Kopterit.net

Kuvagalleria => MyFleet => Aiheen aloitti: Turmoil - 08 Syyskuu, 2011, 18:14:03

Otsikko: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 08 Syyskuu, 2011, 18:14:03
Juuh, aloitetaanpa itsekkin tällainen lentopäiväkirja ensilennon jälkeisissä tunnelmissa :).

Eli homma lähti liikkelle keväällä kun erästä rc-autoharrastajaa alkoi tekemään mieli helikopteria. Unelma kuitenkin heitettiin romukoppaan väliaikaisten finanssivaikeuksien vuoksi. Nyt syksyllä päätin kuitenkin toteuttaa sen ja hommasin Phoenixin ja DX7:n jota sitten aloin tahkota. Kopteriksi valikoitui Trex 450 Pro joka lähti tilaukseen Fast-Ladilta. No, eikun kasaamaan ja säätämään. Ennen kuin pääsin lentämään kulutin noin
15h simulaattoriin,
20h kasaamiseen,
toiset 20h säätämiseen
reilusti kopteriväen hermoja tyhmillä kysymyksillä :D
2 päivää ja 6 tuntia kopterit.netin lukemiseen ::)

Nyt kun lopulta sain kopterin kasaan ja setupin tehtyä niin päätinpä sitten lähteä koulun urheilukentällä lentämään. Ensimmäinen akku kului aikalailla tärisemiseen ja kopun pomputteluun. Toisella akulla homma alkoi jo sujumaan. Kone oli uskomattoman hyvin ohjailtavissa harjoitusjalaksista ja kohtuullisesta tuulesta huolimatta. Kusihan siinä meinasi nousta päähän ja leijuttelin kopteria parin kolmen metrin korkeudessa. Kun aloin laskeutua vaihtamaan akkua niin yllättäen kone alkoi tippua paljon kovempaa kun matkaa oli vielä puolisentoista metriä. Tämä saattoi johtua siitä että akku oli kulunut liian tyhjäksi, omasta mokastani tai kuun asennosta taivaalla. Siinä sähellyksessä taisin sitten tökätä elevaattoria eteenpäin ja lavat osuivat maahan kopterin ollessa ilmassa :-\. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että pinjoni irtosi vaikka olikin lukitteella kunnolla kiinnitetty. Näin nuppi pysähtyi heti vaikka kaasua oli vielä hetken aikaa. Saldona lavat säpäleinä sekä canopy ruhjeilla ja sen alapidike murtunut. Todella vähällä siis selvittiin :)

Eli kaksi historiallista asiaa: ensimmäinen lento ja ensimmäinen torppi. Mikäkö on nyt niitten jälkeen fiilis? Loistava!!! Lentämisen ihanuus hakkaa mennen tullen torpin aiheuttaman pettymyksen. Ihan näin aikaisin en tosin odottanut torppausta. No, ensi kerralla sitten varovaisemmin ilman torppaamisia :).

Videota ei ole saatavilla mutta otan sitten ensi kerralla. Heittääkäähän kommenteja!

Kulkeekohan kopteri muuten näillä lavoilla (http://www.trex-store.com/325mm-hiilikuitu-paalavat-trex-p-1235.html) pahasti huonommin mitä Aligneilla. Hinta ainakin on halvempi ja ymmärtääkseni tuo on joku halpismerkki.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: zxiicci - 08 Syyskuu, 2011, 18:55:15
Onnittelut ja pahoittelut :D mutta siitä se lähtee!

Nuo lavat varmasti kelpaavat harjoitteluusi, mutta muista katsoa että ne ovat balansissa.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: jkkmobile - 08 Syyskuu, 2011, 19:01:20
Hyvä meininki!

Jos alussa noita lapoja rupee menemään enemmän, suosittelen noita, jos haluut halvalla ok treeni lavat: http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/uh_viewItem.asp?idproduct=10823 (http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/uh_viewItem.asp?idproduct=10823) ( noita oli rekkula kaupassakin ennen mutta ei just nyt)

Juuso

Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 08 Syyskuu, 2011, 19:31:01
Taidan sittenkin tilata nuo Alignit varmuuden vuoksi, eihän ne montaa euroa kalliimmat ole. Ja kuka sitä käskee torppaamaan :D. Jos alkaa kovin tiuhaan menemään niin pitää sitten tilata noita HK:n halpiksia rikottavaksi

