Kopterit.net
Yleiset => Tapahtumat => Aiheen aloitti: Tohtori R - 28 Syyskuu, 2016, 19:39:22
-
Taas on se aika vuodesta kun kellään ei ole millekkään viikonlopulle oikein mitään tekemistä. Niinpä RC-Kopterit ry on päättänyt tänäkin vuonna pitää jo perinteeksi muodostuneen pikkujoulunsa. Paikka ja konsepti on viimevuoden tähän asti ehkä onnistuneinta mallia mukaillen Selänpäässä.
Olen varannut Aholan vierastalon käyttöömme otsikon ajanjaksolle. Viimevuonna pikkujoulu koitettiin ohjata enemmän lennätyspainotteiseksi joka osottautui hyväksi ideaksi. Selänpään kentällä on siis tänäkin vuonna hallin ovet auki ja grilli kuumana. Yhdistys tarjoaa grilliin jotain lihavihannesta.
Aholassa on paikkoja hieman rajatusti mutta emmeköhän me sinne taas mahdu niinkuin aina ennenkin. Paikkoja on virallisesti 16 mutta onhan siellä niitä parvia sun muita joita voi neuvotella jos tiukaksi käy. Myös asuntoautolla tms saa tulla pihaan majailemaan.
Ahola on neuvoteltu meille 25e/yö/kopteristi ja tällähän saa allensa sängyn petivaatteineen. Aamupalaakin on ostettavissa molemmille aamuille hintaan 5e/aamu/kopteristi. Tämä on ollut aina erittäin hyvä eli suosittelen.
RC-Kopterit ry sponssaa osallistujille lauantai illaksi jouluruoan mutta aholan hienon puusaunan ja taukoamattoman lennätyksen aiheuttamasta nestehukasta kukin vastaa itse.
Sauna on käytössä koko viikonlopun ajan.
Ilmoittautuminen sujuu niin että varaat aholasta itse nukkumapaikan ja mahdolliset aamiaiset. Sen jälkeen lisäät tähän ketjuun miten aiot osallistua (malli alla). Tällä saadaan seurattua kuinka täynnä ahola on.
Aholan yhteystiedot löydät täältä http://www.aholanvierastalo.com/2013/yhteystiedot
Ei muuta kun nimeä listaan ja kekkerit kohilleen! :)
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3.
4.
5.
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4.
5.
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5.
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
-
Aholassa on näköjään sähköpostiongelmaa. Kehotan soittamaan sinne koska viestit ei ainakaan tänään ole menny perille.
Soitan niille huomenna aiheesta.
-
Menee kun laittaa sieltä yhteydenotto lomakkeen kautta.
Kerroin että mailit niille ei mene perille. Tutkivat ongelmaa
-
Tekstiviestilläkin varaus onnistui.
-
Linjat aholan suuntaan laulaa taas hyvin eli ongelma on korjattu.
Tilasin parille kymmenelle henkilölle ruokaa. Tällä hetkellä varaustilanne näyttää siltä että saa ainakin itse mahan täyteen. :)
-vihreä salaatti
-rosolli
-graavilohi
-silli
-perunat
-kastike
-kinkku
-lanttulaatikko
-porkkanalaatikko
-leivät, maito ja vesi
-jälkiruokakahvi ja joulutorttu
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
-
Miten voi olla näin vähän porukka ilmottautunu? :o
-
Ookko kattonu kalenteria? Yli kuukausi viä aikaa :D
-
Kyllähän tällanen vuoden kohokohta lyödään lukkoon viimeistään tunti tiedonannon jälkeen että varmasti mahtuu mukaan :D
-
Kyä se niin on kun Joulumenusta puuttuu Maksalaatikko rusinoilla niin eihän sinne kukaan tule. ;D
Ja jouhiturpaaki olis kiva nähdä pitkästä aikaan. >:( ;D
-
Mä oon mitä luultavimmin tuolloin töissä :'(
-
Mä oon mitä luultavimmin tuolloin töissä :'(
Hä :o Kai nyt näin pätevällä syyllä vapaata saa. Sekä kotoa, että töistä ::)
-
Kotoa kyllä sais, tässä tapauksessa töistä ei valitettavasti taida saada.
