Kirjoittaja Aihe: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023  (Luettu 4064 kertaa)

Poissa TeroH

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Jo perinteeksi muodustunut kopteristikansan kevätleiri on päätetty taas järjestää ja paikaksi valikoituu tänä vuonna Jämijärven pienlentokenttä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ry:n toimesta Jämillä leiri järjestetään, joten tämä spektaakkeli on pakko nähdä ja kokea  ;D

Jottei pakka nyt mene ihan solmuun niin ilmoittautumis hommelot on tuttu ja turvallinen. Vihko auki ja nimeä listaan. Majoitus yms. varaukset löytyy kätevästi osoitteesta https://www.jamille.fi/ niille luonnollisen kaltaisille henkilöille jotka sellaista kaipaileepi.

Lennätyspaikan välittömässä läheisyydessä ravintola mistä löytyy perus burgerit, pizzat ja herkkusuille a la carte hanhenmaksapalleroineen. Hotellin alakerrassa saunatilat ja huoneen hintaan kuuluu aamupala. Mikäli ei yövy hotellissa niin aamupalan saa kyllä edukkaasti myös ostettua erikseen.

Lennättäjillä tulee olla uusien sääntöjen mukainen lennätyskortti, vakuutus ja RC-Kopterit ry jäsenyys voimissaan. Kenttämaksu lennättäjille 10 € olit sitten koko viikonlopun tai vain yhden päivän. Maksun voi suorittaa TeroH:lle paikan päällä (MobilePay, käteinen, tilisiirto, oravannahka yms.)

Lennätys tapahtuu Lomahotelli Jämin terassin välittömässä läheisyydessä (edustalla). Kentällä on hyvin todennäköisesti samaan aikaan laskuvarjohyppytoimintaa ja RC jetteilijöitä joten katsottavaa riittää.


1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
« Viimeksi muokattu: 06 Maaliskuu, 2023, 14:16:37 kirjoittanut TeroH »

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #1 : 06 Maaliskuu, 2023, 15:40:27 »
Nyt on hyvä juttu. Jämi tuo vaihtelua ja uskon että luo puitteet parhaimmalle leirille ikinä.

Kaksi yötä hotellissa on 114€, ei mielestäni paha kun sisältää aamiaisen. Yksi mitä en löytänyt että onko tuolle varaukselle peruutusmahdollisuutta ollenkaan?

1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)

« Viimeksi muokattu: 06 Maaliskuu, 2023, 15:47:05 kirjoittanut Maikko »

Poissa Tyylimylly

  • Pro torppari
  • ****
  • Rc-Kopterit 142. SIL.Raku.BitchSwamp
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #2 : 06 Maaliskuu, 2023, 19:57:21 »
No on hyvä juttu. Tätä on toivottu ja odotettu jo 10 vuotta. Ja parasta on se ,että ei osu Rakun leirin kanssa päällekkäin. Tosin se on aina ollut Jämillä. Siis tällä kertaa se ei olisi haitannutkaan ;D. Noi Jämihotellin huoneet on kolmisänkyisiä eli jos majoittuu useempi niin hinta tippuu.On myös Hotelli Reima,Huoneistohotelli Lumihovi ja Jämin Lomatalot – Ilves ja Saukko jotka on ihan liki. Halvin yö Lumihovissa 26E jos on 4 henkilöä. Jämihotelli yö aamupalalla ja saunavuorolla 3 henkilöä huoneessa 38E. Kanattaa myös itse katesella muita vaihtoehtoja. Mutta herää kysymys miten on saatu käännettyä Selänpään kannattajat Jämin ilmatilaan? Maikolta pyyntö! Saat luvan esittää sen Kopu Freestyle esityksen Rammstein jne. musiikin tahtiin jonka esitit Jämi Fly In lentonäytöksessä noin vuonna 2013.
Eli "uhkaan" olla ehkä mukana jossain majoittuneena.
 

Poissa TeroH

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #3 : 07 Maaliskuu, 2023, 12:53:40 »
Varatessa pidettiin erityistä huomiota siinä ettei osu rakun leirin kanssa samaan aikaan, jotta tymykin pääsee varmasti osallistumaan   ;)

Soittelin myös tuonne hotelliin ja huonevarauksen voi perua jos viikkoa ennen tuloa peruu. Muissakin tapauksissa kannattaa tiedustella peruutuksen mahdollisuutta.
« Viimeksi muokattu: 07 Maaliskuu, 2023, 12:56:50 kirjoittanut TeroH »

