Kirjoittaja Aihe: OPAS: CYE Solid G Heading Hold Gyron asennus ja käyttöönotto  (Luettu 25144 kertaa)

JHypp

  • Vieras
CYE Solid G Heading Hold Gyro

Syksyllä 2007 julkaistu Solid G on ko. firman ehkä odotetuin uutuus ja samalla uusi aluevaltaus lapojen, muskelipiippujen ja GOVien lisäksi.
Uutuuden lanseeraus ei kuitenkaan mennyt aivan odotusten mukaan, vaan tuotannon loppuvaiheessa tapahtuneen painokytkentälevyjen huonon puhdistuksen takia kaikki siihen mennessä valmistetut gyrot saivat takaisinkutsun puhdistukseen, mikä ainakin allekirjoittaneen tapauksessa oli vaihto ja otti aikaa kolmisen viikkoa.

Nyt pitäisi kuitenkin olla kopterissa huippulaadukas sydämentykytyksiä aiheuttavaan 3D- ja sekä tarkkuuslentoon pystyvä gyro, missä on korostettu huipputarkan pidon lisäksi piruettiominaisuuksia ja jonka kanssa voi käyttää mitä tahansa peräservoa standardi servosta uusiin 760usec:n servoihin. Lisäksi gyro on erittäin helppo ottaa käyttöön, vaikka aluksi saattaa valikkojen lukumäärä hämätä.

Gyro koostuu anturi- ja vahvistin yksiköstä, sekä lisävarusteena hankittavasta G-view –ohjelmointinäytöstä, mitä voi käyttää myös CYE:n GOVin kanssa. G-view ei ole pakollinen, mutta sen avulla käyttöönotto ja ohjelmointi on helpompaa kuin vahvistimen ledin vilkkumisen avulla – suosittelen.
Tätä kirjoitettaessa T-Rex 600N on lentänyt ko. gyrolla kuusi lentoa. Gyro toimii hyvin ja tuntuu käytössä erinomaiselta.

Valikoissa liikutaan vahvistimen ’P’-, ’L’- ja ’H’-nappeja painelemalla.

Perusvalikoita on viisi:

A.   Setup Menu
B.   Heli Type
C.   Pirouette Menu
D.   Response Menu
E.   Gain menu

Palaan näihin myöhemmin.

 
Step By Step ohje

1. Asenna gyro käyttäen joko mukana toimitettua teippiä, tai laadukasta kaksipuoleista servoteippiä. Valmistaja suosittelee KAHTA kerrosta teippiä, rungon värinöiden eristämiseksi sekä vielä mukana tulevaa Velcro-tarraa, kiinnityksen varmistamiseksi   

2. Asenna vahvistin yksikkö kopterin runkoon, siten että voit liittää ja irroittaa G-view –yksikön siihen tarvittaessa. sekä pystyt painelemaan vahvistimen ’etuseinän’ valintapainikkeita. Älä sido tai vedä anturin kaapelia yhdensuuntaisesti pitkiä matkoja esim. suuria virtoja ottavien nuppiservojohtojen kanssa!

3. Hyvin säädetty polttomoottori ja värinätön runko helpottavat gyron toimintaa. Huonosti käyvä moottori huonontaa suorituskykyä.

4. Säädä perän subtrimmi radiosta nollaan. Valmistaja suosittelee rudder-kanavan end-pointeiksi > 100%, laita siis vaikka 110% liikealuetta molempiin suuntiin. Tarkista että perän normaali trimmi on nollassa, myös jatkossa. HH- gyroa ei saa säätää trimmillä. Revo miksaus- toiminto tulee kääntää pois päältä (INH).

5. Kytke vahvistimen johdot vastaanottimeen siten että sinisellä merkitty johto menee AUX-kanavaan ja toinen Rudder-kanavaan. JR:n ja Futaban radioissa rudder kanava on 4 ja AUX-kanava 5 (Gear) tai 7 (Aux2).

6. Kytke peräservo vahvistimen C-liittimeen ja gyron sersori vahvistimen D-liittimeen. Nyt kaikki johdot on kytketty ja sähköinen (ja mekaaninen) käyttöönotto voi alkaa.

