Kopterit.net
Kuvagalleria => MyFleet => Aiheen aloitti: Jerkku - 06 Marraskuu, 2010, 07:33:15
-
Kai se pitäis tällainenkin aihe tehdä, kun muillakin on. Elikkäs kopterointi tuli aloitettua syyskuussa 2009, eka "kopteri" oli verkkokaupan ostosten kylkiäisenä tullut styrsahärpäke. Tämän hajottua tuli hommattua joku Syman valmistama 3-kanavainen koaksiaali, no sehän oli jo jotenkin hallittavissa, meni kuitenkin kaverin muksulle kyllästyttyäni siihen.
Seuraavaksi ostin ensimmäisen muuttuvilla lapakulmilla varustetun kopterini, eli eskyn honeybee king 3:n. Eipä ollut hääppöinen tuokaan ja maahantuojalle tuli työnnettyä omaisuus torppiosia ostellessa ja niitä torppeja riitti!
Marraskuussa ostin sitten 450-kokoisen kopiorekkulan täältä foorumilta. Kiinankopio tuli heti ladattua laadukkailla sähköillä ja johan tuli lennättämisestä heti paljon helpompaa.
Näillä eväillä mentiin maaliskuulle 2010 asti, jolloin hommasin Trex 600 nitron, oli pakko saada kun oli nähnyt noita kentällä pärisemässä, sittemmin tuo on jäänyt oikeastaan yllättävänkin vähälle käytölle, täytyy keväämmällä yrittää korjata asia :).
Alkukesästä paljon lennätetty 450 meni uusiksi aika rajun torpin jälkeen, tilalle tuli CopterX 450 pro samoilla sähköillä, tuohon vehkeeseen olen muutamaa ongelmaa lukuunottamatta ollut erittäin tyytyväinen.
Vähän aikaa sitten ostin Johnylta torpatun Trex 500:n, tuosta piti tulla talviprojekti jota laitellaan hissukseen, niinhän siinä kävi että lensi ensilentonsa vähän reilussa viikossa ;).
-
Tsäh! Onko toi mun rekkula? ;D
Upeen näkönen koppa! Luulis ainaskii näkyvän!
-
Tsäh! Onko toi mun rekkula? ;D
Upeen näkönen koppa! Luulis ainaskii näkyvän!
Onhan se sun entinen, tuli taas vähän askarreltua ;).
Koppakin on sun vanha, toi on se canomod "hieman" paikkailtuna.
-
Hitsi, siitähän tuli sit ihan käyttökelponen koppa!
Ihan snadi muodonmuutos.. Jotka ei tiiä miltä mun vanha canomodin koppa näytti niin tässä:
(http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc3/hs434.snc3/24981_366764969449_543609449_3420114_6122840_n.jpg)
Tosin sittemmin torppasin rekkulan ja Canomodi niinikää haalistu ja damagoitui :D
Tulipa kyllä heti aamusta hyvä fiilis kun pääs näkemään vanhan kunnon rekkulan uutta elämää..
Se on Jerkku sitte tottunu lentään ylösalasin ja nopeesti! 8)
-
Se on Jerkku sitte tottunu lentään ylösalasin ja nopeesti!
Siltähän tuo ostaessa vähän näytti... ;)
-
Näillä eväillä mentiin maaliskuulle 2010 asti, jolloin hommasin Trex 600 nitron, oli pakko saada kun oli nähnyt noita kentällä pärisemässä, sittemmin tuo on jäänyt oikeastaan yllättävänkin vähälle käytölle, täytyy keväämmällä yrittää korjata asia :).
Kyllä sitä voi ennen kevättäkin lennättää.
Joo ja siistin näköisiä koppia, joista osa toki entuudestaan tuttuja mulle. Aiot perustaa Maalausliike A. Jyrkänne Oy:n?
-
hieno toi 500espin koppa 8)
-
Stana, tulihan se 5satku tonttiinkin jo, lisää myöhemmin.
-
Auts!.. :(
-
Stana, tulihan se 5satku tonttiinkin jo, lisää myöhemmin.
AU! toivottavasti selviit vähä halvemmalla ku mä kahdesta torpistani 500 lla! (2 torppia yhteensä yli 500e kun kaikki vähänkin kärsinyt vaihdettiin uuteen ;D )
-
Stana, tulihan se 5satku tonttiinkin jo, lisää myöhemmin.
(2 torppia yhteensä yli 500e kun kaikki vähänkin kärsinyt vaihdettiin uuteen ;D )
Onkos noita jostakin saatavana ihan barebone runkoina, vai pitääkö aina olla supercombo? Meinaan vaan, että tuolla summalla pitäisi suunnilleen saada jo kaksi runkoakin. Varaosista kasaaminen on tunnetusti kallista.
-
Stana, tulihan se 5satku tonttiinkin jo, lisää myöhemmin.
(2 torppia yhteensä yli 500e kun kaikki vähänkin kärsinyt vaihdettiin uuteen ;D )
Onkos noita jostakin saatavana ihan barebone runkoina, vai pitääkö aina olla supercombo? Meinaan vaan, että tuolla summalla pitäisi suunnilleen saada jo kaksi runkoakin. Varaosista kasaaminen on tunnetusti kallista.
niinpä mutta akku, lavat, canopy jne tuo jo aika paljon eikä sisälly mihkään runkokitteihin... esp mallia ei sitäpaitsi saa pelkkää kittiä ilman sähköjä!
