Kopterit.net
Kuvagalleria => MyFleet => Aiheen aloitti: marqush - 21 Tammikuu, 2012, 00:08:54
-
Kaipa se täytyy aloittaa uusi lanka, koska otin vihdoinkin ensi askeleet kohti kopteri harrastuksen aloittamista ja selibaattiin siirtymistä. ;)
Tai oikeastaan ensi askeleet tuli otettua joskus 2010. Tohtori R aloitteli silloin omaa kopteripilotin uraansa ja hän illanistujaisissa heitti mankan käteeni ja käski fiiniksiä ohjastamaan tietokoneen ruudulta.
Ilmeisesti pleikkarin pelaamisesta on kuin onkin jotain hyötyä, koska tuolloin onnistuin aloittelijan moukkamaisella tuurilla jopa autorotaatiossa, vaikka pohjilla oli jo hieman urheilujuomia! :D
Tässä sitten Tohtorin toimintaa sivusta seuranneena itsekin hiljalleen kiinnostunut enemmän ja enemmän. 2011 syksyllä kyselin Tohtorilta apuja mankan hankintaan ja sellainen löytyikin.
Joku voi ehkä alla olevassa kuvassa tunnistaa jotain tuttua.. Kiitokset vaan, uskoisin että tuli hyvään kotiin jossa siitä on hyötyä.
(http://farm8.staticflickr.com/7144/6732617765_35bb51af32_b.jpg) (http://www.flickr.com/photos/marqush/6732617765/)
Sitten piti tietysti keksiä mitä tuolla dx6i:llä ohjataan.. Tohtorilta löytyi onneksi siihen apu tuollaisen sammakon muodossa missä on kaksi ropelia katossa.
Aikansa sitä jaksoi lennellä pitkin olkkarin seiniä, mutta kun laskeentumiset haluamaansa kohtaan alkoivat onnistua niin laitteesta loppui haaste ja mielenkiinto.
Joka tapauksessa, torstaina tuli pari pakettia postissa. Näissä oli sattumalta samana päivänä nouto, mutta kyllähän nuo kehtaa vierekkäinkin esitellä.
Ette varmaan fanituotteista arvaa, että langan kirjoittaja on jonkin sortin tekniikkafriikki.. ::)
Kiitokset Trex-Store:lle nopeasta fiiniksin toimituksesta jos siellä lueskellaan palstaa.
(http://farm8.staticflickr.com/7146/6732427609_29e95d4b44_b.jpg) (http://www.flickr.com/photos/marqush/6732427609/)
Kai tässä tosiaan joku kopterikärpänen on puraissut, kun tämän viikon tiistai aamuna heräsin ajatellen, että minkähänlainen laitos se Protos oikein olisikaan... ->aamukahvi, foorumi ja MSH sivut auki.
Noh, katsotaan josko kesäksi joku kopu sitten. Täytyy vielä vähän mietiskellä mikä olisi sellainen järkevä vaihtoehto. Tällähetkellä painiskelen 450 rekkulan ja 500 protoksen välillä.
Jotenkin tuo protos tuntuu tällä hetkellä mielenkiintoisemmalta. Ehkä siinä on se kun taitaa olla hivenen harvinaisempi ku rekkula +nälän kasvaessa protosta voi pidentää, eli järkeilen sitä itselleni pidemmän aikavälin sijoitukseksi... :-\
Mutta nyt, simulaattori kutsuu
-
Jess taas saatiin yks hullu mukaan harrastukseen. Leireillä tai jossain tapahtumissa nähdään ja toi selibaatti on aivan totta, harva nainen jaksaa katella tätä harrastusta kun vie niin paljon vapaa aikaa.

eiköhän ne ole vaan ihan tyytyväisiä äkkinäisesti lisääntyneestä "vapaa ajasta" ku ukko joko ropaa tai on kentällä leijuttamassa! siitä rahasta ei sitte kannatakkaan puhua eikä kyllä tarttekkaan ku sitä ei ole ;D niitä menetettyjä lomamatkoja ne joskus vähä kaipailee ;D
nyt vaan make kovaa reeniä... touhu näytti jo siltä ettei se oikeakaan kone rikki menis ku malttais rauhassa alotella... simutat toi Lockheedin pipo päässä ni opit salettiin tuplavauhtia :D
-
Noh, katsotaan josko kesäksi joku kopu sitten. Täytyy vielä vähän mietiskellä mikä olisi sellainen järkevä vaihtoehto. Tällähetkellä painiskelen 450 rekkulan ja 500 protoksen välillä.
Jotenkin tuo protos tuntuu tällä hetkellä mielenkiintoisemmalta. Ehkä siinä on se kun taitaa olla hivenen harvinaisempi ku rekkula +nälän kasvaessa protosta voi pidentää, eli järkeilen sitä itselleni pidemmän aikavälin sijoitukseksi... :-\
Kannattaa tsekata myös Gaui 425 (http://www.kopterit.net/index.php?topic=5843.0), esmes tästä runko-kit + lavat (http://thehelistore.com/index.php/kopteripaketit/gaui-hurricane-425-basic-kit-hiilikuitulavoilla.html). Edukkaat osat ja hyvä saatavuus.

make tuskasteli jo rotoksen muoviosien paljouden kanssa ;D toi on kokonaan muovia ;)
eikä toi ole juurikaan mainittavasti halvempi kun joku rotos tai rekkula kun tohon laittaa samanlaiset sähköt!
sähköistä oon koittanu terottaa että paskaa ei kannata ostaa... saas nähä miten on uponnu ;D
-
make tuskasteli jo rotoksen muoviosien paljouden kanssa ;D toi on kokonaan muovia ;)
Joo, kyllä kopterin pitää kiiltää :o
eikä toi ole juurikaan mainittavasti halvempi kun joku rotos tai rekkula kun tohon laittaa samanlaiset sähköt!
sähköistä oon koittanu terottaa että paskaa ei kannata ostaa... saas nähä miten on uponnu ;D
Ei sitä paljon tarvi upottaa. Tyhmää säästää väärässä paikassa muutama kymppi ja tiputtaa tonnin kopteri kiinalaisten sähköjen takia tonttiin. Köyhällä kun ei ole varaa ostaa halpaa.
-
Noniin. Tervetuloa harrastukseen! Itsellänihän ei ole vielä edes CP kopua ja rahaa on mennyt saavillinen.
Mutta.
Ei harmita pätkääkään, koska tää on aivan helkkarin kivaa ;D
-
Haha!
Nyt se alkoi. Eli ensin muija oli ihan iloinen, kun olin löytänyt uuden harrastuksen. Tänään se sitten kyseli, että ethän säkin sitten ala kokoamaan koptereita kotona? -No tottakai, tossa keittiön pöydällä, ne tulee osissa ja pitää kasata.
Onneks se on ymmärtäväistä sorttia ja totesi, että kai se sitten tästä lähtien syö aamupalaa helikopterin kanssa.
Hetken päästä kyseli vielä "Onkos ne muuten kalliita?"
Ei uskonu ku sanoin että ei oo kalliita ;D

siitä se lähtee.kyl nainen pian tottuu ja oppii et parempi kun ei kysy mitä ne maksaa..
-
No eipä voi sitten tätäkään harrastusta enää perua..
..eli nyt sitten odotellaan erinäisiä paketteja ympäri eurooppaa ja aasiaa.
Tulossa siis Protos viissatkun kitti (MSH51104) missä mukana yge, skorpparin mosa ja sabin huljuttimet.
Syklikki servoiksi valikoitui MKS DS9660a+. Perään MKS DS8910a+.
FBL nuppi konversiolla mennään ja sitä ohjastamaan biistin ja vastarin yhdistelmä AR7200BX.
Akuiksi nyt alkuun tulossa pari kappaletta turnigyn nanotekkejä 6s 45c 2650mAh.
Lisäksi tulossa erinäinen läjä varaosia ja pitäähän se kopteri tuunata oman näköiseksi. Ei mene sitten leirillä kaverin kanssa siskot ristiin.
