorissa vakiokierrokset siten, ettei kopteri ole vielä ilmassa, mutta kuitenkin nostetta sen verran, että ote maahan on kevyt, niin yhtäkkiä perä pyörähtää 90-180 (tai välillä enemmän/pysyvä pyörintä), kun HH moodi päällä. Tapahtuma on hyvin raju. Koko kopteri pomppaa tämän episodin aikana. Eli tässä ei tarvita edes roottorin kierrosluvunmuutoksia.
Osalla kerroista peräservosta näkee, että se on täysin toisessa laidassa ja jää sinne. Tikusta kampeamallakaan tilanne ei muutu. Ainoa millä peräservon saa takaisin hallintaan on, että pudottaa roottorin kierrokset lähes nollaan.
Alkuperäinen ongelma oli, ettei perä pitänyt alkuunkaa vaan kopteri pyöri villisti akselinsa ympäri vaikka tikusta väänsi täydet (suunta oli oikea; toisella suunnalla pyörimisen sai vielä villimmäksi). Tähän ongelmaan sai parannusta sillä, että pienensi pääroottorista lapakulmia ja siten sai lisää kierroksia. Ongelmana on edelleen, että sopivan suhteen löytäminen on vaikeaa. Jos lapakulmat riittävän pienet ja siten tarpeeksi kierroksia, niin kopteri ei nouse. Kun lapakulmia lisää, niin kopteri kyllä nousee, mutta silloin ei tahdo perä pysyä enää suuntimassaan.
Olisiko ideoita mistä lähteä hakemaan vikaa vai onko gyro yksinkertaisesti rikki? E-Skyn gyroja on mollattu huonoiksi, muttei sen kai sentään ihan näin pitäisi toimia.
-
Eli ongelma: Kun pitää roottorissa vakiokierrokset siten, ettei kopteri ole vielä ilmassa, mutta kuitenkin nostetta sen verran, että ote maahan on kevyt, niin yhtäkkiä perä pyörähtää 90-180 (tai välillä enemmän/pysyvä pyörintä), kun HH moodi päällä. Tapahtuma on hyvin raju. Koko kopteri pomppaa tämän episodin aikana. Eli tässä ei tarvita edes roottorin kierrosluvunmuutoksia.
Oletko kokeillut gyro:ä laittaa reverse tilaan ?
Osalla kerroista peräservosta näkee, että se on täysin toisessa laidassa ja jää sinne. Tikusta kampeamallakaan tilanne ei muutu. Ainoa millä peräservon saa takaisin hallintaan on, että pudottaa roottorin kierrokset lähes nollaan.
Olethan säätänyt perän ilman HH-tilaa kohdilleen?
-
Oletko kokeillut gyro:ä laittaa reverse tilaan ?
Jep, tilanne huononee entisestään.
Olethan säätänyt perän ilman HH-tilaa kohdilleen?
Olen yrittänyt, mutta tässä on ollut osa ongelma, ettei perää tahdo saada pitämään edes tikulla kampeamalla. Ongelma kaiketi kierrosluvuissa. Lisää kierroksia ja lapakulmaa pienemmäksi, parantaa tilannetta ei-HH-tilassa, mutta HH-tilaan tällä ei sinänsä ole vaikutusta. Outo hyppely jatkuu.
Kopteri siis RTF-malli ja tämä vika on ollut alusta asti. Newbienä en vain alunperin ymmärtänyt, että kopteri oli täysin pois tolaltaan. Nyt siis kova tahto saada kopteri jotenkin suuntimaan tältä osin.
-
Milläs gyro on kiinni? 2-puoleisella teipillä? Montako kerrosta? Ei kai gyro saa rungon tärinöitä itseensä mistään?
GWS narokaan ei ole servona mitenkään hirveän vikkelä, katsele vaikka vertical.fi :stä joku sellainen joka suoriutuu laidasta toiseen alle 0.10 sec (0.09 on hyvä, 0.07 vielä parempi...)