mä oon sen verran tarkka tosta että mä vaihdoin laakeritkin melkein kaikki ku löyty pykäliä (jo pelkässä nupissahan niitä on vaikka kuinka paljon) monelta tuntuu jäävän noi kaikki tollaset vaihtamatta ja niihin kuluu yllättävän paljon euroja ku nopeasti haluaa ja vaikka storesta tai ladilta tilaa! laakereita sais kyllä järkevämminkin ku olis viisas ja haalis ennakkoon odottelemaan varastoon ::)
kyllä ton olis lentokuntoon saanu halvemmallakin mutta mä halusin uutta vastaavaksi! muuten niitä pieniä vikoja ja halkeamia alkaa kertymään ja lopulta se värkki on ihan paska! tosin tokalla yrittämällä mni runkokin ihan kunnolla poikki ;D
molemmat torpit oli kyllä niin rajuja ku ton laitteen voimat ja liikehtimiskyky vaan antaa periksi! ;D
-
Noniin, hieman on nyt tutkittu:
-perän rattaat
-peräputki
-pääratas
-landarit
-pääakseli
-lepatusakseli
-linkkipallo swashista
-tönäri swashilta mikserille
-rattaat yhdestä servosta
Eli ei hirveen paha, paljon pahempiakin ollu ;D
Torppi johtui varmaankin tuosta swashista irronneesta linkkipallosta, kesken vaakalennon muuttui ääni ja hallinta katosi lähes täysin.
Ois vaan pitäny taas tarkistaa, mutta kun...
No, lavat on ehjät, canopy ehjä, yks jännä homma oli että akun päällä oleva kutistesukka oli pysynyt paikallaan, mutta akku oli jatkanut matkaa, eli oli tullut johtojen puoleisesta päädystä ulos n. 4cm, oli härskin näköinen :)
-
Elä vaan sano että nää lensit sillä ilman että tungit lukitteita? :D
Olihan siellä mullaki toki lukitteet ja paljon lennetty, mutta onhan se alkukesästä lähtien seissy hyllyllä niin ei ne uudetkaan lukitteet olis pahitteeksi ollu? :D
Tsiikki kävi jottai morottamassa laturin nouto reissullaan että multa olis lukitteet puuttunu ja sen takia äijä torpannu? ;D Huumorilla vissiin, mutta joo..
Käytetyn romun myymisen iloa, vedänpä X5:n pois myynnistä :)
-
Ei, kuhan läpällä heitettiin, että Asikainen koonnu taas kopterin, kyllä siellä lukitetta on ollu, näkyy kierteissä.
Ihan oma ja tekninen vika ;)
-
Ei, kuhan läpällä heitettiin, että Asikainen koonnu taas kopterin, kyllä siellä lukitetta on ollu, näkyy kierteissä.
Ihan oma ja tekninen vika ;)
"Hyvä", uskallan mennä nukkumaan ilman pelkoa että lentää 500 rekkula kohta parvekkeelta kimppuun :D
Mutta lensikö hyvin ennen torppausta?
-
Oikeen hyvin, mutta tahtoo 500M moottorin tuohon...
-
Oikeen hyvin, mutta tahtoo 500M moottorin tuohon...
ero on ISO! (mitä nyt noilla vanhoilla lentäneitä nähny!)
tuu kattomaan huomenna vuosaareen! ;)
-
Nyt on uusi moottori paikoillaan ja piiloviat korjattu, tehoa riittää ja muutenkin olen tuohon hankintaan erittäin tyytyväinen ;D
CopterX:ään ostin "uuden" gyron, saapahan elinluovuttajankin taas ilmaan. Vastariksi tuohon tuli HK:lta orangeRX:n futaba yhteensopiva vastari, on melko reippaan kokoinen, ei mahtunut millään runkolevyjen väliin oli siis pakko asentaa ulkopuolelle kylkeen. Melko riskaabeli asennuspaikka, tuossa kun ei muuta kuorta ole kuin kutistesukka...
-
Onpahan taas tullu pari koppaa tuhrittua. Ekaks tein zxiiccin gaui 425:een vihreän kopan, tämä oli hieman paranneltu versio ko. jäbälle aikaisemmin tekemästäni kopasta.
Tuli ittellekin tuhrittua yks, kun sattu olemaan ylimääränen valkoinen koppa copterX:ään, siitä tuli oikeestaan hyvin samanlainen kuin viissatkun kopasta, saas nähä tuleeko tehtyä koko laivueelle samanlaiset tuulipuvut ;D
Tuossa kuvassa oranssi koppa vielä ilman tekstejä ja lakkaa.
-
hienoa jälkeä äijä tekee 8)
-
Jep! Olen erittäin tyytyväinen tulokseen!
ps. laitan huomenna sitä teippiä tulemaan!
-
Jep! Olen erittäin tyytyväinen tulokseen!
ps. laitan huomenna sitä teippiä tulemaan!
Kiitos, sitä onkin enää puoli rullaa jäljellä.
-
Vähän tuossa vihreessä kopassa samaa näköö tuo mun Canomodin Stratuksen kabiinin kanssa:)
-Samppa
-
Vähän tuossa vihreessä kopassa samaa näköö tuo mun Canomodin Stratuksen kabiinin kanssa:)
-Samppa
Se on suora kopio canomodin kopasta, tosta puuttuu se sun komea mattalakkaus ja kopunetin logo.
Eihän se muutenkaan ihan yhtä komea ole :)
-
Tuossa vielä valmis tuotos.
-
Canopyjen yhtenäistäminen jatkuu, tällä kertaa vuorossa 600N. Räpsin tuossa kuvia melkein joka työvaiheesta, jos niistä jollekin omia tuhruja harjoittelevalle olisi vaikka iloa. Laittelen lisää kuvia sitä mukaa kun homma etenee...
-
Ei perse että noi on hienoja!!
Jos mun Henseleitin koppa tulee maalaamattomana (hope so) niin saat ehdottomasti maalailla sen. Jotain ton tyyppistä, ei niin Alignia, mut sinistä ja valkosta. :)
-
Anteeksi hieman väsyneenä tässä mutta en ota koppia tuosta kuvien numero 4 ja 5 välisää tapahtuneesta asiasta...
