Kopterit.net
Yleiset => Tapahtumat => Aiheen aloitti: JariN - 16 Tammikuu, 2015, 22:59:01
-
Pyöriväsiipisten RC lentolaitteiden harrastajakuntaan kuuluvia ihmisiä sekä Puistokemisti on perinteisesti kokoontunut keväällä Turun Lennokkiseuran kentälle Turun Paattisille toukokuun puolenvälin jälkeen.
päivämäärä on nyt sit 22-24.5. 2015.
Lähistöllä (800m) oleva urheiluseuran maja on varattu käyttöömme koko viikonlopuksi saunoineen ja majoitustiloineen, aivan hotellin tasoahan tuo ei ole, eli makuupussit ja -alustat yöpyjille mukaan. Myös asuntovaunuille/autoille on tilaa pihalla.
Jonkinlaista Buffettiakin pitäisi ainakin lauantaina olla tarjolla, eikä kauppakeskukseenkaan ole matkaa kuin n.3 km jos eväät loppuu.
Ohjelmasta ei vielä ole mitään käryä, mutta muokkaillaan viestiä sitä mukaa kun niistä tiedetään.
Vuoden Torppari-kiertopalkinto vaihtanee tänäkin vuonna kirjahyllyä ja jonkinlaista vapaamuotoista ohjelmaakin voidaan tilanteen mukaan järkätä, myös ehdotuksia otetaan vastaan.
Aikaisemmilla kerroilla on näyttänyt tuo yleinen yhdessäolo ja lennättely olevan sitä, mitä suurin osa porukasta haluaa.
Illan viettoon kuuluu saunomista, pikkukopteripöristelyä pihamaalla, pikkukopteri combattia, simuttelua, makkaran grillausta, ym. hauskan pito. Toki saunomaan pääsee jo perjantainakin ja hauskaa on.
RC-Kopterit Ry saattaa helliä tälläkin kertaa jäseniään paljulla, mutta tästäkin tietoa lähempänä.
Aloittelijoille, ja miksei muillekin, on tarjolla säätö- ja lennätysapua, kaikki vaan rohkeasti kalustoineen mukaan!
Osallistumismaksu luultavasti tällä kertaa 30 €, sisältää kentän käytön koko viikonlopuksi, perjantai/lauantai saunomiset ja yöpymiset, missä muualla vietät hauskan viikonlopun mukavassa seurassa lähellekään näin halvalla?
Tapahtumassa lennättämään aikovilla pitää olla tarvittaessa esittää dokumentti SIL:n tai vastaavan muun vakuutuksen voimassaolosta, mutta sehän nyt kaikilla ilman muuta on ;)
Alkoholin vaikutuksen alaisena ei saa lennättää.
Asuntoautossa majoittujille muistutuksena kertaalleen, että kaluston kaasulämmitys kannattaa tarkistaa, koska mökin sähköt ei monelle riitä.
Sakontien 30 km/h nopeusrajoitusta tulee ehdottomasti noudattaa.
Mahdolliset kysymykset ja ilmoittautumiset voi laittaa vaikka tänne, tai sitten YV:nä tai s-postina Jarille
jari piste niemi miuku repcon . fi tai mulle sammy miuku sammy . fi
Puffina kuvia ja videoita edellisiltä leireiltä
2012 kuvia
2011 kuvia
2010 videoita, kuvia
2009 kuvia
2008 kuvia
RC-Kopterit Ry ei ole järjestäjänä tässä yksityistilaisuudessa. Yhdistys mahdollisesti sponsoroi tänäkin vuonna paljun tähän yksityistilaisuuteen.
Leirillä järjestetään myös kopteriaiheinen rompetori. Nyt siis siivoamaan turhat tavarat ja varaosat harrastehuoneen nurkista pois.
Pöydälle myytäväksi tarkoitettuihin tavaroihin tulee kiinnittää tämän viestin liitteenä oleva lappu, jonka jokainen myyjä tulostaa, kiinnittää ja täyttää itse.
Pöydälle tuodut tavarat ovat myyjän omalla vastuulla, emme voi taata jatkuvaa vartiointia, jos epäilyttää tuoda pöydälle esim. kallista nopeudensäädintä myyntiin, voit myös tuoda pelkän hintalapun ja teipata sen pöytään.
Kaupankäynti toteutetaan täysin myyjän ja ostajan välillä, eikä Rc-Kopterit ry osallistu siihen muutoin kun järjestämällä pöydän myyntiä varten.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan combatti-multin.

2. Jussi.

3. Lauri P

4. Maikko

5. Samiwhat

6. TeroS

7. Iron_man

8. zxiicci
9. Sandu

10. Rane
11. OP
12. Jallu

13. Jerkku

14. Pekka

15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.