Tässä muuteen saattaa olla muutakin vikaa, tai ainakin eroa ennen torppia. Ennen nimittäin kun pyöräytti nuppia "väärään" suuntaan niin pääratas ja moottori pyörivät sillain vaivalloisesti tökkien. Nyt kun tekee saman niin se vaatii yhä hieman voimaa mutta moottori ja pääratas pyörivät nupin pysäyttämisen jälkeen vielä hetken eikä mitenkään tökkimällä. Saattaako tämä johtua siitä että isonsin pinjonin ja päärattaan väliä hieman kun tuntui turhan kireältä, vai voisiko moottori tai yksisuuntaislaakeri olla rikki? Pihalla kun pyörittelin hieman nuppia moottorilla niin kaikki kyllä toimi niinkuin pitikin...
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Falconi - 08 Syyskuu, 2011, 20:17:39

Kyllä sen ilman mitään tökkimistä pitää pyöriä. Eli sulla on ollut varmaan liian kireällä se pinjoni. Eli mun mielestä tuo nyt kuullostaa siltä, että toimii ihan oikein.

Yksisuuntalaakeri on silloin rikki kun, lapoja pyörittämällä käsillä manuaalisesti roottorin pyörimissuuntaan moottori pyörii mukana tai jos annat moottorille kierroksia ja lavat eivät liiku.

Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: reittila - 08 Syyskuu, 2011, 20:34:28
Se pinjonin välys on sitten hyvä olla mahdollsimman pieni, eli vain sellainen pieni "henki". Välystä pitää siis olla, muttei liikaa, koska liian iso välys aiheuttaa helposti päärattaan hampaiden katkeilua, jos lapakulmia tarjoaa hieman ronskimmin.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Falconi - 08 Syyskuu, 2011, 21:12:21
Toisaalta liian pieni välys aiheuttaa rattaiden kulumista ja tosiaan rattaat eivät "rullaa" vapaasti vaan jumittaa. Eli välyksen tulisi olla sopiva.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 08 Syyskuu, 2011, 21:13:12
Kyllä sen ilman mitään tökkimistä pitää pyöriä. Eli sulla on ollut varmaan liian kireällä se pinjoni. Eli mun mielestä tuo nyt kuullostaa siltä, että toimii ihan oikein.

Jep, tätä arvelinkin :). Eli ei muuta kuin tilausta rekkulakauppaan.

Tuskin tuo välys liian isokaan on, paperinpalasen kun vetää välistä niin menee ihan kunnolla "ruttuun". Ennenkuin säädin tuon isommaksi niin päärattaassa oli hieman palamisenjälkiä näkyvissä joten hyvin luultavasti oli liian pieni.

Tämä pinjonin välyksen säätö on tullut opeteltua kantapään kautta rc-autoa räplätessä ;)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: reittila - 08 Syyskuu, 2011, 21:20:51
Toisaalta liian pieni välys aiheuttaa rattaiden kulumista ja tosiaan rattaat eivät "rullaa" vapaasti vaan jumittaa. Eli välyksen tulisi olla sopiva.

No sitä mie yritin tuossa juuri sanoa :)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Falconi - 08 Syyskuu, 2011, 21:22:41
No sitä mie yritin tuossa juuri sanoa :)

Jeps, selvensin vain mitä liian pieni välys aiheuttaa :)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 13 Syyskuu, 2011, 17:25:23
Noniin, toihan se posti vihdoinkin uudet lavat :). Kopu olisi taas lentovalmiina mutta tuulee sen verran paljon ettei uskalla lähteä lentämään >:(. Pitää toivoa että ilma rauhoittuisi illaksi.

Mitä mieltä porukka on muuten sateella lennättämisestä? En siis tarkoita mitään kaatosadetta vaan tuollaista pientä tihkua. Sitä lähinnä mietin että saattaako gyro/vastari/nopari vaurioitui vedestä?
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Tohtori R - 13 Syyskuu, 2011, 19:28:42
Noniin, toihan se posti vihdoinkin uudet lavat :). Kopu olisi taas lentovalmiina mutta tuulee sen verran paljon ettei uskalla lähteä lentämään >:(. Pitää toivoa että ilma rauhoittuisi illaksi.

