Kopterit.net
Kuvagalleria => MyFleet => Aiheen aloitti: zapster - 25 Tammikuu, 2014, 20:36:55
-
Pannaanpa tämmönenki pystyyn niin pysyy ajatukset kasassa paremmin.
RC vehkeillä tullu leikittyä pikkupojasta asti ja uusin innostus on multikopterit.
Himo oli hommata heti jotain isoa ja hienoa mutta päädyin hankkimaan Hubsan X4:n ensimmäiseksi kopteriksi harjoitteluun. Yllätys oli todella suuri kun pikkukopteri toimii ja lentää loistavasti. Ainoa miinus X4:ssä on ohjain joka on todella lelun oloinen ja ainakin omassa ohjeiden mukaan kalibrointi yms. ei onnistu. Sen verran mentiin alussa pitkin seiniä ja takapihan pensaita että piti ropelisuoja hommata, investointina pari euroa ja sillä säästää kopteria todella paljon kun voi törmäillä rauhassa. Myös yksittäisen akun kesto (n.5min) rupesi häiritsemään ja tilasin 5 akun setin, nyt onki 6 akkua aina ladattuna mukana kun lähtee lentelemään. Myös vara moottorit ja toiset ropelit on valmiina mutta niitä ei vielä ole tarvittu. X4:lla on tullu nyt 50 lentoa tehtyä ja kasi kumpaankin suuntaan, funneli yms. onnistuu nätisti.
Jotain isompaa on kuitenki tehny kokoajan mieli :)
Lueskelin paljon juttuja eri foorumeilta quadeista ja kattelin runkoja, controllereita, nopareita ja moottoreita ympäri interwebsiä. Foorumilla tuli vastaan 4S lipot jotka nappasin sopivaan hintaan. Laskeskelin ecalcilla eri setuppeja moneen kertaan ja taas kattelin kamoja. Heti ekaksi ongelmaksi osottautui 4S akut jotka rajasi aika tehokkaasti halvimmat moottorit ulos. Hommasin kuitenkin HK:lta Q450 rungon, KK2.0 laudan, 9XR+Frsky setin ja Afron noparit valmiiksi odottamaan.
Rungon kasaus, mankan ja KK:n säätö oli jo hyvää jumppaa taas pitkästä aikaa lentovehkeiden kanssa, ei vaan meinannu millään onnistua ohjelmoinnit ennen kun sain foorumilta usbasp palikan lainaan, oma on lähetetty kiinasta 2 kertaa ja ei vaan näy. Jälleen kerran foorumin selailu kannatti ja eräänä päivänä bongasin sopivat moottorit täältä, AX-2810Q 750kv löysivät tiensä kopteriin. Sitten oli enää ropeleita vaille koko komeus, hommasin jostain mahollisimman halvalla 10x4.5 ropelit ja valmista oli.
Ekaa kertaa lennättäessä kävi kaikki amatööri virheet, moottorit pyöri väärin päin ja ropeleita samoin vaikka kaikki tarkastin kahteen kertaan, sain kuitenkin kopterin ilmaan säätöjen jälkeen ja tunne oli mahtava, useempi akku tuli vaan leijuteltua ahtaalla takapihalla ja totuteltua kopteriin ja sen käytökseen pienen X4:n jälkeen.
Kaveri kehuskeli sopivasti uudella 3D printterillä ja tilasin siltä lootan KK:lle, nätti tuli mutta kiinnitys kopteriin ja vastarin paikka pitää keksiä uudelleen.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_20131215_190155_zpsjlbnf7pk.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/20131215_190155_zpsjlbnf7pk.jpg.html)
Lauta on lootan kanssa isompi kun aiemmin ja nyt se ottaa vastariin kiinni jos kummatkin ovat kopterin päällä. Tilasin 808#16 V2 kameran kiinasta joka ois tarkotus laittaa kopteriin kuvaamaan menoa yläilmoissa ja FPV käyttöön sitten joskus, tuli myös testattua että X4 ei jaksa kyseistä kameraa nostaa. Myös todella halpa servogimbaali löyty foorumilta joka oli ihan pakko ostaa kesän gopro kuvailua varten, sen lopullinen kiinnitys ja säätö on vielä tekemättä, jalatkin puuttuu vielä.