Täytyy laitella fotoja kun kaikki Lampôrtsiinin osat saapuu ja saan töissä canopyt maaliin. Saa maalari tehdä kolme samanlaista niin on sitten mitä torppailla :D

loistavaa! :)
ja odotellessa vielä toiset samanlaiset tunnit siihen simuun ni ei pääse maalari liikaa rikastumaan ;)
ei se ole ihme että kaverin duunissa ku koittaa mennä kopterit.net sivulle niin firman tietoturva zydeemit laitaa ruudulle vaan lyhysti ja ytimekkäästi että "Drug related web page, access denied" ;D
-
siitä se lähtee.kyl nainen pian tottuu ja oppii et parempi kun ei kysy mitä ne maksaa..
Teet siitä yhteisen harrastuksen. Pyydä emäntää tilaamaan sulle aina varaosat tai uudet kitit.. ;)
-
Teet siitä yhteisen harrastuksen. Pyydä emäntää tilaamaan sulle aina varaosat tai uudet kitit.. ;)
Eikä näin ollen emännän tarvi kysellä, paljonko makso :)
-
Teet siitä yhteisen harrastuksen. Pyydä emäntää tilaamaan sulle aina varaosat tai uudet kitit.. ;)
naiset on luonnostaan pihejä! ;D ei niitä saa päästää tollasia päättämään ku sit saa aina halvinta kuraa ;D
tosin sun kohdalla tässä taitaa olla joku kummallinen poikkeus mitä oon katellu ::)
-
naiset on luonnostaan pihejä! ;D ei niitä saa päästää tollasia päättämään ku sit saa aina halvinta kuraa ;D
tosin sun kohdalla tässä taitaa olla joku kummallinen poikkeus mitä oon katellu ::)
Joo, kyllähän toi onneksi aika vapaat kädet antaa. Oli vaan hieman huolissaan että me ei varmaan tänä kesänä sitten lähdetä etelään, ku sanoin että joku tonnihan noihin vehkeisiin menee.
Oon sitten yrittäny ehdotella että jos syksyllä alpeille... ;)
..upsilta tuli just viesti että Ladin toimitus pitäs saapua ens viikolla. Jos servot tulis viel sopivasti ruotsista niin pääsis viikonloppuna kasaamaan!

joo kerron heti ku AlpineHeliSmackDown päivämäärä on päätetty ;D
-
Joo, kyllähän toi onneksi aika vapaat kädet antaa. Oli vaan hieman huolissaan että me ei varmaan tänä kesänä sitten lähdetä etelään, ku sanoin että joku tonnihan noihin vehkeisiin menee.
Oon sitten yrittäny ehdotella että jos syksyllä alpeille... ;)
..upsilta tuli just viesti että Ladin toimitus pitäs saapua ens viikolla. Jos servot tulis viel sopivasti ruotsista niin pääsis viikonloppuna kasaamaan!
Viimeinen OT.
Toi on kanssa vähän sellanen juttu, että jos eukko haluaa jonkin masiinan keittiöön niin siitä hinnasta on sitten melkein turhaa nostaa kovin suurta numeroa..., ainakin mun mielestä..
Isomman kopukan hinnalla saa vaikkapa ihan typerän pesutornin, jolla ei ole mitään virkaa!! :)
-
Viimeinen OT.
Isomman kopukan hinnalla saa vaikkapa ihan typerän pesutornin, jolla ei ole mitään virkaa!! :)
Onneks meillä on jo ihan typerä pesutorni ja sekin on mun poikamiesaikojen peruja. Kuka v.... jaksaa odottaa että vaatteet kuivuu :D
Niin, ja tosta OT:sta. Joku roti täytyy tietty olla, mutta saa se keskustelu nyt vähän rönsyillä.
-
Oli vaan hieman huolissaan että me ei varmaan tänä kesänä sitten lähdetä etelään, ku sanoin että joku tonnihan noihin vehkeisiin menee.
Oon sitten yrittäny ehdotella että jos syksyllä alpeille... ;)
Milläs sitten rahoitat sen seuraavan kopterin? :)
-
Haittaako, et jos on the sounds:in keikalla ja päässä pyörii vaan koptereita?
-
Haittaako, et jos on the sounds:in keikalla ja päässä pyörii vaan koptereita?
Se on se ensi rakkaus ;D
-
Jahas, työkalut tuli rekkulakaupasta. Nyt ei puutu kopterista kuin kaikki.
-
HAHA! se oli belgialaiset sitten päättäneet, että en haluakkaan laittaa perävälitykseen 20T ratasta, vaan olivat laittaneet pakettiin 18T alupyörän.
No, ompahan sitten perässä ainakin rundia jotta kääntyy... Ja kuuluu?
Ei sinänsä, tuossa viime viikonloppuna muutenkin pohdiskelin, että olisikohan siinä ideaa. Silloin muutaman tuborgin jälkeen idea vaikutti hyvältä. Ehkä belgialaisilla on joku kristallipallo mistä tietävät mitä asiakkaat oikeasti haluavat.
Kohtahan sen sitten näkee kestääkö MSH:n oranssit perälavat about 14,5% enemmän rundia, kuin vakio setupilla, vai lentääkö ne tangentin suuntaan kun laittaa idlen päälle.
Laskeskelin, että jos nupissa 3000rpm, perässä 20T=13500rpm ja 18T=15500rpm. Uskoisin kuitenkin että todellisuudessa mulla tulee nupissa olemaan jotain 2700-2800. Kai ne kestää. ;D
-
Jibii, nyt on kaikki osat kätösissä :)
(http://farm8.staticflickr.com/7208/6966725209_690009d04d_b.jpg)
-
aika asiallisen näkönen setti, luulis pärjäilevän hetken :)
ei muuta ku kasaan ja kovaa ajoa ;)
-
Jibii, nyt on kaikki osat kätösissä :)
(http://farm8.staticflickr.com/7208/6966725209_690009d04d_b.jpg)
Toi toinen purkki tossa pakissa on vahan vinossa!!???
-
;D
voisin make tulla käväsemään jossain välissä... dremeli, kuumaliimaa, olutta, kutistesukkaa, akkuja, laturi, jnejne mitä nyt tarvii mukana tuoda...
-
Hyvännäköinen setti :)
Huomenna kivikkoon ensilennolle? ;D
-
Huominen voi olla aika optimistinen arvio, mutta suoristellaan purkit että kehtaa sunnuntaina kivikkoon ;)
-
Pikkuhiljaa ohjeiden ja ruuvipussin sisällön epäsopusuhtaa selvittelemällä eteenpäin. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään italialaista laskutaitoa!
Onneksi on tuo henkinen arvostelija tuossa pyörimässä
-
Juotat sille vaan tarpeeksi asennusjuomaa, niin alkaa tulla todella hyviä neuvoja, aamulla voi sitten korjata sen minkä on illalla kasannut ;)
-
Tässä muutamia kuvia, ennen ku torppaan sen kohta kivikkoon ::)
Eilen yöllä otettu huonossa valossa, mutta kai noista jotain tolkkua saa.
Kiitokset tohtorille konsultoinnista ja servojen johtojen siistimestä!
Täytyy kyllä miettiä tarkkaan tuota canopyn väritystä kun jotenkin jo kovin tykästyin tuohon vakioon kun sitä tuossa eilen ihailin kuvatessani. Noh, katsotaan mitä tulee.
Ai niin ne kuvat...
Kuvissa kopteri lentopainossa, turnigyn nanotech 2650mah 45c 6s kiinnitettynä remmeillä omalle paikalleen. Painopistekin tuntui olevan melko kohdillaan kun otti akun mahdollisimman taakse.
-
Paljos ehti tunteja kertyä simussa?
-
Paljos ehti tunteja kertyä simussa?
Sen verran että kai ton ilmaan uskaltaa jo ottaa. Enemmänkin voisi kyllä olla.
Joku parisenkymmentä tuntia aika lähellä + toiset saman verran mielikuvaharjoituksia simuttelujen jälkeen. Varsinkin ylösalaisin lentoa joutuu miettimään simuttelujen jälkeen että saa aivot totutettua kun kontrollit hyppääkin eri suuntaan.
Jos ei nyt mikään kauhea puhuri ole, niin usko on vahva ;D Täytyy vaan käydä paskalla ENNEN ku lähtee lennättämään ;)
-
Fiilistelyä kun tuli noita lentopaitoja osteltua 8) :D
-
Joku parisenkymmentä tuntia aika lähellä + toiset saman verran mielikuvaharjoituksia simuttelujen jälkeen.
