Kirjoittaja Aihe: Heinäkuun kisat.  (Luettu 13404 kertaa)

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Heinäkuun kisat.
« : 21 Kesäkuu, 2009, 20:38:24 »
Moikka,

Tämän vuoden ensimmäinen 3D-kisa oli lievä pettymys osallistujamäärän suhteen. Seuraava kisa pidetään 25. - 26. heinäkuuta, siis heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Jokaisella on nyt siis vielä reilu kuukausi aikaa treenailla sinne. Mutta hieman pitää miettiä kisaformaattia jotta porukkaa saadaan sinne mukaan. Idea on, että mahdollisimman moni tasosta riippumatta saadaan mukaan. Mikäli porukkaa saadaan mukaan enempi kuin viimeksi, niin kisat on kaksi päiväiset.

Mutta mites porukkaa saataisiin lisää? Meillä on yksi pieni ongelma, tasoerot. Niiden kanssa on kyettävä elämään ja kilpailut pitäisi tehdä siten ettei tasoerot korostu. Joten kaikki joita kilpaileminen kiinnostaa missä luokassa tahansa, niin vastailkaa alla oleviin kysymyksiin, niin mietitään sitten miten kilpailutoimintaa voisi kehittää.

A) Onko porukkaa jotka haluisi kilpailla pelkillä taivasliikkeillä? Eli esimerkiksi eurosportin kaltaisia liikkeitä ilman leijuntaosuutta? Tämä kysymys on esitetty etenkin heille jotka haluaisivat kilpailla ja jotka eivät ole kilpaileet ennen, mutta eurosportin leijuntaliikkeet tuntuu ikäviltä.

B) Mikäli lennettäisiin rajoitettu Set Manouvers tyylinen luokka. Mikä olisi mielestänne paras vaihtoehto
1. Rajoitetaan liikkeiden määrä 6 liikkeeseen.
2. Annetaan vapaavalintainen määrä liikkeitä mutta rajoitetaan liikkeiden yhteenlaskettu kerroin määrä vaikkapa 25 tai sinne päin. Tällöin taitavat kuskit voivat lentää vaikka kaksi 9 kertoimella olevaa liikettä ja yhden 8 kertoimella olevan. Kun taas toinen voi lentää enemmän liikkeitä joiden kertoimet ovat vaikka väliltä 3 - 5.

Valitettavasti Freestyle osio taitaa olla toistaiseksi turhaa pitää koska suomessa siihen kykeneviä kuskeja on niin vähän. Vai lentäisikö kaksi parasta Set Manouvers kuskia freestyle osiot vähän kuin flyoffina? Tämä voisi olla hyvä jolloin kaikkien ei tarvtisisi kyetä improvisoimaan hyvää ohjelmaa.

C) Miltä kuulostaisi jos F3N liikkeistä + nykyisistä F3C + Eurosport:n taivasliikkeistä tehtäisiin jokin kaikille yhteinen ohjelma jossa liikkeet on määrätty. Liikkeet olisivat kohtalaisen helppoja kaikki. Tällöin ratkaisevaksi tekijäksi muodostuisi se, kuka osaisi lentää ennalta annetut liikkeet parhaiten.
1: Jos kaikilla olisi yhteinen ohjelma, pitäisikö sen olla salainen, eli se vaikka arvottaisiin kisapäivän aluksi.
2: Ohjelma tehtäisiin 2 - 3 vk ennen kilpailua jolloin kaikki halukkaat ehtisivät sitä harjoitella.

Oma ehdotukseni on että 3D-kilpailutoiminta Suomessa alkaisi tällaisella uudella kilpailuformaatilla jossa lennettäisiin kierros B2 idean mukaan vapaata ohjelmaa jossa liikkeiden kerroinmäärä on rajattu. Tämän jälkeen lennetäisiin kaikille yhteinen ohjelma joka on siis joko tuntematon tai ennalta sovittu. Vai haluisit porukka sekä tuntemattoman ja kokonaan ennalta sovitun? Sitten näiden pohjalta kaksi parasta lentää flyoffina freestyle osuuden.

Mikäli mukana olisi tuntematon, niin se voisi tuoda jännitystä ja hauskuutta kisailuun enempi kuin joku tunnettu ohjelma joka pysyisi pari vuotta samana. Toisaalta voihan kisoissa olla molemmat.

PS. Toki näitä kaikkia lennettäisi kaksi kierrosta jolloin huonompi suoritus jätettäisiin laskuista pois. Tämän kisaformaatti pitäisi senkin takia määrittä jotta pistelaskentataulukon saisi tehtyä sille helpommaksi.