Takapihaleijuttelun ja totuttelun jälkeen piti päästä kokeilemaan ihan pellon laitaan että miten kopteri lentää kun on tilaa, huonostihan siinä loppujenlopuks kävi. Tokalla akulla kopteri pääs turhan kauas, orientaatio katos ja kovan pyristelyn jälkeen tuli maa vastaan. Kaksi jalkaa ja ropelia poikki, ei paha mutta varaosien odottelu oli todella ärsyttävää.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_20131214_140051_zpscpbffzrm.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/20131214_140051_zpscpbffzrm.jpg.html)
Otin samalla 2 runkoa varuiksi ensikertaa varten, eipähän tarvi odotella taas varaosia. Samalla kun uusia ropeleita asentelin rupes kiinnostamaan niiden tasapainotus. Yritin sormibalancerilla saada niitä tasapainoon mutta siitä ei tullu mitään koska ite balaceri oli epätasapainossa.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_20140103_172327_zpsn03pk8ld.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/20140103_172327_zpsn03pk8ld.jpg.html)
Tilasin HK:lta Turnigyn magneetti balancerin mutta siinä on sama ongelma, nyt on Dubroa tulossa ja kuhan se saapuu niin katsotaan uudelleen. Samaan rakoon tuli tilattua Gemfanin 10x5 ropelit vanhojen halpiksien tilalle. Nyt taistellaan HK:n kanssa siitä että palauttavatko postituskulut balancereista vai eivät.
Nyky setuppi on siis seuraavanlainen:
Turnigy 9XR jossa ER9X softa
HK Q450 runko
KK2.0 jossa 1.6 softa
Turnigy nanotech 4S 4500mah
AX-2810Q 750kv
Afro 30A esc
10x5 Gemfan
Kovasti himottas jo Discovery Pron runkolevyt ja APM2.6 lauta :)
-
Kun jalkoja napsahtelee katki, kannattaa laittaa aitoa Dji F450 :sen jalkaa tilalle. Noi kinkkilän kintut napsuu poikki turhan herkästi, kun taas Dji:n kestää uskomattoman paljon iskua. Koipia saa suomesta parin päivän toimituksella. Samalla Gemfanin potkureita läjä, niin ei keskeydy lentäminen :-)
-
Gemfanit on jo hyllyssä mutta nyt odotellaan tasapainotinta ja kelejä. Kiinan jalat on siitä kivoja ettei ne maksa juuri mitään ja niitä on nyt 6 varastossa :)
Huomasin torpin jälkeen että yksi moottori on väljä sivuttain heiluttaessa ja vaihdoin siihen laakerit, ei auttanu heilumiseen mutta tulipahan vaihdettua.
-
Erävoitto HK:ta vastaan, suostuivat maksamaan takaisin myös postin osuuden eikä kamoja tarvinnut postitella takaisin :)
Tästä sivusta (http://www.ecc.fi/en-GB/distance-selling/right-of-cancellation/) oli suurin apu taistelussa.
-
Dubron tasapainokone saapui ja ekat ropelit on painotettu, ei tunnu läheskän niin herkältä toi laite kun magneeteilla oleva, hoitaa kumminkin hommansa ja itse laite on tasapainossa.
9XR radion kanssa pientä säätöä. Modasin napit mikrokytkimiksi ja käytin tietty juotteluun pastaa avuksi sillä seurauksella että pastaa on nyt nappien alla ja se aiheuttaa tahatonta napin painallusta, josta taas seuraa se että kun jotain nappia painaa niin myös nappi minkä alla on pastaa ottaa painalluksen ja radio buuttaa kesken kaiken. Putsaamalla korjaantuu mutta pitäs vaan jaksaa avata radio taas.
Taloon tuli myös Crius aiop pro v1.1 + GPS + bluetooth, sen sielun elämää on nyt pari iltaa tutkittu. Sain softan jo päivitettyä Megapirateng 3.0.1 R2:n ja missionplannerin kautta näyttää kaikki toimivan. Ainoo hämäryys tuntuu olevan radion kanavat, vaikka miten päin yrittää piuhat laittaa niin aina on väärin. Selvittely jatkuu vielä.
-
Crius selätetty, nyt toimii nätisti kanavat, gps ja bluetooth. Ensi lento vielä tekemättä mutta eiköhän se viikonloppuna onnistu.
