Kopterit.net

Yleiset => Tapahtumat => Aiheen aloitti: Wilikki - 26 Maaliskuu, 2019, 19:14:58

Otsikko: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 26 Maaliskuu, 2019, 19:14:58
(https://i.imgur.com/9sn0wC2.png)

Palijo on tullu tiedusteluja tämän vuojen TLR Heli Festin tiimoilta ja ajankohasta. Tottahan se nyt järijestettään tänäki
vuonna ja tuttuun tappaan tietenki pääsijäistä edeltävänä viikoloppuna eli 13.4 lauvvantaina.
Varapäivä on sitten sunnuntaina 14.4, jos ilima männöö lavvantaina kovin märäksi.
Kelluaikoja kattostellaan sitte lähempänä, mutta varamastikkin päästään alottelleen jo hyvissä ajoin.
Tapahtumapaikkahan on tietysti tuttu Teamin hiilikuijjulla kyllästämä kotikenttä BitchSwamp, eli Ämmiksen RC-Lennokkikenttä.

Tämä vuosi onkin palijo puhuttu TLR Heli Festin juhula vuosi ja kaiken lisäksi Samiwhatti on taas löytäny edellis
vuotta halavempia ponsoreita niin päätimmä niillä säästöilla tarijota taas vähintään viidelletoista KAHELLEKYMMENELLE ensimmäiselle
makkaran ja pillimehun! Tampesterilaiset voi halutessaan valita makkaran tilalle pärämätsin AlaSawmiwhat. Kirstunvarija anto
kuitenkin aikamoisen ukkaasin, että yhtään makkarraa ei sitte osteta pillaantummaan ja siksi onkin älyttömän tärkijää,
että laitat nimen osallistujalistaan ja perään sulukuihin (makkara), jos siis syöt makkaran. Tampesterilaiset voi valita monivalinta
kysymyksestä sulukuihin joko (makkara) tai (pärämätsi). Kauimpaa paikalle saapunut palakittaan taasen tuttuun tappaan ruhtinaallisesti :)

Mahollisesti osallisuvien tehaspilottien ja muitten kuuluisuuksien nimet julukastaan vähä myöhemmin ku aikataulut varmistuu.

Että ei muutako Welkome ja nimiä listaan niinku näissä kansainvälisisä tapahtumisa on tapana sanua :)

E: Kelluaika varmistu klo.11:00, eli sillon viimestään voi rueta tulemaan pelimestoille ja kiirehän kentältä ei tietenkään pois ole ku keliki on ku rinsenssa :)

https://youtu.be/ef-dtf_SABg

Kaikkien halukkaiden keskenhän on tietty taas tuttu TLR Skills Battle josta riittää juttua ja naurua aina seuraavaan kertaan asti.

Kertauksena viä säännöt nii voi kerrata ennen ku alotellaan huomenna :)

Lainaus
TLR Skills Battle koostuu yhden, kahden tai kolmen pelotin tiimeistä sekä tuomaristosta.
Tiimien peloteiksi voidaan valita kuka vain pelotiksi haluava.
Tuomaristo koostuu kaikista läsnäolijoista jotka ymmärtää helikopterin ohjaus periaatteet.
Myös ei battle vuorossa olevien tiimien pelotit kuuluvat tuomaristoon.

TLR Skills Battle säännöt ja Battlen kulku ja esimerkki battlesta:

1.1 Päätetään tiimien pelotti-luku.
   - 1 pelottia
   - 2 pelottia
   - 3 pelottia

1.2 Päätetään Skills Battle vaativuus taso.
   - Taso 1. Liike ja/tai piro suunnilla ei ole väliä.
   - Taso 2. Liike ja/tai piro suunnilla on väliä viimeisessä erässä.
   - Taso 3. Liike ja/tai piro suunnilla on väliä alusta asti.