--
Timo
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #1 : 21 Kesäkuu, 2009, 21:43:06 »
A) Onko porukkaa jotka haluisi kilpailla pelkillä taivasliikkeillä? Eli esimerkiksi eurosportin kaltaisia liikkeitä ilman leijuntaosuutta? Tämä kysymys on esitetty etenkin heille jotka haluaisivat kilpailla ja jotka eivät ole kilpaileet ennen, mutta eurosportin leijuntaliikkeet tuntuu ikäviltä.
En ole kilpaillut ennen, mutta kaipa tämän kauden aikana pitäisi edes kerran koittaa kietaista noita määrättyjä kuvioita läpi. Leijutuksella tai ilman :)

B) Mikäli lennettäisiin rajoitettu Set Manouvers tyylinen luokka. Mikä olisi mielestänne paras vaihtoehto
1. Rajoitetaan liikkeiden määrä 6 liikkeeseen.
2. Annetaan vapaavalintainen määrä liikkeitä mutta rajoitetaan liikkeiden yhteenlaskettu kerroin määrä vaikkapa 25 tai sinne päin. Tällöin taitavat kuskit voivat lentää vaikka kaksi 9 kertoimella olevaa liikettä ja yhden 8 kertoimella olevan. Kun taas toinen voi lentää enemmän liikkeitä joiden kertoimet ovat vaikka väliltä 3 - 5.
Tässä kyse vissiinkin enemmän tuosta 3D veivaamisesta.
Jos vain joitan luokiteltuja liikkeitä sisäistän, niin kyllähän niitäkin voi lentää (ainakin niin kauan kuin kalusto pysyy ehjänä :|)

Valitettavasti Freestyle osio taitaa olla toistaiseksi turhaa pitää koska suomessa siihen kykeneviä kuskeja on niin vähän. Vai lentäisikö kaksi parasta Set Manouvers kuskia freestyle osiot vähän kuin flyoffina? Tämä voisi olla hyvä jolloin kaikkien ei tarvtisisi kyetä improvisoimaan hyvää ohjelmaa.

C) Miltä kuulostaisi jos F3N liikkeistä + nykyisistä F3C + Eurosport:n taivasliikkeistä tehtäisiin jokin kaikille yhteinen ohjelma jossa liikkeet on määrätty. Liikkeet olisivat kohtalaisen helppoja kaikki. Tällöin ratkaisevaksi tekijäksi muodostuisi se, kuka osaisi lentää ennalta annetut liikkeet parhaiten.
1: Jos kaikilla olisi yhteinen ohjelma, pitäisikö sen olla salainen, eli se vaikka arvottaisiin kisapäivän aluksi.
2: Ohjelma tehtäisiin 2 - 3 vk ennen kilpailua jolloin kaikki halukkaat ehtisivät sitä harjoitella.
F3N ei avaudu?, mutta edelleenkin kai pitää ilmaista kiinnostuneisuus koittamaan ainakin yhden kerran tämän kauden aikana :)

Oma ehdotukseni on että 3D-kilpailutoiminta Suomessa alkaisi tällaisella uudella kilpailuformaatilla jossa lennettäisiin kierros B2 idean mukaan vapaata ohjelmaa jossa liikkeiden kerroinmäärä on rajattu. Tämän jälkeen lennetäisiin kaikille yhteinen ohjelma joka on siis joko tuntematon tai ennalta sovittu. Vai haluisit porukka sekä tuntemattoman ja kokonaan ennalta sovitun? Sitten näiden pohjalta kaksi parasta lentää flyoffina freestyle osuuden.

Mikäli mukana olisi tuntematon, niin se voisi tuoda jännitystä ja hauskuutta kisailuun enempi kuin joku tunnettu ohjelma joka pysyisi pari vuotta samana. Toisaalta voihan kisoissa olla molemmat.

PS. Toki näitä kaikkia lennettäisi kaksi kierrosta jolloin huonompi suoritus jätettäisiin laskuista pois. Tämän kisaformaatti pitäisi senkin takia määrittä jotta pistelaskentataulukon saisi tehtyä sille helpommaksi.
Alle vuoden koptereita harrastaneena ja ainoastaan muutaman liikkeen osaavana olisi tietenkin kiva, jos ohjelman tietäisi etukäteen harjoittelun vuoksi. Toisaalta jos tiedossa on kuviot joista valitaan ne 'ennalta tuntemattoman' ohjelman liikkeet, on harjoittelu edes jossain määrin mahdollista.
Oma osallistumiseni on tämän kauden osalta lähinnä omalta mukavuusalueelta poistumista, ja halua nähdä montako liikettä kopteri pysyy ilmassa, mutta jos tällä saadaan näille nurkille enemmän 3D-räimijöitä kilpailuihin, olen halukas oman korteni (ja pikkukopterini) kantamaan kekoon, jotta voin joskus nautiskella kun ne oikeasti osaavat kaverit vetää kisoissa :)
--
Timo
[/quote]
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #2 : 21 Kesäkuu, 2009, 22:10:47 »
Aion osallistua, viime kisan pohjalta oon vähän sama mieltä että ei oo ideaa että kaikki lentäs freestylen, en oo kovin monta suomalaista freestyle lentoa vielä nähnyt edes videolta. Tai saas nähdä. Toivottavasti sattuu hyvät ilmat tällä kertaa.