Tulee ensimmäinen kansainvälinen leiri, Tervetuloa :D
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan combatti-multin.
2. Jussi.
3. Lauri P
4. Maikko
5. Samiwhat
6. TeroS
7. Iron_man
8. zxiicci
9. Sandu
10. Rane
11. OP
12. Jallu
13. Jerkku
14. Pekka
15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
16. Matti Häkkinen (pappa 3D)
Kai se on tultava. Muuten Jari suuttuu.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan combatti-multin.
2. Jussi.
3. Lauri P
4. Maikko
5. Samiwhat
6. TeroS
7. Iron_man
8. zxiicci
9. Sandu
10. Rane
11. OP
12. Jallu
13. Jerkku
14. Pekka
15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
16. Matti Häkkinen (pappa 3D)
17. Kumppis

18. Johny
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.

19. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin) :P
Editti by sammy, mun piti lainata eikä muokata, mut loppu sitä lisäystä...
Pitäisköhän mun koota toi ensimmäinen kopterini loppuun sähköjen osalta, josko osallistuis ensilennolla wonbattiin .30 rapulla, se tykkää multiropteleista.
JariN kaivaa omansa esiin, notta saadan wombatti kesällä uusiin raameihin, nitro-sellaisiin ;D
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Jussi.
3. Lauri P
4. Maikko
5. Samiwhat
6. TeroS
7. Iron_man
8. zxiicci
9. Sandu
10. Rane
11. OP
12. Jallu
13. Jerkku
14. Pekka
15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
16. Matti Häkkinen (pappa 3D)
17. Kumppis
18. Johny
19. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
20. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)

21. Otou

22. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
-
Sun pitää tucho heittää goblinvarasto sit rellun kyytiin ja pistää koju pystyyn kentän reunalle ;D

Nii, ja mahdollinen ennakkomarkkinointi leiriläisille. Eka kauppias, joka toimittaa kopun paljuun tai saunaan! ;D

pitää jättää lompakko himaan ja koittaa desinfioida visanumerot muistista :o toi käy kalliiks tollanen!

Meinaatko ettei Tucho myis sulle laskulla kaikkea kivaa ja kallista? ;D Kiva lähtee sunnuntaina himaan kauheessa darrassa ja tonnin lasku kahen viikon maksuajalla ;D ;D
-
Eihä leirillä ny darraa tuu ;D
-
Niin ei oo darraa sunnuntaina jos ottaa vain perjantaina.On lauantaina kuivin suin ja on vaan niinku olevinaan otto päällä. ;D Ja simuttaa gynekologin lasit päässä niin ei ole pelkoo. :o
Vai mitä Tero?Meille tais viimeks niin käydä.
T.TT
-
Joo, oli lauantai vähä tissuttelua. Mut oli ajokunnossaki niihi aikoihi ku joku viä nukku ja joku heräs :)
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Jussi.
3. Lauri P
4. Maikko
5. Samiwhat
6. TeroS
7. Iron_man
8. zxiicci
9. Sandu
10. Rane
11. OP
12. Jallu
13. Jerkku
14. Pekka
15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
16. Matti Häkkinen (pappa 3D)
17. Kumppis
18. Johny
19. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
20. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
21. Otou
22. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
23. zenix

23. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
-
Sun pitää tucho heittää goblinvarasto sit rellun kyytiin ja pistää koju pystyyn kentän reunalle ;D
Nii, ja mahdollinen ennakkomarkkinointi leiriläisille. Eka kauppias, joka toimittaa kopun paljuun tai saunaan! ;D
En mää jaksa raahata noita kaikkia kun on näteissä piikeissä pitkin telineitä. Menee sekasin :D
(Just tänään piikitin viimoset laatikoista pois)
Toki nopiat toimitukset onnistuvat. Torppaa päivällä, tilaa osaat ja toimitus samana iltana leirille. Vaikka juur tonne paljuun, vedenpitävässä Minigripissä niin jää kellumaan. ;)
-
Vaikka juur tonne paljuun, vedenpitävässä Minigripissä niin jää kellumaan. ;)
Ei toi mitään auta ku rane syö ne kuitenki. Se söi mun lavatki suoraan kopterista.
-
Se o vispilän vika, se ei ruokkinu lemmikkiä! ;D
-
Volvo 745 turbo ostettu vaan koppu hommia varten. Ens viikolla buukata junalippu kevätleirille. Eiköhän nyt mahdu perhe ja neljä koppua. Ehkä aggre mukaan.
-
Ota vaan agre kyytiin..
-
Olenkin miettinyt että joku tapaaminen "ammattilaisten" kanssa olisi tässäkohtaa ihan paikallaan koska niin -helvetisti- on kysyttävää ja mieltä askarruttavaa asiaa tähän uuteen kopteriharrastukseen liittyen että paras olis kun kasvotusten livenä sais neuvoja ihan kädestä pitäen kun lapselle konsanaan.
Rautalangasta saa vääntää ja ehkä joutuu jopa piirtämäänkin :D ikäänkuin...
Laitetaan harkintaan tämä tapaaminen, matkaa tulisi kuitenkin n.500km suuntaansa :/
Siihen osallistumismaksut kahdelta vielä päälle niin kyllä sietäis jo neuvoakin saada :D