Poissa Haikara

  • Jäsen 2023
  • *****
  • East Side #147, RAKU, KELKO, SIL
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #4 : 08 Maaliskuu, 2023, 10:02:03 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
DX8 | VBC Touch
Logo 500 | Gaui NX4 | ElyQ 50 Vision | OXY2 | Schluter Bell 222 (Heli Boy Vm. 1978) | M1 Omppu | Blade nano S3 | Logo 690 V2
RIP:  Eflite CX3 police | Firefox 200 | Pixy Zap | HK 450 5-blades | Trex 450 Sport | Gaui 200 | Hirobo Shuttle | MCPX BL | Trex250 | Kalt Baron | Gaui 200

Poissa samiwhat

  • TLR-Tiimipelotti
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • Torppari #94, SIL, Valkka, Ämmässuo
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #5 : 08 Maaliskuu, 2023, 18:30:49 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su

Team TLR on eniten Suomen pääkaupunkiseudun RC-lennokkikentille levinnein Teami.
Mikado Logo Xxxtreme 800 / Mikado Logo 690SX/ MSH Protos 380

Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #6 : 09 Maaliskuu, 2023, 14:06:00 »
Mutta herää kysymys miten on saatu käännettyä Selänpään kannattajat Jämin ilmatilaan?

Emmä tiedä onko kukaan varsinaisesti kannattanut kaikkien leirien pitämistä Selänpäässä, viime vuonna lähinnä päädyttiin järjestämään kevätleiri siellä kun ei oikein muita vaihtoehtoja ollut :D

Eli hyvä että päästään tänä vuonna muualle, katotaan onnistusko sitä saamaan edes yhdet lennätyksen pohjille ennen leiriä ;D

1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
SAB Finland Team pilot
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa Sämpy

  • Jäsen 2023
  • *****
  • RC-Nummela ry
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #7 : 10 Maaliskuu, 2023, 07:55:16 »

1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
Paljon romua ja ehkä muutakin

Poissa rane78

  • Kolomereespede
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Kopteri on ilmassa aina oikein päin....
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #8 : 14 Maaliskuu, 2023, 02:42:49 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
-TRex 700E -TRex 700N X2 -TRex 500ESP (Night Gear) -Roottos500 -GAUI X5 (Night Gear) -Trex 450L -Hisky HCP100S (magee) -Gaui H200 FBL x2 -Graupner MZ-24 -RF7 -VBar - Spartan Vortex
"Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko."

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #9 : 20 Huhtikuu, 2023, 21:04:36 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #10 : 21 Huhtikuu, 2023, 09:13:09 »
Tajusin tuosta Wilikin viestistä että oma majoituskin on edelleen varaamatta.

Huomio. Wilikin ego luonnollisesti täyttää koko telttailualueen, joten toisille ei ole sillä alueella enää tilaa. Huhujen mukaan Woodstock 1969 ei saanut jatkoa, koska seuraavana vuonna Wilikki oli majoittautunut alueelle yksin eikä muut yksinkertaisesti enää mahtuneet sinne  :o. En tiedä onko totta, mutta hurjalta kuulostaa.

Täten ainoa mahdollisuus oli varata Lomahotelli Jämistä huone. 114€ kaksi yötä aamupala kuului hintaan ja sauna.

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #11 : 21 Huhtikuu, 2023, 13:50:06 »
...
Huomio. Wilikin ego luonnollisesti ...

 ... hurjalta kuulostaa.

...

Kyllä, olen hyvin egolokinen ja luonnollisen kaltainen henkilö :) Vai onko se henkilön kaltainen ???

Kertoohan sen jo rakas kolmas lempinimeni sekä harraste välineeni. On sähkö helikopteita ja niin edelleen ;)

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa Anselmo

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit ry, Ämmässuo, SIL, FIN-5333
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #12 : 11 Toukokuu, 2023, 17:13:12 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)

Poissa Tyylimylly

  • Pro torppari
  • ****
  • Rc-Kopterit 142. SIL.Raku.BitchSwamp
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #13 : 13 Toukokuu, 2023, 10:53:49 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.

Poissa ripax

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #14 : 13 Toukokuu, 2023, 18:52:30 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.
12. Ripax

Poissa viltsu

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RY #109, SIL, Ämmässuo, HCTF
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #15 : 14 Toukokuu, 2023, 11:01:18 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.
12. Ripax
13.Viltsu (pe-su) hotelli
SAB GOBLIN 380 (Bavarian demon 3X), SAB URUKAY COMP (Futaba CGY 750) SAB GOBLIN 500 (Bavarian demon 3sx) HIROBO EAGLE (Bavarian demon 3X). FUTABA 18SZ

   

Poissa samiwhat

  • TLR-Tiimipelotti
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • Torppari #94, SIL, Valkka, Ämmässuo
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #16 : 15 Toukokuu, 2023, 10:58:43 »
Mä joudun jättään tän väliin.

