Kirjoittaja Aihe: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat  (Luettu 51903 kertaa)

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« : 15 Syyskuu, 2011, 16:49:57 »
Mortonki!

Tämä kausi on vasta justiin loppunut ja F3N:n osalta ja pitäisi jo miettiä ensi vuotta. Halausin tiedustella ketkä olisivat lentämässä ensi vuonna F3N cupin. Tänä vuonna mukana oli Allekirjoittanut, Mnentwig, Vispilä ja Miika. Viimeiseen plänättyyn osakilpailuun osallistujia ei saatu kuin 2 kappaletta, joten se peruttiin. Viimeiseen kisaan yritettiin saada kasaan myös F3N-poppis mukaan, kisailijoita ei kuitenkaan ilmoittautunut. F3N-kisoja ajettiin siis kaksi kappaletta (omat viralliset kisat F3C kisojen yhteydessä) ja ja poppis kisoja ajettiin myöskin kaksi kappaletta (kevät ja syysleirien yhteyksissä).

Ensi vuodelle olisi tietenkin hienoa että saisimme kunnolla porukkaa. Ideaali tapauksessa saisimme myös omat vapaaehtoiset tuomarit,  jotta homma pääsisi pyörimään omavaraisesti. Mikälin osallistujia ei tule tarpeeksi (min 4-6?) niin cupin arvoa ei haeta ollenkaan.

Pikaisia vastauksia toivoen, sillä Cupin arvo pitää hakea piakkoin.

F3N-osallistujat:
1. Maikko

F3N poppis-osallistujat:

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

-

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #1 : 15 Syyskuu, 2011, 16:52:31 »
F3N-osallistujat:
1. Maikko
2. Jussi.

F3N poppis-osallistujat:

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)

Poissa Miika

  • Seniori torppari
  • *****
  • Hätiköiden hyvä tulee, paniikissa paras!
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #2 : 15 Syyskuu, 2011, 17:13:24 »
F3N-osallistujat:
1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
"Trying is the first step towards failure" - Homer Simpson

Poissa Sandu

  • Seniori torppari
  • *****
  • no... onhan se vaikeeta, jos ei osaa
    • Heliteam Nummela
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #3 : 15 Syyskuu, 2011, 17:51:48 »
F3N-osallistujat:
1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)

Poissa nik-92

  • Seniori torppari
  • *****
  • #LajinHelppousViehättää
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #4 : 15 Syyskuu, 2011, 18:43:07 »
F3N-osallistujat:
1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)

JCA

  • Vieras
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #5 : 15 Syyskuu, 2011, 21:16:21 »

Eiköhän joku lentävä laite ole ensi kesään mennessä taas käytössä ja muutenkin elämä taas raiteillaan :)
Meni snadisti ohi tämä kausi..

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)

Poissa Sammy

  • kumiukko.fi
  • Elävä Legenda
  • *****
  • Kopterit.net #1
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #6 : 15 Syyskuu, 2011, 22:08:55 »
Tuomarointiin liittyen välikommentti.
F3N osallistujat voinee tuomaroida F3N Poppiksen ja toisinpäin.
Vaikka itse ei vielä osaisi lentää/halua osallistua 'isompaan luokaan', pystyy pienellä harjoittelulla tuomaroimaan liikkeet.
Vaikka kaikkea pisteytykseen liittyvää ei osaisi liikkeistä erottaa, aina sieltä löytyy niitä kohtia joiden mukaan pystyy pisteyttämään liikkeet.
Tuomarointi on yllättävän vaikeaa, mutta tuomaroinnista on apua myös omiin kilpailusuorituksiin ja harjoituksiin, koska oppii tietämään miten liikkeet pitäisi suorittaa ja mitä tuomarit katsovat.

Uskoisin että tuomarikoulutusta on mahdollisuus järjestää halukkaille. Anssi on pitänyt F3C puolelle muutaman koulutuksen ja ajan salliessa sama olisi mahdollista toteuttaa F3N tuomarointiinkin.
Samaten ekoihin tuomarointeihin ainakin omalle kohdalleni koin todella tarpeelliseksi saada aiemmin tuomaroinut kaveri viereen. Näin saa helposti muutamia perusasioita muistutuksena sekä mainintoja huomion arvoisista kohdista, joihin ei oma silmä välttämättä kiinnittänyt huomiota. Myös yksi tuomaroinnin hankalimmista asioista alussa, elikkäs pisteytys suht reippaaseen tahtiin ja vielä ohjeiden mukaisesti, saa mukavaa tukea näin menetellessä.
Yleensähän tuomarit eivät keskustele kenenkään kanssa tuomaroinnin aikana, mutta opetellessa se on toteutettavissa ja erittäin suureksi avuksi.
DX7, Phoenix RC ja muutama kopteri   |  FIN5196
[R]    

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #7 : 15 Syyskuu, 2011, 22:16:32 »
^ Joo, noinhan se menisi näppärästi. Poppis ja F3N lennettäisiin samana päivänä ja tuomarit ristiin.

