Kirjoittaja Aihe: F3C/F3N EM 2016 Puolassa  (Luettu 8269 kertaa)

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« : 12 Syyskuu, 2015, 14:07:55 »
EM-kisojen paikka ja nettisivut on julkaistu. Tuttu paikka entisille kisaajille, Puolan Wloclawec ja elokuussa mennään. Kaupunki kiva Lahden kokoinen mesta, kisakenttä lähellä. Porukka jotka kisaa järkkäävät ovat ammattilaisia hommassaan ja 2013 kun siellä kisattiin oli järjestelyt tosi jees.

Suomesta SM-kisojen perusteella valittu joukkue F3C puolelle on Juho Heikkilä, Anssi Aunola sekä Ari Holmström. F3N puolelle ei karsintaa järjestetty, jos halukkuutta kuitenkin ilmenee on tilaa 3 seniorille ja 3 juniorille (alle 18v). Potentiaalia olisi kyllä Suomessa.

Perinteisesti on menty laivalla Tallinnaan ja siitä alaspäin via balticaa varsovaan asti. Siitä kisapaikalle about 100km. Ajomatka aika pitkä 10-12h. Allekirjoittanut lähtee lentäen varsovaan ja sieltä auto vuokralle. Kisojen kesto perinteinen 10 päivää, josta varsinaisia kisapäiviä 6.

Maajoukkue aikoo hakea tukea kisamatkaan Ilmailuliitosta, Ilmailun tukirahastolta sekä yksityisiltä tahoilta. Iso tuki joukkueelle olisi myös koptereilla kisaamisesta kiinnostuneet ihmiset mukaan reissuun. Avustajia tarvitaan aina, jotta kisaajat voivat keskittyä kisaamiseen. Tässä ollaan perinteisesti annettu tasoitusta keskieuroopan maille, joista lähdetään liikkeelle isoilla yli kymmenen hengen porukoilla.

Treenit jatkuu ja tavoitteet on korkealla. Maajoukkueena podium ja kaikki F3C lennättäjät finaaliin (15joukkoon).

http://rcheli-echs2016.pl/
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #1 : 25 Tammikuu, 2016, 11:47:05 »
Kisojen eka bulletin on julkaistu. Tuomareiksi valikoitu pari uutta herraa joten se ei meidän pärjäämistä vaikeuta. Osallistumismaksuksi piloteille on pistetty 420e johon ilmailuliitto antaa tukea 150e. Maksettavaa jää siis 270e tältä osin.

Lennot helsinki-varsova pyörii hyvin ja hintaa tulee about 200e per nuppi menopaluusta. Auton vuokraus vaikutti edulliselta, about 30e per päivä ihan farmarille mihin koneet mahtuu laatikossaan. Näitä pitää kohta alkaa varailemaan ennen kuin hinnat nousee.

Ennakkoilmottautuminen on viimeistään 10.3 johon siis vain pilottien määrät. Lopullinen ilmottautuminen on huhtikuun lopussa eli aika nopsaa tulee. Onneksi treenaamiset on hyvällä mallilla ja ainakin itsellä ykköskopteri lentää hyvin. Varakone on sitten helppo pistää samanlaiseksi.

Avustajia kisoihin kaivataan edelleen. Muutama innokas on ilmeisesti lähdössä mestoille mutta olisi kova saada muitakin kiinnostuneita mukaan nostamaan suomea maailman kopterikartalle takaisin.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa TeroS

  • Nörtinpentu - Valiotorppari
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit TreRC
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #2 : 25 Tammikuu, 2016, 15:48:41 »
Tsissus siinä o WordArtti ollu käytössä :)

Onnea kisoihin kuitenkin, Suomi voittoon!

Poissa Hayabusa

  • Seniori torppari
  • *****
  • Jos ahdistaa ota diapam tai hommaa Goblin
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #3 : 31 Tammikuu, 2016, 07:33:41 »
Pyrkimys on tulla messiin
Goblin 570 KSE, Goblin 500 Sport, Goblin Black Thunder
Bavaria Demon sx3 ja x3,VbarNeo, kontronik 120 jive ,hobby wing 130, kosmik 200  . Futaba SG 14



Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #4 : 24 Heinäkuu, 2016, 21:27:34 »
Mestoilla ollaan. Kuuma ja tyyni. Eka kisakierros ajettu.  kevyttä sössimistä. Tuomarit antoi rajusti keppiä.

Jukan kanssa ollaan kahdestaan, toista vuotta peräjälkeen. Pienin joukkue koko kisassa. Ei anneta sen haitata, mennään eteenpäin. Finaalipaikka siintää edessä, kunhan rotaatiot saa osumaan alle 50cm pisteestä. Ei se paljosta ole kiinni.

SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa viltsu

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RY #109, SIL, Ämmässuo, HCTF
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #5 : 25 Heinäkuu, 2016, 08:10:05 »
Mestoilla ollaan. Kuuma ja tyyni. Eka kisakierros ajettu.  kevyttä sössimistä. Tuomarit antoi rajusti keppiä.

Jukan kanssa ollaan kahdestaan, toista vuotta peräjälkeen. Pienin joukkue koko kisassa. Ei anneta sen haitata, mennään eteenpäin. Finaalipaikka siintää edessä, kunhan rotaatiot saa osumaan alle 50cm pisteestä. Ei se paljosta ole kiinni.
Hieno homma Juho :-) ei muuta kuin täysillä eteenpäin
SAB GOBLIN 380 (Bavarian demon 3X), SAB URUKAY COMP (Futaba CGY 750) SAB GOBLIN 500 (Bavarian demon 3sx) HIROBO EAGLE (Bavarian demon 3X). FUTABA 18SZ

   

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #6 : 25 Heinäkuu, 2016, 20:20:17 »
Tänään veivattiin toinen kierros. Ukkosmyräkkä vähän pidensi päivää ja tulipahan kopteriakin rassattua kentällä. Lensin toiseksi viimeisenä. Sama keli muuten. Onnistui lento ihan ok, pientä juttua edelleen mut niiden korjaaminen vaatii sen 500 treenilentoa. 232,5 pistettä ja kierrokselta sijoitus 12. Kaks ekaa yhteenlaskettuna sijoitus 14. Huomenna jatkuu... 15 parasta menee finaaliin.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa viltsu

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RY #109, SIL, Ämmässuo, HCTF
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #7 : 25 Heinäkuu, 2016, 20:24:44 »
Hienoa Juho jatka vaan hyvää lentoa niin finaali kutsuu :-)
SAB GOBLIN 380 (Bavarian demon 3X), SAB URUKAY COMP (Futaba CGY 750) SAB GOBLIN 500 (Bavarian demon 3sx) HIROBO EAGLE (Bavarian demon 3X). FUTABA 18SZ

   

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #8 : 26 Heinäkuu, 2016, 21:27:45 »
Pelit jatkuu eteenpäin. Tänään meni siinä mielessä haastavaksi, että lämpötila huiteli korkeimmillaan 33-35 asteessa. Ja auringonpaiste päälle. No kyllähän Suomi-poika pärjää, ilman telttoja tms. Tuulikin kääntyi puhaltamaan täysin eri suunnasta eli vähän erilaista.

Vähän oli ekoissa taivasliikkeissä epävarmuutta ja tuomarit sen hoksasivat. Muuten lento oli hyvää ja rotaatio keskelle. 230 siitä tuli pisteitä ja oikeutti kierrokselta sijaan 18.

Huomenna lennetään vika alkukierros. Lähden liikenteeseen sijalta 15, ja tiukkaa tulee. Vähintään samanlaiseen suoritukseen pitäisi pystyä jos mielii sijoituksen säilyttää. Vähän parantamalla voi muutaman pykälän noustakin. Ainut tavoite on silti päästä finaaliin, siellä kun ne lopulliset sijoitukset ratkotaan. Huomenna onneksi lento jo klo 12, eli ennen päivän kuuminta hetkeä eikä tarvi jännittääkkään niin pitkään. Treenit alkaa kahdeksalta...

Finaaliin näillä näkymin menossa 5 SAB pilottia, pari Questia, yks Hirobo ja loput JR.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa jukka

  • Pro torppari
  • ****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #9 : 27 Heinäkuu, 2016, 21:05:33 »
Alkukierrosten tulokset löytyy täältä : http://rcheli-echs2016.pl/docs/F3C_preliminary_results.pdf
Kova oli tunku finaaliin mutta tälläkertaa kävi niin, että suomipoika meni sinna mukaan :)
Huomenna on virallinen harjoitus ja finaalikierrokset alkavat ylihuomenna. Tässä kohtaa pohjoisen maat yhdistävät voimansa ja treenataan yhdessä ruotsalaisten kanssa.
SAB Goblin 380 KSE
SAB Goblin 570 KSE
Hirobo Eagle 3 EP x4
JR forza 450
Futaba 18SZ

Poissa viltsu

  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RY #109, SIL, Ämmässuo, HCTF
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #10 : 27 Heinäkuu, 2016, 21:18:58 »
Tosi hienoa meininkiä
SAB GOBLIN 380 (Bavarian demon 3X), SAB URUKAY COMP (Futaba CGY 750) SAB GOBLIN 500 (Bavarian demon 3sx) HIROBO EAGLE (Bavarian demon 3X). FUTABA 18SZ

   

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #11 : 28 Heinäkuu, 2016, 20:03:22 »
On tämäkin työmaa. Kuudes päivä kisapaikalla, +30 ja yli lämpöä, taas painettiin 13 treenilentoa. Pelkkää finaaliohjelmaa siis. Kaikki paukut on kotona laitettu alkukierrosohjelmaan, joten uusia liikkeitä tuli opeteltua tänään.

