Kopterit.net
Kuvagalleria => MyFleet => Aiheen aloitti: AriP - 11 Lokakuu, 2008, 12:14:22
-
On keskiviikko, 1.10.08. Uudenkarhea Trex500:ni on kasattuna ja mielestäni valmis tulikasteeseensa eli ensilentoon. Samin kanssa sovimme että käyn hänen luonaan ja hän vilkaisee vielä kopteriani vähän. Tekemäni asetukset vaikuttavat ihan toimivilta. Toteamme että hyvältä näyttää ja suuntaamme automme läheiselle pelikentälle. Ilta alkaa hämärtää.
Laittelen virrat päälle. Sami lennättelee omalla samanlaisella kopterillaan 3D:tä. Suorittelen kantamatestit, kokeilen varovasti laittaa kaasua. Lavat lähtevät pyörimään. Tätähän kokeilin jo omassa olohuoneessani.
Sami sanoo että olisi ehkä parasta että hän ottaisi ekan kerran ilmaan, eipähän tulisi tonttausta heti...
Suostun ja kopterini nousee ilmaan nätisti Samin käsissä. "Aika hyvin trimmeissään, kato ei lähe juuri mihinkään vaikka irroitan otteeni ohjaussauvoista", Sami sanoo. "Vähän voisi lisätä kierroksia", hän jatkaa. Sami ottaa kopterin alas ja hienosäädämme kaasu- sekä lapakulmakäyrää.
Sitten olisi minun vuoro. Arvaa jännittääkö! Nyt pitäisi ihan oikeasti ottaa ilmaan tuo kopteri, joka maksoi niin paljon ja jonka itse olen kasannut. No ei muutakuin rohkeesti kädet ja jalat täristen ote radiosta... Laitan moottorin käymään... Softstartti käynnistää moottorin pehmeästi. Kokeilen perää, vielä maassa, sehän jo pyörittää kopteria... Lisää kaasua varovasti, kopteri on ilmassa!
Tökkivillä korjausliikkeillä kopteri pysyy nätisti leijunnassa, se tottelee ohjaustani! Onhan tätä simussa treenattukin.
Siinä pimenevässä illassa leijuttelin vielä 3 akullista pihalamppujen valossa. Olipas mukava fiilis, ensilento suoritettu ja kopteri ehjänä! :) Samille kiitokset avusta.
Tässä vielä yks kuva, tosin toisena päivänä otettu mutta pimeetä silloinkin
-
Onnea!
Olet siis ulittänyt pisteen josta ei ole paluuta, otamme joukolla osaa iloiten... ;)
-
Kiitokset onnitteluista, Arctikdiver.
Nyt tuota on tullut lennäteltyä noin parisenkymmentä akullista. Ei vielä ole torppauksia tullut... :o Kerran ilmassa joku musta osa lensi roottorikehän läpi yläviistoon... Kopukka heti alas ja kattomaan. Washout control armihan se nupista oli lähtenyt.. Oli unohtunut ruuvilukite ja pääs ruuvi löystymään.
Toisen kerran hävisi tehot parin metrin korkeudessa, aika raju lasku tuli mutta pystyssä pysyi. Ajattelin että akku meni tyhjiin ja säädin katkaisi virrat. Uutta akkua vaan ja uudestaan, vaan eipä lähtenyt roottori pyörimään kun käynnisti moottorin. MIkäs siinä nyt? Pinionihan se oli päässyt luistamaan. Aika kumma kun tuossa Scorpionin moottorissa ei ole lovea siinä akselissa johon lukitusruuvi mukavasti kiinnittys. Karhensin sit vähän hiekkapaperilla sitä akselia ja pisara pikaliimaa akselin ja pinionin väliin ja lukitusruuvi kunnolla kiinni ruuvilukitteen kanssa... Toivotaan että pysyy...
Eilen 10.10.08 käytiin Olli-Pekan ja Samin kanssa kopuilemassa laulurinteellä. Oli kyllä tosi mukava lennättää kun oli tilaa ja uskalsi ajaa kohtuu kovaa ja ensimmäiset pystärien yritykset tuli kans tehtyy. :) Kokeneilta kavereilta myös aina saa hyviä vinkkejä ja neuvoja jotka auttavat eteenpäin. (ei tarvitse kaikkea kantapään kautta oppia ;D)
Samana päivänä päivemmällä kävin kotini viereisellä pelikentällä lennättelemässä, josta pieni juutuub pätkä:
http://www.youtube.com/watch?v=8-Cmc8jjPks (http://www.youtube.com/watch?v=8-Cmc8jjPks)
-
Hienosti menee,,kyllä siellä Jojensuun karaanavedessä jotain erikoista on kun kaikki lentää noin pirun hyvin :o. Ainoa puolustus kaiketi on että saatatte olla ehkä noin 5-20 vuotta nuorempia ja meikäläinen oli niin vanha kun tämän homman aloitti. Hienoa että saadaan harrastajia lisää ja tuo O-P on näköjään ilmiömäinen opettajakin vielä, tästä tämä harrastus lähtee mukavati etenemään :)
-
Ari on kyllä ihan itse opetellut lentämään, kopteria simulla, ja apuna pitkä lennokkihistoria. Mä vaan kerroin mitä osia kannattaa ostaa. Kuhan nuo perushommat on hallussa, niin sitten tietenkin käydään sama 3D kurssi mitä samin kanssa viime kesänä ;). Hienosti lentää kyllä rexää, eilenkin jo isoja pystäreitä veteli kentällä (Vasta päälle 20 akullista taitaa olla takana!).