Mitä mieltä porukka on muuten sateella lennättämisestä? En siis tarkoita mitään kaatosadetta vaan tuollaista pientä tihkua. Sitä lähinnä mietin että saattaako gyro/vastari/nopari vaurioitui vedestä?

eipä noita sähköjä ole mitenkään vettä vastaan suojattu joten jättäisin lentelyt sateella väliin!

se tarvii yhden pisaran sopivasti joka sitte luikahtaa vaikka vastarin liittimen vierestä printille ni huonolla tuurilla siellä on taas vehkeet pellossa :-\
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 13 Syyskuu, 2011, 19:52:35
Hahaa, kolme akullista takana ja vehkeet ehjinä ;D

Päätin sitten lähteä lentämään tuulesta huolimatta ja hyvinhän siinä onneksi kävi! Tuulta oli kohtuu paljon, kokemuksesta sen verran viisastuin että seuraavat lennot teen tyynemmällä kelilä.

Oli tosin tulla torppi jo ensimmäisellä lennolla kun en jotenkin hahmottanut miten päin kallellaan kopteri on. Johtui hämäävästä taustasta (rakennus) ja siitä että yritin katsoa kallistelut apujalaksista. Ja tietenkin alun epävarmuutta oli reilusti mukana. Siinä sitten paniikissa veivailin tikkuja sinne tänne ja sain kopun onneksi ehjänä alas :). Loppuakku meni ilman suurempia ongelmia, joskin haparoiden. Toisella akulla meni jo vähän paremminkin. Tämän kolmannen akullisen loppupäässä alkoi sitten tuulemaan ihan liikaa taidoilleni. Kopu pyöri ilmassa sinne tänne puoliohjattuna, pari kertaa vältin rysähtävän laskun vain lyömällä kaasun täysille. Lopulta sain sitten vähän tyynemmällä hetkellä tiputettua sen maahan, syke oli siinä vaiheessa 300 paikeilla :D. Onneksi älysin jättää viimeisen akun lentämättä, tuuli sen kuin voimistui tuon jälkeen.

Se täytyy kyllä sanoa että kopteri oli aivan loistava! Vähän joutui trimmiä napsuttamaan eteenpäin mutta siinä ne ilmassa säätelyt sitten olivatkin, gain oli ehkä aavistuksen verran matala vaikka viime kerralla sitä isonsinkin, välillä meinasi hiipiä perä vasemmalle. Mutta kaikenkaikkiaan ei moitteen sanaa :).  
Mitään kiikkeryyttä en huomannut vaikka apujalakset olivatkin alla, mitenhän hyvä tuo on sitten ilman niitä 8). En kuitenkaan uskalla vielä riisua apurattaita, sen verran töyssyisiä laskuja meinasi välillä olla. Pitää sitten ensikerralla harjoitella niitä.

eipä noita sähköjä ole mitenkään vettä vastaan suojattu joten jättäisin lentelyt sateella väliin!

se tarvii yhden pisaran sopivasti joka sitte luikahtaa vaikka vastarin liittimen vierestä printille ni huonolla tuurilla siellä on taas vehkeet pellossa :-\

Uskon viisaampia ja teen näin :)

Kolmannen akun alussa kaveri otti muuten videonpätkän jonka lataan nettiin kunhan saan sen. Tuurilla tämän videoinnin ajan homma sujui paremmin kuin minään muuna hetkenä :D
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Toeh - 13 Syyskuu, 2011, 20:45:36
Siinä on ihan hyvä "imu" sinne sähköihin päin niille pisaroilla. Ei tosiaan auta asiaa ne lavat siinä päällä puhaltamassa niin ite en ainakaan sateella lentelis. Muutenki saattaa ruostua paikat jos ei oo ihan joka välissä hyvät öljyt/maali.  :)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 13 Syyskuu, 2011, 20:47:34
Jep, jätän kyllä väliin sateella lentämisen jos kokeneemmat niin neuvovat. Parempihan se on pelata varman päälle kun tätä laitetta on niin kauan himoittu :D
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 15 Syyskuu, 2011, 13:29:21
Kävin vielä eilen illalla lentelemässä pari akullista kun sade rauhoittui. Säädin ensin kaasu- ja lapakulmakäyrän uusiksi, foorumilta kun tutkin noiden säätämistä niin huomasin että hei, nämä minun käyräthän on ihan hatusta vedettyjä. Ja niinhän ne taisivat aikalailla ollakin :D.