-
Valitettavasti en pääse minäkään nyt
osallistumaan näihin pikkujouluihin.
-
Kuka nyt siellä sitten katsoo poikien perään etteivät vaan mene polttamaan saunaa?Edelleen odottelen sitä Joulumenun täydennystä erään Joulun tärkeimmän ruuan osalta?Jos sit vois lähtee mukaan? ;D Vai tarjooko Tohtori itte?Ei taida olla muita kyseisen herkun nautiskelijoita?
-
Eikai siitä oo pelkoo, että polttavat saunan.
Epäilys on siitä, että saadaanko sauna edes lämpimäksi.
-
No no Matti, tarpeeks nitroo ni kyä lämpee :)
-
Kuka nyt siellä sitten katsoo poikien perään etteivät vaan mene polttamaan saunaa?Edelleen odottelen sitä Joulumenun täydennystä erään Joulun tärkeimmän ruuan osalta?Jos sit vois lähtee mukaan? ;D Vai tarjooko Tohtori itte?Ei taida olla muita kyseisen herkun nautiskelijoita?
Nimi listaan nyt eikä viimetingassa ni laitan sulle (omistani) paketin maksalaatikkoa ja lisäpaketin rusinoita! :D
-
No ny tuli semmonen tarjous mistä ei voi kieltäytyä.Mulle kyllä riittää tehdasasennetut rusinat.
Pakkohan se on nyt sit lähtee.Tosin ei oo lupaa kysytty.Mutta eiköhän.
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
-
Noniin nyt niitä nimiä listaan niinku olis jo! Tähän ei ole enää kauaa aikaa!
-
Täällä odotellaa jo vesi kielellä,että pääsis Pikkujoulu herkkupöytään.Yritän olle taas kentällä ja pöydässä eka.Kunpa olis vaan talvikeli jatkunut sinne saakka.Nää pikkjoulut on niitä parhaita.Ei kannata missata.
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
10. Anselmo (Aloha pe-su)
11. Viltsu (Aloha pe-su)
-
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
10. Anselmo (Aloha pe-su)
11. Viltsu (Aloha pe-su)
12. Konna (jollain aikataululla, yöt kotona)
-
Ei muuta kun nimeä listaan ja kekkerit kohilleen! :)
-
Saattaa olla että La päivällä ennätän. La ilta ja Su päivä kiinni muualla.
-
0. Kakka (Ahola pe-su)
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
10. Anselmo (Aloha pe-su)
11. Viltsu (Aloha pe-su)
12. Konna (jollain aikataululla, yöt kotona)
-
Nollasarjalaiseksi Wilkki sit meni.En ensin löytänyt kun keulille laitoit.
Ja Mattikin sai luvan lähteä päiväseltään ettei joudu joron jäljillee. ;D Hyvähyvä.
-
0. Kakka (Ahola pe-su)
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
10. Anselmo (Aloha pe-su)
11. Viltsu (Aloha pe-su)
12. Konna (jollain aikataululla, yöt kotona)
13. J@ni (La päivä)
-
HUOMIO!
Muistakeehan ottaa kylymää käteistä mukaan varaamanne Aholan kustannusten mukaan!
Majoitus 25€ / yö
Breku 5€ / aamu
Eli pe-su olis 60 euroopan taalaa!
Muistutetaan parista kiinteästä ohjelmakohdasta
La klo 16.00 RC-Kopterit ry vuosikokous
Tämän jälkeen SIL Koptereiden lajiryhmän kokous
La klo 18.00 alkaen harrastunnelmainen ja idyllinen RC-Kopterit ry:n sponssaama jouluillallinen pehmeiden jouluvirsien säestyksellä hiljaisuudessa nautittuna jonka jälkeen harras joulusauna!