Onko paikkana vesivehmaa vai joku muu?

Lainaus
Miltä kuulostaisi jos F3N liikkeistä + nykyisistä F3C + Eurosport:n taivasliikkeistä tehtäisiin jokin kaikille yhteinen ohjelma jossa liikkeet on määrätty. Liikkeet olisivat kohtalaisen helppoja kaikki. Tällöin ratkaisevaksi tekijäksi muodostuisi se, kuka osaisi lentää ennalta annetut liikkeet parhaiten.

Enpä tiedä, mieluummin pidettäisiin 3D ja f3C erossa toisistaan. Tuossa olisi tietysti hyvänä puolena se, että olisi mahdollisesti enemmän osallistujia. Mitenkäs oli kaksi eri sarjaa, niinkuin 3D Mastersissa? Tässä taas voisi olla ongelma kilpailijoiden riittävyys.

Kaikkein paras vaihtoehtohan olisi tietysti set manouvres + freestyle, koska freestylestähän koko sarjassa on kyse. Mutta on vähän vaikea järjestää Suomessa. Valitettavasti.. Se olis kaikkein hauskinta.


-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa mnentwig

  • Elävä Legenda
  • *****
  • this sentence no verb
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #3 : 21 Kesäkuu, 2009, 22:24:39 »
in my opinion, the F3N catalogue is already pretty well thought out with regard to different levels of fliers.

For example: a backwards loop is 6.5. This is quite beginner-friendly: Simply fly backwards and pull the stick.
On the other hand a piroing loop is a real brain teaser. Still, the score is only 8.5.

Which means, a well executed backwards loop will probably win over a kinky piroing loop.
And if someone flies only 8+ maneuvres, it's pretty clear that he should win over someone who sticks to the first page - it's a competition, after all.

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #4 : 21 Kesäkuu, 2009, 22:54:09 »
Vastaan nyt vähän molempiin ylläoleviin viesteihin.

Suosittelen ehdottomasti, että mikäli lentokokemusta on alla about vuosi ja osaa lentää 3 liikettä taivaalla. Niin jättää sen 3D kisan toistaiseksi ja keskittyy vaikka lentämään eurosport kisaa jos haluaa kilpailemista kokeilla. Kannattaa muistaa, että jos siinä on liikkeitä joita ei osaa, niin ei niitä ole pakko lentää. Saahan sitä lentää vaikka F3C ohjelmasta vain yhden liikkeen jos siihen haluaa ottaa osaa.

Mielestäni kisoja ei pitäisi lentää eri viikonloppuina koska ei kilpailijoita kuitenkaan niin kauheasti ole saatika tuomareita. On paljon helpompaa saada kilpailemisesta kiinnostunut porukka samaan paikkaan samana viikonloppuna luokasta riippuen.

3D-kisojen idea on tosiaan freestylessa, mutta Suomen taso on mitä on, tulevaisuuden kannalta on ehkä järkevämpää aloittaa aktiivinen vapaamielisempi kilpailutoiminta helpommasta päästä jotta jotain kisatoimintaa edes saataisiin aikaiseksi. Jos nyt miettii 3D-lentoa freestyle lentona jossa ei tahkota samaa ohjelmaa kisasta toiseen. Niin minusta set manouvers olisi tähän vapaaseen suuntaan ja rajoitetulla kerroinmäärällä se olisi about tasaveroista kaikille. Jokainen saisi muuttaa ohjelmaansa oman kehityksen mukaan. Lopullinen voittaja kuitenkin ratkaistaisiin freestyle kisalla. Näin ollen jos kaikille olisi yhteinen ohjelma, olisi sen minusta ehdottomasti oltava tuntematon eikä välttämättä pelkkiä helppoja liikkeitä. Vaikeita ei olisi pakko lentää.

Viime kisat osoitti myös sen, että kilpailijamäärät eivät ole järin hurjia. Joten en ole sen kannalta, että ainakaan alkuvaiheessa tulisi useampi sarja. Vai olisiko porukkaa oikeasti tulossa useampaan sarjaan?

Kilpailuissa aina menestysmahdollisuudet ovat yksi tekijä joka rajaa porukkaa pois kisoista. Jos tuntee ettei ole mahdollisuuksia kuin viimeiseksi, ei ketään kiinnosta osallistua. Sen vuoksi rajaisin F3C maajoukkueen ulos myös tästä luokasta. Vispilä varmasti pesee maajoukkueen kaverit freestyle osiossa, mutta ei ole mielestäni järkeä, että set manouvers osiossa maajoukkue tulee tyypit tulee ja vie osan kärkisijoista. Tämä rajoitus siis vain siinä tapauksessa, että sillä saataisiin lisää porukkaa kisoihin.