Eiköhän tuolla määrällä jo ilmassa pysy vai pysyikö? :)
Itsellä oli pari tuntia ja se oli kieltämättä turhan vähän.
-
Hyvä fiilis. Kamppeet säilyi ehjänä, vaikka pilotissa oli havaittavissa *köh* lievää hermostuneisuutta.
Tuli tehtyä muutamia lyhyitä nostoja... niin kauan kun pystyi olemaan hengittämättä :D
Ekalla leijutuksella meinasi jo tulla pieni tilanne, kun mankan leijunta tilassa oli liian jyrkkä nousu 0-60% throttleen ja se osui jotenkin epäsopivasti yhteen laimennetun pitchi käppyrän kanssa. Ylös sai leijunta tilassa hyvin, mutta alas tuodessa kopteri tuntui tikkua alas tuodessa hyökkäävän maata kohti tietyssä kohtaa. Sitten ajattelin ottaa hold:illa maahan, mutta mankassa oli täysi pitchi käyrä holdissa ja sain just pelastettua ennen lumikinosta. ::)
Sitten formatoitiin mankasta leijutus moodi ja muutettiin se laimeaksi idle tilaksi johon tasainen 60% kaasu ja noin +/-80% pitch. Samalla vedettiin sama käppyrä holdiin. Tuntui toimivan paljon paremmin.
Beast on säädetty sportille ja perän gain taisi olla 65%
Tohtori latailee kohta juutuupiin jotain pätkää.
-
tosta tulee kuhan latautuu loppuun
http://www.youtube.com/watch?v=_pCzgvw8gOk#ws (http://www.youtube.com/watch?v=_pCzgvw8gOk#ws)
hyvinhän se lensi :)
alkuun oli ns "normimode" ja meinas tulla ylläri kun veti holdin päälle ja kepakko pomppas takas ilmaan koska normimoden ja holdin pitch käyrät ei kohdannu kunnolla...
tehtiin heti kuitenkin idän peliliike ja poistettiin koko normimode turhana! nyt on sitte vaan 2 idletilaa ja holdilla tapetaan moottori. eipähän tuu tapettua kopteria flippaamalla ympäri normimode päällä...
kerran joutu jo toppuuttelemaan ku huomasin että pilotti meinas lähteä ajelemaan ympäriinsä vaikka ei ollu vielä edes perää kääntäny kertaakaan ;D
olis varmaan pitäny olla hiljaa ni olis nähty tokalla akulla taivaslennot :)
video on kuvattu kahden akullisen aikana sellasissa pompuissa mitä pilotti nyt pystyy hengitystä pidättämään ;D kehityksen ja rentoutumisen näkee jo tän videon aikana erittäin selkeesti...
onnistunu ensilento! hyvä homma, onnea! :)
näiden näyttöjen perusteella ennustan nopeaa kehitystä!
-
No olihan toi vakuuttavaa, olitte unohtaneet laittaat apujalaksetkin! :D
-
Hyvä fiilis. Kamppeet säilyi ehjänä, vaikka pilotissa oli havaittavissa *köh* lievää hermostuneisuutta.
Tuli tehtyä muutamia lyhyitä nostoja... niin kauan kun pystyi olemaan hengittämättä :D
Hienoa!!! Todella hieno eka lento. Onnex olkoon!
Näyttääpi siltä, ettei kestä kauaakaan kun vetelet flippejä ja rolleja ;)
-
Paljon tasasemmin meni kun mun ensimmäiset pörähttelyt.
Apujalasten puuttumista ihmettelin itekkin, mut ei kai niitä tarvii ku osaa :D
Onks tossa joku idea että tiputetaan kopteri tolleen laskeutuessa? Autorotaation harjoittelua? :)
-
Onks tossa joku idea että tiputetaan kopteri tolleen laskeutuessa? Autorotaation harjoittelua? :)
Make on vaan kattonu meiltä muilta mallia :D
itse lasken mielelläni holdi päällä koska jos jotain tapahtuu niin ei ole moottorissa vääntö päällä ja nuppikin kerkeää hidastumaan aika paljon ennen ku ollaan maassa.
mitään tekemistä autorotaation kanssahan tolla ei ole kun tossa vaan tuhlataan energiaa ei kerätä sitä.

No nyt tiedän sitte senkin.
Mä oon jotenki aina pyrkiny laskeutumaan silleen mahdollisimman kauniisti ja hienosti ja sammuttamaan moottorin vasta maassa. Tokihan holdillakin saa laskeuduttua nätisti kun harjoittelee.
-
Apujalasten puuttumista ihmettelin itekkin, mut ei kai niitä tarvii ku osaa :D
Asvaltilla ne on kyllä aika turhat, kopteri liukuu sen verran nätisti siinä. Eipä itselläkään tuollaisia ollut kahden ekan nurmikolla tehdyn noston (ja kahden torpin) jälkeen. Siihen loppu muuten alkutorpit kun otin ne pois :)
Mä oon jotenki aina pyrkiny laskeutumaan silleen mahdollisimman kauniisti ja hienosti ja sammuttamaan moottorin vasta maassa. Tokihan holdillakin saa laskeuduttua nätisti kun harjoittelee.
Kannattaa kokeilla tuota, lasketuminen on niin paljon helpompaa holdin kanssa, kunhan tarkistaa sen lapakulmakäyrän mankasta ennen testiä.
-
Holdilla laskeutuessa ei myöskään nupissa ole lähellä maata paljon kierroksia -> kopteri ei imaise jokaista pikkukiveä lapoihin.
-
Siinähän oli harvinaisen onnistunu ensilento, otan osaa siitä se alkaa ja paluuta ei ole. ;D Siinä oli kyllä viimesen päälle hyvä alotuski. Simua -> Hyvän kokonen kopu -> Säädöt ja lennot kokeneiden seurassa.
-
Eikä tuossa tuulessa varmasti haitannut, että oli FBL.
-
Joo, se moottorilla laskeentuminen vaatii taitoa, siksi holdi pompulla alas :) Holdi on tosiaan oikeasti helpompi, kun lavat ei tee niin rajusti pyörteitä maan lähellä. Sillä saa tosi siistin ja pehmeän laskeutumisen kun oppii. Ja tuntuu turvallisemmalta, kun tietää että moottori pois 10cm korkeudessa ei vaan voi tapahtua mitään kovin vakavaa.
-
Tänään kivikossa tapahtunutta:
http://www.youtube.com/watch?v=mVezR9v-tCc#ws (http://www.youtube.com/watch?v=mVezR9v-tCc#ws)
http://www.youtube.com/watch?v=j4DMhaowfVY#ws (http://www.youtube.com/watch?v=j4DMhaowfVY#ws)
Oli pakko jättää toi nummelalaisten läppä tohon ;) Ravista ja varmista nippusiteellä vai miten se oli?
-
Hienosti sujuu!!
Nummelassa on ollut tapana että viimeistään viidennellä akulla kuulu flippailla. ;) mutta ei sitten jos ei uskalla. ;D
Tosin toi noinkin nätti taivaslento on kyllä paljon vaikeampaa kuin flippaaminen.
Siitä vaan sitten temppuja vääntämään!
-
Nummelassa on ollut tapana että viimeistään viidennellä akulla kuulu flippailla. ;) mutta ei sitten jos ei uskalla. ;D
Tosin toi noinkin nätti taivaslento on kyllä paljon vaikeampaa kuin flippaaminen.
Normaalit ihmiset vielä harjoittelee leijuttamista perä itseen päin tossa vaiheessa.. Hurja on oppimistahti!
-
Normaalit ihmiset vielä harjoittelee leijuttamista perä itseen päin tossa vaiheessa.. Hurja on oppimistahti!
hyvin se kyllä kieltämättä menee mutta niin sen kuuluu mennäkkin kun on jaksettu simutella ;)
-
ukko veteli tänään pitkin päivää jo ylösalasin vaikkei kymmentä lentoakaan ollu vielä täynnä!
tossa todiste: http://www.youtube.com/watch?v=Knr-biDhAL4# (http://www.youtube.com/watch?v=Knr-biDhAL4#)
-
Kadehdittava oppimistahti, vai liikaa rahaa jemmassa? :D
-
Kadehdittava oppimistahti, vai liikaa rahaa jemmassa? :D
Kyllä, olen samaa mieltä, uskomattoman nopea kehitysvauhti. Onko teillä siellä juomavedessä jotain vai miten se kehitys on noin nopeaa... :)
-
3D sieniä kasvaa joensuussa kysykää sieltä miten niitä löytää :D
täällä joudutaan turvautumaan vielä rankkaan simuttamiseen! se on kyllä se ainut tie onnistumiseen!