2. TLR Skills Battlea pelataan kahden tiimin kesken kerrallaan.

TLR Skills Battlen kulku:

Kuvitteelliset tiimit ja tiimien pelotit: 
Tiimi 1      Tiimi 2
Pertti      Lissu
Pekka      Lasse
Pena      Leena

3 Tiimi 1 valitsee skills-haasteen heitto pilotikseen Pertin.
3.1 Tiimi 1:n pelotti Pertti heittää skills-haasteensa toistaen sen kaksi kertaa lentäen valitsemallaan kopterilla. Pelotti voi myös käyttää jokerikorttia haasteessaan jolloin kohta 3.3 tuomariston äänestys ohitetaan.
   Pelotti ei voi vaihtaa valitsemaansa kopteria haasteen heiton aikana. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
3.2 Tiimi 2 valitsee pelotikseen Lissun. Lissu yrittää toistaa tiimi 1:n heittämän skills-haasteen lentäen valitsemallaan kopterilla. (Moovia voi yrittää toistaa kaksi kertaa ja kopteria voi vaihtaa yritys kertojen välissä)
3.2.1 Pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti jolloin kohta 3.3 tuomariston äänestys ohitetaan ja tiimi saa haasteesta bojon. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
3.3 Tuomaristo äänestää onko moovi toistettu tunnistettavasti. (Jokaisella tuomarilla on asiasta oma näkemys josta ei voi valittaa)
3.3.1 Tunnistettavasti suoritetusta haasteesta tai jokerikortin käytöstä tiimi saa yhden bojon (huom kohta 6.2)

4 Haasteen heitto vuoro siirtyy tiimi 2:lle. Tiimi 2 valitsee skills-haasteen heitto pilotikseen Lissun.
4.1 Tiimi 2:n pelotti Lissu heittää skills-haasteensa toistaen sen kaksi kertaa lentäen valitsemallaan kopterilla. Pelotti voi myös käyttää jokerikorttia haasteessaan jolloin kohta 4.3 tuomariston äänestys ohitetaan.
   Pelotti ei voi vaihtaa valitsemaansa kopteria haasteen heiton aikana. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
4.2 Tiimi 1 valitsee pelotikseen Pertin. Pertti yrittää toistaa tiimi 2:n heittämän skills-haasteen lentäen valitsemallaan kopterilla. (Moovia voi yrittää toistaa kaksi kertaa ja kopteria voi vaihtaa yritys kertojen välissä)
4.2.1 Pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti jolloin kohta 4.3 tuomariston äänestys ohitetaan ja tiimi saa haasteesta bojon. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
4.3 Tuomaristo äänestää onko moovi toistettu tunnistettavasti. (Jokaisella tuomarilla on asiasta oma näkemys josta ei voi valittaa)
4.3.1 Tunnistettavasti suoritetusta haasteesta tai jokerikortin käytöstä tiimi saa yhden bojon. (huom kohta 6.2)

5 Battle jatkuu niin kauan, että kummankin tiimin kaikki pelotit on heittänyt ja vastaanottanut yhden haasteen.

6 Battlen aikana jokaisella pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti. (Jokerikortin käyttökertoja ei ole rajattu)
6.1 Jokerikortin käyttö ohittaa aina poikkeuksetta Tuomariston (kohta 3.3:n ja 4.3:n)
6.2 Mikäli molemmat osapuolet käyttää battlessa yhden haasteen aikana jokerikorttia saa molemmat tiimit yhden bojon.
6.3 Jokerikortiksi luetaan kaikki laskeutumiset joissa kopteri vaurioituu niin, että kopterin lentokelpoisuus on menetetty. (Epäselvissä tilanteissa lentokelpoisuudettomuus on todistettava)

7 Battlen aikana eniten bojoja kerännyt joukkue pääsee jatkoon
7.1 Mikäli battlen aikana molemmat joukkueet saavat saman verran bojoja, siirtyy molemmat joukkueet jatkoon.
8. Battlen seuraavan kierroksen tiimiparit tulee arpoa esim. kolikkoa heittämällä tai sopia muuten niin ettei samat tiimit kilpaile vastakkain seuraavalla kierroksella.
9. Skills tarkoittaa yhtä liikettä ei liike sarjaa.
10. Skills:ksi voidaan hyväksyä mikä vain taivaslento-, 3D-, FAI, tai jonkin muun tyylisuunnan liike jonka pystyy toistamaan ja tunnistamaan taivaalla tai maan sisässä olevasta kopterista.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 26 Maaliskuu, 2019, 19:16:13