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
« Viimeksi muokattu: 15 Syyskuu, 2011, 22:18:05 kirjoittanut Maikko »

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #8 : 16 Syyskuu, 2011, 07:12:23 »
enpä mä kisaamisesta niin kiinnostunu ole ku omaksi iloksi tätä harrastetaan, mutta jos nyt sattuu olemaan kisan aikoihin paikalla niin mikä ettei vois poppistakin lentää (ei leireillä la aamuna ;D )... en meinaa kuitenkaan orjallisesti ajaa mihinkään pitkälle kisaamaan eli jos se on tarkotus ni mut voi raksia pois tosta...

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Tohtori R

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

JCA

  • Vieras
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #9 : 16 Syyskuu, 2011, 08:41:05 »
Eikö tohtori kuulu jo ihan oikeaan f3n luokkaan? :D

Poissa JariN

  • Kosmonautti
  • Seniori torppari
  • *****
  • Electric Neanderthal
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #10 : 16 Syyskuu, 2011, 21:11:06 »
Eikö tohtori kuulu jo ihan oikeaan f3n luokkaan? :D

Sama tuli heti mieleen, pois liika vaatimattomuus  ;)
"näin me on aina tehty, ja me on tää aina tehty"

Futaba, JR, YS, OS
Eagle sähkis,Freya Evo 120, Freya Evo 90, Sceadu Evo 50, Lepton EX, Henseleit TDNT  ja pari muuta...
FIN-5207

Poissa Jussi.

  • Jäsen 2023
  • *****
  • Sekakäyttäjä (FPV/CP). Vuoden torppari 2013
    • Torppari 2013
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #11 : 16 Syyskuu, 2011, 22:31:28 »
Tohtori, Sandu ja Nik-92 vois kyllä kans tulla F3N:ään jos minäkin meinaan, viimeisenä kuitenkin pyristelen. Johnykin varmaan sopii, en vaan muista miten Johny lentää kun siitä on niin kauan kun viimeksi näki :)

Tuomarikoulutuksesta sen verran, että mielestäni voitaisiin kasautua yhdessä analysoimaan F3N set maneuvers videoita ennen ensi kautta. Katsellaan ja jutellaan mikä on helppoa ja mikä on vaikeata ja mihin aiotaan kiinnittää huomiota, niin ensikauden arvostelut yhteismitallistuu kummasti. Mukaan kaikki lennättäjät ja tuomarit (ja miksei huutajatkin). Freestylen arvostelusta on myös syytä puhua, minulle se on ainakin vähän epäselvää... ehkä se menee vaan tunteella.

Eli nimeä listaan vaikka haluaisi pelkästään tuomaroida, ei hyvän tuomarin välttämättä tarvitse itse olla huippulentäjä, kunhan on genreytynyt ja tykkää katsella 3d-lentoa. Kriitikko tuntee tien mutta ei osaa ajaa autoa pätee tässäkin.
 
Poissa rane78

  • Kolomereespede
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Kopteri on ilmassa aina oikein päin....
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #12 : 16 Syyskuu, 2011, 22:42:26 »
F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Tohtori R

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
-TRex 700E -TRex 700N X2 -TRex 500ESP (Night Gear) -Roottos500 -GAUI X5 (Night Gear) -Trex 450L -Hisky HCP100S (magee) -Gaui H200 FBL x2 -Graupner MZ-24 -RF7 -VBar - Spartan Vortex
"Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko."

JCA

  • Vieras
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #13 : 17 Syyskuu, 2011, 00:39:49 »
Johnykin varmaan sopii, en vaan muista miten Johny lentää kun siitä on niin kauan kun viimeksi näki :)

No sanotaanko sen verran että jos syysleirillä Kemistin Quarkin kanssa pelleilyä ei lasketa mukaan niin olen lentänyt viimeksi 23.12.2010, Oulussa -25C pakkasessa joskus kahdelta yöllä. Hintan hiekkakenttä oli sijainti silloin. Yölentoa X5:lla.

Fiiniksillä ylläpitäny vähän taitoa pitää kopteria ilmassa, mutta lentäminen on jotain ihan muuta kuin edes F3N Poppis tasoa. Yritän ennen ensi kesää opetella uudestaan tekemään flipin ;D Eli jo turvallisuuden takia minua ei kannata laittaa oikiaan F3N luokkaan kilpailemaan.