ja varmasti saakin. Enemmän ku uskotkaan. Tervetuloa vaan.
Ihmiset ajelee tyhmemmistäkin hommista isoja matkoja.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Jussi.
3. Lauri P
4. Maikko
5. Samiwhat
6. TeroS
7. Iron_man
8. zxiicci
9. Sandu
10. Rane
11. OP
12. Jallu
13. Jerkku
14. Pekka
15. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
16. Matti Häkkinen (pappa 3D)
17. Kumppis
18. Johny
19. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
20. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
21. Otou
22. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
23. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
24. Oh5hvf

25. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Jussi.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
Ei auta. Väliin jää tämäkin vuosi.
-
Leirillä järjestetään myös rompetori, ohjeet ja tulostettava hintalappu löytyvät tämän ketjun aloitusviestistä.
Yksi hyvä syy lisää osallistua kevätleirille!
Lisäkysymykset voi esittää allekirjoittaneelle.
-
Hieno idea toi rompetori! Mullakin on nurkissa niin paljon kaikkea mitä moni on vailla :) Ei kuitenkaan viitti jätteeseenkään laittaa >:(
-
Miten voi olla näin vähän ilmoittautuneita, yleensähän on ollut jo tuplamäärä tässä vaihessa.
-
Ei o jengi heränny viä et pia o kesä.... ;D
-
Miten voi olla näin vähän ilmoittautuneita, yleensähän on ollut jo tuplamäärä tässä vaihessa.
Piti tarkistaa, viime vuonna oli 1 enemmän tähän aikaan ;D
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
-
No, nythän tilanne on sitten korjattu. ;)

26. vilppi

27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)

28. Juza

29. santtu0013
-
No niin leiri. Nyt on Rovaniemi - Turku - Rovaniemi autojunaliput ostettu ja maksettu. Näillä näkymin tullaan lentelemään ja muumailemaan. Kun vaan olis hyät ilmat.
-
Jos sataa ni muumaillasn mökis ;D

30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)

31. Dumle
-
Onks Dumle ostanu multin ku tulee leireileen? ;D
-
Hei.
Miksei mun nimi ei ole listalla?
Muistelen et olin laittanut.Vai olikse viimevuonna ;D
Nimi tulee heti listaan jos vaan järjestäjät lupaa kaikille leiriläsille jo legendaarisen LEIRIPLAKAATIN >:(
T.T.Mylly

Pyhpah, mittään muuta lentävää ei ole kuin ajatus. Tuun tarjoamaan leirille vaan aurinkoista mieltä ja rehellistä vittuilua tämän jumalaisen persoonan muodossa.
-
No ny o asenne kohillaan! ;D
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR

32. Kamakaze
Tulen siis leirille, joten nyt tilatut tulosteet saa 'kotiin' kuljetuksella leiriolosuhteisiin hakemalla ne matkailubussista (https://www.playfulpixels.com/fi (https://www.playfulpixels.com/fi)). Näin osat voi tontata saman tien (mikäli liittyy kopteriin) ;) Mulla on mukana myös uus täysin tulostettu FPV kopteri (-sähköt propellit ja pari GoPro: ta), josta pistin kohta kuvia lisää.
-
No niin leiri. Nyt on Rovaniemi - Turku - Rovaniemi autojunaliput ostettu ja maksettu. Näillä näkymin tullaan lentelemään ja muumailemaan. Kun vaan olis hyät ilmat.
Katsoin netistä että muumit on vielä talviunilla. No tuli pikku muutos. Torstaina käydään Tampereella katsomassa delfiinejä. Ehtii hyvin vielä lenteleen perjantaiksi.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka :)
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka

34. gemini 95

35. teroh (la - su)
-
Jääkö monta yöksi? Ite meinasin olla pe-lau yötä ja seuraavan yön vaimon sukulaisilla.
-
Kyllä tosta listasta suurin osa jää yöksi.
Mökissä mahtuu tuvassa nukkumaan patjoilla
taikka teltta meininkillä pihalla tai kentällä.
-
Veikkaan aikasempien vuosien kokemuksella, että 35 osallistujasta 25 jää yöksi koko viikonlopuksi. 15 nukkuu teltta, asuntoauto meiningillä ja loput 10 mökissä. Jäljelle jäävät 10 asuu lähikunnissa ja menevät jollain kyydillä kotiin mamman viereen nukkumaan.
-
Telttaleiri oli hyvä valinta. Kantsii vaan laittaa telttä toiseen päähän kenttää Häkkisestä, se kun nitroilee ennen aamupuuroa ;D