-
Milläs gyro on kiinni? 2-puoleisella teipillä? Montako kerrosta? Ei kai gyro saa rungon tärinöitä itseensä mistään?
Veikkaisin, että 2-puoleista teippiä yks kerros. Tehtaan viritys tolta osin.
GWS narokaan ei ole servona mitenkään hirveän vikkelä, katsele vaikka vertical.fi :stä joku sellainen joka suoriutuu laidasta toiseen alle 0.10 sec (0.09 on hyvä, 0.07 vielä parempi...)
Tuskin tässä silti nopeudesta on kyse. Jos kopteri on tässä tilanteessa kuitenkin edelleen maassa (ja sisätiloissa) ja kierrosluvut vakiot, niin yhtäkkiä kopteri nykäisee ja kääntyy (tai alkaa pyörimään/servo laidassa).
Mietin tässä lähinnä sitä, että onko gyro sökö ja pitäisikö sen kanssa mennään takaisin kauppaan vai onko tässä jotain mitä en ole ymmärtänyt.
Gain on melko pienellä. Jos sitä laittaa enemmän, alkaa koko perä väpättää edestakaisin. Väpätystilassa en ole kokeillut toistuuko hyppäys.
-
Mietin tässä lähinnä sitä, että onko gyro sökö ja pitäisikö sen kanssa mennään takaisin kauppaan vai onko tässä jotain mitä en ole ymmärtänyt.
Tähän saanee selvyyden liikuttelemalla kopteria eri asentoihin ja katsomalla miten servo reagoi muutoksiin. Ei nyt ainakaan kannata moottorin kanssa mitään kokeilla, eli moottorilta aluksi sähköt pois ja tutustumista gyron toimintaan esim. keittiön pöydällä. Varmaan on perusteet tiedossa, että miten servon pitäisi liikkua (rate- ja HH-moodissa). Jos näyttää liikkuvan, kuten pitää, niin sitten voi alkaa ihmetellä missä kohdalla peräservon pitäisi olla noin suunnilleen. Vasta tämän jälkeen kannattaa alkaa miettiä itse gyron säätöjä.
-
Tähän saanee selvyyden liikuttelemalla kopteria eri asentoihin ja katsomalla miten servo reagoi muutoksiin.
Tätä olen kokeillut ja ainakin ohjekirjan mukaisesti vekotin reagoi tältä osin ja mikäli ohjekirjaan nyt on ylipäätään luottamista.
Ongelma voisi kai kuvata niin, että yhtäkkiä gyro putoaa pois päältä (tämä siis täyttä spekulaatiota) ja servo ajautuu toiseen laitaan samantien. Ainakin siis siinä pysyvämmässä ongelmassa, mikä ratkeaa vasta, kun pudottaa kierrokset pois.
Tosta nopeasta nyppäyksestä ei ole noin tarkkaa havaintoa mitä siinä tapahtuu kaikenkaikkiaan. Ulkoapäin vain näkee lopputuloksen.
-
Ongelma voisi kai kuvata niin, että yhtäkkiä gyro putoaa pois päältä (tämä siis täyttä spekulaatiota) ja servo ajautuu toiseen laitaan samantien. Ainakin siis siinä pysyvämmässä ongelmassa, mikä ratkeaa vasta, kun pudottaa kierrokset pois.
Kaipa siitä ledistä pitäisi nähdä, jos se menettää kalibroinnin. Moottori voisi vaikuttaa asiaan tärinän kannalta, mutta oudolta tuntuu, jos joku huono liitos paranisi saman tien kierrosten pienentyessä. Jos taas muut servot eivät reagoi saman aikaan häiriön sattuessa, niin tuskin se vika nopeudensäätimen virransyötöstäkään johdu (tai sitten gyro ja sen perässä oleva servo herkin reagoimaan). Voisikohan sen peräservon liikeratoja kokeilla ja vaikka vähän rasittaa ja naputella, että onko hengissä. Tai kokeilla vaihtaa, jos on varaservoja hyllyssä. Mulla ainakin meni yhdestä servosta sähköosa rikki (käyttäytyi hieman kummasti). Kannattaa katsoa miten hyvin ne piuhatkin on laitettu, menee meinaan melko läheltä sitä hihnan ratasta, jos on päässyt johdot vähän löystymään, niin voi pahimmassa tapauksessa hangata sinne. Itseltä meni tosin elevator- servo ja ihan sisäisesti hajosi.
