Kirjoittaja Aihe: Ensimmäistä oikeaa kopteria.  (Luettu 47704 kertaa)

Poissa Mkz

  • Aloitteleva torppari
  • *
Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« : 28 Joulukuu, 2012, 15:40:19 »
Tervehdys,

Joulu meni ja ehdottomaksi hittilahjaksi nousi sellanen 40e IR-ohjattava helikopteri, jonka ostin faijalle. Nyt on sitten iskeny jälkeenpäin hirvee lahjakateus :)

Joskus vuosikausia sitten oli tää sama harrastus harkinnassa RC-autoharrastuksen jälkeen. Sillon se karahti kiville osittain ajanpuutteeseen ja osittain siihen, että ainakin siihen aikaan harrastus olis vaatinu suhteettoman paljon säätämistä varsinaiseen harrastamiseen verrattuna. Tiedän, että säätämistä se aina on, mutta olen aika paljon optimistisempi nyt tämän asian suhteen.

Täällä oli muutamia samanlaisia threadeja, jotka luin läpi. Päätin kuitenkin tehdä oman, koska ihan suoria vastauksia kysymyksiin en saanu. Toinen syy on se, että kokemuksesta tiedän, että mitä enemmän jostain hankinnasta hakee tietoa ja suosituksia foorumeilta, sen moninkertaisemmaksi budjetti paisuu (ja saa itselleen uskoteltua sen järkevyyden).

Tuota Trex 450:sta näytti olevan jonkin verran täällä suositeltu, joten ehkä se on ok lähtökohta? Ja otetaan vielä lähtökohdaksi se, että kalliimmaksi ei saa mennä. Helmiä sioille jne...

Noistakin 450 näytti olevan monenlaisia malleja myynnissä enkä oikein saanut kunnolla tolkkua mitä eroja niiden välillä on?
Jotain RTF pakettejakin näytti tuosta olevan myynnissä. Radio näytti puuttuvan, mutta mitä muuta noista yleensä puuttuu?
Radioista katselin ensiks vanhasta tottumuksesta Futabaa, mutta näyttivät olevan aika hintavia? Tai ainakin muita halvempia malleja oli runsaasti vaihtoehtoina.

Eli pähkinänkuoressa kysyn suosituksia kopteriksi, radioksi yms. tarvittaviksi? Onko tuosta Trex 450 hyvä lähteä, vai pääsenkö samaan kokemukseen jollain toisella mallilla/merkillä huokeammin?

Toi toiselle aloittelijalle toisessa threadissa osoitettu kiinalaisten video kahdesta eri tavasta aloittaa harrastus oli ihan hauska. Yritän sen fiksumman heebon jalanjäljissä mieluummin.

Voi laittaa myös viestiä jos on myynnissä soveltuvaa tavaraa. Tai vielä parempi - koko paketti.

Poissa pilot4fn

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Nummela Ry, SIL
    • Juhan kopteroinnit
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #1 : 28 Joulukuu, 2012, 16:25:17 »
Tässä omat suositukset:
- Radioksi Futaba T8FGS
- Kopteriksi MiniProtos (http://thehelistore.com/index.php/kopteripaketit/msh-1/miniprotos/mini-protos-carbon-kit-yge-scorpion-sab.html ) ja tee siitä heti FBL
- Gyroksi Mini V-Bar (http://thehelistore.com/index.php/kopteritarvikkeet/gyro/mini-vbar-blueline-5-2-express.html ) edellisestä erittäin hyviä omakohtaisia kokemuksia TAI
 MSH Brain (löytyy samastaa putiikista kuin edellinenkin, mutta taitaa olal loppu kun ei löydy listasta: http://thehelistore.com/index.php/kopteritarvikkeet/gyro.html )

Edellä olevien lisäksi:
- akut (löytyy myöskin mm. Helipeoplesta) 2200mAh 11,1V 40C on ne arvot millä kannattais lähteä liikkelle, suuremmankin C-arvon akkuja voi hommata, niin riittää pidemmälle harrastuksessa.
- servot
- laturi
- virtalähde
- torppausten mukaan varaosia vähän tai todella paljon ;)
MSH Mini Prôtos+Mini V-BAR, Concept VR-46, Walkerat: Genius CP, V100D03, V120D02S FPV, Extra 260+DLE30 (omaan käyttöön)
Trex100 -klooni (toimin mekaanikkona tälle)
Futaba T8FGS, Phoenix sim, http://www.helifleet.com/pilot4fn
Entiset: Trex-600NP DFC+CGY750+OS55HZ-H Hyper, 450SE-V2, Walkera 4#3B

Poissa sniiki

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Hei me lennettiin
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #2 : 28 Joulukuu, 2012, 16:31:28 »
Tai sitten pidät kiinni tuosta omasta alkuperäisestä rex 450 suunnitelmasta ja jätät nämä "heti vaan parasta"-neuvot sikseen. Ei tarkoita ettäkö paskaa kannattaa ostaa, mutta aloittelija ei V-bari rimpuloista saa mitään hyötyä, ellei päänsärkyä semmoiseksi laske. Seulo aiemmista alottelijaketjuista paras kokoonpano omaan budjettiisi.
E: ja muita lainatakseni, hommaa se simulaattori ensimmäisenä (Radiot ja Phoenix RC).
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 16:33:42 kirjoittanut sniiki »
T-Rex 700G Helibug
Spektrum DX7
PhoenixRC

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #3 : 28 Joulukuu, 2012, 16:33:42 »
Joulu on vaarallista aikaa, kun alkaa tehdä kaikenlaista mieli   ;)

Oon omistanut parikymmentä ja kasannut/säätänyt lähemmäs 50 erilaista kopteria ja niistä Trex 450 Pro on ollut yksi positiivisimmista yllätyksistä. Ruuvit kannattaa vaihtaa laadukkaampiin, mutta muuten perus pakettien ominaisuudet riittää pitkälle tulevaisuuteen. Kiina paketilla saattaa säästää alussa 50-100€ mutta myöhemmin huomaat että onkin mennyt monta satasta osien päivittämiseen. Sama kaava toistuu lähes jokaisella harrastuksen alussa, kunnes todetaan että säästämällä ei säästä. Huonosti toimiva kopteri tappaa innostuksen samantien ja alkaa vielä vit*****kin kaiken lisäksi.