Tämä kaikki tosiaan sen takia jotta Suomeen saataisiin kunnon 3D-kisagenre aikaiseksi pikkuhiljaa ja täältä saataisiin porukkaa ulkomaan kisoihinkin. Ikävää se on suomesta yksin lähteä kisoihin ulkomaille ja siksi tännekin tarvittaisiin tiivis kisaporukka tuohon 3D-puoleen. Siinäkään ei vaan hetkessä saada ihmeitä aikaan ja jostain pitäisi aloittaa.

--
Timo
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #5 : 21 Kesäkuu, 2009, 23:33:09 »
Suosittelen ehdottomasti, että mikäli lentokokemusta on alla about vuosi ja osaa lentää 3 liikettä taivaalla. Niin jättää sen 3D kisan toistaiseksi ja keskittyy vaikka lentämään eurosport kisaa jos haluaa kilpailemista kokeilla. Kannattaa muistaa, että jos siinä on liikkeitä joita ei osaa, niin ei niitä ole pakko lentää. Saahan sitä lentää vaikka F3C ohjelmasta vain yhden liikkeen jos siihen haluaa ottaa osaa.
Juuri näin, itsellä ei ole takana edes poppis kisaa, mutta pakko kai joku kisa on tänä vuonna ajaa ettei pääse paikoilleen näivettymään. Ja ilman erästä nimeltä mainitsematonta henkilöä tuskin edes harkitsisin tuota poppistakaan vielä vuoteen pariin :D
Kyseessä lähinnä haaste, koska mielestäni 99% suomen kopteristeista vetää mua paremmin, ja haluaisin heistä osan noihin kisoihin mukaan, jolloin olisi osallistujia ja seurattavaa enemmän. Samasta syystä muuten mainitsin tuon pikkukopterin ja kopterini kekoon kantamisen (kopterin ketoon uhraamisen) ;)
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #6 : 21 Kesäkuu, 2009, 23:35:48 »
Lainaus
Joten kaikki joita kilpaileminen kiinnostaa missä luokassa tahansa, niin vastailkaa alla oleviin kysymyksiin, niin mietitään sitten miten kilpailutoimintaa voisi kehittää.
kiinnostaa...
Lainaus
A) Onko porukkaa jotka haluisi kilpailla pelkillä taivasliikkeillä? Eli esimerkiksi eurosportin kaltaisia liikkeitä ilman leijuntaosuutta? Tämä kysymys on esitetty etenkin heille jotka haluaisivat kilpailla ja jotka eivät ole kilpaileet ennen, mutta eurosportin leijuntaliikkeet tuntuu ikäviltä.
On.
Jos 25-26.7 kisat on vesivehmaa/paattinen/jokuvielälähempänänummelaa paikassa niin on hyvin mahdollista että pääsen osallistumaan. Vain 500:lla tosin, kun Iso Sähkökopteri -projekti ei millään ehdi valmistua siihen.

Eurosportin muut liikkeet menee joten kuten nykien ja nuljahdellen, mutta 45 asteen autorotaatiota en jaksa nummelan asfaltilla enää treenata. Menee sitten kisoissa kohtuu kylmiltään tai ei mene.
Leijutteluliikkeet ovat minusta a) tylsiä treenata ja b) vaikeimpia tehdä siististi jos ei ole tyyntä, joten ei haittaa vaikka niitä ei olisi. Mutta jos ovat mukana ohjelmassa niin nylkytellään pois. Ei siis ole mikään kynnyskysymys.

Pertti

  • Vieras
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #7 : 24 Kesäkuu, 2009, 08:53:12 »
Mitäpä jos pidettäis ne Suomen 3D kilpailut phoenixin verkkopelissä?
Kun ei porukkaa tule kilpailemaan paikan päälle, jos ne vaikka vesivehmaalla pidetään.
Porukkaa varmaan osallistuisi enemmän, kun ei tarvitse ajaa autolla pariasataa kilometriä eikä ole huolta torpeista.

Kilpailukin olisi tasaväkisempi koska O-P:lla ei ole phoenixia ;) 

Tämä ei siis ole välttämättä maailmaa mullistava idea, mutta mielestäni silti melko hauska.
Osallistuminen olisi helppoa ja halpaa ;)

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #8 : 24 Kesäkuu, 2009, 10:56:34 »
Mitäpä jos pidettäis ne Suomen 3D kilpailut phoenixin verkkopelissä?
Kun ei porukkaa tule kilpailemaan paikan päälle, jos ne vaikka vesivehmaalla pidetään.
Porukkaa varmaan osallistuisi enemmän, kun ei tarvitse ajaa autolla pariasataa kilometriä eikä ole huolta torpeista.