-
Tai kokeilla vaihtaa, jos on varaservoja hyllyssä. Mulla ainakin meni yhdestä servosta sähköosa rikki (käyttäytyi hieman kummasti).
Peräservona GWS Naro (alunperin oli E-Skyn oma servo; servon vaihto ei muuttanut tilannetta miksikään).
Ilmeisesti jo kokeiltu. Itse kallistuisin gyron suntaan, siellä joku kiinalaisen kolvaama kylmäjuotos kettuilee.
-
Muista pistää HH päälle ennen kuin laitat virrat koneeseen
Kokeile laittaa myös se työntötanko servon ensmäseen reikään.
-
Kaipa siitä ledistä pitäisi nähdä, jos se menettää kalibroinnin.
Miten tämän näkee? Ledi sammuu vai alkaa vilkkumaan?
Olen ymmärtänyt, että ledi vilkkuu, kun sinne tulee ohjauskomentoja.
Moottori voisi vaikuttaa asiaan tärinän kannalta, mutta oudolta tuntuu,
Tämä voi olla oikea teoria. Kokeilin hommaa ei-HH-moodissa. Toiminta on täysin sama kuin HH-moodissakin. Eli kumpikaan tilaa ei toimi paremmin/huonommin. Tiedä sitten onko tämä hyvä vai huono asia kokonaisuuden kannalta. Leijutuksen kannalta huono, kun ei tota voi edes yrittää nostaa, kun siitä ei tiedä mihin se singahtaa.
Mutta siis kun roottorissa on kierroksia ja vääntää elevatoria taaksepäin (eli yrittää saada kopteria taaksepäin), niin koteri alkaa tärisemään jonkin verran ja tämän seurauksena lähes aina peräservo vääntää itsensä laitaan (servon varsi osoittaa kohti kopterin perää).
Toinen huomio on, että jostain syystä moottori ei tahdo jaksaa ottaa kierroksia tällaisessa tilanteessa. Onko sitten BEC vai akku sökö? Kummatkin on lähes uusia.
Mutta siis tästä kehittelin teoriaa siitä, että loppuuko sähköt jostain kesken ja sen takia tulee outoa käytöstä?
Jos taas muut servot eivät reagoi saman aikaan häiriön sattuessa, niin tuskin se vika nopeudensäätimen virransyötöstäkään johdu
(tai sitten gyro ja sen perässä oleva servo herkin reagoimaan).
Nupin servot pysyvät toiminnassa eivätkä tee mitään outoa. Perä on ainoa joka lopettaa reagoimisen kokonaan.
Servo itse tuskin on rikki tai sitten gyro tjv. on sen rikkonut, kun alkuperäinen E-Skyn servo toimi samalla tavalla kuin nykyinen GWS Naro.
Jos perää ohjailee tikusta muulloin, niin se reagoi juuri niin kuin pitääkin. Varaservoja ei valitettavasti ole hyllyssä. :(
Peräservon piuha menee suoraan servolta gyrolle, eikä pääse mihinkään väliin, joka on tehdasasennuksena pyrstön päällä servon ja nupin välissä.
Muista pistää HH päälle ennen kuin laitat virrat koneeseen
Juu, tämän olen muistanut tehdä.
Nyt vielä vähän uusia havaintoja, kun sain latailtua akkuja. Kestää muuten julmetun kauan tolla vakiolaturilla...
Belt ei tunnu suostuvan ruotuun millään.