-
Kadehdittava oppimistahti, vai liikaa rahaa jemmassa? :D
Ei oo rahaa, ku vuosiboonukset on kiinni kopterissa.
Nummelassakin mennään ylösalaisin, niin eihän idän tiimi voi huonommaksi jäädä ;D Vai onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että tullut joskus asusteltua silläkin suunnalla. Eli ehkä siellä nummelan vedessä oli jotain, sieniä en muista poimineeni?
Mutta tekee semmosta mikä tuntuu hyvältä ja jos alkaa epäilyttämään, ottaa kopterin alas, sillä mä oon menny. Sitte ku on tuo kopterin elektroniikkapuoli kunnossa niin uskaltaa luottaa kopteriin, niin ehkä sitä helpommin lähtee sitten. Tarkoituksella kyllä vetelin tänään ihan siellä kentän päädyssä kauempana muista, koska siellä jos kämmään niin tulee vaan kopteriromua, ihmisiin kun noita varaosia vaikeampi saada.
-
Kyllä on hurja oppimistahti, ei voi muuta sanoa. Nätisti lentää Protos.
Tuota simun tärkeyttä ei voi tosiaan alleviivata liikaa. Itse ostin viime syksynä ensimmäisen kopterini ja simun jostain syystä vasta joulun tienoilla. Heti kun oli simulla muutaman tunnin lentänyt, niin uskalsi tehdä flipin ja rollin oikealla.
-
Nummelassakin mennään ylösalaisin, niin eihän idän tiimi voi huonommaksi jäädä ;D Vai onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että tullut joskus asusteltua silläkin suunnalla. Eli ehkä siellä nummelan vedessä oli jotain, sieniä en muista poimineeni?
Oravia ja klooria ;D
Joo hyvin oot oppinu. ei muuta ku jatka samaan malliin :)
-
Hienosti sujuu itelläni kesti paljon kauemmin. Taitaa siinä nummelan vedessä olla jotain 3D komponenttia :)
-
Tuli tänään pörrättyä neljä akullista kivikossa.
Ekalla akulla taas tuntuma kopteriin ja ihan leijuttelua idle1:sellä, tuntui tuulevan jonkun verran.
Seuraavalla akullisella kasikkoa idle2:sella ja pirottelua paikallaan.
Kolmas akullinen (13. akullinen kaikenkaikkiaan) pörräilin ympäriinsä ja lähdin tuomaan kopteria takaisin kun perä oli itseeni päin. No, kopteri sattui sitten olemaan sopivassa kulmassa, joten päätin yrittää kasia peruuttaen. Ja onnistuihan se. Toista en kehdannut heti perään vetäistä, kun ajattelin, että parempi lopettaa hyvän sään aikana :D
Neljännellä akulla mittailtiin nuppikierroksia ja lisää piro harjoittelua. Idle1 2300RPM ja Idle2 3000RPM (manuaalin mukaan siis Hard 3D. Siihen on ilmeisesti tähdättävä kun italiaanot niin käskee ;D )
-
Hyva meininki!
-
hyvin sä vedät :) noi rundit on just passelit. Näkyy toimivan hyvin alemmillakin rundeilla ja korkeemmatkin on aika sweet spotissa ;D ite lentelin tolla 500 rekkulalla 3000 nupissa ja tuntui hyvältä... Laskin 2700 ja tuntui lötköltä :D vaikka manuaalissa lukee yyberzyyber 3D niin kyllä se ihan hyvä on. Tunnut saavan vielä ihan hyviä lentoaikojakin! Pitäisin käyrät siis just noin. Sulla kun on se pienempi takarataskin niin jos tekee mieli vaan fiilistellä niin perän pitäis kyllä pitää ihan hyvin.
-
No olipas tänään aika sieltä itsestään tuo lentely. :(
Tuulee, kylmä, sormet jäässä, peukut ei tunne mitään ja pilottia alkoi v****taa.
Kolme akullista tuli sätkittyä. Toisella akulla meinas jo käydä hassusti, kun huonosta fiiliksestä huolimatta lähdin vetämään kasikkoa eri suuntaan, kuin olen yleensä tehny. Siinähän se sitten loppu kaarrossa orientaatio jotenkin herpaantui ja kävi jo parin metrin päässä maasta, mutta onneksi refleksin omaisesti käänsin kuitenkin tikkuja oikein ja sain pelastettua tilanteen. Ei oikein hyvä. Pakotin itseni kuitenkin tekemään vielä uudestaan kaarroksen samaan suuntaan sydämen tykytyksistä huolimatta, että ei jää jotain lukkoa alitajuntaan.
Nyt sen sitten näin, että on se vaan tärkeetä tehdä yhtä paljon juttuja molempiin suuntiin.
Kolmas akku jäi aika lyhyeen, kun kahden minuutin jälkeen kumpikaan peukalo ei tuntenut enää mitään, niin otin kopterin alas kun se oli vielä oman tahdon mukaisesti mahdollista.
Ei ole kyllä simuakaan tullut väännettyä pitkään aikaan, että oli jotenkin muutenkin vähän hapuilevaa. Tai sitten olen torstaina akkujen juotto illassa onnistunut tuhoamaan jonkun väärän aivosolun ::)
No, josko huomenna paremmalla fiiliksellä, jos vaikka pilvet soisi auringolle paremman mahdollisuuden näyttäytyä.
-
Joo,leuka rintaan vaan ja kohti uuden aamun pettymyksiä!! ;D
Ja notta tää päivä ois äärimmäisen tuskaisa,kun kerran oot parempiakin nähny niin meillä täällä keskipohjanmaan rannikolla oli oikeen,oikkeen komiia päivä. Elähän lannistu kaveri! ;)
-
Jesh! Tänään oli kiva lennellä. Back to basics, eli viisi akullista leijutteluita eri suunnissa, pirotusta, rauhallista lentelyä ja käännöksiä. Sääkin oli lopulta mitä mainioin kun tuuli hieman rauhoittui. Eikä sormetkaan ollut kohmeessa missään vaiheessa. Kiva kiva kiva kiva. :)
-
Jihuu, tänään tuli canopyt fusunolta
Toinen canopy on ihan priimaa, mutta toisessa tuo ikkunan linja on ylhäältä vedetty eri kulmassa. Se ei siis minun taiteelliseen silmääni näytä "niin hienolta". Ilmassa tuskin eroa huomaa ja muutoin maalauksen laatu on hyvä molemmissa. En siis jaksa tuosta erilaisesta rajauksesta itkeä fusunolle, kun ei nämä mitään maksanutkaan.
Ja sitten niitä kuvatuksia. 8)
-
On kyllä hieno! Saitko siis ilmaiseksi noi canopyt?
-R
-
On kyllä hieno! Saitko siis ilmaiseksi noi canopyt?
-R
En toki ilmaiseksi, mutta halpoja olivat mielestäni. 100$ kahdesta postikuluineen...
-
En toki ilmaiseksi, mutta halpoja olivat mielestäni. 100$ kahdesta postikuluineen...
ja vielä oman designin mukaan... Ei jaa vietnamin pojille paljoa vaivan palkkaa :D
Näyttää kyllä vielä hienommalta ku niissä sun piirrustuksissa :)
-
ja vielä oman designin mukaan... Ei jaa vietnamin pojille paljoa vaivan palkkaa :D
Näyttää kyllä vielä hienommalta ku niissä sun piirrustuksissa :)
Ja livenä vielä paremmalta ku kuvissa. Värit ei näytä kuvissa oikein yhtä räväkältä. Kohta pitää melkein vaihtaa kopterin nimeksi "sexy beast" :D olen siis ainakin itse tyytyväinen
-
tekeeköhän ne tosiaan ihan käsin maalaamalla noi ku saat ite suunnitella canopy eikä maksa mitään lisää!?
laitatko kuvat miten ne on erilaiset... se että ne ei ole samanlaiset kielis kyllä siitä että tekevät ihan käsin.