Ahaa pitää vetää koko leirin mitalta. Olisko 06:30 sopiva aika.
600N tietty, siinä kun on sopivan kimee ääni 8)
Aiemmin oon alotannu myöhemmin ja 450:llä.
Mutta kun Tero tilas.
-
Joo, nou vorries, emmä wanhana deejiinä mitää kuule ni mua ei häiritte ;D
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
-
Olisiko tänne mitään osoitetta ? Onko lähellä mitään hotelleja... Motorhome näyttäisi olevan Monacossa :) onko pallonsisään rakennettu koaksiaali kopukka sallittu taistelu pallo :)
-
Kenttä ja hiihtomaja sijaitsevat Sakontiellä Paattisilla. Turun lennokkiseuran sivuilta löytyy infoa kentästä. Lähimmät hotellit ovat huomattavasti lähempänä sivistystä.
-
Kuuleppas HäKäKä.Nyt jäät kolmoseksi äänissä.Mä varaan ajan klo.06.15.
Eihän tohon itikan ininään kukaan herää tuskin itsekkään. ;)
Näin saatas kerralla kaikki hereille.
Vai mitä Tero se virallinen ääntenlaskija. ;D
Homma on enään kiinni LEIRIPLAKAATISTA >:(
T.TM
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
-
Mulla on vanha iso 745 volvo. On melkein kuin teltta jos ei kämpään mahdu. ;D
-
Hei.
Miksei mun nimi ei ole listalla?
Muistelen et olin laittanut.Vai olikse viimevuonna ;D
Nimi tulee heti listaan jos vaan järjestäjät lupaa kaikille leiriläsille jo legendaarisen LEIRIPLAKAATIN >:(
T.T.Mylly
. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
38. Tuulipylly
Plakaatit siis tilattu :D
-
Hieno homma.Nyt vois laittaa nimensäkin listaan.Ehkä. ;D
-
. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
38.T.Mylly. Kentällä eka kentällä vika.Plakaatin toivossa ja matto mukana http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html (http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html) ;D

39. Anselmo (la-su)

40. viltsu (la-su)

41. Konna (la)

42. Haikara (Pe-La)

2. Lauri P :'(

38.T.Mylly. Kentällä eka kentällä vika.Plakaatin toivossa ja matto mukana http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html ;D
39. Anselmo (la-su)
40. viltsu (la-su)
41. Konna (la)
42. Haikara (Pe-La)
43. Teo
-
Rolle joutuu perumaan. Ei ehdi. Ei kertakaikkiaan ehdi. Ehkä lauantaina hetkeksi ehtii käväisemään..

Priorisointi??
-
Priorisointi??
Done.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P :'(
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
38.T.Mylly. Kentällä eka kentällä vika.Plakaatin toivossa ja matto mukana http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html ;D
39. Anselmo (la-su)
40. viltsu (la-su)
41. Konna (la)
42. Haikara (Pe-La)
43. Teo
44. riparipa (la)
-
Muistutus vielä lauantaina järjestettävästä rompetorista, ohjeet löytyvät tämän ketjun aloitusviestistä.

