Kopterit.net

Yleiset => SIL - Lennokkitoimikunta => Aiheen aloitti: Lennokkitoimikunta - 30 Joulukuu, 2017, 20:53:30

Otsikko: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 30 Joulukuu, 2017, 20:53:30
Uusi lennokkitoimikunta aloittaa 1.1.2018 ja samalla lisätään tiedotuskanavaksi kopterit.net sekä multikopterit.net nykyisen lennokit.net-foorumin lisäksi. Lennokkitoimikunta tulee myös aktivoimaan somea tiedotukseen.

Lennokkitoimikunnan uudet jäsenet on valittu allekirjoittaneen toimesta. Sain useita yhteydenottoja eri harrastajilta, mikä oli erittäin positiivinen asia. Jokaisella yhteydenottajalla olisi ollut varmasti annettavaa toimikuntaan.

Toimikunnan kokoonpano on otos erilaisista harrastusta edustavista henkilöistä. Omalta osaltani toivon, että pystymme hoitamaan toimikunnan perinteiset tehtävät ja muutenkin luomaan yhteishenkeä harrastajajoukoissa.

Toimikunnan jäsenet ovat:
Anssi Aunola pj
Jarno Eskelinen vpj
Taneli Äikäs
Tero Salminen
Janne Lappi
Ari Kristola

Jokaisella jäsenellä on omat vahvuutensa ja asiantuntijuutensa. Lisäksi tulen käyttämään toiminnan tukena myös muita henkilöitä asiantuntijoina. Toimikunta kokoontuu ensimmäisen kerran tammikuun aikana. Kokouksien pöytäkirjat lisään tänne nähtäväksi.

Tiedotan lennokkitoimikunnan suunnitelmista lisää vuoden vaihteen jälkeen, jahka olemme "vallan kahvaan" saaneet kunnon otteen.

Lennokkain terveisin

Anssi Aunola
Lennokkitoimikunnan puheenjohtaja 2018
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 11 Helmikuu, 2018, 22:31:37
Lennokkitoimikunnan jäsenien lyhyt esittely

Anssi Aunola, puheenjohtaja, Lempäälä
Mukana lennokkiharrastuksessa 90-luvulta lähtien ja päälajina on pitkään ollut radio-ohjattavat helikopterit F3C luokassa. Viime vuosina enimmäkseen F3A taitolennokkeja ja skaalaturbiinilennokkeja . Kuulun RC-kopterit ry:hyn ja Jämin lennokkiharrastajiin. Lennokkitoimikunnassa olen ollut mukana jo aiemminkin 5 vuoden ajan.

Jarno Eskelinen, varapuheenjohtaja, Vantaa
Olen aloittanut lennokkiharrastuksen lennokkikerho Raku:ssa Martinlaaksossa 1980-luvulla. Kymmenien vuosien tauon jälkeen palasin rakkaan harrastukseni pariin Tikkurilan seurakunnan ja MAF:n (yhteisen) lennokkikerhon toimintaan vuonna 2016 lennokkikerhon vetäjänä. Olen verkostoitunut myös muiden lajin harrastajien kanssa pääkaupunkiseudulla.

Janne Lappi, Espoo
Tiedotusvastaava, F3A Team Finland ry
Kenttätoimikunnan jäsen, Espoon RC-Ilmailukenttä. Jäsen, Soukan Lennokkikerho ry
Lennokkiharrastaja vuodesta 2008, aktiivisesti mukana F3A- ja F3P-taitolentokilpailutoiminnassa vuodesta 2009. Suomen edustaja useissa MM-, EM- ja PM-kilpailuissa. Aktiivisesti mukana SM-kilpailujen järjestämisessä.

Taneli Äikäs, Jämijärvi
Jämin lentopaikan päällikkö, Siivet-lehden päätoimittaja, Jämin Lennokkiharrastajat ry jäsen. n. 800 laskuvarjohyppyä, n. 60 tuntia trikelentokokemusta. Saa helpon lennokin ehjänä ilmaan ja melkein ehjänä alas, kiinnostunut kaikenlaisesta ilmailusta. Jet World Masters 2017, tapahtuman johtaja, Jämi Fly In & Airshow - tapahtuman johtaja 2006-2016

Tero Salminen "TeroS", Tampere
Harrastusiältäni olen nuori, viitisen vuotta RC-Koptereiden haastavaa ja mielenkiintoista maailmaa takana. Suurena mielenkiinnon kohteena harrastuksen tunnetuksi tekeminen ja harrastuksessa viihtymisen edistäminen yli laji- ja harrasterajojen. Vahvuuksina koen muun muassa sen että minulla ei ole "näine me on ennen tehty"-rasitteita sekä sen että mikäli minulla on mielipide tuon sen esille  RC-Kopterit ry:n puheenjohtaja, Tampereen RC-Lentäjät ry:n sekä SIL:n jäsen. RC-Thoughts.com omistaja.