Kopu leijui ihan mahtavasti kun sain nuo käyrät kuntoon Timon ja Samin ohjeilla jotka löysin foorumin syövereistä, kiitokset heille :). Jojottelu loppui kuin seinään, laskeutuminenkin sujui jo niin hyvin että lennän tänään ilman apurattaita jos sää vain sallii.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 15 Syyskuu, 2011, 16:20:30
Jees, apurattaista on nyt luovuttu :). Ei vaikeuttanut laskeutumisia juuri yhtään, kopteri meni vain pahasti takapainoiseksi painomuutoksen takiaenkä saanut sitä trimmattua tuulen takia. Lentoaikakin jäi aika olemattomaksi tuulen ansiosta >:(. Pääsis nyt lentämään kunnolla tyynellä säällä, eilen illalla oli kyllä ihan tyynetöntä mutta pimeä yllätti turhan aikaisin silloinkin. Pitää alkaa nyt rukkaamaan tuota kopterin painopistettä paremmaksi.

Mittasin pulssin rannekellon ja käden avulla ensimmäisen ilman-palloja-lennon jälkeen (pari sekunttia puolessa metrissä leijuttelua). Tulos: noin 150 kertaa minuutissa ;D :o. Siis 25 sykäystä per 10 sekunttia. Kuulema syke voi olla maksimissaan kahdensadan paikeilla :D
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Toeh - 15 Syyskuu, 2011, 19:17:35

Kyllä se siitä lähtee.  ;D Painopiste kannattaa kattoa kohtiilleen ihan tulevaisuuttakin ajatellen jos meinaat joskus vähänki temppuilla koneella.  :) Sillon täytyy swashin olla täysin suora ja trimmit nollassa tai hyvin lähellä sitä.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 15 Syyskuu, 2011, 19:31:25
Joo se painopiste tulikin laitettua kuntoon noparia ja akkuja siirtelemällä. Swash on kans säädetty levelerillä. Kyllä kai tämän pikkuhiljaa pitäisi alkaa olla säädöissään :). Huomiseksi ja viikonlopuksi on onneksi ennustettu hyviä kopterisäitä joten kohta pääsee toivottavasti kunnolla treenailemaan :).
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 16 Syyskuu, 2011, 19:37:36
Tänään tuli sitten leijuteltua neljä akullista. On se vaan kivempaa kun pulssi ei enää pahemmin nouse perä itseenpäin leijuttelussa :). Vaikka ei tuo kyllä hirveän hyvin paikallaan pysynyt, kohtuu hallitusti kuitenkin lenteli. Tuulta oli jonkun verran mutta ei hirveän pahasti kuitenkaan. Muutaman lenkin kävin myös tekemässä jalkapallokentällä ja välillä nostin kopun ihan kauas yläilmoihinkin. Yritin myös leijuttaa nokka itseenpäin mutta heti tuntui kontrolli pettävän, liikkeet muuttuivat hätäisemmiksi jne. Jospa tuon tuosta kuitenkin oppisi.

Laitoin tuossa eilen painopisteen just kohdilleen, mutta kun lähdin nyt lentoon niin yhä tuppasi kallistumaan kovasti taaksepäin. Siirsin akkua aika reilusti eteenpäin mutta vieläkin kallistuu ???. Swashi on levelerillä hyvin säädetty ja kaiken muunkin pitäisi olla kunnossa. Tyydyin sitten napsuttamaan trimmiä kuutisen pykälää eteenpäin ja sain pysymään suorassa. Mutta kai tuo pitäisi saada oikeasti säädettyä. Oisko kellään hajua mistä tuo ois voinut johtua?
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Falconi - 16 Syyskuu, 2011, 19:56:51

Ootko kattonu sillä levelerillä, että swashi on myös siinä kohtaa suorassa jossa on leijuttelukulmat? Ja varmasti myös katsonut sillä et ylä- ja ala-asennossa on swashi suorassa?

Miten katsoit painopisteen? Otitko lapapitimestä kiinni ja nostit kopterin eteesi niin, että peräputki on horisontin suuntaisesti (eli kopteri on käytännössä nuppi itseä kohti ja kylki kohti maata)?

Voi olla että olet jo kirjoitellut nämä toimenpiteet mutta äkkiseltään ei silmiini osunu..
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Dutchman - 16 Syyskuu, 2011, 20:03:30
Lääkettä painopisteeseen: Pistä aina akku samaan kohtaan kopteriin kiinni, ja säädä trimmeistä leijutus hyväksi. Tietysti olet swashin säätänyt levellerillä, ja nuppi on myös säädetty oikein...
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 16 Syyskuu, 2011, 20:10:29
Ootko kattonu sillä levelerillä, että swashi on myös siinä kohtaa suorassa jossa on leijuttelukulmat? Ja varmasti myös katsonut sillä et ylä- ja ala-asennossa on swashi suorassa?