Kilpailukin olisi tasaväkisempi koska O-P:lla ei ole phoenixia ;) 

Tämä ei siis ole välttämättä maailmaa mullistava idea, mutta mielestäni silti melko hauska.
Osallistuminen olisi helppoa ja halpaa ;)
Hauska idea tosiaankin.
Tämän toteuttamiseksi tosin tulee ratkaista muutama tekninen ongelma. Phoenixissa pidettävästä kilpailusta tulee streamata ruutu joltain sessiossa kiinni olevalta koneelta, jotta useampi kuin 8 yhtäaikaista käyttöäjää saadaan näkemään ruutu, sekä siksi että kaikilla tuomareilla/katsojilla ei välttämättä ole phoenixia.

mielenkiintoinen idea
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #9 : 24 Kesäkuu, 2009, 11:04:49 »
Mitäpä jos pidettäis ne Suomen 3D kilpailut phoenixin verkkopelissä?
Kun ei porukkaa tule kilpailemaan paikan päälle, jos ne vaikka vesivehmaalla pidetään.
Porukkaa varmaan osallistuisi enemmän, kun ei tarvitse ajaa autolla pariasataa kilometriä eikä ole huolta torpeista.

Kilpailukin olisi tasaväkisempi koska O-P:lla ei ole phoenixia ;) 

Tämä ei siis ole välttämättä maailmaa mullistava idea, mutta mielestäni silti melko hauska.
Osallistuminen olisi helppoa ja halpaa ;)

Vähän kyseenalaistan, ei sillä että olisi huono idea.
-kaikkien mahdollisuus osallistua(Phoenix-ohjelma, tietokoneen tehojen riittävyys)?
-tuomarointi?
-kisafiilis?
-liikkeiden hallittu suorittaminen?

Kyllä ne kisat pitää vaan livenä pitää. Ei siinä ole järkeä muuten. Kuvittele vaikka F1 kisat PS-3lla pelattuna :D
Eli kyllä ne, joita kiinnostaa tulevat paikanpäälle. Ainakin toivomusta olisi, että ne, joilla ei niin hyvää mshdollisuutta ole kulkea, vaikka järkkäisivät kimppakyytejä ym(kai itsestäänselvyys? :D) Näin lähtemisen kynnys pienenisi.

SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa 1m4s0_

  • Seniori torppari
  • *****
  • Sami Ollonen ät Raahe
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #10 : 24 Kesäkuu, 2009, 11:10:01 »
ja vieläkö phoenixillä on taipumus siihen että kun on tarpeeksi monta lentäjää niin alkaa aälytön lagaaminen, voi viedä vähän kisafiiliksiä.. eikä se nitro haise siellä  :-\

450Pro
Futaba 12FG 35mhz

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #11 : 24 Kesäkuu, 2009, 11:46:59 »
Yksi ratkaisu voisi olla se että nauhoitetaan lento ja pistetään se jakoon esim Phoenix nauhoituksena tai vaikka sitten Youtube videona muille. Raati sitten arvioi ja porukka vääntään netissä miksi henkilö Ö oli parempi kuin Ä. "Kisat" kestäisi viikon, jonka aikana pitäisi suoritus nauhoittaa.

+ Kaikki pystyy näkemään lennätyksen, ei rajoitusta katselijoista
+ Matala kynnys osallistua
- Taustalla voi olla parikymmentä lentoa, joista onnistunein pistetty jakoon. Eli ei varsinaisesti tule sitä kisafiilistä.

Eihän tämä varsinaisia kisoja korvaa, mutta voisi olla esimerkiksi talvella hauskaa ajanvietettä. Kesällä nämä kisat on the juttu.

Omalla kohdalla näyttää huonolta osallistuminen näihinkin karkeloihin, sillä kesän hääbuumi vie useamman viikonlopun. Kyseinen lauantai on siis menetetty.

-

Poissa Syrjäniemi

  • Pro torppari
  • ****
  • Ei riitä että se lentää
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #12 : 24 Kesäkuu, 2009, 12:00:55 »
Mää oon kiinnostunu kisoissa lentämisestä.           Omasta kesäaikataulusta en tiedä, näiillä näkymin toi viikonloppu ois vapaa.   Toivoisin Vesiksellä järjestettävän ;) (tottakai ;D)
 
Se varmaan olis ihan ok et muutama paras lentäis freestylen niinku finaalina (mulle itelle ei varmaankaan tulis hirveetä ropleemaa freestyle osiosta ihan kilpailumuotona).      Mut toi taitolento pitäis mun mielestä olla erikseen F3 -luokat

 -Lauri
« Viimeksi muokattu: 24 Kesäkuu, 2009, 12:02:29 kirjoittanut lateksi1 »
SAB Goblin 420 Sport
T-Rex 450L Dominator 6s
Futaba 10C Fasst                                                                       
 Lauri Syrjäniemi

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #13 : 24 Kesäkuu, 2009, 12:20:52 »
Freestylesta: Varmasti sen voi moni lentää läpi, mutta siten arvostelu voi tulla vaikeaksi, koska ei tunnisteta eri liikkeitä ja niistä ei sitten löydetä virheitä. Mutta silti löytyisi voittajaksi oikea koska kovin jätkä vetää matalimmalla ja siitä saa parhaat pisteet ;D Silloin arvostelukriteerinä olisi näyttävyys ja osaksi vain liikkeiden vaikeusaste suunnilleen. En tiedä miten isoissa kisoissa nämä arvostellaan, mutta kai tuomarit on itse joskus lentäneet 3Dtä(?) Jolloinka he löytävät liikkeet ja virheet niistä(?)