Joka tapauksessa hyvää jälkeä, minä olen joskus itsekin aatellut tehdä jotain tollaisia.
-
Sinistä ja valkosta, sähän olet johny isänmaallinen mies ;)
-
Anteeksi hieman väsyneenä tässä mutta en ota koppia tuosta kuvien numero 4 ja 5 välisää tapahtuneesta asiasta...
Joka tapauksessa hyvää jälkeä, minä olen joskus itsekin aatellut tehdä jotain tollaisia.
Kuvien 4 ja 5 välissä väri vaihtuu keltaisesta punaiseksi ;). Tarkoitit varmaan 3 ja 4 (keltaisten pinstripe viivojen teippaus), tai 5 ja 6 (punaisten kuvioiden reunoille imestyy 1mm leveät mustat rajaukset).
-
Pitää keskustella tästä myöhemmin...
-
Sinistä ja valkosta, sähän olet johny isänmaallinen mies ;)
Parhaani mukaan :) Vähän samaa väritystä kö mitä mulla oli siinä 500 rekkulan kopassa:
(http://cdn.rcheliresource.com/wp-content/uploads/2010/02/18566_300181310635_87256510635_4014818_2918601_n-500x333.jpg)
(http://cdn.rcheliresource.com/wp-content/uploads/2010/02/18566_300181305635_87256510635_4014817_7453859_n-500x333.jpg)
(http://cdn.rcheliresource.com/wp-content/uploads/2010/02/18566_300181300635_87256510635_4014816_658758_n-500x333.jpg)
Pitää keskustella tästä myöhemmin...
Hajosin ja putosin ;D
-
Tuli tosta mustasta teipistä mieleen että prkl en ole muistanu sendiä sitä sulle :D Pitäätä pikapuoliin lähettää :)
Sori viivästys
-
Nonniin, tulihan siitä vihdoin valmis.
-
Mahtavaa käsityön jälkeä ! (Oli pakko kommentoida).
-
alkaa olee pikkuhiljaa aika pro meininkiä! 8)
-
Ihan hel....n hieno! :o
-
Nonniin, tulihan siitä vihdoin valmis.
Paljos olet pyytäny noista maalauksista ja tuleeko nitron kestävä lakka pintaan?
-
Hienolta näyttää! osta nyt niitä "sikahalpoja" 600sen koppia, maalaa ne ja myy :D
saat pian lisää maalaus kamoja :)
-
Hienoa jälkeä!
-
Hienolta näyttää! osta nyt niitä "sikahalpoja" 600sen koppia, maalaa ne ja myy :D
saat pian lisää maalaus kamoja :)
Täytyy myöntää että on käyny mielessä... ;)
Ege, pistän yv:tä.
-
Juu noin on kyl oikeen käsityön näytteitä. Mageen näkösiä.
-
Vielä yks kuva koppa paikoillaan.
Värit toistuu tuolla kännykameralla huonosti, toi on oikeasti paljon räikeämpi.
-
Niin Jerkku, olitko sä ammatti maalari vai ihan vaan "harras mies";)
-
Niin Jerkku, olitko sä ammatti maalari vai ihan vaan "harras mies";)
...jälkimäinen, ammatti maalari tekis huonompaa jälkeä
-
Niin Jerkku, olitko sä ammatti maalari vai ihan vaan "harras mies";)
...jälkimäinen, ammatti maalari tekis huonompaa jälkeä
Tuo oli hyvä :D
-
Miks nuo edellisen sivun kuvat tuosta "RB:sta" ei ole otettu bikineissä;)
-
Harrastepohjallahan näitä tehdään, työkseni teen jotain aivan muuta (http://www.teollisuusmuutot.fi) ;).
-
Taasen tuli vähän tuhrittua, kai nää nyt uskaltaa laittaa tänne kun koppakin on jo omistajallaan. Jälkimmäisestä kuvasta vaikea arvata kelle koppa meni...
-
OHOH, saapahan "sälli" mitä haluaa, nähtävästi ;) Jos torppaa, ni sit muuttuu avatarkin ;D ;D ;D
Hienoo työtä, Jerkku !!!
-
Ei se torppaa :D, sehän on lähestulkoon kone.
-
Hieno on hyvä Jerkku 8) sitten vielä osaavalle lennättäjälle ni kestääki luultavasti monta vuotta.
-
http://www.badgerbadgerbadger.com/ (http://www.badgerbadgerbadger.com/)
-
Ekan kerran kun olen tuon badgerin nähnyt .gif kuvana muutama vuosi sitten, sillä oli K18 "helikopteri" liimattuna etumukseen ;D ;D ;D
Tässä tapauksessa se on myös maalattu Badgerin ruiskulla.
-
Täytyy täälläkin nyt kiittää Jerkkua hyvästä työstä! Canopy on todella hyvän näköinen!
Kerran olen N9:n torpannut ja vähän reilu pari vuotta olen sitä lennättänyt. Silloinkin pääsin kyllä niin pienillä vaurioilla että toisella kertaa varmaan tulee totaalinen tuho. Nyt kyllä tuli kieltämättä paineet ja lupaan että jos napsahtaa niin yritän tuhota pelkän perän. ;)
-
-
Jepulista Maikko !
Jos torppaat, niin vaan perä menee hajalle ja Canopy säilyy ehjänä !
Muuten saat muuttaa tuon avattares erilaisex ja luopua siitä ::)
-
Kiitos.
Ja pistä Maikko kuvia kun saat kopan runkoon kiinni.
-
Jerkku voi alkaa päätoimiseksi maalariksi.
Toi koppa on hieno!