1.Kakka (makkara)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: samiwhat - 26 Maaliskuu, 2019, 19:29:53
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 26 Maaliskuu, 2019, 19:32:19
No syö sitte kaks ku jouvvut kaikille Tampesterista tuleville tekkeen pärämätsiä ;D

1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: TimoK - 26 Maaliskuu, 2019, 20:21:57
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3 TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Tohtori R - 26 Maaliskuu, 2019, 21:15:58
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)

Eihän tämmösiä ilmasen makkaran bileitä voi jättää kattomatta!
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Haikara - 26 Maaliskuu, 2019, 21:59:00
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)

Eihän tämmösiä ilmasen makkaran bileitä voi jättää kattomatta!
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: zxiicci - 28 Maaliskuu, 2019, 14:35:53
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Mesihukka - 28 Maaliskuu, 2019, 19:26:53
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: samiwhat - 28 Maaliskuu, 2019, 19:58:22
Otappa mesihukka se elimäen kuuluisuus cossu mukaan kans! Sen verran paljon on kuulunut tänne msh kukkulalle
asti tarinoita miehen kopteroinnista, niin kyllähän team tlr haluais nähdä ihan livenä miehen!  :)
Ja jos mahtuu nii ota takapenkille Matti ja Konna niitten torppailua lentoa ois kans kiva nähdä!  :)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Mesihukka - 29 Maaliskuu, 2019, 09:38:30
Eiköhän tästä jonkunlainen Kouvolan delegaatio saada kasaan ;)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Tohtori R - 29 Maaliskuu, 2019, 09:49:17
kasa kuullostaa lupaavalta. älkää lennättäkö ennenkuin kerkeän itse paikalle [emoji14]
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: cosmo - 29 Maaliskuu, 2019, 19:26:50
Otappa mesihukka se elimäen kuuluisuus cossu mukaan kans! Sen verran paljon on kuulunut tänne msh kukkulalle
asti tarinoita miehen kopteroinnista, niin kyllähän team tlr haluais nähdä ihan livenä miehen!  :)
Ja jos mahtuu nii ota takapenkille Matti ja Konna niitten torppailua lentoa ois kans kiva nähdä!  :)

vai kuuluisuus  :o  vanha kuiva äijän käppänä ja kopterointi on semmosta räimimistä sinne tänne, mutta eivainen kyllä tulo on harkinnassa jos vaan kelit kohdillaan ym  ;) :D
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Matti Häkkinen - 29 Maaliskuu, 2019, 21:01:39

vai kuuluisuus  :o  vanha kuiva äijän käppänä ja kopterointi on semmosta räimimistä sinne tänne, mutta eivainen kyllä tulo on harkinnassa jos vaan kelit kohdillaan ym  ;) :D
Kyllä sä oot kuuluisuus.
Harvalla on oma kenttä ja vielä harvemmalla kansainvälisesti tunnettu sellainen.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Mesihukka - 30 Maaliskuu, 2019, 10:13:18
Cossu on Suomen Hugo Markes, pähkähullu professori ;D
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: TeroS - 30 Maaliskuu, 2019, 12:26:51
Cossu on Suomen Hugo Markes, pähkähullu professori ;D

Ja täähän tarttuu! ”Huuugooooi!!!” [emoji12]
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Anselmo - 07 Huhtikuu, 2019, 20:54:46
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 07 Huhtikuu, 2019, 20:57:20
...
10. Makkara (Anselmo)

Pikkusenko repesin🤣🤣
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Pekka - 07 Huhtikuu, 2019, 21:59:59
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)

Tuon näillä näkymin yleisöä paikalle, joten tontatkaa huolella.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 07 Huhtikuu, 2019, 23:37:11
...
11. Pekka (makkara)

Tuon näillä näkymin yleisöä paikalle, joten tontatkaa huolella.
Samilla oli tänään TLR PreheliFestit ja vähä testaili siinä eri jutskuloita :) täytyy sanoa, että hyvin roiskahteli :o

Eli, jos kalustova vaan riittää niin veikaisin tonttauksien olevan hyvin huolellisesti hoidettu ;D