-
Kyllä luultavasti tekevät käsin. Varmaan sellanen maalausrobotti maksais nii hemmetisti. Mutta oliskohan tossa mahdollista, että eri tyypit on tehny kopat? Kait niillä useampi äijä niitä maalailee ku yksi.
-
Kivikko sai tänään melkein lisää uhrilahjoja. Ei siis mitään vakavaa kuitenkaan, vaan laskeennuin nokka itseeni päin soralle ja varmistelin laskeentumista pitchillä hieman liikaa.. Heti kun kopterin jalakset hipasivat maan kamaraa, painoin vähän liikaa alas ja perälavoista kuului rrräps :D
Pikkasen kärjissä jälkiä, mutta msh:n muovilavat kun ovat, niin hyvin niillä vielä tuon episodin jälkeenkin lensi. Ja onhan mulla sparet hyllyssä. Hiilarit olis varmaan ollut unservicable ja ne olis voinut jättää Kivikon alttarille ;)
Muuten tuli reenattua neliön lentämistä rauhallisesti ja pirotusta molempiin suuntiin. Aurinko paistoi ja tarkeni jo kevyemmällä varustuksella, kivaa oli. Yhdeksän akullista tuli nautiskeltua.
-
Ois ittekki pitäny ostaa Protos ku sillä näyttää nii lennot sujuvan. :D
-
Ois ittekki pitäny ostaa Protos ku sillä näyttää nii lennot sujuvan. :D
Välineurheilua ::)
Tai sitte siitä simuttelusta on ollu jotain hyötyä
-
Noni, nyt kelpaa simutella! ;D
Tulipahan siis jotain "hyödyllistä" tehtyä saikulla.
-
no nyt on jaksettu hieroa :o oliko vaikea käyttää se softa?
eli siis kauan tohon meni? :D
-
Mä otin sillä phoenix creatorilla tekstuurit ulos ja modasin kuvat gimp-kuvaeditorilla. Sitte valmiit filut creatorilla valmiiksi malliksi. Tähän asti pala kakkua.
Noi lavat oli vähän haastavammat, ku joutu selaamaan puoli internettiä läpi foorumeita selaten että millä helevetillä phoenixin käyttämät bmp tiedostot saa luettavaan muotoon. Ne on siis jotenkin salattu vaikka tiedostopääte on ihan bmp. Ja sehän olis liian helppoa, että noi kuvapohjat olis jotenkin standardeja eri mallien kesken... Eli esim just toi protoksen lapamallien tekstuuri on ihan erikokoinen ku muiden mallien. Ja sitte jos yritti käyttää toisesta mallista pöllittyjä tekstuureja niin ei osunu kohdalleen. Ja onnistuin operaatiossa jotenkin tyrimään phoenixin asennuksen.. lapakehä ei enää näkynyt ollenkaan! Ei muutaku uninstalloimaan ja asentamaan uudestaan.
Ja jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, niin mulla oli fiiniksi asennettu aiemmin E: asemalle. No asensin uudestaan mutta C:lle. No eihän se paska poistanut uninstallissa kaikkia windowsin rekisterin viitteitä vanhaan asennuspaikkaan. Kävi sitten niin, että nyt näkyi kyllä lapakehä mutta kaikista malleista puuttui tekstuurit. Yritä nyt sitte lentää läpinäkyvää kopteria! Siitä sitten manuaalisesti regedit:illä yksitellen jokainen phoenixin väärään kansioon viittaava rekisteri osoittamaan oikeaan kansioon.. ja niitä oli muuten muutama!
Argh. No, hyvä tuli, vielä täytyy kopan väriä säätää enemmän oranssin suuntaan ku ei se oikeesti noin punainen ole. ^-^
-
Siinä on oikeen fbl lavat ja fbl flybarit :D. Teeppäs video miten homma toimii jos jaksat.
R
-
Siinä on oikeen fbl lavat ja fbl flybarit :D. Teeppäs video miten homma toimii jos jaksat.
R
lol. Joo, täytyy kattoo jos sit ens viikolla tekis jonku tutoriaalin. Ei toi loppupeleissä paha urakka ole, jos photoshoppi tms taipuu.
-
markusmarkus! miksi siinä on kärpäslätkä ku sun kopterissa ei ole? jotain salaisia haaveita? ;D sen tiedoston voi kyllä poistaa :D
-
Ne lätkät on siinä 3d mallissa, niitä ei saa pois. Joten nyt siinä on fbl flybar lätkät niinku rane tarkkana totesi :)
-
Jiihaa!
55. Akku lennetty ja leijuteltu ihan oikeasti ja kunnolla ylösalaisin.
Ei pelkää flippausta ja takas, vaan parin metrin korkeudessa nätisti paikallaan.
-
Jiihaa!
55. Akku lennetty ja leijuteltu ihan oikeasti ja kunnolla ylösalaisin.
Ei pelkää flippausta ja takas, vaan parin metrin korkeudessa nätisti paikallaan.
loistavaa! Viikonloppuna sitte vaan reilusti lisää jos itsekkin pääsis välillä ilmaan.
-
Joo, kyllä se tästä lähtee. Hyvä fiilis kyllä, vaikka ton jälkeen kädet ja koko ukko tärisi, ei saanu happea ja pieretti :D
Tarkennetaan vielä hieman, kun niin täpinöissä kirjoitin, että ei suinkaan ollut 55 akku ylösalaisin, vaan kaikenkaikkiaan lentoja oli 55 akullista. Nyt 58. Nyt pitää olla kokoajan masu ylöspäin :D isoja looppejakin tuli tehtyä ja hetkittäin nopeasti kylki itseenpäin ylösalaisin leijutusta.
-
Tässä vähän todistusaineistoa. 59 akku menossa. Oli pakko heittää kamera kiven päälle kuvaamaan, kun epäilin että J@ni ei ehdi mestoille, ennen ku mun pitää lähteä saunaan.
Eli pahoittelen kuvan laatua. Kyllä tosta nyt kuitenkin kaiken tarvittavan näkee.
http://www.youtube.com/watch?v=G9719--9NB4#ws (http://www.youtube.com/watch?v=G9719--9NB4#ws)
Ja mitenkäs sitä sanotaan.. "On vain pilotteja jotka ovat torpanneet ja pilotteja, jotka eivät ole vielä torpanneet"
Arvatkaa kumpaan ryhmään kuulun?
Kävi vähän hassusti heti seuraavalla lennolla tuon fiilistelyn jälkeen ;D
Ajattelin harjoitella rainbowta. Lähdin vetämään kopteria taaksepäin ja positiivisella pitchillä, kaikki OK.
Noh... Lähdin työntämään kopteria takaisin negatiivisillä. Kun kopteri oli ylhäällä lakipisteessä perä heitti yhtäkkiä 180 astetta.. WTF! :o
Liike seis ja elevaattorilla kopu suoraan. Jäi taivaalle nokka itseeni päin hieman kuitenkin kulkusuunta ohi.
Lähdin varovasti hitaasti koittamaan kopteria lähemmäs ja samalla yritin vielä perää kääntää itseeni päin.
Perässä ei reaktiota ja sitten alakerta irtosi. Näin että kopteri lähtee pyörimään ja valumaan autoa kohti.
HOLDi päälle ehkä 5-10m korkeudessa ja pieni liike tikuista johonkin suuntaan (en tiedä onko rankasta pirottelu harjoittelusta ollut hyötyä, mutta sain käännettyä kopterin liikesuunnan oikeaan suuntaan, eli pois autosta.)
Siinä sitten katselen, kun kopterin lapojen inertia hidastuu ja maa lähenee. Mielessä käy vain ajatus, että nyt se sitten viimein tapahtui mitä olen odottanut.
Kopteri tömähtää oikealle kyljelleen noin 45 asteen kulmassa.
TORPPI
Itse en kuitenkaan ollut missään vaiheessa tulilinjalla kun lähtötilanne oli kauempana ja korkeutta oli riittävästi.
Sitten jossittelua:
Hölmöä oli kyllä yrittää tuoda kopteria lähemmäs ja yrittää käyttää perää tuon ensimmäisen heilahduksen jälkeen.