Ari Kristola, Keski-Uusimaa
Lennokkiharrastusta vuosikymmeniä, josta viimeiset 2 vuosikymmentä lähes pelkästään suihkumoottorilennokeill a. Suurin kiinnostus harrastuksessa suuntautuu rakenteiden suunnitteluun ja lennättämiseen.
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 05 Maaliskuu, 2018, 22:46:40
"Syyskokouksen päätöksen mukaisesti liitto perustaa turvallisuustoiminkunnan, jonka tehtävä on kaikkien liiton lajien osalta turvallisuustiedon kerääminen, analysointi ja tiedottaminen.
Tehtävässä toimikunta hyödyntää
-Ilmailuliiton ja Trafin välistä analyysiyhteistyötä,
-Ilmailuliiton ja ANS Finland Oy:n välillä solmittua yhteistyötä harrasteilmailua koskevasta turvallisuustiedosta,
-Ilmailuliiton jo toimivaa turvallisuustyötä sekä
-Ilmailuliiton kerhoille tuotettavaa turvallisuuden hallintajärjestelmää (kerho-SMS)
-seuraa kansainvälistä kehitystä ja soveltaa/ toteuttaa sitä Suomessa

Työnsä tuloksena turvallisuustoiminta tuottaa
-turvallisuustiedotteita
-esityksiä koulutusohjelmien kehittämiseksi
-harrastekenttien turvallisuuspalveluja (ohjeita, suosituksia, ?)
-opastus(oheistus-, valistus-)materiaalia"

Lennokkitoimikunnasta tuohon toimikuntaan osallistuu Tero Salminen. Ensimmäinen kokoontuminen on nyt 8.3.
Otsikko: ANS Finlandin ilmoitusmenettely
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 08 Joulukuu, 2018, 19:05:58
Olemme yhdessä Dronetoimikunnan kanssa tehneet Ilmailuliitolle vaatimuksen välitymille toimenpiteille koskien ANS Finlandin tulkintaa lennokkitoiminnan ilmoitusmenettelystä. Tämä heidän tulkinta vaikuttaa etenkin Jyväskylän ja Utin alueella toimivia lennokkiharrastajia.

Asia toivotaan vietäväksi Trafille ja ANS Finlandille tiedoksi ja huomioitavaksi. Alla on toimikuntien kirje asiasta.

Toimikunnat ovat asian suhteen varpaillaan. Emme voi hyväksyä nykyistä linjausta missään nimessä ja edellytämme ettei lennokkitoimintaa eriarvoisteta niinkuin nyt on pyritty tekemään.

Terv.

Anssi Aunola
Let pj

Ari-Pekka Repo
Dt pj
Otsikko: ANS Finlandin ilmoitusmenettely
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 10 Joulukuu, 2018, 19:24:57
Väliaika tietoja harrastajille.

Ilmailuliitto on vastaanottanut kirjeemme viikonloppuna ja sen pohjalta on tänään aloitettu rakentavassa hengessä asian hoitaminen toimikuntien ja liiton kesken.

Annamme lisätietoja heti kun asia etenee ja saamme uutta tietoa.
Otsikko: Media tiedote
Kirjoitti: Lennokkitoimikunta - 19 Joulukuu, 2018, 17:56:16
Suomen Ilmailuliitto, sen Lennokki-, Drone-toimikunnan ja RPAS-työryhmän edustajat järjestivät tiistaina 18. joulukuuta tapaamisen Trafin asiantuntijoiden kanssa. Hyvähenkisessä tapaamisessa viranomaiselle selvitettiin syntynyttä epätietoisuutta ja harrasteyhteisön ratkaisuesitystä asiassa. Ilmailuliiton edustajat totesivat määräyksen soveltamisesta annettujen ohjeiden olevan ristiriitaisia ja yhtä käyttäjäryhmää eritavalla kohtelevia.