E: https://www.kopterit.net/index.php?topic=32031.msg304592#msg304592
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: jaska.t - 08 Huhtikuu, 2019, 09:18:07
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)
12.jaska.t(Makkara)

Tuon näillä näkymin yleisöä paikalle, joten tontatkaa huolella.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: viltsu - 09 Huhtikuu, 2019, 21:54:27
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)
12.jaska.t(Makkara)
13. Viltsu (makkara)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: virtakuono - 10 Huhtikuu, 2019, 12:21:02
virtakuano ei valitettavasti pääse  :'(
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Hayabusa - 10 Huhtikuu, 2019, 17:05:25
Ehdottomasti mestoilla , tuompa jotain jälkkäriä
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 10 Huhtikuu, 2019, 18:38:13
Tuossa tummonen ispiraatio videoklippi
https://youtu.be/5N6J0UD_cHQ

Ite aattelin tesmata jotakin noista viteon muuveista lavvantaina :)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: TeroS - 10 Huhtikuu, 2019, 19:15:19
Toi o jo melkei yhtä retee ku Jaskan spiidinitron kiveen ajo! (Mutta vaan melkein!!)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Tuomas_K - 10 Huhtikuu, 2019, 19:52:28
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)
12.jaska.t(Makkara)
13. Viltsu (makkara)
14. Tuomas_K (makkara)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: TimoK - 11 Huhtikuu, 2019, 17:23:02
Mihin kellon lyömään tämä spektaakeli on tarkoitus aloitella? Ihan sillä kyselen, että ehtii paikalle ennen kuin kaikki Logot on soiroina ::)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 11 Huhtikuu, 2019, 17:51:59
Mihin kellon lyömään tämä spektaakeli on tarkoitus aloitella? Ihan sillä kyselen, että ehtii paikalle ennen kuin kaikki Logot on soiroina ::)

Joo elikkäs klo.11:00 ollaan paikalla. Päivitän sen viä tuonne ekaan viestiin  :)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 11 Huhtikuu, 2019, 20:27:34
Ilouutisia!
Samiwhatti löysi aikasemmin pohjattomaksi luultun Teamin kirstun pohjan ja sielä oli kiillelly viä pari kiiltävää kolikkoa! 8)
Niihän sitä sanotaan, että kolikko on milijoonan makkaran alaku nii päätettiin tarijota 20:lle ekalle ilimottautuneelle makkara 15:sta sijasta! :o

Ja jos oon oikeen ymmärtäny nii paikalle on saapumasa ihan oikija Tiimipilotti!

Lisäsin samalla tirehtöörin listalle nii pyssyy makkarat laskusa.

1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)
12.jaska.t(Makkara)
13. Viltsu (makkara)
14. Tuomas_K (makkara)
15. Hayabusa (makkarako?)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Maikko - 11 Huhtikuu, 2019, 22:14:59
Moneenko porukka jaksaa vetää tätä Jamboreeta? Pääsen varmaan vasta klo 16 paikkeilla tulemaan, joten kannattaako enää vaivautua?
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 11 Huhtikuu, 2019, 22:17:38
Moneenko porukka jaksaa vetää tätä Jamboreeta? Pääsen varmaan vasta klo 16 paikkeilla tulemaan, joten kannattaako enää vaivautua?

Mä oon aatellu ainaki olevani iltaan asti, että kannattaa kannattaa :)
Että ei muutaku nimiä listaan nii makkra on taattu :D
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: samiwhat - 12 Huhtikuu, 2019, 11:56:06
Jos huomenna on tulossa kopterikauppamiähiä paikalle, niin saattasin olla kiinostunut piälavoista. Erityisesti koot 380 ja 690 lavat joissa on R kirjain kiinostais.   :-\
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Paisti - 12 Huhtikuu, 2019, 13:44:11
1.Kakka (makkara)
2. Samiwhat (kaksmaggarata)
3. TimoK (täs on vielä pari muuttujaa, mutta Sami voi ainakin pyyhkiä pölyt pärämätsi ohjeesta  ;) )
4. Tohtori R (Makkara)
5. Valle (Makkara)
6. Viljami (Makkara)
7. Haikara (Makkara)
8. zxiicci (lihapiirakka kahdella maggaralla, wilikki lupas hoitaa)
9. Mesihukka ei ollu noille päiville kalenterimerkintöjä, joten näillä näkymin tulossa. Ja makkara kelpaa tietty!
10. Makkara (Anselmo)
11. Pekka (makkara)
12.jaska.t(Makkara)
13. Viltsu (makkara)
14. Tuomas_K (makkara)
15. Hayabusa (makkarako?)
16. Paisti (Makkara)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Teo Mähar - 12 Huhtikuu, 2019, 15:55:15