1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.
12. Ripax
13.Viltsu (pe-su) hotelli

Team TLR on eniten Suomen pääkaupunkiseudun RC-lennokkikentille levinnein Teami.
Mikado Logo Xxxtreme 800 / Mikado Logo 690SX/ MSH Protos 380

Poissa Paisti

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #17 : 15 Toukokuu, 2023, 12:04:23 »
1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.
12. Ripax
13.Viltsu (pe-su) hotelli
14. Paisti (La)

Poissa Wilikki

  • TLR-Tiimipelotti
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Espoon Ilmailukenttä, RC-Kopterit Ry #169, SIL
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #18 : 15 Toukokuu, 2023, 14:39:29 »
Pakko perua tällä kertaa osallistuminen. Löyty teltan pohjasta reikä josta muurahaiset pääsee sisään :(

1. TeroH (PE-SU Lomahotelli Jämi)
2. Maikko (PE-SU, varmaan Hotelli)
3. Haikara (PE-SU, Lomahotelli Jämi)
4. Samiwhat Pe-Su
5. Mesihukka (Pe-Su, varmaan hotelli)
6. Sämpy    Pe-Su
7. Rane Pe-Su (ehkä)
8. Jallu Pe-su (ehkä)
9. Kakka Pe-Su (teltta)
10. Anselmo (pe-su Lomahotelli Jämi)
11. TyMy Hujakoilla.
12. Ripax
13.Viltsu (pe-su) hotelli
14. Paisti (La)

- #Telakalla SUPER Minipruutus - Mini PRÔTOS - 500 PRÔTOS - HENSELEIT TDR - LOGO 600SE - #Telakalla SAB Fireball -
Romut:  Skyartec Wasp X3V (RIP), Walkera Genius CP v2 Exät: T-Rex 450 Pro  DFC stretch 3GX, Gaui X7 Formula, SAB Goblin G700, SAB Black Thunder 700, Prôtos Evoluzione 770, Prôtos 380

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #19 : 15 Toukokuu, 2023, 19:13:23 »
Tiedoksi että Jämillä on jettejäkin ilmassa viikonloppuna eli nähtävää riittää  :)

Ja kentällä tilaa on kaikille. Laskuvarjohyppääjiä ei vielä ainakaan menneenä viikonloppuna ollut.
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa JasuT

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #20 : 16 Toukokuu, 2023, 21:24:43 »
Mitä varmimmin tulen, tai siis tullaan vielä varmistamattoman vintiömäärän kanssa, lauantaina katsomaan meininkiä. Mukaan lähtevien määrästä yms seikoista sitten kiinni, otanko lentäviäkin mukaan...

Poissa TeroH

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #21 : 17 Toukokuu, 2023, 14:43:26 »
Sähköt leirille tarjoaa Kopterit Ry eli hotellin kanssa olen sopinut sähköistä.

-TeroH

Poissa TeroH

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #22 : 17 Toukokuu, 2023, 19:47:42 »
Vielä sen verran tarkennusta, että hotelli mistä sähköä saadaan on jokusen kymmenen metrin päässä joten ottakaahan johtokelat mukaan [emoji6]

-TeroH


Poissa Mesihukka

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #23 : 18 Toukokuu, 2023, 09:34:14 »
Mihis aikaan jengi meinas huomenna saapua mestoille? Itse tähtäilen johonkin 16-17 kantturoille.
SAB Finland Team pilot
Goblinit: Kraken 580 | Mini Comet | 420 Sport | Kraken 700 | 770 sport
Vbar Control touch

Poissa TeroH

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
Vs: Kevätleiri 2023 Jämijärven pienlentokenttä 19-21.5.2023
« Vastaus #24 : 18 Toukokuu, 2023, 09:52:10 »
Siinä åbout klo 16

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
9 Vastauksia
1653 Lukukerrat
Uusin viesti 16 Maaliskuu, 2023, 20:52:44
kirjoittanut ints
0 Vastauksia
2598 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Tammikuu, 2023, 17:53:00
kirjoittanut TeroS
14 Vastauksia
2055 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Tammikuu, 2024, 19:53:56
kirjoittanut JasuT
22 Vastauksia
2418 Lukukerrat
Uusin viesti 29 Syyskuu, 2023, 19:48:42
kirjoittanut TeroS
12 Vastauksia
1772 Lukukerrat
Uusin viesti 24 Marraskuu, 2023, 12:23:22
kirjoittanut Tyylimylly