7. Kytke G-view vahvistin yksikköön ja laita lähettimeen ja kopteriin virrat päälle.

8. Paina ja pidä painettuna vahvistimen ’P’-nappia 6 sekuntia. G-viewin näyttöön tulee ”Setup Menu”. Olet nyt ensimmäisessä menussa, missä valitaan käytettävän servon tyyppi, säädetään servon neutraaliasento eli keskikohta, valitaan gyron toimintasuunta, säädetään liikealueen oikea- ja vasen raja sekä nähdään radion gainin arvo.

8.1. Servotyypin valinta selataan valikkoa ’L’ tai ’H’ napeilla ja valitaan haluttu servotyyppi ’P’ napilla. Servotyypit: – F9253/JR8900 - JR 8700G – Standard – Fut 9251/56 - , jos omaa servoa ei löydy, niin kannattaa valita esim. JR 8700G tai standart. Siirrytään siis eteenpäin valitsemalla haluttu servo ’P’ napilla.

8.2. Peräservo keskittyy ja näyttöön tulee ”TR Neutral”, sekä esim. 1505usec, mikä on neutraalipulssin pituus tavallisella servolla. Servojen tavallinen alue on siis 1100usec-1500usec-1900 usec. Ruuvaa nyt servon servopyörä irti ja laita se sellaisen asentoon, jossa perän työntötangon kulma on lähimpänä 90 astetta servopyörään nähden. Nyt pitää myös säätää joko työntötangolla tai servoa peräputkessa liikuttaen niin, että perässä on kulmia noin 3-5 astetta riippuen kopterista. Kun olet keskittänyt kaikki mekaanisesti paina ’P’.

8.3. Gyro Directn, gyron toimintasuunta vaihtoehdot: - normal – reverse – valitse se, jolla gyro korjaa oikeaan suuntaan paina ’P’

8.4. Peräservo ajaa oikealle rajalle ”Right Limit” ja näyttää esim. 1831usec, nyt voit hakea oikean rajan lähettimen sauvalla, siten, että ei spindaa, kun on kohdallaan, niin paina ’P’.

8.5. Peräservo ajaa vasemmalle rajalle ”Left Limit” ja näyttää esim. 1107usec, nyt voit hakea vasemman rajan lähettimen sauvalla, siten, että ei spindaa, kun on kohdallaan, niin paina ’P’. Huomaa, että näihin rajoihin vaikuttaa luonnollisesti se kuinka kaukana linkkipallo on servon keskustasta tai perän linkkien säätö.

8.6. Gain – näytetään radion AUX-kanavalla ohjattu GAIN, jos AUX kanavaa ei käytettäisi, niin gainin voisi säätää tästä. Paina ’P’ ja näyttö hyppää kohtaan taas kohtaan 8.1. nyt on perusasiat tehty! Seuraavaan valikkoon siirrytään painamalla ’P’ nappia taas kuusi sekuntia

9. Heli Type –valikossa valitaan Heli joka on mahdollisimman lähellä omaa, jos omaa kopua ei löydy, niin kannattaa valita vaikka Raptor 50 ja muokata sitten parametrejä käsin, jos tarvitsee. Heli Type -valinta ottaa siis käyttöön kaikki Pirouette- Response ja Gain-valikoiden parametrit, jotka on säädetty ko. helityypille mahdollisimman hyvin. Vaihtoehdot: - Trex 600N – Raptor 50 – Synergy – Stratus – EVO 50 – Vibe – Trex 600E – selaus siis ’L’- tai ’H’-napeilla ja valinta ’P’-napilla. Valinta tallentaa parametrit, minkä jälkeen pitää ottaa virrat pois ja päälle takaisin, eli tehdä ns. hardisresetti.

HOMMA VALMIS! Yleensä tämä riittää ja kopu on valmis ilmaan, perä pitää ja toimii. Mutta tarkempaa säätöä varten on vielä kolme valikollista parametrejä, joilla voi hienovirittää gyron toimintaa tai pahimmassa tapauksessa sotkea sen kokonaan.