17. Teo (Makkara)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 12 Huhtikuu, 2019, 18:45:26
Tää nyt varmaan oliki kaikilla, mutta uppaillaan viä tähän.

Eli TLR Skills Battle säännöt nii voi kerrata viä ennen ku alotellaan huomenna :)

Lainaus
TLR Skills Battle koostuu yhden, kahden tai kolmen pelotin tiimeistä sekä tuomaristosta.
Tiimien peloteiksi voidaan valita kuka vain pelotiksi haluava.
Tuomaristo koostuu kaikista läsnäolijoista jotka ymmärtää helikopterin ohjaus periaatteet.
Myös ei battle vuorossa olevien tiimien pelotit kuuluvat tuomaristoon.

TLR Skills Battle säännöt ja Battlen kulku ja esimerkki battlesta:

1.1 Päätetään tiimien pelotti-luku.
   - 1 pelottia
   - 2 pelottia
   - 3 pelottia

1.2 Päätetään Skills Battle vaativuus taso.
   - Taso 1. Liike ja/tai piro suunnilla ei ole väliä.
   - Taso 2. Liike ja/tai piro suunnilla on väliä viimeisessä erässä.
   - Taso 3. Liike ja/tai piro suunnilla on väliä alusta asti.

2. TLR Skills Battlea pelataan kahden tiimin kesken kerrallaan.

TLR Skills Battlen kulku:

Kuvitteelliset tiimit ja tiimien pelotit: 
Tiimi 1      Tiimi 2
Pertti      Lissu
Pekka      Lasse
Pena      Leena

3 Tiimi 1 valitsee skills-haasteen heitto pilotikseen Pertin.
3.1 Tiimi 1:n pelotti Pertti heittää skills-haasteensa toistaen sen kaksi kertaa lentäen valitsemallaan kopterilla. Pelotti voi myös käyttää jokerikorttia haasteessaan jolloin kohta 3.3 tuomariston äänestys ohitetaan.
   Pelotti ei voi vaihtaa valitsemaansa kopteria haasteen heiton aikana. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
3.2 Tiimi 2 valitsee pelotikseen Lissun. Lissu yrittää toistaa tiimi 1:n heittämän skills-haasteen lentäen valitsemallaan kopterilla. (Moovia voi yrittää toistaa kaksi kertaa ja kopteria voi vaihtaa yritys kertojen välissä)
3.2.1 Pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti jolloin kohta 3.3 tuomariston äänestys ohitetaan ja tiimi saa haasteesta bojon. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
3.3 Tuomaristo äänestää onko moovi toistettu tunnistettavasti. (Jokaisella tuomarilla on asiasta oma näkemys josta ei voi valittaa)
3.3.1 Tunnistettavasti suoritetusta haasteesta tai jokerikortin käytöstä tiimi saa yhden bojon (huom kohta 6.2)

4 Haasteen heitto vuoro siirtyy tiimi 2:lle. Tiimi 2 valitsee skills-haasteen heitto pilotikseen Lissun.
4.1 Tiimi 2:n pelotti Lissu heittää skills-haasteensa toistaen sen kaksi kertaa lentäen valitsemallaan kopterilla. Pelotti voi myös käyttää jokerikorttia haasteessaan jolloin kohta 4.3 tuomariston äänestys ohitetaan.
   Pelotti ei voi vaihtaa valitsemaansa kopteria haasteen heiton aikana. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
4.2 Tiimi 1 valitsee pelotikseen Pertin. Pertti yrittää toistaa tiimi 2:n heittämän skills-haasteen lentäen valitsemallaan kopterilla. (Moovia voi yrittää toistaa kaksi kertaa ja kopteria voi vaihtaa yritys kertojen välissä)
4.2.1 Pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti jolloin kohta 4.3 tuomariston äänestys ohitetaan ja tiimi saa haasteesta bojon. (Jokerikortti selitetty kohdassa 6. - 6.3)
4.3 Tuomaristo äänestää onko moovi toistettu tunnistettavasti. (Jokaisella tuomarilla on asiasta oma näkemys josta ei voi valittaa)
4.3.1 Tunnistettavasti suoritetusta haasteesta tai jokerikortin käytöstä tiimi saa yhden bojon. (huom kohta 6.2)