Tilaukseen lähti RCTimerin Spider runko (http://www.rctimer.com/product_1055.html) ja gps jalka, ajattelin tehdä Spideristä kuvailu/kikkailu vehkeen Criuksen kanssa ja Q450 taas temppuilu/harjoittelu vehkeen KK2.0 kanssa.
-
Rctimer 5A 5V ubec saapui tänään. Onneksi testasin vehkeen ennen kun laitoin kopteriin, antaa 7.7V ulos 14.4 voltilla. Laitoin rctimerille palautetta asiasta.
-
Ekat leijut Criuksen kanssa tehty tänään. Testailin acro, stabilise ja alt hold tiloja. Stabilise tilassa perä kääntyy hitaasti siihen suuntaan mihin viimeksi on käännetty ja alt hold tilassa kopteri laski yhtäkkiä parimetriä alaspäin. Säädöt vielä hakusessa.
-
Nysse sitte tapahtu, mankka buuttas ja ilmotti bad eeprom data ja pyyhkäs kaiken yli. Yritin palautella eepellä backuppia mutta ei toimi. Pakko se oli vihdoin avata ja putsata ne napit, josko puuttailu loppus.
-
Samalla vaivalla paremmat kytkimet sinne väliin
(http://www.youtube.com/watch?v=fYHOy7m_J7I#ws)
Tämmöset löysin http://www.partco.biz/verkkokauppa/product_info.php?products_id=15091 (http://www.partco.biz/verkkokauppa/product_info.php?products_id=15091)
-
Siellä on noi jo mutta niiden alle on jääny juotospastaa jonka putsasin nyt pois, toivottavasti buuttailu loppuu.
-
Siellä on noi jo mutta niiden alle on jääny juotospastaa jonka putsasin nyt pois, toivottavasti buuttailu loppuu.
No niimpä näkyy. Oliko just noi samaiset kytkimet vai jotkut muut?
-
No niimpä näkyy. Oliko just noi samaiset kytkimet vai jotkut muut?
Ei varmaan tasan samat mutta samantapaset, 4x1mm jos en väärin muista
-
Taloon tuli myös Crius aiop pro v1.1 + GPS + bluetooth, sen sielun elämää on nyt pari iltaa tutkittu. Sain softan jo päivitettyä Megapirateng 3.0.1 R2:n ja missionplannerin kautta näyttää kaikki toimivan. Ainoo hämäryys tuntuu olevan radion kanavat, vaikka miten päin yrittää piuhat laittaa niin aina on väärin. Selvittely jatkuu vielä.
Kuinka ratkaisit tämän ongelman ? Itsellä sama ongelma .
-
Kuinka ratkaisit tämän ongelman ? Itsellä sama ongelma .
Säädin suoraan radiosta (9xr+er9x) kanavien paikat niin että meni oikein. Sen jälkeen flashasin D8R-II plus vastarin toisella softalla joka tukee cppm:ä eli kaikki menee vain 1 piuhan kautta.
-
Kiitos,
Minulla ei kanavat pysy paikallaan vaan ROLL ja PITCH pyörii 90 -180 astetta. Tosin käytän vakio vastaria.
-
Edelleen puuttailee radio putsauksen jälkeen, mitäköhän sitte kokeilis?
Edit: 1K vastukset jokaselle napille ilmeisesti
-
Nyt on 1K smd vastukset paikallaan ja tuntuu buuttailu loppuneen.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/Mobile%20Uploads/th_IMG_20140227_214046_zpsrqlopd6k.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/Mobile%20Uploads/IMG_20140227_214046_zpsrqlopd6k.jpg.html)
-
Jeesh, onnistunut korjaus. Asetukset näpytelty uudelleen eikä buutannu kertaakaan.
Sit pääsee leikkimäään 6 lentotilan kanssa http://youtu.be/YczzHkRUVxQ (http://youtu.be/YczzHkRUVxQ)
-
Tänään tuli testattua tota 808 kameraakin, pimeetä rupes jo olemaan mutta kuvasta saa vielä selvää. Jostain syystä juutuupi antaa vain 360p vaihtoehdon vaikka video on kuvattu 720p.
http://youtu.be/GTwkKc4Ulxo (http://youtu.be/GTwkKc4Ulxo)
-
Pieniä oli noi meikäläisen linkittämät kytkimet. Mutta sain kolvattua paikalleen ja saman tien irti :D Buuttailu alkoi samantien. Tyydytään nyt noihin vakio nappuloihin kuhan löydän jostain pikkasen isommat ja samalla ottaa noi vastukset siihen.