-Samppa
-
Toi on ihan törkeän hieno! Ihan snadia kehitystä esim. noista mitä on tämän ketjun ekassa viestissä.
-
Toi on ihan törkeän hieno! Ihan snadia kehitystä esim. noista mitä on tämän ketjun ekassa viestissä.
piti oikein kattoa... en tiedä mutta mun mielestä toi ekan viestin kolmannen kuvan koppa on ihan yyber siisti! 8)
täytyy kyllä hattua nostaa!
nyt ei olla enää siinä että "saa sellasen ku sattuu tulemaan" vaan sellasen ku haluaa! :)
ihan mielenkiinnosta... minkälainen projekti tollasen esim toi maikon koppa on tehdä?
onko siinä paljon työtä? (mä maalauksesta mitään tiedä) tai vaikka se ekan viestin
500 rekkulaa komistava hieno koppa...
kehtaako näitä edes kysellä vai onko nää liikesalaisuuksia? ;D
-
Maikon koppaan meni työtunteja yhteensä varmaan joku 8-10h. Tekeehän noita paljon nopeamminkin, riippuu myös paljon tekstien ja grafiikoiden määrästä, maskien leikkaaminen ja suunnittelu vie paljon aikaa.
Toikin koppa on kopio (http://rc.runryder.com/helicopter/gallery/74273/?script=Canopy_Works_Store) canopy worksin tekeleestä, joten propsit sinne.
-
Tuli tuossa vähän päivitettyä 450:stä scorpionin 2221-8 moottorilla ja castlen 50A noparilla. Lopputulos oli kyllä hienoinen pettymys, tehoa ei juurikaan tullut lisää verrattuna turnigyn moottoriin ja alignin 35A nopariin.
Täytyy vielä koittaa jos 14 hampainen pinioni auttaisi tuohon asiaan, jos ei auta niin täytyy laittaa 4S akut tilaukseen, niillä luulisi potkun riittävän.
-
Kirjotellaas nyt tännekin välillä. Tänään tuli oltua nummelan kentällä lennättämässä, kun henttaa on mikä on ja röylä ei ole vielä käytettävissä.
Mukavaa oli, porukkaa riitti ja t-paidassa sai lennättää, tuultakaan ei juuri ollut. 450 ja 500 oli mukana, 600 jäi kotiin kun päätin vasta matkalla mennä tuonne ja röylässä en viitsi sitä uittaa, koneella kun on ollut taipumus stumppailla kesken lennon.
Pitkästä aikaa uskalsi päästellä oikein kunnolla, mitään uutta ei kyllä tullut harjoiteltua. 450:llä tuli tehtyä hienoinen pakkolasku kun toisen puolen mixing armi linkkeineen päätti loikata pois kyydistä kesken lennon (loistavaa copterX laatua), no ehjänä sain kuitenkin alas ja korjaamaan en tuota nuppia enää viitsi ryhtyä, biistiä ja alzin fbl-nuppia odotellessa :).
500 toimi loistavasti, siihenkin on fbl-päivitys luvassa ihan lähiaikoina.
-
Tänään sain päätökseen 500:n flybarless päivityksen. Koelento tuli suoritettua ihan vaan tuossa pihalla ja hyvinhän se lensi, mitään ylimääräisiä vägäilyjä ei leijutellessa esiintynyt, saa nähdä miten käyttäytyy kun pääsee antamaan kunnolla runtua. Gaineja täytyy koittaa lisäillä, sen verran vaelteli, mutta kuitenkin vähemmän kuin tankonupin kanssa. Olin suorastaan yllättynyt kuinka helppo tuo muutos oli, mekaaninen setup oli paljon helpompi tehdä kuin tankonupissa ja 3g yksikön perussäätö yksinkertaista. BeastX:n saavuttua on kiva vertailla onko tuo biisti todella niin paljon parempi kuin sanotaan.
-
Tänään tuli koelennettyä 450 fbl-päivityksen jäljiltä. Pienten perän säätelyjen jälkeen alkoi toimimaan ihan hyvin, moottorilta vaatisi vielä hieman lisää tehoja, kun tuppaa perä pettämään rajummissa liikkeissä. Täytyy kattoa että meneekö kuitenkin 4s setupiksi tää homma.
-
Tänään tuli koelennettyä 450 fbl-päivityksen jäljiltä. Pienten perän säätelyjen jälkeen alkoi toimimaan ihan hyvin, moottorilta vaatisi vielä hieman lisää tehoja, kun tuppaa perä pettämään rajummissa liikkeissä. Täytyy kattoa että meneekö kuitenkin 4s setupiksi tää homma.
Mul on se HS-2221-8 ja 3s setup enkä saa tota millään puutumaan! Vähemmän kulmaa ja pitchin controlli haltuun ;);)
Vakio mosalla kyllä puutu lahjakaasti mun näpeissä.
-
Ja paskat, tehoa ei voi koskaan olla liikaa. Akut tilattu ;D ;D ;D.
-
Ja paskat, tehoa ei voi koskaan olla liikaa. Akut tilattu ;D ;D ;D.
Oikein! xD itsekkin olisin jo laittanut 4s, mutta mulla on toi vanhempi phoenix jonka bec kestää max 3s ja ilman bec 4s...
No pakko vakuutella itselleni että kyllä se potkii kun oppii vaan lentämään!
-
Jaahans, tässä välissä on tullut laitettua kuussatkun moottoriin uudet sisuskalut, kun vanhat meni hieman karheeks ;).
Tänään sain myös 450 pro:n 4s setupin valmiiksi, kävipä vaan niin että moottoria paikoilleen kiristellessä huomasin moottoripukin olevan kokonaan poikki.
Taas kasvaa osaprosentti Allun suuntaan, alkaa olemaan varmaan jo yli 90%.