5 Battle jatkuu niin kauan, että kummankin tiimin kaikki pelotit on heittänyt ja vastaanottanut yhden haasteen.

6 Battlen aikana jokaisella pelotilla on mahdollisuus käyttää jokerikortti. (Jokerikortin käyttökertoja ei ole rajattu)
6.1 Jokerikortin käyttö ohittaa aina poikkeuksetta Tuomariston (kohta 3.3:n ja 4.3:n)
6.2 Mikäli molemmat osapuolet käyttää battlessa yhden haasteen aikana jokerikorttia saa molemmat tiimit yhden bojon.
6.3 Jokerikortiksi luetaan kaikki laskeutumiset joissa kopteri vaurioituu niin, että kopterin lentokelpoisuus on menetetty. (Epäselvissä tilanteissa lentokelpoisuudettomuus on todistettava)

7 Battlen aikana eniten bojoja kerännyt joukkue pääsee jatkoon
7.1 Mikäli battlen aikana molemmat joukkueet saavat saman verran bojoja, siirtyy molemmat joukkueet jatkoon.
8. Battlen seuraavan kierroksen tiimiparit tulee arpoa esim. kolikkoa heittämällä tai sopia muuten niin ettei samat tiimit kilpaile vastakkain seuraavalla kierroksella.
9. Skills tarkoittaa yhtä liikettä ei liike sarjaa.
10. Skills:ksi voidaan hyväksyä mikä vain taivaslento-, 3D-, FAI, tai jonkin muun tyylisuunnan liike jonka pystyy toistamaan ja tunnistamaan taivaalla tai maan sisässä olevasta kopterista.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Pekka - 12 Huhtikuu, 2019, 19:54:04
Mitä minä tuolla esimerkkijoukkueessa teen vaikka olis kuinka kuvitteellinen tilanne tahansa?
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 12 Huhtikuu, 2019, 19:57:32
Mitä minä tuolla esimerkkijoukkueessa teen vaikka olis kuinka kuvitteellinen tilanne tahansa?

 :D

No sanotaan nyt sitte vaikka, että esimerkki ei välttämättä ollu niin kuvitteellinen. Vaan ennemminkin ennustava 8)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Pekka - 12 Huhtikuu, 2019, 20:05:13
Joo ei.

On Tohtoria, Wiliikkiä, samiwattia, El Bambinaa, Mesihukkaa jne, mutta minut valitaan. Tuo ei mene jatkoon.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 13 Huhtikuu, 2019, 10:03:39
Keli näyttää hyvin suotuisalta. Tyyntä ja pilvistä, mutta ei ihan helle lämpötilat kuitenkaan. Sateesta ei näyttäisi olevan vaaraa.
Laitan ite kohtuu lämpimästi vaatetta päälle nii tarkenee olla aina iltaan asti :)

Kannan tavarat autoon ja lähen pelimestoille nyt.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: jaska.t - 13 Huhtikuu, 2019, 18:09:27
Isot kiitokset,oli mahtava päivä 8)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Tohtori R - 13 Huhtikuu, 2019, 18:27:42
olipas hyvin porukkaa. pakko se on uskoa että on kesä kun kerta kärpäsiäkin :D