Luokkien -C ja -N pienessä yhdistämisessä pääsisivät osallistujat kumpaakin luokkaa kokeilemaan ja voittaja löytyisi oikeasti ajotaidon perusteella. Eikai se ole niin paha lentää pari Euron taivaslentoliikettä? Leikkimistähän tämä kuitenkin on :)
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #14 : 24 Kesäkuu, 2009, 13:02:55 »
kisoissa nämä arvostellaan, mutta kai tuomarit on itse joskus lentäneet 3Dtä(?) Jolloinka he löytävät liikkeet ja virheet niistä(?)

Kaikki tuomarit lentää itsekkin, eikä ne nyt sieltä eri tempuista yritä etsiä virheitä ja laskea pisteitä samalla tavalla kuin F3C tuomarit. Lähinnä koko lento arvioidaan kokonaisuutena, kyllä sen näkee onko lennätys hallussa vai ei ilman jokaisen tempun pistemäärien laskemista.


-op-
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #15 : 24 Kesäkuu, 2009, 13:34:58 »
Vähän kyseenalaistan, ei sillä että olisi huono idea.
-kaikkien mahdollisuus osallistua(Phoenix-ohjelma, tietokoneen tehojen riittävyys)?
-tuomarointi?
-kisafiilis?
-liikkeiden hallittu suorittaminen?

En ole osallistumassa vaakalentotaidoillani virtuaaliseen saatika todelliseen kisaan, mutta muutama vasta-argumentti siitä huolimatta.

-Ei IRL-kilpailuunkaan voi ilman kopteria osallistua. Ja "tehojen riittävyys" tulee oikeassa elämässä suoraan siitä, paljonko on kukkaroa pistää kopterin hankintaan ja hoonaukseen.
-Tuomarointi on helppoa joko spektaattorina tai nauhoitetun suorituksen perusteella.
-Minkäslainen kisafiilis viime kisoissa sitten on ollut, jos paikalle on tullut yksi tai kaksi osallistujaa? (vrt. esim. 8 osallistujaa verkossa ja tuimat jälkipelit foorumilla).
-Simussa toki arvostellaan simulentoa, eikä sitä pidä sotkea oikeaan lentotaitoon. Fiilis on luonnollisesti eri simulaattorilla ja oikealla kopterilla. Mutta kun kaikilla on kisaväline sama, ei liikkeiden hallitussa tai hallitsemattomassa suorittamisessa pitäisi olla mitään epäselvää.

Mielestäni virtuaalikisat olisivat ihan näppärä ajatus. Osallistuu ne jotka tahtoo ja jaksaa.

Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #16 : 24 Kesäkuu, 2009, 13:36:08 »
hmm kuulostaa mielenkiintoiselta tuomaroinnilta. Liike kerrallaan kun tuomaroidaan niin siitä on kilpailijalle paljon etua, lähinnä siis siinä että saa palautetta ja osaa sitten korjata ja parantaa suoritusta. Tässä on mun mielestä koko kisaamisen idea, kehittyminen eikä niinkään että mennään näyttämään mitä osataan.
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

Pertti

  • Vieras
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #17 : 24 Kesäkuu, 2009, 14:55:04 »
OHO! Mun ideahan on saanu jo melkein kannatusta. ;D

Ajanvietteeksi tuon nettikilpailun aluksi ajattelin.
Olisi kiva järjestää vaikka ei virallisena 3D kilpailuna, mutta kuitenkin jokin simukilpailu.

En ajatellut tämän syrjäyttävän oikeassa maailmassa tapahtuvaa kilpailu, vaan toiseksi vapaa muotoiseksi 3D kilpailuksi.


PS: Ihan mahtava keli ulkona. Itse kävin tänään Jämillä lentämässä deproniittia 7 akullista. Lennot päättyi Jämi Areenan seinään ;D

Poissa Timo

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #18 : 25 Kesäkuu, 2009, 12:37:12 »
Jassoo mulla alkaa ihan just nauruitkukohtaus...

Toki ne jotka eivät pääse ajamaam kilpaa oikealla F1-autolla kilpailevat siellä jossain mtv3:n verkkopelissä ja sen perusteella väittävät olevansa sitten hyviä kuskeja. Joku syy siihenkin lienee, että Finnairinkin lentäjät eivät suorita koko koulutustaan simulaattoreilla vaan joutuvat joskus ihan oikeasti lentämään...