Sääli vaan, että koelento lykkääntyi tuon myötä parilla päivällä.
-
Varoitus: tähän aiheeseen ei ole kirjoitettu ainakaan 120 päivään.
Jos et välttämättä halua vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.
Hehe, vissiin korkea aika siis jotain kirjoittaa, jos ei muuten niin oman muistin virkistykseksi. No, edelliseen viestiin viitaten nelipuolikkaan 4s setuppi onnistui loistavasti, tosin eka nopari (castle) on jo päästänyt savut pihalle, nyt mennään Yge:n valmisteella ja voimaa on ihan riittävästi. Nuppiservotkin vaihtui Allusta MKS:ään, tuntuma parani huomattavasti ja servojen klapeista johtuva turha vaeltelu jäi pois.
Trex 500 on pysynyt ennallaan ja käy ja kukkuu hyvin, toimintavarmin mun omistamista kopuista tähän asti, hassua sinänsä koska tuo on ainoa joka on kasattu torpatusta romukasasta uudelleen. Jopa paljon parjattu 3G yksikkö toimii kuin junan vessa, eikä ylimääräisiä perän nykimisiä ole hetkeen esiintynyt.
Tänään olikin sitten kuussatkun ensilento fbl-muunnoksen jälkeen ja se sujuikin melko kivuttomasti. Pientä vägäilyä esiintyi, mutta muuten toimi melkein tehdasasetuksilla. Tehon puute tuli taas esille ja taitaa olla aika siirtyä 30% nitroon ja heivata nuo 20% purkit varaston perälle odottelemaan uudelleen sekoitusta. Vastarinakut taitaa olla uusimisen tarpeessa, sen verran nopeasti kyykkäsivät pakkasessa. RJX:n Nuppikin toimi ihan hyvin, mutta saanee väistyä piakkoin Alignin dfc-nupin tieltä jahka postisetä sen tuo.
Henttaalla oli tänään pientä pohjoisviimaa lukuunottamatta todella hieno keli ja seurakin oli hyvää :)
-
Trex 500 on pysynyt ennallaan ja käy ja kukkuu hyvin, toimintavarmin mun omistamista kopuista tähän asti, hassua sinänsä koska tuo on ainoa joka on kasattu torpatusta romukasasta uudelleen.
Mutta sitä hellittiin rakkaudella ja supstraalilla ennen kö torppasin sen tuhatta ja sataa pystysuorassa Röylän peltoon.
Hieno kuulla että olet ollut tyytyväinen romuihin :D
Josko ittekki kykenis kohta taas liittymään seuraan, on tulossa ladilta viimeset osat ElyQ:n.
-
Los problemos, tänään aloin sovittelemaan dfc-nuppia kuussataseen, eipä ollutkaan ihan helppo juttu. Syynä on dfc-nupin erimittainen pääakseli. Mulla oli tuossa jo valmiina lyhyempi fbl-nupin akseli, mutta sekin on noin 10 milliä liian pitkä, eipä auta kuin huomenna töissä pätkiä tuo vanha akseli ja porata uusi reikä niin saa tuon nupin linkkien säätöalueelle. Nyt kulmia oli armien keskiasennossa n.15 astetta ;D
Tämä tiedoksi kaikille jotka tuota nuppia vanhoihin kuussatkuihin suunnittelee, kyllähän siitä on puhetta tuolla ulkomaisilla foorumeilla ollutkin.
-
Tuossa kuva muokatusta pääakselista, 14,6mm sai silpasta pois pituudesta ja reikää siirtää saman verran alaspäin. Toivottavasti tuolla osuu nyt säätöalueelle, nähtäväksi jää haittaako vanhanmallinen collari swashin liikkeitä, uudessa se on jo tuossa akselissa itsessään.
-
No johan alkoi sopimaan, madaltui nuppi kyllä todella rajusti, yli 30mm!
Saapa nähdä paljonko vaikutti ketteryyteen ja vaaniiko boomstrike kulman takana...
-
Miksi sun piti lyhentää tuota akselia? Eikö nupin mukana tullut lyhyempää pääakselia?
Hyvännäköinen
-
-
Miksi sun piti lyhentää tuota akselia? Eikö nupin mukana tullut lyhyempää pääakselia?
Hyvännäköinen
-
Tulihan siinä akseli mukana, se ei vaan sovi tuohon vanhempaan 600 sarjaan. Mukana tullut akseli on collarin alapuolelta n. sentin lyhyempi jolloin se ei yllä kolmanteen laakeripukkiin asti, myös kavennus alkaa eri kohdasta ja alareikäkin on eri kohdassa.
-
Upea lennätyspäivä Henttaalla takana ja kaikki vehkeet vielä ehjiä. Dfc-nuppi toimi kuten odotinkin, kopterista tuli reippaasti ketterämpi ja tuntui reagoivankin hieman nopeammin, kolmen lennon perusteella ei voi kuin suositella.
3GX yritti hieman kaadella kopua jo nostossa, mutta vahingoilta vältyttiin, v2 softakin tuntui toimivan hyvin tosin vaati vielä pientä säätöä. Boomstrikea en saanut syntymään vaikka kovasti yritin.
Pikkuporon vägäyksetkin sain kuriin ihan gainin säädöllä, nyt toimii juuri niinkuin haluan.
Jäipä kerrassaan hyvä fiilis :)
-
Joo hyvä päivä oli kyllä itselläkin, kyllä se kesä sieltä tulee. Pitääpä miettiä tuota DFC nuppia, josko sellaisen uskaltaisi 700:seen laittaa. Jäi nyt kokeilematta toi sun 600:nen, mutta uskon kyllä sun kommenttia. Tai ehkä annan sun kuitenkin ottaa sen boomstriken ja kysyn sitten vielä suositukset ;D
Muuten 700:seen oli tullut Alulta vielä kovemmat leparinkumit (olisko ollut delriniä). Olisko juuri estämään mahdolliset boomstriket pienimmillä kiekoilla.