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Tohtori R

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)

Poissa Tohtori R

  • 3D spede
  • Yyberfyyrer Torppari
  • *****
  • RC-Kopterit Ry #6
    • "kuidutuksen alkeet!"
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #14 : 17 Syyskuu, 2011, 05:54:39 »

no laitetaan sitte noin... ::)

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane
5.Tohtori R (ei välttämättä joka paikassa mukana)

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
Raattio | Stimulaattori | Kepakoita...    "Peltojen kuidutukset tunteella ja taidolla jo vuodesta 2010!"
Edesmenneet: mCX | mCPX BL | mSR | Align trex 250FBL | 500FBL | 700E FBL | 2*Gaui X7 | SAB G570KSE | G700 | ProtosMAX | G BlackNitro 700 | TDR II | tulikettu (oli rikki jo kaupassa)
Edelleen haitaksi: MSH miniRoottos | P380 | G SPEED Carbon
http://www.youtube.com/mrtohtorir

Poissa Miika

  • Seniori torppari
  • *****
  • Hätiköiden hyvä tulee, paniikissa paras!
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #15 : 17 Syyskuu, 2011, 09:39:08 »
Nythän alkaa näyttää lista hyvältä! Rohkeasti vain mukaan tuohon F3N luokkaan. Niistä liikkeistä saa myös koostettua todella helpon ohjelman.

Mutta millä liikkeillä ensi vuosi lennetään? Jonkinmoinen muistikuva olisi, että liikkeet vaihtuisivat, mutta olenko väärässä?

Tuolta löytyvät nuo viime kausina lennetyt Set Manouverit.
"Trying is the first step towards failure" - Homer Simpson

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #16 : 17 Syyskuu, 2011, 10:17:16 »
Hyvä Tohtori, Rane ja Jussi. Tohtorilta oikea veto lähteä F3N:ään. Kisailulla saa hieman päämäärää lennätykseen. Pitäisi kuitenkin yli kuuden osallistujan saada väkeä. Lisää siis nimiä listaan.

Katsotaan noi liikkeet vähän myöhemmin. Päivitys oli kesällä tulossa, mutta en tiedä onko se julkaistu.

-

Poissa Anssi

  • Seniori torppari
  • *****
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #17 : 17 Syyskuu, 2011, 14:46:03 »
Hyvältä näyttää kun väkeä on noinkin ilmoittautunut. Ensi vuonna järjestettänee ensimmäiset FAI:n järjestämät F3N EM kisat samaan aikaan kuin F3C kisat Saksassa. Ihan vaan motivoimaan kaikkia. Suomestakin voitaisiin sinne joukkue saada mukaan.
Lennokkimestari #100,
Jeti DS-16, Urukay Carbon, MB 109,
MB339 Al Fursan, Fouga Magister CM170.

Poissa rane78

  • Kolomereespede
  • Jäsen 2023
  • *****
  • Kopteri on ilmassa aina oikein päin....
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #18 : 25 Syyskuu, 2011, 02:48:13 »
no laitetaan sitte noin...

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane
5.Tohtori R (ei välttämättä joka paikassa mukana)

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Lauri P (Rane ilmoitti :))

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
- Rane (Poppista)
-TRex 700E -TRex 700N X2 -TRex 500ESP (Night Gear) -Roottos500 -GAUI X5 (Night Gear) -Trex 450L -Hisky HCP100S (magee) -Gaui H200 FBL x2 -Graupner MZ-24 -RF7 -VBar - Spartan Vortex
"Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää kuin taitava työnteko."

Poissa Lauri P

  • Seniori torppari
  • *****
  • #0174
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #19 : 25 Syyskuu, 2011, 07:22:45 »
4. Lauri P (Rane ilmoitti :))

dodih!!mitäpä tuota sitten kitisemmään!! :P :D ;)
Pitääkö aina olla eniten,paras,isoin ja heti???
-Goblin 500-

Poissa Jonnis

  • Tavallinen torppari
  • ***
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #20 : 25 Syyskuu, 2011, 13:20:06 »
Saa nähä, mut enköhän ainakin alustavasti ole osallistumassa.