Vieläkin aivan jäässä vaikka ollu jo tunteja sisällä :D(https://uploads.tapatalk-cdn.com/20190413/654c7b380b8a66a019ec5435584bb80d.jpg)
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Tohtori R - 13 Huhtikuu, 2019, 18:28:20
mihin ne luvatut TLR sirkushuvit oikein jäi?
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 13 Huhtikuu, 2019, 18:32:11
Määki lähenyt kotia. Jokseenki takki tyhjä😅
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Maikko - 13 Huhtikuu, 2019, 18:53:12
Hyvät geimit oli ja oli mukava nähdä porukkaa entiseen malliin. Iso kiitos TLR:n tyypeille järkkäämisestä.  8)

Makkaraa sai syötyä riittävästi. Tulin paikalle klo 13 ja lähdin klo 18. Tuo 5-astetta on kyllä vielä liian kylmä, mutta kyllähän säät tästä lämpeävät.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: TimoK - 13 Huhtikuu, 2019, 19:23:22
Juu hyvin oli porukkaa. Hienoa, että TLR:n jätkät jaksaa tämmöisiä tapahtumia järjestää. TLR:n pääkokin tekemä pärämätsi, oli muuten hyvä.
Otsikko: Hs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Pekka - 13 Huhtikuu, 2019, 19:31:06
Joo, tänään ensimmäinen lento sitten syysleirin. Kyllähän se tosta lähtisi, jos lennättäisi. Täytyy kattoo ny.

Itelläkin tuli vähän samanlainen fiilis eli olo/tunnelma kuin Maikolla: hyvät vanhat ajat. Nostalgista.

Parin akun kanssa ongelmaa, tulen ottamaan yhteyttä nimimerkkiin Hayabusa, joka pyörittää HFF-nimistä radio-ohjattaviin erikoistunutta kauppaa.

TLR on kova poppoo, kiitos päivästä ja akkujen latauksesta niille, jotka latauksen mahdollistivat.

Loppukaneetti: Itse lennosta ei muuta kerrottavaa kuin että kopteri toimi hyvin. Vaikka joskus olen tehnytkin pari-kolme hyvää autorotaatiota, niin toi muu lennätys on sellaista ilmaista unilääkettä. En kuitenkaan pyydä sitäkään nyt anteeksi tavoistani poiketen.
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: viltsu - 13 Huhtikuu, 2019, 20:11:12
Kiitos team TLR kivasta tapahtumasta ja siitä että jaksoitte järjestää. Oli tosi kiva nähdä porukkaa ja olla hyvässä seurassa. Itselläkin tuli kymmenen lentoa ajettua vaikka lähdin ihan hengailemaan [emoji846]
Hauskaa oli vaikka vieläkin tuntee viltin alla kylmyyden [emoji846]

Lähetetty minun SM-G960F laitteesta Tapatalkilla

Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Mesihukka - 13 Huhtikuu, 2019, 21:17:04
Oli kyllä mukava tapahtuma, kiitoksia TLR:n kundeille järjestelyistä ja pärmätseistä. Oisitte tosin voinu tilaa vähän parempaa keliä, mutta hoidetaan sit kevätleirille vähän enemmän lämpöä!
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Wilikki - 13 Huhtikuu, 2019, 23:16:21
Kiitokset SUURESTI itsellenne ja kaikille muille mukana olleille siitä, että jaksoitte osallistua!
Kiitos myös SUURESTI HFF:n Petrille Torppikakusta jonka TeamTLR lunasti Zxiiccin HeliFestien ainoalla torpilla, sekä muista herkuista ja limonadeista mitä HeliFesteille toi!

Kauimpaa HeliFesteille saapunut oli TimoK Tampesterista. Timppa palkittiin ruhtinaallisesti juuri lanseeratulla isolla 15cm leveällä TeamTLR tarralla jossa on saturaatiota
hiukan parannettu edelliseen pienempään reviisioon verrattuna :o

Tuossa pari kuvatusta viä mitä nopsaan pisti silmään kuvista :D Lärään huomenna muistikortin läpi josko sinne olis tallentunu jotain julkaisukelpoista.

(Alimman kuvan Maikko pakotti julkaisemaan. Muuten en olis julkaissut :o )
Otsikko: Vs: TLR Heli Fest 13.4.2019
Kirjoitti: Matti Häkkinen - 14 Huhtikuu, 2019, 06:48:42
Onpas ollut melkoisen torppivapaa päivä.