Jos haluaa tässä harrastuksessa säästää niin turvallisin tapa on ostaa laturit, liittimet ja työkalut kiinasta. Sieltä saa 3 laturia yhden Suomesta ostetun hinnalla. Alussa on ehkä järkevää ostaa iso kasa akkujakin sieltä, leijuttelussa riittää lähes mikä tahansa akku. Nanotech akut alkaa olla jo kohtuullisen hyviä. Tosin Suomesta saa EuroRC:ltä hyväksi todettuja Gens Ace akkuja 450:iin jo 25€:lla kipale, ei ole paha hinta.

Onko sulla intoa tilata osia monesta eri kaupasta (ulkomailtakin) vai haluutko kaiken samasta paikkaa?
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa njs

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #65
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #4 : 28 Joulukuu, 2012, 17:00:11 »
Tässä omat suositukset:
- Radioksi Futaba T8FGS
- Kopteriksi MiniProtos (http://thehelistore.com/index.php/kopteripaketit/msh-1/miniprotos/mini-protos-carbon-kit-yge-scorpion-sab.html ) ja tee siitä heti FBL
- Gyroksi Mini V-Bar (http://thehelistore.com/index.php/kopteritarvikkeet/gyro/mini-vbar-blueline-5-2-express.html ) edellisestä erittäin hyviä omakohtaisia kokemuksia TAI

Nyt karkasi vähän mopo jos asetettiin max. hinnaksi Trex 450 :) Tuokin on hieman leveä käsite budjetiksi, joten kannattaisi kertoa ihan euroina paljon on valmis laittamaan tähän. Jos budjetti on esim. tuon 400€ niin Trex 450 on siihen kallis, eli silloin suosittelin comboa: mankka+simu+pikkukopteri tyyliin Blade mCP X tai Blade Nano CPX. Eli esim. tämä paketti:

http://www.fast-lad.co.uk/store/spektrum_dx6i_combo_with_phoenix_simulator-p-21278.html
Ja kopuksi: http://www.fast-lad.co.uk/store/e-flite_blade_nano_helicopter_blh3380-p-20998.html

Se, että esim. tuo http://www.trex-store.com/trex-plus-super-combo-p-3116.html maksaa 455€ ja siinä tulee ns. kaikki mukana on harhaanjohtavaa. Sen lisäksi tarvitset työkalut 50-100€, simun 100€, pari lisäakkua 25€/kpl ja mielellään uuden laturin 50€. Eli siinä menikin 700€ + mahdolliset torppikulut päälle.


Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #5 : 28 Joulukuu, 2012, 17:03:32 »
Radioksihan tarvii vähintään 6 kanavaisen eli jos edullista hakee niin futaballa on se yksi malli tai ainakin se näyttää futabalta eli  Futaba 6J. Toinen sitten suosittu radio on Spektrum DX6i, suurin piirtein sama hintaluokka. Kumpikin tekee sen mitä on pakko eli ne riittää koptereiden ohjaamiseen, mutta mitään hienouksia ei ole sitten tarjolla, pelkät pakolliset ominaisuudet. Itse kaipaisin tuon DX6i:n kanssa toista taivaslentotilaa. Nykyisessä mankassani on sitten kaikkea mahdollista ja mahdotonta josta en ymmärrä tuon taivaallista. Tuli vaihdettua kun sain myytyä entisen kopuni rtf-pakettina pois.

Trex 450 on jo sen verran hyvä laite ettei sen kanssa tarvi turhaa värkätä kaiken aikaa eikä korjata lähes toimivaa. HK:n kanssa mulla meinas mennä hermot eli meni juuri tuolla Vispilän kuvaamalla tavalla. Ota siis se trex lähtökohdaksi.

Suurin ero sportin (sen eri versioiden) ja pro:n välillä on perän vetotapa. Sportissa on hammashihnalla (kulkee peräputken sisällä) kun prossa taas on kardaani. Runko on erilainen ja itse ainakin tykkään enemmän pron kahdesta levystä tehdystä rungosta. Se mun kiinalainen oli jonkun sportin kopio sotkettuna niin monella eri mallin osalla ettei ikinä tiennyt mikä sopii ja mikä ei. Onkohan nupissa jotain, en osaa sanoa.

Laturia kannattaa vähän aikaa laskea. Eli joudut päättämään minkä tehoisen hankit. Käytännössä siis kauanko olet valmis käyttämään aikaa yhden akun lataamiseen. Jos ajatellaan edelleen tätä trexiä, se käyttää kolme kennoisia 11,1 volttisia 2200 mAh:n akkuja. 50 wattisella laturilla ei kovin nopsaan akkuja ladata, puolisen tuntia/akku.

Nämä laturit tarvii vielä lähes poikkeuksetta erillisen virtalähteen joka antaa laturille noin 12 voltin tasavirtaa. Tyypillisesti nuo laturit tarvii jotain 12 - 18 voltin väliltä. Osa kestää ja tarvii 24 volttia jotta saadaan täysi teho. Virtalähde pitää sitten mitoittaa laturille sopivaksi. Myydään palstalla joku myy ehkä vieläkin virtalähteitä eli käytännössä noita HP:n serveripowereita. Kannattaa kysyä, niistä saa halvalla tehokkaan. Niitä on puolella porukoista, etenkiin joilla on useampia tai isoja kopterreita. (yleensä niillä on sekä useita että isoja ja pieniä) Alkuun pääsee vaikka auton akulla jos sellainen sattuu ylimääräisenä olemaan.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Vispilä