-
Vähän tuli mutkia matkaan, mutta yritys tulla jokatapauksessa. OP ei tuu.
-
Vähän tuli mutkia matkaan, mutta yritys tulla jokatapauksessa. OP ei tuu.
No sinä tuut! Saat lähettää paketin taksilla muuten! ;D
Muljautat vielä kemistin siitä matkalta ronttiin!
-
0. Kakka (Ahola pe-su)
1. Tohtori R (Ahola pe-su)
2. Rane78 (Ahola pe-su)
3. TimoK (Ahola pe-su)
4. calicha92 (Ahola pe-su)
5. TeroS (Ahola pe-su)
6. Mesihukka (päivistä ei varmuutta, mutta yöt himassa)
7. Teo Mähar (Ahola pe-su)
8. Vispilä (Ahola pe-su)
9. TyMy (Aloha pe-su)
10. Anselmo (Aloha pe-su)
11. Viltsu (Aloha pe-su)
12. Konna (jollain aikataululla, yöt kotona)
13. J@ni (La päivä)
13 1/4 Matti Pappa 3d näyttäis siltä voi olla että Launataina paikalla kentällä.
En siis voi vastustaa ilmaista kahvia ja makkaraa.
-
Oliko perjantaille jotain jouluruokia, vai hoitaako jokainen itse safkansa?
-
Pe on ite juu.
-
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161125/3ab04a56affcb68c8e4393004858d9b7.jpg)
Kyä tää tästä pikkuhiljaa iloks muuttuu... :)
-
Lähen about 19 ajeleen.
-
Monster logo on jo valmiina.
-
Monster logo on jo valmiina.
Niihän se on aina ollu.😊
Ja se siitä sitten😈
-
Hiljaselta näyttää vielä meininki.
-
Ei o iha hiljasta....
-
Perinteet kunniaan, kakka tuli, kakka näki, kakka koljasi :)
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161125/1c2367d67a3847b5e0958393251dbf20.jpg)
-
Rane is in da house!
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161125/65e8dc7cc1cf9a2a7c9c5b1fe08a15be.jpg)
-
Hyi hyi teitä likaiset kopteri hienoilla pöytäliinoilla ;)
-
https://youtu.be/NO2zvqIPBmM
Kovvoo hommoo kentällä
-
Urkki!!!
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161126/dd0b4a0761b7fbc38fce8936a10b4bc4.jpg)
-
https://youtu.be/NO2zvqIPBmM
Kovvoo hommoo kentällä
No joo....
Ei kai Tommoseen vesisateeseen voi mitään arvokasta viedä😉
Täytyy kyllä sanoa (ottakaa nauhalle), että olen erittäin erittäin positiivisesti yllättynyt G: ominaisuuksista. Minusta se on hyvä 😊.
Se on paras "muu merkki" jota olen lennättänyt.
-
I rest my case!
-
Matti hövelillä päällä 😂
-
Matti hövelillä päällä 😂
Pikkujoulu päällä. Kovat kaulassa ja silleen.
Paita ja pikkutakki on kutistunut. Kumma miten noi vaatteet kutistuu kaapissa.
-
Täytyy kyllä sanoa (ottakaa nauhalle), että olen erittäin erittäin positiivisesti yllättynyt G: ominaisuuksista. Minusta se on hyvä 😊.
Se on paras "muu merkki" jota olen lennättänyt.
EI!
Tämä ei ole totta!
Voinko enään mihinkään luottaa kun "peruskallio" on haljennut!? :D ;D ;D
-
EI!
Tämä ei ole totta!
Voinko enään mihinkään luottaa kun "peruskallio" on haljennut!? :D ;D ;D
Sattuu niitä maanjäristyksiäkin.
-
Sanovat notta nestehukka on vaarallista. We are safe :)
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161126/7f06de962d0a1ecc6876ebe06129bf77.jpg)
-
Ruoka hyvää, ei torppeja, mehu loppu----> saunaan
-
Multikompattia!!