-
Muuten 700:seen oli tullut Alulta vielä kovemmat leparinkumit (olisko ollut delriniä). Olisko juuri estämään mahdolliset boomstriket pienimmillä kiekoilla.
toi rakenne on sellanen että se vaatii todella jäykän nupin tai muuten alkaa paikat hajoomaan! goblinissa ne "kumit" on kanssa niin kovat että nupissa ei käytännössä ole mitään lepatusta! en ole tarkemmin tutkinu mutta näytti melkein joltain nylonilta tms :D nuppihan on samalla periaatteella tossa Geessä
-
"Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 120 päivään.
Jollet ole varma että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista."
Niinpä niin, kopuihin en ole koskenut sitten Finnish openin, kevätleirillä torpattu 450 on vieläkin osina laatikossa (osat on sentään tilattu).
Mistähän sitä repisi motivaatiota, ei ainakaan noista keleistä. Ennen kevätleiriä lienee syytä lentää muutama harjoituslento ja tilata vehkeisiin uudet akut, ettei ole vaaraksi muille ;)
-
"Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 120 päivään.
Jollet ole varma että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista."
Niinpä niin, kopuihin en ole koskenut sitten Finnish openin, kevätleirillä torpattu 450 on vieläkin osina laatikossa (osat on sentään tilattu).
Mistähän sitä repisi motivaatiota, ei ainakaan noista keleistä. Ennen kevätleiriä lienee syytä lentää muutama harjoituslento ja tilata vehkeisiin uudet akut, ettei ole vaaraksi muille ;)
Ei ilmat ainakaan helpota tällä hetkellä. Hienoa olisi päästä lennättämään, vaan pimeys ja kylmyys tuntuu vievän voiton päivittäin. Ainoa kopteri mikä on tässä taloudessa juurikaan sitten lumien tulon on Genius CP... ::)
-
Vihdoin sain aikaseks kasata 450 pro:n torpin jäljiltä. Hämmästys oli suuri kun virtojen kytkemisen jälkeen beasti pompautti swashin vinoon oikealle, eli samalle kyljelle jolle rakkine kevätleirillä kippasi noustessa. Beasti oli kuitenkin varmasti oikeissa säädöissä ennen torppia, eli se on joko itte päättäny muuttaa asetuksiaan tai sitten servosta on rattaat hypänny yli, mitään merkkejä vaurioista ei servossa kuitenkaan ole. Saas nähdä, täytyypi tutkia...
-
Eilen tuli oltua pitkästä aikaa Ämmässuolla lennättelemässä, 500 toimi kuten yleensä, eli eleettömästi ja varmasti. Valitettavasti 450 ei toiminut aivan samalla tavalla, teki taas saman tempun kuin kevätleirillä, eli kippasi suoraan nostosta katolleen, toimi kuitenkin pari kuukautta sitten oikein hyvin, kerrassaan outo juttu.
Trex 600 saa tällä viikolla sisuksiinsa .55 moottorin, kohta on 2kpl .50 osseja myynnissä edullisesti...
-
Jaa-a, kaipa sitä vois omaksi muistiinpanoksi jotain tännekin kirjoitella. 500 vaihdettu torpin jälkeen dfc-nupille ja 450 kasattu puolentoista vuoden osina olon jälkeen taas kasaan ja oikutellut biisti vaihdettu 3gx:ään. Aika näyttää kuinka vehkeet pelittää, koelennot olis tarkoitus tehdä huomenna pikkujouluissa.
-
Ookkona alkannu oikein lennättään???
-
Voin todistaa, oon nähny livenä :D 3D ketku peiputusta veivas ämmässuolla menemään.
-
Kai se täytyy välillä taas aktivoitua :)
-
Kai se täytyy välillä taas aktivoitua :)
Hienoa lisää porukkaa pappa 3D jengiin. Vaikka et vielä olekkaan riittävässä iässä.
Mutta pääset porukkaan koska käytät myös nitroa.
-
Jaahans, nythän on niin, että olen kyllästynyt mun 450 poroon. Tarttee siis saada jotain kivaa tilalle.
Vanhasta ois tarkoitus hyödyntää nuppiservot (mks ds95), nopari (yge 60) ja ehkä fbl purkki.
Allua en just nyt halua ja 6s setup on must. Vaihtoehdot ois siis varmaankin:
Gaui X3 (mulle melko vieras merkki)
Warp 360 (outo, vanha?)
Miniroottoos (jotenki ei sytytä, plääh...)
Goblin 380 (tää ois hieno, mutta kallis...)
Kertokaas ko. kilkkeiden omistajat vähän mielipiteitä, muitakin saa ehdottaa.
-
Jaahans, nythän on niin, että olen kyllästynyt mun 450 poroon. Tarttee siis saada jotain kivaa tilalle.
Vanhasta ois tarkoitus hyödyntää nuppiservot (mks ds95), nopari (yge 60) ja ehkä fbl purkki.
Allua en just nyt halua ja 6s setup on must. Vaihtoehdot ois siis varmaankin:
Gaui X3 (mulle melko vieras merkki)
Warp 360 (outo, vanha?)
Miniroottoos (jotenki ei sytytä, plääh...)
Goblin 380 (tää ois hieno, mutta kallis...)
Kertokaas ko. kilkkeiden omistajat vähän mielipiteitä, muitakin saa ehdottaa.
Eihän tosta jää jäljelle ku X3 8)
-
Millon nähdään poron lento konttiin? Kuulin että oisit vähä sellasta uhkaillu :D
Tuo ois hianon näkönen, mutta tiiä sitte jääkö siihen....