  • Seniori torppari
  • *****
    • www.virtualworx.fi
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #6 : 28 Joulukuu, 2012, 17:05:00 »
Lainaus
- Radioksi Futaba T8FGS
- Kopteriksi MiniProtos
- Gyroksi Mini V-Bar

Minusta nämä neuvot kuuluu vähän samaan kategoriaan kuin se, että jos joku uusi harrastaja haluaa aloittaa 700 luokan sähkökopterilla 2000€ budjetilla, niin heti ensimmäiseksi neuvotaan ostamaan 300€ viritysmoottori, 300€ säädin, ja 1kpl 400€ Thunder Power 65C akku joka on toinen jalka haudassa siinä vaiheessa kun muutaman kerran vahingossa puretaan liian tyhjäksi. Akkuihin, latureihin, työkaluihin ja perus varaosiin kannattaa varata vähintään 2/5 budjetista, koska ei se viritysmoottori tai kallis radio sitä kopteria ilmassa pidä.

Flybarless on ihan ok jos tuntee jonkun joka osaa säätää kaiken alusta loppuun ja testilentää asetukset kohdilleen, mutta yksin aloittaessa Flybarless on 1000 kertaa helpompi säätää päin prinkkalaa kuin mekaaninen nuppi. Enkä jaksa uskoa että yksikään ns. normaali aloittelija jaksaa/osaa/viitsii opetella konffaamaan kopteria läppärin kanssa kentällä.
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 17:12:39 kirjoittanut Vispilä »
Virtual Worx / Skycat.pro

"Now it's going somewhere"

Poissa pilot4fn

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Nummela Ry, SIL
    • Juhan kopteroinnit
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #7 : 28 Joulukuu, 2012, 17:17:12 »
Täällähän kiehahti ;)

Itse aloitin HK450 kopterilla ja todella pienen budjetin osilla siihen (Yhteensä kotiin kannettuna alle 100€ luokkaa :o). Radio oli myöskin 9 kanavainen kotiinkannettuna 72€ Fly-Sky. Ei se kopteri tullut missään vaiheessa maksamaan vastaavan Trex-450 hintaa eikä myöskään radion puolesta lähellekkään ns. kentällä respectiä saavia radioita vaikka radion toimivuudessa ei ollut mitään vikaa. Laturi ja akut kiinan ihmemaasta kans ja koko paketti oli siinä alle kahdella sadalla.
Eipä tuolla 3D lentelyä tehdä kovin kummoisesti - tarvitsi vaan kiinnostusta rakentaa. Sinällään hyvä vehje lennättelyn ja kopterin mekaniikan opetteluun. Itsellä kun rupes taidot karttumaan, päivitin kopteriin 'liikkuvia osia' Alignin vastaaviin pikku hiljaa.
Jos saat säätöapua FBL murikalle, niin lentämään opettelu on todella paljon helpompaa - ehkä vähän kuin apupyörillä - ottaen siis huomioon, että joku muu säätää sen FBL gyron sulle vakaaksi..
Suurimmalla osalla noista FBL gyroista on valmiit tehdas asetukset jo niin hyvät, että niillä lentely on erittäin helppoa (olen kokeillut näistäkin hinnoiltaan paria ääripäätä, $29 CopterX kuin myös 299€ Mini V-Baria joissa molemmissa on todella hyvät aloitus parametrit millä voi lentää jopa erittäin vakaasti). Sitten kun ruvetaan lentään jotain vaativaa 3D räimimistä tms, niin kuten Vispilä tuolla mainitsikin, täytyy oikeesti ymmärtää mitä siitä gyrosta säätää - juurikin kentän laidalla läppärin kanssa.

Edellinen viestini aiheutti suuresti kipinöitä, niin saas nähä mitä tämä aiheuttaa ;)
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 17:42:50 kirjoittanut pilot4fn »
MSH Mini Prôtos+Mini V-BAR, Concept VR-46, Walkerat: Genius CP, V100D03, V120D02S FPV, Extra 260+DLE30 (omaan käyttöön)
Trex100 -klooni (toimin mekaanikkona tälle)
Futaba T8FGS, Phoenix sim, http://www.helifleet.com/pilot4fn
Entiset: Trex-600NP DFC+CGY750+OS55HZ-H Hyper, 450SE-V2, Walkera 4#3B

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #8 : 28 Joulukuu, 2012, 17:26:39 »
Mullahan on molemmat tankovehkeitä enkä ole fbl-purkkia vielä kokeillut (ei ole riittänyt itseluottamus pyytää Tonilta kokeiluun kallista roottosta tai X7:aa tai Villeltä 500 trexsiä ;) )

Kuitenkin uskallan väittää että hyvin säädettynä tuo tankokopteri on myös vakaa, toki näen eron miten fbl-purkilla varustettu käyttäytyy ja on mullakin haaveissa päivittää trex fbl-laitteeksi. En kuitenkaan usko sen autuaaksi tekevään voimaan. Kuulemma se ehkä vähän helpottaa, mutta sitäkin täytyy osata käskeä tikuista oikealla tavalla ja tonttiin se törähtää tikkuvirheestä siinä kuin tankokopukin. Katsotaan sitten kun ehkä joskus saan tuon päivitettyä joudunko syömään sanani.  :P

Säätämiseen en ota kantaa kun en siitä ymmärrä kuin tankolaitteita.

ps. Tämä on siis se kiinan ihmekauppa josta nyt puhutaan ellei vielä ole tuttu paikka. http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/index.asp
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 17:29:03 kirjoittanut JuhoV »
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Mkz

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #9 : 28 Joulukuu, 2012, 18:45:42 »
Kiitokset kaikille vastauksista.

njs: Tuo budjetti nyt ei ollut ihan tarkka, koska kuten sanoin, oli hieman epäselvää mitä noihin paketteihin kuuluu ja mitä puuttuu.
Mutta muuten: Tuo Spektrum dx6i paketti tuolla simulla on varmaankin aika lähellä sitä mitä haen. Eli tollanen 200-250e menee ainakin radioon ja simulaattoriin sitte.