Kohtahan me voidaan oma tiimi perustaa tänne.
Ens viikko lomaa, arvatkaa käydäänkö joka päivä kentällä. Teokin on mökille tulossa tänne päin, pidetäänkin sitten funfly lentokentällä jos säät vaan sallii :).
-op-
-
Jes eikun hillittömän kovaa ajoa koko viikko! Ja koko syksy ja koko talvi ja ja... No kunhan perusasioita on vähän oppinut niin pitää hillitä menoo. Pitää ruveta kehittelemään kameratelinettä, kuvauskoneeksihan mä tän ennenkaikkea hommasin.
-
Hienostihan tuo meni, osaispa itekki :D
Tai pääsis edes kunnolla irti maasta... aina jokin vastustaa, eikä oo nuita guruja lähistöllä :'(
-
Muuten miltä on tuo rex 500 tuntunu??? Itse oon samaa kopteria vähän kaavaillu ja mietityttää, että kun on vaan vähän minititania isompi niin onko viksua ostaa mutta kun ei vielä viittis kuitenkaan 600 ostaa.
Milläs setupilla tuo nyt on???
-
Muuten miltä on tuo rex 500 tuntunu??? Itse oon samaa kopteria vähän kaavaillu ja mietityttää, että kun on vaan vähän minititania isompi niin onko viksua ostaa mutta kun ei vielä viittis kuitenkaan 600 ostaa.
Moi!
Joku muu saa vastata tuohon... Minititania en ole leijuttanut kuin alle minuutin kohtalaisessa tuulessa apujalaksien kanssa joten vaikea verrata. Mulla on kuitenkin semmoinen käsitys että 500 on selkeesti isomman tuntuinen kuin 450 tai Minititan. 500:ssa on kuitenkin melkein kilo enemmän massaa kuin Minititanissa eli yli kaksinkertaisesti. :) Todella hyvältä kyllä tuntuu viissatanen lennättää ja vakaalta. Uskallan kyllä lämpimästi suositella, tosin luulen että 600 on vielä upeempi jos vaan rahat riittää! :D
Setuppi on:
Align Trex500GF
-APLUS 2500mAh-25C 6S1P
-Logictech LTG-2100T Gyro + Align DS510 Digital Servo
-Hitec HS-5245MG Servo Set (3pcs )
-Align 60A ESC RCE-BL60G
-Scorpion Brushless Motor HK3026 KV1600 TREX500 V2
-Default 425mm GF Blades
Flying-Hobbystä tilasin kit combon, johon sai valita mitä osia haluaa ja siinä siis tuli suunnilleen kaikki mukana. Nopari oli alun perin Scorpion 90A mutta se hajos heti alkuunsa ja piti vaihtaa tilalle huonompi Alignin 60A.
Mutta nyt lennättämään! Sää näyttää aika hyvältä ja on syysloma! Eikä ole edes pakkasta... ;D (ja kohtahan se kesäkin taas tulee ;D)
-
Iltaa taas!
Ei ole koko päivänä kerennyt kirjoittelemaan foorumille. Arvatkaapas miksi!? Oikein, oltiin porukalla lennättämässä koko päivä! Kovaa ajoa ja paljon! :D
Sai oppia taas uusia asioita, ensimmäiset flipit. Takaperin ajo, väärinpäin ajo, väärinpäin leijuttelu alle puolessa metrissä. ;D Kivaa oli! Ja huomenna uudestaan... Rankkaa mutta mahtavaa. Tältä tieltä ei tosiaankaan ole paluuta... :)
Varmaan Olli-Pekka ja Sami laittavat videotakin näkyville jossain vaiheessa...
-
Tämän päivän jälkeen Arilla n. 30 akku menossa aidolla CP kopterilla, aiempaa kokemusta vain lennokeista, Lama 4:stä, ja simulaattorista. Tänään tosiaan leijutteli jo selällään alle 30 sentissä, parhaimmillaan kävi lapa n. 15 sentissä maasta. Flipit ja loopit onnistui myös, ja selällään ympyrän ajo 8).
STG, trex 500 on vakaampi kuin 450 kopu, ei "muljahtele" yhtä paljon. Lentää suorempaan, kovempaa ja tarkemmin. Funnelit ym. on helpompia, koska kone menee massalla eteenpäin. Teho-paino suhde tällä vehkeellä 6s lipoilla on loistava, paljon enemmän tehoa kuin 600E:ssä perus setupilla. Jos 600:sta haluaa 3D koneeksi hommailla niin kannattanee satsata 8s lipohin, 6s lipot on ehkä vähän turhan pienijännitteisiä. Szabomaiseen sulavaan kaarteluun kyllä riittäviä.