Täältäkin muistan lukeneeni, että jotkut ajelee piroflippejä simulla hyvin, mutta in real life se piroflipin ajaminen ei ollutkaan ihan samanlaista kuin simussa. Olisi aika noloa jos menisimme ulkomaille kisoihin ja juttelisimme muille on tullut treenattua tosi paljon ja lento menee hyvin, ei tosin mainittaisi että kaikki treeni on tehty simulla ja koskaan ei olla ulkona yritetty ajaa ohjelmaa tai temppuja läpi. Eiköhän sieltä tultaisi häntäkoipien välissä kotiin.

Kilpailutoiminta kehittää meitä muutenkin kuin lennätystaidoiltamme. Me jokainen tiedämme jotka olemme kilpailleet, että kisatilanteessa on ihan erilainen jännitys päällä. Sitä kisajännitystä ei opi hallitsemaan jollei kilpaile oikeasti. Se on yksi tärkeimmistä syistä miksi pyrimme järjestämään suomessa kisoja paljon. Siksi jottei meidän kilpailijoiden kisarutiini pääse heikkenemään liikaa. EM- tai MM-kisoihin saatika sitten edes grensecup kisoihin tai 3D-mastersiin tms. on paljon helpompi lähteä kisaamaan kun on sitä oikeaa kisakokemusta alla. Muistan edelleen ekat isommat kisani 2003 Itävallassa Hirobocupissa jossa on oli euroopanmestaria ja Hirobon edustajia paikalla jne... Kyllä siellä meinaan perhana jännitti. Taivaalla kun lensi niin ei voinut pitää radiontikuista kiinni jottei se tärinä näy suoralento-osuuksilla. Tuollainen hermostuminen vaikuttaa ihan suoraan kisamenestykseen. Ei tuohon jännitykseen totu ja ei sitä opi hallitsemaan millään simulaattoreilla. Moni meistä on pelannut jotain formulapeliä tms. kotona tai kaverilla, onko jollain ollut pelin aikana pulssi lähellä 200? F1-kuskeilla lähdössä pulssi on siellä 200 tuntumassa käsittääkseni. Että mites nämä kisatilanteet sitten tuodaan simulaattoriin?

Toinen juttu on sitten tekninen kehitys. Kilpailuissa melko oleellinen tekijä menestymiseen on se, että vehkeet toimii hyvin. Jollei ne toimi, niin siinä pitää olla melko hyvää ongelmanratkaisukykyä ja kokemusta erilaisten ongelmien ratkaisemisesta. Simulaattorilla ei sellaisia ongelmia ole, joten simulla ajaminen ei opeta keksimään nopeasti syitä vaikka erilaisille tärinöille tai käyntiongelmille tms. Muistan miten Juho ja Jukkakin oli tämän kevään grensessä perjantaina jo heittämässä hanskoja nurkkaan kun kopterit ei toimineet sitten millään. Siinä oli jo lievää lannistumisen meininkiä ilmassa. Onneksi Heikkilät eivät olleet keskittyneet pelkällä simulaattorilla lentelyyn ja muutkin paikalla olevista olivat joskus nähneet rc-kopterin ihan oikeasti. Joten lauantaina Juhonkin kopteri toimi jo todella hienosti.

Kyllä ainakin itselläni yksi suurimmista syistä kilpailla on päästä kisoihin maailmalle ja vähän suurempiin piireihin mitä Vesiksen kentällä on. Ihan voin näin lonkalta heittää, että ei sinne ole menemistä jos alkaa kikkailemaan liikaa noilla simulaattoreilla.

Idea simukisoista on sinänsä ihan uusi ja jännä. Varmasti se on kokeilemisen arvoinenkin niiden osalta joita se kiinnostaa, etenkin talvella. Mutta ei siitä ole missään suhteessa oikeiden kisojen korvaajaksi. Talvellakin minusta paljon kehittävämpää voisi olla joku sisäsarjan perustaminen jossa pienillä sähkökoptereilla lennettäisiin jotain kisaa niille sovitetulla ohjelmalla ja urheiluhalliin tehdyillä säännöillä.

--
Timo
Kyllä jokainen osaa flipin tehdä, mutta osaako kaikki lentää 10m suoraan...

Poissa Trnquill

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #19 : 25 Kesäkuu, 2009, 14:56:43 »
Jassoo mulla alkaa ihan just nauruitkukohtaus...

Toki ne jotka eivät pääse ajamaam kilpaa oikealla F1-autolla kilpailevat siellä jossain mtv3:n verkkopelissä ...