Vispilä: Noita oheiskamojen hintoja en osannut arvioida, mutta pidetään toi 40% mielessä.

JuhoV: Mitä tuo taivaslentotila oikein tarkottaa? Tai mihin toista sellaista oikeen voisi tarvita?

Miten tuolla njs mainitsemalla kopterilla muuten pärjää? Mitä siitä puuttuu? Ainakin se hinta olis ihan mieleinen. Tässä kokonaisuudessa hinta olis alle 400e + oheiskamat 40%?

Tuleeko noista paljon tulleja/alveja jos tuolta Hobbykingiltä tilaa ja jää tulliin kiinni?


Poissa jkkmobile

  • Seniori torppari
  • *****
  • East Side #57
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #10 : 28 Joulukuu, 2012, 19:03:18 »
Ihan ensimmäinen ja tärkein ostos on simu!

Phoenix on täällä suosituin

Simun saa suomestakin tosin ei näköjään nyt hyllyssä mutta pitäis ilmaantua tonne: http://www.trex-store.com/simulaattorit-tarvikkeet-c-70.html

UKsta: http://www.fast-lad.co.uk/store/phoenix_simulator_rtm4000-p-21059.html

Toi Trex 450 plus paketti sisältää futaban radion ja se on siis lentovalmiiksi kasattu ( rtf ): http://www.trex-store.com/trex-plus-super-combo-p-3116.html

On muutenkin mainio aloitus setti. nopeemman laturin tarvii ja lisää akkuja esim:

Suosituin laturi: http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/uh_viewItem.asp?idproduct=6792

Ja perus akut: http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/uh_viewItem.asp?idproduct=10279

Lisäksi työkaluja:

http://www.trex-store.com/ap800-sahkoinen-lapakulmamittari-p-3239.html
http://www.trex-store.com/extended-screw-driver-p-2142.html
http://www.trex-store.com/swashplate-leveler-p-3413.html
http://www.trex-store.com/pallolinkkipihdit-ball-link-plier-p-147.html

Lisäksi tarvitset juotoskolvin


Jos päädyt ostamaan jonkin muun 450sen kuin tuon rtf paketin, tarvitset kopun lisäksi erikseen radion ja vastarin ja noi kaikki muut hilppeet.



Hoppukunkun tilausista menee 23% alvi jos tilaat hongkongin varastolta.


Tuo njs:n mainitsema kopu on niinsanottu mikro kopu eli mahtuu kämmenelle ja kiva reenata sisällä.. ei kuitenkaan lennä kuten 450:nen




Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #11 : 28 Joulukuu, 2012, 19:10:11 »
Lentotilat
Eli kopterissa tarvitaan vähintään 3 lentotilaa.
-Hold
Tässä moodissa voidaan lapakulmia ohjata, mutta moottori sammuu eikä lähde pyörimään millään tikun asennolla. Kopteriin kytketään akku kiinni kun hold on asettu mankasta. Ei vahingossa tikkuun koskiessa kopteri karkaa. Tällä tehdään myös tarkoituksellinen autorotaatio. Polttomoottorivehkeissä taas kaasu jää sellaiseen asentoon että moottori käy, mutta kytkin ei ota kiinni eikä roottori pyöri.

Norm.
Tähän tehdään yleensä kaasukäyräksi sellainen jossa eka piste on 0 eli vasen tikku alhaalla moottori (lavat) ei pyöri. Loput kaasun pisteet asetetaan sitten esim. malliin 0 - 60 - 65 - 65 - 70 prosenttia. Lähes kaikissa mankoissa kaasun asetukset tehdään viidellä pisteellä, joissain mankoissa on 7 eri pistettä.

Tällä kopteri nostetaan ilmaan, sitä voi leijutella ja lentää rauhallisesti edes takaisin kaarrellen ja laskeutua. Tällä ei voi lentää selällään koska kaasu pienenee kun vasenta tikkua vedetään alas.

Taivaslentotilat eli Iddle.
Näitä voi olla usempia mankasta riippuen. Tuossa DX6i:ssä on yksi iddle, mulla on tuossa futabassa 3, joissain voi olla vielä enemmän. Nuo kolme riittää mulle paremmin kuin hyvin, en edes tarvi niin montaa.

Iddle tiloihin kaasu asetetaan yleensä joko lieväksi V-malliseksi käyräksi tai täysin suoraksi. Se voi olla vaikka Iddle 1 tilassa 80% kaiken aikaa ja iddle 2 tilassa 100%. Näin ollen vasemman tikun (joka monesti mielletään kaasutikuksi) asento ei vaikuta kaasuun/moottorin kierroksiin millään tavalla. Se ohjaa pelkkiä lapakulmia.

Tikun keskellä on ns. 0-kulmat. Alempana on negatiivista, ylempänä positiivista. Nyt kopteri siis voi lentää loputtomasti selällään, flipissä tai silmukassa ei kierrokset tipahda jne. Iddle kakkoseen teen itselleni symmetrisen lapakulmakäyrän, eli mulla on käytössä saman verran positiivisia ja negatiivisia lapakulmia, tällä hetkellä kummassakin käytän +-10 astetta.

Tätä voi hifistellä monella tapaa ja erilaiseen lentoon sopii erilaiset käyrät. Kisamiehet tarvii noita eri lentotiloja enemmän yms. Mulle riittää nuo hold, norm ja kaksi iddleä toistaiseksi.

Kahta käytän niin että toisesta saan rauhallisemman mukavaan, leppoisaan kaarteluun, sitten kun haluaa (uskaltaa) vähän revitellä niin pistän lisää kierroksia ja lapakulmia jotta kopu liikkuu terävämmin.