Olisi ehkä pitänyt ensimmäisen heilahduksen jälkeen heittää takaisin idle1:selle jä tehdä hätälaskeentuminen kauemmas kentälle vaikka nenä olikin itseeni päin.
Toisaalta. Tulos olisi voinut olla ihan sama.
Eniten harmittaa, että olin juuri ehtinyt ladata molemmat akut täyteen. Joutui täysin turhaa tyhjentämään varastolataukseen :D
Tavallaan on nyt jotenkin huojentunut olo. Oli kuin kivi olisi noussut pois harteilta, kun ei ollut muuta tehtävissä, kuin minimoida tuhot.
Viimeiset kaksi kertaa kun ollut lennättämässä on jotenkin kehitys jumiutunut paikalleen, kun "voi voi jos se menee rikki".
Nyt olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja vääntänyt viitisen tuntia pitkästä aikaa simussa ja kokoajan ylösalaisin.
Tänään päätin kun lähdin lennättämään, että heti toisella akulla käännän masun ylös ja katsotaan miten käy.
Sen suhteen kävi hyvin, oli kiva huomata että osaa leijuttaa ylösalaisin. Eli pohjille jäi siis kuitenkin hyvä maku päivän lennoista. Taas kehitystä eteenpäin.
Ja varmaan jotain kuvatuksia haluatte nähdä!?
Olkaa hyvät:
-
No höh.
No ei tossa näyttis kovin pahasti kyneen. Lavat ehjät?
-R
-
tossa perätönärin sorvatussa päässä on täytynyt olla valmistusvirhe! ei se muuten noin mene! >:(
todella huonoa tuuria mutta eipä toi nyt niin pahalta näytä! löytyykö kaikki palikat?
se on nyt vaan se aina vaan itseään jauhava traditio mihin säkin tuut tottumaan eli "leuka rintaa, rahat varaosakauppaan ja kohti uusia pettymyksiä" :D hienosti kyllä menee lennot :)
kannattaa heti vaan laittaa vehkeet mahdollisimman nopeesti kuosiin ja takas taivaalle tekemään sitä mihin jäikin ni ei tuu mitään hartialukkoja!
-
hyvin hallitun näköstä menoa!!
Joo,mahollisimman pian takas kentälle lennätteleen,ne hartialukot ei oo kivoja.mul meni viime kevätleiri lennätysten osalta aika penkin alle ku ei tahtonu yksinkertaisetkaa temput mennä ilman lukkoa.
Tsemiä!!
-
No höh.
No ei tossa näyttis kovin pahasti kyneen. Lavat ehjät?
-R
Lavat, ei ehjät. Jäi kivikon uhri alttarille. Jos noi ilmailun jumalat olisivat nyt suopeampia. :D
-
Damage check tehty:
-Pää- ja perälavat
-Päälavanpitimet
-Perän tönäri
-Swashin anti rotation guide (ainoa jota ei löydy omista varastoista)
edit: -Pohjalevy (hah, olihan sekin rikki. Landarit katoin oli ok, mutta just ku olin menossa telkkarin ääreen tuli sellainen "hetkinen" fiilis. Hyvä että tsekkasin pohjalevynkin)
edit 16.5. : Peräputki, kiero. En tarkotuksella alkuun edes aiemmin purkanut näin pitkälle, kun kaksi kappaletta varastossa ja meinasin ton perän mekaniikan ja hihnan jokatapauksessa uusia
Mutta samalla kun kerran purkasin tota, niin meinasin tilata uuden pää-akselin, pää-akselin laakerit, vaihtaa hihnan.
Sitte perään uusi tail pitch assembly (MSH51032) , thrusted bearing tail (MSH51330), ja sitten muutamia alumiini kikkareita, niin josko niillä pääsisi eroon ylimääräisistä värinöistä ja takerteluista, ettei tarvitse toiste torpata saman asian takia. ::)
-
Make inverted:
(https://lh4.googleusercontent.com/-26vldgttxx8/T73P0feNYRI/AAAAAAAAJK8/A9EuZu6TgJU/s800/CameraZOOM-20120523173008895.jpg)
Linkki täyskokoseen: https://picasaweb.google.com/lh/photo/UYpBRO0hzFTvJU5qDmjWbNMTjNZETYmyPJy0liipFm0?feat=directlink
-
Jahas, josko pientä päivitystä tilanteeseen.
Eli torpin jälkeen kevätleirillä 6 lentoa, tuntui kuin olisi ollut ekaa kertaa ilmassa. Viimeisillä lennoilla kuitenkin käänsin hetkeksi masun taivaalle, muuten niissä lennoissa ei ole mitään mainittavaa paitsi pilotin sydämensyke..
Seuraavilla lennoilla 23.5. Sipoon kentällä biisti säädettiin sportilta prolle. Se oli meikäläisen 73 lento ja siitä tohtori oli saanut kamerallekin tarttumaan jotain.
24.5. Käytiin uudestaan sipoon kulmilla nautiskelemassa. Tuli vedettyä kahdeksikkoa parin metrin korkeudessa eli luottamus taas hyvällä mallilla.
Sitten tuunattiin taas biistiä kireämmälle, eli prolta extremelle ja hyvältähän se alkaa tuntumaan. Nyt sen vasta tajuaa kuinka tahmea se aiemmin oli.
Lauantaina 26.5. treenasin pari-kolme tuntia peruuttelua fiiniksissä. Ai niin ja piroflipin puolikkaita.
Sunnuntaina sitten peruuttelin IRL kaseja ja nelikulmaista kasia. Ylösalaisin leijutus menee jo jotenkuten myös kyljittäin. Kovin pitkään en tohdi niin pitää, mutta siitä se lähtee. Niin ja meinasihan se kopu kadota torstaina puun latvaan, ku leijutin sivuttain ja käänsin tietty aileronia vääri päin. Ei tosin aiheuttanut edes pulssin nousua, vaan rauhassa korkeutta ja kääntö oikeinpäin.
Eteenpäin neliöt ja kasit tuntuu jo melkeimpä tylsiltä. Onneksi nyt biistin kireämpien asetusten jälkeen saa jo hieman radixeja laulamaan kun suoraan ajosta kääntää nopeasti paikallaan kopterin takaisin tulosuuntaan. Rollejakin tullut muutamia kokeiltua aina välillä, mutta ne ei vielä oikein pysy kasassa, ne vaatii vielä korkeutta.
Nyt on lentoja kasassa 95, ensi kerralla mentäneen lähes maagisen 100 lennon yli ;D
-
Ajattelin koittaa muuttaa otetta ohjaimesta, eli peukutuksesta pinsettiin. Pari tuntia fiiniksissä ja tuntuu melko hyvältä. Inverttinä itseasiassa helpompaa, pystyy jotenkin helpommin ajamaan kaseja ja kontrolloimaan suuntimaa. Joissakin liikkeissä sitten taantumaa verrattuna peukku ohjaukseen.
Täytyy koittaa seuraavan kerran kentällä miltä oikealla kopulla tuntuu, mutta täytyy varmaankin opetella kaikki vähän uudestaan :(
No, parempi kai tässä vaiheessa ku myöhemmin. Jotenkin sellainen tuntuma, että pinsetillä saisi enemmän tarkkuutta liikkeisiin ja se on mihin haluan tähdätä. Puhtaita selkeitä kontrolloituja liikkeitä ja niin että pystyy monipuoliseen lentoon.
-
Nonnih, ekan lennon alkukankeuden jälkeen sai tuntumaa ja kuudennella lennolla pystyi jo vähän nautiskelemaan pinsetti otteella. Kiva oli pitkästä aikaa (viikko) käydä ja kova polte päästä veivaamaan uudestaan.
Ai niin, kyllähän mä perjantaina tonttasin duunissa mäsäxän swashin lentokelvottomaksi kolmannella akullisella :D pinsetillä inverttiin ja suoraan autojen pakokaasuimurin letkuun joka roikkuu kelalla katosta.