45. Jonnis

46. Nitebiker (la)
47. HvE (la)

Leirin huono huumori (eli minä) alkaa riippumaan että tullaanko taksilla vai tullaanko ollenkaan.
-
No taksilla. Mulla eilen kuumetta 39.4. Nyt ollaan junassa matkalla turkuu.
-
Ei paha :)
-
Onneksi muuttunut ennuste :) . Ainakin aamulla kun kattelin Forecan ennustetta niin näytti lauantaille inhottavampaa keliä.
-
lauantaina on aina inhottavaa ::)
(http://hs10.snstatic.fi/webkuva/sarjis/560/1305956438123?ts=517)
-
Kenttä on hyvä pitää kostena. Lipo palot voivat levitä ;)
-
Punkulla palot sammutetaan.Täältä löytyy jauhot ja co2 sammuttimet.Ja tietty öljylähteen sammutus välineet. ;D
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P :'(
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
38.T.Mylly. Kentällä eka kentällä vika.Plakaatin toivossa ja matto mukana http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html ;D
39. Anselmo (la-su)
40. viltsu (la-su)
41. Konna (la)
42. Haikara (Pe-La)
43. Teo
44. riparipa (la)
45. Jonnis
46. Nitebiker (la)
47. HvE (la)
48. patse
-
Meikä yrittää tulla käymään Lauantaina.
-
Onko tuo leirimaksu tosiaan kolmekybää vaikka kävisi paikalla ihan vaan lyhyesti muutaman lennon verran?
-
Tuskinpa, kannattaa jutella JariN kanssa.
-
tuut perille ni rillille Jarin juttusille, se o järkimiäs :)
-
Jos ei lennätä eikä paljuile, ei tarvii maksaa.
-
1. Dutsi. Ostaa mahdollisesti myynnissä olevan halvan wombatti-multin.
2. Lauri P :'(
3. Maikko
4. Samiwhat
5. TeroS
6. Iron_man
7. zxiicci
8. Sandu
9. Rane
10. OP
11. Jallu
12. Jerkku
13. Pekka
14. 338federal 'Ruotsin jäbä' jos ei tapahtu kotosalla mitään pahaa.
15. Matti Häkkinen (pappa 3D)
16. Kumppis
17. Johny
18. Tohtori R (omistaa jo "halvan" myynnissä olevan wombatti-multin)
19. Hayabusa , mahtuuhan tonne , motorhome ja kalustonkuljetus rekka
20. Otou
21. Tucho. (Ei omista Wombattimultia, muita kylläkin)
22. Puisto Kemisti (Omistaa olutta ja vombatti multin)
23. Oh5hvf
24. zenix (Kemisti sää oot käsi!)
25. njs
26. vilppi
27. Koippa (tulen ainakin käymään, en tiedä yöpymisistä vielä)
28. Juza
29. santtu0013
30. sandis (pe-la välin ehtii ainakin käydä pistäytymässä)
31. Dumle
32. VilleJJR
32. Kamakaze
33. Wilikki (la~su. Ei omista halpaa myynnissä olevaa wombatti-multia)
34. gemini 95
35. teroh (la - su)
36. KL
37. Sämpy (la-su)
38.T.Mylly. Kentällä eka kentällä vika.Plakaatin toivossa ja matto mukana http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1431314508416.html ;D
39. Anselmo (la-su)
40. viltsu (la-su)
41. Konna (la)
42. Haikara (Pe-La)
43. Teo
44. riparipa (la)
45. Jonnis
46. Nitebiker (la)
47. HvE (la)
48. patse
49.Jaska.t Täytyy tulla katsomaan kavereita vaikkei itse pääsekkään lennättämään,käsi vielä kantositeessä.Ja paikalla Pe-La.
-
Muistakaa rompetori! Just pakkasin itelle turhaa sälää mukaan! (kts. aloitusviesti)