-
Mulla pitäs noita vielä olla jemmassa, muistaakseni tuli 20kpl paketissa. Voin kaivaa jos tarviit.
-
Jos viittit nii kyllä kiitos :)
-
Tulihan se Spiderki vihdoin.
Heti piti ruveta avoelinsiirtoa tekemään.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_IMG_20140304_114219_zps7ezoa6bd.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/IMG_20140304_114219_zps7ezoa6bd.jpg.html)
Samalla tuli Criukselle voltti / amppeeri mittari jonka juottelin vritajohtoon, nyt näkee missionplannerista voltit yms.
Piuhaa menee vielä ympäriinsä.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_IMG_20140306_123224_zps4dbra0qz.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/IMG_20140306_123224_zps4dbra0qz.jpg.html)
Crius sai pehmustetun pedin.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_IMG_20140306_123232_zpsgccggnjj.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/IMG_20140306_123232_zpsgccggnjj.jpg.html)
808 pääs myös pehmustetulle paikalle.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_IMG_20140306_123241_zpsxdt3ju5h.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/IMG_20140306_123241_zpsxdt3ju5h.jpg.html)
Perässä vastari ja gps, kepsille tulossa vielä hylly kunhan kiinan pojat soutaa tänneasti.
Takajalkoihin tuli samalla orientaatiovalot.
(http://i287.photobucket.com/albums/ll144/plaaksonen/th_IMG_20140306_123255_zpsaaebyzyh.jpg) (http://s287.photobucket.com/user/plaaksonen/media/IMG_20140306_123255_zpsaaebyzyh.jpg.html)
-
Taas on aikaa vierähtäny hetki. Criuksen kanssa tuli säädettyä useempi kerta mutta kokoajan oli jotenki levoton ja haki joka suuntaan kunnes viimesellä lennolla lähti omille teilleen ja otin raakasti alas. Alasotossa meni tietty pari moottorinvartta ja kamerateline poikki. Samalla tuli todettua se minkä jo aavistinkin eli rctimerin moottorinvarret on todella paljon rapeempaa kamaa kun esim. HK:n vastaavat.
Asentelin spideriin KK:n kiinni, jatketaan harjotuksia sillä. KK sai samalla 1.6++ rev3 cppm softan sisäänsä ja kanavat näyttää menevän nätisti ilman säätöä.
5.8ghz vastaanotinkin saapui mutta en millään saa kuvaa näkymään telkkarista. Eri kanavia testailtu ja 2 eri kameraa yms. muuta ei vaan ei.
-
Dodi, taas on hetki menny.
Bonsai wing tuli hommattua HK:lta ja sen kanssa on tullu opeteltua lentämistä. Samalla kaivettu foamia isomman rakentamiseen mutta ei oikeen tunnu löytyvän Suomen maalta semmosta.
Rakentelin spideriin kameratelineen hajonneen tilalle vanerista, tuli niin hyvä että ilman mitään vaimennus kamaa videossa ei näy yhtään tärinää tai jelloa :) Samalla rupes tietenkin kopteri vaappumaan välillä etu/taka akselilla. Yritin säädellä pidejä että sais sen rauhottumaan mutta ei vielä hävinny kokonaan.
Sain toisen videolähettimen, 200mw tälläkertaa ja rupes kuva näkymään. 5" lcd näyttö ja sille foam töttörö tuli myös hommattua ja nyt on halpis FPV lasit kasassa. Vielä vastarille kunnon antenni niin sekin on hoidettu. Vastaripuoli sai alleen kolmijalan johon tein telineen päälle, meinasin ensin laittaa näytön telineeseen mutta teippasin sen töttöröön.
-
Nonni sit mukaan vaan tänne Area 51:lle :)
-
Akkua kaipaa vielä vastari ja lasit, ei ois jämää 3S akkua jouten?:)
-
Sait sen siiven lentää? Mulla odottaa oma et sais ilmaan. Tollanen iso kenttä olis aika jees sille.
-
Joo sain sen lentämään ja pysymään ilmassa koko akun verran :)
On todella hauska peli, tekis mieli lennellä sillä kokoajan. Vaatii tilaa ainakin aluks, sitte kun uskaltaa nostaa kunnolla taivaalle ni tarvii vaan laskeutumis paikan.