Lentotaidossa tai huomiointi kyvyssä ei voi olla vikaa, mä syytän tohtoria ku se oli tuunannu sen mäsäxän niin että lavat vaan örmähtää ja se kimpoilee holtittomasti ku pitchiä käyttää ;D
-
se että mCPX:ssä on vakiona aivan liian vähän tehoa tasottuu juuri sopivaksi sillä että tossa on holtittomasti liikaa tehoa :D
-
Ja näin tänään. Biisti transmitterillä ja cyclicci tuntuu edelleen hitaalta.. odotin enemmän rähinää. Keskialue on hyvä, mutta toi protoksen swashi on ihan paska ku ei siitä saanu muistaakseni ku 8,5 astetta syklikki pitsii. Enhän mä kaikkea vielä ehkä edes osaisi hyödyntää, mutta ku kääntelee niin ei se tunnu siltä miltä pitäis jos vääntää tikun laitaan.. pöh. Kai sieltä swashin alta voisi sorvata ettei bindaisi pää-akseliin mutta.. taidan kokeilla heittää päälavanpitimiin lyhyemmät linkkipallot että swashin liike siirtyy suorempana.

biisti ei toimi kauheen hyvin jos geometria ei ole kohillaan. sen softaa ei vaan ole suunniteltu niin. valitan. onko se sun transmitter mode muka viritetty jo ihan tappiin? liikealueet mankasta tapissa? menee siis kasissa muistaakseni 135% asti ;)
-
No mut eiks se tee vaan sen että tikussa tulee raja vastaan aikaisemmin, ei kai se sitä swashin liikettä voi lisätä jos swash bindaa.. tikun keskialueen tuntuma on hyvä mutta jotenkin reunoilla jää kaipaamaan jotain. Mutta se ny sit vaan vissiin on sellanen ku on. Ei auta ku lopettaa itku ja jatkaa lentämistä

väärin. se sun swash ei ole vielä tapissa tolla 100% signaalilla! lisää sinne ail ja elev prosentteja. biistillä on itsessään limitit säädetty setupin aikana. toi mitä mankasta tulee ei kumoa niitä. mankasta tuleva signaali kertoo biistille vaan ja ainoastaan kuinka kovaa tulee rollata / flipata ja softa hoitaa raten sellaseksi kun haluaa säätämällä swashia kallelleen tarvittavan määrän.
voit koittaa ton säätämällä ail ja elev travellit 135% (muista molempiin suuntiin) ja kääntelet tikkua. jos mun ajatus meni oikein niin ei pitäis bindata yhtään enempää ku ennenkään. :)
-
Okke, kokeillaan
-
Jossain kohtaa se Beastin kontrollisilmukka saturoituu ja tarjoilee maksimi roll/pitch ratea ennen tikun laitaan menemistä, mutta uskoakseni ei vielä 100% liikealueilla. Joku hämärä muistikuva sanoisi että jossain ulkomaan foorumeilla olisi mainittu 120% mutta en nyt äkkiseltään löytänyt missä.
Siitä huolimatta, 8.5 astetta cycliciä on melko vähän. Mun 600EFL:ssä on 11.5 jos oikein muistan...

on se 8.5 todella vähän mutta ei markuksella vielä mielestäni ole sen vertaa flippinopeutta käytössä.
-
110% ja ainakin saman verran parempi :) Kiitosh. On se hyvä että on joku joka tietää ku mä näistä vieläkään mitään ymmärrä. Kiristellään sitte joskus lisää
-
Jahas. Se on sitten aika vaihtaa isommat liittimet EC3sten tilalle. Oli meinaan tiukassa! (Jee, meikäläinenkin saa ampeerit liikkeelle :D )
-
Jahas. Se on sitten aika vaihtaa isommat liittimet EC3sten tilalle. Oli meinaan tiukassa! (Jee, meikäläinenkin saa ampeerit liikkeelle :D )
Katohan perskules!
Äijä huuattaa! ;D
-
Jahas. Se on sitten aika vaihtaa isommat liittimet EC3sten tilalle. Oli meinaan tiukassa! (Jee, meikäläinenkin saa ampeerit liikkeelle :D )
Deannsit toimii varmasti!
-
Oliko loggeria kiinni? Minkälaisilla virroilla alkaa noi EC3:set sulamaan.
-
-
Oliko loggeria kiinni? Minkälaisilla virroilla alkaa noi EC3:set sulamaan.
-
ei toi maken lento vielä sellasta ole että alkais realistisesti olemaan liittimet sun muut vaarassa virran takia vaikka todella hienosti mies vetääkin. rotoskin on 6s setupilla joten ei ne virrat ihan kauheen isoja voi olla. tossa on kyllä pakko olla jotenkin viallinen (esim liian löysä) tai likainen liitin joka on sitte pikkasen jääny kiinni lämmetessään.
tolla liittimellä oli jo käsittääkseni 130+ lentoa (joo kyllä se pitää kestää paljon enemmänkin) joten likaa siellä voi olla välissä.
melkein maken saappaissa laittaisin kuitenkin ec5 tai deans :)
-
ei toi maken lento vielä sellasta ole että alkais realistisesti olemaan liittimet sun muut vaarassa virran takia vaikka todella hienosti mies vetääkin. rotoskin on 6s setupilla joten ei ne virrat ihan kauheen isoja voi olla. tossa on kyllä pakko olla jotenkin viallinen (esim liian löysä) tai likainen liitin joka on sitte pikkasen jääny kiinni lämmetessään.
Mä ku jo innostuin että nyt on kerranki tullut onnistuttua. Mutta joo, mitähän siinä idle2sella olis, 70% kaasulla kai 2700 rundia ja sillä paiskoin mm jotain rainbown ja tic tocin suuntaisia yritelmiä.
-
Niin joo, laitetaas viel tää; eli tänään tuli 20 lentoa. Lentoja kasassa nyt 140. Tänään tuli kevyesti kokeiltua myös aileron tic tocceja. Rolleja putkeen molempiin suuntiin ja ennen niitä itseasiassa pari rollia kesken suoraan lennon. Ajattelin vasta tehtyäni, että pitäisköhän ensin treenata paikallaan ;D olin siis muutamia rolleja tehnyt aiemmin, mutta niillä oli tapana päätyä enemmän tai vähemmän aileron loopiksi :D Ihme kyllä ne kesken lennon tehdyt pysyi kyllä aika hyvin kasassa. Sen jälkeen pysyi paremmin myös paikallaan.. jännä. Sitten tullut haettua lisää tuntumaa ylösalaisin leijutukseen sivuttain.
-
Telemetrian asennus maksoi itsensä heti takaisin.
On ollut tapana aina laittaa akku vain huulille, kunnes biisti saa kalibroitua itsensä ja sitten vasta painanut liittimen pohjaan.
Eilen kentällä ihmettelin, että mankka huutaa alijännitettä, kun painoin liittimen pohjaan.
Aloin heiluttelemaan liitintä ja maa puoli oli jotenkin löysän oloinen. Hetken kun heilutti niin tuli alijännite herjoja ja sainpas biistin boottaamaankin!
Ihan hyvä.. Olin nimittäin vedellyt koko päivän testilentoja; idle2:sella täys vauhti vetoja ja räimintää kun säädin biistiä ruuveista herkemmäksi. Sehän olis ollut hienoa kun täys vauhdit päällä aileron heilutuksessa tai jossain rainbowssa biisti kadonnut pois pelistä!
Selvisi siis se sulanneen liittimen arvoitus. Sehän oli sitten se noparin liittimen miinus napa mistä oli jouset kuoleentuneet, eikä siinä akun liittimessä varmaan mitään vikaa olisi ollut. Nyt on uusittu myös noparin liitin. Oli ollut tosiaan jonkun verran tilanne lähellä. Liitin käynyt niin kuumana, että juotokset olivat sulanneet ja tinaa oli karannut pois :o
Tohtori voisi laittaa kuvan liitteeksi jos siitä nyt mitään niistä jousilamelleista erottaa...
-
Erottaapa hyvinkin. Toi jousi lieriö on tossa liittimen päällä ilmeisesti aika vapaasti ja jos mä nyt kuvaa oikein tulkitsen niin tosta mustumasta on pääteltävissä ettei kontaktivika ole ollut kahden liittimen välillä vaan noparin puolen liittimen rungon ja niiden jousien välillä! Se on sitte käyny niin kuumana että juotos on sulanu ja muoviakin on sulanu. Käsittämättömän hyvä tuuri että ei oo johto irronnu kokonaan!
Ettei vaan näitäkin liittimiä olis aitoja sekä kiinalaisia!!?