50. Jufo (Pe-La)

51. Eelis
-
Auto pakattu. Aamulla matkaan.

52. Mesihukka (lauantai)
-
Joko on porukkaa tullu. Ite on 23km päässä ja sängyssä. Kohta lähteä sinnepäin.
-
No tuskinpa nyt kummiskaa Ihan vielä siellä ketään ole. Veikkaan että puolen päivän maissa rupeaa porukkaa valumaan paikalle. ite varmaan siinä 13-14 kentällä.
-
Eka ketä siellä voisi olla Tuulimylly.
Espoon kööri vasta iltapäivällä.
-
Kouvolan porukkaa on paikalla heti puolernpäivän jälkeen.
Kohta ollaan Lahdessa.
-
Kentällä eka.Eka ja vikalento suoritettu.Kentällä oli upee misu paikalla.Avasin synttärilahjapaketin.Tät ä mä oon aina halunnu.Kannataa tulla kauenpaankin katsomaan.Aurinko porottaa.Aurinkorasvat mukaan.Teltta on jo pystussä.Kuka on toka?
-
En taira keritä tokaks, tsekin ihme pakattu, ny tiän päälle!
-
Ei hitto tää on hyvä.Tää on parempl kuin stondismatto.Nyt lennot onnistuu.Laittasin kuvaa tulee,mutku ei onnistu.Kenttä korpi ja västäräkitkin on ihmeissään ;D
-
Älä Tyylimylly ny kuluta kaikkee innostusta ittekseen siellä... Odota muita. Kaksin jaettu ilo on tuplasti parempi! :)
-
Tavarat pakattu, bussia odottelen.
-
Noniin.Pikku päikkärit on otettu.Nyt on katkolla kakkoslento vaiko perinteinen maksalaatikko tietty rusinoilla.Tuuli on vähän yltynyt.Ilmassa kaiken näköisiä ötököitä.Kesän tuntua ompi.Nurtsi on juuri leikattu ja pikimiehet on pannu pikeä vakoihin.Leirialuetta on hieman rajattu.Ilmeisesti on siitä tussu märkä. :D
-
Kemisti, OP ja Jallu peruivat. Tullaan Jönden kanssa.
-
Kenttä korkattu, raivoräksäki heiluttaa ilosesti häntää ;D
-
Kemisti, OP ja Jallu peruivat. Tullaan Jönden kanssa.
no mikä ratkasu tää peruminen nyt on tässäkohtaa :D
-
Itse pääsen pelipaikalle vasta lauantaina. Olikos palju?
-
On palju
-
Joo me perutaan Sandun kanssa myös.
-
Ai hemmetti tää oliki nyt tää leiri :o
-
Minäki perun :o
-
On täällä muutama.
-
Hyvä ilma siellä, tuuleeko? Meillä tuulee täs vajaan sadan kilsan pääs. Toivottavasti huomenna hyvä keli et viittii lähtee käymään. Harmi et porukka peruu.
-
Ilma on muuten hyvä. Tuuli on vaan aika reipasta.
-
Alkaa olla porukkaa jo mukavasti
-
Koptereitten palvontaa :-)
-
Hmmm, pojaaaat
-
Ettekai oo päästäny tamperelaista kopuu iistin vippialueelle!!??
-
Tuun huomiseksi paikalle, vaikka ton kuvan perusteella voisi olla ihan hyvä idea olla tulemattakin.
Hymyilevä naama.
-
Huomenna pelipaikalle ..onko
Ne vehkeet jo kaikki pitkin peltoa :)
Mukava nähdä kuin kopterit lentää osaavissa käsissä
-
Ollaan Teroh:n kanssa tien päällä ja nokan suunta on kohti Paattista.
-
Tulee vettä :(
-
Tulee vettä :(
Taitaa jäädä tältä päivältä tulo väliin. :(
Ehkä huomenna
-
Ennusteen mukasn hianoo keli luvassa ysin jälkeen :)
-
Matkalla Viltsu, Anselmo ja mää
-
Dodi, sadeki loppu :)
-
Onkos yhtä lempee tuuli kuin eilen?
-
Onkos yhtä lempee tuuli kuin eilen?
Vähän!
-
Pistäkääs nyt kuvaa.
Ei yhtään motivoi pakata autoa jos siellä on samallainen sää kun Häslingissä. Ankeeta.
-
moro. juttelin jaskan kanssa hetki sitten . ilma paattisilla on aika tuulinen ei sadetta
- markku
-
Joo, Turussa paistaa aurinko kovin :)
-
Tunnelmia varjoleiriltä. Uitettu on multeja ja hookoita tasapuolisesti.
-
Ei piru vieköön. Ei pääsekään paikalle muuta kuin pikaisesti käväisemään tänään :(
-
Kotimatkalla olo huononi entisestään, kannois auton sisällön kämppään ja lämpömittaria ettimään, reilusti yli 38 eli enpä enää ihmettele... Ei heikko miäs kestä suamen luantoo ;D Tästäkin huolimatta kiitos jälleen kerran JariN ja kaikki osallistujat, taas sai nauraa sydämensä kyllyydestä, ja koptereilla sai pörrätä niin maan prkl paljon. Nyt kun vielä sais tän naamavärkin värin normaaliks...
-
Perhana. Ei taida päästä huomennakaan... V......harmittaa
-
Nytkö jo porukka valuu pois? Mie vasta lähdin ajaa sinne.
-
Täällä me ollaan. On porukkaa.
-
Hieno tapahtuma , upeat fasiliteetit ja nastaa porukkaa , kiitos itseni ja edustamani yrityksen puolesta
-
On se vaan niin että on täällä taitoa , hienoja lentoja sai katsella
-
Mulla sattu tommonen hassu juttu. Oli canopyn kiinnikkeen läpivientikumi menny vähä rikki ja irvisti just pahasti sillain että pääsi ilmavirta sekottuun kopan sisään. Eihän siinä ollu mitään tehtävissä. Tietäähä sen kaikki. Parituntia hellää hoivaa nii pääs taas lentämään :)
-
Nopeasti korjattu!
Vaihda ne läpivientikumit jos kerran tuollaista aiheuttavat... :)
Ja kiva oli käydä leirillä, näki muutamia nimimerkkejäkin pitkästä aikaa.
Tack JariN ja muut järjestelijät.
-
Muutama räpsy hieno yhdistelmä , yleiskuvaa ja tohtorin goblin speed
-
Ja jäätävä "suihkari"
-
Sinä joka jätit heitteille kaksi kappaletta Haltin viiden sormen sormikasta. Kentän perälle parkkeeratun asuntoauton välittömään läheisyyteen keittiönpöydän päälle. Tarkemmin kuvailisin hansikkaiden olevan peilikuvat toisistaan. Hansikkaat ovat nyttemmin noudettavissa/postitettavissa Espposessa. Kertomalla yksityiskohtaisesti hansikkaiden erikoisimmat tuntomerkit, näin ollen samalla todistaessasi olevasi kyseisten sormikkaiden virallinen omistaja ja kertonet samalla myös tarkemmat yhteystietosi, jotta voin lähettää kyseiset mustat viiden sormen Haltin hansikkaat sinulle tekstiviestillä, tahi sähköpostilla.