Miten katsoit painopisteen? Otitko lapapitimestä kiinni ja nostit kopterin eteesi niin, että peräputki on horisontin suuntaisesti (eli kopteri on käytännössä nuppi itseä kohti ja kylki kohti maata)?

Voi olla että olet jo kirjoitellut nämä toimenpiteet mutta äkkiseltään ei silmiini osunu..

Juuri noin katsoin sen, tietysti pidin ensin toisin päin ja sitten käänsin ettei yksisuuntaislaakeri haittais operaatiota. Leveleri on täsmälleen suorassa kaikilla lapakulmilla.

Lääkettä painopisteeseen: Pistä aina akku samaan kohtaan kopteriin kiinni, ja säädä trimmeistä leijutus hyväksi. Tietysti olet swashin säätänyt levellerillä, ja nuppi on myös säädetty oikein...

Joo eihän tässä olekaan ongelmana se ettei konetta saisi pysymään suorassa trimmeillä. Tietääkseni noita trimmejä vaan kannattaisi käyttää mahdollisimman vähän ja muutenkin haluaisin tietää että miten on mahdollista että kopu kallistuu taakse jos painopiste on edessä ???

Ja swashi on yhä säädöissään. Nupin pitäis ainakin periaatteessa olla säädetty oikein, sen verran paljon siihen on ainakin käytetty aikaa ;)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Falconi - 16 Syyskuu, 2011, 20:22:22
Joo eihän tässä olekaan ongelmana se ettei konetta saisi pysymään suorassa trimmeillä. Tietääkseni noita trimmejä vaan kannattaisi käyttää mahdollisimman vähän ja muutenkin haluaisin tietää että miten on mahdollista että kopu kallistuu taakse jos painopiste on edessä ???

Ja swashi on yhä säädöissään. Nupin pitäis ainakin periaatteessa olla säädetty oikein, sen verran paljon siihen on ainakin käytetty aikaa ;)

Kyllä niillä trimmeillä saa konetta oikoa, ongelmat alkaa vasta sitten kun alat lentelemään / leijuttelemaan inverted. Ja silloinkin ongelmat alkaa JOS vika on painopisteessä, mutta jos jossain mekaanikassa niin kyllä se invertedkin toimii. Jos jostain syystä koituu ongelmia noista trimmeistä kannattaa jättää ne käyttämättä. Kokeilee varovasti.

Kopuilijat ovat tunnetusti viimesen päälle hifistelijöitä, jotka eivät trimmejä käytä. Toista se on lennupuolella tai autopuolella missä ne ovat arkipäivää.

Ei tuota trimmiä pidä pelätä, kyllähän kaikki subtrimmaa servoarmitkin keskelle jne.. (Paitsi ne kopuilijat jotka omistavat ohjemoitavat servot, eivät käytä trimmejä tai subtrimmejä tai endpointteja ollenkaan ;) )
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 17 Syyskuu, 2011, 11:38:44
Voi että on mahtavaa touhua tämä kopterointi! Kävin taas tyhjäämässä akut hyytävässä aamuilmassa. Hyvin uskalsin jo kaarrella sinne tänne nurmikentällä. Kylki itseenpäin leijuttelu alkoi myös onnistua. Suunnat kyllä sujuvat mutta kallistusten hahmottamisessa ongelmia, samoin kuin pään kylmänä pitämisessä. Sain tuon vieläpä trimmattua suorastaan hyvin ;). Ei kallistellut itsestään mihinkään suuntaan