Lisäys
Tuohon jkkmobile:n listaan lisäisin vielä tällaisen: http://www.hobbyking.com/hobbyking/store/__14856__Hobbyking_Parallel_charging_Board_for_6_packs_2_6S_XT_60_.html

Noita on erilaisilla liittimillä eli valitaan sellainen kuin omissa akuissa on. Tällä voi ladata yhdellä laturilla kerralla 6 akkua. Laturin tehosta riippuu sitten nopeuttaako se hommaa vai ei. Jos laturi antaa tuon jkkmobile:n linkkaaman verran tehoa, se onnistuu kun yhteen noihin linkin akkuihin ei voi pistää 10 amppeerin virtaa kerralla.

Simulaattorikin taisi olla jossain vaiheessa myynnissä palstalla.
Puuttuikohan tuosta vielä virtalähde, eli se auton akku jos on ylimääräisenä alkuun päästäkseen, mutta ei todellakaan kannata hankkia sellaista virtalähteeksi erikseen vaan joku verkkovirrasta toimiva.

Mulla jäi ylimääräinen akku kun pistin entisen auton paaliin ja siinä oli vuoden vanha akku. Olen siitä kentällä ladannut kun en omista aggregaattia. Kotona lataan ensin lähtiessä akut täyteen ja täyttelen niitä sitten kentällä. Toimii hyvin 450 ja 500 kokoisten, kahden kopterin kanssa eli voin lentää koko ajan lähes niin kauan kuin haluan.

Mulla on vähän tuota tehokkaampi eli icharger 208b, joka antaa noin 270 wattia 12 voltin jännitteellä. Se riittää noihin (3S) 11.1 voltin akkuihin niin että saan 20 amppeeria latausvirtaa tarvittaessa. Tuon 500 kokoisen kopterin 22,2 voltin eli 6S akkuihin ei sitten irtoa enää kuin vähän yli 10 amppeeria. Kotona lähtee sitten täydet tehot 24 voltin virtalähteestä. Eli kaikki akut tunnissa täyteen storagejännitteestä.

Tämäkin taitaa riittää jos molempiin on kolme akkua. Nyt mulle on kulkeutunut noita pienempia 6 kpl. joka on aivan liikaa ja taas 500 kokoiseen on vain kaksi. Kaverin kanssa lennättäessä tämä riittää hyvin koko päiväksi. Jompaan kumpaan on aina täysiä akkuja.

http://www.kopterit.net/index.php/topic,17755.0.html Tuosta kannattaa kysyä virtalähdettä, tuo pienempikin potkii todella pitkälle. Monella on noita pienempiä, yksi yksinään, kaksi 12 voltin virtalähteenä tai kaksi sarjassa 24 voltin virtalähteenä. Myös mulla on tuollaiset sarjassa. (jos joskus rikastun ja saan ison kopterin, voin hommata tuolle virtalähteelle periaatteessa vielä kaksi samanlaista laturia lisää)

http://www.kopterit.net/index.php/topic,18056.0.html tuosta simu. Phoenixin mukavuus on siinä, että sen voi päivittää ilmaiseksi aina uudempaan, ei tarvi ostaa uusia versioita tai uutta päivitystä.
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 20:37:19 kirjoittanut JuhoV »
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

Poissa Toeh

  • Seniori torppari
  • *****
  • Kaikki toimii savulla!
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #12 : 28 Joulukuu, 2012, 19:52:24 »
Jos itse alottaisin harrastusta uudelleen niin hankintaan menisi

Radioksi
Spektrum DX6i/DX7S/DX8 (riippuen budjetista)

Kopteriksi
Eflite Blade Nano CPX

Simulaattoriksi
Phoenix RC

Noilla pääsee heti samana iltana lentämään ja ei tyssää ekaan torppiin. Simussa suunnat selviksi ja pienellä kopulla kokeilemaan käytännössä. Nää isommat sitte ei ainakaan oo yhtään vaikeampia ku nuo pienet. Tuota Nano CPX:ää kun oppii leijuttamaan ja ohjastamaan niin 450 FBL rekkula menee jo mukavasti.

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #13 : 28 Joulukuu, 2012, 20:15:32 »
Tämä se on aihe johon saa mielipiteitä helposti.

Nyt reilut parivuotta harrastaneena oli tosi hyvä, että ostin ekaksi käytetyn kopun, radion, simun, msr:n, akut laturi ja työ kalut yhdessä paketissa.

Suosittelen aluksi joko Alignin 450 kopua tai sitten ALZRC:n vastaavaa.
ALZRC:n sarjoissa on se hyvä puoli, että siihen saa valittua sähköt itse. Joten servoiksi saa esim. tosi kestävät HS 65 mg:t.
Aloittelija ei mielestäni tartte mtään FBL vehjetä. Tanko kopu on helpompi säätäät itse kuntoon ja tanko kopu on tosi vakaa oikein säädettynä.
Myöskään mitään tosi tehokkaita motteja ei tarvita alussa.

Mulla on tossa kavereita, jotka ovat aloittanet HK:n 450:llä ihan hyvällä mestyksellä, tähän tosin tarvitaa aika paljon käsivällisyyttä ja mekaanikon vikaa.

Hyvä radio kannattaa ostaa heti alkuun esim Spectrum DX6 tai futten vastaava.

Simulaattori on tärkeä ostos heti alussa.

Sitten vielä tarvitaan jonkun verran laadukkaita työkaluja. Hyvillä työkaluilla remonti teko on helpompaa ja mukavanpaa, lisäksi ruuveja tuhoutuu vähemmän.

Jos itse aloittasin nyt ja raha olisi hankkisin radion, simun, 450 kopun ja 600 kopun (mad.nitro) sekä tarvittavan määrän latureita, työkaluja ja akkuja. Ensin aloittasin leijuttamisen  opettelun  simulla sitten 450:llä heti kun leijutus 450:llä onnistuu siirtyisin 600 koko luokkaan koska sitä voi lentää tarpeeksi korkealla että jaa aikaa korjata virheitä. Sitten jatkasin taivaslennon opettelua simulla ja 600 kopulla. Kun siirrytään flippeihin yms jatkaisin simulla ja 450 kopulla. Nirtossa on se hyvä puoli, että siinä on pitkä lentoaika ja savu helpottaa kumasti orjantation havaitsemista.