Tykkään nii vietävästi tuon ulkonäöstä :o
(http://static.rcgroups.net/forums/attachments/3/3/9/2/0/6/ai16909997-72-thumb-main1.jpg)
http://www.kdsmodelsusa.com/product-p/kc-360-k.htm (http://www.kdsmodelsusa.com/product-p/kc-360-k.htm)
Edit: Ja torppi kulujakaan ei tule, kun ei varaosia saa mistään :D
-
Ehdottomasti G380. On hienon näköinen laite ja lentää hienosti. Vaikuttaa ilmassa kokoistaan isommalta, ihan erilainen kuin esim 450L. Melko painava kokoisekseen, mutta paino ei juurikaan tunnu ilmassa, on kompensoitu riittävällä teholla... Tosin tuo yge 60:n bec voi olla vähän niin ja näin. Ei riittänyt ainakaan savoxin servoille....
-
Gaui X3 (mulle melko vieras merkki)
Halvat osat ja kestävä, mutta painava eli beater-osastoa. Vaatii runtua että lentää => lyhyet lentoajat. TT-rattaat pitävät infernaalista meteliä, remmi auttaa vähäsen.
Warp 360 (outo, vanha?)
Mallina vanha, mutta käyttäytyy paljo isompana mitä 450-sarjalaiset yleensä. Voi lentää 2400-3500 kierroksilla ilman ongelmia, 350-lavat ja 2400 on hauska yhdistelmä. Painavahko, gentlemän lentotyylille. Tupla-remmillä hiljainen eikä remmit pompi. Tehtaan kaupasta saa nykyää varaosat.
Miniroottoos (jotenki ei sytytä, plääh...)
Kevyt, liikahtaa todella jos halutaan. Pienet torppikulut urbaania legendaa, keveydestä saa maksaa mm. runko pärähtää rikki varsin helposti. Mahdollistaa lowrpm floatterin 350-lavoilla. Ei vaa syö 360-lapoja. OWB-ongelmat jatkuvasti tapetilla, ei toimi uudetkaa kunnolla..
Goblin 380 (tää ois hieno, mutta kallis...)
En omista. Muuntaumiskykyinen, tehoa tai lentoaikaa tarjolla (pisin leijutus 27min?!).
Forza 450 tri-blade, toistaiseksi laatikossa: kevyt, laadukas ja erilainen. Varaosat kalliita euroopassa, sopuhintaan Japanista.
Valinta riippuu aivan mitä siltä kopterilta haluat :) Ja sitte ku ei osaa päättää nii lennät vaa allulla ;D
-
Mulla kokemusta warpista ja 380:sta. niistä ottaisin ehdottomasti 380:n, paljon parempi kuin warp, vaikka ei warppikaan huono ollut. goblin on hiljaisempi kuin warp ja tuhottoman paljon helpompi kasata. Ja toki näkyvyys oli huippuluokkaa goblinissa, warp hukkui helposti taustaan jos oli perä itseenpäin ellei laittanut peräevään hälyväriä. ja warp oli kiikkerämpi laskeutua kuin goblin.
-
Ole erilainen, Agile 3.6 ??
-
Eiku, kyllä mä taidan olla harmaata massaa, tuli toi Räpeltäjän Gaui niin sopivasti myyntiin ;)
Kiitos kaikille ehdotuksista :)
-
Kds tulee verticaliin ja osat myös,
Beam ois ollu aivan törkeen hyvä
-
Beam on ihan liian lähellä allua, kds on kyllä hienon näköinen, jos sitten vaikka seuraavaksi.
-
Beam ois ollu aivan törkeen hyvä
Beamin suurin puute taitaa olla että käyttää 325mm lapoja. 350-360mm lavat antavat ihan eri tuntuman tuohon kokoluokkaan.
Hyvä ostos Jerkulta. Kannattaa heti tilata niitä sulakearmeja jos ei mukana tule. X3 ketjusta löytynee linkki. Juuri sunnuntaina kaatui oma X3 ja kaikki armit meni poikki ja lavat, mutta ei muuta.
-
Beamin suurin puute taitaa olla että käyttää 325mm lapoja. 350-360mm lavat antavat ihan eri tuntuman tuohon kokoluokkaan.
Hyvä ostos Jerkulta. Kannattaa heti tilata niitä sulakearmeja jos ei mukana tule. X3 ketjusta löytynee linkki. Juuri sunnuntaina kaatui oma X3 ja kaikki armit meni poikki ja lavat, mutta ei muuta.
Itse vedin rajun rotaation X3:lla moottorin hajottua ilmassa niin ainoat tappiot oli ländärit ja sulake armit. Perän rattaita ei ole mennyt vaikka on ruovitettu maata reilustikin. Nyt on gorillan ländärit kiinni niin saako tätä enää rikki ollenkaan? :D
-
No jos se niistä on kiinni ni ei saa :D mulla on minissä orkkikset alla :D oon saattanu joskus vähä tumpatakkin :) nehän on just gorillat
-
Alkais fleetin uusin jäsen olla testilentoja vaille.
Saapa nähdä miten vannoutuneen 3gx miehen käy veepaarin kanssa. Toinen asia mikä askarruttaa on että riittääkö ygen becissä ruutia tuohon kopteriin, isohko lisäkondensaattori tuohon on asennettuna, joka helpottanee hieman. Varasuunnitelmana on myös cc bec odottelemassa pöydällä, jos tarve vaatii, huvin vuoksi en viitsi asentaa, kun ei tuo X3 ole muutenkaan johdotuksien kannalta kaikkein helpoin kopteri. Tai on jos tykkää vedellä ulkokautta, sisäpuolelle ei piuhoja helpolla saa kulkemaan, eikä kiinni.