Jatkoa seuraa kun taas aikaa löytyy… puuttuu siis enää Pirouette Menu, Response Menu ja Gain menu kaikkine alakohtineen.

- Jari

« Viimeksi muokattu: 05 Tammikuu, 2008, 22:55:45 kirjoittanut JHypp »

JHypp

  • Vieras
Setup Menu kuvin
« Vastaus #1 : 05 Tammikuu, 2008, 18:04:48 »
Servo Type
TR Neutral
Gyro Directn
Right Limit
Left Limit - ei kuvaa
Gain - ei kuvaa

JHypp

  • Vieras
Vs: OPAS: CYE Solid G Heading Hold Gyron asennus ja käyttöönotto
« Vastaus #2 : 27 Huhtikuu, 2008, 11:08:53 »

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: OPAS: CYE Solid G Heading Hold Gyron asennus ja käyttöönotto
« Vastaus #3 : 19 Toukokuu, 2008, 16:46:15 »
Mulla on outoja ongelmia solid G:n kanssa, en osaa varmaan säätää tai sitten nupin kierrosten vaihtelu aiheuttaa oireita. Kun ampuu koneen täysillä taivaalle niin perä saattaa pari kertaa heilahtaa sivulle. Tuota ilmenee yleensä kierrosten laskiessa. Pitää yrittää leirillä säädellä.


-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

JHypp

  • Vieras
Vs: OPAS: CYE Solid G Heading Hold Gyron asennus ja käyttöönotto
« Vastaus #4 : 20 Toukokuu, 2008, 10:07:59 »
Mulla on outoja ongelmia solid G:n kanssa, en osaa varmaan säätää tai sitten nupin kierrosten vaihtelu aiheuttaa oireita. Kun ampuu koneen täysillä taivaalle niin perä saattaa pari kertaa heilahtaa sivulle. Tuota ilmenee yleensä kierrosten laskiessa. Pitää yrittää leirillä säädellä.

-op-

Hmm... kaverilla oli sama vika Solid-G:n kanssa, eli perä saattoi heittää yht. äkkiä 10-15 astetta sivulle. Vika poistui vaihtamalla gyron anturi nupin taakse (minkä sinä olet jo tehnyt) ja kierrättämällä johdot mahdollisimman kaukaa voimakkaista CCPM-servoista ja niiden johdoista. Myös jänniteen notkahduksia voisi tasata esim. laittamalla 4700yF/16V konkan jonkun vapaan kanavan +/- -johtoihin. Sinulla on niin vahvat servot, että ne haukkaa ihan mukavasti virtaa kun kopun "ampuu täysillä taivaalle". Minulla on konkka hyllyssä, otan leirille mukaan, niin testataan. Ei nyt tule muuta mieleen, jos gyron anturi on hyvin kiinni, eikä mitään muuta mekaniikkaan tai moottoriin liittyvää tapahdu tuon heilahduksen aikana.

-Jari

eikka

  • Vieras
Vs: OPAS: CYE Solid G Heading Hold Gyron asennus ja käyttöönotto
« Vastaus #5 : 27 Huhtikuu, 2009, 10:24:13 »
Mitä meinaa, kun G-view näyttöön tulee ilmoitus T-rex 600N DISP OFF 10g. Muutaman kerran tullut tuo teksti näyttöön, kun yrittää siirtyä heli menusta pirouette menuun.

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
43 Vastauksia
74176 Lukukerrat
Uusin viesti 16 Toukokuu, 2012, 20:43:57
kirjoittanut finFlyer
14 Vastauksia
7512 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Joulukuu, 2008, 19:30:09
kirjoittanut Kallio
0 Vastauksia
2019 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Heinäkuu, 2008, 11:28:08
kirjoittanut anttvirt
21 Vastauksia
7297 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Helmikuu, 2015, 17:21:12
kirjoittanut Simeoni350pro
2 Vastauksia
7710 Lukukerrat
Uusin viesti 08 Maaliskuu, 2018, 07:28:30
kirjoittanut Hämis76