Naurua ja etenkin itkua hillitsee se, että lukee ja ymmärtää nämä viestit kuten ne on tarkoitettukin: tosielämä on tosielämää, simu on simua. Simukisojahan ehdotetaan nimenomaan lisäviihteeksi, ei korvaamaan tosielämän kisailua. Enkä näin äkkiseltään osaa lukea oikeiden rivien välistä sitäkään, ettäkö joku väittäisi simutaitojen korreloivan 1:1 tosielämän lentotaitoon (vaikka väistämättä jotain yhteyttä näiden kahden välillä on pakko olla).

Idea sisäkisoista on loistava! Varsinkin nyt pienien ja kykenevien härveleiden yleistyessä kovaa vauhtia.

Ja mitä formulakisojen ja simuilun pulssien vertailuun tulee: olen useasti todistanut viereltä, kun erästä tiettyä FPS-peliä pelataan otsa hiessä ja selkä märkänä tunnista toiseen urheilusuorituksen lailla. Kysehän on vain siitä, kuinka tosissaan itse kukin tekemiseensä suhtautuu. Ei sillä että uskoisin virtuaalisen puuhastelun koskaan tosielämään voittavan.

Poissa Ege

  • Seniori torppari
  • *****
  • Esko Lumaja-HCTF/RC-Kopterit Ry 117
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #20 : 25 Kesäkuu, 2009, 17:45:52 »
Moro! ymmärrän Timon kantaa kisoista koska itse kisaan. Mutta ongelma on varmaan just toi kulkeminen, tälläkin foorumilla on varmaan innokkaita kopterin lennättäjiä pilvin pimein, mutta ei ole rahaa tai mahdollisuutta kulkea pitkiä matkoja :( mullakin olis intoa lähteä noihin ulkomaan ksoihin mutta se raha puoli ne kun on kalliita reissuja.  :( kysehän on siitä mitä tähän harrastukseen on valmis panostamaan toisinaan se voi viedä jopa koko sydämmen.  ;D Ja rahathan tää ainaki vie, mut on se vaan niin hienoa lennättää toimivaa kopteria,  vielä jos joku liike menee putkeen ja kone ehjä päivän jälkeen.  8) no lennättäkää te jotka kerkeette mulla tuntuu tän kesän treenaukset menevän töissä >:( LA F3J liidokki kisoihin töihin SU äidille maalaamaan, ja talvellakin ajetaan ulkona jos keretään. ;)
« Viimeksi muokattu: 25 Kesäkuu, 2009, 18:53:45 kirjoittanut Ege »

Poissa Hermis

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Heinäkuun kisat.
« Vastaus #21 : 26 Kesäkuu, 2009, 16:05:29 »
Jassoo mulla alkaa ihan just nauruitkukohtaus...
Ja sähkökopterin säätäminen on mahdotonta, koska niissä ei ole seosneulaa...

Simukisat voisivat olla syy tehdä simulaattorilla jotain muutakin kuin heitellä konetta ympäriinsä, esim. treenata ihan oikeita liikkeitä. Kun jokin tarkka liike olisi hallussa simussa, sen siirtäminen oikean taivaan sineen olisikin vain pienen askeleen päässä.

Talvellakin minusta paljon kehittävämpää voisi olla joku sisäsarjan perustaminen jossa pienillä sähkökoptereilla lennettäisiin jotain kisaa niille sovitetulla ohjelmalla ja urheiluhalliin tehdyillä säännöillä.
Se voisi olla ihan kivaa juu, mutta miksi näen mielessäni 80€ bensakulut matkasta sisähalliin, jossa TRex250 torpataan näyttävästi seinään heti toisella akullisella, koska simutreeni on jäänyt väliin...



Kun tapasin erään lennättäjän ensimmäistä kertaa, hän pyysi erästä lennokkiani kokeiltavaksi. En antanut, koska hänen kokemuksensa rajoittui vain simulaattoriin. Tasan viiden minuutin kuluttua näin kaverin lentävän erään toisen kerholaisen depronstuntilla temppuja, jotka opin itse vasta parin vuoden kuluttua. Sittemmin Vispilä on tainnut lentää välillä oikeaakin kopukkaa, mutta kyllä hänestä näkee ettei simutreenillä saavuta mitään... ;)
-flybarless, sedative stabilized head-

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
13 Vastauksia
6215 Lukukerrat
Uusin viesti 29 Toukokuu, 2008, 15:13:52
kirjoittanut jukka
18 Vastauksia
8583 Lukukerrat
Uusin viesti 15 Heinäkuu, 2008, 16:09:03
kirjoittanut Ege
MM-kisat

Aloittaja masu « 1 2 » Yleinen keskustelu

27 Vastauksia
19253 Lukukerrat
Uusin viesti 07 Toukokuu, 2009, 18:43:40
kirjoittanut olijchr
0 Vastauksia
5365 Lukukerrat
Uusin viesti 23 Heinäkuu, 2010, 21:27:22
kirjoittanut Timo
1 Vastauksia
4719 Lukukerrat
Uusin viesti 23 Heinäkuu, 2010, 21:50:29
kirjoittanut Juho