Olisiko tähän vielä jotain muuta mitä voisi kokeilla?
Sitä en ole vielä kokeillut, että jätn gyron kokonaan pois välistä.
Ilmeisesti jo kokeiltu. Itse kallistuisin gyron suntaan, siellä joku kiinalaisen kolvaama kylmäjuotos kettuilee.
Mahtaakohan tota gyroa uskaltaa availla ja sohia kolvilla. Lähinnä mietin, että saako sen vielä takaisin pakettiin. Eipä kai siellä silti mitään irtonaista sisällä ole minkä kanssa tulis ongelmia...
-
Sinulla kun on se alu setti kiinni niin laita siihen perään myös, jo se voi vaikuttaa perän toimintaan.
Mulla ei tuollaista ongelmaa ole ilmenny ollenkaan. Olisko sulla gyro rikki, jos alusta asti ollu ongelmia perän kanssa?
-
Sinulla kun on se alu setti kiinni niin laita siihen perään myös, jo se voi vaikuttaa perän toimintaan.
Vois kai sitäkin kokeilla. Tuskin se ainakaan paljoa huonommaksi enää voi mennä. :)
Mitä tossa tutkailin sitä aluperää, ni sen verran niissä näyttää olevan eroa, että aluperässä lavanpitimet on aavistuksen lähempänä akselia kuin V2:n. Tiedä sitten onko tolla mitään käytännön merkitystä, mutta ton mm. ton takia jätin sen alkuperäisen sinne, ku perässä ei tuntunu olevan tarpeeksi voimaa, ni tossahan voima taas vähän vähenee, ku lavat kulkee pienemmällä kehällä.
Mulla ei tuollaista ongelmaa ole ilmenny ollenkaan. Olisko sulla gyro rikki, jos alusta asti ollu ongelmia perän kanssa?
Tähän olen yrittänytkin saada viisaammilta vastausta. Pitänee yrittää kysyä myyjältä mitä tehdään, kun vika on tosiaan ollu alusta asti. Aluksi tietysti epäilin omaa osaamista, mutta kyllä nyt olen aika vakuuttunut siitä, että kopteri tekee jotain omituista. Se on sitten eri asia, että onko sieltä jotain rikki vai vaan huonot säädöt jossain. Tosin eipä tota perää pysty paljon säätämään...
Se hyvä puoli tässä on, ettei oo tullu torppauksia, ku ei saa kopteria maasta ylös. ;D
-
Et ole nostanu kopteria vielä lainkaan ilmaan? maassa ollessaan se saattaa aluksi pyörähtää. Nyt olisi hyvä jos saisit vaikka jonkun huoltoalustan, pääsis antamaan enemmän kierroksia.
-
Et ole nostanu kopteria vielä lainkaan ilmaan? maassa ollessaan se saattaa aluksi pyörähtää. Nyt olisi hyvä jos saisit vaikka jonkun huoltoalustan, pääsis antamaan enemmän kierroksia.
Kyl se kerran on ollu 1-2 m korkeudella ilmassa ja sielläkin se teki ton tempun. Eli ei sen käytös muutu ees korkeammalla paremmaksi. Varsin sisukas&jääräpäinen kopteri siis.
Ei vaan viitti enää yrittää nostaa sitä ylös, ku kopteri vain pyörii oman akselinsa ympäri vaikka mitä tekis. Ei viittis torpata mitenkään pahemmin. Tahtoisin siis saada nyt maassa jonkun tolkun tohon toimintaan ja sit vois yrittää uudestaan. Siis silleen, että tietää, ettei se ite yhtäkkiä nyi perää mihinkään holtittomasti ja että perässä ois ees suurinpiirtein pitoa, vaiks sit siten, että tikkua tarvii koko ajan kammeta, että pysyy suuntima ees vähän kohillaan, mut nyt ei toikaan onnistu.