Viranomaisen edustajat selvittävät soveltamisohjetta viraston ja palveluntarjoaja ANS Finlandin välisissä neuvotteluissa. Ilmailuliitto jää odottamaan jatkotoimenpiteitä asiassa.

 https://www.ilmailuliitto.fi/2018/12/19/miehittamattoman-ilmailun-uuden-maarayksen-tulkintaa-selvitetaan/

Lisätietoa
edunvalvonta-asiantuntija Juha Silvennoinen puh. 044-7742228, juha.silvennoinen(at)ilmailuliitto.fi
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Matti Häkkinen - 19 Joulukuu, 2018, 21:26:33
Ensin ANS:n yksipuolinen syrjivä tulkinta, jolla meidän laitteet maadoitettiin.
Nyt sitten odotellaan jotakin neuvotteluja pyhien yli.
Ei hyvä sanoisin..
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Wilikki - 19 Joulukuu, 2018, 21:36:17
Korjatkaa toki, jos olen väärässä. Ei kai tuo ANS:n aivopieru vielä ole voimaan kerennyt astua. Vasta 1.1.2019.

Toivotaan, että Trafi oikaisee tuon ANS:n tulkinnan määräyksestä ennen tuota ajankohtaa.
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: TeroS - 19 Joulukuu, 2018, 21:51:55
On astunut voimaan, maksu alkaa pyörimään 1.1.2019 mikäli ei muutu.
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Wilikki - 19 Joulukuu, 2018, 21:59:25
On astunut voimaan, maksu alkaa pyörimään 1.1.2019 mikäli ei muutu.

Just :o
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Matti Häkkinen - 19 Joulukuu, 2018, 22:21:28
Korjatkaa toki, jos olen väärässä. Ei kai tuo ANS:n aivopieru vielä ole voimaan kerennyt astua. Vasta 1.1.2019.

Toivotaan, että Trafi oikaisee tuon ANS:n tulkinnan määräyksestä ennen tuota ajankohtaa.
Ei se teitä monia kopukuskeja juurikaan koske.
Meillä Kouvolassa homma on laajoilla alueilla käytännössä totaalinen kaluston maadoittaa.
Tämä vielä kivasti kun on pitkät vapaat.
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Wilikki - 19 Joulukuu, 2018, 22:31:12
Ei vaikuta henk.koht. joo, mutta kyllähän tuommonen järjettömyys pistää vihaksi.

Entäs lennättäminen esteen varjossa vähintään kilometrin päässä lentokentästä?
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Pohjola - 20 Joulukuu, 2018, 00:43:29
Ei taida olla lennokkiharrastajilla ja viranomaisilla keskusteluyhteyttä lainkaan kun tällaisia asioita putkahtaa esiin aivan yllättäen?
Onkohan Ilmailuliitto uskottava edunvalvoja? Siellä kun voi tulla eturistiriitoja lennokkiharrastajien ja oikeilla lentokoneilla ilmailua
harrastavien kesken?

ANS Finlandin tulkinta johtunee määräyksen sanamuodosta. Nyt Trafi on sen sellaiseksi kirjoittanut, ettei oikein muulle tulkinnalle
liene sijaa.
Oleellinen tulkinta koskee sitä että, lennätyksestä pitää kaikissa tapauksissa sopia ilmaliikennepalvelun tarjoajan kanssa.
Määräyksen perustelumuistion kommenttiosassa ANS Finland pyytää Trafia korjaamaan sanamuotoa mutta Trafi ei siihen ole
reagoinut.

Näin olen sen itse tulkinnut. Se lukee siellä aika selvästi kunhan on tekstit muutaman kerran lukenut läpi...
Toivottavasti pystyvät sen fixaamaan jälkikäteen.

Lainausta ANS Finland: Pyydetään muuttamaan sanamuotoa EFJY ja EFUT lähialueilla lennättämisen osalta.
                                  Ko. yksiköt eivät ole auki H24, eikä lennätyksestä sopiminen ole aina mahdollista.
                                  ANS Finland esittää sanamuotoa "lähialueella lennättämisestä on kuitenkin kaikissa
                                  tapauksissa ilmoitettava ilmaliikennepalvelun tarjoajalle."
Lainaus loppui.

Mielestäni nyt, Ilmailuliiton yhteydenpidon lisäksi, pitäisi kaikkien joiden harrastusta asia koskee, laittaa asiallista palautetta niin Trafille kuin
ANS Finlandillekin.
Otsikko: Vs: Lennokkitoimikunta 2018
Kirjoitti: Matti Häkkinen - 20 Joulukuu, 2018, 06:33:34
Niin,
Tai sitten säännökset ja toiminta tavat ovat vielä pahasti kesken.
Aiemmin lennokkitoimintaa ei lennonjohdon juurikaan tarvinnut huomioida.
Nyt ollaan tietyissä ilmatilan osissa huomioitava toimija jolla ei ole:
- normaalia kommunikointi tapaa
- ei näy tutkassa
- ei liiku niin kuin muut
- ei välttämättä ymmärrä miten valvotuissa ilmatilasta tulisi käyttäytyä.

Meillä on muutoksen ajat menossa.