Liitteenä kuva tuotteista.
-
Kiitos hyvästä seurasta. Illan vietto kaverii minusta ei ollu tällä kertaa. Ruotsin jäbä jättää kohta etelä suomen ja lappi ja lumiset tiet odottaa. Yritetään tulla uudestaan ens vuonna.
-
Kiitos kaikille!
Vaikka leireily jäikin vain yhdeksi yöksi ja aamuksi niin letkeetä oli silti. Hyvä sää osu kans kohilleen. Protoskin pääs leijumaan hetkeksi.
-
Sinä joka jätit heitteille kaksi kappaletta Haltin viiden sormen sormikasta. Kentän perälle parkkeeratun asuntoauton välittömään läheisyyteen keittiönpöydän päälle. Tarkemmin kuvailisin hansikkaiden olevan peilikuvat toisistaan. Hansikkaat ovat nyttemmin noudettavissa/postitettavissa Espposessa. Kertomalla yksityiskohtaisesti hansikkaiden erikoisimmat tuntomerkit, näin ollen samalla todistaessasi olevasi kyseisten sormikkaiden virallinen omistaja ja kertonet samalla myös tarkemmat yhteystietosi, jotta voin lähettää kyseiset mustat viiden sormen Haltin hansikkaat sinulle tekstiviestillä, tahi sähköpostilla.
Liitteenä kuva tuotteista.
Ville Valkeakoskelta. Villlleeeeeeeee!
-
Huhhuh olipa leiri! Sai taas lisäpuhtia harrastukseen ja nyt tekee jopa mieli mennä lennättämään ;D
Kiitos järjestäjille!
-
Kiitos järjestäjille oli taas hieno leiri. Naama paloi tavan mukaisesti :) Oli hauskaa nähdä taas porukkaa, Nastaa oli:) vaikka paljussa ei tullutkaan käytyä :)
-
Kiitokset jälleen hyvin järjestetystä leiristä!
3 päivää lennätystä ja noin 50 lentoa kertyi yhteensä. Naama hieman punoittaa, mutta todella hyvä fiilis jäi. Uusia temppuja tuli kokeiltua ja kaikki koput ehjinä kotiin.
-
...kaksi kappaletta Haltin viiden sormen sormikasta...
Elekää hyvän tähen lähettäkö enää tuntomerkkejä hansikkaista :D Kyllä ne on kaiman hansikkaat, anto nii hyvät tuntomerkitkin.
Kiitokset tästä hulvattomasta viikonlopusta kaikille! Erityisesti JariN:lle ja muille järjestäjille!
-
Kotona reissun jäljiltä. Tavarat laitettu paikoilleen ja saunassakin on käyty (oli lämmin ja suihkusta tuli lämmintä vettä).
Olipa mukava mutta raskas viikonloppu. En kyllä millään jaksais viikon leiriä.
Kovahko tuuli haittasi hiukan tunnelmaa, muuten sää oli keväinen.
Lentoja tuli mukavasti. Nitrolla pörräsin 16 tankillista ja sähköillä hiukan enemmän mutta niitähän ei lasketa.
Sain torpattua 450L:n, aamupalan puutteella lienee ollut osuutta asiaan.
Kiitos Oonalle ja Jarille.
Syysleirillä nähdään!
-
kiitos viikonlopusta mukavaa oli
-
Tuossa muutama viteo tältäpäivää ennen ku lähettiin kotio.
J@ni
http://www.youtube.com/watch?v=L3daahaWJKA
Pappa 3dee
http://www.youtube.com/watch?v=wu-FgGJvFOs
Samiwhat
http://www.youtube.com/watch?v=NeNvyM9okD0
Torhtori
http://www.youtube.com/watch?v=2tuOCyvhTPc
En muista
http://www.youtube.com/watch?v=I1RuSgsvoa0
Sandu
http://www.youtube.com/watch?v=bVsmOKou0ck
Könsikkäät
http://www.youtube.com/watch?v=DBdqI09qFV8
-
Kiitokset kanssa leirin järjestäjille. Harmi että kelit ei oikein puoltanut pikku kopujen lennättämistä, mutta hyvää tunnelmaa ja seuraa piisasi senkin edestä!
-
Kiitos järjestäjille + muille. 50 lentoa kaiken kaikkiaan ja vermeet ehjänä kotio. :)
-
Jep iso kiitos taas Jarille järjestelyistä ja emänälle kun
jaksoi olla pufvetissa hyviä sämpylöita aamuisin.
Jos meikäkin sitten jo syysleirillä pääsee vihdoin ja
viimein lennättelemään.
-
Täältä myös kiitos Jarille leirin järjestämisestä!
Kivaa oli vaikka keli ei ollut ihan parhain mahdollinen, mutta loppua kohti sekin parani ja saatiin sentään jokunen tankilinen nitroa poltettua (+miniprotos torpattua) :)
-
Kiitokset järjestäjille! Hauskaa oli ja kopterikin vielä ehjä :-)
-
Pari boforii näyttänyt turkkusessakin olleen :D
Itse en tällä kertaa päässyt kemuihin sattuneista syistä, mutta oli pakko kommentoida vähän. Olin ihan varma Johnyn esikatselukuvatuksia vilaistuani, että nyt annetaan Kiialle apuvirran sijaan starttiapua Sullivanilla :D
Jotenkin mieleen tuli tää ( 2:50 kohasta alkaen)
http://www.youtube.com/watch?v=EiIwTcSm7to
-
Haha, elä ny Kia on toiminu vajaa 5tkm ihan hyvin. Sen turbon ja askin/voimansiirron vaihtamisen jälkeen.
Tuo ohjaustehostimen pykältäminen ja vammaaminen on ominaisuus. Kia ei ole vikaa myöntäny mut americalandiassa noilla on ajettu tieltä uloskin ko. ominaisuuden takia. Jännästi vaan uuessa Optimassa on kaikki palikat vaihtunu ratin ja asfaltin väliltä. Ja oliha tuo uus "pelkästään faceliftattu" Optima aivan eri auto ajaa ku semmosella vetelin reilu viikon.
Mutta takasi aiheeseen. Missä kaikki turkulaiset oli leiriltä? Ja missä kaikki muutkin oli? Jotain ihme asuntoauto ryhmittymiä vaan näky, mökki autiona koko lauantai illan. Pöh..