Sen kyllä huomaa miten Euroopan huiput erottuu finaalin loppupäästä. Se lento vaan on niin hallittua. Ja sinne on vielä matkaa.

Huomenna kaks finaalikierrosta. Mulle osui lentovuorot yhdeksän jälkeen ja kolmen jälkeen. Viimenen finaalikierros on lauantaina. Sijoitusta lähdetään hilaamaan ylöspäin, jos kaikki menee nappiin niin muutaman sijan voi nousta.
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #12 : 29 Heinäkuu, 2016, 22:33:09 »
Kyllähän siinä niin kävi et osaa muut ajaa paremmin tätä kuin allekirjottanut. Lento kyl paranee mut pahoja virheitä sattuu. Tänään toinen rotaatio ohi siitä pikkuympyrästä (-6p) ja sen sellasta. Mut onneks finaalista ei voi tippua ja huomenna voi vielä näyttää mitä osaa. Se 230p lento on mahdollinen jos pää vaan kestää.

Muutama kaveri ottaa nimellä pisteitä aika rajusti yläkanttiin. Eikä virheistä ihan niin paljon keppiä jaeta. Mutta eipä sillä merkitystä, kunhan järjestys menee oikein. Huomenna vika kierros. Kärjessä on sen verran tiukkaa että sijat 3-5 on viiden tuomaripisteen sisällä. Järjestys voi olla siis huomenna ihan eri..
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #13 : 29 Heinäkuu, 2016, 22:36:10 »
Hienosti vedetty jokatapauksessa! Tsemppiä vikaan settiin!

Jännä miten toi taitolentopuoli on niin erillään 3D puolesta. sun lisäksi en ole yhtään noista nimistä ikinä edes kuullut! no joo ykköspaikalla oleva särähtää siltä että jossain kuullu joskus...
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #14 : 30 Heinäkuu, 2016, 19:37:44 »
Näin se menee. Kisoja seuranneille tuttuja nimiä, tosin taas vaihtui kärkinimistä osa. Selvä murros käynnissä, finaalissa oli 7 pilottia 22v tai alle. Mullekkin uusia naamoja osa finaalipiloteista.

Näkyvyyshän näillä F3C kisoilla on aika heikko, mut Facen puolella aktiivista kisaajien toimesta. Käytännössä kaikki euroopan maat joissa taso on korkealla, tulokset siellä. Esim Sveitsillä omissa finaaleissa 10 pilottia F ohjelmaa ajaa yli 200p.

Viimenen rundi meni mulla hyvin, 239,5. Aika bueno lento kaikinpuolin. 13. Sija vikalta kierrokselta. Lopputuloksissa olin 15. Enniolle kolmas perättäinen EM titteli. Makeeta. Ja SABilla.

Pitää laitella kunnolla kuvia kun ehtii. Seuraavaks kisojen päätösjuhlat, sopivasti meidän hotellilla!
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


Poissa Juho

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: F3C/F3N EM 2016 Puolassa
« Vastaus #15 : 09 Elokuu, 2016, 17:36:10 »
Palautuminen rupeamasta on edennyt jo sille tasolle että kopteri otettu pöydälle ja katseltu mitä lähdetään muuttamaan. Uusia ajatuksia aina syntyy näillä reissuilla.

Kuvia kisoista löytyy oikeinkin paljon osoitteesta http://rcheli-echs2016.pl/contests/

Sitten ois video meikäläisen toisesta finaalikierroksesta. Ei parasta lentoa mut ihan jees.

https://www.youtube.com/watch?v=96zAsXLsiTw&feature=youtu.be

Jatketaan harrastuksia..
SAB Heli Team Finland - Supported by Bavarian Demon, Kontronik Drives, BK-Servos and Optipower batteries


 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
13 Vastauksia
7230 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Heinäkuu, 2013, 08:35:09
kirjoittanut jukka
3 Vastauksia
3764 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Elokuu, 2015, 16:00:52
kirjoittanut Koippa
1 Vastauksia
3467 Lukukerrat
Uusin viesti 31 Elokuu, 2015, 09:06:47
kirjoittanut Koippa
68 Vastauksia
28976 Lukukerrat
Uusin viesti 26 Lokakuu, 2016, 20:54:24
kirjoittanut Tohtori R
71 Vastauksia
22433 Lukukerrat
Uusin viesti 27 Marraskuu, 2016, 20:32:00
kirjoittanut Tohtori R