F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane
5.Tohtori R (ei välttämättä joka paikassa mukana)
6. Jonnis

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Lauri P (Rane ilmoitti :))

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
- Rane (Poppista)
- Jonnis (Poppista jos tarttee)

JCA

  • Vieras
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #21 : 08 Lokakuu, 2011, 02:29:58 »
F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane
5.Tohtori R (ei välttämättä joka paikassa mukana)
6. Jonnis

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Lauri P (Rane ilmoitti )
5. Jeteki (Johny ilmotti )

Nyt muitakin ilmoittautumaan!
Poppis on pirun hauskaa, siellä voi käydä lentämässä millasella kopterilla tahansa ja homma on niin lepposaa kun vaan voi olla. Ei tuota edes kannata ottaa kilpailuna. :)

Poissa jkkmobile

  • Seniori torppari
  • *****
  • East Side #57
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #22 : 18 Tammikuu, 2012, 14:34:42 »
F3N-osallistujat:

1. Maikko
2. Jussi.
3. Miika
4. Rane
5.Tohtori R (ei välttämättä joka paikassa mukana)
6. Jonnis

F3N poppis-osallistujat:

1. Sandu (mahdollisesti F3N, riippuu miten tää talvi täst menee)
2. nik-92
3. Johny
4. Lauri P (Rane ilmoitti )
5. Jeteki (Johny ilmotti )
6. jkkmobile

Kiinnostuneet tuomaroimaan:

- Jussi. (Ainakin Poppista, mutta myös 3Nää jos olen paikalla enkä syystä tai toisesta itse lennä)
- Johny (Jos joku tuomarointikoulutus järjestetään niin mielelläni tulen opiskelemaan, toki jos itse lennän poppista niin heikosti voin sitä tuomaroida)
- Maikko (Poppista voin tuomaroida)
- Tohtori R (edelleen jos satun olemaan paikalla... joku perehdytys kelpais sitte mullekkin ihan jo omia tekemisiäkin silmällä pitäen)
- Rane (Poppista)
- Jonnis (Poppista jos tarttee)

Pakko oli äkkii laittaa nimi listaan ettei Ege luule mua FAI miehex kun vahingossa niiden postauksiin vastailin  ;D

JCA

  • Vieras
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #23 : 18 Tammikuu, 2012, 14:36:16 »
Pakko oli äkkii laittaa nimi listaan ettei Ege luule mua FAI miehex kun vahingossa niiden postauksiin vastailin  ;D

Loistavaa! ;D

Poissa Maikko

  • Jäsen 2023
  • *****
Vs: 2012 F3N Suomen Cuppiin osallistujat
« Vastaus #24 : 18 Tammikuu, 2012, 16:59:06 »
Näyttää siltä että kisailu "kolomereessä" alkaa vihdoin nostaa päätään. Tosi hieno homma! Osa poppiksen osallistujista voisivat harkita F3N-luokkaa, vaikka ketäänhän ei pakoteta. Ainoastaan nätisti painostetaan ;)

Nyt oikeastaan on pari asiaa jotka pitäisi meikäläisen hoitaa:
- Päättää otetaanko flight to music mukaan F3N-luokkaan. Itse alan kallistua tämän kannattamiseen, sillä pakkohan meidän on tehdä sitä maailmallakin tehdään jotta päästään joskus ohikin.
- Päättää aika koska kisat järjestetään ja missä järjestetään

Olen jo alustavasti ollut yhteydessä Nummelaan kesäkuuta silmällä pitäen, sillä se olisi sopiva paikka. Toinen osakilpailu joka järjestetään heinäkuussa yhdessä F3C:n kanssa oli myöskin eri järjestäjien toimesta myöskin harkinnut Nummelaa paikaksi. Osallistuja listan henkilöille paikka näyttää sopivan vaikkakin tietenkin kaikkia ei voi miellyttää. Miika, Rane, Jonnis ja Lauri P tietenkin joutuu matkustamaan, mutta loput 8 osallistujaa ovat läheltä. Paikkahan on siinä mielessä hyvä että majoitusta löytyy ja saunakin. Mitään ei tosiaan ole vielä sovittuna mutta ihan vaan heads up. Kesäkuussa eka kisa ja heinäkuussa toinen, siinä oli mun ajatus Suomen cupista. Tällöin luulisi kaikilla olla energiaa saapua paikalle.

Mukaan kuitenkin vielä porukkaa että saadaan homma toimimmaan ihan kunnolla!

-
« Viimeksi muokattu: 18 Tammikuu, 2012, 17:00:50 kirjoittanut Maikko »

Vastaavat aiheet

  Aihe / Aloittaja Vastauksia Uusin viesti
88 Vastauksia
32728 Lukukerrat
Uusin viesti 30 Kesäkuu, 2015, 22:22:32
kirjoittanut Rami
10 Vastauksia
7734 Lukukerrat
Uusin viesti 06 Kesäkuu, 2011, 09:00:50
kirjoittanut Anssi
12 Vastauksia
4580 Lukukerrat
Uusin viesti 01 Tammikuu, 2012, 15:04:39
kirjoittanut Kuntsari
23 Vastauksia
10165 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Heinäkuu, 2012, 12:54:23
kirjoittanut Colibri
33 Vastauksia
14437 Lukukerrat
Uusin viesti 09 Toukokuu, 2013, 21:53:26
kirjoittanut Maikko