Rekisteröintisopimus

Säännöt


Kyseessä on pääosin radio-ohjattaviin helikoptereihin ja läheisesti näihin liittyviin asioihin keskittynyt www-foorumi, jossa käyttäjät edustavat vain ja ainoastaan itseään ja omia mielipiteitään ja hyväksyvät sen että palvelun ylläpito ei ole minkäänlaisessa vastuussa viestien sisällöstä.

Käyttäjä sitoutuu noudattamaan vastaisuudessa tällä foorumilla hyvää makua, Suomen lakia, näitä sääntöjä ja yleisiä käyttäytymissääntöjä.

Rekisteröityessään käyttäjä sitoutuu ilmoittamaan haluamansa käyttäjätunnuksen, oikean nimensä, ikänsä, asuinpaikkakunnan ja toimivan sähköpostiosoitteen (vahvistusviesti rekisteröinnistä toimitetaan tähän osoitteeseen.) kuitenkin siten että käyttäjä jatkossa esiintyy nimimerkin (käyttäjätunnuksen) takana oikean nimen ja halutessa myös sähköpostiosoitteen pysyessä vain foorumin ylläpidon tiedossa. Käyttäjien tiedot ylläpito säilöö tietokantaan, josta mitään tietoja ei luovuteta palvelun ylläpidon ulkopuolelle.
Poistaessaan tunnuksensa käyttäjän tulee itse poistaa viestinsä foorumista, mikäli ei kirjoituksiaan halua jättää foorumin käyttäjien luettaviksi. Ylläpitäjät eivät poista jälkikäteen em. kirjoituksia.

Palveluun, sen käyttäjiin tai ylläpitäjiin tai muuhun palvelun kanssa edes välillisesti tekemisissä olevaan tahoon kohdistunut tietoliikenteen häirintä sen kaikissa muodoissa on ehdottomasti kielletty. Palvelun ylläpito pyrkii käytettävissä olevin resurssein turvaamaan palvelun tietoturvat, mutta palveluun kohdistuvan tietomurron sattuessa ylläpito ei ole missään vastuussa kolmansille osapuolille joutuneista materiaaleista.

Kaupallinen suoramarkkinointi ja kaupalliset mainokset muualle kuin tälle varattuun ryhmään on kielletty.

Palvelun tarjoaja pyrkii käytettävissä olevin resurssein takaamaan mahdollisimman hyvää palvelua, mutta ei ota mitään vastuuta foorumin toiminnasta tai sen toimimattomuudesta. Palvelu tuotetaan sellaisena kuin se on. Palvelun ylläpito pidättää itselleen ja valitsemilleen ns. moderaattoreille oikeuden muokata ja poistaa sellaisia käyttäjien viestejä joiden voidaan epäillä rikkovan näitä sääntöjä, tai tarpeen sitä vaatiessa teknisin menetelmin estää käyttäjää pysyvästi tai toistaiseksi käyttämästä palvelua.

Viestien lähettämiseen käytetyn koneen IP tallennetaan.
Foorumi tallentaa koneellesi evästeen (cookie), jotta sinut saadaan pidettyä kirjautuneena/uloskirjautuneena. Evästeessä on kirjautumistietosi.

Ylläpito pidättää oikeuden näiden sääntöjen muutoksiin.


Alla vastausvinkit seuraavan sivun viiteen viimeiseen kysymykseen.
-eka: kuusi, kirjoita se numerona
-toka: nollanolla kaksoispiste nollanolla, numeroin ja erikoismerkki väliin, ei välilyöntejä
-kolmas: eka annetuista vaihtoehdoista, pienellä kirjoitettuna
-neljäs: kielteinen vastaus, kaksi merkki pitkä sana
-viides: sama kuin neloskohdassa