Mulla oli akuksi 2 kpl 450 pro kopuja. Joskus tulin kentältä pois molemmat risoina. Tällä tavalla sain kuitenkin lentoaika kasaan koko ajan. Simuttaminen on alkanut maistua sitä enemmän mitä paremmin osaa lennättää.

Nyt noita lentoja on kertynny reilut 3000 kpl, remonttia piisaa koko ajan. Nykyisin ei niinkään torppien takia vaan sen takia, että vehkeet kuluu.

Ei tästä ole varmaan ole mitään hyötyä aloittelijoille eikä muillekaan mutta onpahan mielipide muiden joukossa.
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa jkkmobile

  • Seniori torppari
  • *****
  • East Side #57
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #14 : 28 Joulukuu, 2012, 20:29:58 »


Tiedän että kun kopu kärpänen iskee niin on pakko saada heti eli jos on ihan pakko päästä heti lentämään niin toi mankka/simu setti: http://www.fast-lad.co.uk/store/spektrum_dx6i_combo_with_phoenix_simulator-p-21278.html

Sitten joko: http://www.fast-lad.co.uk/store/e-flite_blade_helicopter_blh3250-p-17835.html

Tai http://www.fast-lad.co.uk/store/e-flite_blade_nano_helicopter_blh3380-p-20998.html

Noi on mikroja joilla pääset heti kikkailemaan sisällä.. ensimmäinen helpompi ja lentää vain oikeinpäin, jälkimmäinen vaikeampi mutta tuntuma lähempänä oikeaa kopua.. ( lähempänä mutta kaukana esim 450sestä )


Poissa njs

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #65
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #15 : 28 Joulukuu, 2012, 20:36:58 »
Kuitenkin uskallan väittää että hyvin säädettynä tuo tankokopteri on myös vakaa, toki näen eron miten fbl-purkilla varustettu käyttäytyy ja on mullakin haaveissa päivittää trex fbl-laitteeksi. En kuitenkaan usko sen autuaaksi tekevään voimaan.

Tästä voin erimieltä helposti kun itse tuli vaihdettua FBL:ään 50 akullisen jälkeen, kyllä se ero on juuri aloittelijalle huima. Ehdottomasti suoraan FBL kopu jos apuja löytyy. Ja vaikka ei löytyisikään niin ei esim. BeastX ole mikään mahdoton aloittelijalle, kyllä minäkin sen sain lentämään ilman apuja, yhden torpin tosin vaati että sai asetukset kuntoon :)

Jos saat säätöapua FBL murikalle, niin lentämään opettelu on todella paljon helpompaa - ehkä vähän kuin apupyörillä - ottaen siis huomioon, että joku muu säätää sen FBL gyron sulle vakaaksi..

Edellinen viestini aiheutti suuresti kipinöitä, niin saas nähä mitä tämä aiheuttaa ;)

Nyt tuli sen verran parempaa tekstiä, että ei tarvii puuttua  ;) Eli kyllä FBL:llä on helpompaa.

Poissa vmmattil

  • Opetteleva torppari
  • **
Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #16 : 28 Joulukuu, 2012, 20:48:54 »
Jos itse alottaisin harrastusta uudelleen niin hankintaan menisi

Radioksi
Spektrum DX6i/DX7S/DX8 (riippuen budjetista)

Kopteriksi
Eflite Blade Nano CPX

Simulaattoriksi
Phoenix RC

Noilla pääsee heti samana iltana lentämään ja ei tyssää ekaan torppiin. Simussa suunnat selviksi ja pienellä kopulla kokeilemaan käytännössä. Nää isommat sitte ei ainakaan oo yhtään vaikeampia ku nuo pienet. Tuota Nano CPX:ää kun oppii leijuttamaan ja ohjastamaan niin 450 FBL rekkula menee jo mukavasti.

+1 juuri näin

En ymmärrä miten täällä suositellaan ekaksi kopuksi 450 kokoista scratchistä aloittavalle. Blade nano tai 130x ois oma suositus jos haluaa aloittaa vaikealla, ja Blade 120sr jos helpolla. Näin säästyy alussa rahaa ja pääsee harjoittelemaan ja harkitsemaan jatkuuko harrastus isolla vehkeellä.

Poissa Ves@

  • Seniori torppari
  • *****
  • Team ???
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #17 : 28 Joulukuu, 2012, 21:09:58 »
Onhan täällä ehdoteltu joskus ekaksi kopuksi suoraan vaan 600:sta.
En viitti edes sanoo millä itte aloitin lennätykset, ettei tuu taas märsää silmille  >:(

Poissa Matti Häkkinen

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #18 : 28 Joulukuu, 2012, 21:15:51 »
Lainaus
En ymmärrä miten täällä suositellaan ekaksi kopuksi 450 kokoista scratchistä aloittavalle. Blade nano tai 130x ois oma suositus jos haluaa aloittaa vaikealla, ja Blade 120sr jos helpolla. Näin säästyy alussa rahaa ja pääsee harjoittelemaan ja harkitsemaan jatkuuko harrastus isolla vehkeellä.

Eivät vaan käyttäydy yhtä johdonmukaisesti kun 450. Lisäksi 450:n osia saa helposti ja halvalla.

Lainaus
Onhan täällä ehdoteltu joskus ekaksi kopuksi suoraan vaan 600:sta.
Minusta 600:n ja simu olis oiva aloitus kokoonpano varsinkin jos on joku, joka laittaa se 600:n säätöihin. Riskinä on vähintäkin kohtuullinen rahan meno jos tulee torppeja. 600:n on sen verran iso, että sen hahmottaa hyvin taivalla.
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 21:17:30 kirjoittanut Matti Häkkinen »
Trex 700N DFC SK540
Trex 600N DFC SK540
Trex 700N DFC Beast X plus
Trex 470 LP Beast X plus
Goblin 700A Beast X plus; Goblin 700X Beast X plus.