Taisi tulla aloitettua harrastus joka ei ihan heti lopukaan. Ei voi olla kun onnellinen että jaksoi harjoitella simulla ja uskalsi panostaa tonnin hyviin vehkeisiin :)
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 18 Syyskuu, 2011, 20:13:54
Tänään oli kyllä ihan loistava kopteripäivä. Ilma oli täysin tyyni ja päätin lähteä illaksi tyhjäämään akut. Huomasin sitten heti eka akulla että eihän siinä nokka ja kylki itseenpäin lentelyssä olekaan mitään vaikeaa :D. Ja siitähän homma nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin kun ei ollut enää sitä ärsyttävää perä-itseenpäin-kahletta. Lentelin viimeisillä akuilla taivaalla kaikenlaista kaartelua ja harjoittelin ympyröitä ja kaseja. Ihan sellaista hiljaista peruslentelyä. Sitäkin ihan turvallisessa korkeudessa, 20-30 metriä. Se osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi kun päätin tehdä kentällä vähän vauhdikkaamaan kaarroksen. No, puolivälissä sitä sitten en yllättäen enää tajunnut mihin suuntaan kopu on kallistunut, tikkujen hämmennystä ja sehän lähti tulemaan maahan ja lujaa ;D. Sain kuitenkin käännettyä perään itseenpäin ja suoristettua kopterin, kerkesi syöksyä alas kymmenisen metriä. Sydän pomppasi kurkkuun ;D. Tuo perän itseenpäin kääntäminen tehoaa kyllä aina näihin hahmotusongelmiin.

Akut latinkiin ja huomenna lisää! Nyt on kyllä ihan mahtava fiilis. Pitää kaiketi alkaa värkkäämään idle-up käyröjä koneeseen ;).
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Toeh - 18 Syyskuu, 2011, 23:21:09
Joo siinä on pelastuksena se 20-30 metriä kyllä hyvä. Itekki niissä korkeuksissa heitin Beltin ekaa kertaa nokka itteeni päin ja siellä sai seilailla ja pieniä virheitäki tulla eikä tarvinu tilausta vielä laittaa. Ite harjottelin vasemmalta oikealle oikealta vasemmalle ohilentoja ja itsestä pois ja takaisin päin suoraan lentoja jonka jälkeen uskalti ruveta kaartelemaan. Se on kyllä hienoa ku pääsee sen vaikean pykälän yli ja uskaltaa kääntää sitä konetta. Sitte ku sen saa vauhtiin nii se taivaslentoki alkaa melkeen itestään sujumaan eikä se niin vaikeaa oo ku mitä aluks kuvittelee.  :) Varaosapakkiaki ku pidät pulleana nii vie hitusen jännitystä pelistä pois ku tietää, että kone on taas ilmassa jahka ite jaksaa.
Otsikko: Vs: Turmoilin torppaukset
Kirjoitti: Turmoil - 23 Syyskuu, 2011, 18:01:44
Tänään tuli taas otettua isoja askelia eteenpäin :). Maanantaina viimeksi pääsin lentämään sateiden takia mutta tänään oli kohtalaisen selkeä päivä.

Heti ekalla akulla uskalsin laittaa idle ykkösen päälle joka oli yhä tyyliin "leijuu tikku keskellä" mutta liikealueet olivat täysillä ja kaasu tietysti koko ajan päällä. Vähän totuttelemista vaati kun kääntyi melkein ympäri millin liikautuksesta  ;). Kohtuu äkkiä alkoi kuitenkin sujua. Sitten uskalsin lyödä idle kakkosen päälle ja kopteri lähti tipahtamaan alas vaikka vasen tikku oli huipussaan ???. No alhaalla selvisi että lapauria säätäessäni olin unohtanut käyrän suoraksi viivaksi nollakulmille :D. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Seuraavalla akulla otin sitten tuntumaa toimivaan idle kakkoseen. Hyvin sujui. Siinä sitten mietin kuumeisesti että uskaltaiskohan yrittää flippiä. No ei muuta kun menoksi. Ei kovin nätti tullut mutta kopu kuitenkin kävi väärinpäin :). Flippejä tuli vedeltyä kymmenisen kappaletta loppuakuilla, välillä onnistui ihan hyvinkin jo.

Yksi uhkaava torppitilannekkin tuli. Lentelin idle kakkosella aika matalalla, noin 15 metrin korkeudessa kun sitten väänsin vahingossa aileronia turhan kovasti. Kopteri lähti syöksymään ihan suoraan alaspäin. Ei siinä paljon ajatella ehtinyt mutta simu oli onneksi kehittänyt refleksin tällaisia tilanteita varten, jonkin aikaa heilahdeltuaan puolelta toiselle kopteri rauhoittui :). Loppuakun lentelin mahdollisimman rauhallista leijuttelua sydän yhä tykyttäen ;D.

Mutta kaikenkaikkiaan mahtava päivä! En ois ikinä uskonut että teen ensimmäiset flippini kaks viikkoa ensilennon jälkeen :o.