(http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161127/c1249bda83bcd0fae8c80c28bae90410.jpg)
-
Jokos jengi kykenee kentälle? ::)
-
Oo kaikki viä ees heränny, Mesihukka ei pääs rattiinkaa viä hetkeen...
-
Oo kaikki viä ees heränny, Mesihukka ei pääs rattiinkaa viä hetkeen...
;D ;D ;D
No tulen puolenpäivän jälkee kentälle :)
-
Ajomatka kotioppäi meni kätevästi kun vähän kaffia ja ruokaa sai reissulle, Timolle kiitos juttuseurasta, useimmiten meikäläisen reissut on vähän monologin puolelle meneviä :)
Jälleen kerrat kiitokset kaikille järjestelyissä mukana olleille, erityiskiitokset taas Aholan vierastalolle, täyden kympin palvelua loistavine fasiliteetteineen, aamiaisineen ja vielä aivan loistavan jouluillallisen hoitamisesta! Ei tullu yölläkään näläkä kun oli kinkkua niin että piisas :)
Tuli ihan oikeesti lennätettyäkin sen verran että sai TyMyltä olutluvan illaksi ;D
Kiitos ja anteeksi, onneks nää on vasta vuoden päästä seuraavan kerran!
-
Kiitos omalta osaltanikin kaikille osallistujille. Tämmönen se pikkujoulu pitää olla! Mukava ympäristö, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja paljon lennätystä!
-
Täälläkin kotiuduttu.
Tuli mukavasti lennäteltyä ja fiilisteltyä.
Kiitokset kaikille, jälleen erinomaisen mukavaa oli. Kenttäkeittiö oli mainio ja vilkas, puhumattakaan maukkaasta jouluillallisesta.
Kiitos ja kumarrus.
-
Ei lisättävää. Kiitos kans kaikille kympin pikkujouluista! Joululounas kruunas kaiken vieläki naama muikianana ku oli niin hyvvää!
Lauantaina tuli kivasti lentoja ja keli oli hyvä. Tänään kävästiin kentällä lähtiissä Tohtorin kans, mutta oli nii jäätävä tuuli ettei viittiny kaivaa romuja esille autosta. Ajoissa kotona täydessä ruumiin ja sielun voimissa.
-
Kiitos järjestäjille. Taas kerran oli loisto pirskeet. Täytyy vastaisuudessa hommata suosiolla maanantai töistä vapaaksi, jotenkin tuntuu siltä, että olis pientä univajetta päässyt kertymään.
-
Kiitos järjestäjille. Taas kerran oli loisto pirskeet. Täytyy vastaisuudessa hommata suosiolla maanantai töistä vapaaksi, jotenkin tuntuu siltä, että olis pientä univajetta päässyt kertymään.
Vähän samoja havaintoja täällä, just äsken heräsin tosta sohvalta ku yritin vähän telkkarii kattoo :D
Ja kiitokset munkin puolesta kaikille seurasta, oli loistosetti kaikin puolin!
-
Kiitos täältäkin, kivaa oli
-
Olo on kun onkimadolla joton kivaa vissiin ollut. Pikku sunnuntai suoja päällä ja huomenna kutoseen töihin. Kiitos kaikille
-
Kiitos kaikille oli taas todella hauska reissu, Ruoka ja seura ehdoton 10/10 :) tuli lenneltyäkin kohtuullisesti. Tuossa muutama kuva mitä tuli räpsittyä kentältä.
-
Kiitos kaikille oli taas todella hauska reissu, Ruoka ja seura ehdoton 10/10 :) tuli lenneltyäkin kohtuullisesti. Tuossa muutama kuva mitä tuli räpsittyä kentältä.
miehet on rumia mutta kuvat hyviä. Kertoo aika hyvin kuinka mukavaa on ku on tollanen sääsuoja missä paistella makkaraa!