Vielä en ole päättänyt mitä poron rungolle tekisi, saattaa olla että rompetorille ilmestyy täysin pimpattu ja huippukuntoinen 450 pro dfc myyntiin.
-
Ei pysty kuvasta sanomaan mikä peräservo sulla on, mutta omassa X3:ssa on hyvin riittänyt virta MKS:n servoille, DS95 ja HV9780. Ei lisäkonkkia.
Kyllä ne johdot tosiaan rungon sisälle tässäkin mallissa saa, mutta vaatii vähän taiteilua jos haluaa selvitä ilman reikien poraamista runkolevyihin.
-
Persservo on Gaui GS-518, luultavasti kitin mukana tullut.
Ainoa huono puoli tässä on, että jännitteet jää 5.5 volttiin, toisaalta eipä sillä taida hirveästi käytännön merkitystä olla 6 volttiin verrattuna.
-
Sitä en tiiä onko merkitystä, mutta 6V ja vaikka 3A kuorma eli 18W oiski 5,5V:lla n. 3,27A pyöreesti päässä laskettuna :D Eli ei varmaan hirveetä merkitystä paitsi nopeuteen ja vääntöön, niitten päälle mää en ymmärrä mitn ;D
-
Runkolevyihin ei tarvii porata reikiä, jos käyttää vaikka sitkeää kirkasta pakkausteippiä.
Oman G380 johdot vedin pienillä mustilla nippareilla ja kitin mukana tulleella kirkkaalla teipillä.
Teipin pinnassa olevan suojapuoli oli yks PITA irrottaaliimapuolesta. neulalla 0.02mm paksusta teipistä hieman haasteellista:)
-Samppa
-
Sitä en tiiä onko merkitystä, mutta 6V ja vaikka 3A kuorma eli 18W oiski 5,5V:lla n. 3,27A pyöreesti päässä laskettuna :D Eli ei varmaan hirveetä merkitystä paitsi nopeuteen ja vääntöön, niitten päälle mää en ymmärrä mitn ;D
Servot vie korkeammalla jännitteellä enemmän virtaa. Nopeus on sillon suurempi kuin myös tehonotto.
-
Servot vie korkeammalla jännitteellä enemmän virtaa. Nopeus on sillon suurempi kuin myös tehonotto.
Oonko ainut josta tää tuntuu nurinkuriselta?
-
Et. Itsestäkin tuntui kunnes viisaammat sen mulle todisti.
-
Niinno joo. Koska teho ei sinällään olekaan vakio niin silloin toi menee oikein. Olipas hämmentävä kokemus. ;D
-
Muaki vietiin ku räsynukkea :D
Noh, mihinkä nyt sitte päädyit Jerkku onko sillä merkitystä? ;D
-
Ei näillä taidoilla ;)
-
Servot vie korkeammalla jännitteellä enemmän virtaa. Nopeus on sillon suurempi kuin myös tehonotto.
Enpä ois uskonu, että lepovirratki on suuremmat.
-
Mikä servo?
-
Enpä ois uskonu, että lepovirratki on suuremmat.
Servon sisäinen vastus on kumminkin sama, ja jos jännite nousee niin virtaa menee enemmän
-
Aikalailla lineaarisesti näyttäs kasvavan kaikki arvot jännitteen mukaan.
-
Servon sisäinen vastus on kumminkin sama, ja jos jännite nousee niin virtaa menee enemmän
Luonnollisesti ::) :D
Mikä servo?
en pistäny merkille. Pisti vaan silmään nettiä läräillessä että oli ilmotettu arvot. Joku vähän tuntemattomampi merkki oli.
-
X3 lensi ensilentonsa eilen ruokatunnilla, pientä perän levottomuutta lukuunottamatta lensi hienosti, kovasta tuulesta huolimatta. Becissä näyttäisi riittävän ruuti ihan mainiosti. Hienosäätöähän tuo kaipaa, mutta se täytyy hoitaa joku päivä kun jaksan raahata läppärin kentälle. Canopyja tuohon tuli tilattua kolmin kappalein, yksi maalattu ja 2 valkoista, jotka voi tuhria kun inspiraatio iskee. Nykyinen fusunon red snake ei oikein miellytä silmää, vaikka näkyykin taivaalla todella hyvin.
-
Mitä jos maalaat tohon käytössä olevaan koppaan mustan "ikkunan"?
-
X3 lensi ensilentonsa eilen ruokatunnilla, pientä perän levottomuutta lukuunottamatta lensi hienosti, kovasta tuulesta huolimatta. Becissä näyttäisi riittävän ruuti ihan mainiosti. Hienosäätöähän tuo kaipaa, mutta se täytyy hoitaa joku päivä kun jaksan raahata läppärin kentälle. Canopyja tuohon tuli tilattua kolmin kappalein, yksi maalattu ja 2 valkoista, jotka voi tuhria kun inspiraatio iskee. Nykyinen fusunon red snake ei oikein miellytä silmää, vaikka näkyykin taivaalla todella hyvin.
Eikös se taivaalla näkyminen ole kopan tärkein tehtävä :)
-
Mitä jos maalaat tohon käytössä olevaan koppaan mustan "ikkunan"?
Ei noi maalit oikein tahdo toimia keskenään, todennäköisesti saisin alkuperäisen maalin kiehumaan, pitäisi lakatakin uudestaan.
Eikös se taivaalla näkyminen ole kopan tärkein tehtävä :)
On, mutta ei sen tarvitse rumakaan olla.
-
Teippi ei kiehuta, eikä tarvi lakkaa ja venyykin senverta, että saa paikoilleen nätisti
Tapatalk
-
Ei riitä teipit siihen että tuo alkaisi miellyttämään.