Ensi leirille FPV-skabat niin ei porukasta puute ;D
-
Kiitos myös omalta osaltani hyvästä leiristä. Jokapäivä tuli lennätettyä ja lentoja kertyi joku 35kpl sai kyllä taas intoa alkaa harrastamaan enemmän ku ollu viimeaikoina lennot aivan liian vähissä.
Kopteristit on kyllä avuliasta porukkaa. Unohdin nimittäin sängyn himaan ni ei haitannu ku sai ranen ja jönssin (puolikkaasta) asuntoautosta nukkumapaikan.
Lennot oli mitä oli. Yrityksen puutteesta kertoo riittävästi jo se että neljästä koneesta ei hajonnu yksikään. Jopa mini roottos selvis hengissä :D
Ja mähän en sitte lentäny kiinteäsiipistä! J@ni lens kyllä mää näin :P
-
Missä kaikki turkulaiset oli leiriltä? Ja missä kaikki muutkin oli? Jotain ihme asuntoauto ryhmittymiä vaan näky, mökki autiona koko lauantai illan. Pöh..
Mie muista tiiä, mutta jos mie kysyn tän saman kysymyksen sulta vaikkapa kymmenen vuuen päästä...
Miu rinsessalla kevätnäytös tanssikoulussa, et arvaa missä mie olin pitkästä aikaa (on muuten ollu leirit ja näytökset päälekkäin useamman vuoden) ;)
Joskus sitä vaan pitää säätää muualla, ja tulihan sitä lohdutuksena sentään pari yli kilosta affenaa vkl aikana 8)
-
On niitä muitaki turkkulaisia kun sinä :D Nou haart viilinks.
Syysleirillä rotaatio kisat ja fpv kisat? Siellä olis lääniä.

Näillä näkymin noihin aikoihin mie etsin uusia kenttiä tuolta ~3kkm lounaasta niihin aikoihin ja jos kaikki menee nappiin niin mestoilla mahdollisesti keväämmällä 2016 8)
-
Ja mähän en sitte lentäny kiinteäsiipistä! J@ni lens kyllä mää näin :P
Minusta muitakin kokeilijoita oli ja sitten oli yksi hra joka kinus koko ajan.
2kW lataus kalusto ei vaan riittänyt enempään. 8)
J@nille täytyy nostaa hattua jos lennätys oli muka ensimmäinen kiinteäsiipisellä. Äijä veti selkälentoympyrän.
Ranella toi leiri auton koko heittelee melkoisesti. :)
-
Mutta takasi aiheeseen. Missä kaikki turkulaiset oli leiriltä? Ja missä kaikki muutkin oli? Jotain ihme asuntoauto ryhmittymiä vaan näky, mökki autiona koko lauantai illan. Pöh..
Otou mökkeili Kustavissa ja minä käväisin lauantaina, mutta pitkällisten "hallitusneuvotteluiden" jälkeen jouduin palaamaan takaisin kotiin remonttihommiin ;D Muista en tiedä :)