Huomenna editoidaan videot.
-op-
-
Oottete perkule ihme porukkaa siellä jojensuun korvilla...
Itse olen onnellinen kun suurinpiirtein samoilla akkulukemilla tempasen pari flippiä ja lentelen edestakas taivaalla. Ei voi kuin nostaa hattua.
Kun vielä saatais 3D kopterointi olympialajiksi :)
-
Kiitokset O-P kuvista!
-
Sateisen lauantaiaamupäivän ratoksi otin rexin pöydälle ja ajattelin vähän tusata sitä. Siinä tuli vaihdettua alumiiniperä alkuperäisen muovisen tilalle. Samalla suhauttelin pariin paikkaan silikonispraytä, jos se vähän vähentäisi kitkoja.
Eihän tässä sitten muu auta kuin harrastaa "sisälennätystä" simulaattorilla. Jospa se sade joskus loppuisi vielä...
-
Aika kumma kun tuossa Scorpionin moottorissa ei ole lovea siinä akselissa johon lukitusruuvi mukavasti kiinnittys. Karhensin sit vähän hiekkapaperilla sitä akselia ja pisara pikaliimaa akselin ja pinionin väliin ja lukitusruuvi kunnolla kiinni ruuvilukitteen kanssa... Toivotaan että pysyy...
Ei muuta kuin Dremel laulamaan, kyllähän siihen loven saa...
-
Aika kumma kun tuossa Scorpionin moottorissa ei ole lovea siinä akselissa johon lukitusruuvi mukavasti kiinnittys. Karhensin sit vähän hiekkapaperilla sitä akselia ja pisara pikaliimaa akselin ja pinionin väliin ja lukitusruuvi kunnolla kiinni ruuvilukitteen kanssa... Toivotaan että pysyy...
Ei muuta kuin Dremel laulamaan, kyllähän siihen loven saa...
Tähän asti on hyvin pysynyt... ::) Vois joskus kyllä dremelöidä ihan varmuuden välttämiseksi...
-
Minä olisin sitten varovainen dremelöidessä.
Saattaa akselin karkaisu pehmentyä jos pääsee lämpiämään liikaa.
-
Ehkä parempi jättää se akseli ehjäksi jos nyt toimii hyvin, tai sitten varovasti pieni jälki tehdä niin pysyy ainakin hiukkasen paremmin.
-op-
-
Jaahas jaahas
Joulun jälkeen tuli torpattuu kopteri peltoon kun lennätin illalla, lähes pimeällä. Lennätin siis valojen kanssa ja lisäksi oli kännykkä kiinni ottamassa videoo. Tonttiinhan se tuli kun meni asentotaju sekaisin. Oli kylki minua kohti eikä enää nähnyt kumpaan suuntaan kallistuu ja tuli kylki edellä 25cm lumihankeen.
Saldo:
-Kännykkä paskaks :'( korjaus maksoi 75€
-toinen lapa
-rungon pohjalevy
-pääratas
-landarit
-peräputki vääntyi vähän
Rupesin tässä nyt purkailemaan tuota kopteria, kuvassa hajonneet osat etualalla...
Toisessa kuvassa arvoitus eli salainen projekti. Arvanneeko kukaan mitä siitä on tulossa? (edit: toivottavasti ei ;D)
-
Jaahas jaahas
Joulun jälkeen tuli torpattuu kopteri peltoon kun lennätin illalla, lähes pimeällä. Lennätin siis valojen kanssa ja lisäksi oli kännykkä kiinni ottamassa videoo. Tonttiinhan se tuli kun meni asentotaju sekaisin. Oli kylki minua kohti eikä enää nähnyt kumpaan suuntaan kallistuu ja tuli kylki edellä 25cm lumihankeen.
Saldo:
-Kännykkä paskaks :'( korjaus maksoi 75€
-toinen lapa
-rungon pohjalevy
-pääratas
-landarit
-peräputki vääntyi vähän
Rupesin tässä nyt purkailemaan tuota kopteria, kuvassa hajonneet osat etualalla...
Toisessa kuvassa arvoitus eli salainen projekti. Arvanneeko kukaan mitä siitä on tulossa? (edit: toivottavasti ei ;D)
Se on ilmiselvä kamerateline. En kyllä tiä miten siinä muka nään jotain kameraan viittaavaa mutta heitänpä jotain ;D
Tai sitten se on samanlainen arvoitus kuin Joulupukissa ja Noitarummussa. Eli Ari-tonttu auttamassa Joulupukkia lahjojen jakamisessa. ;)
- Miku
-
Lauantailta video:
http://www.vimeo.com/3235180 (http://www.vimeo.com/3235180)
-
Toiset ne näyttää vaan osaavan. Nättii on!