Varmasti on aitoja sekä kiinalaisia. Aika ihmeellinen tapaus kyllä, en äkkiseltään muista toista samanlaista. Onhan alunperin juotettu kunnolla se bulletti?
Varmuudeksi tsekkasin omat tosin EC5:t, olivat kuin uudet.
-
Kyllä se oli kunnolla juotettu ku on mun juottama.
Se liitin oli käyny tosiaan niin kuumana että mustunut niinkuin näkyy. Lisäksi muovikuori oli sulanu suht tukevasti siihen kiinni ja tina sulanut ja pursunnut palloksi ulos liittimestä. (se pallo lähti irti ku irrotin sitä muovikuorta)
-
Russian parts, American parts, All parts made in Taiwan
-
Lento 153, sain kuin sainkin poimittua voikukan. Kopterikin vielä ehjä jee! ;D
-
Jaa, miksiköhän tää ei nyt sitten liittänytkään tätä kuvaa tohon äskeisen..
-
Jaa, miksiköhän tää ei nyt sitten liittänytkään tätä kuvaa tohon äskeisen..
sä oot saanu multa huonoja vaikutteita! :D nyt kannattaa lopettaa matkiminen tai sitte saat ostaa sen sheriffin! meni tänään nimittäin sen verta noita koiranputkia että rotosta vois alkaa ahistamaan :D
-
Noniin. Nyt kun pääsi terassille torppioluelle, on aika selostaa lennon numero 156 tapahtumat... kuten jo valppaimmat huomasivat sipoon kentän ketjussa, lento ei päättynyt kovin onnellisesti. :D
Kevät leirillä näin kun op teki niitä jänöjussi pomptuksia ja tohtorikin niitä välillä tehnyt. En tiedä mikä sen liikkeen oikea nimi on, mutta ristin sen jänöjussipomputukseksi. Eli vauhdissa vedetään kopun nokkaa ylös ja ajetaan negatiivisella pitchillä maata kohti ja maan lähellä nostetaan positiivisella ylös ja yritetään pitää eteenpäin liike kuitenkin elossa.
Niitä siinä ehdin yhden akullisen fiilistellä vaihtelevalla menestyksellä. Huomasin että on kiva ottaa vauhtia, nostaa nokka ylös ja piiskata kopteria negatiivisella maata kohti ja juuri maan rajassa pelastaa tilanne. Radixit räpisi hienosti idle 1sellä.
Seuraavaa akkua tulille lentoa numero 156 varten.
Samaa settiä, lisää vauhtia ja vaarallisempia tilanteita. Kävi hetken aikaa mielessä, että pitäisikö vaihtaa idle 2selle ettei puudu. Samaisella sekunnilla totesin ajatuksen huonoksi, koska radixit piti niin kivaa räpinää taistellessaan kopterin ilmassapitämiseksi perälapojen hipoessa ruohon laivoja.
Pari kaarrosta myöhemmin otteiden käydessä yhä uhkarohkeammiksi idle1 ei jaksanutkaan nostaa kopteria enää takaisin. Mielessä olin kuitenkin jo nostanut kopterin ylös ja lähtenyt kääntämään liikesuuntaa tulosuuntaan. Ongelma oli että kopteri oli yhä siinä parin kolmenkymmenen sentin korkeudessa. Hätäistä tikkujen heilutusta, hetken jo näytti, että tilanne pelastettu, mutta sinne nurmikkoon se kuitenkin haukkasi.
Mutta kivaa oli.
Lennolla 154 pysäytin kopterin vauhdista nokka 45 asteen kulmassa ylöspäin. Eteenpäin liikkeen pysähdyttyä vedin lisää positiivistä kuin lähteäkseni rainbowhun mutta teinkin takaperin flipin liikkeessä ja negatiivisetkin osui juuri kohdalleen että liike jatkui nätisti.
Muuten tuli reenattua rainbowta ja muutamia aile tic tockeja väliin. Myös vauhdista kopteri sivuttain ja siihen aile tic toc. Ei ne vielä mitään nopeita ole mutta kuitenkin.
Inverted leijutustakin tietty ja nyt tuli jo ajettua kopterilla hetken aikaa inverttinä ees taas.
-
tekemällä oppii ja torppaamalla saa pidettyä vehkeet tuoreena :D
hyvä ettei hajonnu kuitenkaan pahasti. rotos ottaa aika hyvin torppia vastaan jo pikkurahalla :)
-
Ja ne kuvat
-
Perhanan puhelin... kirjoitetaan sitte uudestaan..
Noh. Kopu alkaa olemaan kunnossa.
Torpissa meni
-päälapa, toinen näytti ehjältä mutta en luottaisi siihen. Jätin uhri alttarille.
-toinen päälavanpidin ja sen laakerit
-pää-akseli kiero
-2kpl pää-akselin laakereita pykeltää
-lepari kiero
-peräputki kiero
-1 servo armi poikki
Luulin että olin rikkonut yhden takimmaisista servoista kun se takersi yhteen kohtaan. Takertaminen kuitenkin loppui kun otti linkit irti swashilta. Swashi ei liikkunut vapaasti kierossa askelissa. On se hyvä että tuli ostettua kunnon vehkeet heti. Ei ollut MKS ihmeissään torpista vaan servo armi toimi sulakkeena.
Kaikki osat löyty omista kätköistä. Tai noh. Laitoin takaisin viime torppikorjauksessa vaihtamani pääakselinlaakerit. Ne kun tuli silloin vaihdettua ku tilasin vaikka oli ehyet.
Huomenna vielä nupin kasaus loppuun ja säädöt kohdalleen.
-
It's alive! :)
-
Mutta vähän jäi sellainen ensivaikutelma että radixit oli kivemmat, ku nyt laitoin noi roottoksen mukana tulleet sabit. Mutta pääseepähän lennättämään. Harmi ku edgen SE lapoja ei saa tän kokoisina...
-
Tänään pikainen visiitti sipoon kentällä pitkästä aikaa. 5 akullista ja ihan hyvä fiilis jäi. Pelkäsin että tullut taantumus ku ei o käyny vähään aikaan, mutta päinvastoin hyvinhän se meni. Tässä tullut oikeastaan pörrättyä mäsäxällä ja sekin sai tänään tiimaa kun roottoksen akut lataantui.
-
Joo, hengissä ollaan vielä, vaikka en ole taas pitkään aikaan aktivoitunut.
Katsoin lentopäiväkirjaa, niin viimeksi 14.7. käynyt pörräämässä.
Jotenkin ei kesälomalla päässyt/jaksanut/ehtinyt/viitsinyt/kiinnostanut ja sillon ku hkissä olis ollu säitä olin kuopiossa vesisateessa. Se siitä kesälomasta.
Tänään kävin viisi akullista veivaamassa tictoceja, aile tictoceja, rainbowta, rolleja ja jotain sekolaista lennätystä, ennen kuin vesisade teki leikistä lopun.
Mukavaahan se taas oli ja eiköhän tästä saa taas lisää inspiraatiota kun huomasi että ei ne taidot ollutkaan mennyt ihan jätteeseen kesäloman aikana... simuakaan en ole veivannut koko kesänä. No, jos sitte talvella alottais taas sen.
Ai niin.. kehtaakohan edes sanoa ääneen? Tosiaan oli joku reilu viikon tauko myös ennen sitä 14.7. heitettyä settiä... Silloin ku laitoin ekan akun kiinni ni ihmettelin ku biisti kalibroi ja servot huutaa ihan kuin bindais. Ei muutaku akku heti irti... onneks laitan nykyään tikun aina keskelle ennen ku laitan akun kiinni. Swashi oli nimittäin ruostunut pää-akseliin kiinni! :D Siitä onneksi selvisi 2000vesihiomapaperilla ja öljyllä.
Tänään ku menin niin voi herrajumala kun akkuja joutui balansoimaan kauan.
....pitäisköhän näitä vehkeitä käyttää vähän useammin...
-
Swashi oli nimittäin ruostunut pää-akseliin kiinni! :D
Jaha. :D Pitääpä muistaa tämä.
-
. Swashi oli nimittäin ruostunut pää-akseliin kiinni! :D
Kyllä tuolla on ansainnut ja ihan vähän pientä kuittailua, on vehkeitä seisotettu, eikä tällä kertaa pornoleffassa. ;)