Poissa JuhoV

  • Seniori torppari
  • *****
  • RC- Kopterit Ry #278
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #19 : 28 Joulukuu, 2012, 21:36:50 »
Eipäs nyt aleta tinkaamaan ja vänkäämään. Kaveri on kuitenkin esittänyt asiallisen kysymyksen niin yritetään mekin pysyä samalla linjalla.

Matin kanssa olen samaa mieltä tuosta 450 kokoisen käyttäytymisestä verrattuna noihin pienempiin. Osien hintakin on vielä aivan eri sarjassa kun pykälää isomman, saati sitten 600 - 700 kokoisen.

Toisaalta ymmärrän myös hyvin tuon pienemmän idean. Se kun ei yleensä mene rikki torpista, varsinkin jos hoksaa vetää holdin päälle ja tumppaa heinikkoon tai kinokseen. Harvalla riittää olohuoneessa oikeasti koko aloittaa noiden kanssa, tahtoo tulla äkkiä seinät ja katto vastaan, ei mulla ainakaan lennä kuten noissa videoissa. Pakko lentää ulkona. Nanoa ja mcp-x:ää olen muutaman kerran kokeillut ja sanoisinko että aika laajat oli kaaret flippaillessa, olis ainakin normaalikokoisessa ja isommassakin osunut kattoon ja seiniin.

Aloitus olis siis noilla pienillä oikeasti halvinta, sitä ei voi mitenkään kiistää. Niiden korjaaminen taas on ihan jostain, mihin ei aurinko paista. Osia ei näe paljaalla silmällä, mistään ei saa kiinni, kaikki on mikroskooppisen pientä.

Toisaalta niillä lentäminen ei ainakaan mulle saanut samanlaista fiilistä aikaan kuin tuo 450 kokoinen (osittain tietysti kun kaverin laitetta ei halua rikkoa) siinä vaan on enemmän kopterin tuntua. (mitähän sitten olis se 700 kokoinen)

Eli suo siellä, vetelä täällä. Molemmissa on oikeasti hyvät ja huonot puolet ja niitä on paha kiistää.

Jos mulla ei olis ollut tuon gauin kanssa niin mahdottomasti vastoinkäymisiä, suosittelisin sitä. Nyt on kuitenkin vähän paha kehua kun sen runko näyttää hajoavan joka torpissa. Sen hankkiminen, korjaaminen ja ylläpitäminen maksaa suurin piirtein saman verran kuin 450 kokoisenkin trexinkin, mutta on sen verran syvältä ja poikittain aina rakentaa uuteen runkoon toimiva kopteri. Pikku torppi ja valtava työ korjata. Gaui hurricane 425 on siis 500 kokoinen kopteri.
Trex 450 pro (Brain)
Gaui X5 (Brain)
Futaba T8FG Super

JCA

  • Vieras
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #20 : 28 Joulukuu, 2012, 21:49:48 »
Ehdottomasti se trexi mitä olitkin katellu ihan aluksi.
Nää FBL v bar laitteet vie vaan hermot, enkä suosittelisi ensimmäiseksi.

Normaalin koneen kun rakentaa ja säätää niin oppii myös sen miten sen koneen kuuluu toimia ja hiukka sitä nupin ideaakin.
V-Bar laitteilla tunget piuhat kiinni, nostat ilmaan, toteet että joo se tietokone kaato kopterin vasemmalle kyljelleen. No tilataanpa varaosia ja aletaan miettimään että miksi se noin tekee.

T. Aina normaali nupilla lentäny ilosena ja ongelmitta (kunnes oman virheen takia torpannu ne), nyt kaadoin pihalla äsken FBL koneen kun BeastX nyt vaan halus kaataa sen heti nousun jälkeen. Onneksi säilyi ehjänä, mutta ei ole kovaa luottamusta. Se on vähän niinku ihan oikeat autot, hirvittäis jättää se ohjaaminen jollekkin tietokoneelle.

Tästä:
http://www.trex-store.com/trex-sport-super-combo-p-2848.html

Ton lisäksi tarviit vain lähettimen, vastaanottimet, akkuja ja laturin. Sekä tieten niitä työkaluja (kuusiokoloja) ja lapakulmamittarin ym. hifistelyjä.
Lähettimeksi itse suosittelen just jotain perus Futaba 7C:tä tai Spectrum DX7:aa. Olen itse aina käyttänyt Futabaa ja tykästynyt niihin. Spectrumin logiikasta en saa mitään käsitystä, en ole kyllä edes yrittänytkään.

Sportti 450:n ja Futaba tai Spectrum löytyy ihan varmasti niin monelta harrastajalta että apua pitäs kyllä saada ja varaosia löytyy. ;)

E: Vaihtoehtona tietysti Gaui 425. Ittellä on tollanen ollu ja Gaui X5, erittäin tyytyväinen niihinkin. Molemmat kulki kuin kiskoilla ja oli just sellassii kivoja lentää. Noi on vähän isompia kun toi 425 trexi, Gauilla menee eritavalla tuo kokoluokitus. Gaui 425 vastaa trex 500:sta.

http://thehelistore.com/index.php/kopteripaketit/gaui-427/gaui-hurricane-425-basic-kit-hiilikuitulavoilla.html
« Viimeksi muokattu: 28 Joulukuu, 2012, 21:57:24 kirjoittanut Johny »

Poissa sniiki

  • Tavallinen torppari
  • ***
  • Hei me lennettiin
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #21 : 28 Joulukuu, 2012, 23:47:10 »
Minäkin edelleen sitä alunperin suunnittelemaasi trex450:iä suosittelen, mutta kun näitä vaihtoehtoja tänne on satanut niin pitää kysyä miksi ei kukaan suosittele Mini Titan E325:ttä? Ite aloitin sillä ja se on erittäin mukava kopteri lennättää ja helppo värkki aloittaa, "tuntuu suuremmalta kuin on" niinku testeissäkin on todettu. http://www.hobbypeople.com/shop/index.php?main_page=product_info&products_id=9993 Pakkauksen puulavoilla tosin ei juuri mitään tee kun ne kalvot repee alun harjoittelussakin samantien jos vähä heinänkorteen hipasee.
T-Rex 700G Helibug
Spektrum DX7
PhoenixRC

Poissa Sandu

  • Seniori torppari
  • *****
  • no... onhan se vaikeeta, jos ei osaa
    • Heliteam Nummela
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #22 : 29 Joulukuu, 2012, 00:00:56 »
varmaan johtuu juuri siitä, että harva tuntee kyseisen kopterin. varaosiakin voi olla vaikeampi saada kuin gaueissa, räxissä ja protoksissa.