-
Oireet viittais siihen että alkaa joko gyro tai servo hajota, tai sitten johdossa on kosketushäiriö. Laita virrat päälle ja heiluttele gyron ja servon välistä johtoa, servo saattaa nykiä. Tai jos servon potikka on hajalla niin voit koettaa laittaa servon suoraan kiinni vastariin, eli ei gyroa väliin, ja käännellä servoa radion kautta. Voit myös painaa servoarmia kevyesti sormella, jos potikka on rikki niin servo ei välttämättä väännä kunnolla vastaan. Yksi mahdollisuus olisi myös se että radiosta on peräntikun potikka hajoamassa. Kannattaa testata eri servolla ja gyrolla.
-op-
-
Oireet viittais siihen että alkaa joko gyro tai servo hajota, tai sitten johdossa on kosketushäiriö.
Kahella eri servolla kokeiltu (E-Sky:n oma ja GWS Naro). Kummallakin samanlaiset oireet, joten tolla perusteella sanoisin, että gyrossa ongelmia tai sitten jossain liitoksessa. Kummatkin servot vääntää kyllä vastaan normaalitilanteessa. Tossa sekoamistilanteessa ei pääse kokeilemaan, kun ei ole mitään sopivaa pukkia eikä viitti ihan kädessä pitää roottorin pyöriessä vauhdilla.
Yksi mahdollisuus olisi myös se että radiosta on peräntikun potikka hajoamassa. Kannattaa testata eri servolla ja gyrolla.
Montaa gyroa ei oo, joten tota en pysty testaamaan.
Mites toi radion tikun potikan hajoamisen/toimimattomuuden pystyis toteamaan?
Sitä en kylläkään ymmärrä, että miksi roottorin kierrosluvun laskeminen vaikuttais radioon? Tää tietty sen verran kummallinen ongelma, että villitkin ideat voi johtaa jäljille.
Taitaa lähteä kopukka takuuhuoltoon, ku ei tässä osaa oikein enää mitään kokeilla/tehdä. :(
-
Sitä en kylläkään ymmärrä, että miksi roottorin kierrosluvun laskeminen vaikuttais radioon? Tää tietty sen verran kummallinen ongelma, että villitkin ideat voi johtaa jäljille.
Helposti, ovat samassa tikussa, joten jos on kosketushäiriötä, niin se saattaa loppua, kun tikun laskee nollaan.
-
Palaako gyrossa se ledi kokoajan? vai vilkuttaako tms.?
-
Palaako gyrossa se ledi kokoajan? vai vilkuttaako tms.?
Gyron ledi alaa koko ajan paitsi silloin, kun tikusta kampeaa.
Helposti, ovat samassa tikussa, joten jos on kosketushäiriötä, niin se saattaa loppua, kun tikun laskee nollaan.
Onhan tämäkin tietysti mahdollista, mutta ohjain on ihan pränikkä. No onhan niitä maanantaikappaleita ollut ennenkin...
Joka tapauksessa tänään kokeilin taas lisää ja jossain vaiheessa peräservon piuha alkoi löystymään gyron kyljestä, kun kopteri teki näitä äkkinäisiä nyppäyksiä. Piuhaa uudestaan kiinni ja nyt sitten nyppinen loppui toistaiseksi. Piuha on kyllä ennenkin ollut kunnolla kiinni, kun olen sitä monta kertaa tarkistanut. Eli tästä voinee päätellä, että gyrossa on jotain kontaktihäröjä.
Pitänee avata gyro ja tarkistaa josko sieltä löytyisi kylmäjuotoksia.
-
elä avaa menee se takuu.. ::)
-
elä avaa menee se takuu.. ::)
Ois vaan kenties paljon nopeampi korjaus kuin lähettää koko kopteri takas... mut joo, toi takuu vähän rajoittaa tekemismahiksia.
-
Kyllä mä ainakin avaisin gyron jos jotain tollasta on, johto on helppo kolvata takas jos on irti. Jos ei oo johto irti niin kasaa varovasti ettei jää jälkiä ja lähettää takuuhuoltoon ;).
-op-