Poissa heikkit

  • Pro torppari
  • ****
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #23 : 29 Joulukuu, 2012, 00:11:50 »
varmaan johtuu juuri siitä, että harva tuntee kyseisen kopterin. varaosiakin voi olla vaikeampi saada kuin gaueissa, räxissä ja protoksissa.

Jos 450:ssä pysyy, niin Minititan on ok. Helppo korjata ja vähän on osia. Lentää vakaasti.
Sabesta saa varaosat nopeasti. Varaosavaraston voi täydentää ulkomailta jos haluaa.
Itse opiskelin MiniTitanilla. Monet luopuu Minititanista - se alkaa olla jo vähän vanha malli - eli edullisesti saatavissa.
Itse kopussa ei mitään vikaa - päinvastoin.

Lopulta en luule että eroaa 450 Alignista merkittävästi.
Aloittelijalle säätäminen on yhtä vaikeaa ja kaikissa peruskopuissa se homma on edessä.
Swasin suoruus, linkkien pituudet, perän säätäminen. Onhan siinä paljon asiaa kuin nollasta aloitta..
--> eli hommaa osaaja tutuksi / säädä kone ekaa kertaa tutun kanssa.

Tuommoinen pikkukopu + simu on hyvä tapa aloittaa. Siinäkin simu ensin.

Poissa Mkz

  • Aloitteleva torppari
  • *
Vs: Ensimmäistä oikeaa kopteria.
« Vastaus #24 : 29 Joulukuu, 2012, 00:46:33 »
Paljon on tullu vastauksia ja ideoita. Ehkä melkein tällä hetkellä kallistuis tuollaseen nanokopteriin. Pääsis ilmeisesti aika helpolla alkuun ja ihan huokeasti.

Toi alun 450 näyttäisi kuitenkin menevän hieman arvokkaammaksi kuin ajattelin, varsinkin kun ei kuitenkaan pää kestä ostaa sitä karvalakkimallia. Noissa Bladeissa näyttäis pääsevän jollain ~150e, eli "tappio" on aika marginaalinen, vaikka tuliskin pakottava tarve ostaa isompi/parempi/kalliimpi.

Eli jos lähdetään tuosta njs mainitsemasta http://www.fast-lad.co.uk/store/e-flite_blade_nano_helicopter_blh3380-p-20998.html niin tarviiko tuohon enää muuta kuin radion? Eli esimerkiksi tuo samassa postissa mainittu http://www.fast-lad.co.uk/store/spektrum_dx6i_combo_with_phoenix_simulator-p-21278.html?

Kysytään nyt sitten vielä eroja em. vrt.
http://www.fast-lad.co.uk/store/e-flite_blade_mode_blh3600uk1-p-18120.html
Toi RTF versio ilmeisesti tarkottaa, että radio tulee mukana ja BnF versio, että tarvitsee vain radion?

Ja selvyyden vuoksi on vielä kysyttävä, että jos noita em. vertaa tuohon aloituksessa mainittuun 450, niin onko tuossa toiminnallisuudessa eroja? Ymmärrän toki, että koossa ja varmaan siten käyttäytymisessä on eroja, mutta jos vertaa autoon, niin molemmissa on 5 vaihdetta ja pakki?

Sitten vielä noista radioista sen verran, että kun noissa joissain no noita mode1 ja mode2, niin eikö sitä radiota oo mahdollista säätää vapaasti vaan ne on lukittu vasempaan kaasu jne.? Vai jäikö mulla jotain huomaamatta?
Myös tuossa em. bladessa näyttää olevan noita jälkimmäisiä sekä mode1 ja mode2, niin tarkoittaako tää nyt sitä samaa? Noiden kuvauksissa mainitaan nimeltä noi Dx6i, Dx7 jne. radiot. Eikai noita kuitenkaan oo rajoitettu pelkästään noihin Spektrumin radioihin?

Sain vinkin vielä myyntipalstalle myynnissä olevaan Trex 450 http://www.kopterit.net/index.php/topic,17324.0.html. Jos kallistuisin tuohon em. Dx6i radioon simulla, niin mitä kaikkea tuohon pakettiin vielä pitäisi ostaa lisäksi? Ja mitä se suurinpiirtein tarkoittaisi budjetissa?

Kysymysten määrästä tulee nyt mieleen se vanha sanonta. Onneks täällä näyttäis olevan paljon aktiivisia ja avuliaita kirjoittajia  :)

 

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
8 Vastauksia
5305 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Kesäkuu, 2009, 21:45:10
kirjoittanut Mie
61 Vastauksia
22498 Lukukerrat
Uusin viesti 10 Kesäkuu, 2010, 18:50:05
kirjoittanut Lassi
2 Vastauksia
2467 Lukukerrat
Uusin viesti 20 Tammikuu, 2013, 21:05:37
kirjoittanut jekuusi
22 Vastauksia
8519 Lukukerrat
Uusin viesti 18 Lokakuu, 2014, 01:14:06
kirjoittanut oskuk
88 Vastauksia
25166 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Elokuu, 2017, 17:40:07
kirjoittanut Murgo